Part 16

»Kharitas ei ilmoita missään tapauksessa Damastorin olinpaikkaa», sanoi Hermione.

»Pelkäänpä melkein sinun olevan oikeassa», sanoi Helena, »mutta toivon sinun joka tapauksessa toimittavan perille isäsi terveiset. Me olemme silloin tehneet mitä voimme noiden nuorten hyväksi ja olemme tarjoutuneet vastaamaan siitä, mitä kotonamme on tapahtunut, vaikka en minä puolestani tuomitsekaan Adrastea ja Damastoria niinkuin sinä, jollei Kharitas täytä velvollisuuttaan omalta osaltaan, jää se hänen vastattavakseen, ja sinä saat oppia tuntemaan uusia inhimillisiä ominaisuuksia.»

»Valitan», sanoi Hermione, »mutta tiedän kysymättäkin, ettei Kharitas suostu siihen mitä pyydät, enkä minä suoraan sanoen tahdo kysyäkään sitä häneltä.»

»Miksi et, sanoppas se?» virkkoi Menelaos.

»Hän menetteli mielestäni oikein lähettäessään Damastorin pois tytön vaikutuspiiristä. Pojalle ei olisi onneksi joutua naimisiin Adrasten kanssa.»

»Eikö hän sitten enää rakasta Adrastea? Ja eikö ihmisten pitäisi silloin mennä naimisiin, kun rakastavat toisiaan?» sanoi Helena. »Sinun pitäisi juuri todistella minulle sitä, mitä minun on nyt pakko esittää. Olen niin täysiverinen vapaamielinen, että alan suorastaan näyttää vanhoilliselta. Jos ihmiset tekevät väärin, pitäisi heidän parantaa menettelynsä ja tehdä, mikä on oikein — totta kai sinä olet vieläkin sitä mieltä? Sinun käsityksesi mukaan ei sellaisten ihmisten pitäisi elää yhdessä, jotka eivät ole naimisissa. Toivottavasti olet sitä mieltä, että ihmisten pitäisi mennä naimisiin, jos he rakastavat toisiaan, eikä muulloin. No niin, sallikaamme nyt Damastorin ja Adrasten mukautua yhteiskunnan vaatimuksiin, vaikka se tapahtuukin vähän myöhään. He haluavat sitä itsekin.»

»En ole siitä niinkään varma», sanoi Hermione. »Kharitas ei luota laisinkaan Adrasteen, enkä minäkään.»

»Sinä et tunne Adrastea kylliksi. Mutta katseleppas asiaa Damastorin kannalta. Kun sinä puhelit Pyrrhoksesta ja hänen raakuudestaan — niinkuin sanasi kuuluivat — luulin sinun tuomitsevan sellaiset miehet, jotka hylkäävät vaimonsa. Damastor ei hyljännyt Adrastea, vaan hänen äitinsä on saanut aikaan saman tuloksen lähettämällä poikansa pois väkipakolla. Eikö olisi oikein, jos Kharitas nyt antaisi poikansa käyttäytyä sillä tavoin kuin hän luultavasti itse tahtoo — nimittäin kunniallisena miehenä?»

»Minä en ole kanssasi yhtä mieltä», sanoi Hermione.

»Olen aivan järkytetty kuullessani mitä puhut, Hermione» sanoi Menelaos, »olen suorastaan järkytetty. Sanoit minulle että sinä ja Orestes olette oikeastaan kuin naimisissa ja ettei mikään saa teitä erottaa. Adraste ja Damastor ovat enemmän naimisissa kuin te, ja kuitenkin heidät pitäisi sinun mielestäsi pitää erossa, vaikka se olisi kuinka hankalaa heille itselleen ja muille.»

