Chapter 4

"Älä teeskentele", sanoi Kasim näyttäen hänelle kultarahaa, jonka hän oli saanut vaimoltansa. "Miten paljo sinulla on näitä kultarahoja? Vaimoni löysi tämän mitan pohjasta, jonka vaimosi eilen meiltä lainasi."

Ali Baba huomasi nyt, että Kasim ja hänen vaimonsa olivat päässeet asian perille, jota hän olisi halunnut pitää aivan salassa. Mutta tehtyä ei voitu enää saada muuttumaan. Osoittamatta närkästystänsä hän kertoi veljelleen koko jutun ja miten hän aivan sattuman kautta oli päässyt rosvojen piilopaikan perille. Samalla hän myös tarjoutui jakamaan aarteen veljensä kanssa, jos tämä vain lupaisi pitää asian salassa.

"Niin, se on selvä asia", sanoi Kasim ylpeästi, "mutta sitä paitsi tahdon tarkalleen tietää, missä aarre on, jos mieleni tekisi käydä siellä. Muuten annan sinut ilmi. Jollet suostu, niin kadotatpa silloin vielä kaikki mitä omistat."

Hyväntahtoisuudessaan Ali Baba ilmoitti hänelle kaikki mitä hän halusi ja neuvoi hänelle myöskin mitä sanoja hänen oli lausuttava päästäkseen luolaan sisään ja jälleen ulos.

Kasim oli tyytyväinen. Hän läksi veljensä luota lujasti päättäen kiiruhtaa luolaan ennenkuin toinen sinne ehtisi ja jos mahdollista, anastaa itselleen koko aarteen. Aamun valjetessa seuraavana päivänä hän läksi matkaan ottaen kymmenen muulia mukanansa. Hän kulki Ali Baban neuvomaa tietä, saapui kallion juurelle ja tunsi puun sekä muut merkit, joita Ali Baba oli hänelle maininnut. Hän astui kallio-oven kohdalle, lausui määräsanat ja ovi avautui. Hän astui sisään ja ovi sulkeutui heti hänen jäljessänsä.

Tarkastellessansa luolaa hänen hämmästyksensä yhä kasvoi, sillä hän ei ollut voinut aavistaakaan siellä löytyvän sellaisia rikkauksia. Hän oli ahne ja itara mies, ja nähdessään kaikki nuo kalleudet yhtä aikaa, hän olisi halunnut koko päivän vain ihailla tuota kullan ja hopean loistoa. Vihdoin hän kuitenkin muisti asiansa ja alkoi kerätä oven suuhun niin paljon kultaa kuin hän ikänä jaksoi. Mutta hän oli niin kiihkoissansa, että hän kokonaan unohti ne taikasanat, joilla hän saisi oven avautumaan. Hän koetti muistutella mielessään jos jotakin ja lausui kaikkia mahdollisia sanoja, mutta aivan turhaan. Ovi pysyi liikkumatta, jäykkänä kuin seinä hänen edessänsä.

Nytpä hän joutui kauhean tuskan valtaan. Hän heitti rahasäkit luotaan, astui hurjasti edestakaisin luolassa ja koetteli muistutella sanoja mieleensä, mutta mitä enemmän hän niitä ajatteli, sitä sekavammaksi hänen ajatuksensa kävivät. Rikkaudet olivat menettäneet nyt kaiken arvon hänen silmissänsä ja tuskissaan hän ajatteli vain kurjaa kohtaloansa.

Rosvot palasivat puolipäivän aikana luolallensa ja tullessansa niin lähelle, että he saattoivat huomata Kasimin muulit luolan edustalla, he tulivat hiukan levottomiksi. He ajoivat muulit hajalleen metsään, ja alkoivat etsiä niiden omistajaa. Muutamat kiersivät luolan ympäri, toiset päällikön mukana astuivat paljastetuin miekoin luolan ovelle ja lausuttuaan taikasanat astuivat sisään.

