Part 8

Kesäk. 10. p:nä käännyimme Tshaktak-tsangposta vasemmalle, saamatta, vahinko kyllä, sen yläjuoksusta selvyyttä. Kesäk. 12 p:nä saavuimme taas tasamille aivan Njukun luona, leiriytyen siinä. Njukun gova, jonka ystävyyden oli Saka-dsongissa voittanut, oli hyvin avulias ja arveli. että minä voisin kernaasti taas tehdä matkan pohjoiseen, kun kerran näytin valtatietä kammoavan. Hän veisi minut etääseen solaan, johon näkyisivät miltei kaikki maailman vuoret, mutta erittäinkin likellä pohjoisessa kohoava _Lumbo-gangri!_ Siellä tapaisimme Bongban asukkaita, jotka ehkä voisivat meille myydä mitä tarvitsimme. Matkalla kuoli kolme pikku koiraamme. Tibetiläiset sanoivat niiden kuolleen täällä hyvin tavalliseen "gakpa"-nimiseen kurkkutautiin. Olimme pesseet niitä lämpimällä vedellä, hoitaneet niin hyvin kuin voimme ja teimme nyt kaiken voitavamme pelastaaksemme viimeisen. Tibetiläisistä oli käsittämätöntä, kuinka koiran tähden voi tuhlata niin paljon työtä.

13. päivä oli joutilas päivä, meidän täytyi nyt odottaa Tundup Sonamia ja Tashia. Semmoisina lepopäivinä ajoin minä aina partani -- tuntuu näet hyvältä, kun on puhdas, vaikkapa ei olekaan ketään jota varten sievistyä. Robert ampui kolme villihanhea ja otti kiinni kaksi vielä keltaista poikasta, jotka olivat astelleet hänen telttiänsä ryvettelemään. Veimme ne kristallinkirkkaaseen Men-tshu-jokeen, toivossa että joku hanhi-emo ottaa ne omiksensa.

Seuraavana päivänä, juuri kun olimme matkaan lähdössä, tulivat Hadshi, Islam Ahun ja Gaffar luokseni vaatien erityistä ruokaa ja vapautusta yövartijan tehtävistä. Muutoin eivät he jäisi palvelukseeni. Huusin toiset koolle ja kysyin, tahtoiko joku muukin yhtyä heihin, kun ajan heidät pois. Kukaan ei sitä halunnut. Hadshi, ainoa muhamettilainen, joka oli käynyt Mekassa, vieläpä kaksi kertaa, oli karavaanin ainoa lurjus; hän se oli toisetkin yllyttänyt. Hän selitti pitävänsä maantierosvoja ja kulkureita parempina kuin Guffarua ja muita ladakilaisia. Nämä kolme miestä hävisivät näkyvistämme jatkaessamme matkaamme ylämäkeen luodetta kohti, _Men-tshun_ laakson läpi.

Leirissä n:o 177 oli minulla suuri vastaanottopäivä sillä muutamat Bongban-puoleiset päälliköt olivat minua tervehtimässä. Läsnä oli myös vanha ystävämme, Tradumin gova. He päättivät sallia minun tehdä lyhyen mutkan pohjoiseen, mutta ehdolla että palaan samana päivänä. 16. päivänä nousimme sen johdosta uusilla vuokrahevosilla ratsastaen Kilung'la'lle, josta on hyvin selvä ja opettava näköala. Edessämme oli synkkä _Lumbo-gangrin_ vuoristo syvine, jylhine rotkoinensa, jyrkkine rinteinensä, pienine jäätikkökielekkeinensä ja ikuisine lumihattuinensa. Väkeni sanoi vuorta pyhäksi, jonkunlaiseksi Indus-virran lähteiden lähellä kohoavan kuuluisan pyhiinvaellusvuoren Kanq-rinpotshen esipihaksi tai portiksi. Lumbo-gangrin takana on Rukjok-tsangpon laakso ja joki, joka laskee Tshaktak-tsangpoon.

