Part 18

Useita tunteja odotettuani palasi Abdul Kerim. Jo etäältä näki, että hän oli taas ostanut hevosen, jolla oli täysi kuorma riisi-, ohra-, voi- ja tsamba-säkkejä ja -pusseja. Tsongpun tashin olivat he huomanneet vanhaksi ukoksi, joka oli näyttänyt köyhältä ja vähäpätöiseltä, mutta jonka mahtava teltti oli täynnä tavarapaaluja, -säkkejä ja teekääröjä. Tietysti oli käynti häntä hämmästyttänyt, mutta kuitenkin oli hän uskonut Abdul Kerimin valehtelevan kertomuksen. Vieläpä oli hän neuvonut ne paikatkin, minne meidän pitäisi Sata-dsongiin ja Raga-tasamiin matkustaessamme leiriytyä, luetellut paikkojen nimet, ja neuvonut meitä olemaan varuillamme Bupgo-lathit-nimisessä seudussa, sillä siellä oli aina rosvoja. Samoin oli hän kertonut, että eräs rosvojoukko oli muutamia viikkoja sitten ryöstänyt saman Targjaling-gumpan luostarin, jossa meidät oli viime vuonna kovin vihamielisesti otettu vastaan. Nyt oli lähetetty 40-miehinen pyssyillä varustettu ratsastajajoukko voroja takaa-ajamaan, mutta Tsongpun tashi oli sanonut, etteivät nämä 40 olleet paljoa paremmat ryöväreitä ja neuvonut kaikkialla heitä kyselemään, voidaksemme, jos suinkin mahdollista, heidän palatessaan väistyä pois tieltä. Abdul Kerim oli luvannut Tsongpun tashille vaihtaa erään sairaan ratsumme joitakin ruokatavaroita vastaan, tietämättä että Abdullah jo oli kerjäläisteltissä sen myynyt, saaden hinnaksi kaksi lammasta ja vuohen.

Teetä juotuansa täytyi Abdul Kerimin oitis taas lähteä ajoon. Nyt oli käytävä gova Tshykjyngin luona. Tämä tuli itse ulos teltistänsä ja selitti Takjung laman juuri tänään määränneen hänelle kahdeksanpäiväisen "janggukin" s.o. hän ei saisi sen ajan kuluessa harjottaa mitään kauppaa, vaan täytyisi hänen kotonansa antautua mietteisiin ja siten sovittaa syntinsä. Minulle se oli onni, sillä gova oli nyt poissa pelistä.

Varhain 29. p:n aamuna saapui kaksi miestämme, tuoden mukanaan uuden koiran, vaaleankeltaisen, likaisen, vastenmielisen rakin. Takkar otti sen vastaan kaikkea muuta suin ystävällisesti, repi sitä heti niskasta ja näytti olevan sitä mieltä, että karavaanin uusi jäsen oli aivan tarpeeton, kun hän itse kerran vartioimisesta huolen pitäisi.

Etäällä pohjoisessa näimme yksinäisen tibetiläisen, joka lähestyi leiriämme. Olin juuri aamiaisella ja iloitsin toivoessani pääseväni tästä vaarallisesta paikasta pian pois. Lähdin nyt ulos, katsellakseni tulijaa kaukoputkella. Tämä vieras asteli suoraan telteillemme. Jonkun ajan kuluttua saapui Abdul Kerim luokseni ilmottamaan, että tulija oli itse Tsongpun tashi. Tulija pysähtyi vähän matkan päähän ja huusi meille, että panisimme koiramme kiinni, sillä varsinkin Takkar hätyytti vanhaa miestä niin, että tämän täytyi puolustautua kivittämällä koiraa. Mieheni hidastelivat kuonokoppaa pannessaan tahallaan niin kauvan, että minä ehdin laittaa telttini sisuksen puolustuskuntoon. Semmoisissa tilaisuuksissa haudattiin päiväkirjani ja koneeni riisisäkkiin, joka oli aina käsillä. Muita huonekaluja ei ollut -- mehän olimme jo kauvan sitten polttaneet kaikki europalaiset tavarat ja arkut.

Sill'aikaa vei Abdul Kerim vieraan omaan telttiinsä, joka oli minun telttini vieressä, aivan seinä seinässä kiinni. Kun minä heidän keskustellessaan näyttelin kuuntelijan osaa, oli meidän väliämme vaan runsas metri. Keskustelu oli lievästi sanoen vilkasta. Tsongpun tashi kävi yhä äänekkäämmäksi ja Abdul Kerim oli nähtävästi kovassa pinteessä.

