Part 30

[174] Eikä se vaadi suuren konsulin tytärtä rakastajattareksensa. _Hor., Sat. I, 2, 69_.

[175] Eikä pidetä häpeänä lehmälle suvaita selässään isäänsä; hevosen oma tytär rupeaa sille puolisoksi, ja pukki astuu omat siittämänsä eläimet, ja lintu tulee raskaaksi siitä, jonka siemenestä se itse on siinnyt. _Ovid., Metam. X, 325_.

[176] Milloin on leijonalta riistänyt hengen voimakkaampi leijona? Missä metsässä koskaan on metsäkarju saanut surmansa toisen suuremman hampaista? _Juven. XV, 160_.

[177] Usein on kahden kuninkaan välillä syntynyt suurimelskeinen eripuraisuus, ja heti saattaa jo kauan ennakolta huomata kansan kiihkon ja sen sydämissä pamppailevan sotaisan innon. _Verg., Georg. IV, 67_.

[178] Josta salama singahtaa taivaalle, ja koko maa yltympäri kiiltää vasken välkkeestä, ja miesten jalkojen alta nousee valtava töminä, ja huudon tärisyttämät vuoret kimmahduttavat äänet taivaan tähtiin saakka. _Lucr. II, 323_.

[179] Kerrotaan, että Kreikka Pariksen rakkauden vuoksi iski yhteen barbaarimaailman kanssa kamalassa kaksintaistelussa. _Hor., Ep. I, 2, 6_.

[180] Niin lukuisina kuin laineet vyöryvät Libyan merellä, kun riehuva Orion laskee talvisiin aaltoihin, tahi niin taajoina kuin tähkäpäät, joita uuden suven aurinko paahtaa Hermuksen kentällä tahi Lykian kellertävillä vainioilla; kilvet kumajavat ja maa järkkyy ja vapisee jalkojen töminästä. _Verg., Aen. VII, 718_.

[181] Synkkä jono marssii kentillä. _Verg., Aen. IV, 404_.

[182] Tämä mielten kuohu ja nämä niin kiivaat taistelut talttuvat ja rauhoittuvat heittämällä hiukan pölyä päälle. _Verg. Georg. IV, 86_.

[183] Jäljessä astuu itkien sotaratsu Aethon, kaikki koristeet riisuttuina, ja kostuttaa kasvojaan suurilla kyynelillä. _Verg., Aen. XI, 89_.

[184] Näkeehän vankkojen hevosten loikoessaan unissaan kuitenkin hikoilevan ja huohottavan ja ponnistavan voimansa äärimmilleen, kuin voitonpalmusta kilpaillessaan. _Lucr. IV, 988_.

[185] Ja metsästäjäin koirat usein makeassa unessa liikuttelevat sääriään äkkiä ja äännähtelevät ja hengittävät taajaan, niinkuin seuraisivat löytämiänsä otusten jälkiä; ja heränneinäkin ne usein ajavat tyhjiä hirvien kuvia, kuin näkisivät ne pakoon lähteneinä, kunnes palaavat tajuihinsa harhakuvien häivyttyä. _Lucr. IV, 992_.

[186] Mairemieliset kotikissamme pyrkivät usein ravistamaan silmistään kepeän ja haihtuvan unen ja hypähtämään pystyyn maasta, ikäänkuin näkisivät outoja kasvoja ja piirteitä. _Lucr. IV, 999_.

[187] Ruma on roomalaiselle belgialainen kasvojen väri. _Propert. II, 77, 26_.

[188] Monet eläimet vievät meistä voiton kauneudessa. _Sen., Epist. 124_.

[189] Ja kun muut eläimet eteenpäin kumarassa katselevat maahan, antoi hän ihmiselle ylöspäin suunnatut kasvot ja käski katselemaan taivaaseen ja pitämään kasvot kohotettuina tähtiä kohti. _Ovid., Metam. I, 84_.

[190] Kuinka meidän näköisemme onkaan apina, eläimistä rumin _Ennius, De nat. deor. I, 35_.

[191] Tuo vauhdissaan ollut rakkaus pysähtyi nähtyään ruumiin häpyosat alastomina. _Ovid., De remed. amor. 429_.