»Noita ihmisiä ei voi verratakaan Oresteeseen ja minuun», sanoi Hermione. »Me olemme parhaamme mukaan koettaneet elää kunnollisesti, kun taas Adraste ja Damastor ovat olleet yksinomaan itsekkäitä — ja jos minun on sanottava asia suoraan, ovat he olleet aistillisia ja eläimellisiä. Olen kauan aikaa ollut selvillä siitä, että meidän kotimme rappeutuu yhä ilmeisemmin, mutta en ole koskaan kuvitellut, että me joutuisimme näin pitkälle — että sinä ja äiti rupeaisitte suosimaan näin karkeanlaatuista epäsiveellisyyyttä ja pyytäisitte vielä minuakin auttamaan rikollisia. Äiti ivailee tuon tuostakin kunniallisia ihmisiä, mutta pahempaa vielä kuin kaikki hänen sanansa on se ryhdittömyys, jolla te kumpikin suhtaudutte tavallisiin siveyskäsitteihin. Damastorin ei olisi pitänyt joutua minkäänlaisiin tekemisiin tuon tytön kanssa, mutta kun hän kerran erehtyi, ihailen hänen äitinsä päätöstä varjella häntä enää jatkamasta tuota erehdystään. En keksi kyllin voimakkaita sanoja ilmaistakseni kuinka halveksin Adrastea. En pane tikkuakaan ristiin korjatakseni hänen erehdyksiään tai auttaakseni häntä sellaiseen yhteiskunnalliseen asemaan, jota hän ei ansaitse. Ja jos hän saa jäädä, niin toistan vielä mitä sanoin sisään tullessani — minä en aio asua saman katon alla kuin hän!»

»Sinä siis hylkäät vanhempasi toivottomina?» sanoi Menelaos. »Sinä julkenet tuomita minua, vaikka minulla on nyt hartioillani sekä tämä että monta muuta huolta, etkä kuitenkaan tee mitä pyydän vapauttaaksesi minut edes yhdestä surusta. Haluaisinpa nyt tietää kuka tässä on itsekäs.»

»Sinä olet», sanoi Hermione. »Sinä ja äiti olette keränneet itsellenne vaikeuden toisensa jälkeen ja toivotte minun auttavan teitä pulasta, vaikka samalla menettäisin itsekunnioitukseni ja uhraisin omat periaatteeni. Siitä ei olisi mitään hyötyä, vaikka puhuisinkin Kharitaksen kanssa ja samalla menettäisin sen kunnioituksen, jota nyt nautin — perheen ainoana jäsenenä — moitteettoman käytökseni vuoksi. Älä kuvittele, että en olisi kiintynyt teihin tai että iloitsisin lähtiessäni kodistani tällaisesta syystä. Mutta minulla on oikeus olla oma itseni. Ihmiset, jotka useimmin puhuvat oman elämänsä elämisestä — niinkuin esimerkiksi äiti — joutuvat tavallisesti sekoittamaan toisetkin asioihinsa ennenkuin selviävät niistä.»

»Sinä murrat sydämeni», sanoi Menelaos. »En ole tehnyt mitään enkä pyytänyt sinua tekemään mitään, mikä oikeuttaisi sinut puhumaan noin. Niin pian kuin suinkin juttelen tästä Oresteen kanssa. Hänen pitäisi tutustua asiaan meidän kannaltamme. Sinä selostat koko jutun varmasti oman käsityksesi mukaan.»

»Hermione», sanoi Helena, »ethän sinä halunnut mennä naimisiin Damastorin kanssa?»

»En suinkaan!»

»En ole koskaan voinut ymmärtää miksi naiset ovat niin kateellisia sellaisistakin miehistä, joiden kanssa he eivät tahtoisi itse mennä naimisiin», sanoi Helena. »Enkä myöskään, miksi on helpompi antaa anteeksi murha kuin kauneus.»

IV

»Saanko tulla sisään?» sanoi Eteoneus. »En tahtoisi häiritä, mutta huomaan perheen olevan koolla ja kerron uutiseni mieluummin teille kaikille yhtaikaa.»

»Mitkä uutiset?»

»Orestesta koskevat.»

He katselivat häntä ja olivat vaiti. Hän odotti, että he auttaisivat häntä kysymyksillään pääsemään alkuun, mutta lopulta hänen oli kuitenkin itse jatkettava.

