Chapter 3

CASSANDRA. Voih, voihkaa, Troia! Tuhat silmää mulle, Profeetallisin kyynelin ne täytän!

HECTOR. Vait, sisar, hiljaa!

CASSANDRA. Pojat ja immet, miehet, raihnaat ukot, Avuton lapsuus, joka vain voi huutaa, Lisätkää parkunaani! Maksakaamme Jo vastaisesta voihkeest' osa pois! Voih, voihkaa, Troia! Totuttele itkuun! Kukistut, Troia! Kaadut, Ilion! Tuo kekäleemme, Paris, polttaa meidät. Voih, voihkaa! Helena on meidän turma. Voih! Helena jos jää, vie Troian surma!

(Menee.)

HECTOR. No, nuori Troilus, eikö sisaresi Kamala ennushuuto hiukan karmi Sun tuntoasi? Niinkö hurjan kuumaa On veres, ettei järki eikä pelko, Ett' inhall' asiall' on inha loppu, Voi sitä jäähdyttää.

TROILUS. Ei, veli Hector, Ei minkään teon oikeutt' arvostella Sen mukaan, miten loppu muodostuu; Ei myöskään saa Cassandran hulluus meiltä Masentaa mieltä; hourupäisen raivo Ei tärvellä saa hyvää asiaa. Johonka kaikki kunniamme kiillon Me kiinnitimme. Mun ei asiani Se enempää kuin muiden Priamidein. Zeus varjelkoonkin, että puoltaisimme Ja ajaisimme moista asiaa, Jost' yltyisi jo suopuisinkin vihaan.

PARIS. Vois mailma muuten väittää löyhäksi Mun työtäni ja teidän neuvojanne. Mut, kautta taivaan, teidän suostuntanne Halulle siivet toi ja katkoi pelon, Jonk' aiheutti hurja yritys. Sill' yksin mitä voisi käteni? Kuink' yhden miehen miehuus riittäisikään Sit' ärjyä ja puuskaa kestämään, Mit' aikaan tämä riita sai? Mut vannon, Jos yksin tulisi mun vaarat voittaa, Ja voima jos ois tahdon vertainen, Niin tekojaan ei Paris peruuttaisi, Eik' uupuis kesken työn.

PRIAMUS. Niin haastat, Paris, Kuin ilon hekumasta juopunut. Sinull' on hunaja, ja sappi meillä; Ei moinen miehuus liiku maineen teillä.

PARIS. En yksin nautteit' aattele, joit' aina Tuo moinen kauneus mukanaan. Vain soisin, Ett' tämän kauneuden ryöstön tahra Pois puolustuksen' uljahalla pestäis. On petos riistettyä naista kohtaan, Häväistys arvollenne, solvaus mulle, Jos pakon pakosta nyt luopuisimme Mokomast' omuudesta. Mahdotonta, Näin arvoton ett' ajatuskaan saisi Jalossa povessanne jalansijaa! Alimman meikäläisen soturinkin Sydän syttyisi ja miekka paljastuisi Helenan tähden; häntä puolustaissa Jaloinkaan elämä ei joutavaa. Ei kuolo maineetonta. Sen siis sanon: Sotia hänen eestään kannattaa, Helenan vertaista ei kanna maa.

HECTOR. Paris ja Troilus, hyvin puhutte, Ja syyt ja seikat selvitätte, mutta -- Vain pintapuolin, nuorten miesten lailla, Joit' Aristoteles jo varoittaa Moraalifilosofeiks pyrkimästä. Ne syyt, joit' esititte, enemmän Tulisen veren kuumaan kiihkoon saavat, Kuin tarkoin erottavat, mik' on väärää, Mik' oikeaa. Näet, nautinto ja kosto Ne punnitsevan järjen äänelle On kyytä kuurommat. Jo luonto vaatii, Ett' omans' omistaja saa; no, niin, Mut mikä maailmass' on omempaa Kuin miehen oikeus vaimoon? Himon kautta Jos tämä luonnonlaki poljetaan, Jos mahtimiehet, puoltomielin kuullen Vain turtaa tahtoaan, sit' uhmaavat, Niin joka kelpo valtioss' on laki, Jok' ohjaa oikeaan nuo hurjat himot, Nuo hillittömät, uppiniskaiset. Helena Spartan kuninkaan on vaimo, Sen kaikki tiedämme; siis ääneen huutaa Siveyden, valtion ja luonnon lait, Ett' on hän luovutettava. Jos väärää Tekoa jatkat, siit' ei vääryys poistu, Päinvastoin pahenee. Näin Hector tuumii, Mit' oikeuteen tulee. Kuitenkin, Te reippaat veljet, teihin yhdyn siinä, Ett' yhä Helena on tänne jääpä; Sill' asia on tärkeä: se koskee Niin yksityis- kuin yleiskunniaa.

