Chapter 2
NESTOR. Kumartain pyhää valtaistuintasi, Suur' Agamemnon, viime sanas Nestor Vakuuttaa tahtoo. Onnen voittaminen Se miestä koittaa. Kun on meri tyyni, Niin venhokin sen sulo-parmailla Soluvi rinnan suurten laivain kanssa. Mut kun tuo tappelija Boreas Saa lauhan Thetiin suuttumaan, niin, katso, Tukeva haaksi halkoo vesivuoret Ja kahden marjan elementin kesken Niin hyppelee kuin Perseuksen ratsu. Miss' on nyt korska venho, jonka heikot Ja ohukaiset laidat voiman kanssa Tek' äsken kilpaa? Satamaan on mennyt, Jos sit' ei ole hörpännyt Neptunus. Näin onnen myrskyssäkin tositarmost' Erottuu valhetarmo; päivänpaisteess' Enemmän karjan haittana on paarma Kuin tiikeri; mut murskaava kuin myrsky Kumaraan painaa pahkuraiset tammet Ja suojaa etsii kärpäset, niin silloin Olento uljas, raivon kiihtämänä, Saa raivomielen, soittaa myrskyn virttä Ja onnen toraan ärjyy.
ULYSSES. Agamemnon, Suur' valtias, sa, Hellaan ponsi, tarmo, Väkemme sydän, sielu, ainut voima, Joss' yhdistyä tulis kaikkein mieli Ja kaikkein tahto, -- Ulyssesta kuule. Vaikk' aivan hyväksynkin puheenne -- (Agamemnonille.) Sun, jonka arvon, mahdin eessä nöyrryn, (Nestorille.) Ja sun, jonk' iäkkyyttä kumarran -- Puheenne nuo, joist' on niin ylväs toinen, Ett' Agamemnon vois ja Hellaan käsi Sen vaskeen piirtää, -- toinen samanmoinen, Jonk' arvon-Nestor hopeaan vois juottaa Ja ilmasiteill', yhtä lujilla Kuin taivaan napa, kaiken Hellaan korvan Näin kieleens' älykkääseen kiinnittää, -- Niin suvaitkaatte toki, -- sinä, suuri, -- Ja sinä, viisas. -- Ulyssesta kuulla.
AGAMEMNON. Ithakan prinssi, puhu; yhtä varmaan Ei tyhjää puhetta ja turhaa sanaa Sun suustas lähde, kuin on tietty että Thersiteen riettaan koirankidasta Ei äly, tieto eikä soitto soi.
ULYSSES. Tuo yhä ylväs Troia oisi maassa Ja Hectorinkin miekka herraton, Jos näit' ei oisi syitä: Lamassa kaikk' on valtajärjestys; Niin monta kuin on Kreikan telttaa tuossa Lutona kentällä, niin monta myös on Lutoa eriseuraa keskessämme. Jos päällikkö ei ole niinkuin pesä, Johonka kaikki medentuojat kertyy, Niin mistä mettä? Naamioitse arvo, Niin naamariss' on kehnoin yhtä kaunis. Jo taivaat, tähdet ja tää keskus, maakin, Ne arvon tietävät ja paremmuuden, Asennot, kiertoajat, suhteet, vuorot, Tavat ja toimet, kukin paikkansa. Siks aurinko, tuo loisto-planeetta, On ylhän matkan päässä istuimellaan Muist' erillään; sen terveellinen silmä Parantaa pahan tähden turmakatseen Ja pitää ohjissaan kuin valtakäsky Hyvän ja pahan. Mut jos planeetat Sekaisin harhaisivat, ristiin rastiin, Mitk' ennusmerkit, rutot, kapinat, Maanjäristykset, merenmyllerrykset, Mik' ilmainmelske, mullistus ja kauhu Hajoittais, raastais, pirstais, juurta jaksain Hävittäis yhteen-vihittyjen valtain Sovun ja rauhan! Oi! kun horjuu arvo, Tuo kaikkein suurten suunnitelmain vipu, Niin toimi potee. Kuinka yhdyskunnat. Ammattiseurat, oppineiden luokat, Etäisten rantamaiden