»Ne ovat osittain hyviä, osittain huonoja uutisia. Ensinnäkin, tuo nuori mies on kostanut isänsä kuoleman. Hän on surmannut Aigisthoksen.»

»Se on hyvä!» sanoi Menelaos. »Olinkin varma siitä, että Orestes selviytyisi yksin tuosta jutusta, ja minulle tuottaa erikoista tyydytystä, että poika voi huolehtia isänsä muistosta. Se todistaa, ettei hän ole huonontunut suvustaan. Se oli oikein hyvä uutinen, Eteoneus.»

»Tavallisesti sinä kerrot meille aina ensin pääpiirteet ja sitten vasta yksityiskohdat», sanoi Helena. »Saammeko kuulla yksityiskohdatkin?»

»Sanansaattaja kertoi, että Aigisthos oli alkanut hermostua peläten mahdollista kostoyritystä. Hän ei voinut päästä selville, missä Orestes oleskeli, ja eli sen vuoksi hyvin epämiellyttävissä tunnelmissa kuvitellen veitsen millä hetkellä hyvänsä painuvan kylkiluittensa väliin. Klytaimnestra kesti jännityksen oikein hyvin, tai ehkäpä hän ei sitä tuntenutkaan, mutta lopulta Aigisthos masentui täydellisesti. Hän etsi turvaa uskonnosta. Joka aamu hän hiipi kotialttarin ääreen — muistathan, Menelaos, sen paikan, jossa veljesi raivasi pois muutamia kallionlohkareita ja valmisti perheelleen pyhäkön. Siellä Aigisthos tavallisesti uhrasi jonkin pikku eläimen ja rukoili suojelua seuraavaan aamunkoittoon asti. Klytaimnestra ei mennyt sinne koskaan hänen kanssaan, sanoi sanansaattaja — hän ei luottanut ensinkään uhreihin. Niinpä pujahtikin onneton kuningas sinne tavallisesti yksin ennen kuin ryhtyi hoitamaan päivän tehtäviä. Orestes odotteli piilossa lähettyvillä, kunnes oli päässyt selville vihamiehensä tavoista. Sitten eräänä aamuna, kun Aigisthos katseli jännittyneenä liekin suuntaa, hiipi Orestes hänen viereensä ja hakkasi hänen päänsä poikki. Niin oli se asia selvä.»

»Tiesin, että tuo poika kyllä näyttäisi kykynsä», sanoi Menelaos. »Tämä nostaa hänet hyvin korkealle minun silmissäni. Jollei hänen äitiään olisi —»

»Etkö voi jättää hänen äitiään huomioon ottamatta», sanoi Hermione, »nyt kun Orestes on käyttäytynyt niin hyvin? Sanoit, että tämä koe näyttäisi millainen hänen luonteensa on. Ole nyt, isä, rehellinen ja tunnusta, että olen valinnut itselleni hyvän miehen.»

»Jos tämä todistaa, että hänellä on aviomieheltä vaadittavat ominaisuudet, niin hän on osoittanut kunnollisuutensa», sanoi Helena. »Mutta hänhän ei voi käyttää koko elämäänsä murhain kostamiseen, ja toivon, että jos kerran menet naimisiin hänen kanssaan, teet sen muista syistä etkä siksi, että hän surmasi Aigisthoksen niin rivakasti. Missä hän on nyt, Eteoneus? Tahtoisin tavata Oresteen.»

»Hän on minun tietääkseni tulossa tänne», sanoi Eteoneus, »mutta epäilen, ettei hän tule tähän taloon, ellet lähetä hänelle nimenomaista kutsua. Hänellä on se käsitys, ettei suku hyväksy häntä, tytärtäsi lukuunottamatta, ja juuri nyt hän on — no niin, jokseenkin jännittyneessä ja levottomassa mielentilassa.»

