Part 13

-- No, riippukoon hänestä itsestään tahtooko hän taistella teidän kanssanne eikä kenenkään muun kanssa.

-- Menkäämme siis puhumaan hänen kanssaan.

-- Menkäämme.

He menivät ja tapasivat Bohunin suuressa tuvassa juomassa simaa. Hän oli jo aivan tyyntynyt.

-- Kuulkaappas nyt, sanoi Zagloba, -- meillä on tärkeitä asioita, joista tahtoisimme puhua kanssanne. Te olette haastanut tämän ritarin taisteluun -- hyvä. Mutta teidän tulee tietää, että koska teillä on edustajatehtävä, niin oikeus teitä suojelee. Te olette nimittäin tullut sivistyneen kansan luo ettekä villien petojen keskelle. Me emme siis voi taistella teidän kanssanne muuten kuin jos todistajien läsnäollessa vakuutatte, että olette itse omasta tahdostanne antanut taisteluhaasteen. Tänne saapuu pian muutamia aatelismiehiä, joiden kanssa meidän oli määrä täällä ryhtyä kaksintaisteluun. Te saatte antaa todistuksenne heidän edessään. Me puolestamme annamme ritarisanamme, että jos teitä onnistaa taistelussa herra Wolodyjowskia vastaan, niin te saatte kulkea vapaasti edelleen eikä kukaan pane teille minkäänlaisia esteitä, jollette mahdollisesti tahdo mittailla miekkaa minunkin kanssani.

-- Minä suostun, sanoi Bohun. -- Tulen ilmoittamaan asian noiden aatelismiesten kuullen ja annan käskyn miehilleni, että he vievät perille kirjeen, ja jos kuolen, sanovat Chmielnickille, että minä itse haastoin teidät taisteluun. Ja jos taas minun onnistuu taistelussa tuon kavaljeerin kanssa puolustaa kasakkakunniaani, niin pyydän vielä teidätkin sapelitaisteluun.

Sen sanottuaan hän katsahti Zaglobaa silmiin. Zagloba hämääntyi hiukan, yskähti, sylkäisi ja vastasi:

-- Minä suostun. Kunhan nyt ensinnä kokeilettte tuon oppilaani kanssa, niin saatte nähdä, mikä työ minun kanssani tulee olemaan. Mutta vähät niistä. On vielä toinen tärkeämpi pykälä, jossa vetoamme omaantuntoonne, koska, vaikka olettekin kasakka, tahdomme kohdella teitä ritarina. Te ryöstitte ruhtinatar Helena Kurcewiczin, meidän toverimme ja ystävämme morsiamen ja pidätte häntä salattuna. Tietäkää, että jos me haastaisimme teidät oikeuteen tästä teosta, niin silloin ei ensinkään auttaisi että Chmielnicki on valinnut teidät edustajaksensa, sillä tässä on kysymyksessä _raptus puellae_, tytön ryöstö, kuoleman rikos, josta te heti tulisitte tuomituksi. Mutta koska te nyt menette taisteluun ja mahdollisesti saatte surmanne, niin miettikää omassatunnossanne, miten käy tuon tyttöraukan, jos te kuolette. Vai tahdotteko te, joka häntä rakastatte, hänelle pahaa ja hänen turmiotansa? Tahdotteko riistää häneltä kaiken turvan ja jättää hänet häpeään ja onnettomuuteen? Tahdotteko vielä kuolemannekin jälkeen olla hänen pyövelinsä?

Tätä lausuessaan kaikui herra Zagloban ääni tavattoman arvokkaana. Bohun kalpeni ja kysyi:

-- Mitä te minulta tahdotte?

-- Osoittakaa meille hänen vankeutensa paikka, jotta me, siltä varalta että kuolette, voisimme etsiä hänet ja antaa hänet takaisin hänen sulhaselleen. Jumala on armahtava teidän sieluanne, jos te sen teette.

