Part 13

Prinsessa oli aivan yhtä umpimielinen äitiään kohtaan, mutta kun sulttaanitar hartaasti pyysi häntä puhumaan, hän sanoi syvään huoaten ja kyyneliä vuodattaen: -- Olen kovin onneton. Sitten hän kertoi mitä oli tapahtunut. -- Tyttäreni, sulttaanitar vastasi, -- sinun on pidettävä tämä kaikki salassa. Kukaan ei näet usko, että olet täysijärkinen, jos kerrot näin omituisen tarinan. Sitten sulttaanitar meni tiedustelemaan visiirin pojalta, mutta ylpeänä ruhtinaallisesta avioliitostaan tämä kielsi kaikki, ja niinpä hääjuhlallisuuksia jatkettiin yhtä loistokkaasti kaiken päivää.

Illalla Aladdin kutsui taas hengen ja tuotatti prinsessan ja visiirin pojan luokseen kuten ennenkin. Ja seuraavana aamuna heidät vietiin takaisin palatsiin juuri siihen aikaan, kun heidän oli otettava vastaan sulttaanin vierailu. Prinsessa vastasi syleilyyn kyynelsilmin ja kertoi vihdoin mitä oli tapahtunut. Sulttaani neuvotteli suurvisiirin kanssa ja kuultuaan että tämän poika oli kokenut vielä pahempaa kuin prinsessa hän käski peruuttaa avioliiton. Ja kaikki juhlallisuudet -- joiden piti kestää vielä useita päiviä -- lakkautettiin kautta valtakunnan.

Hääjuhlallisuuksien äkillinen lopettaminen antoi aihetta paljoon juoruiluun, mutta mitään ei tullut ilmi, vaikka odottamaton muutos sai ihmiset pääkaupungissa ja maakunnissa arvailemaan kaikenlaista. Asiaan ei tiedetty mitään varmaa selitystä. Olihan vain nähty visiirin poikineen lähtevän palatsista kovin alla päin. Aladdin yksinään tunsi salaisuuden, mutta hän piti sen ovelasti omana tietonaan, niin ettei sulttaani eikä suurvisiiri, jotka olivat unohtaneet Aladdinin ja hänen anomuksensa, lainkaan aavistaneet kuka oli häiriön aiheuttaja.

Kolme kuukautta oli nyt kulunut siitä kun sulttaani oli antanut Aladdinin äidille lupauksensa, ja niinpä tämä lähti jälleen palatsiin kuulemaan sulttaanin päätöstä. Sulttaani tunsi hänet heti ja käski suurvisiirinsä tuoda hänet luokseen.

-- Armollinen sulttaani, leski virkkoi kumartuen maahan hänen edessään, -- olen teidän majesteettinne ohjeiden mukaan tullut kolmen kuukauden kuluttua puhumaan poikani puolesta.

Määrätessään päivän jolloin antaisi vastauksensa kunnon vaimon anomukseen ei sulttaani ollut uskonut kuulevansa tuosta avioliitosta sen koommin. Mutta hän ei mielellään tahtonut syödä sanaansa. Sen vuoksi hän neuvotteli visiirinsä kanssa, joka kehotti häntä asettamaan sellaiset ehdot että Aladdinin alhaisessa asemassa oleva mies ei voisi niitä täyttää. Neuvo näytti sulttaanista viisaalta ja hän sanoi: -- On kyllä totta, vaimokulta, että sulttaanien tulisi pysyä sanassaan, ja olen valmis pitämään omani ja tekemään poikasi onnelliseksi naittamalla hänelle tyttäreni. En kuitenkaan voi antaa häntä pojallesi, ellen saa todisteita hänen kyvystään huolehtia ruhtinaallisen säädyn mukaisesti puolisostaan. Sanohan pojallesi, että täytän lupaukseni heti kun hän on lähettänyt minulle neljäkymmentä aitokultaista, samanlaisilla jalokivillä täytettyä tarjotinta kuin jo olet minulle lahjoittanut, ja niitä kantamassa pitää olla neljäkymmentä mustaa orjaa, joiden edellä käy yhtä monta nuorta ja kaunista valkoista orjaa -- kaikki upeissa puvuissa. Näillä ehdoilla olen valmis luovuttamaan hänelle prinsessan. Mene ilmoittamaan se hänelle, ja minä odotan kunnes tuot hänen vastauksensa.

