Chapter 6
ULYSSES. Jo silloin sanoin, mikä loppu on; Mut ennustus on vasta puolitiessä. Nuo muurit, kaupunkinne vahvat vahdit, Nuo pilviä nyt suutelevat tornit, Koht' omaa suutelevat jalkaansa.
HECTOR. En sitä usko; vielä pystyss' ovat; Ja arvelenpa kerskaamatta, että Jokainen phrygiläinen kivi silloin Pisaran vaatii kreikkalaista verta. Lopussa kiitos seisoo; kyllä aika, Tuo vanha riidan ratkaisija, kerran Siit' antaa päätöksen.
ULYSSES. Se jääköön sille. Ylevä, uljas Hector, tervetullut! Sua pyydän, että päällikkömme luota Mun vieraakseni tulet telttaani.
ACHILLES. Ei, minä tulen eteen; seis, Ulysses! -- Nyt kyllin olen katsellut sua, Hector, Terävin silmin sua tutkinut Ja jäsen jäseneltä tarkastellut.
HECTOR. Achilles tuoko?
ACHILLES. Niin, Achilles olen.
HECTOR. Seis, hiljaa, että katsella sua saan.
ACHILLES. No, katso kylläkses.
HECTOR. Se on jo tehty.
ACHILLES. Hätäilet; sua vielä kerran tutkin Kuin ostokasta, raaja raajalta.
HECTOR. Mua selailet kuin satukirjaa vain; Minuss' on enemmän kuin sinä hoksaat. Miks silmäs ihan työnnät minuun noin?
ACHILLES. Sanokaa, taivaat, mihin ruumiin osaan Lyön surman iskun? Tuohon, vaiko tuohon? Ett' osoittaa ma voisin haavaa, näyttää Sen aukon, mistä suuren Hectorin Pakeni henki. Taivaat, vastatkaa!
HECTOR. Mies röyhkä, moiseen kysymykseen Ei sovi vastata. Seis! Luuletko Noin leikill' ottavasi henkeni, Noin viisastellen keksiväsi paikan, Mihinkä kuoliniskun lyöt?
ACHILLES. Sen luulen.
HECTOR. Vaikk' ennusjumalana puhuisit, Niin en sua usko. Varull' ole vasta: Min' en lyö tuohon, tuohon, enkä tuohon; Kautt' alasimen, jolla taottu On Marsin kypärä, sua joka paikkaan, Ylt' yli isken! Kreikan älymiehet, Kehuni anteeks suokaa; vaan tuon korska Houkutti huuliltani tyhmyyden. Mut teko vastaava on sanojani, Niin totta kuin --
AJAX. Oi, älä kiihdy, lanko. -- Achilles, sinä, jätä uhkaukset, Siks kunnes tilaisuus tai aihe vaatii. Saat joka päivä kyllän Hectorista, Jos haluttaa. Sua ei sais koko Kreikka, Varon ma, hänen kanssaan taisteluun.
HECTOR. Tulehan sotakentälle. Siit' asti, Kuin heitit Kreikan asian, on sota Vain pilaa ollut.
ACHILLES. Hectorko mua vaatii? Huomenna tulen, tuimana kuin surma; Nyt ollaan ystäviä.
HECTOR. Tuohon käteen!
AGAMEMNON. Mun telttaani nyt, kaikki Kreikan päärit! Siell' uhmast' ensin juhlitaan; ja sitten, Jos Hector suostuu teidän tarjoukseenne, Erikseen kukin häntä kestitköön. Nyt rummut pauhaamaan ja torvet soimaan, Urosta tervetulleeks kunnioimaan!
(Kaikki poistuvat, paitsi Troilus ja Ulysses.)
TROILUS. Ulysses-prinssi, pyydän, sanokaa, Miss' asuu täällä leirissänne Calchas.
ULYSSES. Teltassa Menelauksen, arvon prinssi. Siell' iltavieraana on Diomedes; Se mies nyt taivast' eikä maata näe, Vain töllistää ja lemmenkatseit' iskee Ihanaan Cressidaan.