välikauppa, Esikois-oikeudet ja suku-edut. Iän, kruunun, vallan, opin etuudet Pysyisi voimass ilman arvoa? Pois arvo vie, se soiton kieli sorra, Niin soraäänet soivat; kaikki kääntyy Toistansa vastaan; suluss' olleet vedet Povensa nostaa yli äyräittensä Ja nielauksess' ahmaa vankan maan; Väkevä tulee heikon käskijäksi; Isänsä tappaa hurja poika; voima On oikeutta; niin, oikeus ja vääryys -- Nuo, joiden iki-riitaa laki valvoo, -- Nimensä menettävät, samoin laki. Näin kaikk' on väkivaltaa; väkivalta Käy mielivallaks, mielivalta himoks; Ja himo, mailman susi, -- apureinaan Niin väkivalta niinkuin mielivalta, -- Maailman nielee saaliinaan ja vihdoin Syö itsensäkin. Suuri Agamemnon, Tuollainen sekasorto tukahduksen On seuraus, jos arvo kuristetaan. Ja tämä arvon halveksinta aina Käy taapäin askeleen, kun koittaa nousta. Päämiestä pilkkaa se, ken häntä porrast' On alempana; tätä seuraava, Ja seuraava taas tätä; aste asteelt', Ens' askeleesta esimiestä vastaan, Näin tauti kasvaa, kateen kuumeeks yltyy, Vert' imeväksi, kalvaaks kilpailuksi; Ja tämä kuume, eikä oma tarmo, On Troian turvana. Siis Troian vahti On meidän heikkous, ei sen oma mahti.
NESTOR. Ulysses ilmaissut on älykkäästi Sen kuumeen, jota meidän voimat potee.
AGAMEMNON. Kun taudin luonteen olet keksinyt. Niin mikä rohdoksi?
ULYSSES. Tuo suur' Achilles, Jonk' yleinen on huuto julistanut Väkemme ponneksi ja jäntereeksi, On saanut korvat täyteen maineen ilmaa Ja, arvoons' ihastuen, teltassaan Vain loikoo, ilkkuin töitämme. Patroclus Samassa rypee vuoteessa ja laskee Rivoja sutkiansa pitkin päivää; Eleillä naurettavan kömpelöillä -- Joit' ilkamus se sanoo matkinnaksi -- Meit' osoittelee; usein, Agamemnon, Ylevää majesteettiuttas ilkkuu; Kuin näyttelijä-kolho, -- jonka äly On polvitaipeessa ja jolle hauskaa On kuulla haastelua puisevaa, Jot' askeleet ja sillan palkit pitää, -- Hän surkeasti liioitellen matkii Sun suuruuttasi; ääni hällä on kuin Halenneen kellon, puhe kangertaa, Niin että jos sen karjuis suustaan Typhon, Se liialta jo tuntuis. Tuota rupaa Achilles-julku, patjall' oikoillen, Povensa pohjast' isoon ääneen nauraa: "Sep' oivaa! -- Ilmi Agamemnon! Matki Nyt Nestoria, ry'i, näpli partaas, Kuin hänkin puhett' alkaissaan." Työn tekee; Se vastaa niinkuin pohja etelää Ja sopii niinkuin Vulcanus ja Venus. Achilles-jumala vain huutaa: "Oivaa! Ilmetty Nestor! Matki nyt, Patroclus, Kuink' öisessä hän häikäss' asestautuu." Ja silloin kaikki vanhan heikkoudet Ivaksi tehdään: kuinka yskii, rykii Ja koperoi kuin rampa kaulustaan, Jot' ei saa hakaan. Ritar' Uljas nauruun On kuolla, huutaa: "Riittää jo, Patroclus; Tuo teräksestä kylkiluut, ma muuten Ilosta pakahdun." Näin kaikkein meidän Ominais-tavat, kyvyt, luonnonlahjat, Yleiset ansiot ja yksityiset, Työt, suunnitelmat, käskyt, valmistukset, Kehotteet taisteluun ja rauhan hankkeet. Häviö, voitto, tosi, valhe, kaikki On tämän parin ivan-aineena.
