Transhimalaja: Löytöjä ja seikkailuja Tibetissä. 2 (of 2)
Part 7
Joka päivä tulivat tibetiläiset telttiini rukoilemaan minua lähtemään matkaani. Kun se ei auttanut, selittivät he lopulta, etteivät voisi hankkia meille enää ruokavaroja, koska seutu muka oli niistä jo puti puhdas. Kysyin heiltä koetteeksi, tahtoisivatko he viedä kaksi kirjettä mandariineille Lhasaan, mutta sain vastaukseksi selityksen, ettei heillä ollut siihen oikeutta. Kovin hämmästyivät he kuullessaan siihen minulta, että olin nuo kirjeet lähettänyt Lhasaan jo viisi päivää sitten. Kaksi päivää makasin sairaanakin, kun kaikki voimani olivat uupumisesta loppuun kuluneet. Sillä aikaa luki minulle Robert.
Helluntaina toukok. 18. p:nä oli meillä taas pitkä kiistely. Tibetiläiset lukivat minulle Lhasasta saamansa ohjeen, jonka päiväys kuului: "Toisen kuun kymmenentenä päivänä, tulisen oinaan vuonna." Minua nimitettiin siinä Hedin sahibiksi ja käsky sisälsi muun muassa: "_Lähettäkää hänet oitis omaan maahansa!_ Älkää salliko hänen poiketa tasamilta, älkää johtako häntä oikealle älkääkä vasemmalle! Antakaa hänelle hevosia, jakeja, palvelijoita, polttoaineita, heiniä ja kaikkea mitä hän tarvitsee! Niistä on hänen maksettava tavallinen, hallituksen määräämä hinta. Antakaa hänelle oitis kaikkea mitä hän haluaa, älkää mitään evätkö. Mutta jos hän ei tahdo passinsa määräyksiä noudattaa, vaan ilmottaa aikovansa kulkea omin päin, toisia teitä, niin silloin _älkää antako hänelle ruokavaroja ollenkaan, vaan pidättäkää hänet_ ja lähettäkää viipymättä pikasanoma devashungille. Omasta päästänne älkää tehkö mitään, vaan totelkaa! Se, joka ei maakunnassa tottele, saa raippoja, niin kuuluu säädös jota teidän on seurattava. _Älkää aiheuttako hänelle mitään ikävyyksiä, pitäkää huoli, että paimentolaiset palvelevat häntä hyvin, eivätkä tee hänelle mitään Gartokin matkalla_. Sinne päästyä tulevat garpunit (molemmat varakuninkaat) ottamaan hänet suojelukseensa."
Ja sittenkään en minä ollut tyytyväinen! Sanoin heille, etten tulisi passistani välittämään, koska se _oli ristiriidassa minun uskontoni kanssa_, ja että minun täytyisi mennä Tshomo-utsahngin pohjoispuolitse Saka-dsongiin. He saisivat siis lähettää pikasanoman devashungille. Me odottaisimme. Taas pitivät he sotaneuvottelua ja sopivat vihdoin niin, että antaisivat meidän kulkea pohjoista tietä, mutta meidän piti lähteä matkaan toukok. 21. p:nä.
Viruin vuoteellani uneksien hevosten kavioiden kopseesta, joka kajahteli sekä idästä että lännestä minulle avoimilta teiltä, jotka johtavat niihin salaperäisiin pohjoisiin vuoristoihin, joiden huippujen ympärillä minun suunnitelmani ja unelmani risteilivät lakkaamatta kuin nuori kotka.