TROILUS. Teit', arvon prinssi, pyytäisin niin hyväks, Ett', Agamemnonin kun luota mennään, Mun sinne viette.
ULYSSES. Kernaasti. Nyt tekin Hyv' olkaa, sanokaa, mik' arvo Trojass' On Cressidalla. Sinne kenties sulho Jäi hänen lähtöänsä itkemään?
TROILUS. Ah, pilkan oma on, ken haavojaan Kehuen näyttää! Joko mennään, prinssi? Rakasti, rakas oli ja on vielä, Mut ain' on kade onni lemmen tiellä.
(Menevät.)
VIIDES NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Kreikkalaisten leiri, Achilleen teltan edusta. (Achilles ja Patroclus tulevat.)
ACHILLES. Tän' yönä vertaan viinillä ma kuumaan, Huomenna kalvalla sen jäähdytän. -- Nyt häntä kyllält' oikein kestitkäämme.
PATROCLUS. Thersites, kas!
(Thersites tulee.)
ACHILLES. No, sinä juonipaise? Mit' uutta, sinä luonnon hapan kyrsä?
THERSITES. Oi, sinä näköisyytesi maalikuva, sinä tyhmyyden-palvojain epäjumala, tässä sinulle kirje.
ACHILLES. Mistä, sinä ruoanjäännös?
THERSITES. Troiasta, sinä hölmöyden kukkupää kulho.
PATROCLUS. Kuka vahtia pitää?
THERSITES. Kuka muu kuin vahdin pitäjä?
PATROCLUS. Hyvin sanottu, sinä törkypurtilo! Mutta mitä tämä tämmöinen ilve hyödyttää?
THERSITES. Suus kiinni, poika! Minua ei hyödytä sinun lorusi; sinua pidetään Achilleen huvipoikana.
PATROCLUS. Huvipoikana! Konna, mitä se on?
THERSITES. Hänen mieshuoranaan. Kaikki etelän mätätaudit, ähky, tyrä, röhkä, munuaissyöpä, unitauti, halvaus, silmäpasko, maksamätä, keuhkotauti, märkäpaiseet, lonkanvaivat, syhelmä, parantumaton luuvalo, ja rohtumien rupinen vapaasäteri vieköön senkin seitsemästi mokomat takaperoiset ilmiöt!
PATROCLUS. Mitä, sinä kirottu kadepussi, mitä tarkoitat noilla kiroillasi?
THERSITES. Kirosinko sinua?
PATROCLUS. Et, senkin ravistunut tynnyri, senkin äpärä maatiaiskoira, et!
THERSITES. Enkö? Miksi sitten noin julmistut, sinä turha ja mitätön vanusilkki-höytäle, sinä rääppäsilmän viheriä varjolappu, sinä tuhlaajapojan kukkarontupsu, sinä? Voi, kuinka maailma-raukkaa vaivaavatkin nuo mokomat vesikirput, mokomat luonnon pikkaraiset!
PATROCLUS. Huuti, sappi!
THERSITES. Varpusenmuna!
ACHILLES. Patroclus hyvä, tyynni ehkäisty On huomispäivän suuri taistotuuma. On tässä kuningatar Hecubalta Ja tyttäreltään, armaaltani, kirje; Mua nuhtelevat he ja velvoittavat Valassa vannotussa pysymään. Sit' en ma riko. Vieköön kreikkalaiset! Poroksi, kunnia ja maine, pala! Mua sitoo tämä kallihimpi vala. -- Thersites, tule telttaa siistimään: Tän' yönä juhlitaan ja mässätään. -- Patroclus, tule!
(Achilles ja Patroclus menevät.)
