Part 17

Edellä on näyte siitä, kuinka minä harhailin Valkoisen Logiikan parissa sieluni hämärän halki. Parhaan kykyni mukaan olen koettanut johtaa lukijaa vilahdukselta näkemään ihmisen salaisinta asumusta, kun hänen on siellä pidettävä seuranaan Tuliliemi. Ja lukijan on muistaminen, että tämä mieliala, jonka hän on lukenut neljännestunnin kuluessa, on vain yksi ainoa Tuliliemen lukemattomista mielialoista ja että sellaisten mielialojen kulkue saattaa kestää kellotaulun ympäritse kautta monen päivän ja viikon ja kuukauden.

Alkoholimuistelmani lähenevät loppuaan. Voin sanoa jokaisen ruumiillisesti voimakkaan juomarin lailla että siitä, että vielä olen hengissä tällä taivaankappaleella, saan kiittää yksinomaan ansaitsematonta onneani -- oivallista terveyttäni. Rohkenen väittää, ettei kovinkaan suuri prosentti nuorukaisia, jotka parhaillaan ovat viidennentoista ja seitsemännentoista ikävuoden välisellä kehitysasteella, olisi kyennyt kestämään sitä ankaraa juopottelemista, josta minä suoriuduin hengissä viidennentoista ja seitsemännentoista ikävuoteni välillä; ettei kovin suuri prosentti miehiäkään olisi pystynyt kaatamaan sisäänsä sitä alkoholimäärää, minkä minä nautin miehuuteni päivinä, jääden siitä huolimatta henkiin kertoakseni tämän tarinan. Minä jäin eloon, en omasta ansiostani, vaan siksi että minun elimistöni kykeni tavattoman voimakkaasti vastustamaan Tuliliemen tuhotyötä. Ja eloon jääneenä olen nähnyt toisten, kovaosaisempien kuolevan pitkin tuota murheellista tietä.

Minut pelasti kaikkien Tuliliemen tulien lävitse taipumaton hyvä onneni, sattuma, sanottakoon sitä miksi tahansa. Elämäni, menestykseni, elämäniloni eivät ole tuhoutuneet. Ne ovat kärventyneet, se on totta; mutta ikäänkuin kuoleman omaksi vihityn valiolegionan jäljelle jääneet jäsenet ne ovat käsittämättömän ihmeellisellä tavalla suoriutuneet taistelusta kummastellakseen perästä päin kaatuneiden lukumäärää.

Ja samaten kuin vanhan verisen sodan kynsistä säästynyt huutaa: "Tehkäämme loppu sodasta!" samoin minäkin huudan: "Tehkäämme loppu nuorisomme taistelusta myrkkyä vastaan!" Sodan voi lopettaa vain lopettamalla sen. Juomisen voi lopettaa tekemällä lopun alkoholin käytöstä. Kiina lopetti opiumin yleisen käytön estämällä opiumin viljelemisen ja tuonnin. Kiinan filosofit, papit ja lääkärit olisivat voineet läkähtyäkseen saarnata tuhat vuotta opiumia vastaan, ja kuitenkin olisi opiumia käytetty yhtä uutterasti, niin kauan kuin sitä oli kaikkialla saatavissa. Me olemme sellaisiksi luotuja, siinä koko asia. Me varomme jättämästä arseniikkia ja strykniiniä, kurkkumätä- ja keuhkotauti-siemeniä lastemme saataviksi, jotta ne eivät tuhoisi heitä. Kohdelkaa Tulilientä samalla tapaa. Estäkää häntä liikuskelemasta vapaasti. Älkää salliko hänen esiintyä kaikkialla lain suojelemana hyökätäkseen nuorisomme kimppuun. Minä en kirjoita alkoholisteista enkä alkoholisteille, vaan nuorisoamme varten, niiden tähden joilla on vain seikkailukiihko ja lämmin alttius, taipumus toverillisuuteen, mutta joilta raakalais-sivistyksemme vääntää kaiken tämän kieroon ravitsemalla heitä myrkyllä jokaisessa kadunkulmassa. Minä kirjoitan terveitä, normaalisia poikia varten, jotka ovat syntyneet tai vasta syntyvät.