"Ettekö eilen luvannut vaihtaa mustaa hevosta voihin? Heti tänne koni! Joll'ette pidä sanaanne, niin annan minä täällä ottaa teidät kiinni ja koko teidän roskajoukkionne. Lupauksensa rikkojia me emme päästä Bongban läpi kulkemaan. Eilen pidin teitä kunniallisina ihmisinä, mutta nyt näen, mitä lajia väkeä te olette! Nytpä tarkastankin minä kaikki telttinne!"

Sen sanottuaan hän nousi raivoisana kuin ärsytetty ampiainen ja läksi ulos teltistä. Mutta Gulam, joka oli aina saapuvilla ja kuuli keskustelusta jokaisen sanan, oli taas päästänyt Takkarin nopeasti irti. Heti kun Tsongpun tashi näyttäytyi teltin ovella, hyökkäsi koira hänen kimppuunsa. Hän peräytyi kiireesti telttiin ja Abdul Kerim käytti tilaisuutta huutaakseen äreällä äänellä: "Kutus, ota Hadshi Baba mukaasi ja etsi kadonnut hevonen!"

"Mikä hevonen?" kysyi Tsongpun.

"Vuoristoon karannut hevonen, joka on löydettävä, ennen kuin voimme lähteä."

"Minkä värinen se on?" kysyi Tsongpun sopimattoman tiedonhaluisena.

"Harmaa", tiuskasi Abdul Kerim, joka tuskin enää jaksoi levottomuuttansa salata, sillä hänhän oli luvannut mustan konin, tietämättä oliko meillä sitä enää.

"Hyvä, minä jään tänne kunnes ne ovat hevosen löytäneet."

Sinä minuuttina, jonka tämä keskustelu oli kestänyt, oli Tsongpun tashi lähestynyt telttiäni ja Kutus riensi toiselta puolen, tuuppasi minua niskaan ja kuiskasi korvaan: "pois!" Poistuimme kaakkoiseen suuntaan, missä vuori ulottui ulkonemaksi, mutta sitä tehdessämme juoksimmekin ihan suoraan Tsongpun tashille miltei syliin.

"Mitäs lajia mies tuo on?" kysyi vanhus osottaen minua, kun minä kömpelöin, notkuvin askelin etäännyin.

"Hadshi Baba, eräs miehistäni", vastasi Abdul Kerim kasvojansa väräyttämättä. Me emme kääntyneet edes taaksemme katsomaan ja iloitsimme päästyämme vihdoin kallion taakse. Sieltä kapusimme rotkoon, johon näkyi koko laakso. Siihen jäimme hyväksi aikaa, tuskin uskaltaen hengittää. Sill'aikaa odotti Tsongpun tashi alhaalla karannutta hevosta, vaikka kaikki eläimemme olivat jo telttiemme eteen sidotut liekaan. Mutta täytyihän häneltä kärsivällisyyden loppua. Kun Gaffar oli käynyt kerjäläisteltissä mustaa hevosta takaisin ostelemassa, mutta saanut sen vastauksen, ettei kaupasta voi mitään tulla, koska musta oli jo ohrilla syötetty ja jakseli erinomaisesti, näimme Tsongpun tashin itsensä Gaffarin kanssa sinne tallustelevan. Mutta pian muutti hän mielensä, sillä noin puolitiehen päästyänsä näimme hänen menevän ylhäisen sielunpaimenen teltille, joka oli noin 300 metriä kauvempana alhaalla laaksossa. Hänen mukanansa kulki yksi miehistämme, kantaen hänen apunaan säkkejä, joista eilen ostetut tavarat pistivät näkyviin.