Jo täällä selvisi minulle, ettei nuo Ryderin ja Woodin mittaamat kukkulat voineet enää olla valtamerien vedenjakajalla. Mutta kukaan ei tiennyt minkälaista oli niiden pohjoispuolinen maa. Bongbalaiset olivat saaneet käskyn ehkäistä matkamme, jos yrittäisimme pohjoiseen tunkeutumaan. En rukouksilla enkä uhkauksilla onnistunut pääsemään Kilung-lan näköaloja etemmäksi. Mitä kauvemmaksi länteen ratsastimme, sitä suurempi valkea pilkku jäi kartalla taakseni. Se oli minulle hirvittävän katkera tunne. Vieläkin toivoin Lhasasta tulevan kiinalaisen postin tuovan minulle avun.

17. p:n aamuna olivat kaikki vuoret lumen peitossa; mutta päivä oli lämmin ja kaunis, kun nousimme _Sertshung-la'ta_ kohti ja näimme etelästä Himalajan pohjoisimman harjan sekä Brahmaputran leveän laakson. Alaspäin johtavassa solalaaksossa on runsaasti risukoita ja lentohietaa, joka on muodostanut jopa 6 metrin korkuisia hietaharjanteita.

Mieltäkiinnittävän ja tulosrikkaan matkan jälkeen leiriydyimme _Dambak-rongin_ laaksoristeykseen. Mutta päivä ei ollut vielä lopussa. Kuulimme että Naser Shahin poika oli eilen Ladakin matkallaan saapunut Tradumiin, muassaan 22 muulia. Heti toimitin pikalähetin viemään hänelle pyynnön, että odottaisi minua ja antaisi tietoja Tundup Sonamista ja Tashista. Tradumin gova itse ratsasti kotiinsa valmistamaan kaikkea tuloamme varten. Kului joku aika. Silloin kuulimme kulkusten kilinää. Eräs ratsastaja ajoi kovaa ravia Shertshung-laaksosta. Hän oli nähtävästi seurannut jälkiämme, karautti suoraan teltilleni ja ojensi minulle kirjeen, jonka suuressa sinetissä olivat sanat: "_Imperial Chinese Mission, Tibet_" ja sama kiinalaisilla merkeillä kirjotettuna.

Nyt saisi kohtaloni ratkaisunsa. Ladakilaiset tungeskelivat telttini ympärillä. Huomasin kuinka hartaasti he toivoivat, että meidät pakotettaisiin suorinta tietä palaamaan Ladakiin. Heitä ei voinut elähdyttää sama aatteellinen harrastus kuin minua. Mitä suurimmassa jännityksessä ollen avasin kirjeen. Se oli virheetöntä englanninkieltä, hänen ylhäisyytensä Tshangin (tang darinin) ensimäisen kirjurin Ho Tsao Hsingin kirjottama, ja sisälsi päättävin vaikka kohteliain sanoin sepitetyn kiellon tunkeutua luodetta kohti unelmieni maahan. Nyt sai devashung uudet menettelyohjeet ja vartioimisemme tulisi aina vain ankarammaksi. Nyt suljettaisiin minulta etelästäkin avautuvat portit, jotka vievät kiellettyyn maahan. Tang darin oli yhtä taipumaton kuin Intian valtiosihteeri Morley. Mutta hänkin vain kannusti kunnianhimoani ja siitä olen minä hänelle kiitollisuuden velassa. Toistaiseksi otettiin takavarikkoon passini, jonka piti kulkea edellämme koko matkan, govalta govalle.

Mutta tämä tärkeä päivä ei vieläkään ollut lopussa. Auringon laskiessa tulivat hävinneet pikalähettimme Tundup Sonam ja Tashi äkkiä, tomuisina, risaisina, mytty seljässä.

"Hyvin tehty ja tervetuloa, kymmenen rupiita mieheen ja uuden puvun saatte palkkioksi! Mitä uutisia tuotte?"

