Part 29
Ja sitten me typerästi pelkäämme yhdenlaista kuolemaa, kun kuitenkin jo olemme läpikäyneet ja vielä läpikäymme niin monta toisenlaista; sillä ei ainoastaan, kuten Herakleitos sanoi, tulen kuolema ole ilman synty, ja ilman kuolema veden synty, vaan vielä ilmeisemmin voimme sen nähdä itsessämme: kypsä ikä kuihtuu ja katoo vanhuuden tullessa, ja nuoruus päättyy täysikasvuisen miehen kypsään ikään, lapsuus nuoruuteen, ja varhaisin ikä katoo lapsuuteen, ja eilinen päivä sammuu tähän päivään ja tämä päivä huomiseen, eikä ole mitään, mikä pysyy ja on aina yhtä. Sillä että niin on, näkyy siitä, että jos pysymme aina samoina ja muuttumatta, niin kuinka silloin iloitsemme milloin toisesta seikasta, milloin toisesta? Kuinka rakastamme toisilleen vastakkaisia esineitä, tahi vihaamme, kiitämme tahi moitimme niitä? Kuinka meillä on erilaisia mielenliikutuksia, ja kuinka samaan ajatukseen ei enää liitykään sama tunne? Eihän ole todennäköistä, että itse muuttumatta vaihdamme intohimoja; ja mikä voi muuttua, se ei pysy yhtenä ja samana; ja jos se ei ole yksi ja sama, niin se siis ei myöskään ole tosiolevainen, vaan samalla kuin yhtenä ja samana oleminen muuttuu myöskin pelkkä oleminen, vaihtuen yhä toisesta toiseksi; ja siis luonnon aistit erehtyvät ja valehtelevat, otaksuen näennäisen tosiolevaiseksi, ne kun eivät oikein tiedä, mikä on tosiolevaista. Mutta mikä sitten on tosiolevaista? Se, mikä on iankaikkista, se on: mikä ei koskaan ole syntynyt, eikä koskaan ole loppuva, missä aika ei koskaan vaikuta mitään muutosta; aika näet on liikkuvaista ja näyttäytyy ikäänkuin yhäti liikkuvan ja muuttuvan aineen varjona, pysymättä koskaan liikkumatta ja muuttumatta; ja siihen soveltuvat sellaiset sanat kuin Ennen ja Jälkeen ja On ollut ja On oleva, jotka alun alkaen osoittavat silminnähtävästi, ettei se ole mitään tosiolevaista; sillä olisi sangen typerää ja ilmeisesti väärin sanoa, että sellainen olisi tosiolevaista, joka ei vielä ole olemistilassa, tahi jo on lakannut olemasta; ja mitä tulee sellaisiin sanoihin kuin Nykyinen, Nykyhetki, Nyt, joilla me näytämme etupäässä tukevan ja perustavan ajan käsitettä, niin järki, huomatessaan sen, hävittää sen kokonaan heti paikalla; se näet halkaisee sen heti kohta ja jakaa sen tulevaan ja menneeseen, ikäänkuin tahtoen välttämättömästi nähdä sen kahtia jaettuna. Luonnon, jota mitataan, on laita sama kuin ajan, joka sen mittaa; sillä ei siinäkään ole mitään pysyväistä eikä tosiolevaista, vaan kaikki siinä on joko syntynyttä tahi syntyvää tahi kuolevaa. Senvuoksi olisi synti sanoa Jumalasta, joka yksin On, että hän oli tahi on oleva, sillä nuo termit ilmaisevat sen muunnoksia, ohimeneviä tiloja ja vaiheita, mikä ei voi kestää eikä pysyä olemistilassa. Siis täytyy tehdä se johtopäätös, että Jumala yksin On, ei minkään ajallisen mitan mukaan, vaan muuttumattoman ja liikkumattoman iankaikkisuuden merkityksessä, jota ei mitata ajalla ja joka ei ole minkään muuntelun alainen; ja hänen edessään ei mikään ole eikä ole oleva jälkeenpäin, eikä uudempaa eikä vereksempää, vaan hän on todella Olevainen, joka yhdellä ainoalla nykyhetkellä täyttää ainaisuuden; eikä ole muuta tosiolevaista kuin hän yksin, emmekä voi sanoa: Hän on ollut, tahi: Hän on oleva, vaan hän on ilman alkua ja ilman loppua.'
