Part 21

Iltamyöhällä hiipi Kamba Tsenam minun telttiini! Hän tekeytyi hyvin salaperäiseksi ja vakuutti, ettei kuvernöörin ja hänen väkensä pitänyt saada mitään vihiä tästä hänen pimeässä tekemästään käynnistä. Hän tahtoi vain minulle ilmottaa, että Pantshor voi aivan hyvin laittaa asiat niin, että saisin matkustaa minne ikinä halusin. Suojelusväelle oli kyllä annettu ankarat ohjeet, mutta ainoastaan Pantshor tunsi tien ja hän voisi helposti kääntää toisten silmät. Minun tarvitsi vain ilmottaa toivomukseni Pantshorille, niin hän kyllä pitäisi lopusta huolen. Vaikkapa meidän kimppuumme tuuliaispäänä hyökkäisi 50 rosvoa, niin ne hajaantuisivat kuin lammaslauma heti kun huomaisivat joukossamme Pantshorin tarkkoine pyssyinensä. Kamba Tsenam paljasti olevansa kavala mies, joka ei Sakan viranomaisista mitään välittänyt. Tämä vanha kettu lupasi pitää huolen siitä, että voisin kulkea mieleistäni tietä, jos minä -- palkkioksi toimittaisin hänelle Sakan käskynhaltijan viran! Kaikki hänen puheensa olivat tietysti hölynpölyä, mutta hänen suhteensa oli oltava varuillansa. Bongbassa ei hänestä ollut kukaan kuullut ja hänen suuri mahtavuutensa oli kaiketi vain hänen omaa mielikuvitustansa. Kotiseudullaan hän kuitenkin oli tunnettu ja arvossa pidetty rikkautensa vuoksi, ja hän pöyhkeili sillä, ettei ainoakaan rosvo uskaltaisi hänen lammaslaumaansa kajota, sillä hän oli sen väen ystävä ja luottamusmies! Minä olen kaikkien rosvojen isä, julisti hän vaatimattomasti.

Seuraavaksi aamuksi kutsui hän minut telttiinsä vieraaksi, jonka pyynnön mielelläni täytinkin. Sivuuttaessani hänen telttinsä ensi kertaa, lumituiskussa, oli se minusta näyttänyt suunnitelmiani ja vapauttani uhkaavalta linnoitukselta. Pujahdin silloin tämän mustan paimentolaisteltin ohi kuin öitten varas, joka pelkää joka hetki ilmitulevansa. Nyt lähestyin sen sisäänkäytävää, kuten arvokas vieras.

Tätä tilavaa, monenmonista kangaslevyistä ommeltua telttiä kannattaa kolme maaperään muurattua mastoa. Sisäseinää pitkin kulkee kivimuuri, jonka eteen on tsamba-, riisi- ja ohrasäkkejä vartaaseen ripustettu. Samoin on siellä vaatekoreja ja -arkkuja. Alttari, puutelineet ja pöytä ovat täynnä gaoseja, jumalankuvia, uhrimaljoja, rukousmyllyjä ja pyhiä kirjoja. Eräässä nurkassa on runsas tusina pyssyjä ja toisessa yhtä monta miekkaa. Muuratulla liedellä, sisäänkäytävän oikealla puolella, kiehuu aina mahtava teekattila ja sitä käytetään heti kun vieras tulee. Eräällä kivilevyllä on käyttövalmiina kokonainen puukulhopatteri. Sinisenharmaa savu nousee kuin höyry ylös katonrakoa kohti, joka toimittaa savutorven virkaa. Kauvimpana sisäänkäytävästä on sopessaan talonisännän kunniasija, sohva ja matala, pieni pöytä, sekä sen edessä liesi, joka muistuttaa onttoa, katkaistua tykinsuuta ja on höyryävää lantahiiltä täynnä. Yhtenä ryhmänä istuu joukko Kamba Tsenamin paimenia teetä juoden, eräässä toisessa leikkii muutamia mustia pikku lapsia, ja kolmannessa nauraa kikattavat teltin naiset. Kamba Tsenamin 83-vuotias äiti istui vuoteellaan, liituvalkeat hiukset lyhyiksi leikattuina, ryppyisenä kuin rutistettu pergamentti, umpisokeana, ja pukunaan kuten Monna Vannalla ainoastaan vaippa. Hän kiersi oikealla kädellään rukousmyllyä, joll'aikaa vasen solutteli lakkaamatta rukousnauhan helmiä. Hän lorusi ja rukoili vuoroonsa, pudotti joskus rukousnauhan, etsiäkseen tungettelevan syöpäläisen, ja joskus, kun ämmä vaipui synkkiin, tylsiin ajatuksiinsa, lakkasi rukousmylly narisemasta. Kahdesti tiedusti hän, oliko europalainen vielä täällä ja oliko hänelle tarjottu ruokaa ja teetä.

