Part 1

TUHAT JA YKSI YÖTÄ

Suomeksi toimittanut

Valfrid Hedman

Hämeenlinna, Karisto Oy, 1922.

SISÄLLYS:

Johdanto. Aasi, härkä ja työmies. Kauppias ja henki. Ensimmäisen vanhuksen ja naarashirven tarina. Toisen vanhuksen ja kahden mustan koiran tarina. Kalastajan tarina. Kreikan kuninkaan ja lääkäri Dubanin tarina. Aviomies ja papukaija. Tarina rangaistusta visiiristä. Kalastajan myöhempiä seikkailuja. Mustain saarten nuoren kuninkaan tarina. Merenkulkija Sinbadin tarina. Sinbadin toinen retki. Sinbadin kolmas retki. Sinbadin neljäs retki. Sinbadin viides retki. Sinbadin kuudes retki. Sinbadin seitsemäs eli viimeinen retki. Kertomus prinssi Ahmedista ja Peri-Banusta. Ali Baba ja neljäkymmentä ryöväriä. Tarina Aladdinista ja taikalampusta. Kalifi Harun-al-Rashidin seikkailu. Baba Abdullahin tarina. Seid Numanin tarina. Hodsha Hassan Alhabbalin tarina. Bagdadilaisen kauppiaan ali Hodshan tarina. Tarina Abu Hassanista eli unestaan heränneestä.

Johdanto

Sassanidien, Persian muinaisten kuninkaiden, aikakirjoissa kerrotaan, että tässä mahtavassa suvussa oli ennen vanhaan hallitsija, jota pidettiin aikansa oivallisimpana ruhtinaana. Hänen alamaisensa rakastivat häntä yhtä paljon hänen viisautensa ja ymmärtäväisyytensä vuoksi kuin hänen naapurinsa pelkäsivät häntä hänen urhoollisuutensa ja hyvin opetetun sotajoukkonsa tähden.

Hänellä oli kaksi poikaa. Vanhempi, Shah-Riar, oli kelvollinen valtakunnan perijä, ja hänellä oli kaikki isänsä hyveet. Nuorempi, Shah-Zenan, oli yhtä ansiokas prinssi.

Pitkän ja maineikkaan hallituskauden jälkeen kuningas kuoli, ja Shah-Riar nousi valtaistuimelle. Shah-Zenan, joka valtakunnan lakien mukaan ei saanut mitään osuutta hallitukseen, ei lainkaan kadehtinut veljensä onnea, vaan päinvastoin koetti parhaansa mukaan olla hänelle mieliksi, mikä hänelle varsin helposti onnistuikin. Shah-Riar, joka luonnollisesti oli hellästi kiintynyt veljeensä, antoi prinssille Ison Tartarian kuningaskunnan. Shah-Zenan matkusti heti ottamaan alueen haltuunsa ja sijoitti hallitusistuimensa maan pääkaupunkiin Samarkandiin.

Kun he olivat eläneet kymmenen vuotta tapaamatta toisiaan Shah-Riar, joka oli kovin halukas kohtaamaan veljensä, päätti lähettää visiirinsä kutsumaan hänet hoviinsa. Visiirin saavuttua lähelle pääkaupunkia Shah-Zenanille ilmoitettiin hänen tulostaan, ja Shah-Zenan meni häntä vastaan ylhäisimpien hoviherrojensa saattamana, jotka erikoisesta kunnioituksesta sulttaanin ministeriä kohtaan esiintyivät upeissa puvuissa. Tartarian kuningas otti lähettilään suurin riemunilmauksin vastaan ja tiedusti häneltä heti veljensä sulttaanin vointia.

