Part 14

Aladdin tiedusteli mistä rikoksesta häntä syytettiin. Sulttaani vei hänet yksityishuoneensa ikkunaan, osoitti tyhjää alaa ja kysyi: -- Missä on palatsisi ja missä on tyttäreni?

-- Sitä en tiedä, nuori mies vastasi, -- mutta jos teidän majesteettinne suo minulle neljäkymmentä päivää aikaa enkä sillä välin toimita palatsia paikoilleen, olen valmis menettämään pääni.

-- Mene sitten yrittämään, sulttaani sanoi, mutta älä unohda palata neljänkymmenen päivän kuluttua.

Aladdin lähti sulttaanin luota niin nöyryytettynä ja nolostuneena, ettei tohtinut kohottaa katsettaan. Hovin korkeimmat herrat, jotka olivat vakuutelleet hänelle ystävyyttään, käänsivät hänelle selkänsä, jottei heidän tarvitsisi nähdä häntä. Jotkut sentään tunsivat sääliäkin. Aladdin oli aivan suunniltaan ja käveli kaupungilla turhaan kysellen oliko kukaan nähnyt hänen palatsiaan.

Kuljeskeltuaan kolme päivää hän lähti vihdoin maaseudulle päättäen lopettaa elämänsä. Lähestyessään jokea, johon mieli hukuttautua hän päätti kuitenkin ensin rukoilla. Mutta kun hän aikoi hartauttaan valmistaakseen pestä kätensä ja kasvonsa, hän kompastui niljakkaalla äyräällä. Kaatuessaan hän hieraisi kivensyrjää vasten sormustaan, joka hänellä vielä oli, mutta jonka voiman hän oli unohtanut. Heti ilmestyi henki jonka hän oli nähnyt luolassa ja sanoi: -- Mitä tahdot? Olen sinun orjasi, tuon sormuksen orja.

-- Henki, Aladdin vastasi mieluisasti yllättyneenä odottamattomasta avusta, -- siirrä minut heti paikkaan johon palatsini on viety. Tuskin nämä sanat olivat lausutut, kun Aladdin havaitsi olevansa Afrikassa oman palatsinsa vieressä.

Vietettyään yön puutarhassa Aladdin hiipi aamulla ruhtinaallisen puolisonsa makuusuojan ikkunan alle, ja sattui niin että prinsessa Badr-ul-Budur pian sen jälkeen vilkaisi ulos. Aladdinin nähdessään hän ihastui suuresti. -- Tule salaovelle, hän huudahti, -- ja riennä luokseni. Aladdinin riemu ei ollut vähäisempi kuin prinsessan. Hän syleili hellästi puolisoaan ja lausui: -- Sano minulle, mihin on joutunut lamppu joka oli pukuhuoneeni hyllyllä.

-- Voi, prinsessa vastasi, -- tietämättä sen voimaa minä hupsu vaihdoin sen uuteen, ja seuraavana aamuna olin tässä etäisessä paikassa joka kuuluu olevan Afrikkaa.

-- Koska olemme Afrikassa, Aladdin sanoi, -- tämän täytyy olla afrikkalaisen taikurin työtä. Tiedätkö missä hän säilyttää lamppua?

Prinsessa tiesi, että velho aina piti lamppua pukunsa povessa, sillä tämä oli riemuiten näyttänyt sitä hänelle. -- Sitten, Aladdin virkkoi, -- voimme vielä yrittää rangaista häijyä noitaa. Käske avata minulle salaovi heti palattuani, sillä ensiksi on minun saatava käsiini lamppu.

