Part 1

E-text prepared by Tapio Riikonen

TROIAN SOTA

Muinaiskreikkalaisia jumaluus- ja sankaritarinoita

Homeroksen runojen mukaan kertonut

FRIDTJUV BERG

Suomentanut

K. K. [Kalle Kajander]

Nuorten kirjoja N:o 22.

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1908.

SISÄLLYS:

Alkulause. 1. Troia ja Priamos. 2. Eriksen omena. 3. Helenan ryöstö. 4. Sotavarustuksia. 5. Ensimmäinen retki Troiaan. 6. Toinen retki Troiaan. 7. Sota puhkeaa. 8. Ensimmäiset sotavuodet. 9. Akhilleus ja Agamemnon. 10. Odysseus ja Tersites. 11. Menelaos ja Paris. 12. Diomedeen urotyöt. 13. Hektor Troiassa. 14. Hektor ja Aias. 15. Aselepo. 16. Hektor vallihaudalla. 17. Öinen neuvottelu. 18. Öinen vakoiluretki. 19. Hektor tunkeutuu leiriin. 20. Hektor rynnistää laivoille saakka. 21. Patrokloksen urotyöt ja kaatuminen. 22. Taistelu Patrokloksen ruumiista. 23. Valmistuksia kostoon. 24. Raivoava Akhilleus. 25. Hektor kaatuu. 26. Patrokloksen ruumissaatto. 27. Hektorin hautajaiset. 28. Akhilleuksen viimeiset kohtalot. 29. Pariksen loppu. 30. Troian häviö.

ALKULAUSE.

Niihin aikoihin, jolloin kreikkalaiset olivat maailman sivistynein kansa, laulettiin heidän keskensä useita runoja heidän jumalistaan ja muinaissankareistaan. Erittäin pidettyjä olivat runot n.k. troialaisen sodan urhoista, ja enimmin ihailtiin niitä runokokoelmia, jotka kulkivat Iliadin ja Odysseian nimisinä ja joita luultiin runoilija Homeroksen tekemiksi. Molemmat kokoelmat ovat säilyneet jälkimaailmalle. Odysseiassa kerrotaan Odysseuksen ihmeellisistä seikkailuista Troian sodan jälkeen. Iliadissa taas lauletaan siitä riidasta, joka kymmenentenä sotavuotena puhkesi ylikuningas Agamemnonin ja suuren sankarin Akhilleuksen välille, ja niistä tapauksista, jotka siitä olivat seurauksena (ja joista kerrotaan tämän kirjan 9-27 luvuissa). Aikaisemmista ja myöhemmistä tapahtumista löytyi kyllä muitten runoilijain tekemiä runoja, mutta ne ovat kaikki joutuneet hukkaan, niin että niitten sisältöä tunnetaan sangen vähän.

Että kreikkalaiset niin yleiseen pitivät Homeroksen runoista, riippui siitä, että niissä niin tarkasti ja todenmukaisesti kuvattiin koko heidän kansallinen elämänsä: heidän perhe- ja yhteiskunta-olonsa, heidän toimensa niin rauhan kuin sodankin aikana, heidän tapansa ja uskontonsa sekä heidän tunteensa ja ajatuksensa elämästä ja kuolemasta.

Moni oppinut on ollut sitä mieltä, että tarina Troian sodasta olisi puhdas mielikuvituksen tuote. Mutta viimeisen miespolven eläissä on saksalainen kauppias Herman Schliemann kaivannut esiin jäännöksiä tuhatvuotisesta linnasta juuri sillä samalla kunnaalla, jossa muinaisen Ilionin piti sijainneen. Ja kun näitä löytöjä on tarkemmin tutkittu, ei enää kukaan epäile, etteivät ne olisi jäännöksiä juuri siitä loistavasta kaupungista, josta Homeroksen Iliadissa kerrotaan.

TROIA JA PRIAMOS.