»Voisitko toimittaa hänelle perille varsinaisen kutsun? Jos voit, tee se välttämättä. Toivothan sinä hänen tulevan, Menelaos, eikö niin?»

»Haluaisin hyvin mielelläni tavata hänet», sanoi Menelaos. »Tuleeko hän tuomaan takaisin sen asevarustuksen, jonka lainasit hänelle, Eteoneus? Se oli minun parhaani.»

»Kyllä hän varmasti toimittaa sen takaisin, Menelaos. Luullakseni hän on luotettava sellaisissa asioissa. Tietysti hän tahtoo mahdollisimman pian pyrkiä pois tuolta paikalta, ja tänne hän tietenkin kaikkein luonnollisimmin rientää.»

»Orestes ei tosiaankaan voi haluta jäädä pitkäksikään ajaksi äitinsä läheisyyteen», sanoi Helena. »Tämän huonommin ei Klytaimnestralle olisi voinut käydä — hänen rakastajansahan on surmattu juuri sillä alueella, jossa Klytaimnestra oli mielestään niin vaikutusvaltainen!»

»Annatko nyt suostumuksesi avioliittoon?» sanoi Hermione.

»En», sanoi Menelaos. »Myönnän, että se asiain näin ollen olisi aivan paikallaan, mutta sittenkin minusta tuntuu kuin hän ei olisi sinulle sopiva mies. Eteoneuksen kertoessa meille tätä uutista olen koettanut päästä selville, miksi sydämeni on niin alakuloinen. Iloitsen kostosta, mutta luultavasti johtuukin surumielisyyteni siitä, että tiedän sinun nyt tahtovan mennä naimisiin Oresteen kanssa — mikään muu ei voisi muuttaa mieltäni näin ahdistetuksi. Tuntuu siltä kuin olisin menettänyt parhaan ystäväni, eikä Aigisthos ollut ystäväni.»

»Eteoneus», virkkoi Helena, »mitä Klytaimnestra sanoi?»

»Ei mitään.»

»Mitä hän sitten teki?»

»Ei mitään.»

Helena katseli Eteoneusta niin kiinteästi, että toiset alkoivat katsella Helenaa ja huomasivat hänen kalvenneen.

»Sinulla on huonojakin uutisia», sanoi Helena. »Kerro meille kaikki.»

»Huomaan sinun arvanneen mitä muuta on tapahtunut», sanoi Eteoneus, »ja sen vuoksi minun on nyt jo helpompi kertoa. Klytaimnestra on kuollut.»

Helena nousi seisomaan ikäänkuin olisi aikonut poistua toisten luota. Sitten hän jäi seisomaan liikkumatta paikalleen toisten puhellessa.

»Sen vuoksi Orestes sai asian hoidetuksi niin vähällä melulla», sanoi Menelaos. »Olenpa varma siitä, että Klytaimnestra olisi kyllä ollut varuillaan, jos hän olisi elänyt silloin.»

»Ei ole ihmekään, vaikka Aigisthos rupesi uhraamaan hänen kuoltuaan. He varmaankin rakastivat todella toisiaan», sanoi Hermione. »Kuinka hän kuoli, Eteoneus?»

»Orestes surmasi hänet.»

»Ei!» huudahti Hermione.

»Hän surmasi Klytaimnestran.»

»Eihän äitiään!»

»Oman äitinsä.»

»Orestes!»

»Helena», sanoi Menelaos, »tämä on paljon pahempi asia kuin veljeni kuolema. Tällaista rikosta ei anneta anteeksi taivaassa eikä maan päällä. Orestes on kadotettu sielu. Klytaimnestra oli häneen verrattuna hyvä nainen. Toivottavasti en enää koskaan näe —»

»Hermione varmaankin pyörtyy nyt», sanoi Helena.

»Ei minulla ole hätää», sanoi Hermione. »En moiti sinua, isä — mutta se on mahdotonta — vaikkapa olisin nähnyt hänen tekevän sen, sanoisin, että se on mahdotonta. Orestes rakasti häntä, ja hänellä oli hyvin vakava käsitys pojan velvollisuuksista äitiään kohtaan — se on aivan yksinkertaisesti mahdotonta!»

