Part 2

Matti Metsola. Susanna Metsola. M. M. S. M.

Todistavat:

Onko kontrahtia vastaasi mitään sanomista?

METSOLA Mikä on tehty, se on tehty, ja tehty seisoo.

(Kerääntyvät kaikki pöydän ympärille).

NIKKINEN (antaa kynän Metsolalle). Pankaa tuohon nimimerkit, isäntä ja emäntä! (osottaen paikat) Tuohon noin ja sitten tuohon. Molempiin kirjoihin.

METSOLA (piirtää paperille). Vapisee tuo käsi vähän, mutta (tekee ristit nimiensä alle) eikö sitä jo siinä liene?

SANNA (ottaa kynän ja piirtää paperille, tavaillen). Ässä aa ännä... aa Sanna... No niin se on tehty.

NIKKINEN. Jos Honkanen ja Mäntynen todistavat. (Ottaa lompakon poveltaan) Minä luen rahat pois. (Lukee S kappaletta 500 markan seteleitä ja loppusumman pienemmissä paperirahoissa pöydälle).

HONKANEN ja MÄNTYNEN. Kyllä me todistamme. (Kirjoittavat nimensä molempiin kauppakirjoihin).

NIKKINEN (ottaa toisen kauppakirjan ja setelitukon käteensä ja antaa ne Metsolalle). Tämä toinen kauppakirja kuuluu teille, isäntä. (Naurahtaen) Eikö ole kauniit setelit, juuri pankista nostetut.

METSOLA (pidellen vapisevin käsin setelitukkua, kumartelee). Kiitoksia, herra puulaaki; tuota, osanneeko näitä rätnätä? (Metsola, Sanna ja Anna lukevat rahoja pöydän päässä).

NIKKINEN (kokoillen jäännöspaperit, musteen ja kynän kapsäkkiinsä). Kymmenentuhatta Suomen markkaa, se vaan löytyy harvalla; koettakaa nyt hyödyksenne käyttää nämä varanne!

METSOLA. Kyllä, tuota, niin on tehtävä... Mistä vaan paremman koron saisi?...

NIKKINEN. Hyvän neuvon annan teille, kuulkaa, isäntä Metsola! Nyt kun olette metsän myyneet, koettakaa maata viljellä; suota kuivata, heinää viljellä, maata muokata hurjasti. Karja, se on nykyajan talonpoikain tukena. -- Rakennukset tilallanne voitte myöskin kohentaa, maalata ja sisustaa yltäpäältä kunnollensa.

SANNA (mielissään). Kyllä neuvo hyvä oli, kun vaan voisi seurata.

HONKANEN (joka on puhellut Tiinan kanssa). Mikä sitä on seuratessa, kun on kerta varoja.

NIKKINEN (juhlallisesti). Kouluttakaa tyttärenne näppäräksi neidiksi. Kansanopisto, meijerikoulu ja sen sellaiset sopisi. Ruoanlaitto- ja keittokoulu ei olisi myöskään hulluutta... Kun on tytär ainoanne, sopisi sitä nyt kustantaa, että kerran miehellensä olisi hyötyä, kunniaa. (Ottaen Annaa kädestä puhuu hyvin sulavasti) Teille, nuori neiti hyvä, toivotan myös onnea. Olette rikas, sievä muuten, sekä talon perijä, kun vanhempanne kerran kuolevat. Sulhasista ei siis teillä ollenkaan ole puutetta. Valitkaa vaan mieleisenne rikkaitten joukosta, mutta niistäkin vaan se, jolla on hyvä sivistys. Oppi, tieto, taitavuus, se on miehen kunnia, jos sen kunniakseen käyttää. (Kumartaa ja pudistelee Annan kättä) Hyvästi nyt, Anna neiti; joskus vielä tavataan, --

ANNA (joka Nikkisen puhelun aikana on katsonut lattiaan, niijaa). Kiitoksia hyvin paljon.

(Menee tunteidensa valtaamana keittiöön).

Kahdeksastoista kohtaus.

EDELLISET paitsi ANNA.

NIKKINEN (ottaa liivinsä taskusta rahaa). Tästä annan sinulle, Antti, juomarahaa. (Pistää Antin kouraan) Menehän ja käännä hevoseni!