Kauvan sitten hallitsi _Arkadian_ maassa kuningas, jonka nimi oli _Dardanos_. Arkadiaa ympäröivät korkeat, metsäiset kalkkikivivuoret, joitten sisäpuolella oli laaksoja ja tasankoja, järviä ja soita. Kun sattui satamaan tavallista enemmän, tulvivat järvet ja suot yli äyräittensä. Sellainen tapaus sattui kerran Dardanoksen aikana. Tulva oli niin suuri, että arkadialaisten täytyi paeta vuorille. Vaan kun he siellä elannon puutteessa joutuivat suureen hätään, päätti Dardanos siirtyä kokonaan maasta pois ja ottaa osan kansastaan mukaansa.

Hän samosi vuorien yli meren rantaan, hankki siellä laivoja ja purjehti _Samotraaken_ saareen. Siihen aikoi hän aluksi jäädäkin kokonaan, mutta kun huomasi, ettei saari ollutkaan niin hedelmällinen kuin hän ensin oli luullut, nousi hän uudestaan laivoihin ja jatkoi matkaansa. Jonkun ajan kuluttua tuli hän _Hellespontokseen_, siihen suureen salmeen, joka eroittaa Euroopan Aasiasta, Hän laski siinä _Skamandros_ joen suuhun, nousi joukkoineen maihin ja samosi jokea seuraten ylämaahan korkean, metsäisen _Ida_ vuoren juurelle. Vuoren huomasi hän rikkaaksi lähteistä, puroista ja rehevistä laidunmaista. Nyt oli hän mielestään löytänyt hyvän maan, johon mainiosti sopi asettua asumaan. Niin hän tekikin ja rakensi kaupungin, jolle antoi nimeksi _Dardania._

Yksi Dardanoksen jälkeläisistä oli nimeltään _Tros_. Tämä hallitsi koko Skamandros-laaksoa aina mereen saakka. Dardania ei siis enää sopinut pääkaupungiksi, ja niin katsoi Tros itselleen uuden. Hän perusti sen eräälle kunnaalle aivan lähelle sitä kohtaa, jossa _Simoets_ joki laskee Skamanderiin. Kaupunki sai nimen _Troia_ ja sen asukkaita kutsuttiin _troialaisiksi eli trooeiksi_.

Trooksen pojan nimi oli _Ilos_, ja tämä rakensi Troian huipulle linnan, jonka varusti paksuilla muureilla ja korkeilla torneilla. Sitä kutsuttiin _Ilioniksi_. Ja muurien sisäpuolelle rakennutti hän vielä komeita kuningaspalatseja sekä temppeleitä jumalille. Mahtavimmat temppelit pyhitettiin taivaitten haltijalle _Zeus Kronionille_, hänen tyttärelleen, sodan ja viisauden jumalattarelle _Pallas Athenelle_, sekä auringon jumalalle _Phoibos Apollonille_. Athenen temppeliin asetettiin jumalattaren oma kuva, joka oli puusta tehty, kilpi ja keihäs kädessä. Sitä kutsuttiin _palladioniksi_, ja kulki siitä sellainen ennustus, että niinkauvan kun se säilyi Troiassa, ei kukaan vihollinen voinut kaupunkia valloittaa.

Kuuluisin Troian kuninkaista oli _Priamos_. Hän oli kahdesti nainut. Hänen ensimmäinen puolisonsa, _Arisbe_, oli laajalta tunnetun tietäjän ja ennustajan _Meropsin_ tytär. Arisbe sai pojan, jolle annettiin nimeksi _Aisakos_, ja tämä poika lähetettiin äitinsä isän kasvatettavaksi, että hän oppisi salaiset taidot ja voisi lintujen lennosta sekä uhriteuraitten sisälmyksistä selittää jumalien tahdon ja ennustaa ihmisten kohtaloita.