Ei mitään kirjettä! Ainoastaan Ma'n todistus, että hän oli lähettänyt postini Lhasaan ja Gulam Kaderin kirjeen Muhamed Isalle. Yhdessätoista päivässä olivat he ennättäneet Shigatseen, jossa olivat kolme päivää levänneet, ja Tashi-lunposta olivat he menneet suoraan länttä kohti. Ensimäisenä päivänä olivat he kulkeneet nopeasti ja kauvan, ja nousseet auringonlaskun aikana Ta-laa kohti, kun heidän päällensä hyökkäsi yhdeksän maantierosvoa kaataen heidät allensa. Kahdella oli pyssyt, toisilla miekat aseina. Molemmat pyssyt oli tähdätty heidän päähänsä, seitsemän miekkaa vetäistiin huotrastansa ja eräs miehistä oli sanonut:

"Jos henkenne on kallis, niin tänne kaikki mitä teillä on arvokasta!"

Tyrmistyneinä olivat molemmat ladakilaiset rukoilleet ottamaan heiltä kaikki mitä tahtoivat, kunhan vain säästäisivät hengen. Rosvot olivat nyt avanneet ja perinpohjin penkoneet ryöstettävien mytyt ja ryöstäneet heiltä 18 rupiita, keittoastiat ja yksinpä pienet gaositkin jumalankuvinensa, jättäen heille ainoastaan vaatteet ylle. Aivan sattumalta oli rosvoilta jäänyt huomaamatta 30 tengaa, jotka Tundup Sonam oli kätkenyt vyönsä selkäpuolelle. Ryöstö oli toimitettu tuossa tuokiossa, jonka jälkeen rosvot hävisivät vuoristoon. Molemmat voitetut sankarimme olivat itkien viipyneet tappelutantereella pimeään asti, lähteneet sitte vaeltamaan, alussa hitaasti, lakkaamatta ympärillensä vilkuen ja luullen jokaista varjoa ryöväriksi. Sittemmin olivat he kiirehtäneet kulkuansa ja lopulta miltei juosseet. Loppuun uupuneina he olivat vihdoin ryömineet tien varrella olevan kahden kivilohkareen väliin ja tavanneet seuraavana aamuna kolme mustaa telttiä, joissa heille oli annettu syödä ja kerrottu, että kaksi päivää sitten oli samalla Ta-la'lla eräs lama ryöstetty putipuhtaaksi. Mutta nyt he olivat pelastetut, ja liikuttavaa oli nähdä miten iloiset he olivat päästyänsä taas luoksemme. He olivat nähneet Muhamed Isan haudan, josta puhuminen sai taas Tseringin surulliseksi.

Kesäk. 18. p:nä kuljimme aukeata maata myöten _Tradumiin_. Matkustimme laakson pohjoisempaa puolta pitkin kulkevaa tietä, tasamin jäädessä etelään. Maaperä oli hiekkaista, pienet, äkäiset paarmat lentävät suristen hevosten sieramiin, tehden elukat raivoisiksi. Ne kulkevat nyt villiaasin tavoin: turpa maassa, jotta olisi suojassa paarmoilta. Oikealla on _Tuto-pukpan_ vuori, jonne Tradumista kuljetetaan ruumiit jakeilla, paloteltaviksi siellä. Ratsastamme syvänteiden välitse, missä oleksii joukottain villihanhia siroine, munaruskeankeltaisine poikinensa. Tänne näkyy Tradumin kylä temppeleinensä, tshorteninensa ja kukkuloinensa. Etelässä kohoaa jyrkkä, lumikruunuinen Himalajan seinämä jyrkkänä ja suuremmoisena. Kaakossa luikertelee tasam kuin heleä nauha; tiemme yhtyy siihen; se on 12 metrin levyinen ja kulkee ruohoisten hiekkapenkerien välissä. Se on Tibetin "_Great trunk road_".