NESTOR. Ja näiden kahden esimerkki -- jotka, Niinkuin Ulysses sanoo, huhu kruunaa Jo vallan loistolla -- se moneen tarttuu. Ykspäinen Ajax on ja viskoo päätään Ja uhmailee niin kuin tuo harteva Achilleskin; jää telttaansa kuin hänkin; Kestitsee puolueita; sotaa moittii Kuin mikä oraakeli; ja Thersiteen, Tuon konnan, joka herjaa lyö kuin rahaa, Likaamaan panee meitä kommillaan, Pilaamaan, heikontamaan asemaamme, Vaikk' ilmankin jo vaara ahdistaa.
ULYSSES. On politiikka heistä pelkuruutta, Sodassa älyn turhaks katsovat, Varullisuutta moittivat, ei mikään Pait nyrkki kelpaa. Tyyni hengen toimi, Jok' arvaa, kuinka mont' on lyöpää kättä, Kun tarve vaatii, ja jok' uuraalla Älyllä tutkii vastustajan voimaa, Se heist' ei sormen arvoista, -- on muka Tohua, kynäsotaa, laiskan työtä; Niin että murrin, joka muurit ruhjoo Jykeillä, kieppuvilla painoillaan, On arvokkaampi rakentajan kättä Tai niitä, jotka tarkall' älyllään Panevat taitavasti koneen käymään.
NESTOR. Jos se on totta, niin Achilleen ratsu On monen Thetiin pojan arvoinen.
(Torventoitaus kuuluu.)
AGAMEMNON. Haa! Mistä toitaus? Katso, Menelaus.
MENELAUS. Troiasta.
(Aeneas tulee.)
AGAMEMNON. Mitä täältä etsitte?
AENEAS. Tää suuren Agamemnoninko teltta?
AGAMEMNON. Tää.
AENEAS. Airuen ja prinssin sallitaanko Kuninkaan korviin tuoda hyvät tiedot?
AGAMEMNON. Paremman turvan kuin Achilleen käsi Suo kaikki Kreikan päät, jotk' yhteiseksi Sanovat pääkseen Agamemnonia.
AENEAS. Hyvä lupa, vahva turva! Mutta kuinka Voi hänen valtakatseillensa outo Erottaa hänet muista kuolevista?[4]
AGAMEMNON. Mitä?
AENEAS. Niin vain siksi kysyn, että voisin Omistaa hälle kunnioitukseni Ja nostaa poskilleni punastuksen Niin siveän kuin Koitar, kun se nuoreen Luo Phoiboon kainon katseen. Kuka on Se valta-jumala ja miesten pää? Ken on se suuri, ylväs Agamemnon?
AGAMEMNON. Tuo Troian mies meit' ivaa, taikka ovat Siroja hovikoita troialaiset.
AENEAS. Siroja hovikoita, lempeitä Kuin enkelit; niin rauhass' ovat aina; Mut sotia jos tulee, heill' on sappi, Käs' luja, vahvat jänteet, kelpo miekat, Ja, jos suo Jupiter, ei miehuudessa Heill' ole vertaa. Mutta vait, Aeneas! Vait, troialainen! Sormi huulille! Menettää kaiken arvon kehun sana, Jos kehuttu on itse kehujana, Mut vihamies jos vasten mieltään kiittää, Niin saamme kirkkaan ikimaineen niittää.
AGAMEMNON. Aeneas nimennekö, Troian mies?
AENEAS. Niin, Kreikan mies.
AGAMEMNON. Mik' asianne?
AENEAS. Anteeks, Se Agamemnonin on korvaa varten.
AGAMEMNON. Hän Troiasta ei mitään salaa kuule.
AENEAS. En tulekaan ma tänne kuiskaamaan; Ma räikkätorvell' avaan hältä korvat Ja panen käymään huomion, ja sitten Ma puhun.
AGAMEMNON. Puhu vapaasti kuin tuuli; Nyt Agamemnonin ei makuuaika; Ja jotta tiedät, ett' on valveilla, Hän itse sanoo sen.