Aladdin lähti ja keksi pian vaeltajan, joka ilomielin suostui vaihtamaan hänen kanssaan vaatteita, ja meni sitten rohtolaan pyytämään erästä hyvin kallista jauhetta. Rohdoskauppias katsoa muljautti häneen epäillen hänen maksukykyään, mutta Aladdin näytti hänelle kukkarollisen kultarahoja, pyysi ja sai puoli drakmaa jauhetta ja palasi heti palatsiin. Hän astui salaovesta sisään, riensi prinsessan huoneeseen ja sanoi hänelle: Kun taikuri tulee luoksesi, sinun täytyy kohdella häntä hyvin ystävällisesti ja olla suostuvinasi hänen kosintaansa. Huvita ja kestitse häntä sopivalla tavalla ja ennen kuin hän lähtee luotasi kaada hänen viinilasiinsa tätä jauhetta. Se vaivuttaa hänet uneen. Hänen nukkuessaan voimme anastaa lampun, ja sen henget siirtävät meidät käskystämme heti takaisin Kiinaan.

Prinsessa noudatti täsmällisesti Aladdinin antamia ohjeita. Kun taikuri tapansa mukaan tuli prinsessaa tervehtimään, tapasi hän iloiseksi hämmästyksekseen tämän odottelemassa herttainen hymy huulilla. Hän vietti jonkin aikaa prinsessan parissa maistellen hänen kanssaan Afrikan viinejä. Lopuksi prinsessa esitti, että he vaihtaisivat maljansa, kuten rakastavaisilla oli Kiinassa tapana. -- Te kiinalaiset, taikuri sanoi, -- olette tosiaan hienostuneempia lemmenasioissa. Hän tarttui ahneesti prinsessan pikariin ja tyhjensi sen, yhdellä kulauksella, jolloin hän heti kaatui taaksepäin sohvalle ja heitti henkensä.

Sovitusta merkistä Aladdin astui saliin. Prinsessa Badr-ul-Budur nousi istuimeltaan ja riensi riemuiten syleilemään häntä, mutta Aladdin hillitsi hänet sanoen: -- Prinsessani, nyt ei ole aikaa. Menehän omaan huoneeseesi ja jätä minut hetkeksi yksikseni, niin koetan saada sinut takaisin Kiinaan yhtä nopeasti kuin sinut tännekin tuotiin.

Kun prinsessa hovineitoineen oli poistunut salista, Aladdin sulki oven ja astui suoraa päätä taikurin ruumiin ääreen, avasi hänen nuttunsa ja otti esille lampun, joka oli huolellisesti kiedottu hänen poveensa, kuten prinsessa oli sanonut. Kahnattuaan lamppua hän sanoi hengelle, joka heti ilmestyi: -- Käsken sinun heti siirtää tämän palatsin takaisin Kiinaan samaan paikkaan josta se tuotiin tänne. Palatsi siirtyi Kiinaan, eikä havaittu muuta kuin kaksi pientä tärähdystä -- toinen, kun se kohotettiin maasta, ja parin silmänräpäyksen kuluttua toinen, kun se laskettiin entiselle paikalleen.

Sulttaani, joka nousi varhain, vilkaisi tapansa mukaan surumielin ulos ikkunastaan. Nähdessään palatsin jälleen paikoillaan hän ei ensin ollut uskoa silmiään. Sitten hän riemastuneena käski tuomaan hevosensa ja ratsasti sinne lausuakseen tyttärensä ja Aladdinin tervetulleiksi takaisin. Aladdin, joka odotti tätä vierailua, oli myös noussut aikaisin ja seisoi uhkeihin vaatteisiin pukeutuneena sulttaania vastassa. Hän saattoi hallitsijan heti prinsessan huoneeseen, jossa onnellinen isä syleili hellästi lastaan. -- Poikani, hän sanoi kääntyen Aladdinin puoleen, suo minulle anteeksi isällisestä rakkaudestani johtunut äkkipikaisuuteni ja jyrkkyyteni sinua kohtaan.

-- Sulttaanini, Aladdin vastasi, -- teitä en voi moittia. Häijy loihtija yksin oli kaikkien kärsimysteni syynä.

