Part 2

-- Kuulehan edelleen, tyttäreni, visiiri jatkoi Sheherazadelle, -- tuolla kauppiaalla oli viisikymmentä kanaa ja yksi kukko sekä koira, joka huolellisesti tarkkasi kaikkea mitä tapahtui. Kun kauppias, kuten sanoin mietti mitä oikeastaan olisi tehtävä, hän kuuli koiran kertovan kukolle surkeasta tilanteesta, johon niiden isäntäpoloinen oli joutunut.

-- Mitä, onko isäntämme niin typerä, kukko huudahti.

-- Hänellä on vain yksi vaimo, eikä hän osaa sitä hallita. Minä taas, jolla niitä on viisikymmentä, teetän niillä kaikilla mitä vain haluan. Ottakoon hän kepin ja rusikoikoon vaimoaan kelpo lailla, niin takaan että akka tulee järkiinsä ja lakkaa kiusaamasta häntä ilmoittamaan mitä hän ei saa sanoa.

Kauppias otti kepin, meni vaimonsa luo ja peittosi häntä niin napakasti, että toinen parkui:

-- Riittää, puolisoni, riittää! Herkeä jo! En koskaan enää utele sitä sinulta.

Kun mies huomasi, että eukko katui sopimatonta uteliaisuuttaan hän lakkasi pieksemästä ja avasi oven. Vaimon sukulaiset ja ystävät tulivat sisään ja havaitsivat ilokseen että vaimo oli parantunut itsepäisyydestään ja onnittelivat aviomiestä hänen oivallisesta keinostaan jolla hän oli palauttanut vaimon järkiinsä.

-- Tyttäreni, suurvisiiri lisäsi, -- sinä ansaitset samanlaista kuritusta kuin kauppias käytti vaimonsa ojennukseksi.

-- Isä, Sheherazade vastasi, -- Älä pahastu, vaikka yhä pysyn aikeessani. Tuon naisen tarina ei liikuta minua lainkaan. Voisin kertoa sinulle monta muuta osoittaakseni sinulle, että sinun ei pitäisi vastustaa tuumaani. Sitä paitsi, suo minulle anteeksi, että vakuutan vastustuksesi olevan turhaa. Jos isänrakkautesi estää sinua myöntymästä pyyntööni, menen itse tarjoutumaan sulttaanille.

Kun isä näki, että tytär oli taipumaton, hän mukautui vihdoin kiihkeään pyyntöön, ja vaikka hän olikin kovin murheissaan, kun ei voinut saada tytärtä luopumaan turmiollisesta päähänpistosta, hän meni heti ilmoittamaan sulttaanille tuovansa hänelle ensi yöksi Sheherazaden.

Sulttaani kummastui kovin uhrauksesta jonka suurvisiiri tarjoutui tekemään. -- Kuinka, hän sanoi, -- saatoit päättää tuoda minulle oman tyttäresi?

-- Teidän majesteettinne, visiiri vastasi, -- tyttö tarjoutuu teille itse. Häntä odottava surullinen kohtalo ei voinut pelottaa häntä. Siitä kunniasta että saa olla yhden yön teidän majesteettinne puolisona hän on valmis uhraamaan henkensä.

-- Mutta älä vain toimi minkään harhakuvitelman vallassa, visiiri, sulttaani sanoi. -- Kun huomenna aamulla jätän Seherazaden sinun käsiisi, vaadin että surmaat hänet. Jos laiminlyöt sen, vannon että saat vastata omalla hengelläsi.

-- Teidän majesteettinne, visiiri vastasi, -- vaikka olenkin hänen isänsä, niin takaan että käteni uskollisesti panee toimeen käskynne.

Kun suurvisiiri palasi tyttärensä luo, tämä kiitti isäänsä että isä oli täyttänyt hänen pyyntönsä, ja havaitessaan visiirin olevan murheen murtama hän sanoi toivovansa, että isän ei koskaan tarvitsisi katua hänen naittamistaan sulttaanille, vaan että hän päinvastoin saisi elinikänsä riemuita myöntymyksestään.

