Part 22

Joen rannalla oli muutamia telttejä. Paimentolaiset kertoivat, että Abdul Kerim oli noin kahdeksan päivää sitten laskeutunut Tarok-tsolle laakson oikeanpuoleisella rinteellä olevan vuoriston yli kulkevaa oikotietä myöten! Govaa ei täällä ollut, mutta kaksi talonpoikaa suostui meille tarvitsemamme viisi jakia vuokraamaan. He olivat pelokkaita ja arkoja, mutta Pantshor puhui puolestamme, ja sovittiin, että he saattaisivat meitä aina Tarok-tson lähelle asti. Kesäkuun 5. p:n aamuna sanoin Nima tashille ja hänen sotamiehilleen jäähyväiset ja erotin Pantshorinkin. Ratsastimme laakson vasemmanpuoleisten kukkulain lomitse Buptsang-tsangpon rantaa myöten alas virtaa. Pian kapenee laakso solatieksi, mutta laajenee taas oitis. Vasemmalla puolellamme kohoaa Transhimalajan pääharjanne, mutta ei kumminkaan pääse vallan vaikuttavaksi, koska kuljemme aivan sen juurta pitkin. Tuontuostakin peityimme tuiskuavaan lumeen, ja leiripaikallamme _Mabie-tangsang-angmossa_ kiiruhdimme minkä voimme, päästäksemme katon alle. Kun pikku Puppy kuuli tänään ensi kertaa ukkosen jyrinää, ärtyi se ja haukkui kovasti; se ei kuitenkaan käsittänyt mistä meteli tuli, ja katsoi sen vuoksi turvallisimmaksi juosta telttiini ja piiloutua pielukseni taa.

Kesäkuun 8. p:ksi olin suunnitellut matkan _Lunkar-gumpaan_. Tämä luostari on rakennettu kukkulalle, jolta avautuu näköala järvelle. Matkasta ei kuitenkaan tullut mitään, sillä kello kuusi saapui gova Pensa hevosella, kahden palvelijan saattamana. Hän oli puettu siniseen, hienoon vaippaan, näytti 55 vuoden ikäiseltä ja tervehti minua ystävällisesti ja kohteliaasti. Hetken kuluttua saapui vielä puoli tusinaa ratsumiehiä -- päivänselvää oli, että olin taas kiinni. Gova Pensa pyysi minua jäämään iltaan asti paikoilleni, koska iltapäivällä saapuisi Tarok-sungin piiripäällikkö gova Parmang. Luntar-gumpassa käynnin selitti hän mahdottomaksi, koska molemmat ylilamat ja melkein kaikki 20 munkkia olivat toissapäivänä lähteneet Kang-rinpotshelle ja sulkeneet temppelin portit. Kotosalle oli jäänyt ainoastaan neljä nunnaa ja kaksi lamaa. Abdul Kerimin joukosta hän ei tiennyt muuta kuin että se oli tavannut gova Parvangin, mutta hän ei tiennyt missä se nyt oli.

Mutta gova Parvang ei saapunutkaan luoksemme, vaan lähetti leiriini arvossa häntä lähimmän herran, jo ijäkkään Jamban, sekä seitsemäntoista aseetonta miestä. Jambaa oli käsketty päänsä menettämisen uhalla estämään Tabie-tsakaan menomme. Kumminkin myönsi hän, ettei hän voisi estää meitä ratsastamasta sinne omilla kuudella hevosellamme; mutta jakeja ja ruokavaroja emme saisi, ja gova käskisi paimentolaisten paeta meitä kuin ruttoa. Mutta jos tahtoisimme nousta ylös laaksoa, joka avautuu etelälounaassa ja vie seitsemässä päivässä Lungnak-lan yli Tuksumiin, niin vuokraisi hän meille jakit, möisi ruokavaroja ja antaisi oppaat. Ja jos taasen menisin mieluimmin Lungnak-lan kautta luoteeseen päin _Selipukiin_, niin palvelisi hän silloinkin minua mitä kernaimmin. Hän neuvoi minua lähtemään viimemainittua tietä myöten, sillä sen varrella, Tarok-tson ja Tabie-tsakan välillä, oli gova Parvang pakottanut Abdul Kerimin lähtemään suoraa tietä myöten Selipukiin. Valittavanani oli siis kolme eri tietä ja kaikki kolme kulkivat _Tibetin kartan valkean täplän halki_, jolla ei näkynyt mitään muuta mustalla painettua kuin pituus- ja leveysasteet sekä sana "_Unexplored_". En hetkeäkään empinyt. Keskimäinen, Lunkar-lan yli kulkeva tie oli arvokkain, sillä tunteeni sanoi, että se tuottaisi suurimman lisän tietojeni täydentäneelle Transhimalajan sekavasta orografiasta.

