Part 6

Niin kauvas minä pääsin, mutta en kauvemmaksi. Täällä odotti meitä 20-miehinen hampaisiin asti aseestettu ratsastajajoukko. Sen oli lähettänyt Naktsangin kuvernööri Shansa-dsongista, käskien pidättämään meidät, jos "yrittäisimme pyhälle järvelle tunkeutua". 15 päivää sitten olivat he lähteneet Shansa-dsongista ja kolme päivää olleet täällä leiriytyneinä minun tuloani odottamassa. Jos olisimme pitäneet kiirettä, niin olisin taas ehtinyt edelle heistä. Toinen joukon johtajista oli sama Lundup Tsering, joka, kuten hän minulle kertoi, oli pidättänyt Dutrenil de Rhinsin ja Grenardin, ja tammikuussa ollut Hladshe Tseringin kanssa Ngangtse-tson seudulla. Hän kertoi Hladshe Tseringin vielä olevan virassansa, mutta hänellä oli minun tähteni ollut suuria ikävyyksiä. Myös oli hänen täytynyt maksaa devashungille sakkoa 60 jambauta eli noin 13500 markkaa. Kun muistutin siihen, että Hladshe Tsering itse minulle vakuutti olevansa niin köyhä, ettei hänellä ollut mitään menetettävää, vastasi Lundup, että hän oli summan puristanut alaisiltansa. Samoin oli rangaistu suurilla sakoilla kaikkia niitä, jotka meille jakeja möivät tai oppainamme palvelivat. Seuraavalla europalaisella, joka tänne yrittää ilman lupaa pujahtaa, tulee olemaan aimo vaikeudet voitettavanaan!

Lundup näytti meille punaista kallionkielekettä 200 metrin päässä leiristämme ja lausui: "Siinä on Labrangin (Tashi-lunpon) ja Naktsangin (Lhasan) raja. Siihen asti tohdimme teidät laskea, mutta emme askeltakaan siitä etemmä. Jos yritätte etemmä mennä, on meillä käsky ampua."

He lukivat Shigatsesta saamamme passin ja selittivät, että jos passissa sanotaan "suoraa tietää Ladakiin", niin sillä ei suinkaan tarkoteta, että minulla on lupa kulkea kaikkia mahdollisia kiertoteitä, kaikista vähimmin vielä, että minä saisin matkustaa pyhälle Lhasan alaiselle Dangra-dshum-tsolle. Gav daloi on käskenyt ilmottamaan hänelle joka päivä, mitä tietä me matkustamme. Jos he eivät sitä käskyä noudata, saavat he sen päällään maksaa. Nyt oli selvää, että Dangra-dshum-tson matka oli keskeytettävä kolmannen kerran, nyt, jolloin olin siitä ainoastaan kahden lyhyen päivämatkan päässä!

Selvinä ja valkoisina kuvastuivat vuoren piirteet tähdillä kylvettyä tummansinistä taivasta vasten. Seuraavana päivänä oli semmoinen myrsky, ettei voinut nähdä Targo-gangrin vuoren juurta, saati jääkylmiä huippuja, missä tuulten taivaallinen kuoro lauloi lumikenttien välillä. Mutta illalla, kun ilma oli seestynyt, kuvastui äskensataneen lumen peittämä vuorenrunko selvästi edessämme.

Taas oli meillä pitkä pakina naktsangilaisten saattajiemme kanssa. Ilmotin heille, etten lähtisi nykyisestä leiristäni ennen kuin olisin nähnyt pyhän järven vaikkapa kaukaa. Ilokseni vastasivat he, etteivät he tahtoneet estää minua sitä näkemästä matkan päästä; kuitenkin tulisivat he tarkasti vartioimaan, etten jo mainitun punaisen vuoren takaa saisi pohjoisemmaksi ratsastaa.