TROILUS. Niin, se juur' aikeemme on elinjänne. Jos kunnia ei meille rakkaampi Kuin kiihoitetun kiukun tyydytys, Niin hänen tähtensä ei Troian verta Valuisi tilkkaakaan. Mut, arvon Hector, Hän on se kunnian ja maineen aihe, Se suurten töiden kannus, joka nyt Meit' ajaa viholliset voittamaan Ja vastaisuudess' antaa maineen kruunun. Ei varmaan uljas Hector vaihettaisi Näin runsast' ikuistuksen tilaisuutta, Mi välkkyy tämän sodan otsalla. Ei koko maailman aarteisiin.

HECTOR. Mun voitit, Sa uljas oksa suuren Priamuksen. -- Jyryisen haaston laitoin tylsille Ja riitaisille Kreikan sankareille, Jok' unenkohman heistä karkoittaa. Tuo heidän suuri sankarinsa nukkuu, Ja sotajoukko eripuraan hukkuu. Mut tää, min' arvaan, hänet herättää.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Kreikkalaisten leiri. Achiileen teltan edusta. (Thersites tulee.)

THERSITES. Mitä nyt, Thersites? Mitä tämä? Aivanko hämmentynyt vihasi sokkeloihin? Saako tuo elefantti Ajax noin vain menostaa? Hän minua lyö, ja minä häntä haukun. Kaunis hyvitys! Jospa edes olisi päinvastoin: että minä häntä lyön, ja hän minua haukkuu! Hiisi olkoon! Tahdon tässä oppia manaamaan esiin perkeleitä, kun ei häijyistä sadatuksistani ole mitään apua. Ja tuo Achilles sitten, -- oivallinen sotainsinööri! Jos Troiaa ei valloiteta ennen, kuin nuo kaksi ovat alta sen kaivaneet, niin kyllä sen muurit seisovat, kunnes itsestään kaatuvat. Oi, sinä suuri Olympon salaman-linkooja, älä unohda, että olet Zeus, jumalten kuningas; ja sinun, Mercurius, käärmesauvasi menettäköön kaiken tehonsa, jos te ette ota heiltä pois sitä pientä, pientä, pienen pientä älyvaraa, mikä heillä on, jonka typerin tietämättömyyskin tietää niin ylenmäärin puutteelliseksi, ettei se voi näppärästi pelastaa kärpästä hämähäkin kourista, rikkomatta verkkoa kömpelöllä pampullaan. Ja sitten rutto koko leiriin! tai oikeammin napolilainen luumätä, sillä se on juuri sopiva kirous semmoisille, jotka käyvät sotaa hameesta. Olen nyt rukoukseni lukenut, ja kateuden perkele sanokoon aamenen. Hohoi! prinssi Achilles!

(Patroclus tulee.)

PATROCLUS. Kuka siellä? Thersiteskö? Hyvä Thersites, tule sisään haukkumaan.

THERSITES. Jos olisi mieleeni jolahtanut väärä kultaraha, niin et olisi sinä päässyt jolahtamaan pois tutkistelemuksistani. Mutta vähät siitä! Vieköön sinut -- sinä itse! Ihmiskunnan yhteinen kirous, narrimaisuus ja typeryys, tulkoon kukkuramitalla osaksesi! Taivas sinua opastajasta varjelkoon, ja opetus pysyköön kaukana sinusta! Liha ja veri sinua hallitkoon kuolemaasi saakka! Jos silloin ruumiinpuettaja sanoo, että olet kaunis ruumis, niin vannon jumaliste, ettei hän ole koskaan puettanut muita kuin Lazaruksia. Aamen! Missä on Achilles?