[192] Eikä tämä jää huomaamatta meidän Lemmettäriltämme; sitä enemmän he mitä huolellisimmin salaavat kaikki, mitä elämän näyttämön takana tapahtuu niiltä, joita tahtovat edelleen pitää kiedottuina kireisiln rakkauden pauloihin. _Lucr. IX, 1182_.

[193] Niinkuin on parempi olla kokonaan antamatta viiniä sairaille, se kun harvoin hyödyttää, mutta sangen usein vahingoittaa, kuin epävarman parantumisen toivossa syöstä ilmeiseen perikatoon, samoin melkein luulen, että olisi ollut parempi, että ihmissukukunnalle ei ensinkään olisi annettu tuota ajatuksen nopeaa kulkua, terävyyttä, älykkyyttä, jota sanomme järjeksi, koska ne ovat tuhoisia monille ja vain sangen harvoille terveellisiä, kuin että niitä annetaan niin anteliaasti ja niin runsaasti. _Cic., De nat. deor. III, 27_.

[194] Tietysti sinulla ei myöskään ole tauteja eikä heikkoutta, eikä surua eikä huolta, ja sinulle annetaan tämän jälkeen pitkät onnellisemmat elämän päivät. _Juven. XIV, 156_.

[195] Tulette olemaan niinkuin jumalat ja tietämään hyvän ja pahan. _Genes. III, 5_.

[196] Varokaa, ettei kukaan teitä petä filosofialla ja tyhjillä houkutuksilla maailman oppien mukaan. _Paav. Ep. Koloss. II, 8_.

[197] Viisas on korkeintaan vain Jupiteria huonompi, rikas, vapaa, arvossa pidetty, kaunis, lyhyesti kuningasten kuningas, ennen kaikkea terve, paitsi kun nuha häntä vaivaa. _Hor., Epist, I, l, 106_.

[198] Hän oli jumala, oi kuulu Memmius, niin, jumala, joka ensin keksi sen elämäntaidon, jota nyt sanotaan viisaudeksi, ja joka tuolla taidolla siirsi elämän niin kovista myrskyistä ja niin synkästä pimeydestä niin levolliseen ja kirkkaaseen valoon. _Lucr. V, 8_.

[199] Hyveestämme me syystä ylpeilemme; mutta niin ei olisi laita, jos olisimme saaneet sen lahjan joltakin jumalalta emmekä itseltämme. _Cic., De nat. deor. III, 36_.

[200] Kun hän oli ylpeä puheissaan, niin hänen ei olisi pitänyt lannistua tositeossa. _Cic., Tusc. quaest. II, 13_.

[201] Tarkoittaa Torquato Tassoa.

[202] Ihmiset ovat hitaampia tuntemaan nautintoa kuin tuskaa. _Liv. XXX, 21_.

[203] Kepeäkin lyönti koskee kipeästi ruumiiseen, vaikka se vain tuskin hipaisee sen pintaa, kun sitävastoin terveys ei tunnu kenestäkään miltään. Jo se vain ilahduttaa, etten pode kylkeäni enkä jalkaani; muutoin tuskin kukaan pystyy tuntemaan, että on terve ja hyvissä voimissa. _Etienne de la Boët., Satir._

[204] Liian paljon hyvää tuntee se, joka ei tunne mitään tuskaa.

[205] Tuo tuskattomuus on saatavissa vain suuren sielullisen tylsyyden ja ruumiillisen turtumuksen hinnalla. _Cic., Tusc. III, 6_.

[206] Hän väittää voitavan lieventää sairaudentiloja kääntämällä ajatukset pois vaivoista ja kohdistamalla ne nautintoihin. _Cic., Tusc. III, 6_.

[207] Koska nautinnon muisteleminen tekee tuskan kaksinkertaiseksi.

[208] Suloista on kestettyjen vaivojen muisteleminen. _Cic., De finib. II, 32_.

[209] Meidän vallassamme on peittää vastoinkäymiset ikäänkuin alituiseen unhoon ja ilomielin ja nautinnolla muistaa myötäkäymisiä. _Cic., De fin. I, 47_.