Tuskin olivat he lähteneet, kun meidän vanhat kjangdamilaiset oppaamme tulivat valittamaan, että Naktsangin ratsastajat olivat uhanneet heidät tappaa, koska olivat meidät tänne ohjanneet. Annoin noutaa naktsangilaiset uudestaan luokseni ja ilmotin heille päättävästi, että heidän oli oitis lakattava torailemasta, koska minun täällä oloni oli yksinomaan minun syyni. Katsoen siihen, että he suureksi onneksensa olivat onnistuneet minut oikealla hetkellä kiinni saamaan, lupasivatkin he jättää pois kaiken vihamielisyyden kjangdamilaisia kohtaan. Nämä eivät tienneet miten sovinnon tehneitä kylliksi kiittää, ja heidän riemunsa yhä kasvoi, kun lahjotin koko joukolle rahaa, heidän niukan ruokavarastonsa lisäämistä varten. He osottivat ihastustaan minun telttini edessä soitolla, tanssilla ja sylipainilla, ja vielä yömyöhällä kaikui heidän iloinen naurunsa ja melunsa vuoren seinistä.

Mutta sitte saapui Naktsangista kaksitoista uutta sotilasta tuoden uuden käskyn: ei millään ehdolla saa sallia pohjoisemmaksi matkustaa. Kaikki olivat toki ystävällisiä ja kohteliaita; me naureskelimme, laskettelimme keskenämme sukkeluuksia ja meistä tuli parhaat ystävykset. Merkillistä oli, ettei heiltä koskaan loppunut kärsivällisyys, vaikka minä aiheutin heille ainaisia rettelöitä, sekamelskaa ja kiusallisia matkoja.

Huhtikuun 28. päivänä nousin ylös kello 8, merkitsin auringon korkeuden, valokuvasin vuoren ja mittasin korkeuskulman, jota tehtävää varten lähetin joitakuita ladakilaisia edeltäpäin paikalle tarpeellisia kojeita ja polttoaineita viemään. Juuri kun olin hevosen selkään nousemaisillani, tuli Largäpin päällikkö ratsujoukon kanssa. Hänen leiripaikalla olevat alaisensa tervehtivät häntä huikealla eläköönhuudolla. Komentavalla äänellä käski hän heti kutsua mieheni takaisin, ja 60 largäpilaista ja naktsangilaista tibetiläistä tunkeutui telttini ympärille, ilmottautuen uuteen neuvotteluun.

Mutta Largäpin päällikkö oli itsepäisempi kuin vanha ystävämme, Naktsangin herra. Hän ei sallinut minun nousta punaiselle vuorelle, vaan vaati seuraavana päivänä poistumaan seudulta ja suoraa päätä Raga-tasamiin matkustamaan. Minä kysyin kuinka hän, pieni vuoristolaispäällikkö, uskalsi niin käskevällä sävyllä puhua. Yksinpä Lhasan kiinalaisetkin olivat minulle olleet ystävällisiä ja suoneet minulle suuria vapauksia! Uhkasin repiä rikki shigatselaisen passini, lähettää pikaviestin tang darinin ja lien darinin luo ja odottaa Targo-gangrin juurella heidän vastaustansa. Päällikkö joutui hämillensä, nousi äänettömänä ja lähti toisten seuraamana matkoihinsa. Ennen iltaa palasivat he kumminkin takaisin ja ilmottivat hyväntahtoisesti hymyillen, että saisin kernaasti nousta punaiselle vuorelle, jahka vain lupaisin, etten matkustaisi järven rantaan asti.

Huhtikuun 29. p:nä lähdimme lopultakin matkalle ja kuljimme yli oikealta tulevan _Tshuma_ nimisen syrjäjoen, jota yläjuoksullaan _Nagma-tsangpoksi_ sanotaan. Nousimme säännöllisesti kaartuvien järvipengermien yli yhä korkeammalle. Näköala laajenee laajenemistaan sitä mukaa kun lähenemme huippua, jolla ladakilaiset odottavat tulinensa. _Dangra-dshum-tson_ eteläinen notko näkyi selvästi, muistuttaen sinertävää miekanterää, etäiseen rantatasankoon yhtyy Targo-tsangpon laakso torven muotoisena. Virran juoksua oli helppo seurata aina järveen saakka, sillä koko sen juoksua merkitsivät valkeanhohtavat jäälohkareet, jotka erosivat tummista, pensaskasvuisista pälvekkeistä.