Tähän niin uskonnolliseen pakanallisen miehen johtopäätökseen tahdon lisätä vain seuraavat sanat, jotka on lausunut samanlainen todistaja, lopettaakseni tämän pitkän ja ikävän esityksen, jossa minulle riittäisi ainetta loppumattomiin: "Oi, kuinka halpa ja katala olio", sanoo hän, "on ihminen, jos hän ei kohoa yli ihmisyyden". Kas siinä oiva sana ja hyödyllinen pyrkimys, mutta myöskin järjetön: sillä tehdä kourallinen suuremmaksi kuin koura ja sylillinen suuremmaksi kuin syli ja toivoa harppaavansa pitemmälle kuin sääremme ulottuvat, se on mahdotonta ja luonnotonta; eikä ole mahdollista ihmisen kohota itsensä ja ihmisyyden yläpuolelle; sillä hän voi nähdä vain silmillään ja käsittää vain tajullaan. Hän kohoaa, jos Jumala tukee häntä erinomaisesti; hän kohoaa, jos hän heittää ja hylkää omat apuneuvonsa ja antaa puhtaasti taivaallisten välineiden nostaa ja kohottaa itsensä. Meidän kristillinen uskomme, mutta ei hänen stoalainen hyveensä, voi saada aikaan tämän jumalallisen ja ihmeellisen muutoksen.
VIITESELITYKSET:
[1] Roomalainen numero tarkoittaa kokonaisteoksen kirjaa, seuraava sen lukua.
[2] Niinkuin vaskisessa astiassa auringosta tahi säteilevän kuun kasvoista heijastunut veden välke liitelee laajalti kaikkialle, kohoaa ylös ilmoihin ja koskettaa katon korulaudoitusta. _Verg., Aeneid. VIII, 22_.
[3] Tyhjät mielenhoureet syntyvät kuin sairaan unet. _Hor., De arte poet. v. 7_.
[4] Ken asuu kaikkialla, oi Maksimus, ei asu missään.
[5] Mieli joutilaana aina käy huikentelevaiseksi.
[6] Ei ole koskaan kaikille kaikkia viehätyskeinoja suotu.
[7] Ihmisen tulee näet aina odottaa viimeistä päiväänsä, eikä ketään voi sanoa onnelliseksi ennen hänen kuolemaansa. _Ovid., Metam. III, 135_.
[8] Sillä silloin vihdoinkin lähtevät sydämen pohjasta tosisanat, ja naamari temmataan pois; jäljelle jää todellisuus. _Lucr. III. 57_.
[9] Tarkoittaa Montaignen ystävää Etienne La Boétieta.
[10] Joka itse omasta päästään lähtee kulkemaan takaperin. _Lucr. III, 474_.
[11] Mieluummin näyttäisin hourupäiseltä ja typerältä, kunhan vain vikani eivät häiritse iloani tahi jäävät minulta huomaamatta, kuin olisin viisas ja suutuksissani. _Hor., Epist. II, 2, 126_.
[12] Se kyllä saavuttaa pakenevankin, eikä säästä epäsotaisaa nuorisoakaan, joka paeten kääntää selkänsä. _Hor., Od. III, 2, 14_.
[13] Kätkeköön tuo varovasti itsensä rautaan ja vaskeen, kuolema vetää kuitenkin siihen verhotun pään sieltä esille. _Propert. III, 18, 25_.
[14] Kuvittele mielessäsi, että jokainen sinulle koittanut päivä on viimeisesi, niin olet kiitollinen jokaisesta hetkestä, joka toivomattasi tulee lisäksi. _Hor, Epist. I, 4, 13_.
[15] Perseus, Makedonian viimeinen kuningas.
[16] Kun kukoistava ikä vietti suloista kevättä. _Catull. LIXVIII, 16_.
[17] Kohta se on ollut ja mennyt, eikä sitä sitten koskaan saa palaamaan. _Lucr. III, 928_.