Toukok. 5. p:nä, joka oli viimeiseni Dorishe Tsuänin seurassa, vietin erojaisjuhlaa leirissäni. Seuraavana aamuna oli maa taas yhtä valkeana kuin valkeimmalla talvella. Lumihituset laskeutuivat höyhenkepeinä ja äänettömästi kuin puuvilla, ja yksinpä tibetiläisetkin olivat pukeutuneet lämpimämmin. Käskynhaltija ja hänen seurueensa tuli jäähyväiskäynnille, jolta lähtiessä saatoin heidät satuloittujen hevostensa luo, sanoin vielä kerran jäähyväiseni ja kiitin ystävällisyydestä, jota olivat minulle osottaneet, vaikka olinkin heille niin paljon vaivaa aiheuttanut. Dorishe Tsuän lausui toivovansa, että vielä kerran elämässä näkisimme toisemme -- ihmiset oppii helpommin tuntemaan ja heitä ohjaa helpommin, jos kohtelee heitä ystävyydellä ja seurustelee heidän kanssaan säveästi; väkivallalla, kovuudella ja uhkauksilla ei saavuteta mitään. Suorana, komean näköisenä, istui kuvernööri hevosensa seljässä; hänen kasvojansa peittivät tummat silmälasit ja otsan yli laskeutuva punainen päähine, joka suojeli tuulelta. Hänen seurueensa oli melkolailla huvennut, kun koko suojelusväki oli lähetetty minua seuraamaan. He kannustivat hevosiansa ja hävisivät pian kukkulaiselle Gara-lalle nousevalle tielle.

Oma karavaanini oli jaettava kahteen osaan. Minun mukaani sai tulla ainoastaan viisi miestä, Gulam, Lobsang, Kutus, Tubges ja Kuntshuk. Meillä oli kahdeksan vuohta maitoa lypsämässä -- omat vanhat lampaamme olimme myyneet polkuhinnasta. Nima tashin johtama suojelusväki sai 100 rupiita etukäteen, maksuksi ensimäisistä viidestä päivästä. Pantshorin kanssa sovin vain, että hän saisi hyvän maksun, jos veisi minut minne halusin. Toisten kahdeksan ladakilaisen käskin mennä Abdul Kerimin johdolla Samje-lan yli Buptsang-tsangpolle, laskeutua hitaasti joen rantaa myöten ja odottaa meitä siinä, missä se laskee Tarok-tsoon. Millään ehdolla eivät se saisi Buptsang-tsangposta erota, koska voisimme muutoin toisistamme häipyä. Rindor ja Pemba Tsering määrättiin menemään heidän mukanaan Samje-lan yli Buptöön vaatimaan Kebjongin väkeä tilille kuljetuksesta kieltäytymisestä. Oma kuormastoni oli mahdollisimman pieni. Mukaani otin 1,000 rupiita, muu matkakassa jäi Abdul Kerimin vastuulle. Hän oli kunnon mies, mutta ei muutoin mikään älyniekka. Mukaamme tuli muutamia paimentolaisiakin, joiden jakit kantoivat kuormastoa.