Kasakka painoi päänsä käsiinsä ja vaipui syviin ajatuksiin. Nuo kolme toverusta seurasivat tarkoin hänen ilmehikkäiden kasvojensa vaihtelua. Niille valautui äkkiä niin kipeä suru ikäänkuin ei niillä koskaan olisi leikkinyt viha, raivo tai muut julmat tunteet ja ikäänkuin tuo mies olisi syntynyt vain rakkautta ja kaihoa varten. Vaitioloa kesti kauvan. Vihdoin sen keskeytti Zagloban väräjävä ääni. Hän sanoi:

-- Mutta jos te jo olette hänet häpäissyt, niin rangaiskoon teidät Jumala ja saakoon hän suojapaikan vaikkapa jossakin luostarissa...

Bohun kohotti kosteat, kaihoisat silmänsä ja lausui:

-- Josko minä olen hänet häpäissyt... Niin, minä tosin en tiedä kuinka teidän on tapana rakastaa, teidän herrojen aatelisien, ritarien ja kavaljeerien, mutta minä kasakka, minä olen Barissa suojellut hänet kuolemasta ja häpeästä ja sitten vienyt hänet erämaahan, jossa olen varjellut häntä kuin silmäterää. Minä en ole käyristänyt hiuskarvaakaan hänen päässään, hänen jalkojensa juureen olen langennut, otsani olen lyönyt maahan kuin pyhimyskuvan edessä. Jos hän on käskenyt minun mennä pois, niin olen mennyt enkä ole häntä senjälkeen nähnyt, sillä Sota -- emo on minut siitä pidättänyt.

-- Jumala teidät oikeudessansa tuomitkoon, sanoi Zagloba syvään hengittäen. -- Mutta onko hän siellä turvassa? Siellä on Krywonos ja tatarit.

-- Krywonos on Kamieniecin luona, mutta minut hän lähetti Chmielnickiltä kysymään, onko hänen mentävä Kudakia vastaan, ja hän on jo varmaan mennytkin. Mutta siellä missä neito on, siellä ei ole kasakoita, ei ljaheja eikä tatareja. Hän on siellä turvassa.

-- Missä hän sitten on?

-- Kuulkaa siis, herrat ljahit, tapahtukoon niinkuin tahdotte, minä sanon teille, missä hän on ja käsken luovuttaa hänet teille, mutta antakaa te puolestanne minulle ritarisananne, että jos Jumala suo minulle taistelussa onnen, niin te ette enään tule häntä etsimään. Luvatkaa te se itsenne ja herra Skrzetuskin puolesta ja minä sanon teille missä hän on.

Ystävykset katsahtivat toisiinsa.

-- Emme voi sitä tehdä, sanoi Zagloba.

-- Emme, niin totta kuin elämme, emme voi! huudahtivat Kuszel ja Wolodyjowski.

-- Vai niin, sanoi Bohun ja hänen kulmakarvansa vetäytyivät ryppyyn ja silmät iskivät tulta. -- Miksette te, herrat ljahit, voi sitä tehdä?

-- Siksi, että herra Skrzetuski ei ole saapuvilla ja sitäpaitsi tulee teidän tietää, ettei kukaan meistä lakkaa häntä etsimästä, vaikkapa piiloittaisitte hänet maan alle.

Te olette siis hieroneet minun kanssani vaihtokauppaa: anna sinä kasakkasielusi tai me surmaamme sinut. Ah, sitä te ette tule näkemään! Vai luuletteko te, ettei minun kasakkasapelini ole terästä. Luuletteko te, että te jo rääkytte ylläni kuten korpit haaskan yllä? Ja miksi pitäisi minun sortua eikä teidän? Te haluatte minun vertani ja minä teidän. Katsokaammepa, kumpiko meistä osansa saa.

-- Ettekö siis sano?

-- Miksikä minä sen sanoisin? Surma teidät kaikki periköön.

-- Surma sinut periköön. Sinä ansaitset tulla hakatuksi kappaleiksi.

-- Koettakaappa! sanoi kasakka, nousten pystyyn. Kuszel ja Wolodyjowski hypähtivät hekin penkiltä.