Priamoksen toinen puoliso oli _Hekabe_. Hänen vanhin poikansa sai nimen _Hektor_, ja tästä Hektorista tuli erittäin rehellinen ja uljas mies, josta kaikki troialaiset iloitsivat ja ylpeilivät.

Kun Hektor vietä oli lapsi, näki kuningatar Hekabe eräänä yönä ihmeellisen unen. Hän oli synnyttävinään vielä pojan, joka muuttui palavaksi tulisoihduksi, sytytti Troian liekkeihin ja poltti tuhkaksi koko kaupungin. Herättyään kertoi hän unensa Priamokselle. Priamos pelästyi suuresti ja kutsui luokseen Aisakoksen saadakseen häneltä selityksen, mitä uni saattoi merkitä. Aisakos vastasi:

-- Merkitys on selvä. Kuningatar Hekabe saa pojan, joka tuottaa turmion Troialle. Ainoa pelastus on ottaa lapsi hengiltä, ennenkuin se vielä ennättää saada mitään pahaa aikaan.

Jonkun ajan päästä saikin Hekabe todella pojan. Tavan mukaan vietiin vastasyntynyt isän nähtäväksi, jolla oli valta määrätä sen tulevasta kohtalosta. Priamos katseli pienokaista ja havaitsi hänet tavattoman kauniiksi. Mutta hän muisti unen eikä ottanut poikaa syliinsä, vaan kutsui luokseen _Agelaos_ nimisen orjan. Tällä oli toimena paimentaa kuninkaan karjaa ja oli hänellä paimenmaja Ida vuoren rinteellä. Hänen käski nyt Priamos ottaa pojan haltuunsa ja heittää metsän petojen syötäväksi.

Agelaos teki työtä käskettyä, kääri pojan vaatteeseen, kantoi Ida vuorelle ja asetti siellä erääseen rotkoon, jota karhut pitivät tyyssijanaan. Muutaman päivän kuluttua meni hän uudestaan sinne katsomaan ja huomasi suureksi ihmeekseen pojan olevan vielä elossa.

-- Emokarhu on varmaan imettänyt lasta, mietti hän, ja epäilemättä on jumalain ajatus, että sen täytyy jäädä eloon.

Hän nosti pojan maasta ja kantoi pieneen majaansa, antoi hänelle nimen _Paris_ ja kasvatti niinkuin omaa lastansa ainakin.

Sitä mukaa kuin vartta jatkui tuli Pariksesta ihmeen kaunis nuorukainen. Samalla oli hän reipas ja toimelias sekä erittäin harjaantunut kaikellaisiin miehuullisiin yrityksiin, varsinkin jousella ampumiseen. Kun paimenet Ida vuorella sattuivat rosvojen käsiin, auttoi Paris heitä aina tehokkaasti ja sai senvuoksi heiltä liikanimen _Aleksandros_, joka merkitsee "auttajaa".

2. ERIKSEN OMENA.

Syvällä aaltojen alla hallitsi ijäkäs meren jumala _Nereus_. Hänen tyttäriään olivat ihanat merenneidot, _nereidit_. He asuivat hopeanhohtavissa louhikoissa meren pohjalla, mutta keikkuivat myös mielellään kimaltelevilla aalloilla merihevosien vetämissä vaunuissa tai delfinien selässä ratsastain. Toisinaan astuivat he kauniilla rannalla maalle ja huvitteleivat suloisilla kisahypyillä. Jos he joutuivat vaaraan, pelastuivat he siitä aina varsin helposti muuttumalla mitä erilaisimpiin ja vaihtelevimpiin haahmuihin.

Yhden Nereuksen tyttären nimi oli _Thetis_. Hän oli niin kaunis, että itse ylijumala _Zeus_ ja hänen veljensä, merenjumala _Poseidon_ kilpaa koettivat saada häntä puolisokseen.