AENEAS. Siis vaski-äänes Kajauta, torvi, kautta kählään leirin, Ja Kreikan joka urhon anna kuulla, Ett' ääneen Troia lausuu, mitä aikoo. (Torventoitaus.) Suur' Agamemnon! Prinssi Troiass' on, -- Sen nimi Hector, Priamuksen poika, -- Jonk' on tää pitkä, veltto aselepo Jo ruostuttanut. Mun hän tänne laittoi Sanomaan näin: Kuninkaat, prinssit, herrat! Jos kreikkalaisten parhaimmiss' on ketään, Ken kunnialle lepons' altistaa, Ken mainett' etsii eikä vaaraa pelkää, Ken tuntee voimansa, mut arkuutt' ei, Ken armastaan ei lemmi sanoin yksin, -- Ei valhevaloin, joita huulin vannoo -- Vaan kaunottarens' arvon tohtii muussa Kuin lemmen painisilla julistaa, Sen kaksintaisteluun ma vaadin. Hector, Näet, Kreikanmaan ja Troian miesten nähden Todistaa tahtoo -- koittaa ainakin --, Ett' ehomp' on ja taatump' eukko hällä, Kuin mitä koskaan sylii Kreikan mies. Jos teiss' on miestä lemmess' uskollista, Niin leirinne ja Troian muurin väliin Huomenna hänet torvi taistoon kutsuu. Jos saapuu ken, niin kiittää häntä Hector; Jos ei, niin sanoo Troiaan palatessaan, Ett' ahavoittuneet on kreikattaret, Ei keihään-iskun arvoiset. Se siitä.
AGAMEMNON. Tuo lempijäimme tietoon saatetaan; Sen mielistä jos tääll' ei lie, niin kotiin Ne kaikki jäi. Täss' ollaan sotureita; Ja pelkuriks en sitä väittää emmi, Ken lempinyt ei ole eikä lemmi. Mies lempiharras esiin astukoon; Jos muit' ei ole, itse valmis oon.
NESTOR. Ja sano Nestorista, joka oli Jo täys mies, Hectorin kun isoisä Viel' imi rintaa: hän on vanha nyt; Mut jos ei meidän miehiss' ylimystä, Jok' intomielin puoltais armastaan, Niin sano, että kultakypärään Ma hopeaisen peitän partani, Käsvarren kuivan puen rautahihaan Ja näytän hälle, ett' ol' eukkoni Somempi hänen mummoaan ja kaino Jos kukaan. Hänen nuoruutensa merta Ne vastaa kolme tilkkaa vanhan verta.
AENEAS. Varjelkoon moisest' epänuoruudesta!
ULYSSES. Amen!
AGAMEMNON. Kätenne, jalo prinssi Aeneas! Aluksi saatan teidät telttaamme. Achilles saakoon kuulla sanomanne Ja teltta teltalt' ylimykset kaikki. Te jalon vihollisen vieraaks tänne Pitoihin jääkää ennen lähtöänne.
(Kaikki menevät paitsi Ulysses ja Nestor.)
ULYSSES. Nestor, --
NESTOR. Niin, mitä sanookaan Ulysses?
ULYSSES. Mull' aivoissani siittymäss' on aatos; Te olkaa aika, joka muovaa sen.
NESTOR. Mik' aatos?
ULYSSES. Tämä: tylppä kiila halkoo Visaisen pölkyn; röyhkeyden luste, Jok' uhkeass' Achilleessa jo täysin On kypsynyt, se täytyy niittää pois; Sen ruuhka muuten leviää ja versoo Ja peittää meidät kaikki.
NESTOR. Niin, mut miten?
ULYSSES. Tuo haasto, jonka uljas Hector laittoi, Vaikk' oli yleinen sen sananmuoto, Tarkoitti etupääss' Achillesta:
NESTOR. Tarkoitus selvä on, kuin kokonaisuus, Jok' yksiköist' on pienist' yhdistetty. Jos tämä julaistaan, niin vannon, että Achilles, vaikk' ois aivons' yhtä kuivat Kuin Libyan hiekka, -- kyllin kuivat ovat, Apollo tietköön! -- nuolen nopeudella Ja tuokiossa huomaa, että häntä Se tähtää haasto Hectorin.
ULYSSES. Ja ajaa hänet toimeen, niinkö?