Kun visiiri oli ilmoittanut hänelle, että itsevaltias oli terve, visiiri mainitsi käyntinsä tarkoituksen. Shah-Zenan tuli kovin liikuttuneeksi ja vastasi:

-- Viisas visiiri, sulttaani osoittaa minulle liian suuren kunnian. Mikään ei voisi olla minulle mieluisempaa, sillä ikävöin yhtä kiihkeästi veljeäni kuin hän minua. Kuningaskunnassani vallitsee rauha, enkä tarvitse kuin kymmenen päivää valmistautuakseni matkalle kanssanne. Suotta siis asettuisitte niin lyhyeksi ajaksi kaupunkiini. Pyydän teitä pystyttämään telttanne tänne, ja käsken toimittamaan teille kaikkea mitä seuralaisinenne tarvitsette.

Visiiri suostui kernaasti. Tehtyään matkavalmistuksensa Shah-Zenan sanoi noiden kymmenen päivän kuluttua jäähyväiset vaimolleen kuningattarelle ja lähti saattueineen illalla kaupungista. Hän pystytti kuninkaallisen loistotelttansa visiirin teltan viereen ja puheli hänen kanssaan puoliyöhön asti. Haluten vielä kerran nähdä kuningattaren, jota hän kiihkeästi rakasti, hän palasi vielä yksinään palatsiinsa, jolloin hän sanomattomaksi surukseen tapasi vaimonsa hieromassa kauppaa vihollisten kanssa hänen kavaltamisestaan. Ennen kuin salaliittolaiset havaitsivat hänen läsnäolonsa, onneton ruhtinas paljasti oikeutetun suuttumuksensa kiihkossa käyrän sapelinsa, surmasi heidät ja paiskasi heidän ruumiinsa palatsia ympäröivään vallihautaan.

Kostettuaan rikollisille hän palasi telttaansa hiiskumatta sanaakaan tapahtumasta, käski panna teltat kokoon ja lähti ennen päivänkoittoa matkalle patarumpujen ja muiden soittimien sävelten kaikuessa ja täyttäessä riemulla jokaisen, paitsi kuningasta. Hän oli niin murheissaan vaimonsa petollisuudesta, että hänet valtasi ääretön synkkämielisyys joka masensi häntä koko matkan ajan.

Kun hän lähestyi Persian pääkaupunkia, sulttaani Shah-Riar tuli hovilaisineen häntä vastaan. Ruhtinaat olivat ylen iloiset nähdessään toisensa. Laskeuduttuaan satulasta he molemminpuolisten syleilyjen ja muiden hellyyden- ja kunnianosoitusten jälkeen nousivat taas ratsaille ja ajoivat kaupunkiin kansan riemuhuutojen kaikuessa. Sulttaani saattoi veljensä tälle valmistettuun asuntoon, palatsiin jonka vain puutarha erotti hänen omastaan. Se oli sitä upeampi, koska se oli varattu juhlahuoneistoksi julkisia kemuja ja muita hovin huvituksia varten.

Shah-Riar jätti heti Tartarian kuninkaan yksikseen, jotta tämä saisi aikaa kylpemiseen ja puvun vaihtamiseen. Niin pian kuin kuningas oli näistä puuhista suoriutunut, sulttaani palasi hänen luokseen, ja molemmat ruhtinaat istuutuivat yhdessä sohvalle ja rupattelivat hauskasti, kuten veljeksiltä pitkän eron jälkeen saattoi odottaakin. Kun illallisen aika tuli, he aterioivat yhdessä ja jatkoivat vielä keskusteluaan, kunnes Shah-Riar huomasi että jo oli varsin myöhä ja jätti veljensä lepäämään.

Onneton Shah-Zenan meni vuoteeseensa, mutta vaikka keskustelu veljen kanssa oli vähäksi aikaa vaimentanut hänen suruaan, se palasi nyt entistä kiihkeämpänä, niin että hän tarpeellisen levon asemesta kiusasi itseään katkerilla ajatuksilla. Hänen vaimonsa petoksen kaikki yksityiskohdat välähtivät jälleen hänen mieleensä niin elävinä että hän oli kuin järjiltään. Koska hän ei kyennyt nukkumaan, hän nousi ja antautui murheellisten ajatusten valtaan, ja ne painoivat hänen kasvoihinsa leiman joka ei voinut jäädä sulttaanilta huomaamatta. Veljensä synkkämielisyydestä huolestuneena Shah-Riar yritti huvittaa häntä joka päivä uusilla viehätyksillä ja loistavan upeilla juhlapidoilla. Mutta kaukana siitä, että ne olisivat tuottaneet poloiselle lohtua, ne vain enensivät hänen suruaan.

