Part 2

Kakkara -- Sakkara -- Nisu -- Krisu -- Makkara -- Manteli Kanteli -- Rusina -- Rapa -- Daadeli -- Tilulilu -- Päärynä -- Appelsiini -- Aprikoosi -- Pium -- Paum -- Pähkinä -- Siirappi -- Kartemumma -- Höly -- Pöly -- Pippuri -- Inkivääri -- Pitkäsääri -- Viinitilkka -- Hillahilkka -- Ooterklongi -- Sinappi -- Anoppi -- Galoppi -- Schnaps!

Hullun pitkä nimi! Mutta semmoista pannukakkua se vain Ruoka-Jussi syötti noille Melulan lapsille.

Ja pitäisipä meidän lasten varoa ettei Ruoka-Jussi potkaisisi saapastaan huomenaamuna puurokuppiin ja että saisimme tulevana pyhänä maistaa sitä ihmeellistä Jussin pannukakkua!

6.

Itku-Iikka.

Se on hyvin hyvin hyvin pieni pikkarainen poikaressu se Itku-Iikka! Se on niin pieni että se mahtuu avaimen reijästä ja lattian raosta ja kaikkien lasten jalkain välistä. Ja se on niin surkian ja hullunkurisen näköinen että sen surkiampaa pikku poikaa ei taida olla koko tässä maailmassa! Sillä on aina suu ristissä kuin jänisjussilla ja aina leuka väärässä ja aina naama kurtussa ja nokka kippurassa ja posket pollollaan ja silmät vesissä. Oi voi sentään kuinka surkia, surkia surkia se on, ja kun häntä vain katsoo, niin silloin sitä vasta itsekkin, ihminen, tulee surkiaksi.

-- Kenenkä poikia sinä olet, Itku-Iikka?

-- Minä olen Iisakki Itkosen poika!

-- Vai niin, vai niin, kyllä tunnetaan, vieläkös äitisi elää?

-- Vielä se elää, ui ui ui!

-- Missä mökissä te asutte?

-- Mököttäjän mökissä, Itikkalammin rannalla.

-- Vai niin, vai niin. Onko sinulla yhtään siskoa?

-- O-o-o-onhan mi-mi-mi-minulla y-y-y-yksi siukku!

-- Mikä sen nimi on, vastaa sinä selvästi, poika, äläkä volise!

-- Ti-ti-ti-ti! Pi-pi-pi-pi! Tilli-Pilli-Piipari sen siukun nimi on.

-- Vai niin, vai niin. Ja sinun nimesi on Itku-Iikka. Onko se oikein niin ristitty?

-- Ky-ky-ky-kyllä!

-- Oletpa sinä koko surkia kun aina voliset. Heitä pois!

-- I-i-i-isä on sanonut että mi-mi-mi-minun aina aina pitää itkeä.

-- Voi surkiata joukkoa! Ja mitä sinulla, Iikka raiska, on käsissä!

-- Ve-ve-vesikuppi!

-- Mitä sinä sillä teet?

-- Minä pir-pir-pirskottelen!

-- Mihin sinä pirskottelet?

-- La-lasten silmiin!

-- Kuka sinun on käskenyt?

-- I-isä ja äiti ja se Tilli-Pilli-Piipari!

-- No voi hyvänen aika! Sinähän surkia poika olet! Kun aina vikistä vollotat ja muita itketät! -- Pane pois tuo vesikuppi ja tule meijän lasten kanssa leikkimään ja _naura_ makiasti ja ole kiltti, niin saat pullaa!

-- -- --

Mutta silloinkos Itku-Iikka säikähti!!! Kun hänelle _näin_ sanottiin! Säikähti niin hirveästi että vesikuppi läikähti ja ihan muuttui siniseksi koko poika rukka, ja huulet menivät huipparaan ja leuka vääntyi vänkkyrään ja tukkakin tutisi ja koko poika vapisi ja alkoi ihan silmäin edessä laihtua ja muuttui niin laihaksi ja litteäksi kuin mikä liera ja -- yhtäkkiä pujahti ulos avaimen reijästä ja katosi koko poika niin ettei koirakaan nähnyt että minne se hupeni se Itku-Iikka.