[210] Muistan myöskin sellaista, mitä en tahdo; en voi unohtaa, mitä tahoon. _Cic., De fin. II, 32_.

[211] Joka yksin rohkeni sanoa itseään viisaaksi (Epikuros). _Cic, De fin. II, 3_.

[212] Joka nerossa vei voiton ihmissukukunnasta ja himmensi kaikki, kuin taivaalle noussut aurinko tähdet. _Lucr. III, 1056_.

[213] Tehoton kärsimysten lääke on tietämättömyys. _Sen., Oid. III 5, 7_.

[214] Alan juoda ja siroitella kukkia ja annan pitää itseäni vaikka hupsuna. _Hor., Ep. 1, 5, 14_.

[215] Totisesti, ystäväni, olette surmanneet minut, ettekä pelastaneet, kun riistitte niin minulta nautintoni ja veitte väkisin suloisimman mielenhaireeni. _Hor., Epist., 2, 138_.

[216] _Sophokl., Aiax, 552_.

[217] Miellyttääkö se sinua? kärsi se sitten. Eikö miellytä? lähde siitä sitten mitä tietä tahdot...

[218] Kirveleekö tuska? Jopa kaiveleekin varmaan: jos olet suojaton, niin tarjoa sille kaulasi, mutta jos sinua suojaavat Vulkanon aseet, se on pelottomuus, niin ryhdy vastarintaan. _Sen., Epist. 70_, ja _Cic., Tusc. II, 14_.

[219] Joko juokoon, tahi menköön pois. _Cic., Tusc. V. 4_.

[220] Jollet osaa elää oikein, niin väisty osaavien tieltä. Kylliksi olet ilakoinut, kylliksi syönyt ja juonut; aika on sinun lähteä, ettei sinua, liiaksi juotuasi, pilkkaisi ja mukiloisi se ikäluokka, jolle vallaton ilo paremmin sopii, _Hor., Epist., II, 2, 213_.

[221] Huomattuaan vanhoilla päivillään henkensä joustimen herpaantuvan, meni Demokritos itse vapaasta tahdostaan kuolemaan. _Lucr., III. 1052_.

[222] Jumala tunnetaan paremmin tietämättömyydellä. _P. Aug., De ordine II, 16_.

[223] Jumalten tekoihin nähden on uskominen pyhempää ja kunnioittavampaa kuin tietäminen. _Tacit., De mor. Germ. 34_.

[224] Ja vaikea on löytää tämän maailmankaikkeuden luojaa; ja kun sen on löytänyt, ei sovi ilmoittaa sitä julki. _Cic., Tim. 2_.

[225] Merkiten ihmissanoin sitä, mikä on jumalallista. _Lucr., V. 122_.

[226] Eikä hän voi tuntea suosiota eikä vihaa, sillä kaikki sellainen osoittaisi heikkoutta. _Cic., De nat. deor. I, 17_.

[227] Melkein kaikki muinaisajan kirjailijat ovat sanoneet, ettei voi mitään oppia tuntemaan, havaita eikä tietää; he ovat sanoneet aistejamme rajoitetuiksi, sielujamme heikoiksi, elämämme aikaa lyhyeksi. _Cic., Acad. I, 12_.

[228] Aion puhua, mutta niin, etten väitä mitään varmasti, vaan etsin aina, epäilen usein, enkä luota itseeni. _Cic., De divinat. II, 3_.

[229] Joka valveillaankin nukkuu, ... jonka elämä jo on melkein kuollut, vaikka se on elossa ja näkee. _Lucr. III, 1061, 1059_.

[230] Jos ken väittää, ettei voi mitään tietää, niin hän ei tiedä sitäkään, voidaanko tietää, millä perusteella hän ei sano mitään tietävänsä. _Lucr. IV, 470_.

[231] Mihin tahansa opinjärjestelmään he, kuin myrskytuulella, ovat ajautuneet, siinä he pysyttelevät kiinni kuin kalliossa. _Cic., Acad. II, 3_.

[232] Sitä vapaampina ja riippumattomampina, kun heillä on täysi arvostelemisen valta. _Cic., Acad. II, 3_.