Kun Shah-Riar eräänä päivänä oli järjestänyt suuren metsästysretken parin päivän matkan päähän hallituskaupungistaan, paikkaan jossa vilisi peuroja, Shah-Zenan pyysi häntä sallimaan hänen jäädä pois, koska hänen terveytensä ei sallinut että hän lähtisi mukaan. Sulttaani, joka ei tahtonut millään tavoin pakottaa häntä, antoi hänen menetellä mielensä mukaan ja lähti eräretkelle ylimystensä kanssa. Kun Tartarian kuningas oli jäänyt yksikseen, hän sulkeutui kammioonsa ja istahti puutarhan puolisen ikkunan luo. Tästä paikasta, josta hän saattoi itse näkymättä katsella ulos, hän pian havaitsi jotakin joka kokonaan kiinnitti hänen huomionsa. Salaovi avautui sulttaanin palatsista, ja siitä astui ulos useita henkilöitä joiden joukosta saattoi helposti erottaa sulttaanittaren hänen majesteettisesta ilmeestään. Ruhtinatar, joka arveli Tartarian kuninkaan lähteneen metsästämään veljensä sulttaanin kanssa, tuli seuralaisineen hänen huoneensa ikkunoiden läheisyyteen, ja kuningas kuuli hänen keskustelevan petoksesta kumppaniensa kanssa.

Veljen puolison halpamaisuus täytti Tartarian kuninkaan mielen monenlaisilla mietteillä. Kuinka vähän syytä minulla olikaan, hän tuumi, luulotella itseäni kaikkia muita onnettomammaksi! Nähtävästi on kaikkien mahtavien ja korkeassa asemassa olevien välttämättömänä kohtalona että heidän kunniaansa ja valta-asemaansa vastaan juonitellaan. Olen siis aika hupsu, kun tapan itseni murheella. Päätän että näin yleislaatuisen onnettomuuden muisteleminen ei enää koskaan saa häiritä rauhaani.

Siitä hetkestä hän ei enää huolinut tuskitella. Hän pyysi tuomaan illallisensa, söi paremmalla ruokahalulla kuin mitä hänellä oli ollut Samarkandista lähdettyään ja kuunteli hiukan viehättyneenäkin laulua ja soittoa, jota oli varattu hänen viihdykkeekseen aterian ajaksi.

Sen jälkeen hän oli yhä varsin hilpeä. Kuultuaan että sulttaani oli palaamassa pääkaupunkiinsa hän meni veljeään vastaan ja lausui kohteliaat tervehdyksensä hyvin iloisella äänellä.

Shah-Riar, joka oli odottanut tapaavansa hänet samassa mielentilassa johon hän oli pari päivää sitten jäänyt, tuli ylen iloiseksi nähdessään hänet hilpeänä. -- Rakas veli, hän sanoi, -- kiitän taivasta muutoksesta, joka sinussa on minun poissaollessani tapahtunut. Olehan hyvä ja kerro miksi olit niin alakuloinen ja miksi et enää ole.

Tartarian kuningas oli hetkisen vaiti ikään kuin miettien ja suunnitellen mitä vastaisi. Vihdoin hän virkkoi: -- Sinä olet minun sulttaanini ja herrani, mutta salli minun kuitenkin olla vastaamatta kysymykseesi.

-- En salli, rakas veli, sulttaani sanoi, -- sinun pitää vastata minulle. En tyydy kieltäytymiseen.