Tuskin olimme leiriytyneet, kun erotettu Hadshi ja hänen kaksi seuraajaansa saapuivat luoksemme ja tervehtivät meitä "salaam'illa". Mutta minä olin suutuksissani ja ajoin heidät heti pois. Myöhemmin kuulin, että he olivat itkeneet; kaduin nyt, että olin ollut epäystävällinen. Nyt se oli kumminkin myöhäistä. Iltavarjojen laskeutuessa oli heidän nähty raskain askelin arolle loittonevan.

Täällä kuoli neljäskin koiranpenikkamme, jonka olin toivonut voivani säilyttää muistona Shigatsesta. Emäkoira oli nyt taas yksin matollansa ja telttien edessä makailivat molemmat ngangtse-tsolaiset mustat koirat.

Tradumin gova oli miellyttävä, hauska vekkuli ja halveksi devashungia mitä syvimmin. Hän ei päästänyt minua Tsa-tshu-laaksoon, mutta salli minun poiketa _Kore-lan_ solaan, joka on kahden päivämatkan päässä lounaassa ja kuuluu Himalajan harjanteeseen, joka on Brahmaputran ja Ganges-virran vedenjakajana. Vieläpä antoi meidän vuokrata kuusi hevosta ja luovutti minulle kaksi opasta matkalle, jolle lähdin kesäkuun 20. p:n aamuna.

Määränämme oli leiriytyä ensi yöksi Tsa-tshu-tsangpon ja Brahmaputran risteykseen. Ratsastin ruohonummen ja hiekkapenkerien yli yhden saattajan seuraamana. Edessämme näkyi kolme kulkijaa, nyytit selässä ja sauvat kädessä. Kun olimme heidät saavuttaneet, pysähtyivät he seisomaan ja tulivat sitte painamaan otsansa jalkoihini. Nämä kulkijat olivat Hadshi ja ne kaksi muuta. Sisällisesti olin iloinen, kun sain taas tilaisuuden ottaa heidät uudelleen armoihini. Heidän täytyi täst'edes kulkea jakien mukana.

Leiri oli jo laitettu oikealle jokirannalle, kukkulan juurelle (4,565 metriä), jonka laella ovat vanhan _Liktse_-luostarin rauniot. Täältä johtaa tärkeä kauppatie joen yli, ja rantojen välistä liikettä välittää lautta. Tsa-tshu-joki oli nyt 32,5 metrin levyinen ja tuskin metrin syvyinen. Brahmaputra oli 110 metrin levyinen, 1,75 metriä syvä ja teki paljoa mahtavamman vaikutuksen kuin alempana.

Ensi kerran jäi nyt vähin lämpömäärä yön aikana yläpuolelle nollan, ollen +3,2 astetta. Aamu oli eilisen myrskyn jälkeen ihana, taivas puoleksi hauskojen kesäisten pilvien peittämä. Ei tuulenhenkikään liikahtanut ja virrankalvo oli kirkas kuin kuvastin, jolla väreet hieman karehtivat. Lautta välitti jo tavara- ja matkustajaliikettänsä. Jokaisesta ylikulusta sai lauttamies yhden tengan; kahdesti tunnissa kulki hän lauttoinensa joen yli. Jakimme ja hevosemme, jotka olivat yöllä syöneet ruohoa vasemman rannan nummella, vietiin uittaen joen yli.

Laaksossa, jonka nousu johtaa Ngurkung-la'lle, leiriytyi eräs valtaava Nepaliin menevä suolakaravaani. Sen kaksitoista kuljettajaa oli laittanut itselleen suolasäkeistä käytännöllisen suojamuurin tuulta vastaan. Saavuimme nyt jokseenkin leveään laaksoon, joka kohoaa suoraan siihen solaan, jonka kynnys näkyy etelästä. Ratsastimme tuntikauden ylämäkeen, vaikka nousu ei ollutkaan huomattava; tuuli oli aivan vastainen. Oikealla puolellamme oli nyt osa sitä Himalaja-jonoa, joka muodostaa vedenjakajan, ja jonka olimme jo Tradumista nähneet. Sitä peitti omituinen teräväreunainen pilvi, muistuttaen valkeata torpedoa, jonka pohjoisesta kärjestä tuon tuostakin pienet pilvenhaituvat irtautuivat ja haihtuivat höyryksi. Sivulaaksossa, joka on lähellä tavattoman lakeata solakynnystä, leiriydyimme muutamien mustien telttien luona.