Kun Kasim kuuli ulkopuolelta hevosten kavioiden kapsetta, niin hän arvasi rosvojen palaavan ja viimeisen hetkensä tulleen. Hän päätti koettaa livahtaa heidän käsistänsä ja asettui sen vuoksi aivan oven suuhun voidakseen heti oven avautuessa hyökätä ulos. Hän kuuli päällikön lausuvan taikasanat, ja heti kun ovi avautui hän hyökkäsi ulos niin hurjalla voimalla, että hän kaatoi päällikön nurin. Mutta toiset rosvot hyökkäsivät hänen kimppuunsa ja tekivät äkkiä lopun hänestä.

Ensi työkseen rosvot kiiruhtivat nyt luolaan. Oven läheltä he löysivät ne säkit, jotka Kasim oli aikonut anastaa luolasta, ja asettivat ne entisille paikoilleen. He ihmettelivät suuresti keskenänsä, miten Kasim ei ollut päässyt ulos luolasta, koska hän kerta oli sinne sisään päässyt. Mutta miten hän oli päässyt sinne sisään, sitä heidän oli mahdoton ymmärtää. He arvelivat, että hän ehkä oli pudonnut sinne laessa olevan aukon kautta. Mutta aukko oli niin korkealla ja pääsy kallion huipulle niin mahdoton, etteivät he sitäkään toden teolla voineet olettaa. Ja niinpä tämä arvoitus jäi heille aivan ratkaisemattomaksi.

Mutta olkoon asian laita mikä hyvänsä, tärkeintä heille oli vain, että heidän kalleutensa säilyisivät täällä turvassa, ja niinpä he päättivät hakata Kasimin ruumiin neljään osaan ja ripustaa ne luolan oven läheisyyteen peloitukseksi jokaiselle, joka yrittäisi sinne tunkeutua. Sitten he läksivät jälleen matkaan visusti suljettuansa oven, nousivat hevostensa selkään ja ratsastivat siihen suuntaan, missä matkustajia enimmäkseen liikkui, saadakseen tilaisuuden rosvota ja ryöstää.

Sillä välin oli Kasimin vaimo hyvin levoton, sillä ilta jo pimeni, eikä hänen miestänsä kuulunut kotiin. Huolissaan hän meni Ali Baban luo ja sanoi hänelle:

"Hyvä lanko, tiedät kai että veljesi läksi aamulla metsään ja tunnet kai hänen asiansakin. Hän ei ole vieläkään palannut takaisin ja kuitenkin on jo myöhäinen yö käsissä. Kukapa tietää, vaikka häntä olisi jokin onnettomuus kohdannut."

Ali Baba oli edeltäpäin arvannut, että Kasiin kiiruhtaisi metsään, eikä siis itse ollut lähtenyt sinne, jottei suututtaisi häntä. Hän koetti nyt vain lohduttaa kälyänsä sanoen hänelle, että Kasim oli kai nähnyt parhaaksi palata vasta myöhällä kotiin.

Kasimin vaimo rauhoittuikin, sillä hän tiesi miehensä tahtovan pitää tätä retkeänsä niin salassa kuin suinkin. Hän palasi siis kotiin ja odotti kaikessa rauhassa aina sydänyöhön asti. Mutta sitten hänen levottomuutensa ja pelkonsa kiihtyi kahta suuremmaksi. Hän ei uskaltanut itkeä eikä valittaakaan, sillä asiahan oli pidettävä naapureilta salassa, mutta sydämessään hän katui uteliaisuuttansa ja sekaantumistaan lankonsa asioihin. Hän valvoi tuskissaan kaiken yötä ja kiiruhti aamulla jälleen lankonsa luo. Ali Baba arvasi heti hänen itkettyneistä silmistänsä hänen asiansa ja kiiruhti veljeänsä etsimään. Kolmen aasinsa keralla hän saapui kallion juurelle, näki ihmeekseen verta luolan edustalla ja lausuttuaan taikasanat hän astui sisään. Heti hänen silmiinsä iski Kasimin ruumis oven suussa. Hän ei aprikoinut kauan mitä tehdä, vaan päätti heti osoittaa veljellensä viimeisen kunnioituksen, jos kohta tuo veli ei koskaan ollut kohdellut häntä rakkaudella. Niinpä hän haki luolasta vaatetta, johon hän kääri velivainajansa paloitellun ruumiin, sälytti sen sekä pari säkkiä kultaa aasiensa selkään ja asetti risuja päälle, jottei kukaan voinut arvata, millaista kuormaa hän kuljetti. Sitten hän läksi takaisin kaupunkiin.