Se meni pakoon tuo Itku-Iikka, kun hänen käskettiin _nauraa!_

Surkia poika.

Ei siitä nyt viitsi sen enempää kertoa semmoisesta itikasta, joka aina itkeä tillittää tyhjästä.

7.

Ämmy.

Kosken nimi on_ Ämmä_ ja vanhan mummon nimi on _ämmä_ ja aapiskirjassa on vielä kolmas _ämmä_, vaan meijän lehmän nimipä on _Ämmy_.

Ja kun Ämmy ammuu, niin koko maailma kaikuu.

Ammuu! Ammuu! Ammuu! se panee. Se puhaltaa aivankuin sotatorvella soitettais.

Mutta tiedättekös lapset, mitä se Ämmy oikein tarkoittaa, kun se ammahtelee?

Minäpä luulen että se tahtoo huutaa koko maailman korviin että: -- Hauska on olla ja elää lehmänäkin! Lehmänäkin! Ei ole hullumpaa! Ei ole hullumpaa!

Vaan kun ei Ämmy osaa sanoa kolmea sanaa niinkuin me osaamme, niin sentähden se vain ammuu ammumistaan:

"Hauska on olla ja elää! Ja heiluttaa häntää! Ja tulla kotiin lypsylle ja antaa lapsille lämmintä maitoa! Ei ole hullumpaa! Ei ole hullumpaa!"

Sitä se Ämmy puhelee, sitä se laulaa loilottaa.

Hyvä Ämmy, tule illalla kotiin, älä jää metsään, muuten Tutteliini itkee.

Tprui, tprui, tprui, huhuu! Niin sitä Ämmyä tpruitetaan. Vaan kerranpa se Ämmy ei tullutkaan ja minäpä kerron nyt siitä asiasta. Kerronkos?

* * * * *

Eräänä kauniina kesäpäivänä Ämmy läksi kotoa ja huiskutteli häntäänsä ja mölähteli juhlallisella äänellä.

-- Hyvää huomenta, Ämmy! huusi sille pikku lintu, se järripeippo männyn latvasta.

-- Ammuu! vastasi Ämmy eikä kääntänyt päätänsäkään, vaan lönkytteli eteenpäin.

-- _God morgon!_ huusi Jänis-Jussi ruotsiksi, vaan sillekin Ämmy äyskäsi suomeksi vain että

-- Ammuu! Älä häiritse minua!

Mutta orava, se hieno herra, huusi ranskaksi kuusen latvasta:

-- _Bon jour! Bon jour Madame!_ mutta Ämmy vain mölähteli että:

-- Möö! möö! Muu! muu! ja lönkytteli eteenpäin.

Vaan sammakko nousi kahdelle jalalle ja nosti hattuaan ja tervehti venäjänkielellä:

-- _Dobroje uutro_, Emma Ivanovna! _Kak vyi spaali?_ Se kyseli että mitenkä Ämmy muka oli nukkunut, mutta ei Ämmy siitäkään herrasta suuria välittänyt, vaan lönkytteli, lenkutteli, lonkutteli eteenpäin.

Vaan kun Kettu-Mikko, se huiskuhäntä, näki Ämmyn tulevan, niin mennä luikerteli hyvin matalana Ämmyä vastaan ja niiata niksautti kuin nuori tyttö ja alkoi oikein imelästi puhua Ämmylle selvällä suomenkielellä että:

-- Terve Ämmy kulta! Sinähän nyt vasta varhain olet liikkeellä. Kuinkas sinä oikein voit? Olikos viime yönä hammastauti? Eihän vatsasi vain ole vetelä? Jumalan kiitos, sinä näytät niin terveeltä. Minäpä kerron sinulle suuren uutisen.

Silloin Ämmy pysähtyi ja katsoa tuijotti hölmistyneenä Kettu-Mikkoon että mitähän se veijari tarkoittaa.

-- Ammuu! Puhu suusi puhtaaksi! mölähti Ämmy.

-- Tilu lilu leijaa! vastasi kettu. --_ Mörkö on metsässä!_

-- Mörkökö? Mikä Mörkö? kysyi Ämmy suu auki ja näytti hyvin tollolta.