Järven veden pitäisi olla juotavaksi kelpaamatonta, yhtä suolaista kuin Ngangtse-tson vesi, mutta siitä huolimatta juovat sitä pyhiinvaeltajat, koska se on pyhää. Jää oli nyt juuri lähtemäisillänsä, ainoastaan rannoilla oli vielä jääsuikaleita. Vastoin Tibetin muiden järvien tapaa soikenee _Dangra-dshum-tso_ pohjois-eteläiseen suuntaan; se on hyvin kapea ja keskeltä kuroutunut juuri kuten on kuvattu Nain Singin kartalla, vaikka hän onkin kartalleen merkinnyt sen vähän liian isoksi ja varsinkin eteläisen notkon mittasuhteita suurennellut. Ratsastaja viipyy järven ympäri ratsastaessaan seitsemän lyhyttä päivämatkaa. Pyhiinvaellusteitä kulkee kaikkialla rantoja pitkin. Toivioretkeläiset kiertävät aina järven kellonviisarien osottamaan suuntaan -- jos nimittäin ovat oikea-uskoisia. Jos taas, kuten _Särshik-gumpan_ luostarin munkit, kuuluvat pembo-lahkoon, kiertävät he sen päinvastaiseen suuntaan.

Lyhyt, korkea pohjoisesta etelään kulkeva vuorijono, jonka nimi on _Targo-gangri_ ja jota voi pikemmin pitää irrallisena vuorirunkona, päättyy pohjoisessa lähelle rantaa, jonka lakeaan tasankoon sen viimeisen huipun vieru loivasti laskeutuu. Nain Sing nimittää tätä vuorta Targot-la'ksi eli Lumihuipuiksi (Snowy Peak) ja sen eteläpuolella olevaa maata Targot-Lhaget'iksi (Largäp). Hänen kartallaan on joen nimenä Targot Sangpo. Hänen Siru Chotansa, jonka pitäisi olla järven itäpuolella, ei täällä tuntenut kukaan, ja hänen Mun Cho järvensä, joiden pitäisi olla eteläpuolella, sijaitsevatkin järven länsipuolella. Hänen esityksensä järven eteläpuolella olevista seuduista on epäselvä ja mielikuvauksellinen. Jotkut paimentolaiset kutsuivat pyhää vuorta Tshang-targo-ri'ksi.

Paluumatkalla tein Robertin kanssa tasomittauksia ja sain niiden kautta selville, että korkein järvipenger on 89 metriä joen pintaa ylempänä. Targo-tsangpo on täällä varmasti ainoastaan 2 metriä järven pintaa ylempänä. Kun Dangra-dshum-tso varsinkin eteläiseltä puolen on jokseenkin mataloiden, tasaisten rantojen suojustama, on järven koon täytynyt muinaisina aikoina olla hyvinkin suuri. Siihen aikaan pisti Targo-gangri niemekkeenä järven länsirantaan.

Ennen kuin sanoin kiusallisille ystävilleni jäähyväiset, täytyi heidän nousta hevosten selkään ja antaa valokuvata itsensä. Se oli kirjava auringon säteiden valaisema kuva, taustana Targo-gangrin lumihuippu ja Nain Singin järvi pohjoisessa. Pyysin heitä viemään Hladshe Tseringille sydämelliset terveiseni ja sanomaan, että toivoin vielä kerran hänet näkeväni. Ja sitte kannustivat he ratsujansa, kokoontuivat joukoksi ja ajoivat hyppelevää ravia ylös jokipenkereen tasaiselle lakeudelle.