ANTTI (reippaasti). Kiitoksia, herra puulaaki, kyllä minä toimitan.

(Kipasee ulos).

MÄNTYNEN (kehasten). Reipas rengiksi on kerrassansa! --

Yhdeksästoista kohtaus.

EDELLISET paitsi ANNA ja ANTTI.

METSOLA. Joko sitä ollaan lähdössä?

NIKKINEN. Lähteä täytyy taaskin taipaleelle, mutta otetaan nyt piiska lähdöksi! (Kaataa pullosta kuppeihin ja laseihin). Maljanne, isäntä hyvä, kaupan muistoa!

METSOLA. Terveydeksi herra puulaakille! (Miehet kaikki ryyppäävät. sekä Sanna ja Tiina).

NIKKINEN (pukee turkit yllensä ja laukun kaulaan). Honkanen! Vie rekeen kapsäkkini. Menemme siinä kaikki kolmisin.

HONKANEN (vikkelästi). Heti valmis, sanoi Samperi. (Pistää pöydältä toisen pullon povellensa ja ottaa kapsäkin vasempaan käteensä). Hyvästi vaan, isäntä, emäntä: kiitos paljon kestistänne! (kättelee) Hyvästi sinä simpukkani! (Panee veitikkamaisesti toisen kätensä Tiinan olkapäälle). Ikävällä täytyy eritä, mutta lähdehän nyt edes saattamaan.

(Menevät ulos).

Kahdeskymmenes kohtaus.

METSOLA, SANNA, NIKKINEN ja MÄNTYNEN.

NIKKINEN. Yhden neuvon, isäntä, annan teille. Varokaa renkiänne tyttärestä. Poika näkyy mieliksivän Annaa... ja miltä se nyt sitten näyttäisi jos rikas, toimelias talollinen saisi vain rengin vävyksensä.

MÄNTYNEN. Naurettavaa se on kokonansa.

SANNA. Tuskin Antti sitä tosissansa vielä lienee edes ajatellut.

NIKKINEN. Parasta on poika erottaa mitä pikemmin pois palveluksesta. Häpeän se vielä voisi saattaa käytöksellään koko talolle.

Yhdeskolmatta kohtaus.

EDELLISET, ANTTI.

ANTTI (reippaasti). Hevonen on nyt käännettynä, portaiden edessä jo odottaa.

NIKKINEN (kättelee). Hyvästi vaan nyt, hyvä talonväki. (Antille) Pääset Antti, tukkitöihimme; olet siihen hyvin sopiva.

ANTTI (kumartaen). Kiitos kunniasta, hyvä herra, mutta kukas turpeet puskisi?

NIKKINEN (viittaa kädellään). Siinä kuulitte nyt itsekin. Eteenpäin on mieli elävällä!

MÄNTYNEN. Hyvästi nyt ja kiitoksia paljon.

(Nikkinen ja Mäntynen menevät ulos).

Kahdeskolmatta kohtaus.

METSOLA, SANNA, ANTTI.

METSOLA (pitäen toisessa kädessään setelitukkua, toisessa kauppakirjaa). Erkani se kerta köyhyys meistä!

SANNA (korjaillen kahvikupit tarjottimelle). Onpa on jo rahaa olemassa ja toinen puoli niinkuin tulossa.

METSOLA. Saamme kulkea jo rikkaan arvolla ja tuota noin kuin vähän pöyhkeilläkin.

SANNA (vieden kahvikapistukset keittiöön, puhuu mennessään). Rakennukset ensin korjataan, loput lainailemme vaikka korolle.

(Menee).

Kolmaskolmatta kohtaus.

METSOLA, ANTTI.

ANTTI (nöyrästi, mutistellen hattuaan). Kun onni isäntää nyt näin on suosinut, suonette minullekin vähäisen osan siitä?...

METSOLA (vihaisesti). Mitä sinä sillä tarkoitat: puhettasi en nyt käsitä?

ANTTI. Tytärtänne, hyvä isäntä, aioin pyytää teiltä vaimokseni.