Pysymme yhäkin piilossamme. Notkon muodosti kovasti rapautunut liuskakivi, joka oli täynnä ukonkivi-suonia. Siellä voimme näkymättöminä makoilla ja omalla tavallamme etsiä kadonnutta hevosta. Mutta nyt oli karavaani valmis ja lähti liikkeelle, laskeutuen luostarinjohtajan teltin ohi alas laaksoa myöten. Tsongpun tashi oli halunnut sanoa vielä jäähyväiset prelaatille, joka juuri tänään aikoi lähteä Mendong-gumpan luostariin, jota ei näy millään maailman kartalla. Hänen kuormitetut jakinsa seisoivat jo paalujensa vieressä keskellä palvelijajoukkoa. Abdul Kerim oli siksi viisas, ettei lähettänyt meille mitään sanantuojaa, vaan antoi meidän menetellä oman päämme mukaan. Niin teimmekin, kun ei enää miellyttänyt viheriöiden liuskakivien välissä kyyrötteleminen -- emmehän voinut ijäksemme sinne jäädä. Mutta meidän täytyi kulkea luostarinjohtajan teltin ohi ja sen sisällä istui Tsongpun tashi, jollei hän jo ollut niiden miesten joukossa, jotka ulkona liikuskelivat. Saapastimme siis oman onnemme varaan. Kutus astui teltin puolella, kaihtaakseen minut osaksi näkyvistä. Pukuni ei voinut herättää epäluuloa ja kasvoni olivat mustatut. Sydän kurkussa astuimme teltin ohi aivan sen vieritse. Ainoastaan kaksi äkäistä koiraa syöksyi jäljestämme, mutta kivittämällä pakotimme ne pysymään meistä erossa. Se kumminkin häiritsi kulkujärjestystämme ja pakotti meidät tekemään rintamamuutoksen. Kirotut koirat! Jos nyt Tsongpun tashi näkisi meidät -- ja toisinhan ei voinut käydä, kun koirat haukkuivat kuin syötävät -- niin jopa hän ihmettelisi, mihin se harmaa hevonen oli joutunut. Mutta jos hän ei meitä vieläkään epäilisi, niin olisi hän suurin aasi, mitä olen koskaan elämässäni tavannut.

Kaksikymmentä telttiä sinä päivänä sivuutettuamme, monasti uteliaasti tähystettyinä, istuin auringon laskiessa telttini ovella ja nautin kevättuulen hyväilemästä huminasta. Mitä näinkään silloin! Luokseni tuli itse Takkar, kiusaantuneena, ujona, teki omituisia liikkeitä, pani päänsä kallelleen ja alkoi käpälällään raapia hihaani. Minä katselin sitä ja se minua, ja vihdoin ymmärsimme me toisiamme.

"Silloin kun sidoitte kaulaani tämän ilkeän telttitangon", sanoi se, "en tiennyt, että te olette niin siivoja ihmisiä. Luulin että te aijotte minua kiduttaa, annatte nähdä nälkää ja kivitätte, kuten tibetiläiset ovat tehneet siitä päivin kun maailmaan tulin. Mutta näenkin, että aikomuksenne on ollut hyvä; kahdesti päivässä annatte minulle oivallista lampaanlihaa. Minä kyllä tiedän, että sinä risoissasi olet bombo tshimbo, ja että Abdul Kerim on sinun palkkalaisesi. Ole huoletta, minä en päästä ketään telttisi luo! Vartioin sinua yöt läpeensä, en anna sinua koskaan ilmi, seuraan sinua kaikkialle ja sinä voit minuun luottaa. Mutta käy nyt hiukan kanssani leikkimään, kirvota minulta tämä inhottava telttitanko älkäämmekä enää olko vieraita toisillemme!"

Sen viisaissa ruskeissa silmissä oli niin selvästi kirjotettu, että se tätä kaikkea sanasta sanaan ajatteli. Silitin sen pörhöistä päätä. Silloin hyppäsi se minua vastaan pystyyn, alkoi ilosta kisata ja ulvoa, ja houkutteli minua ulos teltistä. Otin sen taas kiinni, avasin solmut ja päästin nuotiolla ulkoilmassa istuvien miesteni suureksi ihmeeksi koiran tangosta irti. Tähän saakka ei ollut kukaan muu kuin tällä matkalla syntynyt pikku Puppy uskaltanut lähestyä Takkaria niin likelle. Ilman pienintäkään kateutta yhtyi pikku koira leikkiin, jolla nyt joka päivä lyhensin pari tuntia ikävästä vankeudestani.