Mekin läksimme. Minä jätin Dangra-dshum-tson oman onnensa nojaan, jätin tummansiniset vuot myrskyjen raivolle ja tohisevien aaltojen lauluille, ja ikuiset lumikentät jätin kuiskailevien tuulten kohulle. Peittäköön Padmasambhavan järven nyt, kuten jo lukemattomia vuosituhansia ennen, vaihtelevat vuodenaikojen väritykset, sateen ja auringonpaisteen välinen ilmakehän loisto, kirkas ja synkkä, kullan ja purppuran värinen ja harmaja, ja kaartakoot hänen rantojansa ikävöivien uskovaisten toivioretkeilijäin askeleet!

1. päivä toukokuuta. Kevät on tullut. Tosin oli viime yönä 16. astetta kylmää, mutta päivät ovat ihanat ja vastatuuleenkaan ratsastaessa ei tuuli tunnu niin tukalalta kuin se tuntui Tshang-tangissa. Leirimme, jonka järjestysnumero on 150, on 4708 metrin korkeudessa. Nyt nousemme taas hitaasti, seuraamme alussa joen juoksua, mutta jätämme sen pian vasemmalle juuri silloin kun se lähtee vuoristosta ikäänkuin portin kautta. Kuljemme lounasta kohti uskomattoman tasasuhtaista tasankoa myöten, jolla ei ole halkeamia, ei pinnan kohoutumia, ja lähestymme sitä kynnystä, joka erottaa Shuru-tson Dangra-dshum-tso'sta. Targo-gangrin lounaspuolella näkyy kuusi jäätikköä, jotka ovat pohjoisia ja itäisiä jäätiköitä paljoa pienemmät ja voidaan pitää pikemmin sen lumivaipan haaroina ja liepeinä, joka peittää tämän vuorenrungon korkeammat seudut. Shuru-tso näkyy nyt hienona sinisenä viivana. Lähenemme sen rantaa ja huomaamme, että järvi on ylt'yleensä jäässä.

Nyt on järvi meidän oikealla puolellamme. Etelässä kohoaa komea vuoristo, eräs _Transhimalajan_ mahtavimpia vuorijonoja. Se on korppimusta auringon valossa, mutta lumikentät hohtavat metallinvärisinä. Rantojen ympärillä kohoaa melkoisia pengermiä; idästä järvelle kulkevat laaksot leikkaavat niitä ja muodostavat rotkoja, joissa siellä täällä näkyy joku yksinäinen, vihaisten koirien vartioima teltti. Leiriydyimme eräällä pengermällä parmalaakson yläpuolella 4753 metrin korkeudessa; kahdeksan mustaa telttiämme eroaa värillänsä räikeästi keltaisesta maasta. Vanhat kjangdamilaiset tibetiläisemme sanoivat nyt jäähyväisensä ja saivat kaksinkertaisen maksun sekä lahjoja. Edessämme ikävöivät _Shuru-tson_ jähmettyneet aallot kevättuulien vapauttavaa lämpöä, etelässä kohoaa _Do-tsängkan_, valtaava ikuiseen lumeen peittynyt vuori, lounaassa laskee aurinko vuoriston mahtavan harjan taa, ja äänettöminä ajelehtavat varjot jäällä. Kohta ovat ainoastaan Targo-gangrin ja Do-tsängkanin huiput iltaruskon valaisemat, ja pian hiipii uusi yö maille.