Vaikka erossa olomme piti kestää ainoastaan pari viikkoa, oli ero tuskallisen liikuttava ja paljon lapsellisia kyyneleitä vieri alas ahavoittuneille poskille. Olin ostanut taas muutamia hevosia, joten kaikki ladakilaiseni saivat ratsain kulkea. Niin lähdimme suljetussa rintamassa ylös laaksoa myöten. Laakson pohja on täynnä haurasta, narskuvaa jäätä, kellonmuotoisia jäälevyjä, kovaa viheriätä liuskakivimuraa ja pyöreitä heinätupsuja, joiden välissä on hiirenreikiä. Etenemme luoteeseen ja sitten suoraan länttä kohti pienen kaksoissolan _Shalung-lan_ yli ja alas Gjägong-laaksoon, jossa leiriydymme Kamba Tsenamin lammasaitauksien luo, ostaaksemme vielä muutamia teuraslampaita. Suojelusväki oli jo saapunut ja istui mustassa teltissänsä teetä juomassa.

Toukokuun 7. p:nä sanoimme vanhalle rosvopäällikölle Kamba Tsenamille jäähyväiset ja ratsastimme ylös 5,490 metriä korkealle _Gjägong-lalle_. Se on _Kantshung-gangri_-nimisessä vuorijonossa ja minä tein sen mieltäkiinnittävän huomion, että kaikki solan pohjoispuoliset vedet laskevat _Tshaktak-tsangpoon_. Kantshung-gangri ei siis ollut Transhimalajan pääharja ja Gjägong-la oli ainoastaan toisen luokan sola. Suuren vedenjakajan tapasimme pohjoisempana, vasta muutamien päivämatkojen päässä.

Pohjoispuolella sivuutimme _Memo-tshutsä_-nimisen kuuman lähteen, jonka vesi oli lähteensilmässä +34,2 asteen lämpöistä, kun se taas eräässä toisessa lähteessä kiehui ja höyrysi. Näitä lähteitä ympäröivät kalkkeutumat, penkereet ja altaat, joissa sairaat kylpevät.

Pantshorilla oli vanha kaukoputki, jolla hän ahkerasti tähysteli rosvoja ja villijakeja. Hän ajatteli, että meidän oli aina pysyttävä yhdessä, sillä kimppuumme voi hyökätä semmoisiakin rosvoja, jotka eivät olleet hänen tuttaviaan ja hän pyysi meitä semmoisessa tapauksessa olemaan hänelle puolustautumisessa avullisia.

Tämänpäiväisen leirin numero oli 400.

Ratsastimme pohjoiseen päin ja laskeuduimme erään pienen harjun ylitse _Tshaktak-tsangpolle_, jonka läheisyydessä meidän täytyi pysähtyä nuotiolla lämmittelemään. Joki tekee mutkan lounaaseen päin, murtautuakseen Kantshung-gangrin läpi. Sen rannalta näkyi teltti, 8 hevosta ja noin 100 lammasta. Pantshor oli tänään kulkenut omaa tietänsä, ajaen takaa erästä laumaa, jossa oli 90 villijakia. Nima tashi, suojelusväen päällikkö, taas oli vakuutettu siitä, että teltissä majaili rosvojoukko, sillä näillä seuduin ei asu mitään paimentolaisia. Suojelusväki ja varsinkin Nima tashi pelkäsivät voroja kauheasti; Pantshor oli minulle sanonut voivansa rosvoilla pelottelemalla pakottaa sotamiehet tulemaan mukanani minne vain tahtoisin. Palattuansa kertoi Pantshor, että teltissä todellakin majaili rosvoja, vieläpä se joukko, jonka omallatunnolla oli Rukjok-laaksossa tehty murha. Ja hän lisäsi siihen, että rosvojoukko oli uhannut jälleen rangaista seutua, jolleivät Rukjokin asukkaat liittyisi heihin hyvällä. Kysyin miksi eivät sitten viranomaiset vangitse päällikköä nyt, kun hän on aivan lähellä; siihen vastasi Pantshor päätänsä pudistaen, että jos hänet vangittaisiin ja telotettaisiin, niin saisi niskaansa kolmekymmentä muuta vieläkin häijympää rosvoa! Yleensä näyttää rosvoelämä Tibetissä olevan aika mukavaa.