Läksin siis toukok. 21. p:nä lounasta kohti ja näin _Tshomo-utshangin_ huipun peittyvän omien etuvuortensa taakse. Sen Saka-dsongin tien sijasta, jonka jo Ryder on kartalleen merkinnyt, halusin minä nähdä sen paikan, missä _Tshaktak-tsangpo_ yhtyy Brahmaputraan. Se oli neljän päivän matka, kiertoteitse, mutta ragalaiset ystävämme eivät voineet siihen suostua ilman Sakan käskynhaltijan lupaa. Pysähdyimme senvuoksi Basangiin päiväksi, joll'aikaa lähetin sananviejän käskynhaltijan luo. Vastaus tuli, ja kumma kyllä myöntävä, ehdolla että karavaanin pääjoukko menisi suoraan Saka-dsongiin. Sainpa vielä aijottua poikkeamismatkaa varten pienen paikallispassinkin!
Seuraavana aamuna oli todellisen kaunis ilma, sitte kun lämpömittari oli kohonnut 5 asteen alimmasta lämpömäärästään; oliko siis kevät vihdoinkin tullut? Suuri karavaani oli jo lähtenyt Sakaan, ja minun seurajoukkoni oli matkavalmis, kun Muhamed Isa tuli sanomaan minulle jäähyväiset. Käskin hänen viipyä Sakassa siksi kuin palaisin, sekä koettamaan kaikella viisaudella ja varovaisuudella ansaita viranomaisten luottamuksen. Pieni karavaanini oli jo lähtenyt etelää kohti ja me seisoimme hyljätyllä leiripaikalla kahden kesken. Hänen saatuaan ohjeensa nousimme yht'aikaa ratsujemme selkään ja minä ratsastin oman joukkoni jäljestä. Vielä kerran käännyin satulassani ja näin Muhamed Isan istuvan kimonsa seljässä muhkeana ja suorana, piippu suussa, vehreä samettimyssy päälaella ja musta lammasnahkaturkki vapaana hartioilla. Nopeaa ravia ajaen seurasi hän karavaaniansa. _Viimeisenpä kerran hänet näin!_
Tie laskeutui _Kjärkjä_-laaksoon. Erääseen sileään vuorenseinään on metrin korkuisina tavuina hakattu lause: "_Om mani padme hum_." Leirissä n:o 167 tulivat tibetiläiset ystävällisesti minua vastaanottamaan ja kaksi heistä talutti maan tavan mukaan hevoseni teltilleni.
Uusien oppaiden johtamina laskeuduimme seuraavana päivänä laaksoa alas. Matkalla näimme useita raunioita, jotka kertoivat muinaisista onnellisemmista ajoista, pengerlaitokset, joita käytetään vainioiden kastelemiseen, osottavat että seudulla viljellään ohraa. Edessämme on nyt Brahmaputran leveä laakso ja me saavumme erääseen joen haaraan, mistä lautta kuljettaa Tsongka-tsongin ja Saka-dsongin välisellä taipaleella karavaanit ja tavarat rannalta toiselle.
Leirimme n:o 168 oli erään somerokielekkeen kärjessä jokien välissä. _Tshaktak-tsangpo_ on 28,1 metrin levyinen, suurin syvyys on 0,73 metriä, keskimääräinen virran nopeus 1,39 metriä ja sen virtaava vesimäärä 18,8 kuutiometriä sekunnissa. Sen vesi oli miltei aivan kirkas ja voimakkaamman virtansa johdosta tunki se laskiessaan kauvas Brahmaputran sameampaan veteen. Viimemainitun veden lämpö nousi iltapäivällä 9,4 asteeseen. Sivujoen vesi oli vähän lämpimämpää, nimittäin 9,9 astetta. Seuralaisemme selittivät, että jokainen, joka saapuu suurelle virralle, juo sen vettä, sillä se on pyhää, koska se tulee kaukaisesta Lännestä, pyhältä Kailas eli Kang-rinpotshe-vuorelta.