Oli 22. p. kesäkuuta. Yritin Kore-lan siltamasolasta varkain heittää silmäyksen Nepalin maahan ja siepata valkoisten pilvien välistä vilahduksen Dhaulagirin 8,130 metrin korkuisesta huipusta. Mutta aamu oli sumea, raskaat pilvet levittäytyivät pään yli kuten patjat, ja ympäröivistä vuorista ei näkynyt mitään. "Odotamme, kunnes ilma selkenee", oli ainoa ohje, jonka voin antaa. Mutta juuri silloin tuli eräs maitotyttö eräästä kaksikymmentelttisestä leiristä, joka oli meidän lähellämme. Sen väki oli Nepalin alamaisia, mutta piti leiriänsä solan tibetiläisellä puolella. Tyttö kertoi, että olimme ainoastaan lyhyen päivämatkan päässä ensimäisistä vakinaisista kylistä ja kasvitarhoista, ja että täältä pääsi kahdessa päivässä _Lo-Gapun_ kesä-pääkaupunkiin.

Nyt oli päätös valmis. "Me voimme aivan yhtä hyvin laskeutua solan eteläpuolta, kuin odottaa täällä ylhäällä tuulessa." Sanottu ja tehty! Teltit pannaan kokoon, sälytetään juhtien selkään ja me ratsastamme laakson itäpuolta hitaasti Kore-la'lle, joka Tibetin puolella ei solalta näytäkään, sillä sen paikoin ruohoa kasvava, paikoin hedelmättömästä porokosta muodostunut alue näyttää aivan tasaiselta. Laakson länsipuolisista lumipeitteisistä vuorista näkyy ainoastaan synkkä vuorenjuuri. Pilvikerros on painunut lähes maahan asti -- ja siksi tuntuu kuin olisi lyödä päänsä lakeen.

Turhaan tähystelemme vedenjakajaa. Sen löydämme vasta sitte kun ovat käsissä uitit, pienet purot, jotka yhtyvät ennen kuin vtrtaavat etelään. Sytytämme nuotion ja minä piirustan ja teen mittauksia. Näköala on hämmästyttävä, ainakin semmoinen reliefi, jollaista emme olleet pitkiin aikoihin nähneet. Tosin ovat eteläiset lumivuoret, jotka vielä eilen pilviä puhkoivat, nyt peitossa, mutta laaksomme laskeutuvat jyrkästi alas ja yhtyvät suurempaan laaksoon, jonka syvyydessä vainiot ja ruohokot leimauttelevat helakkaa kevätvihreyttään ikuisesti harmaaseen, keltaiseen ja punaiseen vuorimaisemaan. Alhaalla paistaa päivä ja takanamme on taivas Brahmaputran laakson kohdalla kirkas; ainoastaan täällä solassa ja kaikkien lumipeitteisten vuorten ympärillä leijailevat läpinäkymättömät pilvet. Meidän länsipuolellamme kohoavista vuorijonoista lähtee lukemattomia laaksoja, joiden välisten vuorten selät ovat miltei aivan tasaiset tai viettävät loivasti kaakkoista kohti; laaksot taas ovat vuoriin syvälle uurtuneet ja niiden risteyksissä ovat vuorien päät poikittain leikatut. Kenties kohoaa tästä vuori-ulapasta muutamia läheisiä Himalajan huippuja kuten saaret meressä -- siellä täällä näyttävät auringon valaisemien lumikenttien heijasteet yrittävän tunkeutua pilvivaipan läpi.