[18] Ei kukaan ole toistaan kestämättömämpi; ei kukaan huomispäivään asti varmempi itsestään. _Senec., Epist. 91_.
[19] Kuolevaiset elävät keskenään vuorotellen ja antavat kuin juoksijat toisilleen elämän soihdun. _Lucr. II, 75, 78_.
[20] Ensimmäinen hetki, joka antoi elämän, on sitä jo vähentänyt. _Senec., Herc. fur., III, 874_.
[21] Syntyessämme jo alamme kuolla, ja loppuamme ei voi eroittaa alustamme. _Manilius, Astron., IV, 16_.
[22] Mikset väisty pois kylläisenä elämän vieraana? _Lucr. III, 951_.
[23] Miksi koetat lisätä sellaista, minkä taas onnettomasti menetät, ja mikä kaikki häviää tuottamatta sinulle mitään iloa? _Lucr. III, 954_.
[24] Toista eivät ole nähneet isät eivätkä näe jälkeläiset. _Manil. I, 529_.
[25] Kierrämme samaa piiriä ja pysymme yhä sen sisässä. _Lucr. III, 1093_.
[26] Ja vuosi vierii omaa menoaan, omia jälkiään. _Verg., Georg. II, 402_.
[27] Sillä en voi sen lisäksi tekaista enkä keksiä mitään, mikä sinua miellyttäisi; kaikki on aina samaa. _Lucr. III, 957_.
[28] Vaikka voittaisit kuinka monta vuosisataa elämällä, niin ikuinen kuolema kuitenkin pysyy sellaisena. _Lucr. III, 1103_.
[29] Etkö tiedä, että tosikuolemassa ei tule olemaan mitään toista sinua, joka eläen voisi surra sitä, että sinut on riistetty itseltäsi, ja seisten surra kaatunutta? _Lucr. III, 898_.
[30] Silloin näet ei kukaan kaipaa itseään eikä elämätään, eikä mikään itsemme ikävöiminen meitä liikuta. _Lucr. UI, 932, 935_.
[31] Kuoleman on katsottava koskevan meitä vähemmin kuin ei mikään, jos voi olla jotakin vähempää. _Lucr. III, 939_.
[32] Huomaappa, että ikuinen meidän edellämme käynyt vanha aika ei ole ensinkään koskenut meitä. _Lucr. III, 985_.
[33] Kaikki seuraa sinua, elettyään elämänsä. _Lucr. III, 981_.
[34] Sillä päivää ei ole seurannut yö, eikä yötä aamu, joka ei olisi kuullut lasten haikeiden valitusten keskellä itkua, joka säestää kuolemaa ja synkkiä hautajaisia. _Lucr. V, 579_.
[35] Tottumus on kaikessa tehoisin opettaja.
[36] Paikallisten lakien noudattaminen on jaloa.
[37] Mityleneläinen kitaransoittaja.
[38] Voi, poden omien aseitteni tekemiä haavoja. _Ovid., Epist_.
[39] Montaigne kirjoitti tämän tutkielman kreivitär Gursonin poikaa silmällä pitäen.
[40] Eräs mantualainen oppinut.
[41] Brabantilainen kuulu humanisti.
[42] Akateemisen filosofikoulun johtajia.
[43] Opettajien arvovalta on useinkin haitallinen oppilaille.
[44] He eivät koskaan tule omintakeisiksi. _Sen., Epist. 33_.
[45] Yhtä paljon kuin tietäminen, miellyttää minua epäileminen. _Dante, Helv. Xl, 93_.
[46] Emme ole kuninkaan alaisia; olkoon kukin oma herransa. _Sen., Epist. 33_.
[47] Megaralainen huvinäytelmäin kirjoittaja.
[48] Elelköön hän paljaan taivaan alla ja levottomissa oloissa. _Hor., Od. III, 2, 5_.
[49] Työ kasvattaa känsän tuskaa vastaan. _Cic., Tusc. II, 15_.
[50] Voipi olla viisas pöyhkeilemättä, kateutta herättämättä. _Sen., Epist. 103_.
[51] Älköön hän luulko itselleen luvalliseksi samaa, mitä ehkä Sokrates ja Aristippos ovat tehneet vastoin totuttuja tapoja; sillä nämä ansaitsivat tuon vapauden suurilla ja jumalaisilla avuillaan. _Cic., De Off, l, 41_.