Uhkaavat katseet alkoivat risteillä. Vihan paisuttamat rinnat hengittivät yhä mahtavammin ja epävarmaa oli, mitä tästä olisi seurannut, jollei Zagloba, joka katsahti akkunasta, olisi huudahtanut:

-- Nyt Charlamp saapui todistajineen.

Hetken perästä astuikin Petyhorin ratsumestari yhdessä toveriensa, kahden herra Sielickin kanssa tupaan. Ensinnä tervehdittyään heitä, vei herra Zagloba heidät syrjään ja alkoi selittää asiaansa.

Ja hän selitti niin kaunopuheisesti, että hän heti sai heidät vakuutetuiksi. Hän ilmoitti heille, että herra Wolodyjowski pyytää vain lyhyttä lykkäystä ja että hän heti taisteltuaan kasakan kanssa on valmis esiintymään heidän asiassaan. Herra Zagloba kertoi heille kuinka vanha ja julma viha Bohunia kohtaan vallitsi kaikkien ruhtinaan soturien kesken, kuinka Bohun on koko valtakunnan vihollinen ja kauheimpia kapinoitsijoita, kuinka hän ryösti ruhtinatar-neidon aatelisesta talosta ja kuinka neito on sellaisen aatelismiehen morsian, joka on kaikkien ritarihyveiden kuvastin. "Ja jos te, hyvät herrat, olette aatelia ja tunnette kuuluvanne sen veljesyhteyteen, niin on meille yhteinen se vääryys, joka kohtaa koko säätyä yhden persoonassa. Voitteko siis kärsiä, ettei sitä kostettaisi?"

Herra Charlamp esteli aluksi, sanoen, että vaikkapa näin onkin ja vaikkapa Bohun sentähden olisikin hakattava kappaleeksi, niin "on herra Wolodyjowskin vanhan lupauksensa mukaan taisteltava minua vastaan". Herra Zagloban täytyi uudestaan selittää miksi tämä ei ole mahdollista sekä että ei olisi edes ritarillista selästä päin hyökätä yhden miehen kimppuun. Onneksi auttoivat häntä herrat Sielicki, molemmat järkeviä kunnon miehiä, ja niin myöntyi vihdoin itsepäinen liettualainen sekä suostui lykkäykseen.

Sillä välin oli Bohun mennyt miestensä luo ja palasi esauli Eljaszenkon seurassa. Hän ilmoitti tälle vaatineensa taisteluun kaksi aatelismiestä. Sitten hän ääneen toisti saman asian herra Charlampin ja herrojen Sielickien kuullen.

-- Me taas vakuutamme, sanoi Wolodyjowski -- että jos te suoriudutte voittajana taistelusta minun kanssani, silloin riippuu teistä, tahdotteko vielä taistella herra Zagloban kanssa, mutta missään tapauksessa ei kukaan enään vaadi teitä taisteluun eikä myöskään joukolla hyökätä teidän päällenne, vaan saatte te vapaasti lähteä minne tahdotte. Tämän vakuudeksi annamme teille ritarisanamme ja pyydämme teitä nyt saapuneita herroja omasta puolestanne niinikään lupaamaan samaa.

-- Lupaamme, sanoivat juhlallisesti Charlamp ja molemmat Sielickit.

Silloin jätti Bohun Chmielnickin prinssille osoitetun kirjeen Eljaszenkon käsiin ja sanoi:

-- Sinä annat tämän kirjeen prinssille ja jos minä kuolen, niin sinä sanot hänelle ja Chmielnickille, että minä itse olin syypää kuolemaani eikä minua surmattu petoksella.

Zagloba, joka tarkasti seurasi kaikkea, pani merkille, ettei Eljaszenkon synkillä kasvoilla kuvastunut pienintäkään levottomuutta. Hän oli liian varma atamanistansa.

Bohun kääntyi nyt vuorostaan ylpeästi aatelismiesten puoleen.

-- No, toiselle kuolema, toiselle elämä, saatamme lähteä.