METSOLA (polkien jalkaa). Oletko järjiltäsi, sinä raukka! (Kähisten kiukusta) Minunko rahojani olet kärttynyt ja tytärtäni tässä hännystellyt, mokomakin rengin roikale. (Puiden nyrkkiään Antille) Turhaan, turhaan niitä tavoittelet.

ANTTI (heittäytyy polvilleen Metsolan eteen). Palvelen teitä, hyvä isäntä, kun Jaakop Raakelistaan Laapania, jos vaan suotte meille siunauksenne!... Rahojanne en minä himoitse, en yhteen penniinnekään tahdo kajota. Rehellisesti teitä palvelen ja olen teille aina kuuliainen.

METSOLA (rähisten kiukustu ja tukkien käsillä korviaan). Tuki suusi jo, kurja, tuki suusi! Minä en kärsi tuota kuunnella. Huomeispäivänä saat muuttaa talostani; kuulitko kurja tuomiosi nyt. (Sivulle) Täytyy viedä rahat säiliöön, voivat vielä vaikka varastaa.

(Menee kiiruusti keittiöön).

Neljäskolmatta kohtaus.

ANTTI (murheissaan). Koko elämäni on nyt muserrettu! Voi minua, voi poikaa onnetonta... Tuulentupiako oli toiveeni, jota Annastani ajattelin...

ANNA (tulee kalpeana keittiöstä). Miksi olet suruissasi, Antti?

ANTTI (suruisesti). Tämä ilta saatti välillemme kuilun, kuule, Anna rakas, syvän juovan väliimme se sai. Sinä rikas, minä köyhä poika, arvaat itse mitä tarkoitan. Minun täytyy talosta nyt pois, tiesi ehkä tänä iltana, niin se kuului isäsi käsky. Emme toisiamme saa enää puhutella, saanemmeko edes nähdäkään. Isäsi on tarkkuudessaan sokea muulle kaikelle paitsi rahalle, arvolle.

ANNA (panee kätensä Antin olkapäälle ja lausuu lempeästi, lohdutellen). Älä ole murheissasi, Antti!... Eläkäämme vielä toivossa...

ANTTI (lempeästi). Suot siis, armas Annaseni, kumminkin edelleenkin loistaa sielussani kuvasi, joka murheen mustat pilvet poistaa sumuiselta eloni taivaalta?

ANNA (itkien). Ijäti, o rakas Anttiseni! Älä unhota pois minua!

ANTTI (pitäen Annaa kädestä, laulaa):

En voi sua unhottaa poies, Vaikk' en ikänän' sua saa, Sä sydämmessäni olet Ikuisessa muistossa. Jos arvossa mä oisin Ja rikkahitten rinnalla, Niin totta kerran voisi Viel' onnenikin kukoistaa!

Esirippu alas.

Toinen näytös.

Somasti paperoitu sali Metsolan talossa. Vasemmalla sivuseinällä kaksi ovea kamareihin. Peräseinällä kaksi ikkunaa, ikkunaverhoineen ja kukka-astioineen. Ikkunain välillä pöytä, jolla on valkoinen liina. Oikealla sivuseinällä kaksi ovea, joista lähempi ovi keittiöön ja ovi peremmällä eteiseen. Huonekalut, kuten piironki, tuolit, kaappi ja keinutuoli, ovat sievää tekoa ja ajanmukaiset.

Ensimäinen kohtaus.

ANNA (kastelee ikkunan ääressä olevia kukkasia ja hyräilee itseksensä).

Minä olen yksin täällä Niinkuin lintu oksan päällä, Kaukana on ystävän', Siit' on murhe mielessän'.

Toinen kohtaus.

ANNA, SANNA (joka on tullut hyräilyn aikana keittiön ovesta).

SANNA (nuhdellen). Sinä täällä yhä hyräilet ja huoletonna kastelet vaan kukkiasi; eletään vain kuten vallasväki. Tulisit auttamaan nyt hieman askareissa.

ANNA (välinpitämättömästi). Tarvitseehan nämä kukkasetkin vähän kostuketta kuumalla ajalla.

SANNA (harmitellen). Eikä kuulu isääkään tulevaksi... on se kummallista kuinka viipyy kauan.

ANNA. Eipä hän asioitta viivy; lienee kokouksia siellä kirkolla.