NESTOR. Niin, Ja parast' oiskin. Kuka, pait Achilles, Vois Hectorilta kiistää kunniata Ja mainetta? Vaikk' oiskin kaikki pilaa, Niin paljo riippuu tästä kokeesta. Täss' älyäisi Troian maajas maku Jo meidän maineen nousun. Usko pois, Tään hullun kiistan mukaan arvoamme Vastedes arvioidaan. Sillä tulos, Vaikk' yksityistä koskee, yleisenkin On hyvän taikka pahan mittapuuna; Ja moinen näytelehti -- vaikk' on rahtu Vain koko kirjaan nähden -- lapsen hahmoss' Esittää, mikä jättiruho tästä On nousemassa. Meidän valikoimaks Hectorin kilpailija otaksutaan; Ja vaali, yhteismielen ilmaisuna, Perustuu ansioon; se kaikkein hyveist' Ikäänkuin ydinmehuks kiehittää Tuon yhden miehen. Hän jos alle joutuu, Kuink' eikö paisu miehuus voittajissa, Terästäin heissä itseluottoa! Jos tätä autetaan, niin joka jäsen On ase yhtä tehokas, kuin koskaan Sen käyttämä on miekka taikka jousi.
ULYSSES. Anteeksi suokaa: -- Hectoria vastaan Achilles ei saa mennä. Näyttäkäämme Kuin saksat ensin huonoin tavaramme; Se ehkä ostetaan; jos ei, niin näyttää Paremman kiilto vielä paremmalta. Ei sallia saa koskaan, ett' Achilles Ja Hector kilpailemaan joutuvat; Häpeä tästä koitukoon tai maine, Niin kaksi kummaa seuraa kumpaakin.
NESTOR. Ja mitkä? Niit' ei näe vanhan silmä.
ULYSSES. Se maine, mink' Achilles sais, se kaikkein Tulisi osaks, jos ei pöyhkä ois hän. Mut liiaks on jo hävytön; ja ennen Saharan auringossa kärventyisin Kuin hänen silmäins' ivan poltteessa, Jos Hectorin hän voittaa; jos taas kaatuu, Niin parhaan sankarimme häpeään Nimemme särkyisi. Ei, arpokaamme Ja keinoilkaamme niin, ett' Ajax-kolhon Osaksi arpa lankee. Meidän kesken Hänelle antakaamme etuarvo; Se tekee hyvää suuren Myrmidoonin,[13] Jok' ahmii suosiota; harja laskee, Jok' ylpeämp' on taivaan kirjokaarta. Jos tyhmä Ajax voittaa, silloin häntä Kehumme kilvan; vaan jos menettää, Jää meille aina maine, ett' on meillä Uroja parempia. Kuinka käykin, Niin juoni tarkoittaa vaan sitä seikkaa, Achilleelta ett' Ajax siivet leikkaa.
NESTOR. Ulysses, Jo alan neuvojesi makuun päästä, Ja heti niitä Agamemnonille Vien maistimiksi. Hänen luokseen joutuin! Noin toinen koira tukkii toisen suun, Kun syötiks heität kateuden luun.
(Menevät.)
TOINEN NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Kreikkalaisten leiri. (Ajax ja Thersites tulevat.)
AJAX. Thersites!
THERSITES. Agamemnon, niin, -- mitä, jos hänessä olisi äkämiä? Koko mies täynnä, yltä yli, päästä jalkaan?
AJAX. Thersites!
THERSITES. Ja nämä äkämät juoksisivat märkää? -- Eikö silloin koko päämies olisi juoksusta märkä? Eikö se olisi oikein pakkopaise?
AJAX. Koira!
THERSITES. Silloin hänestä lähtisi jotakin; nyt en näe niin märkääkään.
AJAX. Sinä emäsuden penikka, etkö kuule? No, tunne sitten!
(Lyö häntä.)
THERSITES. Kreikkalainen rutto sinut syököön, senkin sekarotuinen härkäpää!
AJAX. Puhu sitten, senkin homehtunut hapantaikina, puhu, taikka minä sinut koreaksi leivon.
THERSITES. Ennen minä haukun sinut älykkääksi ja hurskaaksi; mutta varon, että hevosesi pikemmin voisi oppia puheen, kuin sinä ulkomuistilta rukouksen. Lyödä sinä osaat, etkös osaakin? Raavas-rutto sinut syököön konintapoinesi!
AJAX. Myrkkysieni! Sano, mitä on julistettu.
THERSITES. Luuletko, että olen tunnoton, kun noin minua lyöt?
AJAX. Mitä on julistettu?