-- Onkin aika, vastasivat kaikki, kääntäen kontushin liepeet vyön alle ja ottaen sapelit kainaloonsa.

He lähtivät nyt krouvin eteen ja kulkivat puroa kohden, joka virtasi orapihlajoiden, villien ruusujen, kriikunapensaiden ja mäntyjen välissä. Lokakuu varisteli jo lehtiä pensaista, mutta viidakko häämöitti tiheydessään kuin mikäkin musta kangaskaistale, joka läpi autioiden kenttien on vedetty metsiä kohden. Päivä oli tosin kalpea, mutta leppeä ja täynnä syksyn alakuloista suloa. Aurinko paarmasi ystävällisesti kullallaan puitten paljastuneet oksat ja valaisi keltaiset hiekkasärkät puron oikealla rannalla. Juuri noita hiekkasärkkiä kohden astelivat taistelijat ja heidän todistajansa.

-- Tuolla pysähdymme, sanoi Zagloba.

-- Hyvä, vastasivat kaikki.

Zagloba kävi yhä levottomammaksi. Vihdoin lähestyi hän Wolodyjowskia ja kuiskasi:

-- Herra Michal...

-- No, mikä on?

-- Jumalan tähden, herra Michal, pitäkää nyt puolianne. Teidän käsissänne on Skrzetuskin kohtalo, ruhtinattaren vapaus, teidän oma ja minun elämäni. Varjelkoon Jumala teitä tappiosta, sillä minä en tule toimeen tuon murhamiehen kanssa.

-- No miksi te sitten haastoitte hänet taisteluun?

-- Sana pääsi suustani. Minä luotin teihin, herra Michal. Minähän olen jo vanha, minulla on hengenahdistusta, minun henkeni salpautuu. Mutta tuo maitoparta voi hyppiä kuin heinäsirkka. Senkin harjoitettu ajokoira!

-- Minä koetan parastani, sanoi pieni ritari.

-- Jumala teitä auttakoon. Älkää menettäkö rohkeuttanne.

-- Tuolla siis.

Samassa läheni heitä toinen herroista Sielicki.

-- Aika röyhkeä mies tuo teidän kasakkanne, kuiskasi hän. -- Hänhän esiintyy meidän seurassamme kuin samanarvoinen, milteipä kuin parempi. Mikä kopeus! Varmaankin hänen äitinsä oli iskenyt silmänsä johonkin aatelismieheen.

-- Äh, sanoi herra Zagloba, -- pikemmin oli joku aatelismies iskenyt silmänsä hänen äitiinsä.

-- Niin minustakin tuntuu, sanoi Wolodyjowski.

-- Pysähtykäämme! huudahti yhtäkkiä Bohun.

-- Pysähtykäämme, pysähtykäämme.

He pysähtyivät. Aateliset asettuivat puoliympyrään, Wolodyjowski ja Bohun vastapäätä toisiaan.

Wolodyjowski, joka, niin nuori kuin olikin, oli tällaisissa asioissa kokenut mies, koetti ensinnä jalallaan, onko hiekka kovaa, sitten hän silmillään tutki ympäristöänsä, tutustuakseen kaikkiin maapohjan epätasaisuuksiin. Huomata saattoi, että hän otti asian vakavasti. Olihan hän tekemisissä koko Ukrainan kuuluisimman ritarin kanssa, josta rahvas lauloi lauluja ja jonka nimi oli tunnettu yli koko laajan Etelä-Venäjän aina Krimille asti. Herra Michal, yksinkertainen rakuunaluutnantti, odotti paljon tästä taistelusta, joko mainehikasta kuolemaa tai yhtä mainehikasta voittoa. Siksi hän ei laiminlyönytkään mitään ollakseen tällaisen vastustajan arvoinen ja siksi kuvastui hänen kasvoillaan tavaton vakavuus. Sen nähdessään Zagloba aivan pelästyi. Jos hän menettää kurssinsa, ajatteli hän, niin hän on hukassa ja hukassa olen minäkin.