SANNA (närkästyneenä). Lienee ryyppytoverina enempi heidän keskuudessaan siellä suosittu, nyt kun rahaakin on viljemmalta kaikkia juotella ja ravita... Alan jo tulla kärsimättömäksi.

ANNA (lopettaen kastelemisen). Nyt lähden tupatöissä teitä auttamaan.

SANNA. Kaikki syövät talon tyhjäksi, mokomatkin tukkijunnarit... mitä tässä ruoaksi laittanee?

(Menevät keittiöön).

Kolmas kohtaus.

(Metsola tulee paitahihasillaan eteisovesta, takki vasemmalla käsivarrella ja oikeassa kädessään kantaen suurta tuohikonttia, jonka asettaa oikeaa sivuseinää vasten keittiön oven pieleen pystyyn).

METSOLA (pyyhkien paitansa hihalla hikeä otsaltaan). Huh turkanen, kun teki kuuman, astuskellessani tuossa helteessä. Ukkonen se lienee ilmassa, ei se muuten noin nyt hiottaisi. (Käy istumaan). Tuntuu täällä toki viileältä, tekee mieli oikein istumaan. (Itsekseen) Mitähän nyt Sanna taaskin saarnaa, kun näin kauan viivyin kirkolla?... Mutta sama se, minä olen isäntä, ja kyllä lahjoistani leppynevät. (Nousee kävelemään). Ei se moni mies vaan vaimollensa osta sellaisiakaan lahjoja... Mutta jotakinhan tuota tarvitsevat hekin tukkikaupan muistoa.

Neljäs kohtaus.

METSOLA, SANNA.

SANNA (tulee kiivaasti keittiöstä). No vihdoinkin olet kotona!

METSOLA. Aikaa sitte jo tulin, eukkoseni. Tuolla ovat tuomiset, kontissa. (Ojentaa kädellään).

SANNA (vihaisesti). Kolme päivää menetit nyt taaskin rikkaa ristiin siellä saamattasi! (Menee lähelle ja tarkastaa Metsolaa silmiin, lausuen ivallisesti) Lienee päässä sentään pohmeloa?

METSOLA (taputtaa Sannaa olalle). Älä turhia puhu, eukkoseni. Taksotuslautakuntaan kuuluin, eikä sieltä yksi pääse ennen toistaan. (Lepytellen Sannaa). Kunniaahan siitä sinullekin on, että miehesi kelpaa asiaan ja tulee kunnan toimiin valituksi.

SANNA (sivulle). Mokomakin neroniekka siinä, vielä älyllänsä kehtaa kerskailla. (Metsolalle) Ei, ei tätä kuolevainen kestä, mokomaakin markkinaelämää! Talvesta saakka sama touhu ollut, sitten tukkikaupan tehtyämme, nyt vaan kiireet yhä yltymässä uitto-töiden joella alettua.

METSOLA (kaivaa takkinsa taskusta sikarin). Ota apua tarvittaessa, onhan tuota kylällä akkoja. (Kävelee edestakasin sytyttäen sikarinsa).

SANNA (nyökytellen päätään). Niinhän sinä sanot aina... Mutta, mistä ruoka riittää koko maailman väelle?

METSOLA (vihasesti). Eihän siitä tuota ole kauan, kun toin ryynikulin kirkolta, tynnyrin silliä ja silavaa.

SANNA (pisteliäästi). Etuako luulet tulevan sitte tästä ruokakaupasta?... Joku maksaa aterian, joku ei; useampi syö velaksi. Litviikin kun taskuunsa vaan saavat, livistävät tipotiehensä.

METSOLA (kärsimättömänä). Mutta hiivatissa, eukkoseni, eihän se nyt liene minun syyni... Ota maksu heiltä ajallansa... älä anna heille velaksi!

SANNA. Naisesta ne viisi välittävät, mokomatkin tukkijunkkarit. Isännän on tiedettävä pitää talossansa parempi komento.

METSOLA (lyö kiukkuisesti nyrkkiään pöytään). No, kyllä minä, hitto, komennan! Otan selvän kohta kaikesta...

SANNA (säikähtyen peräytyy). Ässys sentään, tuota mokomaa, kun säikyttelee tässä ihmiset! Olethan vallan haltijoissasi!...