Tytön oli somistauduttava saapuakseen itsevaltiaan eteen. Ennen lähtöään hän vei Dinarzade-siskonsa syrjään ja sanoi hänelle:

-- Rakas sisar, tarvitsen apuasi hyvin tärkeässä asiassa ja pyydän, ettet kiellä sitä minulta. Isä vie minut kohta sulttaanin luo. Älä hätkähdä, vaan kuuntele minua kärsivällisesti. Heti kun olen hänen makuukammiossaan, pyydän että hän sallii sinun tulla aikaisin aamulla luokseni, jotta saan nauttia seurastasi tunnin, pari ennen kuin sanon sinulle hyvästi ja käyn kuolemaan. Jos sulttaani myöntää minulle sen suosion kuten toivon, niin muista, että vähän aikaa saapumisesi jälkeen lausut minulle tähän tapaan: "Sisar pyydän, että ennen kuin jätät minut, minkä täytyy pian tapahtua, kertoisit minulle jonkin niistä monista huvittavista tarinoista joita olet niin usein jutellut." Alan heti kertoa sinulle tarinaa ja toivon sillä tavoin vapauttavani pääkaupungin surusta, jonka vallassa se nykyisin on.

Dinarzade vastasi mielihyvin tekevänsä mitä sisar häneltä pyysi.

Suurvisiiri vei Sheherazaden palatsiin ja poistui saatettuaan hänet sulttaanin huoneeseen. Heti kun itsevaltias oli jäänyt kahdenkesken neitosen kanssa, hän käski tätä riisumaan hunnun kasvoiltaan. Hän havaitsi tytön niin kauniiksi että joutui ylen ihastuksiinsa. Nähdessään hänellä olevan kyyneleet silmissä hän kysyi syytä siihen. -- Teidän majesteettinne, Sheherazade vastasi, -- minulla on sisar, joka minua hellästi rakastaa. Toivoisin että hänen sallittaisiin tulla aamulla varhain tähän huoneeseen, jotta voisin nähdä hänet ja vielä kerran sanoa hänelle jäähyväiset. Suvaitseeko teidän majesteettinne suoda minulle sen lohdutuksen, että saan antaa hänelle tämän viimeisen todistuksen rakkaudestani?

Shah-Riar suostui pyyntöön. Dinarzade saapui seuraavana päivänä tuntia ennen aamunkoittoa eikä laiminlyönyt noudattaa sisarensa määräystä.

-- Rakas sisko, hän huudahti, -- ennenkuin jätän sinut, mikä tapahtuu varsin pian, pyydän sinua kertomaan minulle jonkin niistä hauskoista saduista joita tiedät niin paljon. Tämähän olisi viimeinen kerta jolloin saan sen ilon.

Sen sijaan että olisi vastannut sisarelleen, Sheherazade kääntyi sulttaanin puoleen lausuen: -- Salliiko teidän majesteettinne minun tehdä sisarelleni mieliksi?

-- Hyvin kernaasti, sulttaani vastasi. Sheherazade pyysi sisarta kuuntelemaan ja kääntyen Shah-Riariin päin jutteli tähän tapaan:

Kauppias ja henki

Oli kerran kauppias jolla oli paljon omaisuutta: maata, tavaraa ja rahoja. Eräänä päivänä, kun hänen oli lähdettävä tärkeän asian vuoksi pitkälle matkalle, hän nousi ratsun selkään ja otti mukaansa korpuilla ja taateleilla täytetyn laukun, koska oli kuljettava laajan erämaan poikki jossa ei ollut minkäänlaista muonaa saatavissa. Hän saapui ilman seikkailuja matkansa perille, ja toimitettuaan asiansa hän lähti jälleen ratsastamaan kotiin.

