Part 5
BOYET. Mut, kuulkaa, prinsessa, ja naiset hyvät: Koht'ikään taas he tänne ilmestyvät. Omassa puvussansa nyt he saavat; Ei heidän helppo äskeist' ivaa sietää.
PRINSESSA. Palaavat?
BOYET. Palaavat, sen Herra tietää, Ilosta hyppien, vaikk' äimii haavat. Koruja vaihtakaa, ja tullessaan Lemutkaa vastaan niinkuin kesän kukka.
PRINSESSA. Lemutkaa? Sua ymmärtäköön hukka!
BOYET. On naamioitu neito umpu vaan, Mut naamiotta täysi ruusu aivan Tai pilvest' ilmestyvä enkel taivaan.
PRINSESSA. Vait, houkka! Neuvo meille toimitavat. Jos meitä kosimaan he palajavat.
ROSALIINA. Jos sallitte, niin ilman naamareita Ivaamme niin kuin naamareissa heitä. Sanomme narrijoukon käyneen täällä, Kuvaton, ruma ryssän puku päällä, Ja kummailemme, keitä olivat, Kun narrikujeineen ja ilveneineen Ja tyhmin, naurettavin proloogeineen Noin suoraan telttahamme tulivat.
BOYET. Pois, neidet, pois! Jo saapuu teikarimme.
PRINSESSA. Pois, niinkuin arat kauriit, telttoihimme!
(Prinsessa, Rosaliina, Katariina ja Maria poistuvat.)
(Kuningas, Biron, Longaville ja Dumaine tulevat omissa puvuissaan.)
KUNINGAS. Jumalan rauha! Miss' on prinsessa?
BOYET. Teltassaan. Haluaako korkeutenne Mun sinne laittaa asialle?
KUNINGAS. Kysy, Hän suvaitsisko kuulla sanasen.
BOYET. Sen teen; ja hänkin varmaan tekee sen.
(Menee.)
BIRON. Tuo sutkan noukkaisee kuin kyyhky pavun, Ja purkaa sen, kun Herra antaa avun. Älyä kauppii: kamaa täynnä korit, Käy kirkot, krouvit, markkinat ja torit. Me, tukkukauppiaat, me emme tiedä Noin nähtäville tavaraamme viedä. Tuo mies se tyttöjä on käynyt kaulaan; Ois Aatamina Eevan saanut paulaan. Sopertaa, paistit leikkaa; vähin erin Pois muiskaillut on hyppysensä perin. Apinoi tapaa, matkii muotiloita, Ja lautapelissäkin kuutioita Somasti sättii; tenoria soittaa Kuin hanuri; eeskäypänä hän voittaa Muut kaikki; "kuinka hieno!" immet kuiskii, Ja portaat hänen jalkojansa muiskii. Hän kukka on, ja hymyilee kuin marja, Ett' elfenluinen näkyis hammassarja. Ken synnitönnä kuolla toivonee. Vain kuiskaa: "mesikielinen Boyet!"
KUNINGAS. Haa, rutto syököön hältä mesikielen! Armadon pojalt' ihan vei hän mielen.
(Prinsessa, Boyet'n taluttamana, Rosaliina, Katariina, Maria ja seuralaiset tulevat.)
BIRON. Tuoss' on hän! -- Käytös, mit' ol' ennen, mitä, Ja mitä nyt, kun tuo mies noutaa sitä?
KUNINGAS. Sulotar, runsas teille onnen sade!
PRINSESSA. Ei sateess' olla mikään onni ois.
KUNINGAS. Parempaa ymmärrystä teiltä sois.
PRINSESSA. Parempaa toivottakaa. Liette kade?
KUNINGAS. Tulimme tervehdyksille, ja kysyn: Sopiiko linnaan tulla?
PRINSESSA. Täällä pysyn; Pysykää tekin valassanne. Mulle Valapatto kauhuks on ja taivaalleki.
KUNINGAS. Olette itse altis nuhtelulle: Silmänne siveys rikkojaks mun teki.
PRINSESSA. Siveyttä soimaatte; syy teiss' on vaan; Ei siveys koskaan riko valojaan. Kautt' impikunniani, yhtä kainon Kuin puhdas lilja, vannon valan ainon, Ett' ennen kärsin tuskat maailman, Kuin teidän talon vieraaks rupean; Niin kammon saattaa teitä kiusaukseen Ja pyhän, vakaan valan rikkomukseen.