[52] Eikä mikään pakoita häntä puolustamaan kaikkea, mikä on ennakolta määrättyä ja käskettyä. _Cic., Acad. II, 3_.
[53] Mikä maa on kohmea kylmästä, mikä murakka helteestä, mikä tuuli vie alukset hyvin Italiaan. _Prop. IV, 3, 39_.
[54] Mitä sopii toivoa, mitä hyötyä on työläästi hankitusta rahasta, mitä uhrauksia tulee tehdä isänmaalle ja rakkaille omaisilleen, mitä Jumala on käskenyt sinun olla, ja mikä sinun asemasi on yhteiskunnassa, mitä olemme tahi miksi synnymme elämään. _Pers. III, 69_.
[55] Ja millä tavoin hän minkin vaivan voi välttää ja kestää. _Verg., Aen. III, 459_.
[56] Uskalla olla ymmärtäväinen; ala: ken lykkää tuonnemmaksi oikein elämisen hetken, on kuin talonpoika, joka odottaa, että joki vuotaisi kuiviin; mutta se virtaa ja tulee iäti vuolaana virtaamaan, _Hor., Epist. II, 1, 40_.
[57] Miia vaikuttavat Kalat ja Leijonan helteinen sikermä ja Kauris, joka kylpee Lännen meressä. _Prop. IV, 1, 89_.
[58] Mitäpä tekemistä on minulla Seulaisten ja Häränajajan tähtisikermän kanssa. _Anakr., Od. XVII, 10_.
[59] Byzantllainen filologi, erään vaikean kreikan kieliopin tekijä.
[60] Voit huomata sairaassa ruumiissa piilevän sielun tuskat, voit huomata sen ilot; molemmat painavat leimansa kasvoihin. _Juven. IX, 18_.
[61] Skolastikkojen muodostamia ja logiikassaan käyttämiä päätelmäin (syllogismien) nimityksiä.
[62] Savi on kosteata ja pehmoista; nyt, nyt on jouduttava ja muodosteltava hänet vinhaan ja lakkaamatta kiertävällä pyörällä. _Pers. III, 23_.
[63] Nuoret ja vanhat, ottakaa tästä varma ohje mielellenne ja evästä poloisille vanhoille päivillenne. _Pers. V, 64_.
[64] Se on yhtä hyödyllistä köyhille kuin rikkaille ja sen laiminlyöminen yhtä vahingollista lapsille kuin vanhuksille. _Hor., Epist. I, 1, 25_.
[65] Platonin seuraaja Akatemian johtajana.
[66] On aivan eri asia, eikö joku tahdo vai eikö hän osaa tehdä pahaa. _Sen., Epist. 90_.
[67] Aristippokselle soveltuivat kaikki värit, kaikki asemat ja seikat. _Hor., Epist. I, 17, 23_.
[68] Ihmettelen, jos sille, joka kärsivällisenä verhoutuu vain pariin ryysyyn, soveltuu myöskin muuttunut elämän suunta, ja jos hän taitavasti näyttelee kumpaakin osaa. _Hor., Epist. I, 17, 25_.
[69] Tätä suurenmoisinta kaikista taiteista, oikein elämisen oppia, he koettivat toteuttaa enemmän elämällään kuin kirjallisilla opinnoillaan. _Cic., Tusc. IV, 3_.
[70] Pitääkö hän tieteellistä sivistystänsä, ei tietojensa näyttelemisenä, vaan elämänsä ohjeena, totteleeko hän itseänsä ja noudattaako hän päätöksiänsä. _Cic., Tusc. II. 4_.
[71] Ja sanat seuraavat mielellään, kun asia ensin on käsitetty. _Hor., Art. poet. 311_.
[72] Kun asiat ovat täyttäneet mielen, niin sanat tulevat esille. _Sen., Contr. III_.
[73] Asiat tempaavat sanat mukaansa. _Cic., De Fin. III, 5_.
[74] Terävä-älyinen mies, mutta kankea runoseppo. _Hor., Sat. I, 4, 8_.