THERSITES. Että sinä olet narri, arvaan ma.
AJAX. Varo, sinä piikkisika, varo! Sormiani syhyttää.
THERSITES. Jospa sinua syhyttäisi kiireestä kantapäähän, ja minä saisin sinua kynsiä! Tekisin sinusta inhottavimman ruven, mitä Kreikanmaassa on nähty. Kun partioretkillä liikut, niin lyöt yhtä laiskasti kuin toisetkin.
AJAX. Julistus, sanon minä!
THERSITES. Torut ja soimaat joka hetki Achillesta; ja kadehdit hänen suuruuttaan niinkuin Cerberus Proserpinan kauneutta, oikeinpa haukutkin häntä.
AJAX. Rouva Thersites!
THERSITES. Voisit häntä lyödä.
AJAX. Möykky!
THERSITES. Hän sinut rutistaisi ruhjoksi nyrkillään, niinkuin merimies rouhentaa korpun.
AJAX. Äpärä penikka!
(Lyö häntä.)
THERSITES. Jatka, jatka!
AJAX. Noidan jakkara![5]
THERSITES. No, jatka, jatka, herra härkäpää! Sinussa ei ole enempää aivoja kuin minun kyynärpäässäni. Aasintamma sinua kaitkoon, senkin rupinen aasipukari! Olet täällä muka troialaisia nutistamassa; mutta niiden arviosta, joilla on vähänkään älyä päässä, olet myyty ja hukattu kuin barbaarilainen orja. Jos yhä minua piekset, niin alan minä kantapäästäsi ja sanon tuuma tuumalta, mikä olet, senkin sisukseton möhkö!
AJAX. Koira sinä!
THERSITES. Mokoma rupiruhtinas!
AJAX. Rakki sinä!
(Lyö häntä.)
THERSITES. Mars'in tolvana! Jatka, senkin kolho, senkin kameeli, jatka, jatka!
(Achilles ja Patroclus tulevat.)
ACHILLES. Mit', Ajax, tämä? Miksi tuota teet? -- Thersites, mikä asiana, mikä?
THERSITES. Tuon tuossa näettehän?
ACHILLES. Näen; kuinka niin?
THERSITES. Katselkaa häntä.
ACHILLES. No, niinhän teenkin; entä sitten?
THERSITES. Mut tarkkaan häntä katselkaa.
ACHILLES. Tarkkaanko? No niin, teenhän sitä.
THERSITES. Mutta ette kuitenkaan katsele häntä tarkkaan; sillä miksi ikänä häntä luulettekin, -- Ajax hän on kuin onkin.
ACHILLES. Tunnenhan hänet, narri.
THERSITES. Niin, mutta se narri ei tunne itseään.
AJAX. Siksi sinua lyön.
THERSITES. Kas, kas, kas, kas, mitä älyn pipanoita hän päästelee! Hänen viisasteluillaan on korvat noin pitkät. Minä olen nuijinut hänen aivojaan enemmän kuin hän on poukutellut minun luitani. Voin pennillä ostaa yhdeksän varpusta, mutta hänen pia mater'insa ei maksa yhdeksättä osaakaan varpusesta. Tuo herra Ajax, Achilles, jonka on äly mahassa ja sisäkalut päässä, -- sanon sinulle, mitä hänestä luulen.
ACHILLES. Mitä?
THERSITES. Luulen, että tuolla Ajaxilla --
(Ajax uhkaa lyödä häntä; Achilles menee väliin.)
ACHILLES. Älä, hyvä Ajax!
THERSITES. Ei ole älyä senkään vertaa, --
ACHILLES. Et saa häntä lyödä!
THERSITES. Että voisi sillä täyttää Helenan neulansilmän, jonka puolesta on tullut taistelemaan.
ACHILLES. Hiljaa, narri!
THERSITES. Minä tahdon elää hiljaa ja rauhassa, mutta narri ei tahdo: tuo, tuo tuossa, näettekö, tuo!
AJAX. Senkin saakelin rakki! Kyllä minä --
ACHILLES. Aiotko sinä panna älysi narrin älyn verroille?
THERSITES. Ei, totisesti; sillä narrin äly saattaisi sen häpeään.
PATROCLUS. Malta mielesi, Thersites.