KUNINGAS. Tääll' yksin elitte ja näkymätä Ja aivan seuratta -- oi, häpeätä!
PRINSESSA. Ei niinkään, herra; täällä tottakaan Ei ilot, huvit puutu meilt', ei mikään: Tääll' oli ryhmä ryssiä vast'ikään.
KUNINGAS. Kuin? Ryssiä?
PRINSESSA. Niin, oikein sirokkaita, Somia, sieviä ja kohteliaita.
ROSALIINA. Ei häntä uskomista nimeksikään! Hän ajan tavan mukaan höyliydestä Moist' ylistää, mik' ylistyst' ei kestä, Niin, meihin neljään neljä ryssää yhtyi; He meidän kanssa puheisiinkin ryhtyi Ja tunnin jauhoivat; mut uskokaa, Ei viisaan sanaa heidän suustaan saa. En -- varjelkoon! -- en heitä narreiks sano, Vaan he kun janoovat, on narrin jano.
BIRON. Oi, kuivaa pilaa! -- Älynne se aivan Saa tyhmäks viisaan. Tulisilmä taivaan Kun kohtaa silmämme, niin valoon valo Tukahtuu pois. Niin älynne on jalo, Ett' aarteensa kun runsaat tyhjentää, Niin viisaus tyhmäks, rikkaus köyhäks jää.
ROSALIINA. Te rikas siis ja viisas; silmissäni --
BIRON. Olen hölmö, tyhmistynyt köyhyyttäni.
ROSALIINA. Mit' otatte te näin, se omaa lie: Vain hölmö toisen suusta sanan vie.
BIRON. Min' olen kaikki kaikkineni teidän.
ROSALIINA. Kokoko narri?
BIRON. Kaikki teille heitän.
ROSALIINA. Mik' oli naamareista teidän oma?
BIRON. Mikä? Milloin? Missä? Kysymyspä soma!
ROSALIINA. Tuo, tuolloin, tuolla noin: tuo koppa korja, Mi sisält' inha on, mut päältä sorja.
KUNINGAS. Tulemme ilmi. Nytkös pilkkaa sataa!
DUMAINE. Pilaksi teemme kaikki; tunnustamme.
PRINSESSA. Kuningas, hämmennytte! Kuink' on laita?
ROSALIINA. Hän pyörtyy; auttakaa! Kas kuink' on kalvas! -- Merisairasko, ja Moskovasta asti?
BIRON. Näin tähdet valapaton aikeet turmaa! Tät' ei voi kestää rautaotsakaan. -- Täss' seison; salamoillas minut surmaa, Ivallas järsi, pilkoin ruhjo vaan, Lävistä minut älys peitsellä Ja paloittele sutkas veitsellä. En tanssiinkutsua ma enää anna, Enk' enää koskaan ryssän viittaa kanna; En enää turvaa kynäntuotteisiin, En lörpän koulupojan luotteisiin, En kulje naamarissa naimamailla, En kosi sokon harppuniekan lailla. Pois silkkifraasit, hienot taftitavat, Samettilieheet, puheet imartavat Ja imelät: nuo kesäperhot houkat, Joist' aivoon siinneet turhuuden on toukat! Tuon valkokintaan kautta, totta vie, -- Ties Herra, valkoinenko käsi lie, -- Jos kelle sydämmeni kieltä luen, Täst'edes piikkoon sen ja sarkaan puen. Siis aluks: -- tyttö, kosiako saa? Kas, tässä reipas, kunnon mies, _voilà_!
ROSALIINA. _Voilà_? Pois se!
BIRON. Ei jätä, totta toden, Tuo vanha tapa: -- anteeks, nyt ma poden, Mut kohta toinnun. Otsaan kirjoittakaa Vain noiden kolmen: "Taivaat, armahtakaa!"[20] On heissä rutto, sydän tyrmistyy, Ja tämä teidän silmänne on syy. Heit' etsiskellään; -- ette tekään vapaa: Myös teissäkin ne "Herran merkit" tapaa.
PRINSESSA. Nää vapaan herran antimia on.
BIRON. Olemme myydyt. Päivä tuomion!