Kun Shah-Zenan ei voinut vastustaa näitä hartaita pyyntöjä, hän lausui. -- No sitten, veli, täytän toivomuksesi, koska niin käsket. Ja hän kertoi sulttaanille Samarkandin kuningattaren petollisuudesta. -- Tämä, hän sanoi, -- oli murheeni aiheena. Eikö minulla mielestäsi ollut kyllin syytä alakuloisuuteen?

-- Oi, veli hyvä, sulttaani huudahti, -- minkä kauhean tapauksen minulle kerroitkaan! Annan sinulle hyväksyvän tunnustukseni siitä että rankaisit itsesi ja valtakuntasi kavaltajia. Kukaan ei voi moittia sinua teostasi. Se oli oikein, ja jos asia olisi minua koskenut, olisin tuskin ollut yhtä kohtuullinen. Nyt en enää ihmettele surumielisyyttäsi. Sellainen seikka koskee liian kipeästi ja on liian nöyryyttävä ollakseen järkyttämättä mieltäsi. Voi taivas, mikä merkillinen seikkailu! Mutta minun on kiitettävä Allahia, joka on suonut sinulle lohdutusta. Ja koska en epäile, että lohduttautumiseesi on riittävät syynsä, niin olehan hyvä ja kerro mikä sen aiheutti äläkä salaa mitään.

Shah-Zenan ei ollut tässä kohdin yhtä helposti taivutettavissa kuin äskeisessä, koska hän ajatteli veljeään. Mutta kun hänen täytyi myöntyä tämän hartaisiin pyyntöihin, hän kertoi vihdoin sattumalta kuulemansa keskustelun. -- Sen jälkeen, hän jatkoi, -- uskoin, että kaikki naiset ovat luonteeltaan petollisia. Näin ajatellessani minusta näytti käsittämättömältä heikkoudelta miesten puolelta, että he lainkaan luottavat naisten uskollisuuteen. Tämä miete toi monta muuta mukanaan. Sanalla sanoen katsoin parhaaksi olla omasta puolestani asiasta enempää huolehtimatta ja varoittaa sinua ehkäistäksesi sulttaanittaren aikeet.

Kuullessaan veljensä kertomat hirveät uutiset sulttaani joutui hillittömän raivon valtaan ja antoi heti määräyksen sulttaanittaren ja hänen vehkeilykumppaniensa teloittamisesta.

Ankaran toimenpiteen jälkeen ja vakuuttuneena siitä että kehenkään naiseen ei voinut luottaa, hän päätti ehkäistäkseen vastaisten vaimojensa uskottomuuden naida yhden joka päivä ja kuristuttaa hänet seuraavana aamuna kuoliaaksi. Laadittuaan itselleen tämän julman lain hän vannoi panevansa sen täytäntöön heti kun Tartarian kuningas oli matkustanut. Pian veli sanoikin hänelle jäähyväiset ja lähti upeilla lahjoilla kuormitettuine juhtineen paluumatkalleen.

Kun Shah-Zenan oli lähtenyt hovista, Shah-Riar ilmoitti päätöksensä suurvisiirille ja käski tätä hankkimaan hänelle uuden vaimon joka päivä. Mitä vastahakoisuutta visiiri lienee käskyjen toimeenpanemisesta tuntenutkin, täytyihän hänen alistua, koska oli velvollinen sokeasti tottelemaan herraansa sulttaania. Niinpä sitten tuotiinkin sulttaanille joka päivä uusi neitsyt puolisoksi, ja joka aamu uusi vaimo murhattiin.

Kun tieto ennen kuulumattomasta julmuudesta levisi pääkaupunkiin, se synnytti yleisen hämmennyksen, eikä kuulunut muuta kuin itkua ja valitusta. Täällä vuodatti isä kyyneleitä lohduttomassa murheessaan tyttärensä menetyksestä, tuolla hellät äidit peläten kaunoistensa joutuvan saman kohtalon uhreiksi täyttivät ilman voivotuksillaan ja surullisia aavistuksiaan ilmaisten. Ylistysten ja siunausten asemesta, joita sulttaani oli tähän asti alamaisiltaan saanut, nämä syytivätkin nyt suustaan pelkkiä sadatuksia.