Aladdinin äiti lankesi toistamiseen kasvoilleen valtaistuimen juureen ja lähti. Kotimatkalla hän naureskeli itsekseen poikansa hupsua kuvittelua. Mistä, hän tuumi, Aladdin voi saada kaikki mitä sulttaani pyytää? Kotiin tultuaan hän ilmoitti pojalleen sulttaanilta saamansa sanoman ja lisäsi: -- Sulttaani odottaa heti vastaustasi. Mutta, hän naurahti, -- taitaa saada odottaa sitä kauan.

-- Ei niin kauan, äitiseni, kuin luulet, Aladdin vastasi. -- Olen hyvin mielissäni. Hänen majesteettinsa pyyntö on vain pikku seikka verrattuna siihen mitä olisin prinsessan vuoksi tehnyt. Toimitan ne tavarat hetimmiten.

Aladdin kiirehti kammioonsa ja kutsui hengen, jolle ilmoitti toivomuksensa. Henki vakuutti heti tottelevansa ja katosi. Hyvin lyhyen ajan kuluttua se palasi mukanaan neljäkymmentä mustaa orjaa, joista jokainen kantoi päänsä päällä raskasta timanteilla, rubiineilla, smaragdeilla, safiireilla ja kaikenlaisilla hohtokivillä täytettyä aitokultaista tarjotinta, ja jalokivet olivat vielä isompia ja kauniimpia kuin sulttaanille aikaisemmin lahjoitetut. Aladdin toimitti mustat orjat valkoisten orjien kera puutarhaan odottamaan.

-- Äiti, Aladdin sanoi, -- älä hukkaa aikaa. Haluaisin että palaisit palatsiin viemään prinsessalle pyydetyn huomenlahjan ennen kuin sulttaani lopettaa istuntonsa divaanissa, jotta hän nopeudestani ja täsmällisyydestäni voi päätellä kuinka kiihkeästi toivon kunniakasta liittoa.

Kulkue oli niin uhkea, että sen edetessä katuja pitkin joukoittain kansaa tuli sitä ihmetellen katselemaan. Orjien hohtokivistä kimaltelevien pukujen loisto oli niin suurenmoista, että ihmiset luulivat heitä kuninkaiksi tai ruhtinaiksi. Orjat astuivat verkalleen palatsia kohti, Aladdinin äiti etunenässä, ja olivat kaikki niin toistensa näköisiä että katsojia kummastutti.

Kun sulttaani, jolle oli ilmoitettu heidän saapumisestaan, oli käskenyt päästää heidät sisään, he astuivat esteettömästi neuvostosaliin säännöllisessä järjestyksessä, osa kääntyen oikealle, osa vasemmalle puolelle. Kun he kaikki olivat siellä ja olivat asettuneet puoliympyrään sulttaanin valtaistuimen eteen, mustat orjat laskivat kultatarjottimensa matolle ja lankesivat maahan koskettaen mattoa otsallaan, ja valkoiset orjat tekivät samoin. Noustuaan mustat orjat paljastivat tarjottimet, ja sitten kaikki seisoivat käsivarret ristissä rinnallaan.

Aladdinin äiti astui valtaistuimen juurelle ja sanoi sulttaanille: -- Armollinen hallitsija, poikani tietää hyvin, että tämä lahja ei ole läheskään prinsessa Badr-ul-Budurin arvoinen, mutta hän toivoo kuitenkin, että teidän majesteettinne ottaa sen vastaan ja suosittelee poikaani prinsessalle, varsinkin kun poikani on parhaansa mukaan koettanut täyttää ehdot jotka suvaitsitte asettaa hänelle.