-- Eikö rouva Ämmy tiedä, mikä on Mörkö? Se on meidän suuriruhtinaamme ja kuninkaamme, Hänen Majesteettinsa _Karhu Kontio Mesikämmen_.

-- Voi kauheata! mulahti Ämmy ja säikähti niin hirveästi että koivet alkoivat vapista ja kurkussa tuntui oksennus.

Mutta Kettu-Mikko, kun näki Ämmyn säikähtävän, luikki tiehensä ja nauroi partaansa ja jätti Ämmy rukan siihen vapisemaan ja oksentamaan.

Mutta sitten kun Ämmy oli vähän toipunut, niin se rupesi miettimään ja ajatteli että kukaties kettu oli häntä peijannut. Lieneekö koko Mörköä olemassakaan? Varmaan repo roikale oli häntä jutkauttanut? "Mikko valehtelee!" ajatteli Ämmy ja huusi monta kertaa koko metsän täydeltä niin että kangas raikui:

-- Ammuu! Mikko valehtelee! Valehtelee! Muu!

Ja Ämmy läksi juoksujalkaa kovasti mölähdellen lynkkimään pitkin korpea ja huusi huutamistaan että "Mikko valehtelee".

Vaan sitten se tuli suuren suon laitaan ja pysähtyi kauhistuneena. Sillä sen edessä tökötti mustanharmaja, hirveä möhkäle, jota se ei älynnyt että mikä se oli. Ja Ämmy rupesi uudestaan vapisemaan ja -- luuli että siinä se nyt on Mörkö. Ja Ämmy pelkäsi että Mörkö hänelle tekee pahaa.

Niin se rohkaisi itsensä ja painoi niskansa alas ja ojensi terävät sarvensa ja hyökkäsi tuon mustanharmajan möhkäleen päälle kaikin voimin, kaikin voimin.

-- Pusken! Pusken! Puhki pusken! mölisi Ämmy, ja kuului hirveä rytinä.

Ämmy puski sen möhkäleen läpi terävillä käyrillä sarvillaan. Vaan möhkäleppä ei liikahtanutkaan! Se möhkäle kun olikin vain -- suuri musta puun kanto, jota Ämmy peloissaan oli luullut Möröksi. Vasta sitten kun oli puskenut, Ämmy itsekin hoksasi että eihän se Mörkö ollutkaan.

Ja Ämmy koetti päästä erilleen koko kuvatuksesta. Vaan -- voi hirveätä -- sarvet olivat tarttuneet lujasti kiinni. Ei Ämmy rukka saanutkaan omia sarviaan irti, vaan täytyi jäädä siihen seisomaan. Ja Ämmy rukan täytyi siinä seisoa koko päivä ja koko yö! Sentähden se ei päässyt kotiin, vaikka karjakko Vappu tpruitutti koko illan.

Tutteliini raukkakaan ei saanut sinä iltana lämmintä maitoa, kun Ämmy oli metsässä. Ja siksi se itki.

Mutta aamulla varhain meni Vappu katsomaan että mihin se lehmä kulta oli jäänyt. Ja löysi Ämmyn vielä elävänä puun kannosta. Ja sai Ämmyn kiskotuksi irti niin että veri tursusi sarvien juurista. Ja Vappu saneli Ämmylle että nyt lähdetään kotiin, vaikka onkin aamu. Ja Ämmy tulla lönkytteli kotiin, kun tyttö sitä koivun oksalla ajeli. Mutta kylläpä ne muut metsänotukset nyt osasivat pilkata Ämmy raukkaa, kun Ämmy väsyneenä nilkutti kotiinsa.

Sammakko pilkkasi venäjäksi että:

-- _Durak! Durak! Vot tebje naa!_ ja kurnutti rumasti.

Orava kuusen latvassa heilutti hännystakkiansa ja sanoi nyt saksaksi:

-- _Dummkopf! Dummkopj! Guten morgen!_

Ja Jänis-Jussi pensaan takaa huusi ruotsinkielellä:

-- _Passar det nu att hälsa tillbaka?_

Mutta Kettu-Mikko juoksi ihan kintereillä veräjälle asti ja hyräili marseljeesia: _Allons enfants de la patrie!_

Ämmy parka oli surkeasti häpeissään eikä iljennyt ammuakkaan, vaan nilkutti nöyrästi kotiin ja antoi lypsää itsensä potkaisematta kertaakaan maitokiuluun.