ROSALIINA. Vai myyty? Tuomittukin? Kumma sana: Vai tuomittu, vaikk' itse kantajana?
BIRON. Vait! Teidän kanss' ei mulla asiaa.
ROSALIINA. Ei tule myös, jos mull' on sanontaa.
BIRON. Puhukaa yksin; älyni jo makaa.
KUNINGAS. Prinsessa, neuvokaatte meille vakaa Syyn sovitus.
PRINSESSA. Se syynne tunnustakaa: Tääll' olitteko äsken, naamar' yllä?
KUNINGAS. Kyll' olin.
PRINSESSA. Aivan tosissanne?
KUNINGAS. Kyllä.
PRINSESSA. Jos niin on laita, sanokaahan sitte, Mit' armahanne korvaan kuiskailitte.
KUNINGAS. Lupasin yli kaiken rakastaa.
PRINSESSA. Jos siihen luottaa, rukkaset hän saa.
KUNINGAS. Ei, kautta kunniani!
PRINSESSA. Vaiti vainen! Te valoissanne olkaa varovainen.
KUNINGAS. Mua hylkikää, jos rikon valan sen.
PRINSESSA. Siis pitäkää se. -- Sano, tyttönen, Mit' äsken kuiskailit sen ryssän kanssa.
ROSALIINA. Hän, armo, vannoi mua hellovansa Kuin silmäterää; yli kaiken olin Hänelle rakas; jos ei hän mua saisi, Tok' aina kuolemaan mua rakastaisi.
PRINSESSA. Jumala suokoon onnen siitä itää! Hän kunnon mies on, sanansa hän pitää.
KUNINGAS. Mit', arvon neiti? Vannon autuuteeni, En koskaan hälle mitään luvanneeni.
ROSALIINA. Sen teitte, kautta taivaan! Pantinkin Sain tämän; nyt sen annan takaisin.
KUNINGAS. Prinsessa tuon ja valanikin sai; Tuon hänen kaulassaan näin äsken kai.
PRINSESSA. Ei, herra; tuo se helminauhaa kantoi; Biron se mulle sydämensä antoi. -- Mun otatteko, taikka lahjan pois?
BIRON. En kumpaakaan; se mulle liikaa ois. -- Nyt huomaan juonen. -- Tääll' on tehty liitto -- Kun huvikkeestamme on saatu viitto -- Se tärvellä kuin mikä joulupila.[21] Jokunen hupsu, kielevä ja nila, Eeskäypä, kuiskuttaja, virnasuu Ja ryttynaama, joka tuntee temput, Mitenkä nauramaan saa armonhemput, Aikeemme urkki. Juoni onnistuu: Korunsa naiset vaihtavat, ja me, Me heidän korujansa kosimme; Ja kauhuksemme erheestä nyt toisen Me teimme pattovalan turkamoisen. (Boyet'lle.) Te, herra, huvimme te pilasitte Ja vielä väärään valaan viettelitte. Naisjalan mitat tuntevan ne näytte, Te suoraan naista silmiin nauratten, Hänelle takkatulen suojaks käytte Ja lautast' ojennatte kiemaillen. Pojan säikytitte. Hautaan astukaa te! Naispaita teille paras paarivaate. Irnuilkaa vain! Tuo katse vaaraton On niinkuin lyijymiekka.
BOYET. Hupaist' on Tää sanaratsastus ja kilpasota.
BIRON. Kas, oiti pistää! Multa tylsyy ota. (Kallo tulee.) Tuoss' älyniekka! -- Ratko tämä riita.
KALLO. Hyvä Jumala, jo tuolla tiedustavat, Ne kolmet sankaritko tulla saavat.
BIRON. Vain kolmet?
KALLO. Kukin kolmikossa kolmost' etustaa.
BIRON. Ja kolme kolmost' yhdeksän on.
KALLO. Anteeks antakaa, Ei suinkaan, herra; toivon, ett' on siinä erehdystä; Ei meitä niinkään narrata, on meissäi ymmärrystä. Ma toivon, että kolme kolmost' --
BIRON. Ei tee yhdeksää.
KALLO. Antakaa anteeks, hyvä herra; kyllä me tiedetään, mitä se tekee.
BIRON. Minä kun kolme kolmost' aina luulin yhdeksäksi.