Kesäkuun 9. p:nä toimitimme asiamme nopeasti, hankimme jakit ja oppaat, ja ostimme ohria, riisiä ja tsambaa. Sanoimme Bongba-tarukin päälliköille jäähyväiset ja lähdimme suoraan luostaria kohti. Kuljimme useiden telttikylien ohi; seutu oli tiheään asuttua. Vasemmanpuoleisella vuorenjuurella kumpusi kuuma tähde. Seuraavana päivänä pääsimme _Lunkar-lan_ yli, käännyimme länttä kohti ja sitte vähitellen enemmän pohjoiseen, kunnes 19. p:nä jo kuljimme koilliseen päin loivasti laskeutuvaa _Petang-tsangpon_ laaksoa pitkin, milloin aivan tämän melkoisen joen rantaa myöten, milloin taas siitä vähän loitontuen.

Oikealla puolellamme kohosi _Sur-lan_ vuorijono, sen lumipeitteiset huiput ja jäätikkösuikaleet, ja etäältä pohjoisesta näkyi Sur-lan vuoriston jatko, _Ganglung-gangrin_ valtaava harja. Huomasin, että tämä suunnattoman suuri vuorijono kulkee luoteesta kaakkoon, kuten sen itäiset ja läntiset naapuritkin, ja että Atkinsonin, Saundersin, Hodgsonin ja Burrardin siitä antamat esitykset ja sen orografinen järjestelmä ovat keskenään jyrkästi vastakkaisia, koska kaikki nämä tutkijat ovat pelkän oletuksen nojalla merkinneet kartallensa yhden ainoan, Brahmaputran kanssa yhdensuuntaisen vuorijonon. Todellisuudessa joutuu täällä vuorijonojen sokkeloon ja kaikki ne jonot ovat jättiläismäisen Transhimalaja-vuoriston osia.

Tie on erinomainen ja pitkän ratsasmatkan päätyttyä pystytämme leirimme erään jäätikköpuron rannalle, jolla aikaa sadekuurot ja lumipuuskat vaihtelevat keskenänsä.

Täällä täytyy meidän viipyä yksi päivä, jotta seudun ystävälliset paimentolaiset ehtisivät noutaa piiripäällikön. Meillä nimittäin ei ollut enää mitään syötävää ja täytyi ostaa kaikkea, mitä vain voi rahalla saada. Hän tuli ja minä ostin 50 rupiilla ruokavaroja; hän itse sai 20 rupiita hyvyydestänsä. Rahastoni oli nyt miltei tyhjä, ja vapisten katselin sen ajan tuloa, jolloin meidän vaeltavien juutalaisten tavoin täytyisi hengenpitimiksemme myydä kellot, revolverit ja hevoset. Sillä täällä _Rigi-tshangmassa_ ei ollut kukaan Abdul Kerimistä ja hänen joukostaan mitään kuullut.

En käsittänyt, mitä se merkitsi. Hänen oli täytynyt olla aivan hullu. Hänen hallussansa oli 2,500 rupiita; olisiko hän niiden kanssa karannut, tai olisiko hänen päällensä hyökätty ja hänet ryöstetty? Lähetin gova Parvangille kirjeen, jossa ilmotin, että ellei hän viikon kuluessa hakisi käsiin minun väkeäni, joutuisi hän tekemisiin koko devashungin ja mandarinien kanssa.

Suuremmoinen oli näköala Nganglaring-tsolle, joka oli kesäkuun 23. p:nä aivan meidän allamme. Kaikki vuoret ovat punertavia, mutta vesi on voimakkaan merisininen. Suurimman osan sen itäistä puoliskoa ottaa eräs valtaava saari, vedestä sukeltava vuorihaaranne, jonka rantaviivat ovat yhtä epäsäännölliset kuin itse järven rannat: pelkkiä niemekkeitä, lahdelmia ja kallionkärkiä. Luoteesta näkyy kolme pientä saarta.