Vasta sitten kun se oli levähtänyt ja saanut suolaa ja jauhoja, katsoi se ympärilleen, avasi suunsa suureksi ja huusi vimmatusti:

-- Ammuu! Mikko valehtelee! Ammuu! Ammuu! Ammuu!

8.

Porosta ja porolla-ajaja-tytöstä.

Kali! kali! kali!

Niin sitä poroa maanitellaan.

Vaan lappalaisukko sanoisi: botso, botso! Katsokaa lapset tantereelle. Tuolla se seisoo meidän mainio poromme, jota ei pakkasessakaan palele.

Katsokaa sen pitkiä, kauniita, kaarevia sarvia. Katsokaa sen sileätä, tiheätä karvaa, joka hohtaa kuin huurre. Katsokaa sen leveitä sorkka-kavioita ja hienoja koipia, joilla se hyppää aidasta yli. Mutta voi kummaa: ei olekkaan porolla häntää niinkuin koiralla, tupsun kalikka vain, jota sanotaan -- saparoksi.

Kali! kali! kali! Mitä sinä siellä tanssit ympäri patsasta? Vastahan isä sinulle antoi jäkälää ja vastahan äiti sinulle leipää syötti. Märehdi, märehdi "Kuninkaan kypäri". Ja pane maata nyt! Lumivuoteelle! Lumivuoteelle! Paina pääsi kinostyynylle, vedä korviisi valkoinen pyrypeitto. Sukella huppuun niinkuin piika Pirkko, nuku kuin havupölkky. Kali, kali, kali! Katsokaas lapset, mitä ihmettä tuo sarvipää siellä kujeilee. Kujooni! Kujooni! Nyt se nostaa neljännen koipensa korkealle ilmaan ja hieroo korviaan kavioillaan. Minäpä tiedän mitä se tekee. Isä on sanonut että voitelee, voitelee poskiaan semmoisella hyvänhajuisella rasvalla, jottei poskia palelisi. Niinkuin täti Duura voitelee leukaansa pomaadalla.

On se hyvä poro tuo meidän Reppakorva! Se nulkkaa ja tolvaa ja laukkaa ja lentää ja vetää isää ja vetää äitiä ja vetää kaikkia lapsia niin että huiskista luiskista vaan -- liukkaalla kelillä pappilaan! ja kaviot kaikuu kop kop kop! ja pulkka luiskaa lop lop lop! ja isä huutaa hop hop hop!, vaan pienet tiuvut poron kaulassa, kulkuset kultaiset loiminauhassa -- laulaa, soittaa sirr! sirr sirr! kili kili kirristä pom pom pom! Ja niin sitä mennään heissuli hei! Korpien halki leiskuta lei! Huiskuta hihnaa, tuulia lei, velikulta, velikulta minnekkä vei?

Tpruu! Tpruu! Tpruu! Etkö sinä ymmärrä hevosen kieltä! Eläpäs sinä siinä vikuroi, eläkä kiekeroa kierrä, Juonijussi, Äkäpussi, Lapatossu, Pakkaspässi! Huts huts Hutikka-Mikko! eläkä heilu kuin lekkeri Kajaanin markkinoilla. Hihhei, pojat! Hui hai, tytöt! Noin se kiltti kipparisarvi oikaisee yli kinoksen niin että tierat vain sinkoilee vasten suuta ja hihat on täynnä lunta.

Silmät auki, silmät auki! Nyt se tormaa Pohjan hauki! Ei pysy susi poron eillä Eikä koira kintereillä! Pois nyt eistä, pois nyt alta! Täss' on sarvipäällä valta!

Vaan kerronkos minä teille tarinan, te huimapäät?

Että tuota!