[233] Jotta, kun samassa asiassa huomataan yhtä painavia syitä puolesta ja vastaan, helpommin kummallakin taholla jätettäisiin asia ratkaisematta. _Cic., Acad. I, 12_.

[234] Sillä Jumala ei ole suonut meille tietoa niistä, vaan vain niiden käytön. _Cic., De divin. I, 18_.

[235] Jumala tietää, että ihmisten ajatukset ovat turhat. _Psalmi XCIII, 11_.

[236] Jonka oppineet pikemmin luulevat tietävänsä kuin tietävät.

[237] Teen selkoa niin hyvin kuin voin; en kuitenkaan niin kuin pythialainen Apollo, niin että se, mitä sanon, olisi varmaa ja järkähtämätöntä, vaan kuten heikko ihminen, tavoitellen otaksumalla todennäköisyyttä. _Cic., Tusc. I, 9_.

[238] Jos jumalten luontoa ja maailman syntyä pohtiessamme ehkä emme oikein pääse toivomiimme tuloksiin, niin se ei ole kummaa; tulee näet muistaa, että sekä minä, joka esitän asian, olen ihminen että tekin, jotka arvostelette; niin että, jos se, mitä sanotaan, on todennäköistä, ette vaadi enempää. _Cic., Tim. 3_.

[239] Ne, jotka tahtovat tietää, mitä mieltä itse olemme mistäkin asiasta, menettelevät siinä liian uteliaasti... Tämä Sokrateen alkuunpanema, Arkhesilaan jatkama, Karneadeen vakaannuttama filosofien menettelytapa, että he väittelevät kaikkea vastaan, mutta eivät mitään selvästi ratkaise, on meidänkin aikanamme yhä voimassa... Me olemme niitä, jotka väittävät, että kaikkeen toteen liittyy jotakin väärää, joka on siihen määrään tuon toden näköistä, ettei niissä ole mitään merkkiä, jonka nojalla voisi päästä varmaan päätökseen ja käsitykseen. _Cic., De nat. deor. I, 5_.

[240] Hämärä.

[241] Hän on, kielensä epäselvyyden vuoksi, kuuluisa varsinkin turhamaisten ihmisten keskuudessa; sillä typerät ihailevat ja rakastavat enemmän kaikkea, minkä he huomaavat piilevän mutkikasten sanojen alla. _Lucr. I, 640_.

[242] Minua eivät miellytä tieteet, jotka eivät mitenkään ole edistäneet opettajiensa hyveellisyyttä. _Sallust., Bell. Jug. 85_.

[243] Kuolevaisten ajatukset ovat arkoja ja meidän aatteemme ja aikeemme epävarmoja. _Viis. Kirj. IX, 14_.

[244] On parempi oppia tyhjänpäiväistä kuin ei mitään. _Sen., Epist. 88_.

[245] Neron määrä se itsekussakin luo moiset kuvitelmat, eikä tietojen voima. _M. Senec, Suasor. 4_.

[246] He näyttävät pikemmin tahtoneen harjoittaa älyään vaikealla tutkittavalla kuin puhuneen vakaumuksesta.

[247] Jupiter kaikkivaltias, maailman, kuningasten ja jumalten isä ja äiti. _Pyh. August., De civit. Dei VII, 9 ja 11_.

[248] Yhteistä valoa, maailman silmää; ja jos Jumalalla on päässään silmät, niin auringon säteet ovat hänen säihkyvät silmänsä, jotka antavat hengen kaikille, ylläpitävät ja varjelevat meitä ja katselevat ihmisten tekoja tässä maailmassa; tuota kaunista, suurta aurinkoa, joka luo meille vuodenajat, astuessaan 12 asuntoonsa tahi niistä ulos, joka täyttää maailman tunnetuilla avuillaan ja yhdellä katseellaan hajoittaa pilvet, maailman henki ja sielu, hehkuva ja loimuava, joka päivän ajassa kiertää koko taivaan, rajattoman suurena, pyöreänä, vaeltavana ja vakavana, pitäen allaan koko maailmaa rajapyykkinään, levollisena lepäämättä, joutilaana ja vailla pysyväistä olinpaikkaa, luonnon vanhimpana poikana ja päivän isänä.

