Part 4

SANNA (erikseen). Nukkunutko raukka lienee tuohon?... Kovin onkin ollut levoton, viime aikoina yhä enemmän. (Nykäsee Annaa) Kuule, Anna, oletko nukuksissa?

ANNA (kohottaen raukeasti päätään). Olen väsyksissä nyt niin kovin, suokaa äiti hyvä, minun levähtää.

SANNA (lempeästi). Enhän lapsikulta, lepoasi kiellä, enkä koskaan ole kieltänyt. Enempi olisin mielissäni, jos sinä saisit levon ja rauhoittuisit.

ANNA (tuskallisena). Oi, kuinka kipeä nyt olen!

SANNA (menee vallan lähelle ja tarkastelee). Mistä, herran nimessä, se sitten vaivaa?

ANNA. Päästä, sydämmestä, joka paikasta. (Tarttuu äkisti molemmin, käsin päähänsä ja kiljasee) Jos kadottanen kohta järkeni!

SANNA (säikähtäen, hyppää pari askelta takaperin). Ässys siunatkoon! sinun ilveitäsi! Onko kuultu ennen kummempaa. Säikyttelee vanhaa ihmistä!

ANNA (nousee lattialle ja lausuu lempeästi). Anteeksi, hyvä äiti, antakaa! En tarkottanut teitä säikytellä, vaikka lienen kovemmin ääntänyt. (Ojentaa kätensä Sannalle) Olen todellakin ollut kummallinen, tunnustan sen nyt teille, äiti.

SANNA (pudistellen Annan kättä). Sydämmestäni sen anteeksi annan, ei enempää nyt sitä muistella.

(Menee keittiöön).

Kolmas kohtaus.

ANNA (ottaa ikkunan pielestä pienen peilin, josta tarkastaa muotoaan, puhellen itseksensä). Pois on puna haihtunut poskiltani, pois kirkas hohde silmistäni myös! (Pannen peilin takasin paikoilleen) Pois on kadonnut voima ruumiistani, käyn hapuillen kuin syksyisessä yössä. (Kääntyen katsojiin, luo katseensa ylös ja lausuu rukoilevasti, kädet ristissä rinnoillaan) Jospa tuonen viikate jo pian niittäisit onnettoman, täyttäisit työsi! Niin... Jospa kalmistossa saisin leposijan syntiselle ruumiilleni myös! Oi, mikä armo olisikaan minulle päästä myrskysäästä tyynehen? -- Ah, enpä kiitostani, Luoja, siitä sinulle niin voisi lausua kuin tuntisi sydämmeni.

(Seisoo yhä samassa asennossa).

Neljäs kohtaus.

ANNA, TIINA (tulee ulkoa hyvin puettuna ja iloisena).

TIINA. Hyvää päivää, hyvä ystävä!

ANNA (säpsähtäen, lausuu totisena). Terve tulemasta, Tiina kulta!

TIINA (kättelee iloisesti). Kuinka jaksat? Tulin tietämään. Olet ollut kuin elävältä kuollut.

ANNA (murheellisena). Tulit ihkasen kuin kutsuttuna, sillä omantunnon vaivat sydäntäni kourivat. Tarvitseisin, raukka, lohdutusta!

TIINA (iloisena). Sitä saat nyt minulta kylliksesi! (pyörähyttää Annaa ympäri) Olen oikein ilon tuulella. Et usko, Anna, miten hauska meillä oli talkoissa illalla. (Nauraen) Siellä oli ilo ylimmillänsä, tanssittiin ja lyötiin leikkiä.

ANNA (väsyneesti naurahtaen). Tiina hyvä, älä puhu noista... sydäntä ne enemmän kirveltää. (Ystävällisesti) Sinä Tiina, lienet hyvin onnellinen? Olet aina iloinen kuin leivo!

TIINA (kehasee iloisena). Olen kyllä ollut onnellinen. Tyytyväinen olen mieheeni! (Nauraen) Ei se paljon minua komentele.

Viides kohtaus.

ANNA, TIINA, HURRI (tulee ulkoa, viinapullo taskussa, humalaisena ja hatunreuhka kallollansa päässä).

HURRI. Hyvää päivää, hyvät mööpelit! Onko herrasväki kaikki kotosalla?

TIINA. Mitä se Hurri taaskin hurjailee?