KALLO. Hyvä Jumala! Surkeata olisi, jos teidän pitäisi elää laskemisella.
BIRON. Paljonko se sitten tekee?
KALLO. Hyvä Jumala, herra, osakkaat, itse näyttelijät, kyllä näyttävät mitä se tekee. Itse puolestani minä vain, niinkuin sanotaan, pelaan yhtä persoonaa, yhtä vaivaista persoonaa: Pumppujussi suurta, hyvä herra.
BIRON. Oletko sinä yksi noita sankareita?
KALLO. Ovat suvainneet sankaroida minut Pumppujussi suuren arvoiseksi; itse puolestani en tunne noita sankarien arvoasteita, mutta kyllä minä hänestä vastaan.
BIRON. Vie sana, että laittautuvat kuntoon.
KALLO. Kyllä me teemme asiamme hienosti, herra; kyllä me siitä pidämme huolta.
KUNINGAS. Biron, he meidät häpäisevät; tulla eivät saa.
BIRON. Ei meihin pysty häpeä; ja ovelaa on vaan, Jos näytelmä on huonompi kuin seura kuninkaan.
KUNINGAS. He eivät tulla saa, sen sanon.
PRINSESSA. Mun suokaa tämä hyvään loppuun viedä: Paras pila se, jok' itsestään ei tiedä; Kun into tahtoo hurmata, mut hurma On itse intoilijan innon surma, On hauskin, kun käy kaikki nurinpäin Ja suuret hankkeet menee kesken näin.
BIRON. Tuo pilamme on paras selitys.
(Armado tulee.)
ARMADO. Sinä voideltu! Rukoilen, että sen verran kulutat kuninkaallista sulohenkeäsi, kuin vaaditaan sana-parin lausumiseen.
(Armado puhelee kuninkaan kanssa ja antaa hänelle paperin.)
PRINSESSA. Pelkääkö tuo mies Jumalaa?
BIRON. Miksi kysytte?
PRINSESSA. Hän ei puhu niinkuin Jumalan luoma ihminen.
ARMADO. Yhdentekevä, sinä kaunis, suloinen hunajavaltias, sillä vannon ja vakuutan, että koulumestari on ylenmäärin fantastinen, liian turhamainen, liian, liian turhamainen; mutta me jätämme sen, niinkuin sanotaan, _fortuna della guerra'n_ ratkaistavaksi. Toivotan teille mielenrauhaa, te kaikkein kuninkaallisin parikunta!
(Menee.)
KUNINGAS. Tästä näyttää tulevan vallan hyvä sankarinäyttely. Hän näyttelee Troijan Hectoria, paimen. Pompejus suurta, seurakunnan pappi Aleksanteria, Armadon kantapoika Herculesta, koulukarhu Judas Maccabaeusta. Armadon kantapoika Herculesta, koulukarhu Judas Maccabaeusta. Jos näiden neljän ensi koe hyvin onnistuu, Palaavat kohta viitenä, vain puku vaihettuu.
BIRON. Mut viis on heitä alkuaan.
KUNINGAS. Te erehdytte: neljä vaan.
BIRON. Koulukarhu, öyhkäri, nurkkapappi, narri ja poika. Vaikk' arpaa löis ja onnenheiton heittäisi, niin moista Ei tapais viisivaljakkoa maailmassa toista.
KUNINGAS. Jo saapuu laiva purjeissaan; nyt tulee suurenloista.
(Kallo tulee Pompejukseksi puettuna.)
KALLO. "Pompejus olen", --
BIRON. Etpä ole. Valhett' äitelää!
KALLO. "Pompejus olen", --
BOYET. Polvella on leopardin pää.[22]
BIRON. Niin oikein, vanha leuhka, toivon sinust' ystävää.
KALLO. "Pompejus olen; nimeltäni paksu", --
DUMAINE. Suuri.
KALLO. Niin oikein, suuri -- "nimeltäni suuri, Mi kilvellään on pöllyttänyt selkiä vainolaisten; Nyt rantaa pitkin tallustin ja tulin tänne juuri Ja aseet riisun jalkain juureen Ranskan sulonaisten." Jos teidän armonne nyt tahtoisi sanoa: "Kiitos, Pompejus", niin olisi työni tehty.