»Jos tarkoitat, ettei hän tehnyt sitä, olet väärässä», sanoi Eteoneus. »Hän surmasi äitinsä. Hänen pojanvelvollisuutensa joutuivat ristiriitaan, ja hän kosti joka taholle. Hän tietää, ettet sinä pidä siitä — kukaan ei sitä näytä hyväksyvän. Sen vuoksi hän ei ole kovinkaan halukas tulemaan tänne.»

»Hän ei voi tulla tänne koskaan», sanoi Menelaos. »Vaimoni tietää kuinka vaikea olisi ollut kohdata veljeni murhaajaa, eikä Helenaa koskaan pyydetä ottamaan tässä talossa vastaan poikaa, joka on surmannut oman äitinsä, hänen sisarensa. Se avioliittohanke on nyt kerta kaikkiaan rauennut. Otaksun nyt, että peruutat Oresteelle suunnittelemasi kutsun, Helena.»

»Vain toistaiseksi», sanoi Helena. »Olen suruissani Oresteen vuoksi. Mitä muita tunteita sydämessäni liikkuukaan, olen pääasiassa murheellinen vakavan ja tyhmän pojan vuoksi, joka voi ryhtyä sellaiseen tekoon muka lapsen velvollisuuden pakottamana. Hän on kadotettu sielu, Menelaos, mutta en toivo hänen tulevan sen kadotetummaksi kuin on välttämätöntä. Koeta kuvitella mielessäsi miltä hänestä tuntuu sitten kun todella ymmärtää mitä on tehnyt! Ehkä meidän pitäisikin lähettää hänelle kutsu mieluummin nyt kuin myöhemmin. Niin, lähetä kutsu hänelle, Menelaos!»

»Sitä pyyntöä en voi täyttää», sanoi Menelaos.

»En minäkään», sanoi Eteoneus. »Nämä uudenaikuiset aatteet johtavat liian kauas. Aigisthoksen surmaaminen oli tietysti vain aivan asianmukaista, mutta kun voidaan murhata oma äitikin — minä en avaa porttia sellaiselle miehelle, joka on surmannut oman äitinsä.»

»En minäkään toivo hänen tulevan», sanoi Hermione. »Hänen olisi liian vaikea kestää sitä, että kaikki talon ihmiset katselisivat häntä. Minun on varmaankin paras tavata hänet ensin kahden kesken.»

»Sinä et saa tavata häntä missään», sanoi hänen isänsä. »Tälle perheelle ei Orestes enää ole olemassa... Kunpa se vain ei olisi liian myöhäistä!... Kun tämä kauhun tunne on vähän asettunut, lähetämme uudelleen sanan Pyrrhokselle, ja jos hän on sellainen kuin äitisi otaksuu, saat mennä naimisiin hänen kanssaan. Mahdollisesti hänessä on pari vikaa, mutta me emme voi enää olla kovin vaateliaita. Näkisinpä tosiaankin mielelläni sinun solmivan avioliiton Pyrrhoksen kanssa — se parantaisi meidän asemaamme maailman silmissä.»

»Aioin myöskin kertoa sinulle sen uutisen, että Pyrrhos luultavasti saapuu tänne päivän parin kuluttua», sanoi Eteoneus. »Hän lähti pikemmin kuin olimme osanneet odottaakaan, ja minä kielsin sanansaattajaamme sinun ohjeittesi mukaan palauttamasta häntä takaisin, jos hän oli ennättänyt yli puolimatkan.»

»Minä kai poistunkin nyt», sanoi Hermione. »Päätäni alkaa pakottaa kovasti, ja minun täytyy olla yksin vähän aikaa.»