Matkansa neljäntenä päivänä hän tunsi auringon kuumuuden niin rasittavaksi, että hän poikkesi tieltä virkistäytyäkseen puiden siimeksessä, joiden juurelta kuului kirkkaan lähteen solinaa. Astuttuaan hevosensa selästä hän sitoi sen kiinni oksaan, istuutui lähteen reunalle ja otti laukustaan muutamia korppuja ja taateleita. Hedelmiään syödessään hän viskeli niiden kiviä huolimattomasti sinne tänne. Ateriansa päätettyään hän hyvänä muslimina pesi kätensä, kasvonsa ja jalkansa sekä ryhtyi lukemaan rukouksiaan. Ennen kuin hän oli päättänyt hartautensa ja noussut polvistuvasta asennostaan, hän näki hirvittävän ison hengen tulevan raivostuneena häntä kohti ja heiluttelevan sapelia kädessään.

Henki puhutteli häntä kauhealla äänellä.

-- Nouse, jotta voin surmata sinut tällä sapelilla, kuten sinä olet surmannut poikani, se lausui ja säesti sanojaan hirvittävällä karjunnalla. Säikähtyneenä yhtä paljon hirviön kamalasta ulkonäöstä kuin sen uhkauksestakin kauppias vastasi vavisten: -- Kuinka olen voinut surmata poikasi? En ole koskaan tuntenut häntä, en koskaan nähnyt.

-- Etkö sinä tänne tultuasi, henki kysyi, -- ottanut taateleita laukustasi ja syödessäsi viskellyt niiden kiviä sinne tänne?

-- Menettelin kyllä niin kuin sanot, kauppias vastasi, -- sitä en voi kieltää.

-- Viskellessäsi kiviä sinne tänne, henki jatkoi, -- poikani kulki ohitse, ja sinä nakkasit taatelinkiven hänen silmäänsä, ja se tappoi hänet. Sen vuoksi minun täytyy tappaa sinut.

-- Armoa, armoa, hyvä herra, huudahti kauppias.

-- Ei mitään armoa, ei anteeksiantoa, henki tiuskaisi. -- Eikö ole oikein surmata se, joka on surmannut toisen?

-- Sen kyllä myönnän, kauppias vastasi, -- mutta en ole tappanut poikaasi, ja jos olenkin, tein sen tietämättäni ja kaikessa viattomuudessani. Anon siis, että suot minulle anteeksi ja sallit minun elää.

-- Ei, ei, väitti henki pysyen päätöksessään, -- minun täytyy surmata sinut, koska sinä olet surmannut poikani. Se tarttui kauppiaan käsivarteen ja paiskasi hänet suulleen maahan ja kohotti käyräsapelinsa katkaistakseen hänen päänsä.

* * * * *

Nämä sanat lausuttuaan ja havaittuaan päivän valjenneen sekä tietäen, että sulttaani aamulla varhain meni rukoilemaan ja neuvostonsa istuntoon, Sheherazade keskeytti kertomuksensa.

-- Rakas sisko, Dinarzade virkkoi, -- onpa se ihmeellinen tarina!

-- Sen loppuosa, Sheherazade vastasi, -- on vielä ihmeellisempi, kuten myöntänet, jos sulttaani sallii minun elää tämän päivän ja jatkaa huomenna kertomustani.

Shah-Riar, joka oli hyvin hartaasti kuunnellut Sheherazaden satua, päätti olla surmauttamatta häntä sinä päivänä aikoen panna sen toimeen vasta kun Sheherazade oli kertonut tarinansa loppuun. Hän nousi, meni lukemaan rukouksensa ja lähti neuvoston istuntoon.

Sillä välin suurvisiiri oli tuhannessa tuskassa. Nukkumisen asemesta hän vietti yönsä valittelemalla tyttärensä kohtaloa, uskoen pian saavansa teloittaa hänet omin käsin. Kun hän surullista käskyä odotellen pelkäsi kohdata sulttaania, hän joutui iloisen hämmästyksen valtaan nähdessään ruhtinaan astuvan neuvostosaliin antamatta hänelle turmiollista määräystä.