Suurvisiirillä, joka kuten jo mainittiin oli kauhean ja alati jatkuvan vääryyden vastahakoisena toimeenpanijana, oli kaksi tytärtä. Vanhemman nimi oli Sheherazade ja nuoremman Dinarzade. Jälkimmäinen oli hyvin sivistynyt ja lahjakas, mutta edellinen oli rohkeudeltaan, älyltään ja terävältä vaistoltaan äärettömästi sukupuoltaan korkeammalla. Hän oli lukenut paljon, ja hänellä oli niin ihmeellinen muisti että hän ei milloinkaan unohtanut lukemaansa. Hän oli menestyksellisesti harrastanut filosofiaa, lääketiedettä, historiaa ja kaunotieteitä, ja hänen runoelmansa voittivat sen ajan parhaiden kirjailijoiden sepitykset. Sitä paitsi hän oli täydellinen kaunotar, ja kaikkien hänen avujensa kruununa oli moitteeton hyveellisyys.

Visiiri rakasti intohimoisesti tytärtään joka oli niin suuressa määrin hänen hellyytensä arvoinen.

Kun he eräänä päivänä keskustelivat, tyttö sanoi: -- Isä, minun on pyydettävä sinulta erästä suosiota, ja anon nöyrästi, että suostuisit siihen.

-- Minä en kiellä, visiiri vastasi, -- kunhan se vain on oikeamielinen ja järkevä.

-- Sen oikeudesta, neitonen selitti, -- ei voi olla epäilystäkään, kuten voit päätellä vaikutteesta joka minut pakottaa pyyntöni esittämään. Haluan tehdä lopun raakamaisuudesta, jota sulttaani harjoittaa kaupungin perheitä kohtaan. Tahdon karkottaa tuskalliset aavistukset, joita niin monet äidit tuntevat peläten menettävänsä tyttärensä kamalalla tavalla.

-- Suunnitelmasi, tyttäreni, visiiri vastasi, -- on sangen kiitettävä. Mutta paha jota tahtoisit lääkitä näyttää minusta parantumattomalta. Millä tavoin aiot panna tuumasi täytäntöön?

-- Isä, Sheherazade virkkoi, -- koska sulttaani sinun välitykselläsi valitsee joka päivä uuden aviovaimon, niin minua kohtaan tuntemasi hellyyden nimessä rukoilen sinua hankkimaan minulle kunnian päästä hänen puolisokseen.

Visiiri ei voinut kuunnella kauhistumatta.

-- Voi taivas, hän huudahti suuttuneena, -- oletko menettänyt järkesi, tyttö, kun teet niin vaarallisen pyynnön? Tunnet sulttaanin valan. Tahtoisitko siis, että tarjoan sinut hänelle? Ajattele toki mihin vaaraan varomaton intosi vie sinut.

-- Tiedän kyllä, rakas isä, vaaran johon antaudun, hyveellinen tytär vastasi, -- mutta se ei pelota minua. Jos joudun turmioon, kuolemani on kunniakas. Jos taas menestyn aikeessani, teen maalleni tärkeän palveluksen.

-- Ei, ei, visiiri kielsi, -- millä tahansa yritätkin taivutella minua sallimaan sinun heittäytyä sellaiseen välittömään vaaraan, älä kuvittelekaan, että koskaan suostun siihen. Kun sulttaani käskee minua työntämään tikarini sydämeesi, minun täytyy totella, ja mikä katkera tehtävä se isälle onkaan! Jollet pelkääkään kuolemaa, älä toki tuota minulle sitä haikeata surua, että minun täytyy tahrata käteni sinun vereesi.

-- Pyydän vielä kerran, isä, Sheherazade rukoili, -- että suot minulle anomani suosion.