THERSITES. Veren paljoudesta ja aivojen vähyydestä nuo kaksi varmaan tulevat hulluiksi; mutta jos he siksi tulevat aivojen paljoudesta ja veren vähyydestä, niin voin vaikka minä olla hullujen parantaja. Tässä meillä on Agamemnon, -- jotakuinkin kunnon mies, semmoinen joka rakastaa västäräkkejä; mutta hänessä ei ole enempää aivoja kuin korvavahaa. Ja tuossa tuo Jupiterin herttainen muunnosmuoto, hänen veljensä, härkä, kaikkien aisankannattajain perikuva ja muistomerkki, pahainen saapassarvi, joka vitjoista roikkuu veljen koivessa, -- voisiko ilkeydellä höystetty äly tai älyllä pippuroittu ilkeys muuttaa häntä muuksi kuin mitä hän on? Aasiksiko? Ei passaa: hän on jo sekä aasi että härkä. Haraksiko? El passaa: hän on jo sekä härkä että aasi. Koira, muuli, kissa, hilleri, sammakko, sisilisko, tarhapöllö, korppikotka tai mähnätön silli voisin vielä olla, mutta Menelaus -- en, silloin nostaisin kapinan sallimusta vastaan. Älä kysykään, mitä olisin, jos en olisi Thersites; olisin vaikka täi pitaalitautisen ruumiissa, ennenkuin olisin Menelaus. -- Hei vain! Aaveita ja tulisoihtuja!
(Hector, Troilus, Ajax, Agamemnon, Ulysses, Nestor, Menelaus ja Diomedes tulevat, soihdut kädessä.)
AGAMEMNON. Nyt käymme harhaan.
AJAX. Et, tuolla on se, mistä näkyy tulta.
HECTOR. Oo, vaivaks olen.
AJAX. Ette vähääkään.
ULYSSES. Hän tuossa tulee itse teitä vastaan.
(Achilles tulee.)
ACHILLES. No, terve, uljas Hector! Terve, prinssit!
AGAMEMNON. Nyt, hyvää yötä, jalo Troian prinssi! Ajaxin komennoss' on turvavahti.
HECTOR. Hyv' yötä, Kreikan päällikkö, ja kiitos!
MENELAUS. Hyvästi!
HECTOR. Rakas Menelaus, hyv' yötä!
THERSITES. Rakas lätäkkö! Rakas -- sanoi hän! Rakas kulju, rakas hyyskä.
ACHILLES. Hyv'yötä vain ja terve yksin tein, Niin menevät kuin jäävät!
AGAMEMNON. Hyvää yötä!
(Agamemnon ja Menelaus menevät.)
ACHILLES. Te, vanha Nestor, jääkää. -- Diomedes, Pitäkää hetki seuraa Hectorille.
DIOMEDES. En minä voi: paraikaa mull' on toimi Juur' tärkeä. -- Hyv'yötä, Hector urho!
HECTOR. Kätenne!
ULYSSES (syrjään Troilukselle). Seuratkaa vain soihtua; Hän Calchaan telttaan käypi. Mukaan tulen.
TROILUS. Se suur' on kunnia.
HECTOR. Niin, hyvää yötä!
(Diomedes menee; Ulysses ja Troilus hänen jäljissään.)
ACHILLES. Hyv' olkaa, astukaatte telttaani.
(Achilles, Hector, Ajax ja Nestor menevät.)
THERSITES. Tuo Diomedes on kavala konna, oikea päälurjus. En usko häneen, kun hän vilkuttaa, enempää kuin käärmeeseen, kun se sähisee. Hän pitää suun-täyttä ääntä ja lupaa hyvää, niinkuin tyhjää haukkuva metsäkoira, mutta kun hän tekee sanoistaan totta, niin jo tähtitaituritkin siitä ennustavat: se tietää jotakin, syntyy jokin mullistus; aurinko silloin saa valonsa kuulta, kun Diomedes pitää sanansa. Olen ennemmin Hectoria näkemättä, kuin luovun Diomedeen jälkiä seuraamasta. Sanotaan, että hän pitää troialaista aljua ja käyttää siihen Calchas-petturin telttaa. -- Ei muuta kuin haureutta! Riettaita riiviöitä kaikki!
(Menee.)
Toinen kohtaus.
Sama paikka. Calchaan teltan edusta. (Diomedes tulee)
DIOMEDES. Hoi! Hereilläkö? Vastatkaa.
CALCHAS (teltasta). Ken huutaa?