Toukok. 2. p:nä ratsastimme etelään rantaa pitkin. Shuru-tso soikenee Dangra-dshum-tson tavoin melkein pohjois-eteläiseen suuntaan, se on pitkulaisessa laaksossa, jolla on tuo Tibetissä epätavallinen suunta. Rantoja pitkin on jo avovettä ja aallot loiskivat huokoista jääreunaa vasten, jolla vielä istuksii usein pitkät rivit villisorsia. Rantavesi on mustana laineiden kuljettamista levistä ja mätänevästä meriruohosta, joilla villihanhit rääkkyvät ja kiljuvat. Saavuttuamme järven säännöllisen kaarevan etelärannan hiekkavalleille näemme edessämme tasangolla myrskyn enteitä: valkeita, pyssyn savua muistuttavia tomupilviä, joita tuuli kierrekkeen muotoisina maasta tupruuttaa. Hetken kuluttua olemme mekin myrskyn kourissa -- sellaisia myrskyjä ei monta tarvita ennen kuin järven koko jääpinta murtuu ja sen irralliset jäälautat ajautuvat eteläiselle rannalle. Ratsastimme Transhimalajalta juoksevan _Kjangdam-tsangpo_-joen yli ja leiriydyimme sen läntiselle penkereelle (korkeus 4739 metriä). Edessämme pohjoisessa oli nyt koko järvi ja sen takana Targo-gangri.

Täällä vaihtui taas saattomiehistömme. Largäpilainen päällikkö, joka ensin niin ylimielisenä esiytyi, oli eromme hetkellä pehmeä kuin vaha ja lahjotti minulle kadahin, lampaan ja viisi mahalaukullista voita. Joka aamu, karavaanin lähtiessä, tulee Ishe noutamaan teltistäni molemmat koirani. Kolmannen koiran on ottanut Muhamed Isa aikoen kasvattaa siitä ihme-eläimen, ja neljännen annoin Sonam Tseringille. Ne ovat jo melkolailla kasvaneet ja parkuvat ja pureksivat toisiaan muulin selkään sidotussa matkavasussansa. Ne ovat aika siroja ja vallattomia, ja tuottavat minulle kujeillansa paljon hupia.

Mahdoton on sanoin kuvata sitä näkyä, joka ympäröi minua toukok. 3. p:nä. Me liitelemme vuori-ulapalla, josta siellä täällä kohoaa vallitsevia lumihuippuja. Etelästä näkyy Himalaja selvemmin kuin koskaan ennen, ja sen lumivalkean harjan tällä puolen tiedämme Brahmaputran laakson olevan. Pohjoisesta näkyy Shuru-tso kutistuneena ja Dangra-tshum-tso'n kätkee meiltä Targo-gangti, jonka piirteet näkyvät selvinä, vaikka olemmekin siitä kuuden päivämatkan päässä. Niin, vieläpä mahtavat vuoret järven pohjoispuolellakin, jotka talvella näimme pohjoisesta, kuvastuvat selvinä neljäntoista päivämatkan takaa. Istun tulella, piirustan ja mittailen kuten kaikkia solia. Olen taas Transhimalajalla 86 kilometrin päässä Tshang-la-Pod-la'sta ja kuljen sen yli kolmanteen kertaan! Pohjoisessa virtaa vesi Shuru-tso'hon, etelässä Raga-tsangpoon. Minä astelen siis valtamerien vedenjakajalla, katselen sitä valtaista järjestelmää ja rakastan sitä kuten omaa omaisuuttani. Sillä tämä paikka, missä nyt seison, oli tähän asti tuntematon, se on miljoonia vuosia minua odottanut. Ja sillä ajalla ovat sitä lukuisat myrskyt piesseet, kevätsateet huuhdelleet ja talviset lumipeitot käärineet. Jokaisessa solassa, jonka läpi olen tunkeutunut Intian jättiläisvirtojen vedenjakajalla, on lisääntynyt haluni ja toivoni seurata niiden suuntaa länttä kohti, tunnettuihin seutuihin, ja voida täyttää kartalla se iso valkea täplä, joka on Tsangpon pohjoispuolella. Tiedän hyvin, että tämän monimutkaisen vuoriston tutkimista ei voi suorittaa yksi mies: se vaatii sukupolvien työtä, mutta minun kunnianhimoni on tyydytetty sillä, jos saan tätä maata ensimäisenä tarkastella.