Saavuttuaan kotiin hän jätti kultasäkit vaimonsa huostaan ja läksi viemään veljensä ruumista kälynsä luo. Hän kolkutti veljensä talon ovelle ja tämän orja, Morgiana, joka oli viisas ja sukkela tyttö, päästi hänet sisään. Hän sanoi tytölle:

"Morgiana, minä vaadin sinulta nyt ehdotonta vaiteliaisuutta. Pian huomaat itsekin miten tärkeätä se on minulle ja emännällesi. Isäntäsi ruumis on tässä käärössä. Keksikäämme nyt keino, jolla saamme hänet haudatuksi ikäänkuin hän olisi kuollut luonnollisen kuoleman."

Sitten hän meni kälynsä luo. Tämä saattoi Ali Baban kasvoista heti huomata, ettei hän tuonut lohduttavia tietoja.

"Rakas kälyni", sanoi Ali Baba, "ennenkuin ilmoitan sinulle mitään, täytyy sinun luvata, ettet hiisku sanaakaan koko asiasta."

"Voi", huudahti Kasimin vaimo epätoivoissansa, "tästä jo voin päättää, että mieheni on kuollut. Mutta voit luottaa minuun. Minä teen kaikki mitä sinä käsket."

Ali Baba kertoi hänelle sitten koko surullisen tapahtuman ja sanoi neuvotelleensa Morgianan kanssa, miten saada naapurit uskomaan, että Kasim oli luonnollisella tavalla kuollut. Kasimin vaimo hyväksyi Ali Baban toimenpiteet ja koetti hillitä suurta suruansa, jottei hän liian aikaisin sitä ilmaisisi.

Ali Baba läksi kotiinsa, ja Morgiana meni lähellä asuvan apteekkarin luo. Hän kolkutti ovelle ja päästyään sisään, hän pyysi jotakin lääkettä, joka on hyvin tehoisaa vaarallisissa taudeissa. Apteekkari antoi sitä hänelle ja kysyi kuka oli sairaana.

"Voi", vastasi tyttö syvään huoaten, "isäntäni itse on sairaana. Hänen taudistaan ei saa mitään selkoa, sillä hän ei puhu eikä syö mitään."

Näin sanoen hän otti lääkepullon ja läksi pois. Seuraavana aamuna Morgiana tuli taas samaan apteekkiin ja pyysi saada nestettä, jota annetaan ainoastaan kuolemansairaalle. Sillä jos tämä neste ei auttanut, niin ei mitään toivoa enää ollut.

"Voi", sanoi tyttö haikealla äänellä ottaessaan nesteen vastaan, "pelkäänpä ettei tästäkään lääkkeestä ole apua. Ja sellainen hyvä isäntä vielä!"

Ali Baba ja hänen vaimonsa kulkivat usean kerran sinä päivänä Kasimin ja oman asuntonsa väliä, ja jokainen saattoi heidän huolestuneista kasvoistaan nähdä, että syvä suru painoi heitä. Eipä kukaan siis ihmetellytkään, kun he illan suussa kuulivat Kasimin vaimon ja Morgianan haikeat valitushuudot, jotka ilmaisivat Kasimin heittäneen henkensä.