Tapansa mukaan sulttaani vietti päivänsä valtakunnan asioita järjestellen ja yön tullen hän sulkeutui huoneisiinsa Sheherazaden kanssa. Seuraavana aamuna sulttaani odottamatta että Sheherazade pyytäisi lupaa käski hänen jatkaa kertomusta hengestä ja kauppiaasta, ja tyttö jutteli edelleen näin:

Nähdessään, että henki aikoi iskeä hänen päänsä poikki kauppias huusi: -- Pidätä taivaan tähden kätesi! Salli minun virkkaa sananen, suo minulle vuoden armonaika mennäkseni sanomaan vaimolleni ja lapsilleni jäähyväiset ja jakaakseni omaisuuteni heidän keskensä. Lupaan, että kahdentoista kuukauden perästä tästä päivästä lukien palaan näiden puiden alle antautuakseni käsiisi.

-- Kutsutko taivaan lupauksesi todistajaksi? henki kysyi.

-- Kutsun, kauppias vastasi, -- ja sinä voit luottaa valaani. Sen jälkeen henki jätti hänet lähteen partaalle ja hävisi.

Kun kauppias kotiin ratsastettuaan kertoi, mitä hänen ja hengen välillä oli tapahtunut, hänen vaimonsa parkui säälittävästi, löi kasvoihinsa ja repi tukkaansa. Talo kaikui itkevien lasten valituksista, ja isä, joka ei voinut vastustaa luonnon vaatimusta, vuodatti kyyneliä heidän kanssaan.

Vihdoin kului vuosi, ja kauppiaan oli pakko lähteä. Hän pani kääreliinat matkalaukkuunsa ja meni sanomaan hyvästi vaimolleen ja lapsilleen. Näiden suru oli sanoin kuvaamaton. Äärettömästi liikuttuneena, kun hänen täytyi näin rakkaistaan erota, kauppias vaelsi paikalle, johon oli luvannut tulla henkeä tapaamaan. Istahtaen lähteen reunalle hän odotti hengen saapumista ja oli sanomattoman murheen vallassa. Istuessaan tuskallisen odotuksen masentamana hän havaitsi naarashirveä taluttavan vanhuksen lähestyvän. Kun he olivat tervehtineet toisiaan, ukko kysyi miksi kauppias oli niin autiossa paikassa.

Kauppias kertoi hänen suureksi kummastuksekseen seikkailunsa, jonka kuultuaan ukko huudahti: -- Tämä on kovin omituinen tapaus! Ja sinä olet sitonut itsesi valalla, jota et millään muotoa voi rikkoa. Mutta tahdonpa nähdä kohtauksesi hengen kanssa. Hän istahti kauppiaan viereen, ja he alkoivat keskustella.

Jutellessaan kauppias ja naarashirveä taluttava vanhus äkkäsivät toisen vanhan miehen tulevan heitä kohti kahden mustan koiran seuraamana. Tulokaskin sai kuulla kauppiaan seikkailun ja päätti viipyä nähdäkseen ratkaisun.

Lyhyen ajan kuluttua he havaitsivat paksun sumun, ikään kuin pyörretuulen kohottaman tomupilven liikkuvan heitä kohti. Kun se oli ehtinyt heidän kohdalleen, se haihtui äkkiä, ja sen sijalle ilmestyi henki, joka heitä tervehtimättä astui kauppiaan luo paljastettu miekka kädessään, tarttui hänen käsivarteensa ja sanoi: -- Nouse, jotta voin tappaa sinut, niin kuin sinä tapoit poikani!

Kauppias ja molemmat vanhukset alkoivat voivotella täyttäen ilman valitushuudoillaan.