PATROCLUS. Mitä? Oletko sinä hurskas? Rukoilitko parhaillaan?

THERSITES. Rukoilin; taivas minua kuulkoon!

(Achilles tulee.)

ACHILLES. Kuka siellä?

PATROCLUS. Thersites, hyvä herra.

ACHILLES. Missä? Missä? -- Oletko täällä? Oo, sinä, juustoni, sinä ruuansulattajani, miks et ole niin moneen ruokaveroon laittanut itseäsi pöytään? Sano, mikä on Agamemnon?

THERSITES. Sinun komentajasi, Achilles. Sano nyt, Patroclus, mikä on Achilles?

PATROCLUS. Sinun herrasi, Thersites. Nyt ole hyvä ja sano, mikä olet itse?

THERSITES. Sinun tuntijasi, Patroclus. Sano nyt, Patroclus, mikä sinä olet?

PATROCLUS. Sen voinet itse sanoa, koska tunnet minut.

ACHILLES. Oi, sano, sano!

THERSITES. Luettelen kaikki peräkkäin: Agamemnon on Achilleen komentaja; Achilles on minun herrani; minä olen Patrocluksen tuntija; ja Patroclus on narri.

PATROCLUS. Herja sinä!

THERSITES. Vaiti, narri! En ole vielä päättänyt.

ACHILLES. Hänellä on eri-oikeus. -- Jatka, Thersites.

THERSITES. Agamemnon on narri; Achilles on narri; Thersites on narri; ja, niinkuin sanottu, Patroclus on narri.

ACHILLES. Todista se.

THERSITES. Agamemnon on narri, kun yrittää olla Achilleen komentajana; Achilles on narri, kun on Agamemnonin komennettavana; Thersites on narri, kun palvelee tuommoista narria; ja Patroclus on narri omastatakaa.

PATROCLUS. Miksi olen minä narri?

THERSITES. Sitä voit kysyä luojaltasi. Minulle siinä on kyllin, että se olet. Kas, keitä tuossa tulee?

(Agamemnon, Ulysses, Nestor, Diomedes, ja Ajax tulevat.)

ACHILLES. Patroclus, minä en tahdo puhua kenenkään kanssa. -- Tule mukanani sisään, Thersites.

(Menee.)

THERSITES. Tuollaista ulkokultaisuutta, tuollaista ilveilyä, tuollaista konnamaisuutta! Ja koko asiana vain aisankannattaja ja lutka! Soma riidanaihe, josta kelpaa kiistellä ja kilvoitella ja veriinsä kuolla! Savipuoli sen luuskan syököön, ja sota ja haureus tuhotkoon koko selssun!

(Menee.)

AGAMEMNON. Miss' on Achilles?

PATROCLUS. Teltassaan, herra; hän on pahoin-voipa.

AGAMEMNON. Vie hälle tieto tänne-tulostamme. Hän airuttamme herjas; pateilleen nyt Tulemme itse, pannen syrjään arvot; Se sano hälle, muuten pian luulee, Ett' emme muista, mikä olemme, Tai tohdi sitä näyttää.

PATROCLUS. Kyllä sanon.

(Menee.)

ULYSSES. Me näimme hänet telttans' ovessa; Ei häntä tauti vaivaa.

AJAX. Vaivaa, leijonantauti, ylpeän sydämmen tauti. Sanokaa sitä synkkämielisyydeksi, jos tahdotte miestä imarrella; mutta, kautta pääni, ylpeyttä se on; vaan mistä? Mistä? Olisi hauska tietää syy. -- Pari sanaa, herra kuningas!

(Vie Agamemnonin syrjään.)

NESTOR. Mikä Ajaxiin on mennyt, kun noin häntä haukkuu?

ULYSSES. Achilles on häneltä vietellyt hänen narrinsa.

NESTOR. Kenen? Thersiteenkö?

ULYSSES. Niin.

NESTOR. Nyt kai Ajax on ymmällä, kun on aiheensa hukannut.

ULYSSES. Ei suinkaan, hänellä on nyt se aiheena, joka häneltä aiheen vei: Achilles.