Minä käännän lehteä ja alotan uuden luvun tutkijaelämästäni; taakseni jääpi taas autio Tshang-tang, ja Targo-gangri häipyy taivaanrannan alle -- näenkö sen majesteetillisia latvoja enää milloinkaan?

Kulku käy jyrkästi alaspäin, vastatuuleen. Isot jääharkot täyttävät porfyyristä ja mustasta liuskakivestä muodostuneiden seinien välisen laaksonpohjan. Valtasolaan yhtyy useampia melkoisia sivulaaksoja, ja hyljätyt leiripaikat todistavat, että täällä asuu paimentolaisia kesäisin. Tämä laaksomme yhtyy isoon 10 kilometrin pituiseen _Kjam-tshu_-laaksoon, joka alkaa _Sha-la'sta_, samasta Transhimalajan solasta, jonka kautta tibetiläiset aikoivat meidät johtaa. Kjamissa oli maa paimentolaistelttien ympärillä tasaista ja avonaista.

Toukok. 7. p:nä jatkoimme matkaamme kamalassa myrskyssä etelään _Amtshok-tson_ sinikuvastinta kohti. Senpäiväisessä leirissä, Amtshok-tson luoteisrannalla, kuulimme puhuttavan kiinalaisista ja tibetiläisistä virkamiehistä, joiden oli kohdakkoin määrä telttien väen ja karjan lukemismatkoilla kulkea maa ristiin rastiin. Luultiin tämän olevan yhteydessä uuden verolain kanssa, jota kiinalaiset aikoivat käytäntöön panna.

Rannalla odotti minua veneeni valmiina, sillä toukok. 8. p:nä oli minun määrä tehdä matka Amtshok-tso'lle.

Kahdeskymmeneskolmas luku.

Muhamed Isan kuolema.

Järvi oli sula, ainoastaan pohjoisrannalla kellui muutamia jääharkkoja aaltojen hyrskeissä. Lounastuuli puhalsi lakkaamatta; turha oli odottaa hyvää ilmaa. Tusina tibetiläistä seurasi minua asianomaisen matkan päässä. Pyysin heitä tulemaan likemmä, lähtöäni katsomaan. Vene oli jo vedessä, Rehim Ali ja Shukkur istuivat jo paikoillaan ja Lama kantoi minut hitaasti syventyvän veden yli veneeseen. Päämääräksi otettiin eräs niemeke, ja soutajat alkoivat taistelunsa aaltoja vastaan. Tunnin matkan oli järvi niin matala, että airot pohjasivat, nostaen sieltä pikimustia hahtuvia. Soudannan tahdissa hoilottaa Ali: "_Shubasa, ja aserin, bismillah, ja barkadiallah_" -- mainitakseni vaan muutamia sanoja hänen loppumattomasta ohjelmistostansa. Rehim Alin airot antavat minulle joka vedollaan aimo suihkeen, mutta tuuli kuivaa minut taas nopeasti. Aaltoileminen panee pohjaliejun liikkeelle; vesi on niin matalalla, että aallot näyttävät aikovan keskellä järveä muuttua hyrskeeksi.

Nyt alkavat tuulenpyörteet uhkaavan karkelonsa länsirannalla, missä vesi paistaa valkeana. Myrsky nousee Amtshok-tsolla; molemmat muhamettilaiset saavat jännittää kaikki voimansa, jos mieli saada vene vastatuuleen kulkemaan. Aaltoileminen yltyy, syvyys on 2,41 metriä, ja vesi saa viheriämmän värivivahduksen. Vanha kalastajamme, Shukkur Ali, heittää onkensa veteen, mutta ei tartu siihen muuta kuin ajelehtavia leviä. Useissa paikoin tapaamme villisorsia, villihanhia ja lokkeja. Eräässä itärannan laaksonrotkossa pystyttävät paimentolaiset juuri telttiänsä. Vihdoin pääsemme niemekkeelle. Suurin syvyys, minkä olimme luotirihmaila tavanneet, oli 3,66 metriä.