Kun naarashirven taluttaja näki hengen tarttuvan kauppiaaseen ja aikovan tappaa tämän, hän heittäytyi hirviön jalkojen juureen ja sanoi hänelle: -- Henkien ruhtinas, rukoilen sinua nöyrimmästi taltuttamaan hetkiseksi vihasi ja osoittamaan minulle sen suosion, että kuuntelet elämänkertani ja tämän naarashirven tarinan. Ja jos se on sinusta ihmeellisempi ja kummastuttavampi kuin kauppiaan seikkailu, toivon sinun antavan miespoloiselle puolet hänen rikoksestaan anteeksi.

Henki mietti ehdotusta vähän aikaa ja vastasi vihdoin: -- No hyvä, minä suostun.

Ensimmäisen vanhuksen ja naarashirven tarina

Naarashirvi jonka tässä näette on vaimoni jonka nain hänen ollessaan kaksitoistavuotias. Ja me elimme yhdessä kaksikymmentä ajastaikaa saamatta lapsia.

Haluni saada perillisiä pakotti minut ottamaan omakseni orjattaren minulle synnyttämän pojan. Vaimoni oli mustasukkainen ja kantoi kaunaa sekä lapselle että sen äidille, mutta salasi vihansa niin hyvin, etten tiennyt siitä mitään, ennen kuin oli jo liian myöhäistä.

Ollessani poissa pitkällä matkalla hän turvautui taikakeinoihin, muutti loihduillaan poikani vasikaksi ja äidin lehmäksi ja antoi ne tilanhoitajani haltuun.

Palatessani kyselin äitiä ja lasta. -- Orjatar, vaimoni sanoi, -- on kuollut. Omaksesi ottamastasi pojasta taas en tiedä mitään, koska en ole nähnyt häntä kahteen kuukauteen.

Orjattaren kuolema suretti minua, mutta kun poikani oli vain hävinnyt, toivoin hänen pian palaavan. Mutta kahdeksan kuukautta kului, enkä kuullut hänestä mitään. Kun tuli suuri _bairam_-juhla, lähetin noutamaan tilanhoitajaltani yhden lihavimmista lehmistä uhriteuraaksi.

Hän lähettikin minulle lehmän, ja minä sidoin sen, mutta kun aioin uhrata sen, se ammui surkeasti, ja havaitsin kyyneleitä vuotavan sen silmistä. Se oli minusta perin omituista, ja minut valtasi sellainen säälintunne, etten hennonut antaa sille iskua, vaan käskin tilanhoitajani tuoda minulle toisen.

Vaimoni, joka oli saapuvilla, joutui hellyydestäni raivoihinsa ja vastustaen määräystä joka oli esteenä hänen häijyille juonilleen hän huudahti: -- Mitä mietit, puolisoni? Uhraa tuo lehmä, tilanhoitajallasi ei ole somempaa ja sopivampaa eläintä juhlaa varten.

Huomaavaisuudesta vaimoani kohtaan käskin tilanhoitajani, joka ei ollut niin helläsydäminen kuin minä itse, uhrata sen. Nyljettyään teuraan hän huomasi, että se oli pelkkää luuta ja nahkaa, vaikka se oli meistä näyttänyt niin sileältä ja pehmeältä.

-- Vie se pois, sanoin hänelle, -- jaa sen lihat almuiksi tai käytä miten vain haluat, ja jos sinulla on oikein lihava vasikka, tuo se tilalle.

Hän palasi tuoden lihavan vasikan, mutta heti kun se näki minut, se tempoili niin kovin päästäkseen luokseni että katkaisi köytensä. Sitten se heittäytyi jalkoihini, pää maahan painettuna, ikään kuin herättääkseen sääliäni ja rukoillakseen etten olisi kyllin julma riistääkseni siltä henkeä.