METSOLA (kiljasee). Se on tietty! Järjestystä täytyy valvoa. -- Toisenlainen komento se tulee tästä puoleen olemaan meidän talossa. Annan täytyy kotosalla olla, täällä auttaa aina sinua, minä tuota tästälähin olen ulkotöissä itse mukana.

SANNA. Tuohan kuuluu perin järkevältä, ehkä sitte työtkin sujuvat paremmin. Kun olet itse töissä mukana, niin eivät edes piikapuolet juokse tuolla pitkin jokirantoja.

(Ottaa kontin ja menee keittiöön).

Viides kohtaus.

METSOLA (kävelee). Oikeinpa jo eukko tuskittelee koko emäntähommia... mutta lieneekin hän siinä oikeassa, hittokos ne kaikki käsittää! Ruokavarat menevät kaikki, haihtuvat kuin tuhka tuuleen; rahavähät, mitä niistä tulee, tuskin riittävät kahviksi. (Mielissään). Mutta kyllä sen nyt sydän lauhtuu, jahka kontista lahjat löytää.

Kuudes kohtaus.

METSOLA, HONKANEN (tulee eteisestä kantaen Nikkisen kapsäkkiä).

HONKANEN. Jopahan tuli isäntäkin kotiin! Herra lähetti nyt tänne tavaransa, kohta tulee itse perässä. (Asettaa kapsäkin pöydän alle ja sitte kättelee Metsolaa). Mitäs kirkolle kuuluu?

METSOLA. Kaikki hyvin, kestit oivalliset, meni tuolla minne tahansa vaan.

HONKANEN. Mihinkä tuota komiteaan se isäntä nyt tuli valituksi? Sonniyhdistykseenhän ne viimeksi taisivat teidät valita?

METSOLA. Lempoko ne kaikki jaksaa muistaa, onhan niitä siellä toimia.

HONKANEN. Kunniaksi se on isännälle, että pääsee herrain suosioon.

METSOLA (mielissään). Kuluja siitä kyllä enempi on, kuin tuosta lie tuota kunniaa, mutta sama se nyt tuota on, kun lienevät kerta valinneet.

HONKANEN (mielistellen). Nuoko kulut teissä sitten tuntuvat, rikkaassa talonmiehessä? Toista on, jos köyhälle, minunlaiselleni, palkaton virka sieltä annettaisiin. (Pannen kätensä Metsolan olkapäälle) Olen tässä vähän mietiskellyt pyytää piika Tiinaa morsiamekseni. Mitä mieltä isäntä on siitä? --

METSOLA. Mitä muuta, sen kun otat vaan. Tyttö on terve, roteva, tuskin vertaistansa löytäisit. Rahojakin Tiinalla on vähin talletettuna täällä luonani.

HONKANEN (nauraen). Pahempaa ei tehne rahatkaan; vaikka "maasta kulta kotoisin on, mutt' sydän taivahasta".

METSOLA. Ovela vaan olet puheissasi.

Seitsemäs kohtaus.

EDELLISET, SANNA, ANNA ja TIINA (tulevat keittiön ovesta. Sannalla ja Annalla pukukangas sekä suuret silkkihuivit käsissä).

SANNA (ihmetellen). Mutta johan sinä, ukkoseni, olet hulluksi tullut, kun tällaisia olet ostellut! (Näyttelee käsistään) Ovatko nämä nyt sopivat meille, talonpoikaisille naisille?

HONKANEN (tarkastaa). Parakaania se on ja parasta.

METSOLA (mielissään). Kun kerta ostaa, ostaa kaunista ja vahvaa, jos se sitte onkin kallista. Tukkukaupan muistoksi ne ovat teille, pitäkää ne hyvänänne vaan.

ANNA (hyväilee Metsolaa). Kiitoksia paljon, hyvä isä! Tästä tulee todellakin kaunis puku.

HONKANEN (tarkastaa). Ehta musliinia näkyy olevan.

TIINA (ihmetellen ihailee Annan silkkihuivia). Entä silkki sitten! Voi minkälainen! Kuvitettu ja suuri.