Kun eivät voineet asiasta muuten sopia, jättivät he sen oikeudenjumalattaren _Themiksen_ ratkaistavaksi. Tämä selitti, että kun Thetis kerran saisi pojan, kohoisi se mahtavuudessa isäänsä korkeammalle. Zeus ymmärsi nyt, että jos Thetis joutuisi avioksi jumalalle, tulisi hänen pojastaan kaikkien muitten jumalain hallitsija ja silloin olisi hänen oma ylivaltansa lopussa. Senvuoksi julisti hän, ettei kukaan kuolematon saisi ottaa Thetistä puolisokseen. Poseidon sai tyytyä Thetiksen sisareen _Amphitriteen_. Ja ollakseen täysin varma ylimmästä hallitusvallastaan päätti Zeus naittaa Thetiksen jollekulle kuolevaisista ja valitsi hänelle mieheksi sankari _Peleuksen_. Tämä voimakas ja rohkea mies oli urhoollisten _myrmidonien_ kuningas. Mutta hän oli vaan tavallinen kuolevainen, eikä hänen poikansa siis koskaan voinut tulla jumalain vertaiseksi, vielä vähemmin heidän hallitsijakseen.

Kun Peleus kuuli, että Zeus oli hänet valinnut Thetiksen aviomieheksi, kysyi hän äitinsä isältä _Kheironilta_, kuinka hänen olisi meneteltävä, että saavuttaisi tuon ihanan merenneidon suosion. Kheiron oli niinkutsuttu _kentauri_ eli mieshevonen, joilla yläosa ruumista oli niinkuin ihmisellä ainakin, vaan alaosa hevosen haahmuinen.

-- Oletpa saanut vaikean toimen täyttääksesi, vastasi tämä, ja jos toivot menestystä siinä, täytyy sinun olla näyttämättä pienintäkään pelkuruutta. Sillä vapaasta tahdostaan ei jumalatar milloinkaan lähde kuolevaisen miehen vaimoksi. Hän pakenee sinua niin kauvan kuin voi, ja jos vihdoin saavutatkin hänet, muuttaa hän muotonsa käärmeeksi, leijonaksi, tulen liekiksi ja milloin miksikin. Jos silloin säikähdyt, on hän sinulta ainiaaksi mennyt. Vaan jos tahdot saavuttaa päämaalisi, on sinun pidettävä hänestä kiinni, pistäkööt käärmeet, purkoot leijonat ja polttakoot tuliliekit kuinka kovasti tahansa. Silloin on hän vihdoin ojentava sinulle kätensä.

Peleus kiitti Kheironia hyvästä neuvosta, otti veljensä _Telamonin_ mukaansa ja lähti Nereuksen valtakuntaan. Kun merenneidot näkivät veljesten saapuvan, hajaantuivat he kauhuissaan kaikille suunnille. Thetis pakeni voimainsa takaa etsiäkseen suojaa vanhan isänsä luota. Mutta Peleus oli nopeampi, sai hänet kiinni ja sulki syliinsä. Silloin toteutui Kheironin sana; Thetis muuttui kähiseviksi käärmeiksi, kiljuvaksi leijonaksi ja roihuavaksi tuleksi, ja Peleuksen sydän vavahteli. Mutta yhtäkaikki piti hän saaliistaan kiinni. Kun Thetis huomasi sen, muuttui hänen mielensä; hän otti luonnollisen muotonsa, ojensi sankarille kätensä ja lupasi tulla hänen morsiamekseen.

Zeus oli moisesta urotyöstä erittäin mielissään ja päätti pitää Thetikselle ja Peleukselle mitä loistavimmat häät. Kaikki jumalat ja jumalattaret kutsuttiin vieraiksi. Ainostaan yksi heitettiin kutsumatta ja se oli eripuraisuuden jumalatar, _Eris_. Hän ymmärsi kyllä, miksi toiset eivät tahtoneet häntä seuraansa, ja päätti lujasti, että heillä tulisi olemaan vielä vähemmän hauskuutta hänen poissaolostaan, kuin mitä hänen läsnäolostaan olisi ollut.