Seisomme Tibetin ja Nepalin rajalla. Takanamme pohjoisessa, Tsangpon etelärannalla, on lakea tasainen maa. Olemme nousseet joelta vain 96 metriä Kore-lalle, joka on 4,661 metriä korkealla. Ja solasta on päätä huimaava jyrkänne Gangesin syrjäjokeen _Kali Gandakiin_. Jos kaivettaisiin kanava Kore-lan läpi, voitaisiin ylinen Brahmaputra muuttaa Ganges-virran syrjäjoeksi. Pohjois-Intia tarvitsee kasteluvettä, mutta kenties olisi hyöty pieni, koska Brahmaputra pienenisi Assamissa saman määrän, minkä Ganges suurenisi. Tibet siitä menettäisi, ja joukko Kali Gandakin rantakyliä joutuisi virran vietäväksi. Myös avautuisi pohjoisesta uusi hyökkäystie Intiaan -- ehkä on siis kaikille osille parasta jättää joet ennallensa! Nämä tässä ihmistaidolla suoritettaviksi osotetut muutokset tapahtuvat kyllä aikanaan itsestäänkin, sillä Kali Gandakin tuntosarvet syöpyvät pohjoista kohti vuoristoon paljoa nopeammin kuin Tsangpon syövytys laaksossaan edistyy. Kerran aikojen kuluessa, kenties sadantuhannen vuoden kuluttua tapaavat Gangesin vesistön pohjoisimmat tuntosarvet Tsangpon rannan ja silloin alkaa haarautuminen, joka aikojen kuluessa saa aikaan täydellisen muutoksen kahden jokialueen molemminpuolisissa suhteissa ja niiden pinta-alassa.

Nyt olemme Nepalissa ja kapuamme jalkaisin alas rinteitä. Tien korjaamiseen ei ole täällä paljon työtä tuhlattu. Sattumalta on joku tiellä ollut graniittilohkare syrjään vieritetty ja siten saatu syntymään aukkoinen rintamuuri; muutoin saa karavaaniliike tehdä enimmät korjaukset, tallaamalla tietä tasaiseksi. Saa miellyttävän, kepeän tunteen, kun laskeutuu etelän yhä tiheneviin ilmakerroksiin. Vehmaus lisääntyy, erilajiset kukat komeilevat ruohokossa. Ajattelemme niin vähän kuin mahdollista sitä, että meidän täytyy kaikkien näiden mäkien päälle taas uudestaan punnertaa; alas, alas rientäkäämme vain, vaikkapa vaan 24 tunniksi kesäistä elämää viettämään ja unohtamaan jylhä Tibet. Tunti sitten puhalsi solassa jääkylmä tuuli, mutta nyt huomaamme lauhkeita hengähdyksiä, jotka hyväillen huokuvat ylängöiden yli. Robert hengittää lenseätä ilmaa täysin vedoin ja on kuulevinansa Intiasta tulevan tervetulon toivotusten hyminän. Tsering ja Rabsang tulevat vilkkaiksi ja tyytyväisiksi, ja omassa mielessäni pyörii ajatus, että muka menen tervehtimään etelämaan kuningasta.

Laskeutuma loivenee ja me saavumme laakson avartumaan, jossa yhtyy kolme laaksoa: _Kungtshu-kong_, jota myöten tulimme, keskellä, _Pama_ idässä ja _Damm_ lännessä. Ainoastaan Dammin laaksosta virtaa pieni vuolteita muodostava puro. Jatkamme kulkuamme yhtymälaakson oikeata puolta pitkin, johon liittyy iso _Jamtshuk-pu_ niminen laakso, jonka purosta menee kastelukanava syvällä alhaalla oleviin kyliin ja pelloille. Jamtshukin kylässä näemme ensimäiset talot ja puut! Laakson vasemmalla puolella on iso luostari pitkine mani-kekorivinensä ja puistokujinensa. Yhä tiheämmässä tapaa vainioita, pensastoja ja nurmikkoja. Sitten alkaa laakson pohjoispuolella jono kyliä. Laakso on tuskin puolen kilometrin levyinen.