Vaikka hevostemme täytyikin tavattomasti ponnistella, veivät ne meidät kumminkin toukokuun 11. p:nä _Sangmo-bertik-lan_ huimaavaan, 5,820 metrin korkeuteen, ja nyt seisoin minä _seitsemännen kerran_ Transhimalajan pääharjanteella, Intian molempien suurten jokien vedenjakajalla. Näköala oli hyvin rajotettu, läheisten kukkuloiden sulkema. Eräällä terävällä luoteisella huipulla kahlasi seitsemän villijakia lumessa. Pantshor ja eräs sotamies lähtivät jalkaisin niitä takaa-ajamaan. Tarvittiinpa rohkeutta kiivetäkseen jyrkkää seinää myöten ylös ja vielä raskas pyssy seljässä! Me muut ratsastimme graniittilohkareiden lomitse alas. Kauvempana oli kivi viheriää porfyyria. Rinteiden laskeutuminen loiveni loivenemistaan. Leiripaikallamme tuskin huomasi mihin päin laakso vietti.

Suojelusväki oli pysähtynyt erään lännestä tulevan sivulaakson suuhun, ja Nima tashi ilmotti nyt minulle, että tämän laakson kautta meni tie Buptöön, jossa meidän piti sopimuksemme mukaan yhtyä Abdul Kerimin joukkoon. Tätä kauvemmaksi pohjoiseen ei suojelusväki aikonut lähteä. He turvautuivat siihen verukkeeseen että heidän jakinsa olivat muka uuvuksissa, heillä ei ollut ruokavaroja ja heillä oli lupa seurata minua ainoastaan 14 päivää. Pantshor heittiö ryhtyi pitämään heidän puoltansa ja pelotteli meitä Bongba-tshusharin päälliköllä, joka kantoi veroa kaikilta seudun rosvoilta ja varmasti ryöstäisi meidät, jos kulkisimme hänen alueensa läpi. Pitkän neuvottelun perästä päätin leiriytyä siinä missä olimme, voidakseni asiasta enemmän puhua. Ennen auringon laskua olivat miehet taas kaikkeen valmiit. Hopearupiiden kilinä se etupäässä sai heidät muut ajatukset unohtamaan. Sovimme, että he saisivat joka ilta 20 hopearupiita käteensä; sen lisäksi lahjotin heille vielä vuohen, koska heidän lihavarastonsa oli lopussa.

Kolmaskymmenesneljäs luku.

Uusi matka "valkean täplän" halki.

Toukokuun 14. p:nä jatkoimme pohjoiseen ratsastustamme lumipyryssä, joka peitti näköalan. Sivuutimme useita mani-kekoja, yhdeksän niistä oli yhdessä rivissä. Laakso levenee levenemistään, ollen lopulta 2 kilometriä avara. Leirissä ei ollut ollenkaan vettä, mutta kaksi jakiamme panimme jääharkkoja kantamaan. Joka ilta istuin tuntikausia jutellen Pantshorin kanssa, ja hänen tiedonantojansa oli helppo tarkastaa. Olin hänelle kerta kaikkiaan sanonut, että jos hän ei aina puhuisi totta, ei hän saisi mitään ylimääräistä palkkiota. Tänä iltana kertoi hän, että Muhamed Isan haudalla kummittelee aivan kamalasti, ja yöllä kuuluu haudan syvyydestä hirmuista huutoa ja huokauksia! Hän oli vakuutettu siitä, että haudalla oleksivat paholaiset ja henget, ja sanoi, ettei ainoakaan tibetiläinen uskalla paikkaa lähestyä -- seikka josta on ainakin se etu, että hauta saa olla rauhassa.