Nämä liikkeet kummastuttivat ja liikuttivat minua vielä enemmän kuin lehmän kyyneleet, ja virkoin kääntyen vaimoni puoleen: -- Vaimo, en tahdo uhrata tätä vasikkaa, äläkä yritä minua siihen taivuttaa. Häijy nainen ei välittänyt toivomuksistani, vaan kehotteli, kunnes myönnyin. Sidoin eläinraukan ja tarttuen surmaveitseen olin juuri pistämäisilläni sen vasikan kurkkuun, kun se kääntäen kyyneltyneet silmänsä kovin kaihoisina minua kohti sai minut niin heltymään etten raaskinut tappaa sitä. Annoin veitsen pudota ja sanoin päättäväisesti vaimolleni, että tahdoin uhrata toisen vasikan, ja lepytin häntä hiukan lupaamalla, että uhraisin tämän ensi vuoden bairam-juhlassa.

Seuraavana aamuna tilanhoitajani halusi puhutella minua kahden kesken. Hän sanoi, että hänen tyttärensä, joka osasi hiukan loihtia, tahtoi tavata minut. Kun tyttö päästettiin luokseni, hän ilmoitti minulle, että vaimoni oli minun matkalla ollessani muuttanut orjattareni lehmäksi ja lapsen vasikaksi. Hän ei voinut palauttaa orjatarta, joka oli uhrattu lehmän hahmossa, mutta ottopoikani hän saattoi antaa minulle takaisin ja oli valmis tekemään sen, jos saisi hänet puolisokseen. Ja hän lupasi myös rangaista vaimoani hänen ansionsa mukaan.

Kun olin antanut suostumukseni näihin ehdotuksiin, neitonen otti kulhollisen vettä, lausui sen yli kumartuen minulle käsittämättömiä sanoja ja pirskotti sitä vasikan päälle, joka heti sai luonnollisen muotonsa takaisin.

-- Poikani, rakas poikani, huudahdin rientäen riemastuneena häntä syleilemään. -- Tämä nuori neito on poistanut sen kauhean lumouksen jolla sinut oli loihdittu, enkä epäile, että kiitollisuudesta otat pelastajasi vaimoksesi, kuten olen luvannut. Nuorukainen suostui ilomielin. Ennenkuin heidän avioliittonsa oli vahvistettu, neitonen muutti vielä vaimoni naarashirveksi, ja tässä näette hänet.

Sittemmin on poikani jäänyt leskeksi ja lähtenyt matkoille. Kun en ole hänestä moniin vuosiin kuullut, lähdin maailmalle tiedustellakseni häntä. Ja kun en tohtinut jättää ketään vaimoni vartijaksi, kunnes palaisin kotiin, katsoin parhaaksi kuljettaa häntä kaikkialla mukanani. Tällainen on minun ja naarashirveni tarina. Eikö se ole ihmeellinen ja hämmästyttävä?

-- Sen myönnän, henki vastasi, -- ja siksipä annankin kauppiaalle puolet hänen rikoksestaan anteeksi.

Kun ensimmäinen vanhus oli lopettanut kertomuksensa, toinenkin, kahta mustaa koiraa taluttava ukko, kääntyi hengen puoleen ja sanoi: -- Minäpä kerron sinulle, mitä tapahtui itselleni ja näille kahdelle mustalle koiralle jotka ovat mukanani. Sen tehtyäni toivon sinun antavan kauppiaalle anteeksi toisen puolen hänen rikoksestaan.

-- Olkoon menneeksi, henki vastasi, -- jos kertomuksesi on merkillisempi kuin tarina naarashirvestä.

Ja toinen vanha mies aloitti tähän tapaan:

Toisen vanhuksen ja kahden mustan koiran tarina

Tiedä, oi mahtava henkien ruhtinas, vanha mies sanoi, -- että meitä on kolme veljestä: nämä mustat koirat ja minä. Kuollessaan isämme jätti meille tuhat sekiiniä kullekin. Sillä summalla me kaikki ryhdyimme harjoittamaan kauppiaan ammattia. Veljeni päättivät matkustella ja tehdä kauppaa vieraissa maissa.