Wolodyjowski alkoi nyt, tarkasti tutkittuaan tantereen, napittaa auki takkiaan.

-- On viileää, mutta kyllä tästä lämpiämme.

Bohun seurasi hänen esimerkkiään ja molemmat heittivät pois päällysvaatteensa, niin että ylle jäi vain housut ja paita. Lopuksi he käärivät ylös oikean hihan.

Kuinka mitättömältä näyttikään pieni herra Michal vastapäätä kookasta ja väkevää atamania. Hänet tuskin näki. Todistajat katselivat levottomina kasakan leveää rintaa ja jättiläislihaksia, jotka näkyivät ylös käärityn hihan alta kuin mitkäkin oksan myhkyrät. Näytti siltä kuin pieni kukko aikoisi käydä taisteluun mahtavan arokotkan kanssa. Bohunin sieraimet laajenivat ikäänkuin jo etukäteen vainutakseen verta. Hänen kasvonsa lyhenivät, niin että musta harja näytti ulottuvan kulmakarvoihin asti. Sapeli värisi hänen kädessään. Hän iski saaliinhimoiset silmänsä vastustajaan ja odotti komentosanaa.

Mutta herra Wolodyjowski katsahti vielä valoa vastaan sapelinsa terään, väänteli keltaisia viiksiään ja asettui asentoon.

-- Näyttääpä tästä tulevan oikeat teurastajaiset, mutisi Charlamp Sielickille.

Samassa kajahti Zagloban ääni hiukan värähtävänä:

-- Jumalan nimeen: alkakaa!

KAHDESTOISTA LUKU.

Sapelit välähtelivät ja terä viilsi terää vastaan. Yhtäkkiä siirtyi taistelupaikka, sillä Bohun oli tehnyt, hyökkäyksensä sellaisella vimmalla, että herra Wolodyjowskin oli täytynyt hypähtää muutamia askelia taaksepäin. Samalla täytyi myöskin todistajien perääntyä. Bohunin sapelin salamaniskut olivat niin nopeita, että läsnäolevien hämmästyneet silmät tuskin saattoivat niitä seurata. Heistä tuntui siltä kuin ne kokonaan olisivat saartaneet ja peittäneet herra Michalin ja kuin yksin Jumalalle olisi ollut mahdollista temmata hänet eroon tuosta ukkosmyrskystä. Iskut sulivat yhdeksi ainoaksi lakkaamattomaksi viuhinaksi, liikkeelle joutuneen ilman virta löi lakkaamatta kasvoja vastaan. Kasakan raivo kasvoi kasvamistaan: hänet valtasi villi taisteluvimma ja hän työnsi Wolodyjowskia taapäin kuin hirmumyrsky. Pieni ritari peräytyi peräytymistään ja tyytyi vain torjumiseen: hänen ojennettu oikea kätensä ei juuri ensinkään liikkunut, vain itse kämmen piirteli lakkaamatta ilmaan pieniä puoliympyröitä, nopeita kuin ajatus ja torjuen Bohunin vimmakkaita lyöntejä, milloin asettaen terän terän alle, milloin lyöden sivulle. Uudelleen ja uudelleen hän suojeli itseään, uudelleen ja uudelleen hän perääntyi, silmät tuijottaen kasakan silmiin. Keskellä käärmemäisiä salamoita näytti hän tyyneltä, vain hänen poskipäilleen kohoili punaisia täpliä.

Herra Zagloba sulki silmänsä ja kuuli lyönnin helähtävän lyönnin perästä, kuuli hampaankiristyksen toisensa jälkeen.

Hän puolustautuu vielä, ajatteli hän. -- Hän puolustautuu vielä, kuiskasivat herra Sielickit ja Charlamp.

-- Hän on jo tungettu hiekkasärkälle asti, lisäsi Kuszel hiljaa.

Zagloba aukaisi jälleen silmänsä, hän katsoi: Wolodyjowskin olkapäät nojasivat todellakin melkein hiekkasärkkään, mutta nähtävästi hän vieläkään ei ollut haavoittunut, vain punotus hänen kasvoillaan kävi yhä heleämmäksi ja hikihelmiä pusertui hänen otsalleen.