Lähtiessämme maaliskuun 30. päivänä matkaan huokasi meistä jokainen helpotuksesta, kun olimme taaskin onnistuneet pujahtamaan pois verkosta, jonka silmukkoihin olimme olleet vähällä tarttua. Juuri näillä paikoin on yksi maan suurimpia valtateitä, serpun-lam, tie, jota myöten serpim, kullantarkastaja, kulkee Sisä-Tibetin halki Lhasasta Tok-dshalungiin. Useimmat Bongban paimentolaiset olivat lähettäneet lampaansa ja paimenensa pohjoiseen, koska siellä oli parempi heinikko. Meille se oli eduksi, sillä telteissä oli nyt pelkkiä vaimoja, ukkoja ja lapsia, kun suurin osa täyskasvuista miesväkeä oli lampaiden mukana. Paljon kärsivällisyyttä vaativa valepuvussa kulkemiseni esti minut millään lailla tibetiläisten kanssa seurustelemasta, sillä murteellinen puheenihan olisi minut heti ilmaissut. En siis uskaltanut heidän kanssaan puhua, en edes olla heille olemassa, mutta minun täytyi kumminkin piilostani johtaa nukketeatterini lankoja.

Villihanhet olivat alottaneet muuttomatkansa. Telttimme päältä kuului niiden lakkaamaton kirkuna. Joki, jonka varrella olimme Ladung-lan alapuolella kalastaneet, osotti meille taas maaliskuun 30. päivänä oivallisen tien etelään. Maa on hyvin lakea ja tasainen; eräässä paikassa sivuutimme kaksitoista telttiä. Viimeisestä teltistä ostimme mustan hevosen ja sen luo sijotimme leirimme n:o 368. Nyt oli meillä neljä hevosta, joista yksi oli ladakilainen sotilasvanhus. Minä ratsastin nyt ensiksi ostetulla ruskealla. Kolme viimeistä muulia ja molemmat tong-tsolaiset jakit kestivät hyvästi. Tuntemattomien ihmisten läheisyydessä leiriytyessämme sidottiin Takkar telttini eteen uteliaita vieraita loitolla pitämään. Tämä koira, joka oli tibetiläisten joukossa syntynyt ja kasvanut eikä ollut koskaan muita ihmisiä nähnyt, joutui nyt aivan raivoihinsa, kun vain etäältäkään näki tibetiläisen. Myöhemmin täytyi minun maksaa monta rupiita sen niille kaksijalkaisille maanmiehille, joiden paljasta säärtä se oli puraissut, sillä sellaisessa tilaisuudessa ei se jättänyt pientä verenlaskua toimeenpanematta.

Vielä yhden päivämatkan pituuden kuljimme virran rantaa pitkin lounasta kohti aina 369. leiriin, jossa joukko köyhiä paimentolaisia leiriytyi lumikentän vieressä. Taas näkyi Sha-kangshamin huippu, nyt suunnassa P 30° I, jossa se kohosi ylängön yli kuin jättiläismäinen majakka. Minulle kerrottiin, että viiden päivämatkan päässä länsiluoteeseen päin on _Tabie-tsakan_ suolajärvi, jonka paikasta olin turhaan koettanut saada selvää aina "tasamilta" lähtien. Mutta kun iltapäivällä istuin ulkona näköalaa piirustamassa kuljeksi paimentolaisia kaikkialla vakoilemassa, niin että täytyi vartijat asettaa. Illalla oli taivas pikimusta, kuuta ei näkynyt, paksut pilvet vain peittivät taivasta, mutta eläimemme olivat hävinneet. Kun oli täysi syy peljätä susia ja hevosvarkaita, täytyi lähettää kahdeksan miestä etsimään. He varustautuivat revolvereillä, ampuivatpa muutamia laukauksiakin antaaksensa siten satunnaisten rauhanhäiritsijäin ymmärtää ettemme olleet aseettomia. Palella ei heidän toki tarvinnut, sillä lämpömäärä aleni ainoastaan -7,8 asteeseen. Huhtikuun 1. päivän aamuna oli eläimet taas löydetty. Poissa oli ainoastaan harmaankeltainen koira. Se oli varmaankin ollut sitä mieltä, että se joukossamme ollessaan oli huonossa seurassa, sillä se oli yöllä purrut narunsa poikki ja juossut takaisin siihen viheliäiseen telttiin, jossa oli tähän asti asustanut.