DIOMEDES. Diomedes. -- Calchas, arvaan. -- Miss' on neiti?
CALCHAS (teltasta). Hän tulee luoksenne.
(Troilus ja Ulysses tulevat etäältä; heidän jäljissään Thersites.)
ULYSSES. Täss' seiskaa, ettei valo meihin satu.
(Cressida tulee.)
TROILUS. Haa! Cressidako tulee hänen luokseen!
DIOMEDES. No, holhottini?
CRESSIDA. Rakas holhojani! Vain pari sanaa!
(Kuiskuttelevat.)
TROILUS. Kuinka tuttavat!
ULYSSES. Se naikko pelailee joka miehen kanssa heti ensi näkemältä.
THERSITES. Kuka mies hyvänsä voi häntä pelivärkkinään käyttää, kun vain löytää avaimen; se menee kuin nuottien mukaan.
DIOMEDES. Kai muistat?
CRESSIDA. Muistan, muistan.
DIOMEDES. Tee se siis: Pitäköön toimi yhtä sanain kanssa.
TROILUS. Mitäkö muistais?
ULYSSES. Hiljaa! Kuunnelkaa!
CRESSIDA. Oi, sinä mesimaire Kreikan mies, Mua älä enää kiusaa tyhmään tekoon!
THERSITES. Koiruutta!
DIOMEDES. Entä sitten --
CRESSIDA. Kuules, mitä --
DIOMEDES. Pyh, joutavia! Olet valapatto.
CRESSIDA. En, totta, voi. Sa mitä tahdot multa?
THERSITES. Haa! Ilveilyä! Julki-salaisuutta!
DIOMEDES. Sa mitä vannoit antavasi mulle?
CRESSIDA. Valasta älä kiistä; pyydä muuta, Mut älä tätä, armas Kreikan mies.
DIOMEDES. Hyv' yötä!
TROILUS. Kestä, maltti!
ULYSSES. No, no, prinssi!
CRESSIDA. Diomedes, --
DIOMEDES. Älä puhu; hyvää yötä! En tahdo enää olla narrinasi.
TROILUS. On paremmatkin.
CRESSIDA. Kuule, mitä kuiskaan!
TROILUS. Haa! Raivous ja rutto periköön!
ULYSSES. Te kiihdytte nyt, prinssi. Lähtekäämme; Tuo mieliharmi muuten vihan töihin Teit' yllyttää. On paikka vaarallinen, Ja murhahetki tämä. Tulkaa pois!
TROILUS. Oi, katsokaa!
ULYSSES. Pois, hyvä prinssi, täältä! Jo vimma teidät valtaa; tulkaa pois!
TROILUS. Oi, jääkää!
ULYSSES. Maltti teiltä loppuu; tulkaa!
TROILUS. Oi, jääkää, jääkää! Vaikka helvetinkin Ma tuskat kärsisin, en sanaa hiisku.
DIOMEDES. Siis, hyvää yötä!
CRESSIDA. Vihassako menet?
TROILUS. Koskeeko? Oi, sa marras uskollisuus!
ULYSSES. No, prinssi!
TROILUS. Tyyni olen, kautta Zeun!
CRESSIDA. Oi, holhoojani, rakas Kreikan mies!
DIOMEDES. Pyh! Hyvästi! Sa juonittelet vain.
CRESSIDA. En, toden totta! Tule kerran vielä.
ULYSSES. Te vapisette. Pois, tai teette pillat!
TROILUS. Silittää hänen poskiaan!
ULYSSES. Pois tulkaa!
TROILUS. Ei, jääkää! Kautta Zeun, en sanaa hiisku! Mun tahtoni ja solvausten välill' On vartijana maltti: -- hetki vain!
THERSITES. Kas, kuinka se haureuden perkele lihavine pakaroineen ja perunasormineen kutkuttelee noita yhteen! Paistu, irstaus, paistu!
DIOMEDES. Sa tahdot siis?
CRESSIDA. No, tietysti ma tahdon, Tai älä enää koskaan mua usko.
DIOMEDES. Minulle pantti anna vakuudeksi.
CRESSIDA. Käyn tuomaan.