[249] Olen aina katsonut ja sanon vastakin, että taivahisten jumalten suku on olemassa, mutta en usko heidän välittävän siitä, mitä ihmisten suku tekee.

[250] Jotka seikat ovat niin kaukana jumaluudesta ja arvottomat nähtäviksi jumalien joukossa. _Lucr. V. 123_.

[251] Tunnetaan heidän muotonsa, ikänsä, pukunsa, koristeensa; heidän sukunsa, avioliittonsa, sukulaisuussuhteensa, kaikki on mukailtu samanlaisiksi kuin heikoilla ihmisillä; sillä heihin vaikuttavat myöskin mielen myrskyt; otaksummehan jumalilla olevan himoja, tauteja, vihanpuuskia. _Cic., De nat. deor. II, 28_.

[252] Mitä hyödyttää meidän tapojemme päästäminen temppeleihin?... Oi matalat ja kaikkea taivaallista vailla olevat sielut! _Pers., Sat. II, 62 ja 61_.

[253] He ovat yksinäisten polkujen takaisissa piiloissa ja yltympäri myrttimetsän peitossa; huolet eivät heitä edes kuolemassakaan jätä. _Verg., Aen. VI, 443_.

[254] Hän oli Hektor silloin, kun hän taisteli sodassa, mutta tuo, jota Akilleen hevonen laahasi, ei ollut Hektor. _Ovid., Trist. III, 2, 27_.

[255] Mikä muuttuu, se hajoaa ja lakkaa siis olemasta; sillä sen osat siirtyvät paikoiltaan ja muuttavat järjestystään. _Lucr. III, 756_.

[256] Ja jos aika kokoaisi ruumiimme ainekset kuolemamme jälkeen ja panisi ne jälleen nykyiseen kuntoonsa, ja jos meille toistamiseen annettaisiin elämän valo, niin ei kuitenkaan tuokaan seikka mitenkään koskisi meitä, kun elämämme kulku kerran olisi katkaistu. _Lucr. III, 859_.

[257] Samoin kuin silmä juuriltaan revittynä ja ruumiista erillään ei voi itse eroittaa mitään esinettä. _Lucr. III. 562_.

[258] Sillä väliin on asetettuna elämän loppu, ja kaikki liikkeet häipyvät hajalleen kaikista aisteista. _Lucr. III, 872_.

[259] Ja tämä ei koske meitä, jotka pysymme yhtenä kokonaisuutena ruumiin ja sielun likeisessä yhdyselämässä. _Lucr. III, 857_.

[260] Tämä ryöstää neljä nuorta sulmonilaista ja yhtä monta Ufensin rannoilla kasvanutta, uhratakseen heidät kuolinuhriksi vainajain haamuille. _Verg., Aen. X, 517_.

[261] Niin paljoon pahaan saattoi uskonto yllyttää! _Lucr. I, 102_.

[262] Ja että tuo puhdas impi, parhaalla naimaiällään, surmattiin riettaasti uhrieläimenä, murheissaan siitä, että hänet teurasti hänen isänsä. _Lucr. I, 99_.

[263] Kuinka olivatkaan jumalat niin vihamielisiä, ettei heitä voinut lepyttää Rooman kansalle muu kuin moisten miesten kuolema. _Cic., De nat. deor. III, 6_.

[264] Niin raivon valtaama on sekaantunut ja tolaltaan järkytetty järki, että jumalia koetetaan lepyttää tavalla, joka on julmempi kuin ihmisten raivo. _Pyh. Aug., De civ. Dei, VI, 10_.

[265] Milloin pelkäävät jumalten vihaa ne, jotka siten ansaitsevat heidän suosionsa?... Tosin on niitä, jotka on kuohittu himokkaan kuninkaan hekumaa varten; mutta ei kukaan herransa käskystä ole tehnyt itselleen väkivaltaa, riistääkseen itseltään miehuutta. _Pyh. Aug., De civ. Dei, VI, 10_.