NESTOR. Sitä parempi; kernaammin kopua heidän välillään, kuin sopua. Mutta olipa se vahva liitto, kun narri voi sen purkaa!

ULYSSES. Ystävyyden, jota ei viisaus ole rakentanut, voi tyhmyys helposti hajoittaa. Tuossa tulee Patroclus.

NESTOR. Eikä Achillesta mukana?

(Patroclus palaa.)

ULYSSES. Elefantilla on nivelet, mutta ne eivät ole kohteliaisuutta varten; sen jalat on tehty tarpeen eikä pokkuroimisen varalle.

PATROCLUS. Achilles sanoo, ett' on pahoillaan, Jos muun kuin huvin vuoks ja lystiksenne Tulitte tänne, teidän korkeutenne Ja ylhä seuranne; hän toivoo, että Vain terveydeksenne ruoan jälkeen Nyt teette pienen kävelyn.

AGAMEMNON. Patroclus, Nuo moiset vastaukset hyvin tunnen; Mut väite tuo, vaikk' on sill' ivan siivet, Ei pääse pakoon huomioltamme. Häll' ansioita on, ja syyt' on meillä Se tunnustaa; mut kaikki nämä hyveet, Joit' ei hän hyveisesti itse käytä, Ne meistä loistons' alkaa menettää; Ne mätänevät koskemattomuuttaan Kuin riettaass' astiassa kauniit marjat. Tulimme hänen puheilleen, se sano, Ja syntiä et tee, jos sanot senkin, Ett' ylhä ylpeys ja alha mieli Hänessä asuu, suuremp' itseluulo Kuin ansiokkuus. Häntä paremmat, Suvaiten tuota raakaa röykkeyttä, Salaavat herrautensa pyhän voiman Ja hänen oikkujensa ylivaltaa Sukoillen kumartavat, tarkkaavatpa Niin hänen juoniensa nousut, laskut, Kuin sodan meno hänen vuoroistaan Kokonaan riippuis. Sano se, ja lisää, Ett' työtään näin jos suureksuu, niin jääköön Kuin sotakone, jok' on liian raskas Mukana viedä; josta sanotaan: "Tää täss' ei liiku, laita sota tänne!" Vireä kääpiö on arvokkaampi Unista jättiä: -- näin sano hälle.

PATROCLUS. Sen teen, ja heti vastauksen tuon.

AGAMEMNON. Ei kelpaa, että toisen kautta vastaa; Hän tulkoon itse. -- Luokseen käy, Ulysses.

(Ulysses menee.)

AJAX. Mitä hän on muita enempi?

AGAMEMNON. Ei enempi, kuin mitä itse luulee olevansa.

AJAX. Onko hän niin paljon? Ettekö luule, että hän luulee olevansa parempi mies kuin minä?

AGAMEMNON. Epäilemättä.

AJAX. Oletteko samaa mieltä? Sanotteko, että hän on parempi?

AGAMEMNON. En, jalo Ajax; te olette yhtä väkevä, yhtä urhoollinen, yhtä viisas, ettekä vähemmän jalo, paljon kohteliaampi, ja ennen kaikkia paljon taipuvaisempi.

AJAX. Kuinka saattaa ihminen olla ylpeä? Mistä se ylpeys tulee? Minä en tiedä, mitä ylpeys on.

AGAMEMNON. Sitä kirkkaampi on älynne, Ajax, ja sitä kauniimmat hyveenne. Joka on ylpeä, syö loppuun itsensä. Ylpeys on oma peilinsä; ja jokainen, joka muulla kuin teolla kehuu itseään, tekee kehullaan teon tyhjäksi.

AJAX. Minä vihaan ylpeitä, niinkuin vihaan sammakon rumppia.

NESTOR (syrjään). Kuitenkin hän rakastaa itseään; eikös se ole kummaa?

(Ulysses palaa.)

ULYSSES. Huomenna taisteluun ei käy Achilles.

AGAMEMNON. Ja mitä sanoo syyksi?

ULYSSES. Ei niin mitään; Miel'alojensa virran mukaan kulkee Ja omapäisess' itsehyväilyssään Ei muiden arvost' ota tietääkseen.

AGAMEMNON. Miks, kauniisti kun pyydämme, ei lähde Hän teltastansa tänne ilman jakoon?