Tähän saakka ei ollut ainoakaan europalainen Nganglaring-tsota nähnyt, ei siellä ollut vielä yksikään punditikaan käynyt. Montgomerien v. 1867 Tok-dshalungiin lähettämä punditi sai muutamia epämääräisiä tietoja "Shellifukin piiristä" ja suuresta Ghalaring-tsosta, jotka sitten merkittiin Tibetin kartalle. Se muoto, jonka punditi oli järvelle antanut, nimittäin soikulainen, pohjoisesta etelään soukkeneva, ei vastaa todellisuutta. Järvi soukkenee idästä länteen päin ja sen ääriviivat ovat mahdollisimman epäsäännölliset. Punditi asettaa järven pohjoispäähän saaren, lisäten siihen "_Monastery on Island_". Todellisuudessa on Nganglaring-tsossa vähintään neljä saarta, mutta ei ainoatakaan luostaria.

27. p:nä nousimme _Sundang-tsangpon_ jokivartta myöten ylös ja leiriydyimme sen rannalle, aivan vastapäätä _Selipuk-gumpan_ luostaria (4,784 m), jonka johtaja, Dshamtse Singe-niminen lama, on alueen maallistenkin asioiden päämies. Ei hän eikä kukaan muukaan tiennyt Abdul Kerimistä mitään, mutta hän oli niin hyväntahtoinen, että selaili pyhiä kirjojansa, löytääksensä väkeni nykyisen olinpaikan. Ja hän tuli siihen tulokseen, että he oleksivat jossakin paikassa etelässä ja että kahdenkymmenen päivän kuluessa joko tapaisin heidät tai saisin heistä varmoja tietoja.

Seuraavana päivänä kello puoli 10 iltasella tapahtui ainoa maanjäristys, minkä olen Tibetissä kokenut. Siitä eivät kuitenkaan huonontuneet minun ja munkkien väliset suhteet, yhtä vähän kuin se häiritsi minun ja käskynhaltija Sonam Ngurbun välejä. Tämä viimemainittu oli, kuten minäkin, luostarin vieraana ja hänen mukanaan oli eräs ylhäinen tshoktshulainen lama. Kuvernööri lahjotti minulle tsambaa, riisiä ja ohria niin paljon, että hätätilassa pääsisimme niillä Toktsheniin; kiitokseksi sai hän kellon. Rahavaroja minulla oli nyt ainoastaan kaksi rupiita! En ollut koskaan ennen moisessa pinteessä ollut. "Jos Abdul Kerimiä enää koskaan tapaan", ajattelin itsekseni, "niin kyllä hän saa mitä ansaitsee ja aimo annoksen sen lisäksi!"

Kuukauden viimeisenä päivänä, juuri kun olimme pystyttäneet telttimme Selipukin eteläpuoliselle tasangolle, ilmotti Lobsang hämärissä, että neljä miestä ja neljä muulia oli leiriin tulossa. Tulijat olivat _Abdul Kerim_, Sedik, Gaffar ja eräs tibetiläinen.

Karavaaninjohtaja astui telttiini syvään kumarrellen, arkana ja pelkäillen, ja minä pidin viisaampana sallia hänen ensin antaa kertomuksen viranhoidostansa ja vasta sitten ottaa puheenvuoron.

Hän selitti määräaikana saapuneensa sovittuun paikkaan, mutta siellä häntä oli ahdistellut kuusi govaa, niiden joukossa gova Parvang, joka oli johtanut keskustelua ja vaatinut häntä piiristänsä paikalla poistumaan ja menemään Tarok-tsolle. He eivät voineet mitään armoa odottaa, kun heillä ei kerran ollut Lhasasta annettua passia -- niin oli gova sanonut. Sen johdosta olivat he lähteneet Tarok-tson pohjoisrannalle ja jääneet sinne neljäksitoista päiväksi, koska siellä oli hyvä laidunmaa eikä heitä kukaan ahdistellut. Meistä olivat he kuulleet kaikenlaisia ristiriitaisia huhuja. Vihdoin oli eräs paimentolainen kuollut ja kuolinrukouksien vuoksi oli kutsuttu eräs Lunkar-gumpan munkki paikalle. He olivat tavanneet tämän munkin ja hän oli heille ilmottanut, että olimme yhdeksän päivää sitten kulkeneet luostarin ohi. Heti olivat he koonneet tamineensa ja aikoneet lähteä varhain seuraavana aamuna jälkiämme seuraamaan. Mutta yöltä oli käynyt hevosenvarkaita ja ne olivat vieneet minun harmaan tikseläisratsuni ja yhden Saka-dsongista ostetun muulin. Sen seikkailun johdosta olivat he menettäneet kaksi päivää, varastettuja eläimiä silti takaisin saamatta. Sillä aikaa kun Suän, Abdullah, Abdul Rasak ja Sonam Kuntshuk kulkivat hitaasti jälkijoukkona, olivat toiset kolme lähteneet pikamarssissa meitä etsimään ja nyt vihdoinkin päässeet perille, tuoden mukanaan koko matkarahaston! Abdul Kerim pääsi siis minusta verrattain ehein nahoin, mutta minä kuulin, miten toiset häntä morkkasivat.