Kun mittaus on suoritettu, näköala piirustettu ja päivällinen syöty, lähdemme taas pohjoista kohti, ja kepeänä kuin villisorsa keinuu vene vinhan tuulen mukana aallonharjoilla. Kuljemme taas noiden kolmen teltin ohi, mittaamme syvyyden, joka on 3,10 metriä ja lähestymme pohjoisrantaa, jolla on sakkaista, mutavellimäistä vettä ainoastaan puoli metriä. Aallokko käy sinne päin ja harmajat ryöppylaineet hyrskivät rantaa vasten. Äkkiä tartumme matalikolle, vaikka rantaan on vielä 100 metriä. Mutta Rabsang taluttaa minulle hevoseni juosten ja häntä seuraavat useat muut ladakit. He auttavat meidät maalle ja sytyttävät rannasta kohoavan hiekkapengermän juurelle varsin tarpeellisen nuotion.

Toukok. 11. p:nä laskeuduimme jäätävässä lumipyryssä _Lung-ring_-solan (5394 metriä) ja samannimisen laakson läpi ylisen Raga-tsangpon rannoille. 12. p:nä kuljimme jokea ylöspäin; sen laakso on leveä ja pohjoisessa mahtavien vuorien rajottama. Pakkanen oli laskeutunut -- 18,2 asteeseen ja myrsky puhalsi suoraan vastaamme. Joskus talttui se toki niin, että voi kuulla hevosten kavioiden kopseen, mutta kyllä olimme miltei jähmettyneet ennen kuin leiriin pääsimme.

Seuraavalla päivämatkalla sivuutimme _Kamba-sumdon_, jossa Raga-tsangpon molemmat lähdejoet yhtyvät; yksi niistä, _Tshang-shung_ niminen, tulee lännestä, toinen, _Lo-shung_, lounaasta. Edellinen niistä on isompi. Lo-shungin yli täytyy meidän kulkea kahdesti; sen pohja oli täynnä kivilohkareita, joita liukas jää toisiinsa ahdisti. Lännessä kohoaa suuri Nain Singin löytämä lumipeitteinen selänne _Tshomo-utshang_, "ylhäinen nunna". Ryder on sen mitannut ja piirtänyt siitä tarkan kartan. Valkealta kukkulalta laskeutuu lumikaistaleita mustille vuorenkupeille. Toiset tibetiläiset nimittämät vuorta Tshoor-dsdongiksi.

Teräväkulmaisesti ja yhä lounaaseen kulkien lähenemme Lhasan ja Ladakin välistä suurta valtatietä, niinsanottua "Tasamia". Oitis sille päästyämme pystytimme telttimme _Raga-tasamiin_ (4948 metrin korkeus); se on suuren valtatien asemia, missä ensi kertaa Shigatsesta lähdettyäni kosketin Ryderin ja Rawlingin johtaman englantilaisen retkikunnan kulkemaa tietä. Ennen kaikkea oli minun tätä tietä kartettava, tapahtuipa sitten mitä hyvänsä. Sillä Ryderin ja Woodin tekemä kartta on paras mitä on koskaan laadittu Tibetin näistä osista. Vaatimattomilla varustuksillani en minä olisi kyennyt siihen mitään uutta lisäämään. Mutta käännyttyäni heidän tiestään joko pohjoiseen tai itään voin minä heidän karttaansa aina huomioillani täydentää. Itse asiassa se onkin minulle onnistunut niin hyvin, että Toktshenin ja Manasarovarin välisellä 83 päivää kestäneellä matkalla kuljin samaa tietä ainoastaan puolen kolmatta päivämatkaa.