HURRI. Rallattelee se vaan ratoksensa. (Menee hoippuen naisten luo ja laulaa, notkistellen polviaan).

Vanhan heilun riivatun Minä tervavedessä keitän, Uuden herran siunatun Minä silkkitakilla peitän!

ANNA (vetää Tiinaa kädestä). Tule, Tiina hyvä, salin puolelle -- saamme siellä edes olla rauhassa! (Menevät keittiön kautta sisälle).

HURRI (kumartelee perään). Lykka po dillen! sanoo ruotsalainen.

Kuudes kohtaus.

HURRI, 1:n, 2:n ja 3:s TUKKIMIES (tulevat sisälle, köyhinä mutta kopeina).

1:n TUKKIMIES (pilkallisesti). Hurriko se täällä isännöipi, luulin Metsolaisen vielä elävän?

2:n TUKKIMIES. Taitaa olla vävynä talossa, kovin näyttää kopealta mies!

HURRI (seisten hajasäärin, tiuskasee). Tässä teidän isännäksi on kyllä, mokomatkin tukkiroikaleet!

3:s TUKKIMIES. Eikö lyödä kahvikirvestä, tässä jalkojemme levätessä?

(Ottaa kortit poveltaan).

1:n ja 2:n TUKKIMIES. Sama se, vaikka pelaisimme.

(Käyvät pöydän alapäähän koriin lyöntiin).

HURRI (hyräilee itseksensä, polkien jalalla tahtia).

Oli ennen Metsolassa Pellavaa ja liinaa, Nyt ei ole jälellä Kuin velkoja ja viinaa.

Seitsemäs kohtaus.

EDELLISET, METSOLA (tulee ulkoa, pitkä sarkaviitta päällään, huopahattu päässä ja käsnäkeppi kädessä. Metsola on hyvin vanhentunut ja pää harmajana).

METSOLA (katsoo hyvin terävästi ympärilleen). Täälläpä vieras väki jo on vallan päällä!

HURRI (hoihkasten). Täällä ollaan, hyvä isäntä! (hoippuilee Metsolan luo) Siihen korpit näet kokoontuvat, kussa haaska on, hyvä isäntä.

METSOLA (surkutellen). Aina sinä olet juovuksissa, näki sinut milloin hyvänsä!

HURRI (tarttuen Metsolan kepin keskikohtaan ja koputtaen sitä siltaan). Kopu, kopu keppiä, anna ukko tyttöä, jos annat olet kuningas, jos et anna olet jääkurikka!

METSOLA (tempasee vihaisesti keppinsä ja heristelee sillä Hurria). Huuti etemmäksi, kylän heittiö.

HURRI. No, no, viska vara tuota yhdestä puolin.

METSOLA (äkeissään). Kaikki roikaleet nyt tänne kokoontuvat!

Kahdeksas kohtaus.

EDELLISET, SANNA.

SANNA (tulee kiivaasti keittiöstä). Mitä ääntä täällä pidetään? (Huomaa kortinpelaajat) Kortit pois ja heti paikalla! (Äkäsesti) On vainen tämä teillä pelipaikka! Heti laputtakaa tiehenne, jo olen saanut teistä tarpeekseni. Kyllä tukkikaupan kiroukset päällämme on monenkertaiset.

1:n TUKKIMIES (nousee ylös). Jopa toinen ääni kuuluu kellossa!

3:s TUKKIMIES (kasaa kortit ja panee ne povellensa). Kahveeta tässä olisi juotuna, ei se rahan päälle ollut pelattu. -- Mutta olkoon! -- yhdentekevä.

SANNA (itkusesti). Ei ole aikaa teitä kahvitella! Menkää matkoihinne joka mies.

1:n TUKKIMIES (kopeasti). Ei tässä teidän veräjälle vielä jäädä.

2:n TUKKIMIES (irvistellen). Mistä köyhä rokan keittää, kuin ei ole papuja.

3:s TUKKIMIES (pöyhkeästi). Kutsumattanne on tultu, käskemättänne myös lähdetään!

SANKA (uhaten). Vallesmanni tulee tuota pikaa, kyllä se vaan luunne korjaa!

TUKKIMIEHET (Yhteen ääneen). Mitä näistä köyhäin kesteistä, lähdetään pois varakkaampiin! (Menevät ulos).