Tästä syystä enemmän kuin mistään muusta minä ratsastin alas Kuulaaksoon ja "hiprakassa" äänestin yleisen äänioikeuden puolesta. Minä äänestin, jotta naisetkin saisivat äänestää, koska tiesin heidän, rotumme vaimojen ja äitien, äänestävän Tuliliemen olemattomiin, takaisin historian säilytysaittaan, minne me panemme hävinneet raakalaistapamme. Jos tuntuu siltä, kuin huutaisin kivusta, niin muistakaa, että minä olen pahasti runneltunut ja tahdon säästää omia ja teidän poikianne ja tyttäriänne joutumasta saman kohtalon alaisiksi.

Naiset ovat rotumme todellisia säilyttäjiä. Miehet ovat tuhlareita, seikkailijoita ja pelureita, ja lopulta he pelastuvat vain naistensa avulla. Miehen ensimäisiä kemiallisia kokeita oli alkoholin valmistaminen, ja kautta kaikkien sukupolvien aina tähän päivään asti me olemme sitä laatineet ja juoneet. Eikä ole koskaan ollut sellaista aikaa, jolloin naiset eivät olisi paheksuneet miesten alkoholin käyttöä, vaikka heillä ei ole koskaan ollut valtaa tehostaa paheksumistaan. Niin pian kuin naiset saavat äänioikeuden jossakin yhteiskunnassa, he ryhtyvät ensi työkseen sulkemaan kapakat tai ainakin koettavat tehdä sen. Tuhansia sukupolvia saa vielä ilmestyä, ennenkuin miehet suostuvat itsestään sulkemaan kapakat. Yhtä hyvin voi odottaa, että morfiinin uhrit säätävät morfiinin myynnin kiellettäväksi.

Naiset tuntevat nämä asiat. He ovat saaneet maksaa arvaamattoman hinnan hikeä ja kyyneliä siitä syystä, että miehet käyttävät alkoholia. Harrastaen aina rodun parasta he säätävät lakeja vasta syntyville poikalapsille ja myöskin vasta syntyville tyttölapsille, sillä näiden täytyy olla poikien äitejä, vaimoja ja sisaria.

Ja se käy helposti päinsä. Siitä eivät kärsi muut kuin yhden ainoan sukupolven juomarit. Minä olen sellainen, ja minä vakuutan pyhästi -- ja minä tunnen Tuliliemen vanhastaan -- ettei juomisen lopettaminen tuota minulle kovin suurta kärsimystä, kun ei kukaan muukaan juo eikä väkijuomia ole saatavissa. Toisaalta on nuorten miesten valtaava enemmistö niin normaalisesti alkoholille vieras, ettei se koskaan kaipaakaan sitä, ellei ole milloinkaan siihen tutustunut. He tuntevat kapakat vain historian lehdiltä, ja he pitävät kapakkaa omituisena vanhana tapana, samaten kuin härkätaisteluja ja noitarovioita.

YHDEKSÄSNELJÄTTÄ LUKU

Tietenkään ei yksikään persoonallinen kertomus ole täydellinen, ellei päähenkilöä seurata loppuun asti. Mutta tämä ei ole mikään tarina parannetusta juoposta. Minä en ole koskaan ollut juoppo, enkä minä ole parantunutkaan.

Joku aika sitten jouduin tekemään purjealuksella sadan neljänkymmenen kahdeksan päivän pituisen matkan kiertäen Kap Hornin kautta. En ottanut mukaan alkoholia yksityistarpeekseni, ja vaikka olisin jok'ikinen päivä voinut saada ryypyn kapteenilta, en maistanut pisaraakaan. En maistanut pisaraakaan, koska en välittänyt väkijuomista. Ei kukaan aluksella juonut. Siellä ei vallinnut juomiselle otollinen ilmasto, eikä minun elimistössäni ollut mitään orgaanista alkoholin tarvetta. Kemiallinen kokoomukseni ei vaatinut alkoholia.