PRINSESSA. Suur' kiitos, suuri Pompejus!
KALLO. Niin suurta se ei ansaitse; mutta toivon, että kaikki meni resiis. Suuressa vain tuli pieni virhe.
BIRON. Panen vetoa hattuni äyriä vastaan, että Pompejus on sankareista paras.
(Nathanael tulee, Aleksanteriksi puettuna.)
NATHANAEL. "Kun elin mailmassa, niin mailman olin herra, Etelät, pohjat, idät, lännet valloitin ma kerran; Jo kilpenikin todistaa, ett' olen Alisander."
BOYET. Mut toista nokkas sanoo: se ei vääräss' ole lain.
BIRON. Nyt väärin haistoi nokkanne, te hieno nuuskiain!
PRINSESSA. Hämille joutuu valloittaja. Jatka, Aleksander!
NATHANAEL. "Kun elin mailmassa, niin mailman olin herra"; --
BOYET. Niin, oikein, Aleksander, oikein, se sin' olit kerran.
BIRON. Pompejus suuri!
KALLO. Teidän käskyläs, ja Kallo.
BIRON. Vie pois tuo valloittaja, vie pois tuo Alisander!
KALLO (Nathanaelille). Voi, herra, kyllä nyt olette vallan mullistanut Alisanter-valloittajan! Tästä työstä raapitaan teidät pois vanhoista seinäverhoista;[23] jalopeuranne, joka, tappara kourassa, yötuolilla istuu, sen saa nyt Makkipeus: hänestä tulee siten yhdeksäs sankari. Valloittaja, eikä tohdi puhua! Juokse pois häpeämään, Alisanter!
(Nathanael poistuu.)
Siinä on, jos suvaitsette, hiljainen mies-hupakko, kunniallinen tassukka, nähkääs, joka vähästä joutuu hämille. Hän on ihmeteltävä naapuri, totta tosiaan, ja kelpo keilimies. Mutta, Alisanter! ah! siinä sen näette, -- se menee yli voimain. -- Mutta tässä tulee toisia sankareita, joilla on niinkuin vähän toinen ääni kellossa.
PRINSESSA. Mene syrjään, hyvä Pompejus.
(Holofernes, Juudaaksi puettuna, ja Tiisa, Herkuleeksi puettuna, tulevat.)
HOLOFERNES. "Suur' Herkules on tämä pikku kääppä, Min nuijaan kaatui Cerberus, se kolmipäinen _canus_; Kun viel' ol' imulapsi, poika-rääppä, Niin käärmehiä kuristi sen _manus_. _Quoniam_ hän on lapsi-iässään, _Ergo_ minä puhun hänen nimessään." -- Nyt arvokkaasti _exit_ vain, ja mene. -- "Juudas min' oon", --
DUMAINE. Vai Juudas!
HOLOFERNES. En Iskariot, herra. -- "Juudas min' oon ja arvoltani Maccabaeus."
DUMAINE. Kun arvo karvotaan, jää kalju Juudas.
BIRON. Kavala suutelija! -- Millä todistat, ett' olet Juudas?
HOLOFERNES. "Juudas min' oon", --
DUMAINE. Sitä suurempi häpeä sinulle, Juudas.
HOLOFERNES. Mitä tarkoitatte, herra?
BOYET. Että Juudas menisi hirteen.
HOLOFERNES. Näyttäkää tietä; tuo meni mäntyyn.
BIRON. Oikein osattu! Juudas hirttäytyikin mäntyyn.
HOLOFERNES. Minun päätäni ette sekoita.
BIRON. Kun sinulla ei ole päätä.
HOLOFERNES. Mikä on tämä?
BOYET. Viulunheppi.
DUMAINE. Neulannuppi.
BIRON. Pääkallo sinettisormuksessa.
LONGAVILLE. Pilalle kulunut naamakuva vanhassa roomalaisessa rahassa.
BOYET. Caesarin miekan kahvannasta.
DUMAINE. Pääksi vuoltu ruutisarven tulppa.
BIRON. Pyhän Yrjänän poskikuva soljessa.
DUMAINE. Niin, lyijyisessä soljessa.
BIRON. Semmoisessa, jota hammaspuoskari käyttää lakissaan. No, jatka nyt; nyt olemme panneet pääsi kuntoon.