[75] Varmat rytmit ja tahtilajit, ja muutelkoon sanojen järjestystä, asetellen viimeiset ensimmäisten edelle, ... niin löytyvät kuitenkin, vaikkapa hajallaaan, runoilijan jäsenet. _Hor., Sat. I, 4, 58_.
[76] Siinä on enemmän kaikua kuin arvoa. _Sen., Epist. 40_.
[77] Mutkikasten ja pulmallisten viisastelujen. _Cic., Acad. II, 24._.
[78] Tahi jotka eivät sovelluta sanoja asiain mukaan, vaan etsivät aineen ulkopuolelta asioita, joihin sanat voisivat soveltua. _Quintil. VIII, 3_.
[79] Jotka jonkin heidän mieleisensä sanan sattuvaisuus houkuttelee sellaiseen, jota he eivät olleet aikoneet kirjoittaa. _Sen., Epist. 59_.
[80] Se sana vasta miellyttää, joka on iskevä. _Fabricius, Bibl. lat. II, 10_.
[81] Totuutta tavoitteleva esitystapa olkoon mutkaton ja yksinkertainen. _Sen., Epist. 40_.
[82] Huoliteltua tyyliä käyttää vain se, joka tahtoo tehdä ikävän vaikutuksen. _Sen., Epist. 75_.
[83] Tuskin olin silloin aloittanut kahdennentoista ikävuoteni. _Verg., Ecl. VIII, 39_.
[84] Hän ilmaisee asian Aristonille, tragediain näyttelijälle; tämä oli sekä hyvää sukua että rikas; eikä taide, koska ei mikään sellainen kreikkalaisten kesken ole häpeäksi, alentanut hänen arvoansa. _Lip. XXIV, 21_.
[85] Kuningas Kaarle IX:n antama, protestantteja kohtaan suvaitsevainen, vuodelta 1562.
[86] Jota päivää aina olen pitävä katkerana ja kunniassa (niinhän te jumalat olette tahtoneet). _Verg., Aen. V, 49_.
[87] Ja olen päättänyt, etten täällä saa nauttia mitään iloa, niin kauan kuin tuo minun osaveljeni on poissa. _Ter., Heaut. I, 97_.
[88] Jos liian aikainen kuolo riisti pois tuon toisen puolen sieluani, niin mitäpä minä toinen enää viivyttelen, kun en jäljelle jääneenä ole yhtä rakas enkä kokonainen? Tuo päivä tuotti meille molemmille tuonen. _Hor., Od. II. 17, 5_.
[89] Miksi kainostelisin tahi hillitsisin niin rakkaan olennon kaipausta? _Hor., Od. I, 24_.
[90] Oi veljeni, joka olet riistetty minulta onnettomalta! Kanssasi katosivat kaikki iloni, joita suloinen rakkautesi eläessäsi piti yllä. Kuolemasi, veljeni, on musertanut onneni; kanssasi vaipui hautaan koko elämäni. Kuoltuasi olen kokonaan mielestäni karkoittanut nämä harrastukset ja kaikki henkeni nautinnot. Enkö koskaan saa puhutella sinua, henkeäni rakkaampi veljeni, enkö koskaan kuulla sanojasi, enkö koskaan saa sinua nähdä? Mutta varmaan aina sinua rakastan. _Catull. LXVIII, 20; LXV, 9_.
[91] Jos hän kaatuu, taistelee hän polvillaan. _Sen., De prov. II_.
[92] Olkoon Cato eläessään todella Caesariakin suurempi. _Martial. VI, 31_.
[93] Ja Caton voittamattomana, voitettuaan kuoleman. _Manil., Astron. IV, 89_.
[94] Jumalat asettuivat voittajan puolelle, Cato voitetun. _Lucan. I, 118_.
[95] Ja koko maanpiiri lannistettuna paitsi Caton uhmaavaa mieltä. _Hor., Od. II, 1, 23_.
[96] Ja Cato laatimassa näitä lakeja. _Verg., Aen. VIII, 670_.
[97] Järkevyys ja viisaus poistaa huolet, ei paikka, joka kohoaa yli meren laajan ulapan. _Hor., Epist. I, 11, 25_.