Toukok. 30. p:nä matkustimme Tshaktak-tsangpon leveätä laaksoa myöten ylös lounasta kohti, kunnes saavuimme Tokbur-nimiseen paikkaan, josta sitte huomenissa ratsastimme _Tokbur-la_-solan läpi Saka-dsongiin. Tokbur-la'lle (5066 m) näkyy luoteesta, pohjoisesta, koillisesta valtaavia lumipeitteisiä vuoria, joiden korkeuden ovat Ryder ja Wood mitanneet. Olin, kuten nämä englantilaisetkin, vakuutettu siitä, että mainitut huiput olisivat Tsangpon vedenjakajalla ja kuuluisivat Transhimalajan pääharjanteeseen. Myöhemmin sain tilaisuuden todistaa, että se luulo oli väärä. Solasta virtaa eräs joki, joka laskee Saktsu-tsangpoon. Täällä näimme rehevässä ruohokossa joukon jakeja, joiden seurassa oli miltei kesy kulaani.
Siinä paikassa, missä joki laskee Sakan tasangolle, kuljimme sen oikealla rannalta erään soravuoren haarautuman yli, ja levähdin hetken Robertin kanssa, piirustaakseni mieltäkiinnittävän näköalan. Tsering kulki joukkoinensa ohitsemme, häviten kuin piste suurelle tasangolle. Koillisesta, hyvin kaukaa, näkyivät Saka-dsongin valkeat talot. Kaukoputkella voin nähdä leirimme, kaksi mustaa ja yhden valkean teltin. Viimemainittu oli Muhamed Isan teltti.
Ratsastimme tasangon yli. Vasemmalla oli neljä telttiä, joiden väki juuri ajoi lampaita yöksi aitaukseen. Eräässä paikassa haarautuu tie. Eteläistä haaraa kulkevat ne, joilla ei ole Saka-dsongissa mitään tekemistä. Ratsastamme _Sa-tshu_-joen ja erään alkupuron yli. Kova länsituuli puhaltaa ja me ikävöimme telttejämme ja leirituliemme lämpöä. Vihdoin saavummekin sinne; Guffaru tulee tervehtien vastaan ja kaikki toiset huutavat meille "_salaam!_" ja "_dshu_". Turhaan katselen heidän joukostansa Muhamed Isaa ja kysyn häntä. "Hän makaa vuoteessa, on ollut jo koko päivän sairaana", vastaa väki. Otaksuin että häntä vaivasi hänen tavallinen päänkivistyksensä, menin hiilipannun ääreen telttiini, jättäen Robertin tapansa mukaan etsimään tavaroiden joukosta työkalujani, joita tarvitsin iltatöitä tehdessäni. Olimme väsyneet ja kylmissämme, ja kaipasimme illallista.
Emme olleet vielä kauvan istuneet, kun Rabsang tuli ilmottamaan, että Muhamed Isa oli menettänyt tajunsa eikä vastannut puhutteluihin! Aavistin heti, että häntä oli kohdannut aivohalvaus, ja riensin Robertin kanssa hänen telttiinsä, joka oli aivan oman telttini vieressä. Pään puolella, missä sairaan veli Tsering itkien istui, paloi öljylamppu. Sairas makasi vuoteessaan seljällensä heittäytyneenä, kookkaana, voimakkaana ja suorana. Suu oli vetäytynyt hieman vasemmalle, vasen silmäterä näytti hyvin pieneltä, oikea oli säännöllisen kokoinen. Suonen tykytys oli tasainen, voimakas, tehden 72 lyöntiä. Heti määräsin asetettavaksi kuumia astioita jalkojen alle ja jäärakon päähän. Ahtaat vaatteet avattiin. Sairas hengitti tasaisesti ja syvään. Silmät olivat auki, mutta elottomat. Huusin hänen nimeänsä, mutta hän vastasi siihen ainoastaan heikolla merkillä, yritti kääntää päätänsä ja liikuttaa oikeata kättänsä, päästi heikon huokauksen ja jäi taas liikkumattomana makaamaan. Robert säikähti, kun sanoin hänelle, että Muhamed Isa ei eläisi enää huomiseen päivännousuun asti.