[266] Muinoin on uskonto usein aiheuttanut rikoksia ja jumalattomia tekoja. _Lucr. I, 83_.

[267] Mikä Jumalan kannalta on heikkoa, on liian voimakasta ihmisille, ja mikä Jumalan kannalta on typerää, on liian viisasta ihmisille. _Pyh. Paav., Kor. I, 25_.

[268] Kaikki tämä taivaineen, maineen, merineen ei ole mitään kaikkeuden kokonaissummaan verraten. _Lucr. VI, 679_.

[269] Ja että maata, aurinkoa, kuuta, merta ja kaikkea muuta olevaista ei ole vain yksi, vaan pikemmin lukemattomia. _Lucr. II, 1085_.

[270] Koska yleensä ei mikään ole yksinäistä, eikä synny eikä kasva ainoana laatuaan. _Lucr. II, 1077_.

[271 Senvuoksi täytyy yhä uudelleen tunnustaa muualla olevan toisia sellaisia aineen ryhmittymiä, jollainen on tämä, jota eetteri pitää avarassa sylissään. _Lucr. II, 1064_.

[272] Pankoon ilmojen isä huomenna taivaalle synkät pilvet tahi kirkkaan auringon, ei hän kuitenkaan ole tekevä turhaksi kaikkea, mikä on takanamme, eikä muuta tahi tee tekemättömäksi sitä, minkä kiitävä hetki kerran mukanaan toi. _Hor., Od. III, 29, 43_.

[273] On hämmästyttävää, kuinka pitkälle menee ihmissydämen kataluus, kun vain jokin vähäinenkin menestys sitä rohkaisee. _Plin., Nat. Hist. II, 23_.

[274] Jumalat huolehtivat siitä, mikä on suurta; vähäpätöisistä he eivät välitä. _Cic., De nat. deor. II, 66_.

[275] Eiväthän kuningaskunnissakaan kuninkaat puutu kaikkiin pikkuseikkoihin. _Cic., De nat. deor. III, 35_.

[276] Jumala on niin suuri mestari siinä, mikä on suurta, ettei hän ole pienempi siinä, mikä on pientä. _Pyh. August., De civ. Dei XI, 22_.

[277] Mikä on autuas ja iankaikkinen, sillä ei voi olla mitään vaivaa, eikä se tuota sitä toiselle. _Cic., De nat. deor. I, 17_.

[278] He pelkäävät omia mielikuvitelmiaan. _Lucan. I, 486_.

[279] Ikäänkuin mitään onnettomampaa olisi kuin ihminen, joka on omien houreittensa orja.

[280] Jonka yksin on sallittu tuntea jumalat ja taivaan vallat, tahi olla niistä tietämätön. _Lucan. I, 452_.

[281] Ei, vaikka pakahtuisit, sanoi hän. _Hor., Sat. II, 3, 19_.

[282] Toden totta, he eivät ajattele Jumalaa, jota he eivät voi ajatuksellaan käsittää, vaan itseään hänen sijastaan, eivätkä vertaa häntä, vaan itseään, eivät häneen, vaan itseensä. _Pyh. August., De civ. Dei, XII, 15_.

[283] Sellainen opittu tapa ja ennakkokäsitys on meidän järjellämme, että ihmiselle, hänen ajatellessaan Jumalaa, tulee mieleen ihmisen muoto. _Cic., De nat. deor. I, 27_.

[284] Niin mairitteleva parittajatar ja niin itseään tarjoileva on itse luonto. _Cic., De nat. deor. I, 27_.

[285] Herkuleen käden lannistamat Maaemon lapset, joiden taholta välähtävä vaara järisytti vanhan Saturnuksen asuinsijoja. _Hor., Od. II, 12, 6_.

[286] Neptunus panee vapisemaan muurit ja suurella kolmikärjellään järkyttämänsä perustukset ja sortaa koko kaupungin sijoiltaan; täällä Juno ankaran tuimana on ottanut haltuunsa Skaialaisen portin. _Verg., Aen. II, 610_.

[287] Siihen määrään sekoittaa väärä uskonnollisuus jumalat mitättömimpiinkin asioihin. _Tit. Liv. XXVII, 23_.