SANNA (tuuppaa Hurria). Sinä lienet samaa sakkia! Menkää sinne missä olette juoneetkin.

(Hurri menee horjuen toisten perässä ulos).

Yhdeksäs kohtaus.

METSOLA, SANNA.

METSOLA (harmitellen). Kaikilta jo kuulee pilkkaa, häväistystä.

SANNA (lyö käsiään yhteen). Niin pitkälle sitä nyt on päästy, -- huutokauppa tuossa paikassa!

METSOLA (kynsien korvallistaan). Senkö hiiden takuuvelka se nyt on? Enhän minä muista sellaista olevaksikaan.

SANNA (pistelevästi). Eikö liene niiltä ajoilta, kun olit rikas sekä väkevä, viinahöyryn päässä kihistessä?

METSOLA (rukoilevasti). Ole hyvä eukko, ole jo, aina muistamatta entisiä; eihän tämä meidän välimme tällä paremmaksi tule, tiedän mä.

SANNA. Jo tässä ihka harmiin halkeaa! Loppu käsissä on meidän talosta.

METSOLA. Kun saisi taloon edes kunnon vävyn, niin eleleisi tässä sentään vielä. Minä en liioin jaksa kyntää enkä raataa.

SANNA (kiusotellen). Olihan talossa jo vävyn taimi, mikä pakko oli ajaa pois? (Nauraen pilkallisesti) Mutta herra herraa vävyksensä toivoi. Häpeän sai vielä tyttärelle.

METSOLA (vihaisesti). Nyt en jaksa enää kärsiä noita sinun pistopuheitasi. (Päättävästi, lyöden hattunsa pöydälle) Hoida kaikki, talo ja tavarat; minä annan paltut kaikelle!

SANNA (ivakoiden). Ethän lähtene vaan Sutkin perästä? --

METSOLA (pahoilla mielin painaa hatun päähänsä). Ei tässä hattu paljon haittaa, vaikka tuota vielä lähtisinkin!

SANNA (pyörähtää keittiöön, lausuu jälkeensä). Onnea matkallesi, hyvä ukkoseni!?

Kymmenes kohtaus.

METSOLA (nyökytellen päätään). Siinä se on kanssa kapine! -- Sano hänelle mitä hyvänsä, vastahakaa vetää kaikessa. (Kävelee, puhellen itseksensä) Hyvä luonto kaikkea tätä saattaa, sekä luotto kanssaihmisiin. Nyt olen kiusattuna kaikin puolin helläluontoisuuteni takia; mikähän tässä vielä lopulta eteen tullee, ei tiedä ollenkaan. (Ottaa hatun päästään ja tarkastelee sitä käsissään) Tämä tässä on ainoa muisto kauppiaalle annetuista rahoistani! (Pyörittelee peukalonsa päässä) Kyllä olet kallis kappale, kaksituhanteinen hatunreuhka! -- (Panee hatun päähänsä ja menee ulos, puhellen mennessään) Ei vaan kuulu vielä tulevaksi! -- --.

(Hetkisen aikaa näyttämö tyhjänä).

Yhdestoista kohtaus.

ANTTI (sievästi puettuna ja hyvin ryhdikkäänä, tulee ulkoa). Tyhjä tupa! Ei niin ihmistä. Missä lienee kaikki talonväki? (Astuu lähemmä, katselee ympäriinsä sekä ikkunasta ulos) Kuinka täällä on kaikki muuttunut! -- Kyllä todella lie täällä nähty ilon sekä surun päiviä. -- Metsolasta ja sen häviöstä siitä minä vähät välitän. -- Anna raukkaa minun surku tulee enin koko talon väestä. (Surkutellen) Uskonut en Annasta olisi tuota, että antaa itseään vietellä, mutta horjuvainen se on ihmisraukka. (Innokkaasti) Yhtäkaikki häntä rakastan. Lemmin vielä yhtä palavasti kuin ennen nuoruudessani. (Kuunnellen) Mutta joku sieltä kuuluu tulevan!

Kahdestoista kohtaus.

ANTTI, ANNA (tulee keittiöstä).

ANNA (lähestyen Anttia, molemmat kädet ojennettuina). Vihdoinkin jo tulit, Autti, kaivattuni!

ANTTI (ottaen Annan kädet käsiinsä). Kyllä olin kahden vaiheilla, tullako vai olla tulematta, mutta edellinen voitti vallan!