Zagloban sydän alkoi sykkiä toivoa.

Onpas tuo herra Michal sentään pelurien peluri ja lopulta kai tuo toinenkin väsyy.

Bohunin kasvot alkoivatkin todella kalveta, hiki helmeili hänenkin otsallaan. Vastarinta kuitenkin vain kiihoitti hänen vimmaansa. Hänen valkeat torahampaansa välkkyivät viiksien alta ja rinnasta kuului vimmaisa läähätys.

Wolodyjowski ei irroittanut hänestä silmiään ja puolustautui yhä.

Yhtäkkiä hän tunsi takanansa hiekkasärkän ja nyt hän kokosi voimansa. Katsojista tuntui siltä kuin hän olisi kaatunut, mutta hän oli vain taipunut. Hän veti itsensä nyt kokoon ja heitti koko olentonsa ikäänkuin kivenä kasakan rintaa vastaan.

-- Hän hyökkää! huudahti Zagloba.

-- Hän hyökkää! toistivat muut.

Niin olikin todella käynyt: kasakka perääntyi nyt vuorostaan ja pieni ritari, joka jo tunsi vastustajansa koko voiman, rynnisti niin kiihkeästi, että todistajat katselivat taistelua henkeä pidätellen. Nähtävästi Wolodyjowski nyt alkoi lämmetä. Hänen pienistä silmistänsä kirposi kipunoita, hän vuorotellen kyykistyi, vuorotellen hyökkäsi pystyyn, hän muutteli silmänräpäyksessä asentoja, teki kaaria kasakan ympärille ja pakotti hänet kääntelemään paikallaan.

-- Mestari, mestari! huusi Zagloba.

-- Saat surmasi! lausui äkkiä Bohun.

-- Saat surmasi! vastasi kaikuna Wolodyjowski. Silloin kasakka, tehden tempun, jonka osaavat vain taitavimmat miekkailijat, yhtäkkiä siirsi sapelin ojasta kädestä vasempaan ja antoi vasemmalla kädellään niin kauhean iskun, että herra Michal ikäänkuin salaman lyömänä kaatui maahan.

-- Jeesus Maaria! huudahti Zagloba.

Mutta herra Michal oli kaatunut tahallaan ja sentähden oli Bohunin sapeli lyönyt vain ilmaan. Pieni ritari hypähti ylös kuin villikissa ja iski kauhealla vimmalla melkein koko terän mitan kasakan avonaiseen rintaan.

Bohun horjahti. Vielä hän astui askelen eteenpäin ja antoi viimeisellä ponnistuksellaan viimeisen iskun. Herra Wolodyjowski torjui sen helposti ja löi vielä kaksi kertaa Bohunin eteenpäin taivutettuun pääkalloon. Sapeli solahti Bohunin herpaantuneista käsistä ja hän kaatui kasvoilleen hiekalle, jossa suuri verilätäkkö pian punoitti hänen allaan.

Eljaszenko, joka oli ollut läsnä taistelussa, heittäytyi atamanin ruumiin yli. Todistajat eivät hetken aikaan voineet lausua sanaakaan, myöskin oli herra Michal väitin Hän nojasi molemmin käsin sapeliinsa ja hengitti raskaasti.

Ensinnä keskeytti äänettömyyden Zagloba.

-- Herra Michal, tulkaa tänne syliini, lausui hän. Kaikki ympäröivät herra Michalin.

-- Siinä on ensimäisen luokan miekkailija, ei teihin pysty muu kuin luoti, sanoivat herrat Sielickit.

-- Te näytätte läjäyttelevän kaikessa hiljaisuudessa, sanoi Charlamp. -- Minä taistelen teidän kanssanne, jotta ei sanottaisi minun pelästyneen, mutta vaikkapa minuakin läjähyttelisitte tuolla tavalla, niin toivotan onnea, toivotan onnea.