[288] Tässä olivat hänen (Junon) aseensa, tässä hänen vaununsa. _Verg., Aen. I, 16_.

[289] Oi pyhä Apollo, joka asut maan turvallisessa keskustassa. _Cic., De divin. II, 56_.

[290] Pallasta palvovat athenalaiset, Minoksen Kreeta-saari Dianaa, Lemnos Vulcanusta, Junoa Sparta ja Pelopsin Mykene, höyhenpäistä Pania Arkadian seutu; Marsia pidettiin Latiumissa pyhänä. _Ovid., Fast. III, 81_.

[291] Ja pojanpojan temppeli on hänen suuren isoisänsä temppelin yhteydessä. _Ovid., Fast. I, 294_.

[292] Koska emme katso heidän vielä ansaitsevan taivaan kunniaa, niin sallikaamme heidän asua niissä maissa, jotka heille olemme antaneet. _Ovid., Metam. I, 194_.

[293] Kreetaa, Jupiterin kehtoa.

[294] Koska se etsii totuutta vapauttaakseen itsensä, niin on uskottava, että sille on hyväksi, että sitä petetään. _Pyh. August., De civ. Dei, IV, 31_.

[295] Kultaa oli aisa, kultaa pyörän reunakaari, ja hopeata säteiden sarja. _Ovid., Metam. II, 107_.

[296] Maailma on luonnon suunnattoman suuri talo, jota ympäröi osaltaan viisi korkeasointuista vyötä, ja jota kiertävä kahdellatoista tähdistä välkkyvällä merkillä kirjailtu reunus, korkealla yläilmoissa kaartuen, on kuun kaksivaljakon ratana. _Varro_.

[297] Kaikki tuo on salattu ja verhottu niin paksuun pimeyteen, ettei ole niin terävätä ihmisälyä, että se voisi tunkeutua taivaaseen, syventyä maan uumeniin. _Cic., Acad., II, 39_.

[298] Ei kukaan katso sitä, mikä on hänen jalkainsa edessä; taivaan maita he vain utelevat. _Cic., De divin. II, 13_.

[299] Mistä syystä meri pysyy alallaan; mikä määrää vuoden lämmönvaihtelun; kulkevatko tähdet itsestään, vai jonkin muun käskystä; mikä painaa kuun kehrän näkymättömäksi, mikä sen saa näkyviin; mitä tahtoo ja voi kaiken olevaisen ristiriitainen sopusointu. _Hor., Epist., I, 12, 16_.

[300] Kaikki on sisimmältä olemukseltaan epävarmaa ja luonnon majesteettisuuteen kätkettyä. _Plin. II, 37_.

[301] Tapa, millä sielut ovat yhdistetyt ruumiisiin, on kerrassaan ihmeellinen, eikä ihminen voi sitä ymmärtää; ja siinä kuitenkin piilee ihmisen sisin olemus. _Pyh. August., De civ. Dei, XXI, 10_.

[302] Ei näet tiedetä, millainen sielu on luonnoltaan, myötäsyntynytkö se on, vai hiipiikö se päinvastoin vasta syntyvien ruumiiseen, ja häviääkö se yhdessä meidän kanssamme, kuoleman tuhoamana, vai siirtyykö se Manalan pimeille ja laajoille aavikoille, vai hiipiikö se jumalain tahdosta toisiin eläimiin. _Lucr., I, 113_.

[303] Tuo tuolla purkaa sisästään verisen sielunsa. _Verg., Aen., IX, 349_.

[304] Tulinen on niillä elintarmo ja taivainen alkuperä. _Verg., Aen., VI, 730_.

[305] Jonkinlainen ruumiin elollistila, jota kreikkalaiset sanovat harmoniaksi. _Lucr., III, 100_.

[306] Mikä näistä mielipiteistä on oikea, sen vain joku jumala voi nähdä. _Cic., Tusc. I, 11_.

[307] Samoin kuin usein sanotaan, että ruumiilla on hyvä terveys, eikä tämä kuitenkaan ole mikään terveen ihmisen osa. _Lucr. III, 103_.