(Menee.)
ULYSSES. Lupasitte olla tyyni.
TROILUS. Ei pelkoa; ma oma itseni En enään tahdo olla, tunteistani En mitään tietää; sula tyyneys olen.
(Cressida palaa.)
THERSITES. Nyt pantti, nyt, nyt, nyt!
CRESSIDA. Täss' ota, Diomedes, tämä rannus!
TROILUS. Oi, kauneus, mihin uskollisuus jäi?
ULYSSES. No, prinssi, --
TROILUS. Tyyni olen, päältä tyyni.
CRESSIDA. Sa katsot rannusta; no, katso tarkoin. -- Hän mua lempi -- Oi, mua, uskotonta! -- Pois, pois se anna!
DIOMEDES. Kenenkä se oli?
CRESSIDA. Ei siitä väliä; nyt pois se anna! Tavata en sua huomisyönä tahdo. Diomedes, luonani äl' enää käy.
THERSITES. Nyt hän hioo. -- Hyvä, hyvä, sieraseni!
DIOMEDES. Tuon tahdon.
CRESSIDA. Minkä? Tämänkö?
DIOMEDES. Niin, sen.
CRESSIDA. Oi, jumalat! -- Oi, kallis, kallis pantti! Nyt herras vuoteessaan sua muistelee, Ja mua; huokaa, ottaa hansikkaani Ja siihen hellät muistomuiskut painaa, Kuin minä sinuun. -- Ei, sit' älä vie! Ken ottaa sen, se ottaa sydämmeni.
DIOMEDES. Sydämmes sain jo, tämä seuraa myötä.
TROILUS. Lupasin olla tyyni.
CRESSIDA. Ei, Diomedes, tuota sin' et saa; Jotakin muuta annan.
DIOMEDES. Tahdon tuon. Se kenen oli?
CRESSIDA. Sitä älä kysy.
DIOMEDES. Se kenen oli, sano?
CRESSIDA. Erään vain, Jok' enemmän mua rakasti kuin sinä. Mut pidä, kun sen sait.
DIOMEDES. Se kenen oli?
CRESSIDA. En sitä sano, kautta Dianan Ja kaikkein hänen neitsyjensä[10] tuolla!
DIOMEDES. Ma huomenna sen panen kypärääni Sen kiusaks, jok' ei pois sit' ottaa tohdi.
TROILUS. Vaikk' oisit itse perkele, ja tuo Sun sarvissasi, pois se vaadittaisiin.
CRESSIDA. No niin, se mennytt' on; -- ei toki vielä: En pidä sanaani.
DIOMEDES. Siis, hyvästi! Et Diomedest' enää toiste narraa.
CRESSIDA. Ei, älä mene! Sanan kun vain sanon, Niin suutahdat.
DIOMEDES. En siedä tätä pilaa.
THERSITES. En minäkään; mut mitä sin' et siedä, Paraalta maistuu mulle.
DIOMEDES. Tulenko? Ja milloin?
CRESSIDA. Tule vain! -- Oi, Zeus! -- Niin, tule! -- Oi, tunto kalvaa!
DIOMEDES. Siksi hyvästi!
CRESSIDA. Hyv' yötä! Tule! -- (Diomedes menee.) Troilus, hyvästi! Sinua toinen silmä nähdä halaa, Mut toinen silmä sydänkäpyyn palaa. Nais-raukat me! Tuo vikanamme lie, Ett' usein silmä sielun harhaan vie. Mut harhaan-viety harhaa, siit' ei pääse; Kun silmä ohjaa, sielun ryvettää se.
(Menee.)
THERSITES. Ei tarvis muuta vakuutta; se suora On tunnustus: "Nyt sieluni on huora."
ULYSSES. Lopussa kaikki.
TROILUS. Kaikki!
ULYSSES. Miksi siis jäämme?