Afrikkalainen velho oli siis kuollut, mutta hänellä oli nuorempi veli, joka oli yhtä taitava noita ja vielä kavalampi turmiollisten suunnitelmien laatija. Veljekset eivät eläneet yhdessä, mutta he olivat joka vuosi taikakeinojensa avulla kanssakäymisessä keskenään. Kun nuorempi veli ei ollut pitkään aikaan kuullut mitään vanhemmasta, hän turvautui astrologiseen tiedusteluun ja havaitsi tähtien keskinäisestä asemasta, että veli oli myrkytetty. Hän sai selville, että veli oli haudattu Kiinan pääkaupunkiin lähelle sen miehen asuntoa, joka oli hänet surmannut ja joka oli naimisissa sulttaanin tyttären kanssa.

Hän lähti heti matkalle Kiinan pääkaupunkiin kostaakseen veljensä kuoleman. Pitkän ja vaivalloisen vaelluksen jälkeen hän saapui sinne ja sai pian tietää, että Aladdin oli myrkyttäjä jota hän etsi. Majatalossa, johon hän asettui asumaan, hän kuuli hyveellisestä ja hurskaasta naisesta nimeltä Fatima. Tämä oli eristäytynyt maailmasta ja teki paljon ihmeitä. Kun taikuri arveli, että hän voisi suunnitelmassaan käyttää tätä naista hyväkseen, hän urkki lähempiä tietoja pyhimyksestä ja hänen tekemiensä ihmeiden laadusta.

-- Mitä, huudahti henkilö jota hän puhutteli. -- Etkö ole koskaan nähnyt häntä tai kuullut hänestä? Koko kaupunki ihailee häntä hänen paastoamisensa ja ankaran, mallikelpoisen elämänsä vuoksi. Vain maanantaisin ja perjantaisin hän lähtee liikkeelle vähäisestä erakkomajastaan, käy kaupungilla ja tekee äärettömän paljon hyvää. Sillä hän voi parantaa jokaisen henkilön laskemalla kätensä hänen päälleen.

Tarkattuaan päiväkauden Fatiman liikkeitä kaduilla taikuri hiipi yöllä hänen koppiinsa ja murhattuaan vanhuksen pukeutui hänen vaatteisiinsa ja lähti kostotuumissa Aladdinin palatsiin.

Kun kansa näki pyhän naisen, joksi taikuria luultiin, kerääntyi heti iso väkijoukko hänen ympärilleen. Jotkut pyysivät häneltä siunausta, toiset suutelivat hänen kättään ja aremmat ainoastaan hänen viittansa lievettä. Muutamat kumartuivat hänen eteensä, jotta hän laskisi kätensä heidän päänsä päälle. Niin loihtija tekikin mumisten jotakin rukouksen tapaista ja esitti osansa joka suhteessa niin hyvin että jokainen piti häntä pyhänä Fatimana.

Vaikka kulku kävi hitaasti, taikuri pääsi vihdoin palatsin edustalle. Kun prinsessa sattui kuulemaan pyhän naisen olevan siellä, hän halusi nähdä Fatiman ja lähetti erään orjistaan kutsumaan häntä palatsiin. Nähdessään orjan lähestyvän väkijoukko siirtyi loitommalle tehden tilaa. -- Pyhä vaimo, mies sanoi, -- prinsessa haluaa nähdä sinut.

-- Prinsessa osoittaa minulle liian suuren kunnian, vale-Fatima vastasi. -- Olen valmis tottelemaan hänen käskyään.

Ja niin hän seurasi orjaa palatsiin, kovin iloissaan juonensa onnistumisesta.

Heidän haasteltuaan kotvan aikaa prinsessa virkkoi: Hyvä äiti, minulla on pyyntö jota et saa evätä. Tahtoisin että jäisit asumaan luokseni, jotta elämälläsi olisit minulle opiksi ja hyväksi esimerkiksi.

-- Prinsessa, vale-Fatima virkkoi, -- älä toki pyydä minulta sellaista mihin en voi suostua laiminlyömättä rukouksiani ja hartauttani.