HOLOFERNES. Olette sen vallan sekoittaneet.
BIRON. Erehdys! Olemme vain vähän sinun päätäsi pidelleet.
HOLOFERNES. Mutta vähän pahasti pidelleet.
BIRON. Näin pitelisimme myös leijonaa.
BOYET. Siis, hän kun on aasi, hän mennä saa. Hyvästi, rakas Juudas! -- Hän mitä kököttää?
DUMAINE. Nimensä päätä.
BIRON. Nimensä päätä? Saakoon sen. -- Hyvästi, Mököpää!
HOLOFERNES. Mut tää onko siivoa, hienoa ja laitaa?
BOYET. Hoi! Juudakselle tuohus, muuten kompastua taitaa!
PRINSESSA. Voi, Maccabaeus-parka, kyll' on kanssas ilkamoitu!
(Armado tulee Hectoriksi puettuna.)
BIRON. Achilles, pääsi piiloon! Hector tulee aseissa.
DUMAINE. Vaikka pilkka sattuisi omaan nilkkaan, niin nyt tahdon olla iloinen.
KUNINGAS. Tuon rinnalla Hector oli pelkkä troijalainen.[24]
BOYET. Mutta onko tuo Hector?
KUNINGAS. Luulenpa, ett'ei Hector ollut noin sileärankainen.
LONGAVILLE. Hänen ei ollut säärensä noin säippärät.
DUMAINE. Ei tuollaiset vasikankintut.
BOYET. Ei, mutta nilkka on mainio.
BIRON. Tuo ei voi olla Hector.
DUMAINE. Hän on joko Jumala tai maalari: hän muovailee muotoja.
ARMADO. "Asevoimain Mars, se kaikkivoipa peitsimies, Ilionin Hectorille lahjan toi", --
DUMAINE. Kullatun muskattipähkinän.[25]
BIRON. Sitruunan.
LONGAVILLE. Neilikoilla täytetyn.
DUMAINE. Ja heilakoilla käytetyn.
ARMADO. Vaiti! "Asevoimain Mars, se kaikkivoipa peitsimies, Ilionin Hectorille lahjan toi; Hän vahva oli mies, ja taistella hän ties, Ja aamust' iltaan paviljongist' iskut soi. Min' oon se kukka". --
DUMAINE. Minttu.
LONGAVILLE. Akleija.
ARMADO. Oi, suista kieles, rakas Longaville!
LONGAVILLE. Aion juuri suistaa sen hyökkäykseen Hectoria vastaan.
DUMAINE. Niin, ja Hector on susikoira.
ARMADO. Se armas sotasankari on jo kuollut ja mädännyt; armaat kanaseni, älkää haudatun luita kuopiko. Kun hän elosteli, oli hän mies. -- Mutta jatkakaamme aatelmakuvaustamme! Armas kuninkaallisuus, pyhitä minulle kuuloaistisi.
(Biron kuiskaisee Kallolle.)
PRINSESSA. Puhu, uljas Hector! Se meitä suuresti huvittaa.
ARMADO. Minä jumaloitsen sinun suloarmosi varvaskenkää.
BOYET. Hän rakastelee häntä jaloittain.
DUMAINE. Kun ei voi sylittäin.
ARMADO. "Se Hector harppas yli Hannibalin", --
KALLO. Helttu on kiipelissä, veli Hector, kiipelissä; se on jo kaksikuukautinen.
ARMADO. Mitä tarkoitat?
KALLO. Sanon vain, että jos nyt et näyttele rehellistä troijalaista, niin on tyttö-rukka mennyttä kalua; hän on pikkuisiin päin, lapsi jo hänen kohdussaan rehentelee; se on teidän.
ARMADO. Halpautatko minua valtojen edessä? Varo kuolemaasi!
KALLO. Silloin Hector tulee piiskattavaksi Jaquenettan tähden, jolle elävän hengen antoi, ja hirtettäväksi Pompejuksen tähden, jolta elävän hengen otti.
DUMAINE. Verraton Pompejus!
BOYET. Mainio Pompejus!
BIRON. Suurempi kuin suuri, suuri, suuri, suuri Pompejus! Pompejus jättiläinen!
DUMAINE. Hector vapisee.