ULYSSES. Vain kaunatakseen turhist' asioista Tärkeitä tekee; suuruus häntä riivaa; Vain itselleen hän haastaa, rehennellen Niin ett' on hengästyä; luuloarvo Niin kiehuu, kuohuu hänen veressään, Ett', ajun riidellessä tarmon kanssa, Kapinaan joutuu valtio Achilles Ja sortuu itseensä. Mit' enää sanon? Häness' on korskanrutto: kalmanpilkut Jo huutaa: "Turhaa toivo!"

AGAMEMNON. Ajax menköön. -- Te, hyvä prinssi, käykää hänen luonaan; Pitävän teistä kuuluu; pyynnöstänne Hän ehkä hiukan kieltää itseään.

ULYSSES. Ei, Agamemnon, sit' ei sallita. Jok' askel pyhä on, mink' Ajax poispäin Achilleest' astuu. Tuota korskaa herraa -- Jok' omass' ihrass' ylpeyttään paistaa Ja jonka aatoksiin ei mahdu muu, Kuin mikä häntä itseään vain matkii Ja märehtii -- näin kunnioisko mies, Jot' enemmän kuin häntä jumaloimme? Tää kolmast' ylevä ja uljas prinssi Niin ei saa nuorta laakeriaan ryöttää, Niin, -- kuulkaa, -- arvoaan ei alentaa, -- Hän, jok' on yhtä kuulu kuin Achilles -- Hän ett' Achilleen menis luo. Tuon ennalta jo ihraist' ylpeyttä Näin rasvaisimme vain ja lisäisimme Vain poltaksia Rapuun, joka hehkuin Odottaa suurta Hyperionia. Vai moisen luokse tää! Se kiellä, Zeus, Jyristäin huuda: "Tämän luo Achilles!"

NESTOR (syrjään). Noin vain! Tuo sydänsuonta hivelee.

DIOMEDES (syrjään). Kuink' ääneti hän kehun nielaisee!

AJAX. Jos luokseen käyn, niin rautakourallani Hänt isken naamaan.

AGAMEMNON. Ei, ei, älkää menkö!

AJAX. Jos ylpeilee, kyll' ylpeyttään ma su'in. Mun suokaa mennä.

ULYSSES. Ei koko tämän sodan hinnast', ei.

AJAX. Hävytön, kehno nulikka!

NESTOR (syrjään). Kuink' itseään hän kuvaa!

AJAX. Eikö voi olla ihmisiksi?

ULYSSES (syrjään). Kattila pataa soimaa.

AJAX. Min' isken vähän hänen oikkusuontaan.

AGAMEMNON (syrjään). Potilas tahtoo olla lääkärinä.

AJAX. Mun mieltäni jos olisivat kaikki, --

ULYSSES (syrjään). Niin äly jäisi vanhanaikaiseksi.

AJAX. Niin hän ei pääsisi niin vähällä, saisi ensin maistaa miekkaa. Pitääkö ylpeyden voittaa?

NESTOR (syrjään). Jos voittaa, niin on puoli osuutta sinun.

ULYSSES (syrjään). Jopa kymmenenkin osuutta.

AJAX. Kyllä minä häntä vatkaan; kyllä teen hänestä nöyrän.

NESTOR (syrjään). Hän ei ole vielä oikein lämmin. Aja häneen kiitosta. Juota, juota! Hänen kunnianhimonsa on kuiva.

ULYSSES (Agamemnonille). Tuo epäsopu liiaks teitä kalvaa.

NESTOR. Ei siihen syytä, jalo ruhtinas.

DIOMEDES. Achillest' ilmankin me tullaan toimeen.

ULYSSES. Hän loukkaantuu, tuon nimenkin kun kuulee. On täällä mies --; vaan ei, ei hänen kuullen! Min' olen ennen vaiti.

NESTOR. Miksi niin? Ei ole kade hän, niin kuin Achilles.

ULYSSES. On yhtä uljas, maailma sen tietköön!

AJAX. Hävytön koira, peijaa meitä näin; Oi, että olisi hän troialainen!