Olipas kerran Poro, jonka nimi oli Heiluri -- Seiluri -- Pohjanleimu -- Samettisarvi -- Kultatuppi -- Naskalijussi -- Rumahinen -- Runtukka -- Eemi -- Sukkela -- Kirppu -- Loppakorva -- Hyppyriheikki -- Liukasleikki -- Mäkimys -- Käkimys -- Hihnansotkuri -- Pulkanpotkuri -- Tanssitaavetti -- Katrillikaija -- Aitomus -- Raitomus -- Kiekeronkukko -- Aasintamma -- Purstotähti -- Linnunsiipi -- Antinlaiva -- Bimbelibiili -- Monoplaani -- Lemmenleija -- Kipakka -- Kakkara -- Sultsinashanki -- Suleima Sulitelma -- Halditshok -- Kultarusina -- Kiannankinkeri Lumiaura -- Pyrinä -- Pärinä -- Ikitärinä -- Kilinä -- Kolina Kopsista -- Lopsista ja siunatuksi lopuksi yksinkertaisesti _Saparo-Matti!_ Se on kyllä vähän pitkänpuoleinen poronnimi muistaa, eikä sitä kukaan uskoisi että lyhythäntäisellä elukalla saattaa olla niin pitkä titteli, mutta hyvällä lapsella on monta korkonimeä ja niinpä oli tälläkin porolla.

Se oli kotoisin tuolta Hyrynsalmen Kalitali-paliskunnasta ja Paltamon perma-terva-herrakunnasta ja sitä kiinniottamaan tarvittiin sata poropolskapoikaa ja kolmekymmentä jyskyleuka-koiraa, ja suopunki piti olla punottu silkistä ja kultalangoista, muuten sitä villihärkää ei metsästä kiinni saatukkaan.

Vaan tiedättekös, lapset, kenenkä Poro se oli tuo Heiluri Seiluri -- Pohjanleimu -- Hyppyriheikki -- Halditshok -- ohhoh, ei sitä jaksa kaikkia sen nimiä luetella, vaan sanokaamme sitä nyt vaikka Kultakilinäksi. Niin että tiedättekös _kenenkä_ Poro se oli tuo _Kultakilinä-Saparo-Matti_?

Se oli Tytti Hyttisen poro, sen reippaan tytön, joka asui Tuiskulinnassa Valkiavaaralla, tuolla kaukana, kaukana Kaijakaupungin takamailla, ihan Kuusamon kulmilla ja Hossan honkanummilla. Tytti Hyttinen, se reipas tyttö, hänpä se sillä Kultakilinällä ajeli.

Eipäs joka tytön repale olisi uskaltanutkaan Kultakilinällä ajaa!

Siksi vuoksi että Kultakilinä oli hiiden hullu poro, niin hurja laukkaamaan, että pulkka vain lenteli ilmassa, kun kuka pulkassa istui, niin että aikamiehetkin olisivat luiskahtaneet pois pulkasta ja menneet sen tuhannen kuperkeikkistä ja sen seitsemäntoista häränheikkistä, jos olisivat Kultakilinän pulkassa istuneet.

Vaan Tytti Hyttinenpä ei pulkasta pudonnutkaan! Ei milloinkaan.

Se pulkka oli kuin kultalusikka ja kullasta se oli tehtykin ja se oli niin liukas että kun se pääsi vauhtiin, niin se luisti ylös mäkiäkin. Se oli niin kevyt kuin linnun höyhen ja sentähden kai se lentikin ilmassa, vaikka kyllähän tuo Porokin lensi.

-- Hyvää huomenta, prinsessa Tytti Hyttinen, minnekkäs sinä nyt lähdet, koskapa Kultakilinää valjastat?

-- Minä lähden pistäytymään tuolla Ruijan rannalla gobeliinin mallia hakemassa.

-- Onnea matkaan! elähän vain pulkasta putoa!

-- En minä putoa, huiskista vaan. Seis, seis Saparo-Matti, eläpäs siinä koparoi, jotta saan vuottoraipan kiinni.

-- Kauvankos luulet viipyväsi matkalla, prinsessa Tytti Hyttinen?

-- Iltakuutamossa kello kymmenen tulen takaisin! Presiis!

-- No morjens sitten ja näkemiin asti. Terveisiä Ruijan rannalle.

Ja samalla Tytti Hyttinen paiskautui kultaiseen pulkkaansa, heilautti hihnan Poronsa selkään ja läksi kuin tuuliaispää Tuiskulinnan pihalta alas jyrkkää Valkiavaaraa.