Häät vietettiin sulhasen isoisän Kheironin luona _Pelionin_ vuorella. Kaikki jumalat paitse Eristä saapuivat jumalallisessa kulkueessa asunnoistaan _Olympoksen_ vuorelta alas. Runsaita olivat ne lahjat, joita jumalat tullessaan toivat Peleukselle. Kaikkien yhteisenä lahjana sai hän kallisarvoiset sotavarustukset miekkoineen ja kilpineen, Poseidonilta parin kuolemattomia hevosia, Xantoksen ja Balioksen, ja Kheironilta peljättävän keihään, jonka varsi oli tehty Pelionin huipulla kasvaneesta saarnipuusta.

Kemut olivat komeat. Itselleen ja sukulaisilleen tarjosi Peleus sellaista ruokaa ja juomaa, jota kuolevaiset ihmiset tavallisesti juhlissaan käyttivät. Mutta sellainen ei kelvannut jumalille. Heidän suonissaan ei juossut tavallinen ihmisveri, vaan jalompi neste, jonka nimi oli _ikhor_, Sentähden söivätkin he ainoastaan _ambrosiaa_ ja joivat pelkkää _nektaria_.

Juuri kun juhlailo oli korkeimmillaan, aukeni salin ovi raolleen, siitä näkyi käsi, ja seuraavassa silmänräpäyksessä pyörähti kultainen omena lattialle. Syntyi hiljaisuus, kaikkien katseet seurasivat pyörivää omenaa, eikä kukaan huomannut Eristä, joka vahingoniloisena kurkisteli ovelta ihmettelevää hääjoukkoa.

Kun ensimmäinen hämmästys oli ohi, viittasi Zeus jumalain sanansaattajalle, sulkajalkaiselle _Hermeelle_. Hermes kiirehti esiin, otti omenan lattialta, käänteli sitä kaikille tahoille ja huomasi sen yhdessä kyljessä kirjoituksen. Sen hän luki korkealla äänellä, ja näin se kuului: _Kauniimmalle kaikista_.

Nyt syntyi jumalattarien keskuuteen suuri hämminki ja he loivat toisiinsa kateellisia katseita. Aluksi piti jokainen itseään kaikista kauniimpana. Mutta kohta älysivät sentään useimmat, ettei heidän kannattanut kilpailla omenasta, ja vihdoin jäi niitä ainoastaan kolme, jotka tekivät vaatimuksia sen suhteen. Ne olivat taivaan haltijatar _Hera_, sodan ja viisauden jumalatar _Athene_, sekä rakkauden jumalatar _Aphrodite_. Yksikään heistä ei tahtonut väistyä kahden vastassaan olevan tieltä, Sentähden pyysivät he lopulta, että Zeus tekisi tuomion heidän asiassaan. Mutta hänellä ei ollut siihen halua, sillä Hera oli hänen puolisonsa, ja Athene ja Aphrodite kumpikin hänen tyttäriään. Ja sentähden lausui hän:

-- Idan vuorella troialaisten maassa elää paimen nimeltä Paris. Hän itse on kaunein miesten joukossa ja voi paremmin kuin kukaan muu päättää, kuka teistä on ensimmäinen kauneudessa. Lähteköön nyt Hermes Pariksen luo, antakoon omenan hänen käteensä ja vieköön minulta sellaiset terveiset, että hänen on oltava tuomarina tässä riidassa!

Tähän päätökseen täytyi kaikkien alistua, ja heti kun hää-ateria oli lopussa, varustautuivat Hermes ja nuo kolme jumalatarta matkalle.