_Kjangrangissa_ yhtyi jälkijoukkokin taas meihin ja nyt olimme kaikki kolmetoista koossa, kun heinäkuun 8. p:nä ratsastimme 5,885 metriä korkean _Ding-la_-solan yli, joka on korkeampi kuin mikään muu koko Tibetin-matkallani nousemani sola. Sieltä jatkoimme matkaamme, sivuuttaen _Aong-tsangpon_ jokialueeseen kuuluvan pienen Argok-tso-järven ja nousimme 12. p:nä 5,272 metriä korkean Surnge-la-solan yli. Kahta päivää myöhemmin saavuimme Toktsheniin, jossa uusi poliittinen selkkaus viivytti meitä kokonaista yhdeksän päivää. Siitä en kumminkaan voi kertoa, sillä jo aikaa olen päässyt käytettävänäni olevan tilan rajaan ja -- kustantajani käy kärsimättömäksi!

Kolmaskymmenesviides luku.

Transhimalaja.

Jo jesuiittien kaksisatavuotisella kartalla (D'Anville 1733) kulkee ylisen Brahmaputran pohjoispuolella joukko vuoria, joiden nimet ovat idästä länteen seuraavat: Youc, Larkin, Tshimouran, Coiran, Tshompa, Lop, Tshour, Takla concla, Kentaisse (Kailas), Latatsi, j.n.e. Näitä jesuiittain lähteiden vuoria ja jonoja ei kumminkaan ole merkitty uudemmille Tibetin kartoille, nähtävästi siitä syystä, että maantieteilijät ovat näitä oppineiden tibetiläisten kokoamia aineksia pitäneet epätarkkoina ja epäluotettavina. Ja kuitenkin on tämä jono juuri Transhimalaja, vaikka sen esitys on väärä ja sekava.

Kun Brian _Hodgson_ merkitsi Etelä-Tibetin kartallensa (_Selections from the Records of the Government of Bengal_ No. XXVII) mahtavan yhtenäisen, Tsangpon kanssa yhdensuuntaisesti sen pohjoispuolella kulkevan vuorijonon, astui hän askeleen, joka ei voinut perustua muuhun kuin jesuiittien karttaan ja niihin sen selityksiin, jotka Nepalin maharadsha v. 1843 julkaisi. Ymmärrettävää oli, että Tsangpon pohjoispuolella täytyi olla korkeita vuoria -- sen tiesivät jo Kang-hin aikaiset jesuiitit. Mutta Hodgsonin otaksuma Nyenchhen-thangla (= Transhimalaja), jota hän pitää Karakorumin itäisenä jatkona ja pohjoisen ja eteläisen Tibetin luonnollisena rajana, on vailla kaikkea alkuperäisyyttä, eikä se merkitse askeltakaan sen yli, mitä jo tiedettiin tai oikeammin sanoen aavistettiin. Sillä jo v. 1840 oli _Dufour_ merkinnyt kartalle yhtä mahtavan ja yhtä katkeamattoman vuorijonon Tsangpon pohjoispuolelle ja sen kanssa yhdensuuntaisesti kulkevaksi. Tämä kartta on liitetty kuolemattoman lazaristi-lähetyssaarnaajan pater Hucin matkakertomukseen "_Souvenir d'un voyage dans la Tartarie, le Thibet et la Chine_, 1844-46". Dufourin kartta on parempikin kuin Hodgsonin, sillä hän on siihen ottanut jesuiittien kartasta Tsangpon erään pohjoisen syrjäjoen, merkiten sen juoksemaan tämän suuren vuorijonon läpi, jota hän jesuiittien mukaan nimittää Koiran-vuoriksi.