-- Sinun itsepäisyytesi, visiiri tiuskaisi, -- saa minut vihastumaan. Miksi tahdot syöksyä päätähavin turmioon? Ne jotka eivät kykene näkemään vaarallisen yrityksen loppua eivät koskaan voi suoriutua siitä onnellisesti. Pelkään että sinulle käy samoin kuin aasille joka vietti hyviä päiviä, mutta ei voinut tyytyä osaansa.

-- Kuinka aasille sitten kävi, Sheherazade kysyi.

-- Kerron sinulle, visiiri vastasi, -- jos tahdot kuunnella.

Aasi, härkä ja työmies

Eräällä hyvin varakkaalla kauppiaalla oli useita maataloja, joissa hän piti suuren joukon kaikenlaista karjaa. Hänellä oli kyky ymmärtää eläinten kieltä, mutta sillä ehdolla ettei hän kuoleman uhalla tulkitsisi sitä kenellekään. Hän piti samassa tallissa härkää ja aasia. Eräänä päivänä, kun hän oli niiden lähettyvillä, hän kuuli härän lausuvan aasille:

-- Kuinka onnellinen sinä mielestäni oletkaan, kun ajattelen nauttimaasi mukavuutta ja sitä vähäpätöistä työtä jota sinulta vaaditaan. Sinut suitaan ja pestään huolellisesti, sinulle tuodaan hyvin puhdistettua viljaa ja raikasta lähdevettä. Sinun tärkeimpänä toimenasi on kantaa isäntäämme kauppiasta, kun hänellä on jokin pieni matka tehtävänä, ja muutoinhan viettäisitkin elämäsi aivan joutilaana. Minun kohtaloni on yhtä surkuteltava kuin sinun on onnellinen. Tuskin on aamu sarastanut, kun minut valjastetaan auran eteen ja pakotetaan raatamaan iltaan asti. Se väsyttää minua niin, että voimani toisinaan aivan uupuvat. Takanani kävelevä kyntömieskin pieksee minua alinomaa. Nahkani on aivan kesinyt auran vetämisestä. Ja kun olen ahertanut varhaisesta aamusta myöhään iltaan ja minut tuodaan talliin, minulle annetaan syötäväksi vain kehnoa ruokaa ja sitäkin riittämättömästi. Näet siis, että minulla on syytä kadehtia sinun osaasi.

Aasi ei keskeyttänyt härän puhetta, ja vastasi sen vaiettua:

-- Ne jotka nimittivät sinua typeräksi eläimeksi eivät valehdelleet. Olet liian yksinkertainen. Sallit viedä itsesi minne vain tahdotaan etkä osoita minkäänlaista päättäväisyyttä. Mutta sinua ei kohdeltaisi siten, jos sinulla olisi yhtä paljon rohkeutta kuin voimaa. Mikset tee vastarintaa, kun tulevat kytkemään sinut talliin? Miksi et puske heitä sarvillasi ja osoita suuttumustasi polkemalla jalkaasi? Ja mikset pelotakin heitä äänekkäällä mylvinällä? Luonto on varustanut sinut keinoilla joilla voit vaatia itsellesi kunnioitusta, mutta et käytä niitä. Sinulle tuodaan huonoja papuja ja pehkaantuneita olkia. Älä syö niitä, haistele vain ja jätä ne koskematta. Jos noudatat minun neuvoani, saat pian kokea muutoksen josta kiität minua.

Härkä otti aasin neuvon tarkoin varteen ja myönsi olevansa sille hyvin kiitollinen.

Varhain seuraavana aamuna työmies meni noutamaan härkää. Hän valjasti sen auran eteen ja vei sen tavanmukaiseen raadantaan. Mutta härkä, joka ei ollut unohtanut aasin neuvoa, temppuili ja kiukutteli kaiken päivää, ja kun kyntäjä illalla talutti sen takaisin tallille ja alkoi sitoa sitä kiinni, pahankurinen eläin ei ojentanutkaan nöyrästi päätään, kuten oli tottunut tekemään, vaan oli itsepintainen ja perääntyi vihaisesti mylvien. Sitten se hyökkäsi työmiestä kohti kuin aikoen puskea häntä. Sanalla sanoen, se teki kaikki mitä aasi oli sille neuvonut.