Huhtikuun 4. p:nä oli meillä ainoastaan puolen tunnin matka varsinaiselle _Nima-lung-lan_ solakynnykselle (4,882 metriä), josta on komea näkö;ala etelään, Transhimalajalle, jonka muodostaa rivi synkkiä kallioita ja mustia, lumipeitteisiä huippuja. Erään lähdepuron rannalla istui kaksi tibetiläistä tapetun jakin lihoja paloittelemassa. He vahvistivat meille ennen tehdyn ilmotuksen, että olimme _Bongba-kemarin_ maakunnassa, yhden päivämatkan päässä Bongba-kedjangista, ja että meidän, päästäksemme Samje-lan kautta Saka-dsongiin, oli kuljettava muutamia päivämatkoja Buptsang-tsangpo-joen rantaa myöten vastavirtaan. Tämän seudun orografisista suhteista oli minulla vieläkin hyvin hämärä ja epäselvä käsitys. Oliko ehkä edessämme etelässä näkyvä vuorijono saman _Nien-tshen-tang-lan_ jatko, jonka yli olin kulkenut jo kolmasti? Vai oliko se aivan toinen jono, joka oli edellisen kanssa yhteydessä? Lähimpien päivienhän täytyi minulle siihen vastaus antaa. Jospa vain voisin onnellisesti läpi pujahtaa ja seurata tätä tavattoman tärkeätä, tuntemattoman Tibetin meridionaalista profiililinjaa! Surullista olisi, jos minut otettaisiin kiinni juuri Transhimalajan pohjoisjuurella!

Vielä kaksi päivämatkaa, niin saavuimme _Buptsang-tsangpolle_, "syvään uurtautuneelle joelle", ja samosimme sitä pitkin ylöspäin etelää kohti. Joessa on useampia haaroja ja oli se jo joltisenkin vesirikas, vaikka enimmäkseen jäässä. Sen laakso on noin 5 kilometriä leveä ja laskeutuu hyvin loivasti. Seutu, jossa 14 telttiä sivuutettuamme leiriydyimme, oli nimeltään _Monlam-gongma_ (4,822 metriä). Täältä lähtien piti joen virrata viiden päivämatkan mitan pohjoisluoteeseen päin ja sitte laskea suureen _Tarok-tso_-nimiseen järveen. Ajatus tehdä sinne syrjämatka oli minulle houkutteleva, mutta tärkeämpää oli saada meridionaalinen profiililinja kuljetuksi ennen kuin maa olisi meiltä suljettu. _Saka-dsongiin_ vievän tien oikealle puolelle piti jäädä kaksi eteläkaakossa sijaitsevaa valtaavaa lumihuippua, joita paimentolaiset täällä kuten tasamillakin sanoivat _Lunpo-gangriksi_, "suureksi jäävuoreksi". Tämä ilmotus oli tavattoman erehdyttävä. Huomasin, ettei Lunpo-gangri, jonka huipun Ryder ja Wood olivat mitanneet, voinut missään tapauksessa olla sen mahtavan jonon jatko, jonka kolmen solan läpi olimme kulkeneet ja jonka nimenä on _Nien-tshen-tang-la_.

Turhaan yritettyämme uupuneita jakejamme kaupitella jatkoimme kulkuamme suuren joen itäistä rantapengertä pitkin. Muutamia päiviä sitten alkanut lounastuuli jatkui aina vain. _Amtsungissa_ oli naapurinamme eräs Kamba Drambul, joka ei osannut meille paljoa kertoa, mutta se, mitä hän kertoi, oli suuriarvoista. Samje-lalle olisi meiltä vielä yksi päivämatka kuljettava, meidän olisi aina seurattava Buptsang-tsangpoa vastavirtaan, ja molemmin puolin, oikealla ja vasemmalla, olisi gangreja, lumipeitteisiä vuoria. Itse solassa ollessamme olisimme hyvin lähellä Lunpo-gangrin huippua. Silloin epäilin, että tämä melkoinen, vasemmalla puolellamme, siis idässä kohoava vuorijono olisi sittenkin _Nien-tshen-tang-lan_ jatko, _Lunpo-gangri_ taas aivan erillään oleva jono, joka ei ole edellisen kanssa missään yhteydessä.

Seuraavien päivien kuluessa kävi itäinen jono yhä vain mahtavammaksi, sen synkkien vuorihaarojen joukossa kohoaa jokseenkin lakeita, ikuisella lumella peitettyjä kukkuloita. Me pysyttelimme enimmäkseen oikeanpuolisella rantapenkereellä, joka on 15-20 metriä joen pintaa ylempänä ja laskeutuu jyrkkänä tasaista laaksonpohjaa kohti, missä joki luikertelee. Tällä kohtaa on laakso noin 3 kilometriä leveä. Mitä ylemmä nousemme, sitä isommiksi ja paksummiksi muuttuvat joen jäälohkareet, mutta nousu on sangen loiva. Leiristä n:o 377 näemme Lunpo-gangrin korkeimman huipun kohoovan suunnassa E 23° I. Jokainen ilman seikkailuja vaellettu taival vahvistaa asemaamme. Täkäläisten paimentolaisten täytyy ajatella: kun kerran nämä miehet on laskettu koko Bongban halki kulkemaan, niin eivät ne voi mitään petkuttajia olla!