Tänään, 1. p:nä kesäkuuta, oli hän noussut auringon noustessa, juonut teensä ja keskustellut kiivaasti useita tunteja kahden dsongista tulleen tibetiläisen kanssa. He olivat kieltäytyneet hankkimasta karavaanille muonavaroja ja vaatineet sitä heti paikkakunnalta poistumaan. Hän oli vastannut, että sahib palaisi pian ja että heitä ei hyvä perisi, elleivät häntä tottelisi. Vihaisina olivat he poistuneet, jonka jälkeen Muhamed Isa oli syönyt aamiaisensa ja noin tunnin ajan nukkunut. Herättyänsä oli hän valittanut tuntevansa kovaa päänsärkyä.
Puolenpäivän aikana oli hän lähtenyt ulos meitä tähystelemään. Silloin oli hän saanut rajun ripulikohtauksen, kaatunut vasemmalle kyljelleen ja menettänyt tajunsa. Toiset olivat rientäneet paikalle, kantaneet hänet telttiin ja hieroneet häntä. Silloin hän oli taas tullut tajullensa, ja puhunut paljonkin, mutta epäselvästi ja etupäässä islamin jumalan kanssa:
"Minä olin lamaisti, mutta käännyin islamin uskoon; auta minua nyt, Allah, tästä kovasta sairaudesta! Suo minun parantua, anna anteeksi syntini ja kaikki paha, mitä olen muille tehnyt! Suo minun elää, Allah, niin pidän aina käskysi enkä koskaan laiminlyö rukoushetkiäni."
Sitte oli hän kehottanut toisia täyttämään velvollisuutensa nyt kuten tähänkin asti, ja kiittänyt heitä siitä, että auttoivat häntä onnettomuudessa kärsivällisesti. Tuon tuostakin oli hän pyytänyt kylmää vettä. Koskettaen oikealla kädellään vasenta käsivarttaan oli hän kysynyt kenen käsivarsi siinä oli ja ilmottanut hänestä tuntuvan siltä kuin ei hänen vasemmassa jalassansa olisi ollut kenkää. Koko vasen sivu oli kokonaan halvautunut. Istuallansa, pieluksiin nojaten oli hän rukoillut Guffarua: "Guffaru, sinä kun olet vanha ja täytät uskonnon käskyt, et tahraa käsiäsi, jos tartut veitseen ja vihlaiset minua niskaan; leikkaa syvälle alas selkään päin, se helpottaa minun helvetinmoista päänsärkyäni." Epätoivoisessa tuskassansa oli hän lyönyt oikean kätensä kirstuun. Tuntia myöhemmin oli halvauskohtaus uudistunut, vieden puhekyvyn. Nyt oli hän enää antanut merkkejä oikealla kädellänsä, kuten epätoivossa, joka valtaa lähestymän kuoleman edellä. Puoli neljän paikoilla oli saapunut Tsering ja ääneensä itkien heittäytynyt häntä syleilemään. Muhamed Isa oli myös itkenyt ja nostanut kädet huulillensa, merkiksi ettei hän voinut puhua. Kun me kello viisi tulimme telttiin, oli hänen häviävästä tajunnastaan enää ainoastaan heikko kajaste jäljellä. Mutta hänen tilansa ei muuttunut puolentoista tunnin kuluessa, hän hengitti rauhallisesti, pitäen suunsa suljettuna. Lähdin nyt syömään päivällistä, jonka Adul oli valmistanut.
Tutkin Robertin kanssa Burroughs Wellcomen lääketieteellistä käsikirjaa, tullakseni vakuutetuksi siitä, etten ollut mitään laiminlyönyt. Kahdeksan aikaan palasimme sairasvuoteen luo. Potilas hengitti nyt suu auki. Se oli huono merkki, sillä siitä päättäen olivat leukalihakset alkaneet veltostua. Valtimo tykki 108 kertaa ja hyvin heikosti. Sydäntä särkevää oli nähdä vanhan Tseringin epätoivoa, kun ilmotin hänelle, että nyt ei ollut enää mitään toivoa. Puoli tuntia myöhemmin alkoi hengitys heikontua ja hidastua, kello 9 alkoivat kuolinkorinat ja rintakehän lihasten työ, niiden hankkiessa keuhkoille riittävästi ilmaa. Noin joka neljäskymmenes hengenveto oli syvä, sitä seurasi väliaika, ja taas hengähdys sekä huokaus. Jalat kylmenivät, vaikka niiden alla oli kuumia ruukkuja, joita usein vaihdettiin toisiin. Neljänneksen yli yhdeksän muuttui hengitys yhä verkkaisemmaksi, pysähdykset pitemmiksi. Kuolinvavahdus puistatti hänen ruumistansa ja sai hänen hiukan nostamaan hartioitansa. Sitä vavahdusta seurasi vielä toinen.