HONKANEN (lähestyen Tiinaa). Tuommoisen sen saapi Tiinakin vielä minulta, sen saatte uskoa.

TIINA (nauraen). Phyt! Väliaikaisista lahjoistasi minä viisi, jos ne lahjasi ei tule sydämestä!

HONKANEN (ottaa liivinsä taskusta sormuksen). No sydämestäni sinua rakastan ja sydämestäni myös tämän lahjoitan. (Panee sormuksen Tiinan nimettömään sormeen) Tässä kuulee talonväki päältä.

METSOLA (hajasäärin). Kihlasormus, puhtaasta kullasta, ja minä itse olen puhemiehenä.

TIINA (hämillään). Oletko, Heikki hyvä, oikein tosissasi? (Hyväilee Honkasta) En tätä olisi sinusta uskonut.

HONKANEN (hyväilee Tiima). Ikuisesti olet kihlattuni!

SANNA (huokaillen, kädet ristissä). Suokoon Luoja onnea liitollenne!

METSOLA (vakavasti). Totisesti tapahtukoon niin.

ANNA (joka kihlausajan on katsonut peräikkunasta ulos). Herran kummat, nähkää, vieraita tulee! Juuri astuvat jo pihalle.

(Haiset kiiruhtavat kaikki keittiöön; Metsola ja Honkanen eteisen kautta ulos. Näyttämö hiukan aikaa tyhjänä).

Kahdeksas kohtaus.

METSOLA, sitten NIKKINEN ja SUTKI (tulevat, puettuina vaaleihin kesäpukuihin, sormikkaat ja kepit kädessä).

METSOLA (kumartelee raapien jalallaan eteisen ovella). Vieraat ovat hyvät... tuota, herrat hyvät, käykää nyt vaan tänne sisälle!...

NIKKINEN. Talo alkaa jo näyttää talolta, niin ulkoapäin kuin sisältäkin. (Panee kepin nurkkaan ja vetää sormikkaat käsistään, katselee ympäri huonetta).

SUTKI. Tosiaankin! Kerrassaan sievät huoneet. Kyllä tämä on tullut maksamaan?

METSOLA. Siihen ne ovat sataset sulaneet. (Tuo kaapista sikarilaatikon ja paperossikäärön pöydälle) Olkaa hyvät, pankaa sauhuksi!

NIKKINEN (avaa kamarin oven). Ja täällä kamari kuin nukkekaappi! Huomaa mainiosti, että naisen käsi täällä on kaikki hyvin järjestänyt.

SUTKI (katsoo myöskin ovelta kamariin). En totta olisi uskonut, jos en omin silmin tätä näkisi.

NIKKINEN. Mitä sanoo siihen isäntä, saanko kortteeria täällä talossanne? Tästä ei ole pitkä matka joelle ja se on litviikissä koko asia.

METSOLA. Mikäs.... Onhan täällä, tuota, huoneita. Tuossa kamari, jos soveltuu ja tuossa toinen, jos niin haluatte. Mutta mitä mieltä lienee naiset, täytyy ensin heiltä kysyä. Painakaa nyt puuta, hyvät vieraat, minä tuota kysäsen naisilta.

(Menee keittiöön vievästä ovesta).

Yhdeksäs kohtaus.

NIKKINEN, SUTKI (Panevat sikarit palamaan).

SUTKI. Rattoisa mies tuo Metsola, ketterämpi jaloiltaan kuin moni nuori. Hyvin tuntuu vierasvaraiselta.

NIKKINEN. Mies miesten parhaita, liian avokätinen vaan hutikassa.

SUTKI. Se ei mitään. Jos hän toista auttaa, siinä tekee oikein miehen työn.

NIKKINEN (naurahdellen). Mutta eipäs vaan nyt näy tytärtä, vai eikö liene Anna kotona.

SUTKI (iskien silmää). Odottavan käy aika pitkäksi, niinhän on vanha tuttu lause... Sinulle tämä sopii asunnoksi mainiosti uittoaikana. Huoneet puhtaat, sievästi sisustetut.

NIKKINEN (veitikkamaisesti). Oikein puhuttu, veliseni, ja mikä vielä parempi huoneita? (Nauraen) On, näet, sievä teeterska ja tarjoilija soma talossa.