-- Sinua ei suinkaan häiritä, prinsessa vastasi, -- minulla on paljon käyttämättömiä huoneita. Saat valita niistä sen joka sinua miellyttää eniten, ja voit harjoittaa hartauttasi yhtä esteettömästi kuin jos olisit omassa majassasi.

Loihtija joka ei muuta halunnut kuin tunkeutua palatsiin voidakseen sitä helpommin panna suunnitelmansa täytäntöön sanoi hetkisen perästä: -- Prinsessa, vaikka tällainen köyhä vaimorukka olisi tehnyt mitä päätöksiä tahansa hylätäkseen tämän maailman komeuden ja loiston, en julkea vastustaa niin hurskaan ja armeliaan prinsessan tahtoa.

Ja hän seurasi hoippuvin askelin prinsessaa.

Myöhemmin prinsessa pyysi häntä kanssaan päivälliselle. Ajatellen että hänen silloin täytyisi näyttää kasvonsa joita oli varovaisesti koettanut peittää ja peläten että prinsessa havaitsisi petoksen vale-Fatima pyysi häntä suomaan anteeksi hänen kieltäytymisensä, mainiten ettei koskaan syönyt muuta kuin leipää ja kuivattuja hedelmiä, minkä keveän aterian hän halusi nauttia omassa huoneessaan. Prinsessa suostui siihen sanoen: -- Ole täällä aivan yhtä vapaana, äiti hyvä, kuin olit pienessä kopissasi. Käsken tuomaan sinulle päivällisen, mutta muista että odotan sinua heti kun olet lopettanut ateriasi.

Kun prinsessa oli syönyt päivällisensä ja orja käynyt ilmoittamassa vale-Fatimalle, että hän oli noussut pöydästä, tämä ei laiminlyönyt saapua hänen luokseen. -- Äiti hyvä, prinsessa virkkoi, -- iloitsen sanomattomasti sinunlaisesi pyhän naisen seurasta, ja sinä tuot siunauksen tähän palatsiin. Mutta palatsista puheen ollen, mitä pidät siitä? Ja ennenkuin näytän sen sinulle kokonaisuudessaan, sanohan mitä ajattelet tästä salista.

Kysymyksen kuullessaan vale-Fatima oli tarkkaavinaan salia päästä päähän ja vastasi: -- Mikäli minunlaiseni erakko jolle on outoa se mitä maailma nimittää kauniiksi, kykenee arvostelemaan, sali on todella ihmeellinen ja perin ihana. Puuttuu vain yksi seikka.

-- Ja mikä se on, äitiseni, prinsessa kysyi. -- Ilmoita se minulle, pyydän sitä hartaasti. Itse puolestani olen aina luullut ettei tästä salista puuttunut mitään, ja niin olen kuullut muidenkin sanovan. Jos jotain kuitenkin puuttuu, niin puute korjataan.

-- Prinsessa, vale-Fatima vastasi taitavasti teeskennellen, -- suo anteeksi suorapuheisuuteni, mutta jos minun mielipiteilläni on jotakin arvoa, luulisin että jos vaakalinnun muna ripustettaisiin kupulaen keskelle, ei tällä salilla olisi vertaistaan millään ilmansuunnalla ja palatsisi olisi maailman ihme.

-- Äitiseni, prinsessa kysyi, -- millainen eläin on vaakalintu ja mistä sen munan voi saada?

-- Prinsessa, vale-Fatima vastasi, -- se on suunnattoman suuri lintu, joka asuu Kaukasus-vuoren huipulla. Rakennusmestari joka on pystyttänyt tämän palatsin voi kyllä hankkia sellaisen munan.

Prinsessa ei saanut vaakalinnun munaa ajatuksistaan ja tunsi itsensä kiusaantuneeksi siitä, että palatsista puuttui jotakin. Kun Aladdin tuli kotiin, hän otti miehensä hieman kylmästi vastaan ja sanoi: -- Luulin palatsiamme maailman uhkeimmaksi, suurenmoisimmaksi ja täydellisimmäksi, mutta tarkastellessani kahdenkymmenenneljän ikkunan salia huomaan siinä puutteellisuutta. Eikö se sinustakin olisi täydellisempi, jos kupulaen keskeltä riippuisi vaakalinnun muna?