NESTOR. Jos oisi mitä vikaa Ajaxissa, --

ULYSSES. Jos oisi ylpeä, --

DIOMEDES. Tai kehun-ahnas, --

ULYSSES. Tai kärrykäs, --

DIOMEDES. Tai turha, itserakas!

ULYSSES. Taivaalle kiitos, leppyisä ett' olet! Ja kiitos siittäjälles, kantajalles, Ja opettajalles. Mut kolmin kerroin Sun älylles, jok' opin kaiken voittaa! Mut se, ken kätes miekkaan totutti, Jakakoon Marsin kanssa ijäisyyden Ja puolet saakoon! Mitä voimaan tulee, Niin Milo, härjänkantajakin, maineens' Saa jättää jänteiselle Ajaxille. En tahdo viisauttasi ylistää, Jok' ympäröi kuin joki, aita, häkki Avujes avaruuden. Täss' on Nestor; Hän, muinaisuuden tiedoss' oppineena, On viisas, muut' ei olla voi kuin viisas; Mut anteeks, isä Nestor, vaikka oisit Kuin Ajax reipas, ajus yhtä tuore, Et häntä voittais, Ajax oisit vain.

AJAX. Sanonko isäks?

NESTOR. Sano, poikaseni.

DIOMEDES. Häh', Ajax-prinssi, ohjeit' ottakaa.

ULYSSES. Pois viipy nyt: jo pensaikossa piilee Achilles-hirvi. Suuri päälikkömme, Kokohon päällyskunta kutsukaa. Kuninkait' uusia on tullut Troiaan; Huomenna täyttä voimaa kysytään. Täss' urho! Itä saa ja länsi koittaa Parastaan tuoda, Ajax kaikki voittaa.

AGAMEMNON. Nyt neuvostoon! Achilles, unta hyvää! Venonen lipoo, laiva kyntää syvää.

(Menevät.)

KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Troia. Huone Priamuksen hovilinnassa. (Pandarus ja muuan palvelija tulevat.)

PANDARUS. Ystävä, kuulkaahan! Olettehan te sen nuoren Paris-herran seuralainen?

PALVELIJA. Olen, silloin kun hän kulkee edelläni.

PANDARUS. Tarkoitan: palvelettehan häntä.

PALVELIJA. Palvelen Herraa.

PANDARUS. Palvelette niin ollen jaloa herraa; minun täytyy väkisinkin häntä kiittää.

PALVELIJA. Niin, Herra olkoon kiitetty!

PANDARUS. Tunnettehan minut, mitä?

PALVELIJA. Kyllä, herra, päällisin puolin.

PANDARUS. Ystävä, oppikaa paremmin minua tuntemaan. Minä olen herra Pandarus.

PALVELIJA. Toivon, että opin teidän arvoisuuttanne tuntemaan paremmin.

PANDARUS. Sitä minäkin soisin.

PALVELIJA. Te olette armontilassa.

PANDARUS. Armonko? Ei, ystävä; ylhäisyys ja arvoisuus ovat minun kunnianimeni. -- (Soittoa kuuluu.) Mitä soittoa tuo?

PALVELIJA. Tunnen sitä vain puolittain: jotakin soiton puolta varmaan.

PANDARUS. Tunnetteko soittajat?

PALVELIJA. Täydesti.

PANDARUS. Kelle he soittavat?

PALVELIJA. Kuulijoille.

PANDARUS. Ketä varten, ystävä?

PALVELIJA. Minua ja niitä varten, jotka soitosta pitävät.

PANDARUS. Kenen laskuun, tarkoitan, ystävä?

PALVELIJA. Laskuun? Mitä?

PANDARUS. Ystävä, me emme ymmärrä toisiamme. Minä olen liian kohtelias, sinä liian ovela. Kenenkä tilauksesta nuo miehet soittavat?

PALVELIJA. Nyt osasitte kantaan. No niin, Pariin tilauksesta, armollinen herrani, joka on mukana omassa persoonassaan; ja hänen seurassaan se kuolevainen Venus, kauneuden sydänveri, rakkauden näkymätön sielu.

PANDARUS. Kuka? Cressida-orpanako?

PALVELIJA. Ei, herra, vaan Helena; ettekö sitä jo hänen arvonimistään hoksannut?