Vasemman sivulaakson, _Gurkang-pu'n_, alapuolella muodostavat mukulakivilavat luotisuoria seiniä, joissa on lukuisia onkaloita ja luolia; nähtävästi käytetään niitä asuntoina, sillä ne ovat yhdistetyt niiden edessä oleviin taloihin ja muureihin. Vielä alempana on puutarhojen ympäröimä _Nebukin_ kylä. Rakennustyyli on tavallinen tibetiläinen: valkean ja punaisen kirjavat muurit, tasaiset katot ja koristuksina viiririukuja. Kasvullisuus muuttuu rikkaammaksi, pellot suuremmiksi. Usein sivuutamme tornien ja muurien raunioita, kenties muistoja niiltä ajoilta, jolloin Nepal ja Tibet kamppailivat keskenänsä. Nyt on tällä tiheään asutulla ja hyvin viljellyllä laaksolla rauhallinen leima, eikä ainoakaan rajavahti ole matkaamme estämässä.

Pitkin tietä on tavallisia mani-kekoja, ja eräässä kohden iso tshorten eli "stupa" muistuttaa intialaista rakennustyyliä. Kolmen toistensa vieressä olevan kylän alapuolella kapenee laakso hieman. -- Leiriydyimme erään yksinäisen talon läheisyyteen, aaltoilevien viljapeltojen keskellä olevaan ihanaan puistoon, jossa kasvoi komeita viheriöitä puita. Eräs vaimo selitti meille, että tämä paikka -- hän nimitti sitä _Nama-shu'ksi_ -- on Lo Gapun, ja että ilman hänen lupaansa ei kukaan saa puistossa oleskella. Mutta me asetuimme vain kodikkaasti, hengitimme ihastuneina leppoista, tiheätä ilmaa ja kuuntelimme tuulen huminaa puiden latvoissa.

Pian tuli luoksemme kaksi miestä, jotka olivat Lo Gapun palveluksessa, vaatien meistä tietoja. Sanoivat meidän olevan Tson maakunnassa ja ilmottivat joen nimen olevan _Tso-harki-tsangpo_. Erään leirimme alapuolella olevan kylän nimen piti olla _Njanjo_. Sieltä oli ainoastaan kaksi vuorihaarannetta noustavana, tullakseen _Mentangiin_, Lo Gapun hallituspaikkaan. Sanottu Lo Gapu on rajapäällikkö, joka ei ole Nepalin maharadshalle verovelvollinen, mutta hänen täytyy sen sijaan käydä joka viides vuosi hänen ylhäisyyttänsä tervehtimässä. Hänellä on 500 alamaista. Vielä kolmen päivämatkan päässä siitä etelään kuului väestö olevan lamaistista ja puhuvan tibetiläistä murretta, johon on kumminkin sekottunut intialaisia ja persialaisia sanoja.

Kaikki haluamansa selitykset saatuansa ratsastivat miehet alas antamaan rajapäällikölle kertomuksensa. Sillä aikaa neuvottelimme asiasta. Luonani oli ainoastaan Robert, Rabsang ja Tsering, ja kassassani oli rahaa vain 24 rupiita! Mutta ajatuksessa matkustaa muutamia päiviä etelään päin Himalajan syvien rotkoiksi haarautuneiden laaksojen läpi oli suuri kiusaus. Täällä _Nama-shun_ leirissä olimme 3,806 metrin korkeudessa ja siis 855 metriä Kore-la'ta alempana. Jokainen etelään tehty päivämatka veisi meitä yhä tiheämpään ilmaan, emmekä nytkään enää olleet varjoisista havumetsistä kaukana. Mutta olisiko kauvemmaksi Nepaliin tunkeutuminen viisasta? Ajattelin pääni ympäri ja punnitsin asiata puoleen, jos toiseenkin. Kahta päivää kauvempaa eivät rahavarani riittäisi. Hevosemme olivat Tradumin govan, ja olimme sopineet hänen kanssansa, että Kore-la'sta ainoastaan katselisimme Nepalia; nyt olimme jo menneet rajan yli ja laskeutuneet maahan, jossa tunsimme olevamme paljoa epävarmemmassa asemassa kuut Tibetissä ollessamme. Aivan aavistamattani voisin joutua hiirenloukkuun. Lo Gapu voi meidät pidättää ja pyytää menettelyohjeita Katmandusta. Suurin vaara oli kuitenkin se, että tibetiläiset voivat katkaista meiltä paluutien sulkemalla rajansa, selittäen että kun kerran olemme heidän maastansa poistuneet, niin emme saisi sinne enää palata. Silloin olisimme erotetut pääkaravaanista ja tähänastiset tulokseni joutuisivat vaaraan. Päätin sen vuoksi kääntyä niin varhain huomenisaamuna takaisin, ettei Lo Gapun väki ennättäisi tulla meitä pidättämään.