Toukokuun 19. p:n vastaisena yönä pysähtyi alin lämpö -1,4 asteeseen ja nyt vihdoinkin tuntui keväältä, jopa kesältä. Tie kulki jyrkkää laaksoa myöten luoteeseen ylös pieneen _Teta-la_-solaan (4,958 metriä), jonka laelta meille viimeinkin avautui vapaa näköala ikävöidylle _Teri-nam-tson_ järvelle, jota Nain Sing kutsui "Tede-nam-tso'ksi". Hän ei ollut sitä tosin nähnyt, vaan ainoastaan kuulopuheelta tuntenut, silti merkiten sen aivan oikein kartallensa. Hänen ainoa erehdyksensä oli se, että hän merkitsi järven soikenevan pohjoisesta etelään, vaikka se soikenee idästä länteen.

Vietimme koko päivän viheliäisessä leirissä hedelmättömän ympäristön ja loistavan näköalan keskessä 4,769 metriä korkealla merenpinnasta. Sillä _Dangra-dshum-tso_ alkoi nyt neljännen kerran minun ajatuksissani kummitella. Täältä oli tälle pyhälle järvelle itään päin ainoastaan neljä päivämatkaa. Halusin yrittää livahtaa sen rannoille. Tosin Nima tashi ja Pantshor etsivät kaikki mahdolliset vastasyynsä: heidän jakinsa olivat uuvuksissa, siellä ei olisi mitään laitumia ja mahdoton olisi saada jakeja vuokratuksi, koska kaikki olivat äskettäin lähteneet suolaa Tabie-tsakasta hakemaan. Ehdotin silloin, että ratsastaisimme sinne minun omilla hevosillani ja palattuamme yhtyisimme heihin Mendong-gumpan luostarin luona. Sitä vastaan ei heillä alussa ollut mitään muistuttamista. Jos en tähän aikaan olisi lopultakin ollut Tibetiin kokonaan kyllästynyt, niin olisin voinut heille tehdä aika hyvän tempun. Olisin nimittäin kulkenut en ainoastaan Dangra-dshum-tsolle, vaan aina vain idemmäksi, kunnes minut olisi pidätetty. Mutta nyt olin saanut kylläni kaikesta, mikä muistutti maantiedettä, löytöjä ja seikkailuja; minä halusin päästä kotiin. Sitä paitsi näytti minusta Teri-nam-tson itäpuolinen maa länsipuoliseen verraten suhteettomasti arvottomammalta. Edellisen maan halki olin kulkenut kolmesta kohti, ja kaksi muuta matkustajaa oli siellä käynyt, mutta lännessä ei ollut kukaan käynyt, eikä sitä tunnettu muutoin kuin niistä epäselvistä kertomuksista, joita jesuiitat olivat 200 vuotta sitten alkuasukkailta hankkineet. Todellakin oli tämä maa Tibetin tuntemattomin osa, jo Nganglaring-tsolle menevä tie leikkasi valkean täplän pitkittäin. Jos viranomaiset olisivat minulta kysyneet, minkä tien tahdoin valita, olisin minä viipymättä vastannut: Nganglaring-tsolle menevän. Olisi ollut viisainta suostua oitis Nima tashin ehdotukseen, ja mennä suoraan Mendong-gumpan luostariin. Mutta vastustus ärsytti minut viimeisen peitseni Dangra-dshum-tson puolesta taittamaan. Minun olisi pitänyt muistaa sananlasku: "Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa", sillä vähällä oli, etten menettänyt Mendong-gumpaakin.