PANDARUS. Näyttää siltä, ystävä, ettet ole nähnyt neiti Cressidaa. Tulin Parista puhuttelemaan Troilus-prinssin puolesta. Aion tehdä häneen kohteliaan hyökkäyksen; asiani on tulikuuma.

PALVELIJA. Tulikuuma asia! Oikein saunakieltä!

(Paris ja Helena tulevat seuralaisineen.)

PANDARUS. Kaikkea ihanaa teille, prinssi, ja koko tälle ihanalle seurallenne! Ihanimmat toiveet ihanimmassa määrässä ihanasti toteutukoot; teidän ennen kaikkia, ihana kuningatar! Ihanat unet teillä ihanana päänaluisena olkoon!

HELENA. Arvoisa herra, tehän olette ihania sanoja täynnä.

PANDARUS. Te ilmi lausutte ihanan mielisuosionne, suloinen kuningatar. -- Ihana prinssi, tämä on sievä soitonkatkelma.

PARIS. Te olette sen katkaissut, serkku; ja, niin totta kuin elän, teidän täytyy se jälleen tehdä eheäksi; teidän pitää jatkoksi laittaa jotakin omaa laitosta. -- Nella, hän on sointaa täynnä.

PANDARUS. Enkä, arvon rouva.

HELENA. Oo, herraseni! --

PANDARUS. Raaka, tottakin; -- niin, toden totta, perin raaka.

PARIS. Hyvin sanottu, herraseni; noin vain staccato.

PANDARUS. Minulla olisi asiaa armolliselle prinssille, armas kuningatar. -- Armollinen herra, suvaitsetteko kuulla pari sanaa?

HELENA. Niin vähällä ette meistä pääse; teidän pitää laulaa, ehdottomasti.

PANDARUS. Suloisin kuningatar, suvaitsette laskea leikkiä. Mutta tosiaankin, näin, armollinen herra; rakas herrani ja kallis-arvoinen ystäväni, teidän veljenne Troilus, --

HELENA. Rakas herra Pandarus; mesimakea herraseni, --

PANDARUS. Älkää, armas kuningatar, älkää: -- sulkeutuu sydämmellisimmästi suosioonne.

HELENA. Älkää saattako meitä pois sävellyksestä; muuten synkeä mielemme tulkoon teidän päähänne.

PANDARUS. Maire kuningatar, maire kuningatar, oi, mikä maire kuningatar, -- toden totta, --

HELENA. Ja tehdä maireen kuningattaren mieli karvaaksi on katkera loukkaus.

PANDARUS. Ei, tuo ei teitä auta, ei maarin, ei, toden totta, vähääkään. Tuommoiset sanat eivät pysty minuun; ei, ei. -- Ja pyytää, armollinen herra, että, jos kuningas kysyisi häntä illallispöydässä, ilmoittaisitte hänen esteensä.

HELENA. Hyvä herra Pandarus, --

PANDARUS. Mitä suvaitsette, maire kuningattareni, kaikkein, kaikkein mairehin kuningattareni?

PARIS. Mitä urostöitä hänellä on tekeillä? Missä syö hän tänään illallista?

HELENA. Ei, mutta, hyvä herra, --

PANDARUS. Mitä suvaitsette, armas kuningatar? Pikkuorpanani teihin vihastuu. -- Te ette saa tietää, missä hän tänään illastelee.

PARIS. Haltijattareni Cressidan luona, siitä annan vaikka henkeni!

PANDARUS. Ei, ei, ei sinnepäinkään! Erehdytte aivan. Tietäkää, että haltijattarenne on sairas.

PARIS. Hyvä, ilmoitan hänen esteensä.

PANDARUS. Niin oikein, hyvä prinssi! Kuinka johtui mieleenne Cressida? Niin, haltijatar-raukkanne on sairas.

PARIS. Arvaan jo.

PANDARUS. Arvaatte! Mitä arvaatte? -- Antakaa tänne soitin. -- Nyt, armas kuningatar.

HELENA. Kas niin, nyt olette kiltti.

PANDARUS. Orpanani on hirveästi mieltynyt muutamaan kapineeseen, jota te omistatte, armas kuningatar.

HELENA. Hän sen saakoon, kunhan se vain ei ole mieheni Paris.