_Huc ja Gabet_ olivat varmaankin ensimäiset europalaiset, jotka ovat kulkeneet Transhimalajan yli, ja kysymys on siitä, missä se ylimeno on tapahtunut. Varmaankin Shang-shung-la-solan kautta, mongolilaisten toivioretkeläisten Kuku-norista ja Tsaidamista Lhasaan kulkevaa tietä myöten. Mutta turhaan etsii Hucin kuuluisasta kirjasta mitään selitystä siihen. Niiden kahden vuoden kuluessa, jotka Huc vietti Macaossa, täydensi hän ne pikipäin tehdyt muistiinpanot, jotka oli matkalla kirjottanut. Hänen kirjastaan tapaa maantieteellisiä nimiä ainoastaan pienen joukon. Hän mainitsee nimet Burchan Bota, Shuga ja Tang-la, samoin suuren Nak-tshu-kylän, jossa karavaani vaihtoi kameelinsa jakeihin, mutta hän ei virka sanaakaan solasta, jonka kautta oli noussut maailman valtaisimman vuoriston yli. Hän sanoo kumminkin nousseensa suunnattoman suuren vuorijonon yli, ja kun sen asema sopi yhteen jesuiittien ja Dufourin Koiran-vuorten kanssa, hyväksyi hän tämän nimen, jota ei varmaankaan ollut matkallaan kuullut ja joka tietysti on kulkenut suullisesti Tibetistä Pekingiin jesuiittien merkintään asti. Kaikki, mitä hänellä on matkastaan Transhimalajan yli mainittavaa, rajottuu seuraaviin sanoihin: "Naptshusta Lhasaan kulkeva tie on yleensä kallioista ja rasittavaa. Koiranin vuorijonolta alkavat tavattomat vaikeudet."

Toisen Transhimalajan piirtämisyrityksen on tehnyt Trelawney _Saunders_ Tibetin-kartallaan. Hän, kuten Dufour ja Hodgson, vetää mahtavan, _yhtenäisen_ vuorijonon koko Tibetin halki! Esittäessään länsiosaa, Manasarovarin pohjoispuolta, samoin kuin myös itäosaa, Tengri-norin eteläpuolta esittäessään, nojautuu hän punditien karttoihin. Muu, 82. ja 89,5. itäisen pituusasteen välillä oleva alue on osaksi jesuiittien kartan jäljittelyä, osaksi pelkkää mielikuvitusta, eikä sillä ole todellisuuden kanssa etäisintäkään yhteyttä. Huomautan vain siitä, että Transhimalajaa ei muodosta yksi vuorijono, vaan useat, ja että Tshaktak-tsangpon lähde on näistä jonoissa isoimman etelä-, eikä pohjoispuolella. Koko järjestelmän keskimäinen ja suurin osa, jonka myöhemmin tutkin, on Saundersin kartalla arvoton.

Vuonna 1867 antoi eversti Montgomerie Manasarovarin pohjoispuolisen maan kartoittamisen kolmen punditin toimeksi. Yksi heistä oli voittamaton ja ihmeellinen Nain Sing, toinen se, jonka rosvot estivät Jiachan luona Induksen lähteille tunkeutumasta. Tok-dshalungiin mennessään kulkivat he sitten Transhimalajan yli Dshukti-lan solassa, jota sanovat Gugti-laksi, merkiten sen 19,500 englantilaista jalkaa korkeaksi; minun mittaukseni mukaan se on 19,070 jalkaa korkea. Saman solan yli kulki _Calvert_ vuotta ennen minua.

Tammikuun 8. p:nä 1872 kulki eräs Montgomerien "explorer'eista", nuori tibetiläinen, Transhimalajan yli erään 17,200 jalan korkuisen solan kautta. Markham sanoo kertomuksessaan tästä matkasta, että hän on paluumatkallaan kulkenut vuoriston yli Dhok-lan kautta, vaikka todellinen vedenjakaja-sola, jonka läpi hän ylimennessään kulki, on ehkä pikemmin ollut Dam-largen-la. Tämän solan yli kulki Nain Sing vuotta myöhemmin, siis 1873, kuuluisalla matkallaan Lehistä Lhasaan, jonka matkan eversti Henry _Trotter_ on elävästi ja tarkasti kuvaillut. Nain Singin mukaan on Dam-largen-la 16,900 jalkaa korkea.