Vuoden kuluttua he palasivat köyhinä ja kurjina menetettyään kaiken omaisuutensa onnettomissa yrityksissä. Lausuin heidät tervetulleiksi kotiin, ja koska onni oli ollut minulle myötäinen, annoin heille kummallekin tuhannen sekiiniä auttaakseni heidät jälleen liikeuralle. Jonkin ajan kuluttua he tulivat luokseni ehdottaen, että lähtisin heidän kanssaan kauppamatkalle. Kieltäydyin heti. Mutta vastusteltuani viisi vuotta heidän kehotuksiaan he saivat alituisilla houkutteluillaan minut vihdoin luopumaan päätöksestäni.

Mutta kun aika tuli, jolloin meidän oli ostettava yritystämme varten tarpeellisia vaihtotavaroita, havaitsin heidän tuhlanneen kaikki, niin että heille kummallekin antamastani tuhannesta sekiinistä ei ollut kolikkoakaan jäljellä. En moittinut heitä. Päinvastoin, koska omaisuuteni nyt oli kasvanut kuudeksituhanneksi sekiiniksi, annoin heille jälleen tuhat kultarahaa kummallekin ja ottaen yhtä suuren summan itse mukaani kaivoin jäljelle jääneet kolmetuhatta maahan taloni nurkalle. Ostimme tavaroita ja lastattuamme ne laivaan jonka olimme yhteisesti vuokranneet lähdimme myötäisessä tuulessa merelle. Kaksi kuukautta purjehdittuamme saavuimme onnellisesti satamaan, jossa astuimme maihin ja myimme tavaramme hyvällä voitolla. Varsinkin minä myin osuuteni niin edullisesti, että sain kymmenkertaisen hinnan.

Ollessamme valmiit lähtemään kotimatkalle tapasin merenrannalla nuoren, hyvin kauniin, mutta kehnosti puetun naisen. Hän asteli sirosti luokseni, suuteli kättäni ja rukoili hartaasti että naisin hänet. Vastustelin hiukan, mutta hän esitti ehdotuksensa puolesta varsin monta seikkaa vakuuttaakseen minulle, että minun ei tulisi hänen köyhyytensä tähden hylätä tarjousta ja että minulla olisi syytä olla hänen käytökseensä erinomaisen tyytyväinen, ja niinpä lopulta myönnyin. Teetin hänelle kunnollisen puvun, ja kun olimme asianmukaisesti vahvistaneet avioliittomme, otin hänet mukaani laivaan, ja nostimme purjeet. Havaitsin vaimollani olevan niin paljon hyviä avuja, että rakkauteni häneen kasvoi päivä päivältä. Veljeni taas, jotka eivät olleet hoitaneet asioitaan yhtä menestyksellisesti kuin minä, kadehtivat onneani ja menivät ilkeydessään niin pitkälle, että alkoivat juonitella ottaakseen minut hengiltä. Sitten he eräänä yönä vaimoni ja minun nukkuessa heittivät meidät molemmat mereen.

Tuskin olin pudonnut veteen, kun vaimoni nosti minut ylös ja kantoi eräälle saarelle. Päivän tullen hän sanoi minulle: -- Näet, puolisoni, että pelastamalla henkesi en ole huonosti maksanut minulle osoittamaasi ystävällisyyttä. Tiedä siis, että olen haltiatar. Liikuskellessani rantamalla sinun ollessasi astumaisillasi laivaasi, tahdoin koetella kunnollisuuttasi ja esiinnyin sinulle valepuvussa. Sinä olet käyttäytynyt minua kohtaan jalomielisesti, ja iloitsen saamastani tilaisuudesta osoittaa sinulle kiitollisuuttani. Mutta minä olen kovin suuttunut veljiisi, eikä minua tyydytä muu kuin heidän kuolemansa.