Seuraavana päivänä hyvin varhain Morgiana meni erään rehellisen, vanhan suutarin luo, joka aina ensimäisenä istui torin varrella työssään. Hän tervehti häntä ja pisti hänelle kultarahan kouraan. Suutari, jonka koko kaupunki tunsi Baba Mustafan nimellä, ja joka oli suuri leikinlaskija, katseli tarkkaan rahaa, ja huomatessaan sen olevan kultaa, hän sanoi:

"Soma käsiraha! Mitä käskette? Olen valmis vaikka mihin."

"Baba Mustafa", sanoi Morgiana, "ota työkalusi mukanasi ja seuraa minua. Mutta kun tulemme määräpaikkaan, niin sinun pitää antaa minun sitoa silmäsi."

Mutta Baba Mustafa vastusteli.

"Ei, ei", sanoi hän, "sinä vaadit minulta varmaan jotakin, jota omatuntoni ja kunniani ei salli."

"Herra varjelkoon", vastasi Morgiana, pistäen toisenkin kultarahan hänen kouraansa, "en vaadi sinulta mitään, mitä et kunniallisesti voisi tehdä. Tule vaan, äläkä turhaan huolehdi."

Baba Mustafa seurasi häntä, ja Morgiana kuljetti hänet, sidottuaan määräpaikalla hänen silmänsä, Kasim vainajan taloon. Hän irroitti liinan hänen silmiltään vasta kun he olivat siinä huoneessa, jonne ruumis oli kannettu.

"Baba Mustafa", sanoi Morgiana, "minä toin sinut tänne, jotta ompelisit nuo neljä kappaletta yhteen. Älä vitkastele, ja kun työsi on valmis, saat vielä kolmannenkin kultarahan."

Kun Baba Mustafa oli lopettanut työnsä, sitoi Morgiana hänen silmänsä jälleen ja annettuaan hänelle kultarahan ja kehotettuaan häntä vaitioloon, kuljetti hänet jälleen takaisin.

Yhdessä Ali Baban kanssa Morgiana pesi sitten Kasimin ruumiin, voiteli sitä hyvänhajuisilla voiteilla ja asetti sen ruumisarkkuun. Sitten he yhdessä naapuriensa kanssa saattoivat sen hautausmaalle.

Sillä välin rosvot palasivat jälleen luolaansa ja ihmettelivät suuresti, kun Kasimin ruumis oli sieltä kadonnut. Ja vieläkin enemmän he hämmästyivät huomatessansa kultavaransa melkoisesti supistuneen.

"Me olemme hukassa", sanoi päällikkö, "jollemme heti koeta päästä tuon lurjuksen perille, joka meidän aarteitamme on anastanut. Kaikesta päättäen on heitä ollut kaksi liitossa. Ja koska toisen jo olemme saaneet hengiltä, niin ei ole muuta tehtävää kuin ottaa selko toisestakin."

Kaikki rosvot olivat samaa mieltä. Muut toimet olivat nyt jätettävät sikseen ja yhteisin voimin ryhdyttävä tähän uuteen tehtävään. Päällikkö ehdotti, että yksi rosvoista lähtisi ensin tiedustelemaan kaupunkiin, ja saatuaan tarpeelliset tiedot, ilmoittaisi ne toisille. Mutta jos hän toisi vääriä tai puutteellisia tietoja, niin hän oli hirtettävä.

Kaikki hyväksyivät ehdotuksen, ja yksi rosvoista tarjoutui lähtemään.

Hän läksi pimeän tullen matkalle ja saapui ennen päivän sarastusta torille. Katseltuaan ympärilleen hän näki yhden ainoan puodin avoimena ja miehen istuvan siellä työnsä ääressä. Se oli Baba Mustafa.

Rosvo astui hänen luoksensa, toivotti hänelle hyvää huomenta ja huomatessaan, että hän oli vanha mies, hän sanoi:

"Alotatpa sinä aikaisin työsi, mies hyvä. Voiko sinun ikäisesi mies nähdä näin hämärässä valossa? Vaikkapa olisi valoisampikin, niin epäilisin tokko sinun silmäsi enää paikkaustyöhön pystyvät."