Sulttaani ei enää epäröinyt. Hän oli ylen iloinen nähdessään Aladdinin suurellisen lahjan. -- Mene sanomaan pojallesi, hän virkkoi, -- että odotan häntä avosylin. Ja mitä nopeammin hän rientää ottamaan minulta vastaan prinsessan, tyttäreni, sitä suuremman riemun hän tuottaa minulle.

Heti kun räätälinleski oli poistunut, sulttaani lopetti istunnon, nousi korokkeeltaan ja määräsi, että prinsessan palvelijoiden oli tultava noutamaan tarjottimet emäntänsä huoneeseen, jonne hän itsekin lähti ihailemaan niitä mielin määrin tyttärensä kanssa. Kaikki kahdeksankymmentä orjaa johdatettiin palatsiin. Kerrottuaan prinsessalle heidän upeudestaan sulttaani käski tuoda heidät prinsessan huoneen edustalle, jotta tämä näkisi ikkunoiden ristikoitten läpi, ettei isä ollut liioitellut niistä puhuessaan.

Aladdinin äiti saapui kotiin, ja jo hänen ilmeensä ja käytöksensä osoittivat, että hänellä oli hyviä uutisia. -- Riemuitse, poikani, hän sanoi, -- olet päässyt korkeimpien toivomustesi perille. Sulttaani on julistanut sinut kyllin arvokkaaksi omistamaan prinsessa Badr-ul-Budurin ja odottaa kärsimättömästi syleilläkseen sinua ja päättääkseen avioliiton.

Ylen ihastuneena sanomasta Aladdin meni huoneeseensa ja kutsui lampun orjan, kuten tavallista. -- Henki, hän virkkoi, -- tahdon heti päästä kylpyyn, ja sitten sinun tulee toimittaa minulle kallisarvoisin ja muhkein puku mitä mikään kuningas konsaan on käyttänyt. Tuskin oli hän lausunut nämä sanat, kun henki teki hänet samoin kuin itsensäkin näkymättömäksi ja vei hänet monivivahteisesta marmorista rakennettuun kylpylään, jossa näkymättömät kädet valelivat ja pesivät hänet hyvänhajuisella vedellä. Ja kun hänet jälleen tuotiin pukeutumishuoneeseen, hän löysi sieltä omien vaatteittensa asemesta vaatekerran jonka komeus hämmästytti häntä. Henki auttoi sen hänen ylleen ja kuljetettuaan hänet takaisin hänen omaan kammioonsa kysyi häneltä, oliko hänellä muita käskyjä annettavina. -- On, Aladdin vastasi, -- hanki minulle ratsu, joka kauneudessa ja uljuudessa voittaa sulttaanin tallin parhaat ja on satuloineen, suitsineen ja muine tarpeineen miljoonan kultarahan arvoinen. Haluan myös kaksikymmentä yhtä upeasti puettua orjaa kuin ne, jotka kantoivat huomenlahjani palatsiin, kävelemään vieressäni ja takanani sekä vielä saman verran astumaan edelläni kahdessa rivissä. Sitä paitsi on sinun hankittava äitini saattueeksi kuusi orjatarta, ainakin yhtä loistavasti vaatetettua kuin konsaan prinsessa Badr-ul-Buduria palvelevat, ja jokainen heistä tuokoon täydellisen puvun joka kelpaisi kelle sulttaanittarelle tahansa. Tarvitsen myös kymmenentuhatta kultarahaa kymmenessä kukkarossa. Riennä täyttämään käskyni!

Heti kun Aladdin oli antanut määräykset, henki katosi, mutta palasi samassa tuokiossa tuoden hevosen, neljäkymmentä orjaa, joista kymmenellä oli kymmenentuhatta kultarahaa sisältävä kukkaro, sekä kuusi orjatarta, jotka kaikki kantoivat päänsä päällä hopeakudokseen käärittyä erilaista pukua Aladdinin äidille. Henki antoi kaikki Aladdinille.