Sillä välin tulivat Raga-tasamin molemmat päälliköt minua tervehtimään. He olivat kohteliaita ja ystävällisiä, mutta selittivät päättävästi, etteivät he missään tapauksessa sallisi minun jatkaa matkaani muuta kuin tasamia kulkien; passissani oli nimenomaan sanottu, että Saka-dsong oli lähin asemamme. Ilman Sakan kuvernöörin lupaa eivät he voineet päästää minua mitään muuta tietä myöten.

Nähtyäni, että meidän oli tästä lähtien pakko kulkea sanottua tietä, jonka Nain Sing oli kulkenut vuonna 1904, kirjotin Robertin ja Muhamed Isan kanssa neuvoteltuani tang darinille ja lien darinille Lhasaan. Edelliselle, ylivaltuutetulle, selitin rukoillen, että kun olin kerran Sisä-Tibetissä, niin ei ollut mitään sopimuksia vastaan, että kuljin Ladakiin mitä tietä myöten hyvänsä, kunhan vain sinne todellakin menisin, ja sen vuoksi pyysin häneltä seuraavaa: saada palata Tedenam-järven kautta, josta Nain Sing on ainoastaan kuullut; käydä Dangra-dshum-tsolla, mennä sieltä Tradumiin ja sitten Ghalaring-tsolle, sivuuttaa pyhä Kailas-vuori, Manasarovar-järvi, Induksen ja Brahmaputran lähteet ja lopuksi Gartok! Toisessa, Lhasan ambanille osotetussa kirjeessä kuvailin samaten tien, jota halusin kulkea, ja lupasin hänelle lähettää Gartokista täydellisen matkakertomuksen. Molemmille lisäsin, että toivoin pikaista vastausta, jääden Raga-tasamiin sitä odottamaan.

Heti päätöksen tehtyäni kutsuin Tundup Sonamin ja Tashin telttiini ja käskin heidän ensiksi nukkua puoliyöhön asti. Sillä aikaa kirjotin molemmat mainitut kirjeet, sekä kirjeen vanhemmilleni ja majuri O'Connorille. Leiriväki nukkui jo sikeätä unta, kun annoin yövahdin herättää molemmat pikalähetit ja Muhamed Isan. Ja nyt saivat he käskyn, jommoista eivät olleet ennen vielä kuulleet: heidän piti päivät ja yöt rientäen viedä postini Ma'lle, 350 kilometrin päässä olevaan Shigatseen! Vastausta heidän ei tarvitsisi odottaa, sillä olin pyytänyt mandariineja lähettämään erityisen pikaviestin sitä tuomaan. Muonavaroja heidän ei tarvinnut mukaansa ottaa, kaikkea voivat he hankkia suuren valtatien varrelta. Rahaa saivat he hevosten vuokraan. Kymmenessä päivässä täytyisi heidän olla perillä ja kuukauden kuluessa piti meidän saada vastaus. Jos eivät palattuansa tapaisi meitä enää Raga-tasamissa, piti heidän seurata meidän jälkiämme.

Tundup Sonam ja Tashi olivat iloisia ja toivorikkaita, kun minä Muhamed Isan kanssa saatoin heidät ulos ja näin heidän varjojensa katoavan pimeään yöhön. He kulkivat kiertotietä, välttääkseen kahtatoista tibetiläistä telttiä ja jotta eivät ärsyttäisi kylän monia koiria haukkumaan. Suuri valtatie oli likellä, ja läheisellä "tasam'illa", joksi pysähdyspaikkojakin nimitetään, voivat he päivän valjetessa hevoset vuokrata. Heidän mentyänsä istuin Muhamed Isan kanssa vielä jonkun aikaa teltissäni asemastamme keskustellen. Vasta sitte, kun olin väsyttävän päivän jälkeen vuoteeseen mennyt, johtui mieleeni ajatus, eikö ehkä ollut armoton teko käskeä miesten yksin yötä ja päivää Tibetin halki matkustaa. Katuminen oli kuitenkin myöhäistä, heidän täytyi uskottu tehtävänsä suorittaa.