[98] Ja ratsastajan takana istuu synkkä huoli. _Hor., Od. III, 1, 40_.
[99] Kyljessä on kiinni kuolettava nuoli. _Verg., Aen. IV, 73_.
[100] Miksi muutamme toisen auringon lämmittämiin maihin? Kuka isänmaasta paetessaan pääsee itseäänkin pakoon? _Hor., Od. II, 16, 18_.
[101] Jo katkaisin kahleeni, sanot; sillä kauan rimpuiltuaan katkaisee koira solmun, mutta sen paetessa laahaa sen kaulassa pitkä kahleenpätkä. _Pers. V, 158_.
[102] Jollei sydämemme ole puhdas, mihin taisteluihin ja vaaroihin silloin poloiset joudumme? Mitkä himon kalvavat huolet ja mikä pelko raateleekaan levotonta ihmistä, ja mitä tahoja hänelle tuottavat ylpeys, riettaus, kevytmielisyys, ylellisyys ja joutilaisuus? _Lucr. V, 44_.
[103] Vika on sielussa, eikä se koskaan pääse itseään pakoon. _Hor., Epist. I, 14, 13_.
[104] Yksinäisyydessä ollos itse itsellesi ihmisjoukkona. _Tibull. IV, 13, 12_.
[105] Mitä? Ettäkö kukaan ihminen antaisi sielussaan sijaa jollekin tahi hankkisi itselleen jotakin, mikä olisi hänelle rakkaampaa kuin hän itse? _Ter., Adelph. I, 1, 13_.
[106] Jos yöllisessä haureudessa verhoat pääsi gallialaisen hilkan peittoon. _Juvenal. VIII, 144_.
[107] Sellaiseen, mitä ei voi uskoa Jumalille muutoin kuin ottamalla heidät erilleen. _Pers., Sat. II, 4_.
[108] Hiljaa mumisten lausumme rikollisia rukouksia. _Lucan. V, 104_.
[109] Se on huono päätös, jota ei voi muuttaa.
[110] Meitä liikutetaan niinkuin tanssinukkea vierailla hermoilla. _Hor., Sat. II, 7, 82_.
[111] Emmekö näe, että ihminen ei tiedä, mitä tahtoo ja yhä etsii, vaihtaa paikkaa, kuin voisi laskea hartioiltaan taakkansa. _Lucr. III, 1046_.
[112] Sellaisia ovat ihmisten mielet kuin se kasvua antava valo, jolla itse isä Jupiter valaisi maita. _Hom., Od. XVIII, 136_ (säkeet Ciceron kääntämät).
[113] Antonio de Guevaran 1529 julkaisema allegoris-historiallinen teos, jonka päähenkilö oli keisari Kaarle V.
[114] Kuuluisa ranskal. oppinut ja kirjailija (1513-93).
[115] Tuska pakoittaa viattomatkin valehtelemaan (_Publius Syrus_).
[116] Eräästä vaarasta, johon tekijä oli joutunut kansalaissodassa.
[117] Toisen virheen karttaminen vie toiseen virheeseen. _Hor, Art. poet., 31_.
[118] Etevin roomalaisista puhujista ennen Ciceroa.
[119] Ei mihinkään rikokseen ole järkisyytä. _T. Liv. XXVIII, 28_.
[120] Hän yksin on tietämätön kaikesta. _Ter., Ad. IV, II, 9_.
[121] Tähän matkan maaliin täytyy hevosteni hikoillen rientää. _Prop. IV, 1, 70_.
[122] Tähän matkan maaliin täytyy hevosteni hikoillen rientää. _Prop. IV, 1, 70_.
[123] Oi typerä ja epäaistikas aikakausi! _Catull. XLIII, 8_.
[124] Kirkas ja aivan kuin puhdas virta. _Hor., Ep. II, XI, 120_.
[125] Hänen tarvitsi vähemmin tehdä työtä älyllään, jonka sijalle oli astunut hänen aiheensa. _Mart., Epigr. VIII, Pref._
[126] Ja yrittelee lyhyitä lennähdyksiä. _Verg., Georg. IV, 194_.
[127] Huomaa tämä!
[128] Ylentäkää sydämenne!
[129] Näyttää olevan.