Eräänä päivänä istui Paris yksinään metsäisessä laakson pohjukassa Ida vuoren rinteellä. Hänen yläpuolellaan kasvoi mäntyä ja kuusta, alapuolellaan tiheä metsikkö tammia, kastanjoita ja pähkinäpuita, ja vuoren juurelta aukeni koko troialaisten maa kunnaineen, jokineen ja kaupunkeineen, niitten joukossa ylinnä itse Troia, sen mahtava kalliolinna ja loistavat temppelit ja palatsit. Taempana näkyi meri, ja sen takana kaukaisten saarien ja mannermaan hämärästi siintävät rannat.

Syventyneenä mietteissään katselemaan tätä ihanaa näköalaa, kuuli Paris äkkiä jonkun jumalallisen olennon askeleet, jotka saivat maan tärisemään hänen ympärillään. Käännyttyään katsomaan näki hän Hermeen lähestyvän puoleksi käyden, puoleksi siipiensä varassa, airutsauva ja kultainen omena kädessä. Ja tarkemmin katsottuaan huomasi Paris Hermeen kintereillä kolme mahtavaa jumalatarta, kaikki korkeavartisia ja sanomattoman ihania. Pyhä vavistus kävi läpi hänen ruumiinsa; hän kavahti seisaalleen ja tahtoi paeta näitten kuolemattomien seurasta. Mutta Hermes tarttui hänen käteensä ja lausui:

-- Rohkaise mieltäsi! Jumalattaret eivät tule pahoissa aikeissa; he tahtovat vaan, että sinä ratkaisisit erään riitakysymyksen. Tarkastapa tätä omenaa, ja lue, mitä siihen on kirjoitettu! Sinun on nyt sanottava, kuka näistä kolmesta on kaunein. Tämän tehtävän on sinulle määrännyt itse Zeus.

Kun Paris kuuli mistä oli kysymys, tyyntyi hän ja kääntyi takaisin. Hän otti omenan käteensä ja alkoi tarkastella jumalattaria, jotka seisoivat hänen edessään ja odottivat tuomiota. Hän siirsi katseensa toisesta toiseen, mutta ei tiennyt mitä sanoa. Sillä hänestä tuntui aina, niinkuin juuri se olisi ollut kaunein, jota hän viimeksi oli katsellut. Silloin astui yksi heistä lähemmäksi ja alkoi puhua. Hän oli korkea ja kunnioitusta herättävä, hänen kasvonsa olivat säännölliset, silmänsä suuret ja loistavat sekä koko olentonsa ylväs ja jalo. Hänen aaltomaisia hiuksiaan kaunisti hohtava kruunu ja toisessa kädessä oli hänellä valtikka, jonka yläpäässä loisti kultainen kranaattiomena. Hän sanoi:

-- Tässä näet edessäsi Heran, ylijumala Zeuksen puolison ja taivaan valtijattaren. Tuomitse minulle mikä minulle oikeudella kuuluu, ja minä olen sinut halvasta paimenesta kohottava koko Aasian hallitsijaksi!

Mutta tuskin oli Hera lopettanut puheensa, kun jo toinen jumalattarista astui esiin. Hän oli siro ja neitseellinen olento, korkealle kaareutuva otsa ja siniset silmät täynnä syvää vakavuutta. Hänellä oli töyhtöharjainen kypäri päässä ja rintahaarniskassa oli kauhua herättävä medusanpää; kädessä oli hänellä keihäs ja toisella kädellään nojasi hän kilpeensä. Hän katsoi loistavin silmin nuoreen paimeneen ja lausui:

-- Minä olen Pallas Athene, viisauden ja voiton jumalatar. Anna kauneuden palkinto minulle! Viisaus ja voitto seuraavat silloin sinua ja maineesi on kohoava korkeammalle kuin kenenkään muun sankarin.