ACHILLES. Mistä riita?
AJAX. Minä vain käskin tuon viheliäisen tarhapöllön kertoa minulle julistuksen sisällyksen, ja silloin hän minua pistelee.
THERSITES. Minä en ole sinun käskyläisesi.
AJAX. Hyvä! Jatka, jatka!
THERSITES. Minä palvelen täällä vapaaehtoisena.
ACHILLES. Sinun viimeinen palveluksesi oli väkinäistä, eikä vapaaehtoista; kukaan ei ota selkäänsä vapaaehtoisesti; Ajax oli tässä vapaaehtoinen, sinä pakonalainen.
THERSITES. Todellako? Suuri osa sinunkin älystäsi on jäntereissäsi; tai sitten ihmiset valehtelevat. Kyllä se Hector saa hyvän saaliin, kun puhkaisee teidän jommankumman aivokopan; yhtä hyvin voisi särkeä perstan ja onton pähkinän.
ACHILLES. Joko minuakin härnäät, Thersites?
THERSITES. Ulysses ja vanha Nestor -- tuo, jonka äly oli homeessa, ennenkuin teidän esi-isillänne oli kynsiäkään varpaissa -- ne panevat teidät ikeeseen kuin vetohärät, joilla kyntävät auki sotaa.
ACHILLES. Mitä? Mitä?
THERSITES. Niin, totta totisesti! Vakoos, Achilles! Vakoos, Ajax! Vakoos parrasta!
AJAX. Minä leikkaan kielen suustasi.
THERSITES. Ei sillä väliä; minä puhun yhtä paljon kuin sinä, sen jälkeenkin.
PATROCLUS. Jo riittää, Thersites; vaiti!
THERSITES. Pitääkö minun olla vaiti, kun Achilleen narttu käskee? Mitä?
ACHILLES. Siinä sait, Patroclus!
THERSITES. Hirsipuu teidät periköön, senkin visakallot, ennenkuin vasta tulen teltoillenne! Minä tahdon oleilla missä äly elää, ja jätän nyt tämän narrien koplan.
(Menee.)
PATROCLUS. Hyvä, että hänestä päästiin.
ACHILLES. Näin kautta leirimme on julistettu: Aamulla kello viidelt' aikoo Hector Torvilla toitottaen meidän leirin Ja Troian väliin taistoon haastaa jonkun, Jok' uljas mielelt' on ja väittää tohtii, En tiedä mitä: -- roskaa. Hyvästi!
AJAX. Hyvästi! Kuka häntä vastaamaan?
ACHILLES. En tiedä; siitä lyödään arpaa. Muuten Mies mulla tiedoss' on.
AJAX. Haa, sinä itse! -- Mun täytyy saada tästä lisää kuulla.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Troia. Huone Priamuksen hovilinnassa. (Priamus. Hector, Troilus, Paris ja Helenus tulevat.)
PRIAMUS. Näin paljo aikaa, väitteit', ihmisiä On hukattu, ja taaskin Nestor sanoo: "Helena päästäkää, niin vahingot -- Työn, maineen, ystäväin ja ajan hukka, Kulut ja haavat, kaikki, mitä kallist' On niellyt nälkäänsä tää ahnas sota -- Pois pyyhitään." -- Mit' arvelet sa, Hector?
HECTOR. Vähemmän kreikkalaist' ei kukaan pelkää Kuin minä; -- sentään, mitä minuun tulee, Ylevä valtias, Ei nainenkaan niin herkkä mieleltään, Niin huohka itseens' arkuutt' imemään, Niin kärkäs huutamaan: "mik' ollee seuraus?" Kuin Hector. Rauhan haava varmuus on, Suruton varmuus; nöyrä epäilys On viisaan soihtu, mittari, mi haavan Syvyyttä tutkii. Menköön Helena! Kun hänen tähtens' ensin miekkaan käytiin, Ol' joka kymmeneskin tuhansista -- Nimittäin meistä -- hänen veroisensa. Niin monta kymmentä jos meilt' on mennyt Asian tähden, jok' ei ole meidän, Ja, vaikka oiskin, kymmentä ei maksais, Niin millä järkisyyllä emme suostuis Pois häntä antamaan?