Aladdin otti neljä kukkaroa, antoi ne äidilleen, samoin kuin pukuja kantavat orjattaret, ja sanoi hänelle, että hän sai käyttää rahat niin kuin itse tahtoi. Jäljellä olevat kuusi kukkaroa hän jätti orjille, käskien heitä sirottelemaan tien varrella kourallisittain kolikoita rahvaalle.

Kun kaikki oli valmista, hän nousi oriinsa selkään, kolmen kukkaronkantajan astuessa hänen oikealla puolellaan ja kolmen vasemmalla, ja lähti ratsastamaan palatsia kohti. Vaikka Aladdin ei sitä ennen ollut koskaan istunut satulassa, hän ratsasti niin tavattoman sirosti, että taitavimmatkaan hevosmiehet eivät olisi luulleet häntä aloittelijaksi. Kaduilla, joita pitkin hänen oli saattueineen kuljettava, tulvi lukematon kansanjoukko, joka kajautteli ilmaa riemuhuudoillaan, varsinkin milloin nuo kuusi orjaa syytivät kukkaroistaan kourantäysin kultaa rahvaalle.

Kovin hämmästyneenä Aladdinin muhkeasta puvusta ja hänen saattojoukkonsa loistosta sulttaani otti hänet riemuiten vastaan ja koetti kaikin tavoin osoittaa hänelle kunnioitustaan. Kun juhla-ateria oli nautittu, sulttaani kutsutti ylituomarin laatimaan avioliittosopimuksen, ja se varustettiin asianomaisten allekirjoituksilla. Sulttaani halusi kaikin mokomin että häät vietettäisiin heti, mutta Aladdin sanoi: -- Pyydän että teidän majesteettinne antaa minulle palatsin läheisyydestä riittävän maa-alan, jolle voin rakennuttaa prinsessan arvoisen kodin ennen kuin häämme vietetään. Kiihkeän haluni saada prinsessa omakseni voitte päätellä siitä nopeudesta jolla linna kohotetaan.

Sulttaani suostui kernaasti pyyntöön ja syleiltyään Aladdinia salli tämän palata kotiin.

Aladdin poistui kumartaen tottuneimman hovimiehen tapaan ja riensi kansan eläköönhuutojen kaikuessa kotiinsa henkeä puhuttelemaan. Kun hän oli päässyt kammioonsa, hän otti lampun ja hieraisi sitä. Henki ilmestyi heti ja vakuutti uskollisuuttaan. Aladdin sanoi sille: -- Henki, rakenna minulle palatsi jossa voin ottaa vastaan puolisoni prinsessa Badr-ul-Budurin. Tehtäköön se porfyyrista, jaspiksesta, akaatista, lasuurikivestä ja hienoimmista erivärisistä marmorilajeista. Yläkertaan on rakennettava iso, kupukattoinen sali, jossa on neljä yhtäläistä ja yhtä suurta sivua, ja tiilien asemesta muurattakoot seinät vuoroittaisista kulta- ja hopeaharkoista. Kussakin seinässä olkoon kuusi ikkunaa. Yhtä ikkunaa lukuun ottamatta, joka on jätettävä keskeneräiseksi, niiden puitteet tulee koristaa timanteilla, rubiineilla ja smaragdeilla, niin että niiden vertaa ei ole maailmassa nähty. Palatsiin pitää kuulua myös sisä- ja ulkopiha sekä laaja puutarha. Mutta ennen kaikkea toimita sinne avara aarreaitta ja täytä rahasto lyödyllä kullalla ja hopealla. Älköön palatsista puuttuko mitään, ei keittiötä eikä varastohuoneita, ja hirnukoot talleissa parhaat hevoset. Lopuksi sinun tulee järjestää sinne ruhtinaallinen palveluskunta. Mene täyttämään käskyni!