Ja niin heräsi mielessäni problemi, selvä ja yksinkertainen problemi: _Tämä on niin helppoa; miksi et jatkaisi, kun saavut takaisin maihin?_ Pohdin tätä kysymystä huolellisesti. Pohdin sitä viiden kuukauden ajan olematta missään tekemisissä alkoholin kanssa. Ja menneen kokemuksen perustalla minä saatoin tehdä erinäisiä johtopäätöksiä.

Ensinnäkin olen vakuutettu siitä, ettei yksikään ihminen kymmenestä tai edes sadasta tuhannesta ole todellinen, kemiallinen juoppohullu. Minun käsitykseni mukaan juominen on itse asiassa yksinomaan hengen tottumusta. Se on toisenlaista kuin tupakka, kokaini, morfiini tai monet muut huumausaineet. Alkoholihimo on aivan erikoisesti alkuaan sielullinen. Se vaatii henkistä tottumusta ja versoo sosialisessa maaperässä. Ei yksikään juomari miljoonasta ala ryypiskellä yksikseen. Kaikki juomarit alkavat seurassa ja tähän juomiseen liittyy tuhansia seuraelämän nostatuksia, jommoisia olen tämän kertomuksen alkupuolella kuvannut omasta kokemuksestani. Nämä ovat niitä aineksia, joista juomistapa on suureksi osaksi muodostunut. Alkoholilla itsellään on varsin vähäinen osa, kun sitä vertaa sen sosiaalisen ilmapiirin merkitykseen, missä sitä nautitaan. Harvoin syntyy näinä päivinä ihmisolentoa, joka, perehtymättä pitkälti juomisen sosiaaliseen puoleen, tuntee elimistössään vastustamatonta kemiallista pakotusta alkoholin puoleen. Mahdollisesti sellaisia harvinaisia yksilöitä syntyy, mutta itse en ole koskaan kohdannut ainoatakaan.

Tällä pitkällä, viisi kuukautta kestävällä matkalla havaitsin, että kaikkien ruumiillisten tarpeitteni ohella ei ilmennyt vähäisintä hituistakaan ruumiillisesta alkoholin tarpeesta. Mutta sen huomasin, että tarpeeni oli henkistä ja sosiaalista laatua. Alkoholia ajatellessani ajattelin samalla seuraa. Seuraa ajatellessani mieleeni johtui alkoholi. Seura ja alkoholi olivat Siamilaisia kaksosia. Ne ilmenivät aina yhteen kasvaneina.

Kun istun laivatuolissani lukien tai toisten kanssa jutellen, tarvitsi vain mainita jokin tuntemani paikka, niin heti heräsi mielessäni muisto juomisesta ja juomaveikoista. "Venetsia" tuijottaa minuun kirjan sivulta, ja minä muistan katukäytäville sijoitetut kahvilapöydät. "Santiagon taistelu", virkkaa joku, ja minä vastaan: "Niin, minä olen käynyt siellä." Mutta en näe taistelupaikkaa, en Kettle Hilliä enkä Rauhan puuta. Minulla on silmieni edessä Cafe Venus Santiagon torin varrella, missä eräänä yönä juttelin pitkään ja join syvään erään kuolemaan tuomitun keuhkotautisen kanssa.

Lontoon East End, minä luen jostain tai joku lausuu; ja ensimäisenä välähtää silmieni editse valoisten kapakkain näky ja korvissani kajahtavat tilaukset "kaksi karvasta" ja "kolme skottilaista". Quartier Latin -- heti olen ylioppilaskapakoissa, ympärilläni säteileviä kasvoja ja rohkeita henkiä, maistellen viileätä absinttia, sillä välin kuin meidän äänemme paisuvat ja kohoavat ranskalaiseen tapaan ratkaistessamme kysymyksiä Jumalasta ja taiteesta ja kansanvaltaisuudesta ja kaikki muut yksinkertaiset olemassaolon problemit.