Voi hirmuista vonkaa, mitä tuo tyttö meni! Ei näkynyt kuin lumitupru vain ja pienet kellot Kultakilinän kaulassa panivat yhtenä surinana että sirrrrrrrr! ja sarvet keikkuivat ilmassa ja taivaan rannalla heilahti tytön kinnas ja sitten näkyi vielä punakultahiippa horisontissa, vaan vähän päästä ei näkynyt kuin kärpäsen kokoinen musta pilkku valkialla ulapalla ja pian katosi sekin silmistä. Olipas siinä tyttöä, hih helkuti sentään!

Ei pääskynen kiinni saa, ei pyssynluoti ennätä, ei taivaan tuuli tavota, ei ihmisen ajatus perään lennätä!

Missä asti olet jo, prinsessa Tytti Hyttinen?

-- Nuorusella! Sallatunturilla! Pyhätunturilla! Nattastunturilla! Ounastunturilla! Koutokeinossa! -- Koutokeinossa pikkusen annan puhaltaa. Seis seis Bimbelibiili! Botso, botso Pohjanleimu! Halditshok! Halditshok! Hiukkasen jäkälää -- sitten hop!

Ja Tytti Hyttinen, se Tuiskulinnan reipas prinsessa, ajaa karahutti Koutokeinosta yhdellä vilauksella Ruijan rantaan. Hammerfest! Hammerfest! Minä tulin tänne vain pistäytymään ja sitä gobeliinin mallia hakemaan.

_Vær so söd, pige lille!_ vastasi Ruijan kuninkaan tytär ja antoi Tytti Hyttiselle gobeliinin mallin, sen, jossa Norjan tukkipojat tanssivat porofranseesia jenttain kanssa ja jossa revontulet hulmuavat.

Mutta sitten joi Tytti Hyttinen myös punaista kahvia sinisestä kupista keltaisen kerman keralla, ja Kultakilinälle annettiin kolme kiloa pumpernikkeli-kakkaraa Ruijan hovileipurista.

Vaan heti kun kuu nousi kello kuusi illalla, niin prinsessa Tytti Hyttinenkin nousi ylös ja niiasi syvään Ruijan kuninkaan herrasväelle ja sanoi että oli vähän kiiru kotiinpäin, kun piti ajaa pikkumutkan kautta, nimittäin Gellivaaran tietä.

Ja Gellivaaran ja Aavasaksan kautta Tytti Hyttinen sitten Kultakilinällään tulla tuiskahti takaisin ja lauleli kuutamossa... Niin, mitenkäs hän lauloikaan? Että:

Oi Kultakilinä! Mun pulska Poroni! Oi villi vilinä! Oi oiva Oroni! Kuin sukkelasti Sie loppuun asti Tyttöä lennätät! Ja ennätät -- Oi hengen heija! Oi lemmen leija! Halditshok! Halditshok! Pulkka lentää hop hop hop!

Vaan muistattekos lapsukaiset tuon Poron koko nimeä, sillä nyt loppui jo tarina, kun Tytti pääsi Tuiskulinnaan?

9.

Pappilan kanakammiosta.

-- Kukkokiekuu! Kello on kolme! huusi Pappilan iso kukko yöpuullaan kanakammiossa, jossa vielä oli pilkkosen pimeä.

Mutta kaikki kanamammat vastasivat surkeasti vikisten kuorossa:

-- Älä häiritse meitä, Pappa kulta! Meitä niin hirveästi nukuttaa...

Kukko herra totteli kanarouvien rukousta ja pimeässä hiljaisuudessa kuului ainoastaan että jotakin tipahtaa lätsähti alas lattiaan -- luultavasti Kukko Papalta putosi vatsakääre.

Mutta kun kanarouvat kuulivat että ukko kukko viskasi pois vatsakääreensä, niin he niin säpsähtivät että yhtaikaa jokaiselta myös putosi hammaskitti alas lattiaan. Kanarouvilla oli nimittäin hiukan huonot hampaat.

Senjälkeen oli pitkän aikaa hiljaista eikä kuulunut risahdustakaan.

-- Kukko kiekuu! huusi sitten toisen kerran kukko herra. -- Kello on neljä!