Sillä kun Nima tashi näki, ettei hän minulle mitään voinut, lähetti hän salaa sanan Naktsangin maakuntaan kuuluvan _Songgengamo-bukin_ piirin päällikölle Tagla Tseringille, jonka alueella nyt olimme. Ja Tagla Tseriug tuli. Viime vuonna hän oli ollut Lundupin seurueen joukossa, kun tämä minut pidätti Targo-gangrin juurella ja esti minut pyhän järven rantaan asti menemästä. Nyt näytti hän komealta ja mahtavalta. pantterinnahkainen vaippa oli sidottu kiinni vyöllä, jonka muodosti kuusi kiiltävästä hopeasta tehtyä gaosta. Vyöstä riippui miekka turkooseilla ja koralleilla koristeltuine huotrinensa ja hänen kupeillaan helisi kimppu veitsiä ja muita esineitä. Sen kaiken päällä oli pitkä, hihaton sinertävän punainen levätti ja päässä kiinalainen silkkimyssy. Hänen seurueenaan oli kuusi ratsastajaa, ja seuraavana päivänä saapui vielä kaksikymmentä. Kaikki olivat pyssyillä ja miekoilla hampaisiin asti aseestetut ja kirjaviin pukuihin puetut. Muutamilla oli päässä lierihattu, toisilla side, jonka olivat vetäneet otsalleen. Nähtävästi käsitti Tagla Tsering aseman vakavaksi ja aikoi minuun vaikuttaa kootulla sotavoimallaan.

Mutta tämä hallitseva päällikkö astui telttiini miellyttävänä, tyytyväisenä aivan kuin vanha hyvä ystävä, lausui minut alueelleen sydämellisesti tervetulleeksi ja ihmetteli suuresti, että minä jo taas olin täällä, vaikka minut oli viime vuonna pakotettu pois kääntymään. Enkö jo ollut aiheuttanut Hladshe Tseringin Kukistumista? Aijoinko Naktsangin uudenkin käskynhaltijan samalla tavalla tuhota? Vai mitä minä sitten oikeastaan tahdoinkaan?

"Ei, Hedin sahib, Naktsangiin te ette saa matkustaa. Kääntykää länteen! Nima tashilla ei ollut suorastaan mitään valtuuksia viedä Teitä Teri-nam-tsolle; Buptsang-tsangpon rannallahan Teidän piti yhtyä karavaaniinne. Puhutte Mendong-gumpasta! Teillä ei ole oikeutta sinne mennä. Yhtymispaikalle on suorempi tie. Mendong-gumpa ei tosin ole minun alueellani, mutta minä olen kaiken varalta kirjeellisesti käskenyt kaikkia seudun govia ottamaan Teidät kiinni, jos yrittäisitte luostariin."

Nima tashi parka oli pelosta puolikuolleena. Hän oli luullut voivansa minua säikäyttää mahtimiehellä ja nyt näkikin hän meidän istuvan yhdessä, juovan teetä ja polttavan savukkeita kuin olisimme vanhoja tuttuja. Mutta hän oli saanut nuhteet siitä, että oli minut jo liian kauvas tuonut. Jälestäpäin sanoin hänelle, että hän oli ollut aasi ja sai syyttää itseänsä, jos joutuisi Saka-dsongissa ikävyyksiin. Tagla Tsering, joka jo muutenkin oli hyvällä tuulella, tuli vielä paremmalle päälle, kun lupasin kääntyä ja alistua tiellä noudattamaan päälliköiden määräyksiä, jos minut sattumalta estettäisiin luostariin poikkeamasta.