Kuuntelin hänen puhettaan ihaillen ja ihmetellen. Kiitin keijukaista parhaani mukaan hänen minulle osoittamastaan suuresta ystävyydestä. -- Mutta, arvoisa rouva, sanoin, pyydän kuitenkin, että suot veljilleni anteeksi. Vaikka he ovat antaneet minulle kuinkakin suurta närkästymisen aihetta, en ole niin julma että haluaisin heidän kuolemaansa. Kerroin hänelle mitä olin heidän hyväkseen tehnyt, mutta se vain kiihotti hänen kiukkuaan, ja hän huudahti: -- Minun täytyy heti lähteä ajamaan niitä kiittämättömiä pettureita takaa ja toimittaa heille nopea kosto. Tahdon särkeä heidän laivansa ja hukuttaa heidät meren syvyyteen.

-- Hyvä haltiatar, vastasin, -- hillitse taivaan tähden vihasi. Ajattele että he ovat veljiäni ja että meidän tulee palkita paha hyvällä.

Näillä sanoilla lauhdutin hänen vihansa, ja heti kun olin lopettanut puheeni, hän kuljetti minut silmänräpäyksessä saarelta oman asuntoni katolle. Astuin alas, avasin ovet ja kaivoin kätkemäni kolme tuhatta sekiiniä esiin. Menin sitten puotiini, jonka myös avasin, ja naapurini, kauppiaat, tulivat onnittelemaan minua paluuni johdosta.

Kun menin huoneisiini, näin siellä kaksi mustaa koiraa, jotka tulivat luokseni nöyrän alistuvina häntä koipien välissä. En voinut käsittää, mitä se merkitsi ja jouduin kovin hämilleni. Mutta haltiatar, joka heti ilmestyi, sanoi: -- Rakas puolisoni, älä ihmettele nähdessäsi koirat. Ne ovat sinun veljesi. Hätäännyin selityksestä ja kysyin, mikä voima heidät oli siten muuttanut. -- Minä sen tein, hän sanoi, -- ja samalla kertaa upotin heidän laivansa. Sinäkin menetit tavarasi, jotka olivat laivassa, mutta korvaan ne sinulle toisella tavalla. Mitä veljiisi tulee, olen tuominnut heidät elämään viisi vuotta tuossa hahmossa. Petollisuudestaan he ansaitsevat sen rangaistuksen liiankin hyvin. Näin sanottuaan ja ilmoitettuaan minulle, missä voisin kuulla hänestä, haltiatar katosi.

Kun nuo viisi vuotta nyt ovat loppuun kulumassa, vaellan häntä etsimässä. Tämä on tarinani, oi henkien henki! Eikö se sinusta ole perin omituinen ja ihmeellinen?

-- Sen myönnän, henki vastasi, -- ja siksipä suon kauppiaalle anteeksi toisenkin puolen rikoksesta jonka hän on minua vastaan tehnyt. Näin lausuen henki nousi ja hävisi savupilveen kauppiaan ja molempien vanhusten suureksi riemuksi.

Kauppias ei laiminlyönyt osoittaa asianmukaista kiitollisuutta molemmille pelastajilleen. Nämä riemuitsivat nähdessään hänet vaarasta pelastuneena ja sanoen hänelle jäähyväiset lähtivät kumpikin omille teilleen. Kauppias palasi vaimonsa ja lastensa luo ja vietti lopun elämäänsä rauhassa heidän parissaan.

Kalastajan tarina

Oli iäkäs kalastaja, joka oli niin köyhä että töin tuskin ansaitsi elatuksen itselleen, vaimolleen ja kolmelle lapselleen. Hän meni joka päivä aamulla varhain pyydystykselle ja oli laatinut itselleen lain ettei laskisi verkkojaan useammin kuin neljästi vuorokaudessa. Eräänä aamuna hän lähti kalastusretkelleen kuutamossa ja riisuutui meren rannalle päästyään. Kolme eri kertaa hän laski verkkonsa ja sai raskaan vedettävän. Mutta hänen kuvaamattomaksi pettymyksekseen se osoittautui ensi kerralla aasinraadoksi, toisella kertaa vedestä nousi kivillä täytetty vasu ja kolmannella joukko mutaa, näkinkenkiä ja leviä.