"Kuka lienetkin", sanoi Baba Mustafa, "et näytä tuntevan minua. Tosin olen hyvin vanha, mutta silmäni ovat siltä hyvät, ja todistukseksi voin kertoa sinulle, että joku aika sitten ompelin kokoon kuolleenkin paikassa, jossa ei ollut näinkään valoisaa."

Rosvo ilahtui suuresti tavatessaan miehen, jolta hän luuli kysymättäkin saavansa tarvittavat tiedot.

"Kuolleenko?" kysyi hän aivan ihmeissänsä ja saattaakseen toisen puhumaan, hän lisäsi: "Miksikä kuollutta tarvitsisi ommella? Tarkoittanet kai hikiliinoja, joihin ruumis käärittiin."

"En", vastasi Baba Mustafa, "kyllä minä tiedän mitä sanon. Sinä haluaisit saada minut puhumaan, mutta minäpä en sano sen enempää."

Rosvo ei halunnut sen selvempää todistetta, sillä hän oli varmaan löytänyt oikean miehen. Hän veti kultarahan taskustansa, painoi sen Baba Mustafan kouraan ja sanoi hänelle:

"Tarkoitukseni ei ole suinkaan päästä sinun salaisuuksiesi perille, vaikka voin vakuuttaa sinulle, etten niitä levittäisi, jos minulle ne uskoisit. En pyydä sinulta muuta palvelusta, kuin että saatat minut siihen taloon, jossa ruumiin ompelit."

"Vaikkapa tahtoisinkin", vastasi Baba Mustafa yrittäen antaa kultarahaa takaisin, "niin vakuutan sinulle, että se on kerrassaan mahdotonta. Voit uskoa sanojani. Minut kuljetettiin nimittäin ummessa silmin tuohon taloon ja samaten taas takaisin. Näet siis, etten voi pyyntöäsi täyttää."

"Etköhän ainakin", kysyi rosvo, "muistaisi suunnilleen matkaa, jota sinua ummessa silmin kuljetettiin. Ole hyvä ja tule kanssani. Minä sidon sinun silmäsi ja sitten sinä koetat kulkea samaa tietä kuin silloinkin. Tästä saat vielä toisenkin kultarahan palkaksesi."

Baba Mustafa ei voinut vastustaa kultarahojen voimaa. Hän tarkasteli niitä hetken aikaa kädessänsä sanaakaan sanomatta ja tuumi mitä tehdä. Vihdoin hän veti rahakukkaronsa esiin, pisti ne sinne ja sanoi rosvolle:

"En voi vakuuttaa löytäväni oikeata tietä, mutta koska niin tahdot, niin voinhan parastani koettaa."

Baba Mustafa läksi siis rosvon suureksi iloksi matkaan, ja kun he tulivat sille paikalle, missä Morgiana oli sitonut hänen silmänsä, sanoi hän:

"Tässä minun silmäni sidottiin ja minä katsoin silloin aivan samaan suutaan kuin nytkin."

Rosvo sitoi Baba Mustafan silmät nenäliinallaan ja seurasi sitten häntä, kunnes hän pysähtyi erään talon eteen.

"Luullakseni en tämän pitemmälle kulkenut", sanoi Baba Mustafa, joka todellakin seisahtui nyt Kasimin talon eteen, jonka Ali Baba veljensä kuoleman jälkeen oli ottanut haltuunsa.

Rosvo veti merkin liidulla talon oveen ja, otettuaan liinan Baba Mustafan silmiltä, hän kysyi, kuka tässä talossa asui. Mutta Baba Mustafa ei sanonut tietävänsä, koska hän itse ei asunut samassa kaupunginosassa.

Kun rosvo näki, ettei hän voinut saada sen tarkempia tietoja Baba Mustafalta, niin hän kiitti häntä vaivasta ja antoi hänen mennä takaisin puotiinsa. Itse hän palasi metsään, iloissaan matkansa hyvistä tuloksista.