»Ennenkuin lähdet», sanoi Eteoneus, »pitää minun kertoa sinulle vähän Oresteesta. En ihaile tuota nuorukaista suurestikaan, mutta totuuden nimessä on mainittava, ettei hän kenties itse suorittanut varsinaista murhaa. Tarinasta on sellainenkin muunnos, että hän ei tahtonut itse surmata äitiään, vaan seisoi vain vieressä ja katseli kuinka teko suoritettiin.»

»Voi, jospa se olisikin totta!»

»Minä en näe siinä mitään eroa», sanoi Menelaos. »Hän oli joka tapauksessa mukana rikoksessa.»

»Niin», sanoi portinvartija, »ei siinä ole suurtakaan eroa, mutta ajattelin vain, että ehkäpä se vähäinenkin ero lohduttaisi Hermionea.»

»Jollei hän surmannut Klytaimnestraa», sanoi Helena, »niin kuka sen teki?»

»Oresteen sisar Elektra.»

»Et suinkaan tarkoita, että hän antoi sisarensa tehdä sen puolestaan?» sanoi Menelaos.

»Se on vain huhupuhetta — sanansaattaja väitti, ettei kukaan tarkoin tiedä kuinka se tapahtui. Näes, Elektra ei ole asunut yhdessä äitinsä ja Aigisthoksen kanssa — riippuiko se sitten heistä vai tytöstä itsestään, sen saat itse arvata. Niin pian kuin Orestes oli surmannut Aigisthoksen, riensi hän siihen pikku taloon, jossa Elektra asui — luullakseni hän oli naimisissa tai jotakin siihen tapaan. Muistelen, että hänessä joka tapauksessa oli jotakin omituista — ja Elektra oli pyytänyt äitiään sinä aamuna varhain käymään luokseen. Klytaimnestra tuli epäilemättä laisinkaan mitään pahaa tuossa vieraanvaraisessa kutsussa. Elektra lausui hänet sydämellisesti tervetulleeksi ja kutsui hänet sitten sisään, jossa Orestes oli piiloutuneena, ja siellä he surmasivat hänet. Kumpi sen varsinaisesti teki, sitä saat kysyä Oresteelta.»

»Älä kerro meille enää mitään!» sanoi Menelaos. »Mitä pitemmälle pääset, sitä huonompia ovat uutisesi. He pettivät hänet vieraanvaraisuuden varjolla. He pyysivät hänet tyttären kotiin surmatakseen hänet siellä! Ei voi ajatella ainoatakaan syntiä, jota he eivät olisi tehneet! Ensi sijassa on kunnioitettava vanhempia kaikkein sellaisten ihmisten parissa, jotka ovat eläimiä korkeammalla. Seuraavassa sijassa on velvollisuus vierasta kohtaan.»

»Tuo oli Oresteenkin käsitys kauan sitten, niinä aikoina, jolloin minä en tahtonut päästää häntä sisään», sanoi Eteoneus. »Hänen mielestään me olimme täysin turmeltuneita, koska emme olleet vieraanvaraisia. Mutta ajattelenpa millä tavoin hän ja hänen sisarensa antoivat anteeksi rikoksen vieraanvaraisuutta vastaan, olihan heillä kummallakin veres muisto siitä tavasta, jolla Klytaimnestra otti Agamemnonin vastaan hänen palatessaan Troijasta. Klytaimnestrahan suoritti kaikki ystävällisen emännän velvollisuudet. Toisaalta taas saattoi väittää, että Agamemnon oli isäntä talossa ja etteivät vieraanvaraisuuden vaatimukset ulottuneet häneen.»

»Eteoneus», sanoi Helena, »mitä syytä sinulla on luulla, että Elektra suoritti murhan?»