-- Prinsessa, Aladdin vastasi, -- riittää että se sinun mielestäsi kaipaa sellaista koristetta. Nopeudesta jolla sen puutteen poistan voit päätellä, ettei ole mitään mitä en tekisi sinun tähtesi.

Aladdin lähti heti prinsessa Badr-ul-Budurin luota ja meni kupusaliin, veti povestaan lampun, jota hän kokemansa vaaran jälkeen aina piti mukanaan, ja hankasi sitä. Henki ilmestyi heti. -- Henki, Aladdin sanoi, -- olisi ripustettava vaakalinnun muna kupulaen keskelle. Lampun nimessä käsken sinun korjata sen puutteen. Tuskin oli Aladdin lausunut nämä sanat, kun henki parkaisi niin kauheasti, että sali tärisi ja Aladdin kykeni tuskin seisomaan jaloillaan.

-- Mitä mietit, onneton, hirviö tiuskasi äänellä joka olisi vapisuttanut pelottomintakin miestä. -- Eikö ole kylliksi, että olen tovereineni täyttänyt kaikki käskysi? Täytyykö sinun vielä ennen kuulumatonta kiittämättömyyttä osoittaen käskeä minun tuomaan isäni, ripustaakseni hänet tämän kupulaen keskikohtaan? Ansaitsisit että sinä, vaimosi ja palatsisi silmänräpäyksessä muutettaisiin tuhkaksi. Mutta onneksi sinulle pyyntö ei ole oma keksintösi. Tiedä siis, että sen oikeana alkuunpanijana on vihollisesi joka on ansionsa mukaan tuhoamasi velhon veli. Hän on nyt palatsissasi pukeutuneena hurskaaksi Fatimaksi, jonka hän on murhannut. Ja hän se vihjaisi vaimollesi tämän turmiollisen pyynnön. Hän aikoo surmata sinut -- ole siis varuillasi! Näin sanottuaan henki katosi.

Aladdin teki nopeasti päätöksensä. Hän palasi prinsessan luo valittaen äkillistä pahoinvointia. Muistaen Fatiman kyvyn prinsessa lähetti heti häntä noutamaan, ja valepyhimys riensi saapuville. Sillä välin prinsessa selitti kuinka pyhä vaimo oli tullut palatsiin, ja hänen saapuessaan huoneeseen Aladdin hymyili ja lausui hänet tervetulleeksi niin otollisella hetkellä. -- Epäilemättä sinä, hyvä vaimo, hän virkkoi, -- voit parantaa kipuni, kuten olet parantanut monen muunkin?

Vale-Fatima lähestyi häntä pitäen kaiken aikaa kättään vyöhönsä viitan alle kätketyn tikarin kahvassa. Aladdin huomasi sen, riuhtaisi aseen hänen kädestään ja tappoi hänet siihen paikkaan.

-- Rakas puolisoni, mitä olet tehnyt, prinsessa huudahti kauhistuneena. -- Olet tappanut pyhän naisen.

-- Ei, prinsessani, Aladdin vastasi liikuttuneena, -- en ole tappanut Fatimaa, vaan konnan joka olisi kavalasti murhannut minut, jollen olisi ehkäissyt häntä. Tämä viheliäinen roisto, hän lisäsi paljastaen velhon kasvot, -- on afrikkalaisen taikurin veli.

Täten pelastui Aladdin taikuriveljesten vainoamiselta. Muutamia vuosia myöhemmin sulttaani kuoli korkeaan ikään ehtineenä, ja kun häneltä ei jäänyt miespuolisia perillisiä, prinsessa Badr-ul-Budur nousi isänsä valtaistuimelle. Hän hallitsi Aladdinin kanssa yhdessä monet vuodet, ja he saivat paljon ja maineikkaita jälkeläisiä.