Toukokuun 24. p:nä erosimme ja kuljimme järven etelärantaa pitkin länttä kohti. Järven vesi on suolaista ja harvinaisen vastenmielisen makuista; sitä ei voi ollenkaan juoda. Lamlung-la (5,145 metriä) on vallitseva sola, jonka yli on noustava erään niemen poikki kulkeakseen. Kivikunta on graniittia ja vihertävää liuskakiveä. Jäniksiä ja villihanhia näkyy viljalta. Suolattoman veden laguuneja on siellä täällä rannalla, joka muodostaa hyvin kapean vyön vuoren juurelle, pohjoinen rantavyö näyttää paljoa leveämmältä. Vielä yhden päivän kuljimme Terisin lähteelle, järven länsipäähän, joka on laaja, säännöllinen poukama.

Eri paimentolaisten kuulin tämän kauniin järven nimeä eri lailla lausuvan. Nain Singin "Tede-nam-tso" on väärä. Kangmarin gova väitti, että se on lausuttava _Tsari-nam-tso_; nimi on muka annettu järvelle, koska "ri di tsa-la tso jore" on käännettynä "järvi, joka on aivan vuoren juurella". Rannalla asuvat paimentolaiset lausuivat kumminkin nimen _Tiri- tai Teri-nam-tso_. 411. leirin luona nimittäin on rannalla kaksi matalaa vuorta, joiden nimi on _Tetshen ja Tetshung_, iso Te ja pieni Te, en oikeammin Ti. Ti on temppelisalissa oleva laman valtaistuin, ri merkitsee vuorta, nam taivasta ja tso järveä. Koko nimen runolla nen merkitys on siis: "Valtaistuinvuoren taivaallinen järvi".

Tämä järvi on 4,684 metriä merenpintaa ylempänä, siis 126 metriä alempana kuin Montblancin huippu; joka, jos se kohoaisi tämän järven turkoosinvärisistä aalloista, näyttäisi jokseenkin yhtä pieneltä kuin sen itäpuoliskosta nouseva pikku kalliosaari.

Toukokuun 26. p:nä lähdimme "taivaalliselta järveltä", jonka rantaa ei ollut tähän asti koskaan europalainen eikä punditi astellut. Näimme sen sinisen pinnan kapenevan vuoriston välissä damaskolaismiekaksi ja lopulta kokonaan itään häviävän, meidän ratsastaessamme länttä kohti, valtaavan tasangon halki, joka on muinoin ollut veden alla. Kutus, Lobsang ja Pantshor seurasivat minua. Kiirehdimme kulkuamme, jotta pääsisimme luostariin äkkiarvaamatta, ennen kuin munkit tuloamme huomaisivat. Karavaanin ja suojelusväen piti sen vuoksi tulla jäljessämme ja leiriytyä Mendong-gumpan luo. Pantshor hävisi ensimäisen teltin luona, jonka ohi kuljimme, eikä hän sinä päivänä enää näyttäytynyt. Hän oli pelkuri, eikä halunnut ottaa niskoilleen epäluuloa, että hän oli näyttänyt meille tien pyhätölle. Minun täytyi siis tulla toimeen ilman häntä ja koettaa löytää luostari yksinäni.

Tunti kului tunnin perästä, kun me länteen päin ratsastaen luostaria turhaan tähystelimme. Mutta vihdoin kirkastuivat silmäni yht'äkkiä. Me olimme nyt 10 metriä korkealla rantapenkereellä, joka rajottaa idässä Soma-tsangpon uomaa, ja näimme vastapäätä olevan penkereen juurella luostarin nelikulmaisen kivirakennuksen valkeat seinät, joiden poikki kulkee ylhäällä punainen juova, sen tshortenit, manikeot ja viiritangot. Näimme rakennuksen oikealla ja vasemmalla puolen telttikylän. Ylemmässä niistä asui 60 munkkia, alemmassa 40 nunnaa. _Soma-tsangpon_ -- sitä sanotaan myös Njagga-tsangpoksi eli Soma-njagga-tsangpoksi -- virran vesimäärä oli nyt 10-12 kuutiometriä, ja se soluu verkalleen pitkin pettävästi hyllyvää, upottavaa pohjaa. Vaarallisesta pohjasta huolimatta onnistuimme toki yli pääsemään ja ratsastimme luostariin, jossa meidät otti vastaan kymmenen kohteliasta, mutta varovan vähäpuheista munkkia. Tilanpuute estää minut kuvailemasta Mendong-gumpan uskonnollista järjestöä. Mainitsen ainoastaan, että se on tähän asti ollut nimeltäänkin aivan tuntematon, kuten niin monet muut luostarit, joissa viime vuonna kävin. Tämän luostarin erikoisuus on se, että veljet ja sisaret asuvat telteissä ja jokainen teltti on kammio. Teltit näyttävät hyvin mukavilta, mutta sisaret, joista minä muutamia piirsin, olivat kauhean näköisiä, vanhoja, pesemättömiä noitia, ruokkoamattomia ja villiytyneitä. Se idyllimäisyys ja lumoava, mikä sisältyy erämaan nunnaluostarin käsitteeseen, haihtuu noita kuvatuksia katsellessa aivan jäljettömiin.