»No niin, sellainen käsitys muodostui niistä sanoista, jotka Elektra lausui jälkeenpäin. Kun kosto oli täytetty, veivät he Aigisthoksen ja Klytaimnestran ruumiit ulos ja kutsuivat ihmiset koolle kertoakseen heille mitä oli tapahtunut — he nähkääs noudattivat Klytaimnestran antamaa esimerkkiä. Mutta kun ihmiset oli saatu koolle, eivät Orestes ja Elektra voineetkaan vapautua siitä ajatuksesta, että heidän edessään makasi äiti vainajana. He lysähtivät kumpikin ihan kokoon. Elektra oli vielä huonommassa kunnossa kuin veljensä, ja he syyttivät itseään julkisesti. Sanansaattaja kertoi, että sitä oli kauhea kuunnella. Elektra toisti toistamistaan, että hän sen oli tehnyt, ja vaikka Orestes väitti olevansa osallinen rikokseen, ei hän vastustanut Elektraa sen enempää. Mutta onhan mahdotonta nojautua sellaisella hetkellä lausuttuihin sanoihin.»

»Isä», sanoi Hermione, »minä uskon, että Elektra teki murhan. Hän ainakin yllytti Orestesta. Se ei ole Oresteen tapaista. Hän tarjoutuu ritarillisesti vastaamaan rikoksesta osittain, mutta siitä olen varma, ettei hän ole sitä tehnyt. Asia ei voi olla niin hullusti kuin alussa näytti.»

»Se on niin hullusti, että en ikipäivinä salli Oresteen astua kynnykseni ylitse», sanoi Menelaos. »Sinä koetat yhä vain keksiä puolusteluja hänelle, mutta niin on kuitenkin asia, että hän surmasi äitinsä. Jos sinulla on rinnassasi edes joitakin niitä luonnollisia vaistoja, jotka ilmaisevat eron oikean ja väärän välillä, niin tiedät Oresteen tehneen rikoksen — niin suuren, että hän on tästä lähtien menettänyt paikkansa ihmisten yhteiskunnassa. Et suinkaan sinä enää ajattele häntä miehenäsi, vai kuinka?»

»Tietysti. Hän on mieheni.»

»Hermione, älä sano minulle, että tahdot mennä naimisiin sellaisen miehen kanssa, joka on surmannut äitinsä!»

»Minä menen naimisiin hänen kanssaan.»

»Voiko minun lapsellani olla niin halpamainen sielu? Älä sano niin, Hermione — ajattele mitä sanot! Hänen vaimonsa on näet sama kuin hänkin, osallinen hänen rikoksestaan, ikuisesti kirottu. Et voi koskaan astua sisään kunnolliseen kotiin, et istuutua aterioimaan ystäväin kanssa, et edes kuolla rauhassa etkä levätä turvallisesti haudassa. Jos luulet rakastavasi häntä, niin muista, ettei sinulla saa olla lapsia — kirouksen täytyy kuolla sinun kerallasi! Voin kuvitella kuinka syvästi olet järkytetty tästä kauheasta teosta, mutta et vain vielä oikein käsitä tuota kauhua. Ajattele sitä rauhallisesti muutamia päiviä, niin huomaat, että minä olen oikeassa.»

»Olet ennustanut minulle totuudenmukaisesti tulevaisuuteni», sanoi Hermione, »mutta se on sittenkin minun tulevaisuuteni. Kuulun Oresteelle, hänen kiroukselleen, hänen onnettomuudelleen. En voisi koskaan kunnioittaa itseäni, jos hylkäisin hänet nyt. Sinä et tunne häntä niinkuin minä, ja ehkäpä et voisi koskaan ymmärtääkään hänen tapaistaan luonnetta. Olen kuullut, että sinä olet uskalias taistelussa, ja äiti taas on uskalias rakkaudessa. On ihmisiä, jotka ovat uskaliaita velvollisuutensa täyttämisessä — jotka suorittavat jonkin tehtävän loppuun asti, ei siitä syystä, että se on miellyttävä tai että he pitävät siitä tai että se tekee ketään onnelliseksi, vaan siitä syystä, että se on oikein.»

»Sanotko sitä uskaliaaksi velvollisuuden täyttämiseksi, jos ihminen surmaa oman äitinsä?»

»Ehkäpä, joissakin tapauksissa. Mutta nyt ajattelin itseäni ja velvollisuuttani Orestesta kohtaan. Noudatan sen kutsua loppuun asti.»