Aladdin antoi nämä määräykset päivänlaskun aikaan, ja jo ennen aamunkoittoa henki saapui ja sanoi: -- Mestari, palatsisi on valmis.

Aladdin virkahti vain sanasen, ja henki vei hänet palatsiin opastaen hänet kaikkiin suojiin. Aladdin oli niihin kuten palvelusväkeenkin hyvin ihastunut. Henki näytti hänelle sitten aarteiston, jonka rahastonhoitaja avasi ja jossa Aladdin näki erisuuruisia kukkaroita pinottuina mitä parhaimpaan järjestykseen lattiasta kattoon asti. Sen jälkeen henki vei hänet talleihin, joissa oli maailman uljaimpia hevosia, ja tallirengit puuhailivat niiden hoitelemisessa. Sieltä he menivät varastohuoneisiin, jotka olivat täytetyt kaikilla mahdollisilla ruoka- ja korutarvikkeilla.

Kun Aladdin oli tarkastanut palatsin läpikotaisin, hän sanoi: -- Henki, kukaan ei voi olla tyytyväisempi kuin minä. Unohdin vain yhden seikan: Levitähän matto sulttaanin palatsista tänne, jotta prinsessa voi kävellä sitä pitkin. Henki katosi heti, ja Aladdin näki toiveensa toteutuvan silmänräpäyksessä. Sitten henki palasi ja vei hänet kotiin ennen kuin sulttaanin palatsin portit avattiin.

Kun portinvartijat tulivat avaamaan niitä, he kummastuivat nähdessään yöllä kohonneen komean palatsin ja hienon samettimaton joka johti sen pääkäytävään. He ilmoittivat asiasta heti suurvisiirille, joka riensi kertomaan siitä sulttaanille. -- Se on varmaan se palatsi, itsevaltias huudahti, -- jonka rakentamiseen annoin Aladdinille luvan. Hän on tehnyt minulle tämän yllätyksen näyttääkseen mitä kykenee saamaan aikaan yhdessä yössä.

Kun Aladdin oli tuotu kotiin, hän pyysi äitiään menemään ilmoittamaan Badr-ul-Budurille, että palatsi oli valmis ottamaan prinsessan vastaan sinä iltana. Äiti lähti heti naisorjiensa saattamana.

Leski istui prinsessan luona, kun sulttaani astui huoneeseen. Hän oli kovin ihmeissään nähdessään, mikä muutos vaimossa oli tapahtunut, ja myös hyvin mielissään. Aladdin oli lähtenyt sillä välin matkalle uuteen kotiinsa eikä suinkaan unohtanut ottaa mukaansa lamppua ja sormusta, joista kummastakin hänellä oli ollut niin paljon hyötyä. Riemu oli ylinnä ja soiton sävelet kajahtelivat, kun prinsessa Badr-ul-Budur lähti sinä iltana sulttaanin palatsista. Häntä seurasi loistava saattue Aladdinin palatsin ovelle, missä sulhanen oli valmiina ottamaan kaikin kunnianosoituksin hänet vastaan. Hän vei prinsessan erääseen isoon saliin, jonka upeus kummastutti tätä ylenmäärin, ja sitten juhlittiin myöhäiseen yöhön.

Heti pukeuduttuaan Aladdin meni seuraavana aamuna kutsumaan sulttaania ja hänen hoviaan palatsiinsa. Hallitsija suostui mielihyvin ja lähti suurvisiirinsä ja kaikkien ylhäisten hoviherrojensa seurassa Aladdinin mukaan. Mitä lähemmäksi Aladdinin palatsia sulttaani tuli, sitä enemmän hän hämmästyi sen kauneutta. Mutta kun hän astui kupusaliin ja näki timanteilla, rubiineilla ja smaragdeilla somistetut ikkunat -- ja pelkkiä isoja, moitteettomia kiviä ne olivatkin -- hän ällistyi niin suuresti että seisoi jonkin aikaa aivan hievahtamatta.