BIRON. Pompejus on sydäntynyt. -- Lisää raivottaria, lisää raivottaria! Usutelkaa heitä, usutelkaa!
DUMAINE. Hector varmaan vaatii häntä taisteluun.
BIRON. Sen hän tekee, jos hänessä on senkään vertaa miehen verta, kuin mitä kirppu tarvitsee iltaruuakseen.
ARMADO. Kautta pohjan kaaren, vaadin sinua taisteluun!
KALLO. Minä en taistele kaarilla niinkuin pohjan pojat; minä tahdon hakata päälle ja oikein miekalla. -- Olkaa hyvä, antakaa tänne minun aseeni.
DUMAINE. Tilaa raivostuneille sankareille!
KALLO. Minä tahdon tapella paitasillani.
DUMAINE. Urhoollinen Pompejus!
TIISA. Hyvä herra, täytyy vähän höllittää. Nähkääs, Pompejus jo riisuutuu taistelua varten. Mitä aattelette? Menetätte hyvän maineenne.
ARMADO. Jalot herrat ja sotasankarit, suokaa anteeksi: minä en taistele paitasillani.
DUMAINE. Te ette voi evätä; Pompejus on teidät haastanut.
ARMADO. Rakkaat sydänmuruset, minä sekä voin että tahdon.
BIRON. Ja mikä teillä syynä?
ARMADO. Peittämätön totuus on, että minulla ei ole paitaa. Käyn villassa ja teen katumusta.
BOYET. Aivan oikein, se hänelle Roomassa määrättiin palttinan puutteessa, ja siitä asti, sen vannon, ei hän ole muuta liinavaatetta pitänyt kuin Jaquenettan kyökkipyyhettä, ja sitä hän kantaa lähinnä sydäntään lemmenmerkkinä.
(Monsieur Mercade ja lähettiläs tulevat.)
MERCADE. Terveeksi, armo!
PRINSESSA. Tervetullut, Mercade, Jos kohta ilomme sa keskeytätkin.
MERCADE. Mua surettaa, mut kieltän' uutiseni Raskaana painaa. -- Isä, kuningas, --
PRINSESSA. On kuollut?
MERCADE. Niin, se on nyt sanottu.
BIRON. Pois, sankarit! Käy pilveen näyttämö.
ARMADO. Minä, omasta puolestani, hengitän keveätä hengitystä. Olen älyn hienon reiän kautta nähnyt loukkauksen päivänvalon, ja aion hankkia itselleni oikeutta soturin tavalla.
(Sankarit poistuvat.)
KUNINGAS. Mitenkä voitte, majesteetti?
PRINSESSA. Boyet, käy toimeen; illalla on lähtö.
KUNINGAS. Ei, prinsessa, ei toki; pyydän: jääkää.
PRINSESSA. Käy toimeen, sanon. -- Kiitos, jalot herrat, Kaikesta hyvyydestä! Sydän täynnä Verestä tuskaa, pyydän: anteeks suokaa Ja unhottakaa viisaan jaloudella Pilamme rohkea ja vallaton. Jos liian röyhkeää on teidän kanssa Puhetta vaihdettu, niin höyliytenne On siihen syynä. Hyväst', arvon herrat! Ei raskaan mielen ole kieli liukas. Siis anteeks, vähille jos kiitoksille Jää suuren pyynnön aulis täyttämys.
KUNINGAS. Niin, viime tingass' aika vihdoin viepi Kaikk' aikeet kiireelliseen päätökseen, Ja eronhetki usein ratkaisee Mit' ei saa pitkät keskustelut aikaan. Ja vaikka lapsen murheellinen otsa Hellältä lemmen hymyilyltä epää Sen halajamaa pyhää pyyntöä, Niin sentään -- kun on lempi vauhdissa -- Sit' älkööt surun pilvet määräntiestä Pois syöskö. Kuolleit' ystäviä surra Niin terveellist' ei ole, hyödyllistä, Kuin uusist' ystävistä iloita.
PRINSESSA. En ymmärrä; mun murhe tylsyttää.