TROILUS. Siks, että sielulleni toistaa saisin Jokaisen tavun, jonka täällä kuulin. Jos sanon, että yhtä on nuo kaks, Vaikk' on se totta, enkö valehtele? Tääll' asuu usko vielä povessani, Ykspäisen luja toivo, joka silmän Ja korvan todisteet voi epuuttaa, Ikäänkuin näill' ois aistimilla työnä Vain parjata ja pettää. Cressida Tääll' oliko?
ULYSSES. Ma henkiä en nosta.
TROILUS. Ei varmaan ollut.
ULYSSES. Oli varmaankin.
TROILUS. Mun kiellossani hulluuden ei vikaa.
ULYSSES. Ei minunkaan; vastikään täällä oli.
TROILUS. Naissuvun tähden tuot' ei uskomista. Ja äitiemme tähden, pahat kielet -- Jotk' ilmankin on valmiit parjaamaan -- Syyt' älkööt saako naista arvioimaan Cressidan mukaan. Sanokaa, ettei Se ollut Cressida.
ULYSSES. Mit on hän tehnyt, Mik' äitejämme saattais tahria?
TROILUS. Ei mitään, jos tuo vaan ei ollut hän.
THERSITES. Aikooko hän pöyhkeyttään soaista omat silmänsä?
TROILUS. Hän? Ei! Tuo Cressida on Diomedeen. Jos kauneudell' on sielu, tuo ei hän. Jos sielu valass' on, jos valat pyhät, Jos pyhyys jumalain on iloa, Jos sääntö on, ett' yks ei ole kaksi, Niin tuo ei hän. Oi, järjen hulluutta, Kun puhuu sekä puoleens' että vastaan! Kakspäistä viisakkuutta! Kapinoida Voi järki hukkaa saamatta, ja hukka Voi kapinatta viedä koko järjen; Niin tuokin on eik' ole Cressida. Nyt sielussani haudon sitä kummaa, Ett' erota voi jaotonkin kahdeks Niin etääks toisistaan kuin maa ja taivas; Ja kuitenkaan ei tuohon laajaan juopaan Jää reikää, johon ota mahtuisi Niin hieno kuin Arachnen kuteenrihma. Todistus, vahva niinkuin Pluton portit: Mun sitoo taivaan side Cressidaan. Todistus, vahva niinkuin taivas itse: Se taivaan side höltyy, liestyy, laukee; Ja toinen solmu, viiden sormen solmu,[11] Tuon naisen vajan pirstat, lemmen rippeet, Kylläyneen kiihkan murut, jätteet, totkut Ja okseet kytkee -- Diomedeeseen.
ULYSSES. Mut tunteeko se Troilus puoleksikaan, Mit' innoin lausuu?
TROILUS. Kyllä, Kreikan mies; Sen näytän präntillä niin punaisella Kuin Marsin sydän, jota Venus paahtaa. Ei nuoressa voi lempi hartaamp' olla Ja ikuisempi. Kuule, Kreikan mies: Niin suuresti kuin lemmin Cressidaa, Ma Diomedest' yhtä paljon vihaan. Mun on tuo rannus hänen kypärässään. Vaikk' ois sen kypärän Vulcanus tehnyt, Niin miekkani sen pirstaa. Hirmupyörre, Auringon nostattama vesipatsas -- Tuo merimiehen-kielen hurricano -- Kun suistuu, jyryllään se Neptunuksen Ei huumaa korvaa niin kuin miekkani, Kun ryskähtää se Diomedeen päähän.
THERSITES. Kutittelee häntä vähän hänen lihanhimonsa tähden!
TROILUS. Oi, viekas, viekas, viekas Cressida! Nimesi saastan rinnall' uskottomuus On likaisinkin puhdas.
ULYSSES. Vaiti! Hiljaa! Tuo kiihko kutsuu tänne kuulijoita.
(Aeneas tulee.)
AENEAS. Teit' olen etsinyt jo tunnin ajan. Paraikaa Hector Troiass' asestuu; Teit' Ajax valmis saattamaan on kotiin.
TROILUS. Ma seuraan teitä. -- Hyväst', arvon herra! -- Hyvästi, kaunis luopio! -- Diomedes, Pääs linnoita ja seiso lujana!
ULYSSES. Ma saatan teitä portille.