-- Poikani, hän sanoi sitten, -- tämä sali on maailman ihmeellisin ja ihanin. Vain yksi asia minua kummastuttaa, nimittäin tuo keskeneräinen ikkuna.

-- Valtiaani, Aladdin vastasi, -- laiminlyönti oli tahallinen. Halusin näet, että teidän majesteetillenne jäisi kunnia päättää tämän salin rakennustyö.

-- Tarkoituksesi oli ystävällinen, sulttaani virkkoi. -- Annankin heti määräykseni.

Kun sulttaani nousi aterialta, hänelle ilmoitettiin, että jalokivikauppiaat ja kultasepät odottivat. Hän palasi saliin ja näytti heille keskeneräisen ikkunan. -- Lähetin noutamaan teidät, hän sanoi, -- jotta laittaisitte tämän ikkunan täsmällisesti toisten kaltaiseksi. Ja kiirehtikää työtänne minkä voitte.

Jalokivikauppiaat ja kultasepät tarkastivat huolellisesti muut kaksikymmentäkolme ikkunaa ja neuvoteltuaan keskenään saadakseen selville paljonko kalliita kiviä kukin kykeni tuomaan, he palasivat ja tulivat sulttaanin eteen, jonka ylin hovihankkija ryhtyi puhumaan ammattitoveriensa puolesta lausuen: -- Armollinen sulttaani, olemme kaikki halukkaat ponnistamaan voitavamme sekä ahkeruuden että huolellisuuden suhteen totellaksemme teidän majesteettianne. Mutta me kaikki yhteisestikään emme kykene toimittamaan näin suurenmoiseen työhön tarvittavaa hohtokivien paljoutta.

-- Minulla on niitä enemmän kuin kylliksi, sulttaani vastasi. -- Tulkaa palatsiin ja valitkaa varastostani tarkoitukseenne sopivia.

Kun sulttaani palasi palatsiinsa, hän käski tuoda hohtokivensä esille, ja jalokivisepät ottivat niistä suuren joukon, eritoten Aladdinin lahjoittamista, jotka he pian käyttivät, silti paljon edistymättä työssään. He tulivat vielä useita kertoja noutamaan lisää eivätkä olleet kuukaudessa saaneet ikkunaa edes puolivalmiiksi. Sanalla sanoen, he käyttivät kaikki sulttaanin jalokivet ja lainasivat vielä visiiriltäkin, mutta työ oli yhä keskeneräinen.

Aladdin, joka tiesi, että kaikki sulttaanin yritykset tehdä ikkuna toisten kaltaiseksi olivat turhia, lähetti kutsumaan jalokivikauppiaat ja kultasepät eikä ainoastaan käskenyt heidän luopua työstään, vaan purkaa jo tehdynkin ja viedä jalokivet takaisin sulttaanille ja visiirille. He purkivat muutamassa tunnissa työn, johon olivat kuluttaneet kuusi viikkoa, ja heidän lähtiessään Aladdin jäi yksikseen saliin. Hän otti lampun, joka hänellä oli mukanaan, ja hankasi sitä, ja henki ilmestyi heti. -- Käskin sinun jättää yhden tämän salin kahdestakymmenestäneljästä ikkunasta keskeneräiseksi, ja suoritit tehtäväsi täsmällisesti. Nyt haluan että teet sen muiden kaltaiseksi. Henki poistui. Aladdin pistäytyi ulkona ja palatessaan näki ikkunan olevan toisten kaltainen kuten oli toivonut.