Joutuessamme myrskyn kynsiin La Plata virran suulla me pohdimme, jos olemme kärsineet pahoja vaurioita, pitäisikö purjehtia Buenos Ayresiin, "Amerikan Pariisiin", ja eteeni ilmestyy näkyjä kirkkaasti valaistuista kokouspaikoista, kohotetuista laseista, kuulen laulua ja hurraahuutoja ja hilpeiden äänten humua. Kun olemme päässeet Tyvenen valtameren luoteisreitille, me koetamme taivuttaa kuolevaa kapteeniamme pyrkimään Honoluluun, ja puhuessani minä näen itseni jälleen juomassa _cocktaileja_ viileillä _lanailla_ ja whiskyä Waikikin luona, missä hyrskyt vyöryvät rantaan. Joku puhuu siitä tavasta, millä sorsia keitetään San Franciscon ravintoloissa, ja viipymättä minä siirryn lukemattomien pöytien ääreen valoisaan ja meluisaan ympäristöön, missä saan katsella vanhoja ystäviä pitkäkantaisten reininviinilasien kultareunan ylitse.

Minä pohdin problemiani. En haluaisi käydä uudelleen kaikissa näissä ihanissa paikoissa, ellen voisi tehdä sitä samalla tapaa kuin edelliselläkin kerralla. _Lasi kädessä!_ Tuossa sanassa on jotain taikavoimaa. Se merkitsee enemmän, kuin kaikki sanakirjan sanat voidaan saada merkitsemään. Se on nyt osa sitä ainetta, mistä minä olen muodostunut. Minä pidän älyn pulppuavasta kisailusta, raikuvasta naurusta, kaikuvista äänistä, kun miehet lasi kädessä sulkevat harmaan maailman ulkopuolelle ja kannustavat aivojaan kiihtyvän valtimon pilalla ja hullutuksilla.

Ei, minä päätin; otan silloin ja tällöin lasillisen. Huolimatta kaikista kirjoistani, kaikista mietiskelijäin ajatuksista, joille oma erikoinen luonteensävyni antaa vivahduksensa, minä päätin kylmästi ja harkitsevasti tehdä edelleenkin, mitä olin harjaantunut haluamaan. Minä nauttisin väkijuomia -- mutta paljoa taitavammin, paljoa varovaisemmin kuin konsanaan ennen. En koskaan enää rupeisi kiertäväksi tulipaloksi. En koskaan enää huutaisi avuksi Valkoista Logiikkaa. Olin oppinut, miten saattaisin olla kutsumatta sitä.

Valkoinen Logiikka makaa nyt kunniallisesti haudattuna Pitkän Taudin rinnalla. Niistä ei kumpikaan enää kiusaa minua. Monta vuotta on kulunut siitä, kuin erosin Pitkästä Taudista; se nukkuu makeasti. Ja aivan yhtä makeasti nukkuu Valkoinen Logiikka. Ja kuitenkin kaikitenkin saatan lopuksi sanoa, että toivon esi-isieni karkoittaneen Tuliliemen ennen minun aikaani. Minä valitan, että Tuliliemi sai rehennellä kaikkialla siinä yhteiskunnassa, missä minä synnyin; muutoin en olisi tutustunut häneen, ja hänen tuttavuutensa muodostui minulle peräti pitkäaikaiseksi.

LOPPU.

Viiteselitykset:

[1] Amerikan suomalaisten keskuudessa yleistä _maili_ sanaa käytetty tässä lyhyytensä vuoksi englannin peninkulman asemasta. Suom. huom.

[2] Päähenkilö Dickensin samannimisessä romaanissa. Suom. huom.

[3] Edellinen amerikkalaisen Whittierin runoelma, jälkimäinen eräs Carlylen teoksia. Suom. huom.

[4] Amerikkalainen alkoholijuoma, johon on sekoitettu karvasta höystettä, sokuria y.m. Suom. huom.

[5] Amerikkal. sielutieteilijä ja filosofi (s. 1842), tunnettu analyyttisen sielutieteen tutkijana. Suom. huom.

[6] Kreikkal. filosofinen oppisuunta, joka piti elämän aikana tarkoituksena nautintoa ja kivun välttämistä. Suom. huom.