ANNA (surullisena). Anteeksihan olet luvannut minulle, tyttöraukalle, heikkouteni, miksi sitten vielä karttelet ja minua kiertelet kuin käärmettä? Oi, jos Antti hyvä, voisit tietää ne murheen kyyneleet ja unettomat yöt, jotka tyttöraukka olen viettänyt, niin jo yksin sääliväisyydestä osaa ottaisit nyt suruuni. (Itkee).

ANTTI (lohdutellen). Anna rakas, kuinka puhelet! Etkö luule minun sinusta välittävän? Jos sinua en niin suuresti rakastaisi, niin viisi välittäisin teidän tilastanne, tavaroistanne sekä kaikesta. Rakkaus, -- rakkaus sinuun pakotti minut tänne tulemaan ja maksamaan nyt isäsi tuomion.

ANNA (palavalla rakkaudella). Oi Antti rakas! anna anteeksi, älä muista enää entisiä. Koetan parantaa sun sydänhaavasi, rakkaudella kaikki lääkitä. Usko, Autti hyvä, meille koittaa rauha, rakkaus ja onnellinen elo.

ANTTI (sulkien Annan syliinsä). Suokoon Luoja sen niin tapahtua! -- Kyllä katkera on ollut elämäni siitä asti, kun tässä erosimme, jospa tästä edes koittaisi päivä tyyni, rauhaisempi entistänsä.

(Istuutuvat vieretysten penkille).

Kolmastoista kohtaus.

EDELLISET, SANNA (tulee keittiöstä).

SANNA (hymyillen). Se on oikein, lapset, lähentykää toinen toistanne vain kuten ennen. Olkaa iloiset ja tyytyväiset, niinkuin luonto sateen perästä. (Tervehtää, kätellen Anttia) Tervetuloasi, Antti, meille!

ANTTI (joka on noussut seisaalleen tervehtäessä). Teillä, kuulin minä, on ikävät asiat?

SANNA (nyökytellen päätään). Niin, Antti hyvä, niin on asiat! Menneet ovat meidän tuhantemme, takuuvelat vielä hartioilla. (Huokaisten) Hyvin hoiti, ukko, asiat.

ANTTI (kävellen). Sen teki hyväluontoisuus ja viina, markkinamatkat sekä kestit muut.

Neljästoista kohtaus.

EDELLISET, TIINA (tulee keittiöstä), METSOLA ja HONKANEN (tulevat ulkoa).

TIINA (iloisesti). Näkeepä vanhaa leipätoveria! Terve, terve Antti, (Kättelee) Kuinka jaksetaan?

ANTTI. Niinkuin märkä palaa, meillä jaksetaan! (Katsahtaen Tiinaan ja Honkaseen) Mutta teillä lienee lempi liekissänsä? --

TIINA (nauraen). Niin se onkin! Onnittele vaan! (Hyväilee Honkasta) Mies on minulla hyvä, tuskin vertaistansa!

ANTTI (naurahtaen). No olkoon onneksi vaan kauppanne! Paljon lapsia ja vähän leipää.

ANNA (nauraen). Aina muistat Tiinaa kiusotella. Olisit edes sanonut: vähän lapsia ja paljon leipää.

ANTTI. Mikä rikkaitten nyt on potkiessa, vaikka lapsilauman saisivat ympärilleen. Eikö liene tukkikaupparahaa isännältä osa jo heillekin liukunut maksaessa Tiinan osinkoja.

METSOLA. Onpa, on se oikein sanottuna. Lopputerssaali metsävaroistani suli, suoraan sanottuna, Honkaselle.

HONKANEN (kopeasti). Ei niitä armosta ole saatu, vaan ansiosta, hyvä isäntä.

TIINA. Yhtä sukkela olet, Antti, puheissasi, ehken veikeämpi vielä entistäsi. Kyllä useasti kinastimme.

ANTTI. Opiksi elämä on ihmiselle ollut, minulle jos muillekin.

SANNA. On se ollut meille jokaiselle. (Huoaten) Moni opistaan on saanut maksaa paljon.

ANTTI. Kuten tukkikaupastansa Metsola. Kyllä isäntä siitä kaupastaan sai oppia koko ijäksensä.