[130] Minä puolestani tahtoisin mieluummin olla vanhana lyhyemmän aikaa kuin tulla vanhaksi ennen aikaani _Cic., De Senect. X_.
[131] Runoilija ja historioitsija, oli kirjoittanut kansalaissotien historian.
[132] Teoksessaan: _Methodus ad facilem historiarum cognitionem_ (1576).
[133] Firenzeläinen historioitsija ja valtiomies, kirjoitti Italian ja Firenzen historian.
[134] Kaarle Rohkean ja Ludvig XI:n aikuinen muistelmain kirjoittaja.
[135] Muistelmat olivat veljesten Guillaume ja Martin du B:n kirjoittamat.
[136] Että ihminen tappaa ihmisen, ei vihoissaan, ei pelosta, vain katsellakseen. _Sen., Ep. XC_.
[137] Ja valituksillaan verisenä ja rukoilevan näköisenä. _Verg., Aen. VII, 501_.
[138] Ja luulenpa, että vereen tahrattu rauta ensiksi lämpeni eläimen taposta. _Ovid., Metam. XV, 106_.
[139] Maisteri Raimundus Sebondilaisen Luonnollinen jumaluusoppi eli Luontokappalten kirja.
[140] Sillä halusta poljetaan jalkoihin se, mitä ennen on liiaksi pelätty. _Lucr. V, 1139_.
[141] Humanisti, opettajana Collège de Francessa.
[142] Niinkuin aimo kallio jykevänä työntää takaisin sitä vastaan lyövät aallot ja hajoittaa sen ympärillä ärjyvät läikkyvät laineet. _Verg., Aen. VII, 587_, mukaelma.
[143] Pian opit kunniallisesti ja autuaallisesti elämään, jos vain uskot. _Quint. XII, 11_.
[144] S.o. pitää narrinaan Jumalaa.
[145] Kuoleva ei enää valittelisi ruumiinsa maatumista, vaan pikemminkin iloitsisi päästessään pois ja saadessaan luoda verhonsa, niinkuin käärme nahkansa tahi vanha hirvi kovin pitkät sarvensa. _Lucr. III. 612_.
[146] Eipä Jumalakaan peitä maanpiiriltä taivaan kasvoja, vaan avaa katseillemme kasvonsa ja ruumiinsa ainaisessa kiertoliikkeessä ja teroittaa ja tarjoaa itseänsä mieliimme, jotta voisimme hyvin oppia tuntemaan hänet ja näyttääkseen millainen hänen kulkunsa on, ja opettaakseen meitä tarkkaamaan lakejansa. _Manit. IV, 907_.
[147] Jos sinulla on jotakin parempaa, niin esitä se, muutoin alistu. _Hor., Epist. I, 5, 6_.
[148] Sillä Jumala ei salli kenenkään muun ylpeillä kuin itsensä. _Herod. VII, 10_.
[149] Jumala vastustaa ylpeitä, mutta nöyrille hän antaa armonsa. _Piet. Ep. I, 5, 5_.
[150] Kenen vuoksi voisi siis sanoa maailman olevan luodun? Tietysti niiden olentojen vuoksi, joilla on järki; nämä ovat Jumalat ja ihmiset, joita parempaa ei tosiaan ole olemassa mitään. _Cic., De nat. deor. II, 54_.
[151] Kun katselemme avaran maailman taivahisia temppeleitä tuolla ylhäällä ja tuikkavia tähtiä täyteen pantuja yläilmoja, ja kun ajattelemme kuun ja auringon ratoja. _Lucr. V, 1203_.
[152] Sillä ihmisten teot ja elämän hän asetti riippuvaisiksi taivaankappaleista. _Manil. III, 58_.
[153] Se huomaa kaukaa katselemiemme tähtien vallitsevan meitä mykillä laeillaan, ja koko maailman liikkuvan aikakausittain määrätyn järjestyksen mukaan ja kohtalojen vaiheitten noudattavan kulussaan varmoja merkkejä. _Manil. I, 60_.
[154] Ja kuinka suuria muutoksia vaikuttavat niin pienet liikkeet... Niin mahtava on tämä valta, joka hallitsee kuninkaitakin. _Manil. I, 55; IV, 93_.