Vähää myöhemmin läksi Morgiana ulos jollekin asialle ja kun hän palasi takaisin, niin hän huomasi merkin ovessa. Hän pysähtyi ja tarkasteli sitä hyvän aikaa.

"Mitähän tuo merkki tarkoittaa?" ajatteli hän itseksensä. "Voisikohan se merkitä jotakin pahaa vai piloillaanko se lie siihen vain piirretty? Olkoon miten hyvänsä, parasta olla kuitenkin varovainen."

Ja hän otti liitupalasen ja piirusti samanlaisen merkin naapuritalojenkin oviin. Rosvo saapui toveriensa luo ja kertoi heille, kuinka hyvä onni häntä oli seurannut. Päällikkö kehui suuresti hänen toimeliaisuuttansa ja he päättivät heti lähteä kaupunkiin. Mutta jotta he eivät herättäisi huomiota, niin heidän piti kulkea sinne yksitellen ja yhtyä vasta myöhemmin torilla.

He ryhtyivät heti matkahommiin ja olivat pian valmiit lähtöön. He pääsivätkin huomiota herättämättä kaupunkiin. Päällikkö ja se rosvoista, joka aamulla oli käynyt tiedustelulla, saapuivat viimeisinä perille. Hän vei päällikön sille kadulle, missä Kasimin talo oli, ja nähdessään merkin ensimäisessä ovessa, hän osoitti sitä päällikölle. Mutta samassa päällikkö huomasikin samanlaisia merkkejä muissakin taloissa ja osoitti niitä toverillensa. Tämä joutui hämillensä eikä tiennyt mitä sanoa. Hän vakuutti päällikölle merkinneensä vain yhden talon, mutta hänen oli aivan mahdoton nyt sanoa, mikä niistä oli hänen merkitsemänsä.

Muuta neuvoa ei ollut kuin palata takaisin, ja annettuaan sanan toisille tovereille, he keräytyivät taas kaikki metsään, jossa he yhteisestä päätöksestä hirttivät tiedustelijan. Sitten he alkoivat taas neuvotella keskenänsä mitä tehdä, ja yksi joukosta tarjoutui lähtemään uudelle tiedusteluretkelle samalla uhalla kuin edellinenkin. Hän läksi kaupunkiin, löysi Kasimin talon Baba Mustafan avulla samoinkuin hänen toverinsakin ja merkitsi oven punaisella liidulla.

Mutta Morgiana läksi nytkin asialle niinkuin edellisenäkin päivänä ja palatessaan takaisin näki punaisen merkin talon ovessa. Ja hän merkitsi jälleen naapuritalojenkin ovet aivan kuin edellisenäkin päivänä.

Rosvot läksivät jälleen liikkeelle ja luulivat nyt varmaan aikomuksena onnistuvan. Päällikkö meni taasenkin aamuisen rosvon kanssa taloa edeltäpäin tarkastamaan, mutta harmiksensa he huomasivat saman kepposen tapahtuneen kuin edelliselläkin kerralla, ja saivat siis palata jälleen tyhjin toimin takaisin.

Kun tiedustelija oli jälleen otettu hengiltä, niin päällikkö päätti itse lähteä matkaan, sillä muuten hän voisi kadottaa toisen miehen toisensa perästä. Hän meni siis Baba Mustafan luo ja hänen avullansa löysi oikean talon. Mutta hän ei merkinnytkään taloa millään tavalla, tarkasteli sitä vain joka puolelta, jotta hän tuntisi sen toisellakin kertaa.

Sitten hän palasi hyvillä mielin takaisin metsään.

"Toverit", sanoi hän rosvoille, jotka odottivat häntä luolassa, "nyt ei mikään estä meitä enää kostamasta meille tehtyä vääryyttä. Tiedän tuon konnan talon aivan tarkalleen, ja matkalla olen tuuminut, mitä meidän on tehtävä."