TROILUS. Sekavapäisen sanon kiitokset.
(Troilus, Aeneas ja Ulysses menevät.)
THERSITES (tulee esiin). Jos vain tapaisin sen konnan Diomedeen, niin koikkuisin kuin korppi: ennustaisin, ennustaisin! Patroclus antaisi minulle vaikka mitä, jos neuvoisin hänelle tuon lutkan; papukaija ei niin persoile mantelia, kuin hän sopuisaa aljua. Irstautta, irstautta! Aina vain sotaa ja irstautta! Mikään muu ei nykyään ole muodissa. Palava perkele heidät periköön!
(Menee.)
Kolmas kohtaus.
Troia. Priamuksen hovilinnan edusta. (Hector ja Andromache tulevat.)
AENEAS. Niin tyly herrani ei ennen ollut, Ett' olis kuuro ollut neuvoille. Pois aseet, pois! Äl' otteluun käy tänään.
HECTOR. Pakotat mua solvaukseen. Pois sisään! Kautt' iki-jumalien, minä menen.
ANDROMACHE. Uneni turmaa tänään aavistaa.
HECTOR. Vait, sanon minä!
(Cassandra tulee.)
CASSANDRA. Miss' on Hector-veikko?
ANDROMACHE. Täss', aseissa ja veri mielessä. Palavaan pyyntöön yhdy: polvillemme Eteensä langetkaamme! Unta näin Verisist' otteluista, koko yön Vain pelkkää tappoa ja teurastusta.
CASSANDRA. Se vielä toteen käy.
HECTOR. Hoi! Torvi soimaan!
CASSANDRA. Ei hyökkä-merkkiä, ei, taivaan tähden!
HECTOR. Pois, sanon! Taivas valani on kuullut.
CASSANDRA. Ei valaa tuittupäistä taivas kuule. Se likainen on lahja, inhakkaampi Kuin pilkkumaksa uhriteuraassa.
ANDROMACHE. Oi, syitä kuule! Oikeudenkaan varjoll' Ei hurskas loukkaa. Yhtä laillist' oisi Varastaa, voidaksensa paljon antaa, Tai ryöstää, laupeutta tehdäkseen.
CASSANDRA. Vaikk' aie kyllä valan vahvistaa, Niin kaiken-aikeinen ei vala sido. Pois aseet, rakas Hector!
HECTOR. Vaiti, sanon! Mun kunniani onnen tuulta uhmaa. Elämäll' arvons' on, mut arvon miehen On kunnia arvokkaampi elämää. (Troilus tulee.) No, nuor' mies, taisteluunko aiot tänään?
ANDROMACHE. Cassandra, pyydä isää avuksemme!
(Cassandra menee.)
HECTOR. Ei, nuori Troilus, riisu varukses! Nyt ritarillisella tuulell' olen. Suo suonten kasvaa, kunnes jänteet varttuu; Viel' älä pyri sodan kiistasille. Pois aseet! Minä tänään sun ja mun Ja Troian suojaks yksin asestun.
TROILUS. Sinuss' on lempivika, joka sopii Paremmin leijonan kuin miehen omaks.
HECTOR. No, mikä vika? Toru siitä, veikko.
TROILUS. Monasti, voitettu kun kreikkalainen Sun kelpo miekkas suhinaan jo kaatui, Sa sanoit: nouse pois ja eloon jää!
HECTOR. Se suoraa kieltä.
TROILUS. Narrin kieltä, maarin!
HECTOR. Miks niin?
TROILUS. Oi, kaikkein jumalien tähden, Tuo ruikka sääli jätä äideillemme! Kun sotisopa meill' on yllämme, Niin miekoillamme kosto myrkkyinen Vain ratsastakoon, säälittäviin töihin Näin kannustain, mut pidättäen säälin!
HECTOR. Hyi, peto!
TROILUS. Semmoista on sota, Hector.
HECTOR. Sa, Troilus, et saa tänään taistella.