METSOLA (kynsien korvallistaan). Olisi se saanut olla tekemättä, mutta otappa takaisin vettä kaatunutta. Se lienee meille ollut sallittuna niinkuin muille varoitukseksi.

ANNA (pahoillaan). Mitä tuosta enää puhelette, sitä kuullessa jo sydäntä kirvelee.

METSOLA (huokaisten). Kyllä on ollut meillä harmia koko tuosta tukkikaupasta. -- (Antille) Mitä muuta Antille nyt kuuluu? --

ANTTI (naurahtaen). Tietää nämä köyhän kuulumiset, päivä parempi ei toistansa.

HONKANEN (nauraen). On se köyhälläkin joskus ilon päivä, (iskee silmää Antille) jos ei takana, niin edessänsä.

METSOLA. Tulevaa ei tiedä ihmisparka, ajan kuluneen sen kyllä käsittää.

(Tämän kohtauksen ajalla on joitakuita kyläläisiä kokoontunut tupaan).

Viidestoista kohtaus.

EDELLISET, KRUUNUNNIMISMIES ja POLIISIKONSTAAPELI, sekä heidän perässään joukko kyläläisiä, tulevat tupaan.

NIMISMIES (paperikäärö kädessään, nyökäyttelee päätään ympärillä oleville sekä kätellen Metsolaa). Hyvää päivää, isäntä Metsola.

METSOLA (hämillään). Terve tuloanne, herra vallesmanni!

NIMISMIES (ystävällisesti, taputtaa Metsolaa olkapäälle). Rahoja ei ole vielä saatu?

METSOLA (huokasten). Kuka köyhää enää uskoisi, tehkää tehtävänne herra vallesmanni.

NIMISMIES (käyden pöydän päähän istumaan). Ikävä toimi tämä minulle, mutta asetusta täytyy noudattaa. (Avaa paperikäärön ja ottaa tuomion esille) Huutokauppa täytynee siis alkaa? (Katselee läsnä oleviin).

ANTTI (menee nimismiehen eteen). Onko tuomionne suurikin?

NIMISMIES. Viisisataa markkaa, kaikkine kuluineen.

ANTTI (päättävästi). Olkaa hyvä ja kuitatkaa! Minä maksan heti rahat

(Ottaa lompakostaan rahaa ja lukee 500 mk nimismiehen eteen).

NIMISMIES. Siinä teitte oikein miehen työn!

(Sekavia ääniä, "kiitoksen- ja hyvä"-sanoja, kuuluu kyläläisten joukosta yhä kovemmin).

NIMISMIES (kirjoittaen tuomioon kuittauksen). Kenenkä nimellä tämä kuitataan?

ANTTI. Tietysti Metsolaisen itsensä!

(Joukosta kuuluu yhä kovempaa ääntä ja ylistyssanoja Antin hyvyydestä).

NIMISMIES (antaa Antille tuomion). Tässä! Antakaa se Metsolalle.

ANTTI (vieden paperin Metsolan käteen, naurahtaen). Nyt se on kuitti, Matti, voudista!

METSOLA (joka on vapisevin käsin ja liikutettuna ottanut tuomion Antilta). Ota kiinnitys tilaani rahoillesi; ei niitä muuten ehken uskottane? (Pyyhkii kyyneleitä silmistänsä).

ANTTI (taputtaen Metsolaa olkapäälle). Pitäkää talonne vaan ja tavaranne, jos Annalle suotte siunauksen kristilliseen liittoon kanssani!

METSOLA (iloisena). Jos niin halpaan olet tyytyväinen. (Ottaa Annaa käsipuolesta lähättäen Antin syliin) Tuossa on tyttö, pidä hyvänäsi!

ANTTI (sulkien Annan syliinsä). Nuoruuteni ensi lemmen taas, tunnen sydämmessäni vielä sykkivän.

NIMISMIES (lyö Metsolaa olkapäälle). Vävyn Antista te saitte kunnollisen!

METSOLA (juhlallisesti, vapisevin äänin lausuu Antille, joka seisoo Annan kanssa käsitysten). Olen vanha sekä vaivaloinen, pidä siis talo sekä tavarat! -- Älä puutu tukkikauppoihin! -- Säästä kuusikot ja humajavat hongat tulevalle sukupolvelle, niin saat niittää siunausta kansaltasi nyt jo kasvavalta, siunauksen isänmaaltasi!

Esirippu alas.