Lähdettyämme luostarista toukokuun 28. p:nä päätin oitis lähteä Buptsang-tsangpolle, missä Abdul Kerim varmaankin jo oli levoton meidän pitkällisestä viipymisestämme. Olimme sopineet, että ero kestäisi ainoastaan neljätoista päivää; mutta kokonainen kuukausi olisi mennyt, ennen kuin ehtisimme joelle.

Siksi läksimme tänään varhain matkalle, ratsastimme Soma-tsangpon oikeata rantaa myöten etelään päin ja nousimme siis taas ikäänkuin kaupantekiäisiksi saman vuorijonon yli, jonka harjalta, Teta-lalta, olimme Teri-nam-tson ensi kerran nähneet. Laakso on runsaasti neljä kilometriä leveä, rantapenkereet ovat huomattavasti kehittyneet ja kaltevuus on hyvin loiva; harvoin kuulee veden kohisevan. Siellä täällä kohoaa laitumella käyvän karjan ympäröimä teltti. Vielä yksi päivännousu, ja me ratsastamme tämän joen yli, jolla Satshu-tsangpon, Buptsang-tsangpon ja Bogtsang-tsangpon ohella on kunnia olla Sisä-Tibetin isoimpia jokia. Toukokuun 30. p:nä ratsastamme ylös _Goa-la_-solaan (5,298 metriä), joka on lakea ja helppo nousta. Siltä saa tutustua etelässä kohoavan Transhimalajan näköalaan. Luoteessa, aivan solan alla, on pieni _Karong-tson_ järvi -- uusi löytö, kuten kaikki muukin tässä maassa! Tiemme kulkee länteen, kun me kesäkuun 1. p:nä ratsastamme _Bongba-kemarin_ piirin kautta suurta Raga-tasamin ja Tabie-tsakan välistä suolakaravaanien tietä myöten, joka kulkee _Tsalom-nakta-la_-solan läpi. Vasemmallemme jäi Karong-tso-järvi ja oikealle eräs keskikorkuinen vuoristoharjanne. Tiehemme yhtyy suuri Naktsangista tuleva tie. 417. leiri oli aivan lähellä sen luoteispuolella olevaa _Tshunit-tso_-järveä.

4. päivä kesäkuuta. Koko yön oli satanut lunta ja me lähdimme sakeimpaan lumipyryyn. Hämärää, lyijynraskaita pilviä, ympäröivistä vuorista ei vilahdustakaan, kaikki on märkää ja tuntuu happamalta, nopeasti sulava lumi muodostaa maahan vesilätäköitä; seitsemän Kang-rinpotshen pyhiinvaeltajaa sukeltaa näkyviimme vasta kun jo ovat aivan edessämme. Läiskyttelemme kuitenkin rauhallisesti lumisohjossa. Buptsang-tsangpon rannalle leiriytyessämme oli ilma toki melkoisesti seestynyt.