TROILUS. Miks en? Ei sallimus, ei kuuliaisuus, Ei Marsin käsi, vaikka viittaisi Tulisin sauvoineen mua peräytymään, Ei Priamuksen eikä Hecuban Ei polvistus eik' itkettyneet silmät, Et sinä, veli, vaikka miekka käessä Tien multa sulkisit, mua estää voisi, Pait surmaamalla minut.
(Cassandra palaa, Priamus mukanaan.)
CASSANDRA. Pidätä häntä, Priamus, älä päästä! Hän sauvas on; jos tukes menetät -- Sa nojaat häneen, niinkuin Troia sinuun -- Niin kaikki sortuu.
PRIAMUS. Taivu, Hector, taivu! Näkyjä äitis näki, vaimos unta, Cassandra ennustaa, ja minä myöskin, Kuin äkist' intoon tullut profeetta, Sinulle tänään pahaa aaviloin. Siis käänny!
HECTOR. Tanterella on Aeneas. Lupasin miehuuteni takuulla Monelle kreikkalaiselle, ett' olen Tän' aamuna ma siellä.
PRIAMUS. Et saa mennä.
HECTOR. En valaani saa pettää. Kallis isä, Mun tiedät kuuliaaks, siis älä saata Mua kunnioitust' ilkkumaan, vaan salli Mun luvallasi käydä sitä tietä, Jost' äsken mua kielsit, majesteetti.
CASSANDRA. Priamus, älä myönny!
ANDROMACHE. Älä, isä!
HECTOR. Andromache, ma sinuun närkästyn; Jos mua rakastat, niin mene sisään.
(Andromache menee.)
TROILUS. Tuo houkka unineen ja enteineen Sai tämän aikaan.
CASSANDRA. Hyväst', armas Hector! Kas, kuinka kuolet! Kuinka silmäs sammuu! Kas, vertasi jo monest' aukost' uhkuu! Hecuba voihkaa, -- kuules! Troia riehuu! Andromache jo parkuu tuskissaan! Kas, hulluus, raivo, tuho ryntäävät, Kuin hassut ilveilijät, toistaan vastaan, Ja kaikki huutaa: "Hector, Hector kuollut!"
TROILUS. Pois! Pois!
CASSANDRA. Hyvästi! -- Kuitenkin -- Ei, hyvästi! Sa petät Troian nyt ja itsesi.
(Menee.)
HECTOR. Tuo huuto teitä huumaa, isä. Menkää, Rohkaiskaa Troiaa. Taisteluun nyt vaan! Ja illall' urhotöistä kerrotaan.
PRIAMUS. Jumalain haltuun! Hyvästi!
(Priamus ja Hector menevät kumpikin eri taholle. Aseiden kalsketta.)
TROILUS. Haa! Kuulkaa! Nyt, Diomedes, varo itseäsi: Sult' otan rannuksen, tai menköön käsi.
(Menemäisillään.) (Pandarus tulee.)
PANDARUS. Kuulkaa, prinssi, kuulkaa!
TROILUS. No, mitä nyt?
PANDARUS. Tässä on kirje teille tuolta tyttö-raiskalta.
TROILUS. Anna, kun luen.
PANDARUS. Riivattu sulkutauti, pakanan riivattu sulkutauti vaivaa minua kuin vietävä, ja sitten vielä tuon tyttöheilakan hullu kohta; toinen kuin toinenkin tekee sen, että pian olen mennyt mies; ja lisäksi minulla on silmänvuoto, ja sellainen kolotus luissani, että, jos se ei ole noidanpuuskaa, niin en tiedä mitä siitä ajatella. -- Mitä hän kirjoittaa?
TROILUS. Sanoja, sanoja, vain sanoja, Sydänt' ei lainkaan! Toimet toisaall'. on. (Repii kirjeen palasiksi.) Mene, tuuli, tuuleen, hyöri vain ja pyöri! Hän viekkain sanoin lempeäni ruokkii, Mut teot -- niin, ne toisen maita kuokkii.
(Menevät eri taholle.)
Neljäs kohtaus.
Troialaisten ja kreikkalaisten leirin välimaalla. (Aseiden kalsketta. Hyökkäyksiä. Thersites tulee.)