Kolmas jumalatar, joka näytti kaikista nuorimmalta ja hennoimmalta, oli tähän saakka seissyt vaiti, katse kainosti maassa. Mutta nyt katsoi hän ylös ja sanoi hyväilevällä äänellä:

-- Valta ei kuulu minun lahjoihini eikä sankarimaine, Jos asetat ne korkeammalle muista, niin palvele Heraa tai Athenea. Minä olen Aphrodite, rakkauden jumalatar, ja rakkauden suloinen onni on ainoa lahja, jota muille voin jakaa. Tuomitse omena minulle ja palkinnoksi tahdon sinulle antaa maailman ihanimman naisen!

Sanoessaan näin, iski hän Parikselle silmää niin viehkeästi hymyillen, että tämä hurmaantui aivan kokonaan ja että molemmat toiset jumalattaret tuntuivat hänestä vaalenevan aivan mitättömiin. Ja enempää miettimättä ojensi hän omenan heti Aphroditeelle, joka kiitti häntä ja lupasi pian täyttää lupauksensa. Mutta Hera ja Athene käänsivät täynnä vihaa ja kateutta Parikselle selkänsä, ja he vannoivat pyhän valan, etteivät ennen lepäisi, ennenkuin saisivat kostetuksi kärsimänsä häpeän ja tuhotuksi Pariksen koko heimoineen ja kansoineen.

3. HELENAN RYÖSTÖ.

Sillä aikaa elivät Priamos ja Hekabe siinä uskossa, että heidän vanhimman jälkeinen poikansa oli saanut surmansa. Sittemmin oli heille syntynyt useita lapsia, sekä poikia että tyttäriä.

Lähinnä Parista olivat ikänsä puolesta kaksoissisarukset _Kassandra_ ja _Helenos_. Pieninä olivat he kerran jääneet yksikseen auringon jumalan Apollonin temppeliin. Sieltä löydettiin heidät sitten uneen vaipuneina, ja heidän vieressään nähtiin jumalan pyhät käärmeet, jotka kiemurtelivat heidän ympärillään ja nuoleskelivat heidän korviaan. Siitä uskottiin heidän korvainsa tulleen niin pyhiksi, että he saattoivat ymmärtää eläinten ääniä ja käsittää jumalain päätöksiä.

Priamoksen toisista pojista mainittakoon _Deiphobos, Ilioneus, Lykaon, Polydoros ja Troilos_, tyttäristä _Astyokhe, Kreusa, Laodike ja Polyxene_. Pojat olivat kaikki urhokkaita miehiä. Tyttäristä joutui Astyokhe naimisiin Mysian kuninkaan _Telephoksen_, ja Kreusa Dardanian kuninkaan _Eneaksen_ kanssa.

Mutta Priamoksen ja Hekaben mielestä ei ainoakaan heidän lapsistaan ollut niin kaunis kuin toinen järjestyksessä, se sama, jonka he olivat heitättäneet metsän pedoille. Hekabe suri häntä katkerasti ja joka vuosi antoi Priamos viettää juhlan hänen muistokseen. Silloin syötiin joka kerta hautajaisateria; ja sille alttarille keskellä linnaa, jossa pyhä tuli suitsusi ja jonka ympärillä kuninkaan esi-isien kuvat seisoivat, valettiin maitoa, viiniä ja hunajaa. Lopuksi teurastettiin uhrieläin ja vietettiin taistelukisat vainajan kunniaksi.

Vähäistä myöhemmin kun nuo kolme jumalatarta olivat käyneet Pariksen luona, piti taas vietettämän samallainen muistojuhla, ja Priamos lähetti poikansa Hektorin ja Helenoksen etsimään Ida vuorelta sopivaa uhrieläintä. He alkoivat tarkastella Pariksen kaitsemaa karjaa ja huomasivat siinä nuoren sonnin, joka erittäin miellytti heitä. Mutta sama sonni olikin aina ollut Pariksen erikoinen suosikki ja hän kielsi sitä ottamasta. Siitäpä kuninkaanpojat vähän välittivät, mitä paimen-orjalla oli sanomista; he ottivat sonnin ja taluttivat Troiaan. Paris seurasi heitä kuitenkin ja oli kovasti vihoissaan.