Muhamettilaiset kuiskailivat Tseringiä poistumaan pääpuolelta, sillä muhamettilaisen täytyi pidellä kuolevan alaleukaa ja sulkea se viimeisen hengenvedon tapahduttua. Mutta sureva veli saatiin vain väkivallalla paikaltansa lähtemään. Kuolevaa vavahdutti kolmas, viimeinen, kuolinkylmyyden tunteen aiheuttama tempaus. Sitä seurasi 20 sekunnin pituinen hiljaisuus. Luulimme hänen jo kuolleen, mutta vielä kerran hengähti hän ja minuutin kuluttua seurasi viimeinen heikko huoahdus, kun Guffaru jo oli sitonut hänen leukansa alle liinan ja peittänyt kasvot valkealla vaatekappaleella. Nyt lepäsi hän liikkumattomana, ja syvästi surren paljastin minä pääni kuoleman kaamean majesteetin edessä.
Miten tyhjältä ja autiolta tuntuikaan minusta kaikki, kun heräsin Muhamed Isan hautajaispäivänä, sunnuntaina 2. p:nä kesäkuuta! Läksin ulos hautaa katsomaan; se oli luoteessa, 300 m päässä leiristä. Muhamettilaiset olivat varhain aamulla lainanneet kylästä oven ja sen päällä pesseet ruumiin sekä käärineet sen _Guffarun ruumisliinaan_, joka oli ohuesta pellavakankaasta tehty, mutta valkea ja puhdas. Usein olin Muhamed Isan kanssa nauranut vanhuksen omituiselle päähänpistolle ottaa moinen kuolinpuku matkalle. Kuolinliinan päälle oli kääritty harmaja huopapeitto. Vainaja oli pantu telttinsä eteen paareille, jotka oli tehty molempien veneempuoliskojen pohjista, sitomalla ne yhteen ja varustamalta neljällä kantajia varten asetetulla poikkipuulla.
Vaieten palasimme hautajaisista kotiin.
Sen sunnuntain saarnateksteissä esiintyi raamatunlause: "Sinä tyhmä, tänä yönä otetaan sinulta sinun sielusi pois."
Muhamed Isa oli paljon matkustanut, ja hänen maineensa oli Aasiassa tunnettu. Jo kerran ennen oli hän ollut Saka-dsongissa, nimittäin v. 1904, jolloin hän johti Ryderin ja Rawlingin karavaania. Silloin ei hän aavistanut, että palaisi sinne vieläkin ja leiriytymään siellä viimeisen kerran, pitkän vaelluksen tehtyänsä. "_The Geographical Journal'in_" huhtikuun n:ssa vuodelta 1909 omistaa Rawling hänelle seuraavat muistosanat: "En voi puhua Saka-dsongista, osottamatta kunnioitustani Sven Hedinin siellä kuolleen uskollisen palvelijan muistolle. Muhamed Isan luonne oli parhaimpia mitä minulla on ollut onni tavata. Hän oli luotettava ja väsymätön työssään, eikä ainoakaan aasialainen tuntenut Aasiaa paremmin kuin hän. Hän nimittäin oli ollut Younghusbandin mukana tämän kuuluisalta Kiinan matkalla, hän oli kulkenut Careyn mukana, seurannut Dalgleishia, joka myöhemmin murhattiin, samoin oli hän ollut Dutrenil de Rhinsin matkassa. Hän oli ollut herransa kuoleman avuttomana todistajana, kun tibetiläiset hänet surmasivat. Hän oli minun karavaanini johtajana Gartokin retkellä, saattoi Sven Hediniä hänen viime retkellään ja kuoli kolmikymmenvuotisen uskollisen palveluksensa jälkeen tuossa maailman unohtamassa maassa." Kirjeistä, joita sain myöhemmin O'Connorilta, Younghusbandilta ja Ryderilta, käy ilmi, että hekin valittivat hänen kuolemaansa.