-- Etteköhän te, hyvät herrat, voisi jäädä sovintoon, sillä todellisuudessa teillä ei ole mitään taistelun aihetta, sanoi Zagloba.

-- Se on mahdotonta, sillä tässä on kysymys minun maineestani, vastasi petyhorilainen, -- ja sentakia minä mielelläni panen henkeni alttiiksi.

-- En minä halua teidän henkeänne, jättäkäämme se rauhaan, sanoi Wolodyjowski. -- Sillä totta puhuen en minä mitenkään ole asettunut teidän tiellenne siinä mielessä kuin te luulette. Teidän kanssanne kilpailee eräs toinen minua parempi, mutta en minä.

-- Onko todella niin?

-- Vakuutan ritarisanallani.

-- Sopikaa siis keskenänne! huusivat Sielickit ja Kuszel.

-- Olkoon menneeksi, sanoi Charlamp, levittäen käsiänsä.

Herra Wolodyjowski lankesi hänen syliinsä ja he suutelivat toisiansa, niin että hiekkasärkät raikuivat. Herra Charlamp sanoi:

-- Enpäs minä tosiaan olisi luullut, että te noin perinpohjin läjähyttelisitte tuota jättiläistä, sillä kyllä hänkin osasi käytellä sapeliaan.

-- En minäkään olisi uskonut häntä tuollaiseksi miekkailumestariksi. Ja mistä hän on taitonsa oppinut?

Samassa kääntyi yleinen huomio maassa makaavaan kasakkaan, jonka Eljaszenko sillä välin oli kääntänyt niin että kasvot olivat ylöspäin ja josta hän itkien etsi elonmerkkiä. Bohunin kasvoja oli vaikea tuntea, sillä niitä peitti päähän isketyistä haavoista vuotava veri, pian hyytyen viileässä ilmassa. Paita hänen rinnallaan oli sekin veren peitossa, mutta ruumiissa tuntui kuitenkin vielä elon merkkejä. Se hytkähteli nähtävästi kuoleman kouristuksissa, jalat vielä värähtelivät ja sormet, jotka olivat koukistuneet kuin kynsiksi, tunkeutuivat hiekkaan. Zagloba katsahti häneen ja heilautti kättään.

-- Hän on saanut tarpeekseen, hän jättää hyvästi maailmalle.

-- Ai, huudahti samassa toinen Sielickeistä, katsahtaen hänkin ruumiiseen, -- hän on jo kuollut. Onpa hän miltei lyöty kahtia.

-- Hän olikin aika ritari, mutisi päätään nyökyttäen Wolodyjowski.

-- Tiedän minäkin yhtä ja toista siitä miehestä, lisäsi Zagloba.

Sillävälin oli Eljaszenko koettanut nostaa ylös ja viedä pois atamanin ruumiin, mutta ei jaksanut, koska hän oli jotenkin hento mies eikä enään nuorikaan ja Bohun taas oli melkein jättiläiskokoinen. Krouvi oli muutaman sadan askeleen päässä ja Bohun saattoi heittää henkensä millä hetkellä hyvänsä. Tämän huomatessaan kääntyi esauli aatelismiesten puoleen:

-- Herrat, huusi hän, pannen kätensä ristiin, -- auttakaa Vapahtajan ja pyhän Neitsyen tähden. Älkää salliko hänen kuolla täällä kuin koira. Minä olen vanha enkä jaksa ja muut ihmiset ovat kaukana...

Aatelismiehet katselivat toisiinsa. Suuttumus Bohuniin oli jo kadonnut kaikkien sydämistä.

-- Eihän häntä voi jättää tänne kuin koiraa, ärähti ensimäisenä Zagloba, -- koska kerran olemme ryhtyneet hänen kanssaan kaksintaisteluun, niin ei hän ole meidän silmissämme mikään moukka, vaan sotilas, jota tulee auttaa. Kuka kantaa minun kanssani, hyvät herrat?

-- Minä, sanoi Wolodyjowski.