SUTKI (Nauraen). Monenmoista hyvää tietenkin.

Kymmenes kohtaus.

EDELLISET, METSOLA, SANNA ja ANNA (puhtaasti ja somasti puettuina).

SANNA (kätellen). Terve tultuanne, hyvät vieraat! Kyllä täällä nyt jo vieraan vastuuttelee, kun on huoneet kerta kunnossa.

SUTKI (kohteliaasti). En ole monessa paikassa nähnyt tämänlaisia huoneita. Huonekalut myös ovat kunnolliset... kelpaa kyllä täällä asua.

SANKA (mielissään). Menettelee kyllä talonpoikasille, vaikka ei nämä kovin somat liene.

NIKKINEN (joka on pudistellut Annan kättä). Salonruusunen jo puhjennut on täyteen kukkaansa! Kuinka Anna neito nyt on voinut?

ANNA (kainosti). Kiitos kysymästä, hyvin vaan. Kuinka herran matkat onnistuvat?

NIKKINEN (lähenee Annaa). Ne ovat onnistuneet niin ja näin. (Huoaten kuiskaa Annalle) Rauhatonna kulen sinne, tänne! (Painaa kädellä sydänalaansa).

ANNA (Naurahtaen). Sepä paha, kun on rauha poissa.

METSOLA (Sannalle). Tää herra puulaaki nyt muuttaa meille. Mitä mieltä sinä siitä olet, eukko?

SANNA (epäröiden). Onhan meillä täällä huoneita...

NIKKINEN. Se on hyvä, kiitoksia vaan. Ruokaa kai saa myöskin talosta?

SANNA (Annalle). Mutta osannemmekohan me vastuuttaa, -- ruokaa laittaa, herraa passata?

NIKKINEN. Kyllä siitä hyvin sovimme, en ole kovin vaativainen.

SANNA. Saahan sitä, mitä meillä löytyy, tavallista talonpoikaista. Hiplakkaita herrasruokia tuskin osaisimme teille valmistaa.

METSOLA. Sitä lintu linnulle, mitä linnulla itsellään.

NIKKINEN. Ei nyt niistä tässä puhuta. Olen kaikin puolin tyytyväinen. Tavarani lienevät jo täällä?

METSOLA (osottaa pöydän alla olevaa kapsäkkiä). Tuolla lienee teidän kapistuksenne; Honkanen ne äsken tänne toi.

NIKKINEN. Kyllä se on minun kapsäkkini. Hyvä, että se on tuotuna.

(Tukkimiesten laulu kuuluu ulkoa):

Mitä ne pojat kotona tekee Papan ja mamman tiellä, Joutaa ne mennä tukkijoille Ja harrastella siellä. --

SANNA (Annalle). Tukkimiehet tulevat jo töistä.

ANNA (mennen keittiöön). Täytyy mennä ruokaa laittamaan!

Yhdestoista kohtaus.

EDELLISET paitsi ANNA.

NIKKINEN (katsoo kelloaan). Liian aikaseenpa se jo kello soi!

SANNA. Niitä kulkee tässä pitkin päivää, lienevätkö kaikki töissäkään.

SUTKI. Tukkimiehistä lie teille hyvä tulo? Talontuotteet muuttuvat rahaksi.

SANNA (vihaisena). Vielä mitä siitä on tuloa. Moni heittää ruoan maksamatta, mikä kahvin, maidon, mikä muun.

SUTKI. Se on hävytöntä kerrassaan!

NIKKINEN (taputtaen Sannaa olkapäälle). Se ei täst'edes enää tapahdu! Siitä vastaan minä, hyvä emäntä. Työstä pois, ken on tehnyt koiruutta.

METSOLA. Ei pidä heitä kovin kovistella, hyvällä sanalla vaan ja neuvolla.

SANNA (tiuskasee Metsolalle). Lörppö olet isännäksi, mies! Pari sataa ovat petkuttaneet hyvinkin, jos ei jo enempää. (Nikkiselle) Herra hyvä, ottakaa vaan selvä, pankaa tiukalle joka mies, kyllä sitte heiltä maksu heltiää.

(Menee keittiöön vievästä ovesta).

Kahdestoista kohtaus.