Iltapäivällä kesäk. 3. p:nä kutsutin Tseringin telttiini. Hän oli jo tyyntynyt ja mukaantui kohtaloon. Hänen piti jäädä edelleenkin minun keittäjäkseni ja henkivartijakseni, mutta hänen palkkansa korotettiin 20 rupiiksi kuukaudessa, ja tämä korotus oli laskettava taaksepäin, Lehistä asti. Myös sai hän pitää kellon, jonka olin hänen veljellensä lahjottanut. _Guffaru_, joukon vanhin, tuli Muhamed Isan jälkeen karavan-bashiksi, sai saman palkankorotuksen kuin Tsering ja oikeuden käyttää Muhamed Isan kimoa satuloinensa. Hänen piti asua vainajan teltissä kahden muun kanssa.
Hyvin tietäen, ettei kuri pysyisi samana kuin se oli ollut Muhamed Isan aikoina, puhuin miehille vakavia sanoja. Terotin heidän mieliinsä, että heidän täytyisi totella Guffarua yhtä sokeasti kuin olivat hänen edeltäjäänsä totelleet; heidän täytyisi edelleenkin olla yksimielisiä ja palvella minua uskollisesti. Jos joku alkaisi torailla ja niskotella, saisi hän oitis palkanjäännöksensä, tulisi pois ajetuksi ja oman onnensa nojaan jätetyksi. Nyt kun ratsastimme vuokrajakeilla, tulisin minä puolta vähemmällä miehistöllä vallan hyvin toimeen. Heidän oma etunsa siis vaati heitä käyttäytymään niin, että voivat toimessaan pysyä. Rabsang ja Namgjal vastasivat toisten nimessä, että he tulevat pysymään yksimielisinä, palvelevat minua uskollisesti ja seuraavat minua, veisipä matka vaikka minne.
Jo 2. p:nä kesäkuuta oli kaksi Saka-dsongin herraa käynyt minua tervehtimässä. Itse kuvernööri oli poissa, matkustellen ympäri aluettansa telttejä lukemassa ja merkitsemässä kaikkien asuttujen laaksojen nimiä -- kaikki se tapahtui Kiinan käskystä. _Pemba Tsering_, joka oli hänen jälkeensä lähin arvossa, oli hyvin kohtelias ja ystävällinen, mutta valitti, ettei hän voinut meille enää ruokavaroja hankkia, hänen kun oli myös huolehdittava niistä matkustajista, joita lakkaamatta kulkee Lhasan ja Gartokin välillä ja joita varten hänen oli aina edeltäpäin varustauduttava. Painostaakseen sanojansa kutsui hän paikalle kaikki seudun viisi "govaa" eli piiri-esimiestä, jotka valitiivat, että köyhä maa ei kyennyt hankkimaan sitä ohra- ja tsamba-määrää, minkä me tarvitsimme. Selitin heille, että viipyisimme vielä muutamia päiviä, odottaen vastausta Lhasasta. Silloinkos nämä nousivat mieltä osottavasti ja julistivat, että minä saisin viipyä siellä niin kauvan kuin halusin, mutta he vain eivät enää minulle ruokavaroja hankkisi.