-- Kantakaa hänet sitten minun viitassani, lisäsi Charlamp.

Hetken perästä makasi Bohun jo vaipalla ja sen kulmiin tarttuivat Zagloba, Wolodyjowski, Kuszel ja Eljaszenko. Ja koko saattojoukko lähti Charlampin ja Sielickien seuratessa, hitain askelin majataloa kohti.

-- Sitkeässä henki hänellä vain on, vieläkin hän liikkuu, sanoi Zagloba. -- Hyvä Jumala, jos joku olisi minulle sanonut, että minusta tulee hänen hoitajattarensa, ja että minä tulen häntä näin kantamaan, niin minä olisin luullut hänen tekevän pilkkaa! Minulla on liian hellä sydän, minä tiedän sen itsekin. Mutta vaikealta tuntuu. Vielä minä hoidan hänen haavansakin. Toivon, ettemme enään kohtaa toisiamme toisessa maailmassa, säilyttäköön hän siellä minut hyvässä muistossa.

-- Oletteko varma, ettei hän enään mitenkään virkoa? kysyi Charlamp.

-- Hänkö? Hänen elämästään en enään antaisi vanhaa olkitukkoa. Niin on kuin onkin kirjoitettu eikä hän olisi voinut kohtaloaan välttää, sillä vaikka häntä olisikin onnistanut taistelussa herra Wolodyjowskin kanssa, niin minun käsistäni hän ei olisi päässyt. Mutta paras olikin että näin kävi, sillä minä nyt muutenkin jo olen sellaisessa huudossa, että olen säälimätön miestappaja -- vaan mitäs teen, kun tungetaan tielleni! Herra Dunczewskillekin minun täytyi maksaa viisisataa guldenia korvausta ja tiedättehän kaikki, etteivät vähävenäläiset maatilat nykyään mitään tuota.

-- Aivan niin, teidäthän siellä ryöstettiin puti puhtaiksi, sanoi Charlamp.

-- Uh, kylläpä tämä painaakin, puheli herra Zagloba edelleen, -- aivan tässä jo hengästyn. Ryöstettiin kuin ryöstettiin, mutta toivon, että valtiopäivät myöntävät meille jonkun korvauksen, muuten köyhdymme kuollaksemme. Painava tämä on, aika painava. Mutta nähkää nyt, hyvät herrat, veri alkaa uudelleen virrata. Juoskaappas, herra Charlamp, krouville sanomaan, että juutalainen sotkisi leipää ja hämähäkinverkkoa. Ei kai se paljoakaan auta tuota raukkaa, mutta kuolevan hoito on kristityn velvollisuus ja hänen on silloin helpompi kuolla. Pitäkää kiirettä, herra Charlamp!

Herra Charlamp lähti nopeasti liikkeelle ja kun kasakka vihdoin oli kannettu sisään, ryhtyi Zagloba heti suurella asiantuntemuksella ja taidolla häntä hoivaamaan. Hän tyrehdytti verenvuodon, plaastaroi haavat ja kääntyi sitten Eljaszenkon puoleen.

-- Sinua, ukkoseni, ei täällä enään tarvita, sanoi hän, -- lähde nyt kiireen kautta Zaborowiin. Pyydä että sinut laskettaisiin prinssin puheille ja ojenna hänelle kirje sekä kerro kaikki mitä olet nähnyt, kaikki aivan niinkuin oli. Jos sinä valehtelet, saan sen kyllä tietää, sillä minä olen prinssin uskottu ja silloin käsken katkaista kaulasi. Sano myöskin Chmielnickille terveisiä minulta, sillä hän tuntee minut ja pitää minusta. Me toimitamme atamanillesi kunnialliset hautajaiset ja täytä sinä velvollisuutesi, älä vetelehdi nurkissa, sillä sinut voidaan jossakin tappaa, ennenkuin ehdit näyttää toteen kuka olet. Jää hyvästi nyt ja lähde liikkeelle.

-- Suokaa, herra, minun jäädä tänne siksi kunnes hän kylmenee.