TROILUS. Hyi, veikko, hyi! Isämme-laisen mahtikuninkaanko Nimen ja maineen luotipainoiss' arvot? Lukematonta äärettömyyttäänkö Sa pelimarkoiss' aiot laskea? Ja moiseen jättirunkoon sovittaa Niin pientä vaaksa- taikka tuumamittaa Kuin pelkuruus ja järki? Häpy, hoi!
HELENUS. Ei ihme, että järkeen noin sa isket, Kuin itse sitä puutut. Isämmekö Ei vallan voimaa käyttäis järjellä, Siks ett' on sinun puhees järjetöntä?
TROILUS. Uneksit vain ja hourit, pappi-veikko; Sisustat kintaas järjellä. Näin lasket: Sua, tieten, vihollinen vahingoittaa, On, tieten, vaaraks paljastettu miekka, Ja mist' on haittaa, sitä järki pakoo. Mik' ihme siis, jos Helenus, kun näkee Aseissa kreikkalaiset, järjen siivet Sitoopi kantapäihinsä ja pakoo Kuin tähti, radalt' eksynyt, tai Hermes Zeun sättimänä. Järkeä jos saarnaat, Niin oves sulje, nuku! Jänön tavat Saa kunnia ja miehuus, järkisyitä Jos niille syötät. Aina kylmä järki Sai maksan kalpeaks ja tarmon särki.
HECTOR. Sen arvoinen ei ole, mitä meille Hän maksaa.
TROILUS. Arviosta arvo riippuu.
HECTOR. Ei yksityisen arviosta; arvo On yhtä paljo siinä, kuink' on kallis Se itsessään, kuin miks se arvioidaan. Typerää epäjumaluutt' on tehdä Palvonta suuremmaksi jumalaa. Vain itsepäinen houru moiseen kiintyy, Jonk' avut vain on sairaan kuvitelmaa Ja jok' ei vastaa tekoarvoaan.
TROILUS. Min' otan tänään vaimon; valintaani Mun ohjaa tahtoni, ja tahdon suuntaa Kaks opast' oivaa, silmä sekä korva, Jotk' ohi himoksen ja järjen särkkäin Sit' ohjailevat. Kuinka voisin jättää -- Vaikk' inhoisikin tahto valintaansa -- Valitun vaimoni? En tästä pääse, Jos kunniaa en tahdo menettää. Takaisin vietkö kauppiaalle silkin, Jonk' olet tahrinut? Tai ruoan tähteet Mätätkö likaviemäriin, kun vatsas On täysi? Hyväks näitte, että Paris Kostaisi Kreikalle; se hyväksyntä Se puhalteli tuulta purjeisiin; Meri ja myrsky, vanhat riitaveljet, Ne suopuivat ja häntä palvelivat. Sataman toivotun kun saavutti, Sai vanhan, kreikkalaisten vangitseman Tätinsä sijaan[6] kuningattaren, Jonk' ihailtavan nuoruuden on rinnall' Apollo ryttyinen ja Koitar kalvas. Tuon pidimme, kun Kreikka piti tädin. Mut kannattiko? Oi, sen helmen tähden Tuhannet laivat syöksyi teloiltaan Ja kruunupäistä tuli kauppiaita! Jos myönnätte, ett' oikein teki Paris, -- Ja myöntää täytyy: kaikki huusi "mene!" -- Jos myönnätte, ett' oivan toi hän saaliin, -- Ja myöntää täytyy: kaikki riemuilitte Ja huusitte "ei vertaa!" -- miks siis oman Älynne tuloksia parjaatte Ja teette, mit' ei onnetarkaan tee: Sit' alennatte, jota maasta pilviin Kehuitte ennen? Mikä halpa ryöstö! Me ryöstimme, mit' emme pitää tohdi. Ei rosvo ole riistons' arvoinen, Jos vierahassa maassa tekee pahan, Jot' ei hän puoltaa tohdi kotonahan.
CASSANDRA (ulkoa). Voih, voihkaa, Troia!
PRIAMUS. Mikä tuskan huuto?
TROILUS. Kyll' äänen tunnen: hullu sisaremme!
CASSANDRA (ulkoa). Voih, voihkaa, Troia!
HECTOR. Se Cassandra on.
(Cassandra tulee raivoavana mielipuolena.)