PANDARUS. Hi, hi! Ei, hänestä hän ei huoli. Ne kaksi ovat kahtaanne.

HELENA. Ensin kahtaanne, ja sitten yhtäänne, siitä tulee pian kolme.

PANDARUS. No, no, ei siitä sen enempää. Laulan nyt teille laulun.

HELENA. Niin, niin, alkakaa nyt. Mutta tosiaankin, ystäväiseni, sulla on hieno otsa.

PANDARUS. Jopa jotakin!

HELENA. Laula lemmestä; se lempi se tuhoaa meidät kaikki. Oi, Cupido, Cupido, Cupido!

PANDARUS. Niin, se lempi! Sen se tosiaankin tekee.

PARIS. Niin, lempi, niin! Oi, lempi, lempi, lempi, oi!

PANDARUS. Niin todellakin, niin se laulukin alkaa.

(Laulaa.)

Oi, lempi, lempi, lempi, oi! Niin uuhi kuin jäärä Sen nuolen on määrä; Vaikk' ampuilee, Ei haavaa tee, Vain hiljaa himaroi. Ja lempivät ne vaikeroi: "Ai, kuolen, voi!" Mut kuolo ei sen tuskaisempi: "Ai, ai"sta tulee "ha, ha, haa;" Näin kuoloss' elää lempi. "Ai, ai, ai", sitten "ha, ha, haa" Niin, ai, ai, ai, ja ha, ha, haa. Hih hei!

HELENA. Totta totisesti, lemmessä nenännipukkaansa myöten.

PARIS. Hän ei syö muuta kuin kyyhkysiä, kultaseni, ja se siittää kuumaa verta, ja kuuma veri synnyttää kuumia ajatuksia, ja kuumat ajatukset synnyttävät kuumia tekoja, ja kuumat teot ovat lempeä.

PANDARUS. Tämäkö se lemmen sukujohto? Kuuma veri, kuumat ajatukset ja kuumat teot? Mutta ne ovat kyykäärmeitä. Onko lempi kyykäärmeiden sikiö? -- Hyvä prinssi, kuka on tänään taistelemassa?

PARIS. Hector, Deiphobus, Helenus, Antenor, ja kaikki Troian uljaat nuoret. Minäkin olisin mielelläni tänään pukeutunut aseisiin, mutta Nellani ei tahtonut. Mistä se tulee, ettei veljeni Troilus lähtenyt?

HELENA. Hän on jostakin nuloillaan; -- te tiedätte kaikki, herra Pandarus.

PANDARUS. Minä en tiedä niin mitään, mesimakea kuningatar. -- Haluaisin kuulla, mitä tänään ovat toimittaneet. -- Muistattehan vain ilmoittaa veljenne esteen?

PARIS. Pilkusta pilkkuun.

PANDARUS. Hyvästi, armas kuningatar!

HELENA. Terveisiä viekää orpanallenne.

PANDARUS. Niinkuin käskette, armas kuningatar.

(Menee.)

(Paluuretkelle soitetaan.)

PARIS. Jo palajavat; Priamuksen saliin Nyt käymme tervehtimään sotureita. Helena armas, pyydän, aseet riisu Sa Hectorimme yltä; jäykkä solki Hurmaavan valkokätes koskentaa Enemmän tottelee kuin miekan terää Tai Kreikan jännevoimaa; enemmän Kuin kaikki saaren kuninkaat voit sinä: Aseista päästää suuren Hectorin.

HELENA. On ylpeyteni häntä palvella. Niin, minkä näin teen velvoituksesta, Vain kauneuden-mainettani lisää, Ihanpa itsenikin himmentää.

PARIS. Sua, armas, lemmin sanomattomasti.

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Troia. Pandaruksen puisto. (Pandarus ja Troiluksen palvelija kohtaavat toisensa.)

PANDARUS. No, mitä? Missä on herrasi? Cressida orpananiko luona?

PALVELIJA. Ei, herra hyvä; hän odottaa teitä, että veisitte hänet sinne.

(Troilus tulee.)

PANDARUS. Oh, tuossa hän tuleekin! -- No, mitä kuuluu, mitä?

TROILUS. Poistu, poika.

(Palvelija menee.)

PANDARUS. Oletteko nähnyt orpanaani?