Kalifi Harun-al-Rashidin seikkailu

Kulkiessaan kerran suurvisiiri Giafarin kanssa sillan yli, joka yhdistää Bagdadin kaupungin keskellä Eufrat-virran rannat, kalifi Harun-al-Rashid tapasi almuja anovan sokean ukon. Kalifi lahjoitti hänelle kultarahan, mutta kummastui kovin, kun kerjäläinen virkkoi: -- Sivaltakaa minua korvalle, hyvä herra, sillä muuten en voi juhlallista lupausta rikkomatta ottaa vastaan almuanne.

Hiukan epäröityään kalifi täytti omituisen pyynnön, antoi miehelle varsin lievän korvapuustin ja jatkoi kävelyään. Mutta heidän kuljettuaan vähän matkaa sulttaani virkkoi visiirille: -- Palaa sanomaan sokealle miehelle, että hän saapuisi palatsiini huomenna iltapäivärukouksen aikaan. Haluaisin kuulla hänen elämäntarinansa, joka varmaankin on merkillinen.

Visiiri riensi noudattamaan käskyä ja jatkoi sitten kävelyään kalifin kanssa.

Kun he tulivat kaupunkiin, he tapasivat eräällä torilla suuren ihmisjoukon katselemassa komeaa nuorta miestä, joka istuen tamman selässä pakotti sitä juoksemaan täyttä laukkaa kentän ympäri ja kannusti ja pieksi eläinrukkaa niin armottomasti, että se oli yltä yleensä hiessä ja veressä. Se näky tuskastutti kalifia, ja hän käski visiiriänsä haastaa myös nuoren miehen palatsiinsa, jotta saisi kuulla, miksi tämä sillä tavoin rääkkäsi tammaa.

Sen jälkeen he kääntyivät palatsia kohti, ja kalifi havaitsi matkalla upean rakennuksen johon hän ei ollut ennen kiinnittänyt huomiota. -- Kuka siinä asuu, hän kysyi. Visiiri tiedusteli ja sai kuulla, että talon omisti Hodsha Hassan, liikanimeltään Alhabbal, mikä merkitsee köydenpunojaa, sillä se oli hänen ammattinsa. Kalifi tuli hyvin uteliaaksi ja käski visiirin kutsua hänetkin huomenna palatsiin.

Seuraavana päivänä nuo kolme miestä saapuivat palatsiin. Suurvisiiri vei heidät kalifin puheille.

Kaikki kolme lankesivat maahan valtaistuimen juurelle. Kalifi kysyi sokealta hänen nimeään ja tämä ilmoitti olevansa Baba Abdullah.

-- Baba Abdullah, kalifi sanoi, -- kerro minulle, miksi vaadit korvapuustin niiltä jotka antavat sinulle almun!

Kumarrettuaan syvään, sokea mies vastasi. -- Korkea hallitsija, kerron sen teille, ja silloin teidän majesteettinne näkee että omituiselta tuntuva menettely on vain pieni rangaistus suuresta rikoksesta johon olen syyllinen.

Baba Abdullahin tarina

Oikeauskoisten hallitsija, Baba Abdullah jatkoi, synnyin Bagdadissa, jouduin jo nuorena melkoisen varallisuuden omistajaksi ja aloin pian käydä kauppaa valtakuntanne kaikkien kaupunkien kanssa.

Eräällä retkistäni tulin Bassoraan. Palatessani sieltä kuormitettujen kamelieni kanssa tapasin dervissin, jonka kanssa istahdin aterioimaan, kun ensin olimme tyydyttäneet toistemme uteliaisuuden.

Haukatessamme dervissi kertoi, että hän tiesi lähettyvillä paikan jossa oli äärettömiä rikkauksia ja sanoi, että jos kahdeksankymmentä kameliani kuormitettaisiin sieltä saatavalla kullalla ja jalokivillä, se ei tekisi vielä huomattavaa lovea.