Suuri punditi A. K. eli _Krishna_, joka kilpaili Nain Singin kanssa kunniasta saada olla ensimäinen, kulki vuonna 1881 tekemällänsä matkalla Transhimalajan itäisen osan yli, vieläpä kait Nub-kang-lan kautta, eikä Shiar-gang-lan, kuten olin ensin luullut. Hänen kartastaan on kuitenkin hyvin vaikea päättää, onko Shiar-gang-la Transhimalajan ensimäisen luokan vedenjakaja-sola vai eikö. Kaikissa tapauksissa menee se Salvenin ja Brahmaputran välisen vedenjakaja-vuorijonon yli, joka jono on Nien-tshen-tang-lan välitön jatko, siis Transhimalajaa. Samaa mieltä on myös eversti S.G. _Burrard Hoydensin_ keralla julkaisemassaan ihmeteltävässä teoksessa "_A sketch of the Geography and Geology of the Himalaya mountains and Tibet_" (Kalkutta 1907). Tämän teoksen XVII kartalla on Burrard, minun vakaumukseni mukaan, merkinnyt vuorijonon jatkon aivan oikein, vaikkapa meiltä puuttuukin kaikki varmat tiedot sen kulusta.

Huomaamme siis, että pater Hucin jälkeen ovat Transhimalajan yli kulkeneet useat punditit, samoin myös Calvert v. 1905. Näihin on vielä, mikäli tiedän, lisättävä kaksi nimeä, nimittäin _Littledale_, joka rohkealla retkellään 1894-95 kulki vuoriston yli Guring-la-soIan (19,585 jalkaa) kautta ja kreivi _Lesdain_, joka v. 1905 meni sen yli Chalamba-lan kautta. Molemmat kuvailevat sitä ihmeenkaunista näkyä, jonka Nien-tshen-tang-la Tengri-norilta katsottuna tarjoaa. Mutta viimemainittu matkustaja ei laajenna tietojamme Transhimalajasta, sillä hän on kulkenut samaa solaa myöten, jonka yli Montgomerien punditi jo oli noussut. Matkakertomuksessaan ei hän puhu yleensä solasta, vielä vähemmin mainitsee sen nimeä. Mutta Tengri-norin länsirantaa pitkin kulkiessaan hän lausuu: "Hyvin vaikeakulkuiset ja sekavat vuoripaljoudet ovat voittamattomana esteenä. Sentähden päätin seurata ensimäistä vedenjuoksua, jonka voi suunnastansa päättäen otaksua kääntyvän Brahmaputraan. Sillä lailla vaelsin useita päiviä erään lakkaamatta levenevän, Chang-chu-nimisen joen rantaa pitkin". -- Tämä joki on Chatamba-lalta virtaava Shangtshu.

Kaksi ranskalaista, kaksi englantilaista ja puolisen tusinaa punditia on siis ennen minua Transhimalajan yli kulkenut. Kaukana lännessä, brittiläisellä alueella, ovat useat europalaiset kulkeneet tämän vuoriston yli, varsinkin Tshang-lan kautta, jota myöten minäkin olen kolmasti samonnut. Marraskuun 22. p:nä 1907 nousin vuoriston yli Induksen ja Panggong-tson välisen mukavan Tsake-la-solan kautta.