Hän käski sitten rosvojen hankkia yhdeksäntoista muulia sekä kolmekymmentäkahdeksan suurta nahkaista öljyleiliä, joista ainoastaan yksi oli täytettävä öljyllä.

Parissa päivässä kaikki tarpeet olivat hankitut. Rosvot ryömivät tyhjiin leileihin kullakin aseita mukanansa, ja päällikkö sulki ne sitten jättäen vain aukon hengittämistä varten. Leilien päälle hän pirskoitteli vielä hiukan öljyä, jottei kukaan voinut aavistaa niissä muuta olevankaan.

Pukeuduttuaan öljykauppiaaksi hän läksi muulineen kuormineen kaupunkiin ja saapui illan suussa Kasimin talolle. Hän aikoi kolkuttaa ovelle ja pyytää yösijaa talossa, mutta sekään ei ollut tarpeellista, sillä Ali Baba istui talon edustalla. Päällikkö astui hänen luoksensa ja sanoi:

"Herra, olen muukalainen ja tuon öljykuormani hyvin kaukaa myödäkseni sen huomenna torilla. Tokkohan antaisit yösijaa minulle ja muuleilleni? Olisin sinulle ystävällisyydestäsi hyvin kiitollinen."

Ali Baba ei tuntenut päällikköä valepuvussa, vaikka hän oli ennen sekä nähnyt hänet että kuullut hänen puhuvan, ja sanoi:

"Tervetultua talooni! Käy sisään!"

Päällikkö ajoi muulit pihalle, ja kun öljyleilit olivat nostetut maahan, käski Ali Baba viedä muulit talliin ja antaa niille heiniä ja kauroja. Päällikön hän kutsui sisään taloonsa ja tarjosi hänelle illallista. Hän keskusteli kaiken aikaa vieraansa kanssa ja kohteli häntä hyvin ystävällisesti, ja lopuksi osoitti hänelle makuusijan vierashuoneessaan. Päällikkö olisi mielemmin halunnut viettää yönsä taivasalla, jotta hän sitä helpommin olisi voinut toteuttaa aikeensa, mutta hänen oli aivan mahdoton vastustaa ystävällistä isäntäänsä. Kun Ali Baba vihdoin poistui huoneesta, läksi päällikkökin ulos muka muulejansa katsomaan. Sen sijaan hän pihalla aukaisi öljyleilit, jotta rosvoilla olisi enemmän ilmaa, ja käski heidän hyökätä piilopaikastaan ulos heti kun kuulisivat hänen heittelevän pieniä kiviä ikkunastaan.

Päällikkö palasi sitten huoneeseensa, sammutti lampun, jotta hän ei herättäisi mitään epäilyksiä, ja heittäytyi täysissä pukimissaan vuoteelle.

Ali Baba oli käskenyt Morgianan valmistaa hänelle kylvyn varhain aamulla sekä keittää hänelle lihakeittoa. Morgiana pani padan tulelle, mutta äkkiä lamppu sammui. Talossa ei ollut yhtään öljyä. Hän tuumi mitä tehdä, ja silloin hänen mieleensä muistui vieraan kauppiaan öljyleilit pihalla. Hän otti lampun käteensä ja läksi pihalle täyttääkseen sen öljyllä, mutta kumartuessaan ensimäisen öljyleilin puoleen hän ihmeekseen huomasi sen avatuksi ja kuuli hiljaisen äänen, joka tuli leilin sisältä, sanovan:

"Joko on aika?"

Morgiana pelästyi ensiksi varsin pahasti, kun öljyn asemesta huomasikin leilissä olevan miehen. Mutta hän hillitsi mielensä ja vastasi ikäänkuin hän olisi ollut rosvopäällikkö:

"Ei vielä, mutta kohta."

Siten hän astui seuraavan leilin luo, josta hänelle tehtiin aivan sama kysymys ja niin edelleen, kunnes hän tuli viimeisen leilin luo, jossa oli öljyä.