Seuraavana päivänä kyntäjä tuli tapansa mukaan noutamaan härkää työhön, mutta havaitessaan hinkalon olevan täynnä papuja, edellisenä iltana tuomansa oljet koskematta ja härän makaamassa koivet ojossa lattialla omituisesti läähättäen, hän luuli sen tulleen sairaaksi, sääli sitä ja ajatellen, ettei ollut sopivaa viedä sitä työhön, meni heti ilmoittamaan isännälle juhdan tilasta. Kauppias, joka oivalsi härän noudattaneen aasin häijyä neuvoa, päätti rangaista aasia ja käski peltomiestä panemaan sen ikeeseen härän asemesta ja teettämään sillä oikein kovasti työtä. Niin renki tekikin. Aasin täytyi vetää auraa koko se päivä, ja työ väsytti poloista sitä enemmän, koska se oli siihen tottumaton. Sitäpaitsi sitä oli niin ankarasti piesty, että se palattuaan tuskin kykeni seisomaan jaloillaan.

Härällä oli sillä välin hyvin hauskaa. Se söi suuhunsa kaikki mitä sen hinkalossa oli ja lepäsi koko päivän. Se riemuitsi kun oli noudattanut aasin neuvoa, siunasi toveriaan tuhanteen kertaan sen osoittamasta ystävällisyydestä eikä laiminlyönyt lausua julki kiitollisuuttaan, kun aasi oli palannut. Aasi ei vastannut mitään, sen voimat olivat niin uupuneet että se lysähti puolikuolleena pilttuuseensa.

* * * * *

Tässä suurvisiiri kääntyi Sheherazaden puoleen ja sanoi:

-- Sinä olet aivan kuin tuo aasi. Erheellinen menettelysi syöksisi sinut surman suuhun. Tottele neuvoani, pysy levollisena äläkä kiirehdi kuolemaasi.

-- Isä, Sheherazade vastasi, -- kertomasi esimerkki ei saa minua muuttamaan päätöstäni. En lakkaa kiusaamasta sinua ennen kuin esität minut sulttaanille hänen morsiamenaan.

Havaitessaan tyttären pysyvän vaatimuksessaan visiiri vastasi:

-- Koska yhä olet itsepäinen, minun täytyy kohdella sinua samaan tapaan kuin äsken mainitsemani kauppias vähän myöhemmin menetteli vaimonsa kanssa.

Ja visiiri jatkoi kertomustaan.

* * * * *

Kauppias, joka käsitti, että aasi oli kurjassa kunnossa, halusi tietää mitä sen ja härän välillä tapahtui. Hän lähti sen vuoksi ulos kuutamossa vaimonsa seurassa ja istahti tallin seinustalle. Pian hän kuuli aasin lausuvan härälle:

-- Toveri, sanohan minulle, mitä aiot tehdä aamulla, kun työmies tuo sinulle ruokaa?

-- Mitäkö minä tekisin, härkä virkkoi. -- Menettelen edelleenkin opetuksesi mukaan.

-- Varo tekemästä niin, aasi vastasi, -- se on sinulle turmioksi. Saapuessani kotiin tänä iltana kuulin isäntämme kauppiaan lausuvan jotakin, joka saa minut vapisemaan puolestasi.

-- Mitä sinä kuulit, härkä kysyi. -- Jos minua vähänkin rakastat, älä salaa minulta mitään.