Heti kun he olivat tulleet kaupunkiin, toimitettiin kuolinuhri, ja sankarileikit alkoivat. Niissä voittivat Priamoksen pojat kaikki vastustajansa, vaan kun Paris näki tämän, juoksi hän suoraan kilpakentälle ja vaati Deiphobosta sekä Ilioneusta taisteluun. He seurasivatkin vaatimusta, yksi ensin, toinen sitten, mutta Paris taisteli niin notkeasti ja voimakkaasti, että hän voitti molemmat ja sai voittajalle määrätyn palmuseppeleen palkinnoksi. Deiphobos ja Ilioneus olivat haljeta häpeästä ja katkeruudesta. He hyökkäsivät miekat kädessä Pariksen päälle surmatakseen hänet. Hän pakeni ja etsi suojaa perhe-alttarin äärestä. Silloin avasi Zeus ennustajatar Kassandran silmät, niin että hän heti tunsi vainotun nuorukaisen, ja huusi vakavalla äänellä, kättään kohottaen:

-- Hän on teidän oma veljenne, sama joka on saattava Troian turmioon.

Kaikki hämmästyivät suuresti, mutta Hekabe tunsi nuoren miehen kasvojen piirteet ja sulki hänet riemuiten syliinsä. Hän ei tahtonut kuullakaan onnettomuuden ennustuksista, eivätkä toisetkaan niistä enää mitään välittäneet.

Parikselle alkoi siitä hetkestä uusi elämä. Orjasta oli hän yht'äkkiä muuttunut kuninkaanpojaksi, ja nyt oli hänellä niin paljon uutta ajattelemista, että unohti kokonaan tapauksen Ida vuorella sekä Aphroditeen antaman lupauksen.

Mutta Aphrodite itse ei unohtanut sitä. Eräänä päivänä ilmestyi jumalatar uudestaan ja sanoi:

-- Nyt, Paris, on hetki tullut. Ylös siis, ja varustaudu matkalle _Akhaiaan!_ Siellä odottaa sinua maailman ihanin nainen.

Näin puhuessaan vuodatti hän Pariksen sieluun voittamattoman ikävöimisen. Parikselle tuli kiire ja hän juoksi isänsä luo pyytämään laivaa, jolla heti purjehtisi noutamaan luvattua morsiantaan, Priamos suostui kernaasti poikansa pyyntöön. Kokonainen laivasto varustettiin ja suuri joukko miehiä pantiin seuralaisiksi. Paris itse määrättiin laivaston ylipäälliköksi, mutta apulaisikseen sai hän veljensä Deiphoboksen ja lankonsa Aineiaan.

Yksi oli kuitenkin, joka mitä innokkaimmin vastusti koko lähtöä, ja se oli Pariksen veli, ennustaja Helenos.

-- Jos Paris tuo naisen Akhaiasta, sanoi hän, tulevat akhaialaiset tänne, polttavat kaupunkimme ja tuhoavat koko Priamoksen suvun.

Mutta tämä kolmaskin onnettomuuden ennustus kaikui kuuroille korville. Kun Paris oli saanut laivansa kuntoon, nosti hän ankkurit ja suuntasi merelle. Toisinaan käytti hän purjeita, toisinaan taas antoi miestensä soutaa. Matka sujui onnellisesti, ja hän näki monta vierasta maata. Toisin paikoin esiintyi hän rauhan miehenä, mutta missä huomasi voimainsa riittävän, siinä nousi maihin ja ryösti omaisuutta, mitä käsiinsä sai. Niinpä teki hän äkkipikaisen hyökkäyksen rikkaaseen phoinikialaisten kauppakaupunkiin Sidoniin ja ryösti sieltä joukon sidonilaisia kankaita, joita siihen aikaan pidettiin taiteellisimpina ja arvokkaimpina, mitä löytyä saattoi.