Morgiana huomasi nyt, ettei vieras ollutkaan mikään öljykauppias, vaan varmasti rosvo, joka tovereineen oli tullut heitä tuhoamaan. Hän täytti siis nopeasti lamppunsa ja haki sitten keittiöstä suuren kattilan, johon hän myös kaatoi öljyä. Sitten hän asetti sen tulelle, ja kun öljy kiehui, kantoi hän sen pihalle ja kaatoi sitä jokaiseen leiliin sen verran, että rosvot tukehtuivat ja kuolivat.

Kun tämä työ oli tehty, palasi Morgiana jälleen keittiöön, sulki oven, sammutti tulen takassa ja puhalsi lamppunsakin sammuksiin. Sitten hän asettui ikkunan ääreen nähdäkseen mitä tapahtuisi.

Eipä kestänytkään kauan ennenkuin hän huomasi päällikön avaavan ikkunansa ja kurkistavan ulos, ja kun hän ei nähnyt enää tulta missään, vaan kaikkialla talossa vallitsi täydellinen hiljaisuus ja rauha, niin hän alkoi heitellä pihalle pieniä kiviä. Hän kuunteli hetken aikaa, mutta ei kuulunut mitään, josta hän olisi voinut päättää väkensä olevan liikkeellä. Hän tuli hiukan levottomaksi ja heitteli kiviä uudelleen, mutta eipä sekään auttanut. Vihdoin hän hiipi hyvin hiljaa ulos ja astui ensimäisen leilin luo. Hän kumartui alas puhutellaksensa miestä, mutta samassa kohosi kuuman öljyn ja palaneen haju leilistä hänen nenäänsä. Hän astui toisten leilien luo, mutta kaikkien laita oli aivan sama.

Kun hän siis huomasi, että hänen aikeensa oli mennyt aivan tyhjiin ja kaikki hänen miehensä murhatut, niin hän epätoivoissaan kiiruhti puutarhaan ja hyppäsi aidan yli, yrittäen siten paeta.

Morgiana odotti vielä hetken aikaa ikkunansa ääressä, mutta kun hän ei kuullut mitään ääntä, niin hän oletti päällikön paenneen puutarhaportin kautta. Hyvillä mielin hän paneutui maata ja nukkui rauhassa aamuun saakka.

Aamulla Morgiana meni Ali Baban luo ja kertoi hänelle koko ihmeellisen tapahtuman. He astuivat yhdessä pihalle ja tarkastettuaan öljyleilejä Ali Baba löysi kustakin kuolleen miehen sekä joukon aseita. Ei epäilystäkään siis, ettei päälliköllä ollut pahoja aikeita ollut mielessänsä.

Ali Baba kiitti Morgianaa hänen neuvokkaisuudestansa ja keskusteli sitten hänen kanssansa mitä olisi parasta tehdä. He päättivät kaikessa hiljaisuudessa haudata rosvot puutarhaan ja pitää asia niin salassa kuin suinkin. Sen he sitten tekivätkin.

Ali Baba kaivoi syvän haudan puutarhaan, ja kun se oli valmis, niin hän yhdessä Morgianan kanssa kantoi miesten ruumiit sinne. Aseet hän piilotti tarkasti taloonsa ja muulit hän yksitellen möi torilla. Siten hän suoriutui tästä jutusta herättämättä mitään huomiota kaupungilla.

Päällikkö oli sillä välin paennut metsään luolaansa. Hän astui yksin aarteittensa keskellä ajatellen tovereitansa, jotka niin surkealla tavalla olivat heittäneet henkensä. Ja hän päätti kostaa heidän puolestansa. Ennemmin hän ei tyytyisi, ennenkuin hän saisi Ali Baban hengiltä.

Hän hautoi siis uutta tuumaa päässänsä. Hän päätti asettua kaupunkiin ja odottaa sopivaa tilaisuutta. Sitä varten hän vuokrasi itselleen puodin keskikaupungilla, vei sinne luolasta kauniita kankaita ja mattoja ja alkoi harjoittaa kauppaa.