[155] Toinen, raivoisana rakkaudesta jaksaa uida meren poikki ja hävittää Troian; toisen kohtalona on lakien laatiminen. Kas tuolla pojat surmaavat isänsä, ja vanhemmat poikansa, ja veljekset hyökkäävät haavoittamaan toisiaan aseillaan. Tämä sota ei ole meidän syymme; sallimus pakottaa heidät moisiin tekoihin ja ajaa heidät itse rankaisemaan itseänsä ja raatelemaan toisiansa... Sekin on sallimuksen määräämää, että sallimus itse sen säätää. _Manil. IV, 79, 118_.
[156] Millainen onkaan ollut niin suuren rakennuksen alkuunpano, millaiset siinä käytetyt työaseet, vivut, koneet, työmiehet? _Cic., De nat. deor., I, 8_.
[157] Mitä sielun ahtautta se on? _Cic., De nat. deor. 1, 31_.
[158] Ihmisluonnon muiden puutteiden joukossa on järjen pimeyskin, eikä vain erehtymisen pakko, vaan erehdysten rakkaus. _Sen., De ira, II, 9_. Katoova ruumis raskauttaa sielua, ja maallinen asumus painaa paljon mietiskelevää järkeä. _Viisaud. Kirja IX, 15_.
[159] Ilman, maan ja veden eläimet.
[160] Mykät eläimetkin, vieläpä pedotkin päästävät tavallisesti erilaisia ääniä, kun ovat peloissaan tahi tuskissaan, tahi kun ilo heidät valtaa. _Lucr. V, 1058_.
[161] Jotenkin samalla tavalla kuin kykenemättömyys puhumaan näyttää houkuttelevan lapset käyttämään eleitä. _Lucr. V, 1029_.
[162] Myöskin vaitiolo saattaa rukoilla ja puhua. _Tasso, Aminta, II, 34_.
[163] Näistä merkeistä päättäen ja näiden esimerkkien mukaan ovat eräät sanoneet mehiläisillä olevan jumalallista järkeä ja taivaista henkeä. _Verg., Georg. IV, 219_.
[164] Siitä kukin tuntee voimansa, joka hänellä on käytettävissä. _Lucr. V. 1032_.
[165] Ja maa itse loi alussa vapaasta tahdostaan kuolevaisille koreita hedelmiä ja reheviä viinitarhoja, antoi itsestään suloisia antimiaan ja reheviä laitumia; nämä nyt tuskin suurenevat tahi karttuvat meidän työstämme, ja me kulutamme hukkaan härkiemme ja peltomiestemme voimat. _Lucr. II, 1157_.
[166] Ja monet linnut ... päästävät eri aikoina aivan erilaisia ääniä ... ja osittain muuttavat käheä-äänisiä laulujaan sääsuhteiden mukaan. _Lucr. V, 1077-1083_.
[167] Kaikki on kiedottu omiin salliman määräämiin kahleisiinsa. _Lucr. V, 874_.
[168] Kukin olio kehittyy omalla tavallaan, ja kaikki pysyvät erilaisina luonnon varman säädöksen nojalla. _Lucr. V, 921_.
[169] Polta, jos tahdot, pääni tulella, ja lävistä ruumiini miekalla, ja viillä selkääni punotun raipan lyönneillä. _Tibull. I, 9, 21_.
[170] Haikara ruokkii poikasiaan käärmeillä ja syrjäisiltä kedoilta löytämillään sisiliskoilla... Ja Jupiterin palvelijat, jalot kotkat, ajavat jänistä tahi kaurista salolla. _Juven. XIV, 74, 81_.
[171] Koskapa näiden (norsujen) esi-isät palvelivat karthagolaista Hannibalia ja meidän päälliköitämme ja molossien kuningasta, ja kantoivat selässään joukkoja, melkoista osaa sotavoimista, ja taisteluihin menevää tornia. _Juven. XII, 107_.
[172] Niillä on nimensä, ja kukin tulee opettajansa äänen kutsumana. _Martial. IV, 30, 6_.
[173] Pidä lämpiminä jalkasi ja pääsi, muutoin elä eläimen tavoin.