Ihastuin kuulemastani ja pyysin dervissiä opastamaan minut paikalle, ja hän vastasi: -- Olen valmis näyttämään sinulle aarteen, ja me sälytämme kahdeksankymmenen kamelisi selkään niin isot taakat jalokiviä ja kultaa kuin ne jaksavat kantaa, ehdolla että luovutat minulle puolet ja tyydyt itse toiseen puoleen. Sen jälkeen eroamme ja matkaamme kameleinemme minne hyväksi näemme. Sinun on myönnettävä että jako on oikeudenmukainen. Jos annatkin minulle neljäkymmentä kamelia, toimitan puolestani sinulle varoja joilla voit ostaa tuhansia.

Vaikka en ahneudessani olisi mielelläni luovuttanut niin montaa juhtaa, minulla ei ollut muuta neuvoa kuin suostua munkin asettamiin ehtoihin. Kuultuaan päätöksestäni hän opasti minut paikalle.

Se oli kahden korkean vuoren välissä sijaitseva laakso, niin eristetty että ei tarvinnut pelätä kenenkään osaavan sinne. Saapuessamme dervissi käski minun pysäyttää kamelit ja keräsi nopeasti läjän risuja, sytytti ne tuleen ja lausui loihdun. Valkeasta nousi sankka savu, ja sen hälvettyä huomasin edessämme olevan kallion kylkien vierähtäneen taaksepäin ja paljastavan vuoren kupeesta uhkean palatsin, jossa oli suuria määriä kalleuksia kaikkialle kasattuina.

Ahnaasti kuin petolintu kävin käsiksi kultaan ja täytin sillä säkkejäni, kunnes havaitsin dervissin kiinnittävän enemmän huomiota jalokiviin. Noudatin hänen esimerkkiään ja niin veimmekin sieltä enemmän jalokiviä kuin kultaa. Dervissi otti muun muassa kultakupposen ja näytti sitä minulle, mutta siinä ei ollut muuta kuin tahmeaa voidetta. Kuormitettuamme kamelimme hän sulki kallion lausumalla muutamia taikasanoja.

Jaoimme kamelimme, kumpikin sai neljäkymmentä. Matkasimme yhdessä, kunnes tulimme valtatielle jolla meidän oli erottava. Dervissi oli matkalla Bassoraan ja minä Bagdadiin. Syleilimme toisiamme riemastuneina ja jätettyämme hyvästi käännyimme kumpikin suunnillemme.

En ollut ehtinyt kauaksi, kun kiittämättömyyden ja kateuden paholainen valtasi sydämeni. Valitin kamelieni menetystä ja vieläkin enemmän pahoittelin, että en ollut saanut aarteita joilla ne olivat kuormitetut. Dervissi, tuumin, ei tarvitse kaikkea sitä rikkautta, koska hän on aarreaitan isäntä ja voi saada niin paljon kuin haluaa. Niinpä antauduin mustimman kiittämättömyyden valtaan ja päätin heti riistää häneltä kamelin kuormineen.

Pannakseni aikeeni täytäntöön huusin hänelle niin äänekkäästi kuin jaksoin, antaen hänen ymmärtää että minulla oli tärkeää sanottavaa. Viittasin häntä pysähtymään, minkä hän heti tekikin.

Päästyäni hänen luokseen sanoin: -- Veli, tuskin olin eronnut sinusta, kun päähäni pälkähti jotakin jota kumpikaan meistä ei tullut ennen ajatelleeksi. Sinä olet dervissi ja olet tottunut elelemään erakkona, rauhassa ja kaikista maallisista huolista vapaana, ainoana pyrkimyksenä palvella Allahia. Ehkä et tiedä minkä rasituksen olet sälyttänyt niskoillesi ryhtyessäsi hoitelemaan noin suurta kamelijoukkoa. Jos noudattaisit neuvoani, tyytyisit kolmeenkymmeneen. Huolenpito niistäkin tuottaa sinulle kyllin vaivaa ja vastusta. Usko sanaani, minulla on kokemusta.