NIKKINEN, SUTKI, METSOLA.

METSOLA (viittaa kädellään Sannan jälkeen). Eukko näkyy vähän tuskailevan koko noissa emäntähommissaan; (nyökyttäen päätään) mutta kyllä ajan päälle talttuu.

SUTKI. Minullakin olisi asiaa, mutta voinenko nyt tuota kysyä?

METSOLA. Mikä siinä sitte kysyessä. Kysynythän ei tieltä eksy.

SUTKI. Asia on näet senlainen, että tarvitseisin vähän rahoja. Vekseli on juuri lankeamassa, johon täytyy saada vaikka silmästä.

METSOLA. Se on kyllä paha asia, mutta minä sille en nyt voine mitään. Rahavähäni ne ovat lainoina; (kynsien korvatustaan) ja takauksia olen tehnyt päälliseksi.

NIKKINEN. Jos isännällä on halu miestä auttaa, kyllä sitte keinon keksimme. (Panee kätensä Metsolan olkapäälle) Minä voisin olla välittäjänä, tuttava kuu olen kauppiaalle.

METSOLA (hyvillään). Jos herralle se kerran soveltuu, niin mitä siitä sitten puhetta!

NIKKINEN. Tukkikauppakontrahtimme mukaan toinen maksu olisi talvella, mutta tässä, miestä auttaissanne, voisin rahat antaa teille paikalla.

METSOLA (mahtavana seisten, kädet lantioilla). Paljonko kauppamies sitten tarvitseisi?

SUTKI (huokaisten). Kyllä kaksituhatta mun täytyy saada.

METSOLA. Se on, hemmetissä, koko paukku! (Kynsien korvallistaan) Tarvitseisin rahaa itsekin, velkamiehiltä ei ole pyytämistä...

NIKKINEN (nauraen). Jääpihän tuhat markkaa vielä itsellenne.

METSOLA. No sitte tepsii, jos se sitä on! Toisen maksuterssaalin saan kokonansa?

NIKKINEN (ottaa lompakon poveltaan). Niin saatte, heti kolme tuhatta. (Lukee seteleitä pöydälle). Tässä kaksituhatta on suuremmissa, tuossa tuhat markkaa pienissä papereissa.

SUTKI (iloissaan, tarttuu Metsolaa käteen). Te, isäntä, nyt olitte kunnon mies! Auttava enkeli te olette hädässäni.

METSOLA (mielissään). Kissa kiitoksella elää, koira päätä silitellen: miesten kesken niin ei puhuta.

SUTKI (Nikkiselle). Palkinnoksi isännän hyvyydestä meitä kohtaan, ole ihminen. (Lyö Nikkistä olkapäälle) Säästä hänen saloansa hyvin! Tarkasta sormiesi lomin jäännösmetsä.

METSOLA. Tunnon mukaan, hyvät herrat, vaan; vaikka onhan luvallista leikkipuhe.

SUTKI (ottaa poveltaan velkakirjan). Olen laatinut tähän velkakirjan. Takuumiehenä on tämä herra tässä. (Osottaa Nikkistä).

METSOLA (vakavana). Mitäpä se nimienkään paljous siinä sitten suuresti herättää, mies jos asiastaan itse kerran huolen pitää, tuota, aikanaan.

SUTKI. Se on järkevää puhetta se.

METSOLA (antaa Sutkille 4 kpl. 500 nukan seteliä). Tässä on nyt teille kaksituhatta. -- Mutta mitenkä se kuuluu velkakirja?

KIRKINEN (lukee velkakirjan). Talolliselle Matti Metsolalle maksan allekirjoitettu vaadittaessa, kuuden koron kanssa, summan suuren 2,000 markkaa kullassa. Rahat saatu. Vakuutan Salovaaran kappelissa, kirkonkylän kauppakartanolla Kesäkuun 10 p. 1899.

Sakari Simonp. Sutki. Kauppias, sinetti.

Todistavat: Petter Petterqvist, nimismies. Kaape Käiväräinen, konstaapeli.

Yllä seisovasta velasta menen ominaiseen takaukseen. Aika ja paikka kuin yllä.

Niilo Nikkinen. Puulaakin asiamies.