Kesäk. 23. p:nä nousimme taas hevosten selkään. Lo Gapusta emme olleet sanaakaan kuulleet. Meidän luotamme lähtiessänsä olivat lähetit vakuutettuja siitä, että me jatkaisimme matkaamme alemma laaksoon, ja pikku hallitsija kai odotti nyt tuloamme. Jouti odottaa! Nousimme hitaasti ratsastaen taas Kore-la'ta kohti, poikkesimme entiseltä tieltämme vasemmalle ja leiriydyimme _Kung-mugaan_.

Olin juuri piirustamassa, kun ratsastaja tuli nelistäen, kädessä viheriä merkkilippu, siis kiinalainen ja tibetiläinen sanantuonti. Olin varma siitä, että asia koski ankaria, minuun tähdättyjä toimenpiteitä, mutta se olikin Lhasasta kaikille asemille aina Gartokiin asti annettu ukaasi: kaikkialla piti hankkia hevosia ja kuormajuhtia kahdelle kiinalaiselle, jotka olivat saaneet toimekseen minun etsimiseni, "puhuakseen" minun kanssani ja tuodakseen minulle kirjeen hänen ylhäisyydeltänsä lien darinilta. He voivat saapua millä hetkellä hyvänsä.

Kesäpäivä oli niin synkkä kuin vain olla voi. Koko maa oli läpinäkymättömän sumun verhossa, läheisimmät teltitkään eivät näkyneet. Vuoria ei erottanut sittekään kun sumu oli jo hieman hälvennyt. Ratsastimme erinomaista tietä luoteeseen, ihmetellen mani-kekojen lukuisuutta ja niiden violettiin ja tummanviheriään liuskakiveen hakatuita korkokirjotuksia; muutamissa rukouskivissä oli 3-4 sentimetrin korkuisia kirjotusmerkkejä, kun taas suurimmat ovat 20 sentimetrin korkuisia, niin että kullekin liuskalle mahtuu ainoastaan yksi merkki. Eräässä paikassa on rivissä kuusi liuskaa, muodostaakseen rukouslauseen: "_Om ma-ni pad-me hum_". Muutamien uhrikivien kirjotusmerkit olivat punaisia, pyöreistä graniittipaloista valkealle pohjalle hakattuja. Isoin mani oli 80 metrin pituinen.

Sivuutimme isoja telttileirejä ja suuria karjalaumoja; villiaasit kävivät laitumella yhdessä kesyjen jakien kanssa. Kaikki vastaantulijat pysähtyivät ja tervehtivät meitä. Tradumin gova tuli meitä vastaan; hän joutui onnettoman näköiseksi ja vaivasi päätänsä pohtimalla, suuttuisiko Lo Gapu ehkä meidän Nepalissa käynnistämme. _Tasang-lan_ matalan kynnyksen ylitse saavuimme onnellisesti pienen _Tsatot-karpon_ lähellä olevaan _Bonboon_, missä Guffaru pääjoukon kanssa odotti meitä.