Samana päivänä pystytettiin valkean ja sinisen kirjava teltti aivan meidän leirimme viereen, mutta vasta kesäk. 4. p:na kävivät sen asukkaat, Tradumin ja Njukun govat, minua tervehtimässä. He olivat kuulleet minun täällä oleskelustani ja halusivat itse tutkia, miten asiat oikeastaan olivat. Njukun gova alotti keskustelun:
"Passissanne mainitaan Saka ja Tradum, mutta ei Njukua. Jos siitä huolimatta Njukuun tulette, sallin minä teidän viipyä siellä yhden yön, mutta en kauvempaa, sillä passissa sanotaan, että teidän on matkustettava suoraan Tradumiin."
"Hyvä ystävä", vastasin minä, "kun minä ensin tulen Teidän seudullenne, tulee meistä niin hyvät ystävät, että te minua vielä pyydätte jäämään sinne koko kuukaudeksi lujittamaan ystävyyttämme. Kun te sitte myöhemmin pistäytte Intiaan minua tervehtimään, tulee teidän käyntinne olemaan minulle sitä miellyttävämpi mitä kauvemmin sitä kestää."
Hän nyökkäsi minulle veitikkamaisesti hymyillen ja piti minua varmaankin koiranleukana, mutta lisäsi, että hänen täytyisi totella devashungin käskyjä.
"Kun kerran olen kirjeenvaihdossa Lhasan mandariinien kanssa ja odotan heidän vastaustansa, niin ei devashungilla ole oikeutta minua estää."
"No hyvä! Silloin on parasta, että jäätte tänne ettekä tule Njukuun tai Tradumiin; siellä on vieläkin niukemmalta muonavaroja saatavana."
Myöhemmin saapui Pemba Tsering uudestaan ja toi toki kaksi säkillistä ohria ja yhden lampaan. Toisten kanssa puhuttuansa oli hän tullut taipuisammaksi ja lupasi koettaa hankkia meille, mitä tarvitsimme. Meillä oli vielä kaksi kehnoa hevosta ja yksi muuli jäljellä Shigatsesta; yhden niistä lupasin hänelle palkkioksi vaivoistansa. Jonkun aikaa mietittyänsä valitsi hän muulin. Molemmat hevoset möimme polkuhinnasta eräälle tuntemattomalle.
Mutta halusinkin minä päästä pois tästä surkeasta Saka-dsongista, johon liittyi murheellisia muistoja. Ulkona Jumalan vapaassa, ihanassa luonnossa haihtuvat huolet taivaan tuulien mukana. Joka päivä laskeskelin Robertin kanssa, kuinka kauvan vielä viipyisivät Tashi ja Tundup Sonam. Jos vastaus oli lähetetty niin sanotun lentävän kiinalaisen postin mukana, niin voisi se jo saapua millä hetkellä hyvänsä. Mutta päivät kuluivat eikä palaajia kuulunut. Eräänä päivänä ratsasti joukko hevosmiehiä telttimme ohi, kertoen nähneensä minun lähettini Kung Gushukin puutarhassa Shigatsessa, mutta he eivät tienneet heidän aikomuksistaan sen enempää. "Kärsivällisyyttä", kuiskaili taas länsituuli. Siinä vaikeuksien verkossa, johon olimme sotkeutuneet, kiintyi kaikki toivoni kiinalaisten vastaukseen. Viranomaisille olin ilmottanut olevani valmis heti lähtemään, jos he vain sallisivat minun kulkea pohjoista tietä Njukuun, mutta siitä eivät he vieläkään halunneet kuulla puhuttavankaan, ja niin jäimme me paikoillemme.