-- Isäntämme, aasi vastasi, -- puhui tähän tapaan rengille: "Koska härkä ei syö eikä kykene työhön, aion teurastuttaa sen huomenna. Muista siis lähettää hakemaan teurastaja." Tämä minulla oli sinulle kerrottavana, aasi puhui. -- Huoleni sinun elämästäsi ja ystävyyteni sinua kohtaan pakottivat minut ilmoittamaan sen sinulle ja antamaan sinulle uusia neuvoja. Heti kun sinulle tuodaan leseesi ja olkesi, nouse ja syö ahneesti. Sillä silloin isäntämme arvelee sinun toipuneen ja peruuttaa epäilemättä määräyksensä sinun tappamisestasi. Mutta jos menettelet toisin, sinut varmasti teurastetaan.

Puheella oli aasin tarkoittama vaikutus. Härkä säikähti kauheasti ja mylvi pelosta. Kauppias, joka oli hyvin tarkkaavaisesti kuunnellut keskustelua, purskahti äänekkääseen nauruun, mikä suuresti kummastutti hänen vaimoaan.

-- Ukkoseni, hän virkkoi, -- sanohan minulle, miksi naurat noin sydämestäsi, jotta voin nauraa kanssasi.

-- Eukkoseni, aviomies vastasi, -- sinun täytyy tyytyä vain kuuntelemaan minun nauruani. En voi täyttää pyyntöäsi. Voin ainoastaan ilmoittaa, että nauroin sille mitä aasimme vastikään sanoi härälle. Loppu on salaisuus jota minulla ei ole lupa ilmaista.

-- Mikä, vaimo kysyi, -- estää sinua ilmaisemasta salaisuutta?

-- Jos kerron sen sinulle, mies vastasi, -- hukkaan elämäni.

-- Sinä vain teet pilkkaa minusta, vaimo huudahti. -- Se mitä minulle uskottelet ei voi olla totta. Jollet heti ilmoita minulle miksi nauroit ja kerro mitä härkä ja aasi puhuivat toisilleen, vannon kautta taivaan etten enää elä kanssasi.

Näin puhuttuaan hän palasi huoneeseen ja istahdettuaan nurkkaan itki siellä kaiken yötä. Kun hänen miehensä seuraavana aamuna näki hänen yhä olevan samassa mielentilassa, hän sanoi, että vaimo oli perin hupsu rasittaessaan itseään tuolla tavoin murheella. Asian tietäminen, hän selitti, ei ollut vaimolle lainkaan tärkeätä, jota vastoin sen salassapitäminen oli hänelle itselleen perin tähdellistä. -- Sen vuoksi, mies lisäsi, -- pyydän ettet enää ajattele sitä.

-- Ajattelen sitä yhä niin paljon, vaimo vastasi, -- etten lakkaa itkemästä ennen kuin olet tyydyttänyt uteliaisuuteni.

-- Mutta vakuutan sinulle ihan tosissani, mies sanoi, -- että typerään ja varomattomaan pyyntöösi suostuminen maksaisi minun henkeni.

-- Tapahtukoon mitä tapahtuu, toinen tiukkasi, -- mutta vaadin sitä kuitenkin.

-- Huomaan olevan mahdotonta palauttaa sinua järkiisi, kauppias jatkoi, -- ja koska aavistan, että itsepäisyydelläsi aiheutat oman kuolemasi, kutsun sisälle lapsesi, jotta he näkevät sinut vielä sitä ennen.

Hän siis kutsui lapset ja lähetti noutamaan vaimonsa isän, äidin ja muut sukulaiset. Kun he olivat saapuneet ja kuulleet syyn miksi heidät oli kutsuttu, he tekivät voitavansa vakuuttaakseen vaimolle, että hän oli väärässä, mutta siitä ei lähtenyt apua. Vaimo sanoi mieluummin kuolevansa kuin antavansa miehelleen periksi. Kun hänen lapsensa näkivät että häntä ei millään voitu parantaa myrtyneestä mielentilastaan he itkivät katkerasti. Kauppias itse oli menettämäisillään järkensä ja melkein valmis uhraamaan oman henkensä pelastaakseen vaimonsa jota hän vilpittömästi rakasti.