-- Mutta rakas kulta Pappa! vastasi yksi rouvista, jonka nimi oli Serafiina Eufemia Nordensvan. -- Anna nyt meidän vielä hiukan uinahtaa. Nukuttaa niin hirveästi!

-- Vot, vot, sanoi Kukko Pappa venäjäksi, mutta ei ruvennut rouvainsa kanssa riitelemään, pisti vain tupakaksi ja jäi punaisena istua kököttämään yöpuulleen. Ja kun kaikki olivat hiljaa, niin Kukko Pappa itsekkin torkahti paperossi suussa.

Mutta sitten hän kolmannen kerran huusi hirveällä äänellä pöyhistäen kaikki höyhenensä:

-- Kirkon kinkerit! Kiukkuni kiehuu! Kello on jo puoli kuus!

Silloinkos kaikki kanarouvat heräsivät ja alkoivat hieroa silmiään ja rupesivat keskustelemaan ja väittelemään ja kertomaan uniaan, ja toiset pauhasivat ja nurisivat ja yksi haki sukkiaan ja toinen alushamettaan ja kolmas kysyi hermostuneesti että "kuka on ottanut minun hiusneulani" ja neljäs sanoi nenäkkäästi että "miksi ei kukaan ole noussut kahvia keittämään?" ja viides väitti että lakanoissa oli ollut lutikoita, mutta kuudes kanarouva laulaa lallatteli niin heleästi ja sydäntä liikuttavasti että "Aamulla varhain kun aurinko nousi, kun minä unissani heräsin, sydämeni oli niin suurusta raskas, miksikäs kultani hyljäsit mun?" Ja kun kaikki kanarouvat olivat pukeutuneet ja päänsä kammanneet ja vetäneet korkeakantaiset kengät jalkoihinsa, niin hyppäsivät he toinen toisensa jälkeen alas lattialle. Ensin hyppäsi piikarouva _Elsa Stiina Juntunen_ ja pani tulta hellaan ja alkoi keittää kahvia. Sitten hyppäsi huushollerska-matami _Auruura Matilda Tötterman_ ja rupesi silittämään eli stryykäämään "oikiain rouvain" pitsipaitoja ja silkkipöksyjä sekä nuorten kukkoherrain kauluksia ja mansetteja. Ja sitten hyppäsi alas lattialle kaunis, valkearintainen kanarouva _Isabella Belladonna Appelsiin_ ja rupesi kirjoittamaan rakkaudenkirjettä kaupunkilaiselle herralle, jonka nimeä hän ei itsekään oikein muistanut. Ja sitten hyppäsi alas hyvin ruma ja hermostunut markiisitar-rouva _Tipa-Kripa de la Krinoliin_, joka riiteli kaikkien kanssa vaikka hänellä oli kultaiset korvarenkaat, mutta markiisittarella oli aina korvapistoksia ja sentähden hän oli niin ärtyinen, joka tietysti täytyy antaa anteeksi, sillä ovathan ihmisrouvatkin hyviä, vaikka heitä joskus häijynkurisiksi sanotaan. Ja sitten hyppäsi alas lattialle oikein "fiini ja ulospuettu tyköistuvaan aamutröijyyn" rouva _Adeliine Henrietta Hellantetta Klingendal_, joka oli kotoisin Tukholmasta ja puhui hyvin huonosti suomea, ja tämä kanarouva nyt alkoi itseään peilailla edestä ja takaa ja pullisteli rintaansa ja pyllisteli purstoansa sekä kysyi nokka pystyssä että:

-- _Vem haaver faarit oo meed min piipsaks -- min piipsaks -- min piipsaks?_ Hän haki nimittäin käherryspihtiään tuo hienonhieno rouva, joka hieman oli harmissaan, että hänet oli tuotu Ruotsista asti ja tehty suomalaisen Kukko Pappasen rouvaksi.

Vaan sitten lensi alas yöpuulta paksu rouva _Rebekka Makkonen_, joka oli kotoisin Leppävirroilta ja oli erinomainen munimaan, milloin vaan Kukko Pappa niin määräsi.