Ja pian havaitsin miten lamauttavasti voimakkaan karavaaninjohtajani menettäminen vaikutti väkeeni. Miehet saivat koti-ikävän. He puhuivat oman lieden lämpimästä ja alkoivat aivan sairaalloisesti palmikoida kenkiä lapsilleen ja tuttavilleen. Kiireellä kokoontuivat he iltatulille ja pohtivat niiden ympärillä, miten mukavaa oli elämä Ladakin kylissä. Robert kuvaili miten autio ja kolkko oli Tibet, ja Intia miten lämmin ja ihana. Hän ikävöitsi äitiänsä ja nuorta vaimoansa. Mutta tahtoisinpa tietää, tokko sittenkään kukaan ikävöitsi täältä pois niin hartaasti kuin minä, jolla oli vielä niin paljon tehtäviä suorittamatta. Niin, nyt näin selvästi, etten nykyisellä karavaanillani voinut saavuttaa kaikkia niitä päämääriä, joihin pyrin. Se oli uupunut ja kulutettu, eikä ihme ollutkaan, kun ottaa huomioon, mitä kaikkea sen oli täytynyt kestää. Kohtaloni suorastaan ajoi minua takaisin Ladakiin. Matkalla toki täytyi yrittää tehdä mahdollisimman suuria vallotuksia. Mutta entä sitten? Siitä ei ollut minulla mitään tietoa. Mutta sen tiesin, etten koskaan antautuisi ennen kuin olin tehnyt kaikki mihin voimani riittivät vallatakseni ylisen Brahmaputran pohjoispuolisen tuntemattoman maan.
5. p:n aamuna tuli vanha ystäväni, Raga-tasamin gova, kertoi kuulleensa minun olevan vaikeassa asemassa ja tarjoutui puhumaan järkeä Pemba Tseringille. Myöhemmällä tulivat molemmat yhdessä telttiini ja ilmoittivat, että _minä saisin matkustaa pohjoista tietä Njukuun_. Vaivoistansa sai gova yhden parhaimmista hevosistamme. Omista eläimistämme oli vielä jäljellä kuusi, niistä kolme lehiläistä veteraania, kaksi hevosta ja yksi muuli. Seuraavana iltana tuli Guffaru ensi kerran ohjeita noutamaan ja 7. p:nä kesäkuuta lähdimme aika varhain matkoihimme.
Kahdeskymmenesneljäs luku.
Kiertoteitä Tradumiin ja pikimältään Nepaliin.
Oli kirkas päivä, ei kevät, vaan kesä. Ilmassa surisivat kärpäset, ampiaiset ja paarmat, maassa ryömi kaikenlaista matoa ja itikkaa, kiirehtien nauttimaan lämpimästä vuoden-ajasta, joka on täällä niin lyhyt. Ilma oli kuuma, kello yhden aikana oli 21,2 astetta. Aurinko oli minusta yhtä polttava kuin Intiassa. _Sa-tshun_ laakso laajenee länttä kohtirannoilla istuu villihanhia, sorsia ja haikaroita, ja vuorella, jonka juurella laakson oikealla puolella kuljemme, rääkkyvät naakat. Vehmas ruoho oli jo noussut kesäisen viheriänä ja tuoreena, mutta reheväksi tulee se vasta lämpimien sateiden jälkeen.
Jättäen Ryderin ja Rawlingin kulkeman tien vasemmalle, kuljemme _Tshaktak-tsangon_ rantaan asti ja sitten jokea pitkin pohjoiseen suuntaan. Joessa käy kova virta, joka ei kuitenkaan muodosta vuolteita. Etelästä näkyy se portti, jonka kautta virta juoksee vuoristosta. Leiriydyimme _Pasa-gukin_ kylän luona joen oikealla rannalla. Joki on tällä kohtaa 43 metrin levyinen, korkeintaan 0,78 metrin syvyinen ja kuljettaa vettä 17,8 kuutiometriä sekunnissa. Toukokuun 28. p:nä kuljetti se 18,8 kuutiometriä, mutta Saktshu ja muut syrjäjoet yhtyvät siihen vasta Pasa-gukin alapuolella.
Kiihtyneenä ja raivonsa vallassa tuli Hadshi äkkiä minulle valittamaan, että Guffaru oli häntä lyönyt. Istuin oikeutta ja pidin kuulustelun. Hadshi oli kieltäytynyt hevosia vuorollansa paimentamasta ja sen johdosta oli karavan-bashi häntä löylyttänyt. Päätös kuului, että Hadshi saa Njukussa eronsa.