Dervissi, joka näytti pelkäävän minua, käski minun heti valita kymmenen hänen neljänkymmenensä joukosta. Tein kerkeästi työtä käskettyä ja ajoin ne omieni perään. Dervissin aulis myöntyväisyys ihmetytti minua kovin, ja ahneuteni kasvoi. -- Veli, sanoin, -- kolmekymmentä kamelia on liian monta sinun hoidettavaksesi, koska et ole tottunut sellaiseen hommaan. Pyydän sinua siis vapauttamaan itsesi vielä kymmenestä kamelista.

Puheeni teki dervissiin toivotun vaikutuksen. Epäröimättä hän antoi minulle toiset kymmenen kamelia, niin että hänellä oli vain kaksikymmentä jäljellä, kun taas minä kuudenkymmenen omistajana saatoin pitää itseäni rikkaampana kuin kukaan hallitseva ruhtinas. Jokainen luulisi, että olisin nyt ollut tyytyväinen, mutta tulin yhä ahnaammaksi ja himoitsin jäljellä olevia kahtakymmentäkin kamelia.

Kehottelin ja pyysin yhä hartaammin, jotta saisin dervissin luovuttamaan minulle vielä kymmenen, minkä hän sävyisästi tekikin. Sitten syleilin häntä, suutelin hänen jalkojaan, hyväilin häntä ja vannotin häntä täydentämään kiitollisuudenvelan, jossa olisin hänelle ikuisesti, ja niin taivutin hänet viimein suureksi ilokseni antamaan minulle loputkin kymmenen. Sitten välähti mieleeni ajatus, että pieni voiderasia, jota dervissi oli minulle näyttänyt, sisälsi jotakin arvokkaampaa kuin kaikki omistamani rikkaudet, ja niinpä halusin saada senkin haltuuni ja sanoin:

-- Mitä sinä tuolla pienellä voiderasialla teet? Se näyttää niin vähäpätöiseltä ettei sen korjaaminen maksa vaivaa. Pyydän sinua lahjoittamaan sen minulle. Sillä mitäpä sinun kaltaisesi dervissi tekisi hajuvoiteilla ja sen semmoisilla, te kun olette kieltäytyneet kaikesta maailman turhuudesta?

Olisipa taivas suonut, ettei hän olisi antanut minulle rasiaa! Vaikka hän olisi estellytkin, olin häntä voimakkaampi ja olin päättänyt riistää sen häneltä väkivallallakin, jotta tyydytyksekseni tietäisin ettei hän ollut vienyt mukanaan hitustakaan aarteita.

Dervissi veti rasian auliisti povestaan ja antoi sen minulle mitä ystävällisimmin sanoen:

-- Kas tässä, veli, ota se ja ole tyytyväinen. Jos voisin tehdä enemmän hyväksesi, sinun olisi tarvinnut vain pyytää. Olisin kernaasti tehnyt sinulle mieliksi.

Kun rasia oli kädessäni, avasin sen ja vilkaisten voiteeseen sanoin hänelle: -- Koska olet niin ystävällinen, et varmaankaan kieltäydy ilmoittamasta mihin tätä ainetta oikeastaan käytetään.

-- Sen vaikutus on hyvin ihmeellinen, dervissi vastasi. -- Jos sitä sivelee vasempaan silmäänsä, näkee heti kaikki maailman aarteet, vaikkapa ne olisivat maan uumenissa, mutta oikeaan silmään käytettynä se tekee sokeaksi.

Dervissi siveli pyynnöstäni voidetta vasempaan silmääni, jolloin havaitsin hänen puhuneen aivan totta. Näin määrättömiä aarteita ja halusin kahmaista ne kaikki itselleni. Mutta ajatellen, että dervissi tahtoi vain salata minulta jotakin sanoessaan, että voide sokaisi oikeaan silmään joutuneena, pyysin häntä sipaisemaan sitä hiukan siihenkin silmääni.

-- Muista toki, dervissi sanoi, -- että menetät silloin heti näkösi.