Ja sitten taas hypätä pomahti lattialle muuan rouva, vaan kukapa niiden kaikkien nimet muistaa; viimeisenä tuli ennenmainittu _Serafiina Eufemia Nordensvan_, joka oli kotoisin tavallisesta talonpoikaistalosta, vaikka hänellä oli niin kovin herraskainen nimi.

Vaan Kukko Pappa yhä istui ja tupakoi orrella ja aina vähän väliä lauloi, ja hänen takanaan kiljuivat kukkopojat, ja kaikki kukkoherrat hyppäsivät alas vasta sitten kun kahvi oli valmis.

-- Nyt on kaunis ilma! sanoi Kukko Pappa miettivästi, eikös herrasväki lähde aamupromenaadille? -- Kot, kot, kot! vastasivat rouvat, joka merkitsi niin paljon kuin että "saattaahan tuota lähteä". Mutta kanarouva markiisitar Tipa Kripa de la Krinoliin piti hirveätä porinaa, kun ei heti löytänyt sulkahattuaan, ja rouva Klingendal myös oli hermostuksissaan, kun ei ompelijatar vielä ollut tuonut hänen uutta leninkiään. Hän komensi Kukko Papan heti telefonoimaan "sömmerskalie".

Vaan sitten kun kaikki olivat valmiit ja nuoret kukkopojat olivat puetut polvihousuihin, aukesi ovi ja koko kanahovin herrasväki työntyi ulos.

Ja aurinko paistoi ja keisarinkruunut loistivat ryytimaassa ja kanaherrasväki käveli ympäri aitoja ja ihaili luontoa, ja rouvat juoksivat kilpaa pellolla ja Kukko Pappa marssi kuin kuningas armeijansa keskellä ja selitti kanarouville geologiiaa eli kivennäistiedettä. Mutta pappilan ryytimaasta löysivät rouvat dilliä ja persiljaa, krassia ja herneitä, ja nuoret kukkopojat nyppivät punaisia viinimarjoja pensaista.

-- Tämä on paratiisi! Tämä on himmelriikki! visersivät kanarouvat riemuissaan. -- Täällä on hyvä olla. Täällä saattaa ottaa sekä ryöppyä että mutakylpyä...

Mutta silloin yhtäkkiä tapahtui hirveä asia. Pappilan isäntä, Ukko Rovasti, oli näet sattunut olemaan aamukävelyllä ja huomasi kanat ryytimaassa penkomassa ja kaivamassa, ja Ukko Rovasti juoksi keppi pystyssä kanalauman keskelle huutaen kovalla äänellä että:

-- Hutsh, hutsh, hävyttömät! Mars, mars matkoihinne!

Samalla oli Pappilan koirakin, se _Kaijus Julius Seesar_, siinä kanalauman kintereillä ja alkoi haukkuen ajaa kanarouvia ja kukkoherroja tiehensä.

Kaikki kanat juoksivat pakoon ja Kukko Pappa kiroili pyrstö pystyssä ja markiisittarelta putosi päivänvarjostin ja rouva Klingendalilta kirposi jalasta toinen sandaali ja se iso koira Kaijus Julius Seesar otti sandaalin hampaisiinsa ja puri sen pieniksi palasiksi vieläpä haukkui perään että: "tulkaapas toisen kerran, niin höyhenetkin nykin pyrstöistänne!"

Kaakattaen ja pauhaten ja itkien ja räyhäten koko kana-armeija pakeni oman kana-aitansa sisäpuolelle. Vaan hetken kuluttua Kukko Pappa komensi seurueensa taas liikkeelle ja nyt mentiin kaikessa hiljaisuudessa navetan taakse, suurelle tunkiolle, joka höyrysi päivänpaisteessa.

Kukko Pappa oli niin hyvällä tuulella että rupesi rouvansa, sen tukholmalaisen Adeliine Henrietta Hellantetta Klingendalin, kanssa laulamaan gluntteja:

_Häär äär guuda-gott att vaara_...

Kukko Pappa seisoi tunkion korkeimmalla huipulla ja kaikki tipat-kripat noukkivat hänen ympärillään...

Mutta silloin äkkiarvaamatta tulla tömisti se Pappilan suuri sika, Jumbo, tunkiolle ja hyökkäsi suoraan Kukko herran niskaan.