»Siinäkin tapauksessa, vaikka se ei tekisi ketään onnelliseksi, vai kuinka?»

»Menelaos», sanoi Helena, »puhuit viisaasti sanoessasi, että Hermione tarvitsee aikaa päästäkseen oikein selville siitä, mitä tämä kaikki merkitsee. Anna hänelle aikaa. Sinun ei tarvitse kehoittaa häntä harkitsemaan kaikkea tarkoin. Hänhän ei kuitenkaan voi ajatella mitään muuta. Muutamain päiväin kuluttua voimme kaikki puhella järkevämmin. Kaiken tämän jälkeen ei enää mikään voi tuntua kovin suurelta onnettomuudelta. Mikään uusi tapaus ei voisi enää tuntua kovin pahalta, ei edes sekään, että Hermione menisi naimisiin Oresteen kanssa. Mutta Oresteen itsensä täytyy tehdä uusia suunnitelmia tulevaisuuden varalle, ja me voimme odottaa kunnes tapaamme hänet tai kuulemme hänestä jotakin.»

»Kunnes kuulemme hänestä», sanoi Menelaos. »Hän ei voi tulla tähän taloon.»

»Luultavasti hän ei missään tapauksessa tulekaan tänne nyt», sanoi Eteoneus. »Muistelen kuulleeni, että hän aikoo lähteä uskonnolliselle matkalle, pyhiinvaellusretkelle johonkin pyhäkköön koettaakseen saada tunnolleen rauhan. Vaihtelu tekee hänelle luultavasti hyvää, eikä hän voi palata aivan ensi kiireessä. Tavalla tai toisella matkustelevat sinun omaisesi aika paljon, Menelaos.»

»Se on nyt lopussa», sanoi Menelaos. »On aika asettua paikoilleen, ja minun ymmärtääkseni pysyy ainakin oma varsinainen perheeni alallaan. Hermione saa harkita tätä asiaa niin kauan kuin tahtoo, Helena, mutta minä aion tarttua ohjaksiin nyt aivan eri tavalla. Otan selville, tahtooko Pyrrhos naida hänet. Sinä olit oikeassa alusta pitäen. Jos Pyrrhos tahtoo naida Hermionen, annamme Oresteen lähteä pyhiinvaellusmatkalleen; siitä tuleekin pitkä. Jos moitinkin Pyrrhosta, tapahtui se edes sellaisten syitten vuoksi, joita saatoin ymmärtää. Hänet on kyllä arvioitu liian erinomaiseksi, mutta onhan hän todellinen mies ja voi tarjota Hermionelle sellaisen kodin kuin hän tarvitsee. Se on kohtalon viittaus, että hän lähti niin äkkiä tänne.»

»Voi, Menelaos, teet hyvin väärin koettaessasi väkipakolla saada tahtosi toteutumaan taas!» sanoi Helena. »Anna koko jutun levätä jonkin aikaa. Hermionen ei tarvitse mennä naimisiin, jos hän mieluummin jää meidän luoksemme, ja ainakaan ei hänen tarvitse mennä naimisiin sellaisen miehen kanssa, jota hän ei rakasta.»

»Kuuleppa nyt, Helena, sinä suututat minut todella! Sinähän juuri panit alkuun koko tämän jutun Pyrrhoksesta — jollet sinä olisi hommannut sitä, emme me olisi ajatelleetkaan häntä. Olet koettanut taivutella minua puolellesi kaikenlaisilla kavalilla tempuilla, ja nämä viime päiväin tapaukset ovat saaneet minut lopullisesti taipumaan. Miksi sinä nyt siirryt toiselle puolelle? Saahan Hermione ajatella asiaa. Kun Pyrrhos tulee, puhun tästä hänen kanssaan. Ehkäpä hän ei halua olla meidän kanssamme missään tekemisissä, mutta jos hän suostuu harkitsemaan ehdotusta, sopii se meille hyvin lähtökohdaksi.»