Jalokivikauppiaat ja kultasepät menivät palatsiin ja pääsivät sulttaanin puheille. Jalokiviseppien päämies palautti takaisin tuodut kivet sulttaanille. Sulttaani kysyi, oliko Aladdin maininnut mistä syystä oli käskenyt heitä menettelemään niin, ja kun he vastasivat kieltävästi, hänen majesteettinsa käski tuomaan hevosen, nousi sen selkään ja ratsasti vävynsä palatsiin muutaman jalkaisin astuvan seuralaisen kanssa. Aladdin tuli portille häntä vastaan ja vastaamatta hänen kysymykseensä saattoi hänet kupusaliin, jossa sulttaani ihmeekseen näki ikkunan viimeisteltynä aivan toisten kaltaiseksi. Hän luuli ensin erehtyneensä ikkunasta, mutta tarkastettuaan kaikkia muitakin hän havaitsi, että se oli muutamassa minuutissa laitettu täyteen kuntoon, kun taas jalokivisepät olivat ahertaneet viikkokausia saamatta työtä valmiiksi. -- Poikani, hän sanoi, -- mikä ihmeellinen mies sinä oletkaan, kun teet tuollaisia hämmästyttäviä töitä silmänräpäyksessä! Maailmassa ei ole toista sinun vertaistasi. Mitä paremmin sinuun tutustun, sitä enemmän ihailen sinua.

Aladdin ei aina pysytellyt palatsissaan, vaan halusi näyttäytyä kerran, pari viikossa pääkaupungissa, mennen milloin yhteen, milloin toiseen moskeijaan rukoilemaan tai käyden tervehtimässä suurvisiiriä ja hovin korkeimpia herroja. Joka kerta, kun hän liikkui ulkosalla, hänellä oli orja kävelemässä kummallakin puolen ratsuaan, ja he heittelivät kourallisittain rahaa kansalle hänen ratsastaessaan kaduilla ja toreilla. Jalomielisyys hankki hänelle kansan rakkauden. Kaikki siunasivat häntä, ja tuli yleiseksi tavaksi vannoa hänen päänsä kautta. Niin hän voitti kansan sydämet ja oli suositumpi kuin sulttaani itse.

Aladdin eli siihen tapaan useita vuosia. Mutta sitten Afrikkaan palannut taikuri muisti hänet eräänä päivänä, ja vaikka luulikin hänen nääntyneen luolaan, johon oli hänet jättänyt, hän päätti kuitenkin hankkia varmuuden asiasta. Pitkien ja huolellisten taikatutkimusten avulla hän sai tietää, että Aladdin oli pelastunut ja eli suuressa loistossa, mistä kaikesta sai kiittää ihmelamppua.

Saatuaan sen selville taikuri lähti kiireen vilkkaa matkalle Kiinan pääkaupunkiin. Perille päästyään hän meni karavaanimajaan levähtääkseen pitkän vaelluksensa jälkeen.

Tiedustelemalla hän sai kuulla Aladdinin äärettömästä rikkaudesta, hänen anteliaisuudestaan ja kansalle jakelemistaan almuista sekä uhkean palatsin rakentamisesta. Kun taikuri näki palatsin, hän tiesi hyvin, että ainoastaan henget olivat voineet pystyttää sen. Ja häntä suututti kovin ajatus omasta tappiostaan. Hän palasi yömajaan päättäen ottaa selville missä lamppua säilytettiin, ja taikatietojensa avulla hän onnistuikin siinä. Kun hän suureksi riemukseen sai selville, että lamppu oli palatsissa eikä Aladdinin mukana kuten hän oli pelännyt, hän jupisi: -- Nyt hankin lampun itselleni ja kostan nuorukaiselle, syöksen hänet takaisin alkuperäiseen alhaiseen asemaansa.

Taikuri kuuli myös, että Aladdin oli kolme päivää sitten lähtenyt viikon kestävälle metsästysretkelle. Tieto riitti loihtijalle hänen suunnitelmiensa toteuttamiseksi, ja hän ryhtyikin heti tuumasta toimeen.

Ensin hän meni vaskisepälle ja osti tusinan lamppuja. Ne hän pani vasuun ja lähti jälleen Aladdinin palatsin edustalle. Lähelle tullessaan hän huuteli: -- Kuka haluaa vaihtaa vanhoja lamppuja uusiin? Prinsessa sattui kuulemaan melua, vaikkei erottanut hänen sanojaan. Uteliaana tietämään, miksi kansaa kerääntyi äijän ympärille, hän lähetti erään orjattaristaan kysymään mitä ukolla oli myytävänä.