[308] Siellä näet pamppailee säikähdys ja pelko, niitä kohtia hivelevät ilon tunteet. _Lucr. III, 142_.

[309] Minkä näköinen sielu on, tahi missä se asuu, sitä ei pidä edes kysyäkään. _Cic., Tusc, I, 28_.

[310] Ei voi sanoa mitään niin järjetöntä, ettei joku filosofeista sitä sanoisi. _Cic., De divin. II, 58_.

[311] Phoibos ei koskaan poikkea radaltaan keskellä taivasta; säteillään hän kuitenkin valaisee kaikki. _Claudian., De Sexto consul. Honorii, 411_.

[312] Muu osa sielua, levinneenä kautta koko ruumiin, tottelee ja liikkuu järjen käskystä ja sen antaman sysäyksen johdosta. _Lucr., III, 144_.

[313] Jumala näet, sanovat he, täyttää kaikki maat, meren ulapat ja korkean taivaan; siitä saavat pienet ja suuret elukat, ihmiset, koko petoeläinten suku kukin syntyessään hennon henkensä; siihen tietysti sitten kaikki siirtyy takaisin ja jälleen vapautuneena palautuu; eikä kuolemalla ole mitään sijaa. _Verg., Georg., IV, 221_.

[314] Isäsi kunto on sinuun vuodatettu.

[315] Urheat syntyvät urheista ja hyvistä. _Hor., Od. IV, 4, 29_.

[316] Ja vihdoin, miksi hurja raatelevaisuus on eroittamaton leijonain synkästä rodusta, ja ketut perivät isiltään viekkauden, kauriit arkuuden, ja niiden isille omituinen pelko tekee niiden jäsenet levottomiksi, ... jollei siksi, että omasta siemenestä ja rodusta kasvaa määrätty henkinen luonto rinnan koko ruumiin kanssa. _Lucr. III, 741_.

[317] Jos sielu hiipii ruumiiseen syntyessämme, niin miksi ei muistomme ulotu yli ennen kuluneen ikämme, eikä meillä ole mitään jälkiä teoistamme. _Lucr. III, 671_.

[318] Sillä, jos sielun kyky on niin suuresti muuttunut, että se on menettänyt kaiken menneitten tapahtumain muiston, niin se luullakseni ei enää ole kaukana kuolemasta. _Lucr. III, 674_.

[319] Tunnemme sielun syntyvän yhdessä ruumiin kanssa, kasvavan yhdessä ja vanhenevan yhdessä. _Lucr. III, 446_.

[320] Näemme sielun parantuvan samoin kuin sairaan ruumiin, ja huomaamme lääkkeen voivan siihen tehota. _Lucr. III, 509_.

[321] Sielun täytyy luonnoltaan olla samaa laatua, mitä ruumiskin on, koskapa siihen pystyvät iskullaan samat nuolet kuin ruumiiseenkin. _Lucr. III, 176_.

[322] Tuo sama myrkky saattaa sekasortoon ja lyö hajalle sielun voimat. _Lucr. III, 498_.

[323] Leviten kautta jäsenten panee tauoin voima sielun sekaisin, kuten tuulten vinhat voimat saavat laineet suolaisella meren ulapalla vaahtopäinä kuohahtelemaan. _Lucr. III, 491_.

[324] Ruumiin taudeissa sielu usein harhailee eksyksissä, siliä se on järjetönnä ja hourailee, ja joskus raskas horrostila vaivuttaa sen sikeään ja ikuiseen uneen, jossa sen silmät raukeavat ja pää vaipuu alas. _Lucr. III, 464_.

[325] Sillä onhan mieletöntä yhdistää se, mikä on kuolevaista, siihen, mikä on iäistä, ja luulla niiden välillä voivan olla yhteistunnetta ja - toimintaa. Sillä voiko katsoa olevan mitään erilaisempaa, yhteen sopimattomampaa ja ristiriitaisempaa kuin se, mikä on kuolevaista yhtyneenä kuolemattomaan ja ainaiseen, kestämässä yhdessä ankaria myrskynpuuskia. _Lucr. III, 801_.