Erinomaisen suuriarvoisen lisän Transhimalajan tuntemiseen antavat _Ryder ja Wood_ v. 1904 ylös Brahmaputraa tekemänsä käänteentekevän matkan kautta. Heillä ei ollut mitään aihetta kulkea vuoriston yli tai tunkeutua edes päivämatkan päähän sen eteläisiin poikkilaaksoihin, mutta he mittasivat kaikki huiput, jotka vain heidän tiellensä näkyivät. Jotkut näin mitatuista vuorista, erittäinkin Lunpo-gangri, ovat korkeimpia niistä huipuista, jotka ikuista lumilakeansa Transhimalajan yli kohottavat. Korkein on Ryderin mukaan 23,255 jalkaa eli 7,090 metriä, ei siis paljoa matalampi kuin 7,300 metrin korkuinen Nien-tshen-tang-la. Ryder ja Burrard ovat sitä mieltä, että nämä huiput ovat saman yhtenäisen jonon kärkiä. Tämä jono on heidän kartallaan merkitty Brahmaputran pohjoiseksi vedenjakajaksi. Tekstissä huomauttaa Burrard kumminkin aivan oikein, ettei tämä jono, jota hän nimittää "_The Kailas range'ksi_", ole vedenjakaja, koska se on paikoin pohjoisesta virtaavien syrjäjokien puhkoma. Mutta Burrard tekee saman virheen kuin Dufour, Hodgson, Saunders ja Atkinson, uskoessaan että Tsangpon pohjoispuolella on yksi ainoa keskeytymätön vuorijono. Itse olen tätä kysymystä paljon miettinyt ja Tibetin vuorijonojen yleiskarttaan 1905 merkinnyt kaksi jonoa Tsangpon pohjoispuolelle, käsitys, joka sopii yhteen F. _Grenardin_ Keski-Aasian kartan kanssa.

Tämän niin vähän tunnetun alueen maantieteellisen tutkimuksen historiani täytyy luonnollisista syistä tuntua tavattoman lyhyeltä ja vaillinaiselta. Mutta en ole parhaalla tahdollakaan voinut löytää muita edelläkävijöitä, kuin nämä jo mainitut -- siinä vuoriston osassa nimittäin, joka on Tibetin rajojen sisällä -- enkä ainoatakaan, joka olisi ennen minua käynyt Transhimalajan keskiseuduissa. Kun moni hyvällä syyllä ihmetteli, että niin suunnattoman suuri ala kuin Etelä-Tibet on pysynyt aina meidän päiviimme asti tuntemattomana, vaikka se on aivan englantilais-intialaisella rajalla, alettiin eräissä englantilaisissa piireissä nähdä suurta vaivaa, kaivelemalla esille enemmän tai vähemmän nimettömiin lähteisiin ja epäselviin otaksumisiin perustuvia tietoja ja todistuskappaleita, joilla voisi todistaa, ettei minun löydöilläni ollut ensimäisen oikeutta, jota ne vaativat. Jo tässäkin teoksessani lausumani, lyhyet huomautukset tekevät kuitenkin kaiken väittelyn minun puoleltani aivan tarpeettomaksi.

Pater Huc lopettaa matkakuvauksensa seuraavilla sanoilla: "Mutta kirjottajan into ei yksinään riitä antamaan kuvaa seuduista, joihin hän ei ole koskaan jalkaansa astunut. Kirjottaa kertomus Kiinan matkasta, tehtyänsä kävelymatkan Kantonin kauppasiirtolan ohi ja Macaon tienoilla, on samaa kuin puhua asioista, joita ei riittävästi tunne... On yleensä jokseenkin vaikeata tehdä löytöjä maassa siihen tunkeutumatta."

Näitä mieleenpantavia sanoja ajatellen olin lähtenyt matkalle, jota on tässä kirjassa kuvattu, ja päätarkotukseni ilmaisi jo _Sir Clements Markham_ lausuessaan Littledalen viime matkasta seuraavaan tapaan ("Geographical Jourual" 7. nide, 482 s.): "Mikäli tiedämme, ei sen (Transhimalajan) yli ole kukaan kulkenut koko sen Tengri-norin ja Mariam-la-solan välisellä taipaleella ja luulen ettei Aasiassa ole mitään maantieteellisesti suuremman arvoista kuin tämän vuorijonon tutkiminen."

Minun ei sovi ryhtyä ratkaisemaan kysymystä, olenko tarkotukseni saavuttanut vai enkö. Mutta kun minä Surnge-lan kautta kuljin Transhimalajan yli kahdeksannen kerran, oli minulla ainakin se tyydytys, että näin kaikkien vanhojen otaksumisien luhistuvan kuin paperitalojen ja vetäneeni uuden tärkeän piirron Aasian kartalle juuri siihen, missä oli ammottanut valkea täplä houkuttelevine "_Unexplored_"-kylttinensä.

Minulla ei ole tilaa Transhimalajan seikkaperäisemmälle yksityiskuvailulle, ja se onkin vasta sitten mahdollista, kun kaikki huippujen mittaukset ovat lasketut, koottujen kivinäytteiden laadut luokitetut ja piirustettujen karttalehtien yksityiskohdat sovitellut. Aineksien viimeistelyihin menee pari vuotta.