BIRON. Vakava, suora sana murheen korvaan Paraiten pystyy. Tuosta viittauksesta Kuninkaan ymmärrätte. Teidän tähden Petimme valamme ja aikaa turhaan Vain kulutimme. Kauneutenne, naiset, Rumensi meidät pahoin, muuttain mielen Omien aikeittemme vastakohdaks Ja tehden meidät naurunalaisiksi. Näet, lempi tavaton on tavoiltaan, Kuin lapsi huima, juonikas ja nirso, Silmästä siinnyt ja, kuin silmä, täynnä Kummia kuvia ja muotoja, Muutellen mieltä, niinkuin silmä pyörii Ja joka luonnilt' esineitä vaihtaa. Jos vallattoman lemmen kirjopuku Ei teidän taivaisissa silmissänne Sovellu valaamme ja arvoomme, Niin samat silmät taivaiset ne meidät On siihen vikaan vietelleet. Siis, naiset, Kun teist' on lempemme, niin teistä myöskin On lemmen hairahdus. Me uskottomat Olimme itsellemme, tullaksemme Ikiuskollisiks niille, jotka syynä On kumpaiseenkin, -- teille, kaunokaiset. Näin vilppi tää, jok' itsessään on synti, Itsestään puhdistuu ja hyveeks sääntyy.
PRINSESSA. Me saimme lempihartaat kirjeenne Ja lahjannekin, lemmen airuenne. Naisneuvostomme päätti niiden olleen Vain mielistelyä ja hauskaa pilaa, Vanua tyhjän ajan täytteeksi. Sen vakaampi ei meidän nähdäksemme Asia ollut; siksi lempenne Sai vertaisensa kohtelunkin: pilan.
DUMAINE. Enempää oli kirjeemme kuin pilaa.
LONGAVILLE. Ja katseemme.
ROSALIINA. Niit' emme muuksi luulleet.
KUNINGAS. Nyt, tunnin viime tuokiossa, suokaa Vain lemmenlupaus.
PRINSESSA. Liian lyhyt aika Näin iänikuisille kaupoille! Ei, prinssi, pattovala teitä painaa Ja syyssä suuress' olette; siis kuulkaa! Jos rakkauteni -- johon syyt' ei lie -- Te voittaa tahdotte, niin tehkää tämä: En luota valaanne, mut menkää joutuin Erakkomajaan kolkkoon, syrjäiseen Ja tämän mailman iloist' erotettuun; Siell' olkaa, kunnes eläinradan merkit On kaikki tehneet vuosikiertonsa. Jos tämä jylhä, yksinäinen elo Ei muuta kuuman veren tarjousta, Puuvuode, ohut vaate, vilu, nälkä Jos loistavaa ei lemmenkukkaa taita, Vaan lempenne jos kestää koitoksen, Niin tulkaa, kun on vuosi umpeen mennyt, Mua vaatimaan, mua palkaks vaatimaan; Ja, kautta immen käden, joka kättäs Nyt suutelee, sun olen! Siihen asti Sulkeudun huolineni murhemajaan Ja surun kyyneleitä vuodatan Isäni rakastetun muistoksi. Jos epäät tuon, niin kädest' erkanemme; Ei yhteen sovi meidän sydämmemme.
KUNINGAS. Jos epään sen, tai vielä enempää, Näin mieltä rauhaan tuuditellakseni, Niin äkkisurma saa mun yllättää. Iäti povessas on sydämmeni.
DUMAINE. Mut mitä mulle, armas? Eukko, vai?
KATARIINA. Lujuutta, terveyttä ja karvasuuta, Ja näitä kolmin kerroin, eikä muuta!
DUMAINE. Sanoa saanko: kiitos, rakas eukko?
KATARIINA. Ei, herrani; en vuoteen enkä päivään Ma katso silonaamaan poikaräivään. Kun prinssi palaa, tekin palatkaatte, Jos silloin riittää, lemmest' osaa saatte.
DUMAINE. Ja siihen asti sydän sinuun palaa.
KATARIINA. Vait, ettei taaskin tule pattovalaa!
LONGAVILLE. Maria, puhu!
MARIA. Kun näen vuoden pään, Niin huolihunnun vaihdan ystävään.
LONGAVILLE. Odotan, vaikk' on pitkä vuoden kulku.
MARIA. Se teille sopiikin, te pitkä julku.
BIRON. Miettiikö neiti? Katso minuun, armas, Silmääni katso, sielun ikkunaan, Siell' ane nöyrä vastaustas vartoo. Työ määrää, millä voitan lempesi.