Orjatar palasi pian nauraen niin sydämellisesti että prinsessa suutahti. -- Prinsessa, orjatar virkkoi yhä nauraa hohottaen, -- miehellä on kainalossaan vasullinen siroja uusia lamppuja joita haluaa vaihtaa vanhoihin. Lapsia ja rahvasta kerääntyy hänen kintereilleen, niin että hän tuskin voi liikkua paikaltaan, ja katsojat meluavat minkä voivat häntä pilkatakseen.

Tämän kuullessaan toinen orjatar virkkoi: -- En tiedä lieneekö prinsessa huomannut, mutta lampuista puhuttaessa muistankin, että prinssin pukuhuoneen hyllyllä on lamppurähjä. Kuka sen omistaakin, ei varmaankaan pahoittele, että saa sen tilalle uuden.

Prinsessa, joka ei tiennyt lampun arvosta, käski erästä miesorjaa ottamaan sen ja viemään vaihdettavaksi. Orja totteli, kävi noutamassa lampun ja oli tuskin ehtinyt palatsin portille, kun näki afrikkalaisen velhon ja osoittaen hänelle vanhaa lamppua sanoi: -- Anna minulle tästä uusi lamppu.

Taikuri ei ollenkaan epäillyt, etteikö se olisi hänen haluamansa lamppu. Toista sellaista ei voinut olla palatsissa, jossa jokainen kapine oli kultaa tai hopeaa. Hän sieppasi sen innokkaasti orjan kädestä, työnsi sen mahdollisimman syvälle poveensa tarjosi miehelle vasunsa ja käski häntä valitsemaan mieleisensä. Orja otti yhden ja vei sen prinsessalle. Mutta tuskin vaihtokauppa oli tehty, kun palatsi kaikui loihtijan hupsuutta ivailevien lasten huudoista.

Afrikkalainen velho antoi jokaisen nauraa minkä mieli teki. Heti kun oli päässyt pois molempien palatsien väliseltä kentältä, hän riensi hiljaisimmille sivukaduille. Ja kun hän ei enää tarvinnut lamppujaan eikä vasua, hän laski ne vaivihkaa pimeään kujaan. Käveltyään vielä kadun, pari hän tuli eräälle kaupungin porteista. Esikaupunkien läpi asteltuaan hän saapui vihdoin yksinäiselle paikalle ja viipyi siellä lopun päivää. Yön tullen hän veti lampun taskustaan ja hankasi sitä. Henki saapui käskyä totellen ja sanoi: -- Mitä tahdot? Olen valmis tottelemaan sinua orjanasi ja kaikkien niiden orjana, joilla on tuo lamppu käsissään, -- minä ja muut lampun henget.

-- Käsken, että siirrät heti Afrikkaan minut ja palatsin, jonka olet muiden lampun orjien kanssa rakentanut tähän kaupunkiin. Siirrä myös kaikki palatsissa olevat ihmiset. Henki ei vastannut mitään, vaan lennätti heti sekä loihtijan että palatsin kaikkine asukkaineen velhon määräämään paikkaan.

Sulttaani joutui niin ihmetyksen valtaan, kun ei aamulla nähnyt palatsia siinä missä oli tottunut sitä katselemaan, että kutsutti suurvisiirin luokseen kysyäkseen hänen mielipidettään. Suurvisiiri, joka pelkäsi ja vihasi Aladdinia, ei vitkastellut neuvoa sulttaania vangituttamaan prinssin. Aladdin tuotiin kahleissa sulttaanin eteen, ja vihastunut hallitsija aikoi mestauttaa hänet, mutta juuri kun pyöveli oli kohottamaisillaan kirveensä ilmoitettiin, että kansa oli noussut kapinaan ja uhkasi murtautua palatsiin suosikkiaan pelastamaan. Kuolemantuomio täytyi peruuttaa kansan tyynnyttämiseksi.