Huhtikuun 10. päivänä pääsimme 13,7 kilometriä Buptsang-tsangpoa pitkin ylöspäin. Hämmästyen tapaa ylhäällä _umpitasangolla_ niin vesirikkaan joen! Sen rannoilla kaakattaa suuret joukot villihanhia ja -sorsia. Tubges ampui niistä useita -- väärin tehty niiden kevät- ja kuherteluaikana. Tänään ei näkynyt ainoatakaan ihmistä. Minä tunnen itseni turvalliseksi aina kun en näe mustia telttejä. Mielelläni luovun piimästä, kun voin sillä luopumisella vain päästä häiritsijöistä. Itäkaakkoon päin on nyt suuremmoisen valtaava näköala. Lunpo-gangrin huiput kohoovat puhtaansinistä taivasta vasten huikaisevan valkeina, heleänsinisissä varjostuksissa, jotka ilmaisevat jäätä. Idästäkin sukeltaa kokonainen vuorimaailma näkyviin. Odottamattomasti ovat Lunpo-gangrin huiput pohjoispuolelta, siis ylängöltä, katsottuina paljoa suuremmoisemmat ja vaikuttavammat kuin etelästä, Brahmaputran laaksosta päin, mikä kaiketi johtuu siitä, että etelässä on katsoja liian likellä niitä. Täältä ylhäältä näimme ne kaikkien mahdollisten välimatkojen päästä, ja useita päiviä olivat ne suoraan edessämme.

Bupjung-ring on ihanimpia seutuja, mitä olen Tibetissä nähnyt. Lakeassa, lumi- ja jääpeitteisten vuorten ympäröimässä laaksokattilassa kasvaa rehevää ruohoa ja sitä halkovat useat vedenuomat. Kaikkialla näkyi leirien jälkiä. Nyt tosin oli täällä ainoastaan pari telttikylää, mutta kesällä, kun paimentolaiset tulevat pohjoisesta, on laaksossa vilkas elämä. Kesällä, varsinaisena lumensulamisaikana ja myöhemmin sadekautena nousee vesi Buptsang-tsangpossa niin korkealle, ettei kolmen kuukauden aikana voida sen yli kulkea ja sen rantojen välinen liike katkeaa. Lähteiltänsä laskujärveensä Taros-tsoon asti on tämä joki noin 150 kilometriä pitkä. Mahdollisesti on se suurin niistä Tibetin joista, jotka eivät mereen laske. Ainoat joet, joita ehkä voidaan pitää sen kokoisina, ovat _Selling-tsoon_ laskeva _Satshu-tsangpo_ ja _Teri-namtsoon_ laskeva _Soma-tsangpo_. Satshu-tsangpo oli, kun minä v. 1901 sen yli sadeaikana kuljin, suunnattoman paljon nykyistä Buptsang-tsangpoa suurempi. Mutta Buptsang oli keväälläkin melkoinen joki, joka tietysti sadeaikana paisuu yhtä paljon kuin Satshukin. Europalaisille oli Buptsang-tsangpo ollut tähän asti tuntematon. Mutta d'Anvillen kartalta vuodelta 1733 löydämme Tarok-tson ja erään siihen etelästä virtaavan joen, joka on epäilemättä sama kuin Buptsang-tsangpo. Jesuiitat, jotka 200 vuotta sitten Pekingissä oleskellessaan olivat Kiinan keisarilta Kang-hilta saaneet toimekseen koko Kiinan valtakunnan kartan laatimisen, hankkivat siis kiinalaisista ja tibetiläisistä lähteistä tarkat tiedot tästäkin kätketystä seudusta.

Viime päivinä olivat molemmat jakimme olleet niin voimattomat ja kipeäjalkaiset, että meidän piti päästä niistä eroon vaikka millä hinnalla. Viivyimme sen vuoksi yhden päivän Bupjungissa ja vaihdoimme jakit yhdeksään lampaaseen, jotka saivat jakien kuormat kantaaksensa. Nyt oli meillä jälleen 31 lammasta ja muutamia vuohia.

13. päivänä saavuimme vuoren juurelle, josta lähti varsinainen polku itse solaan. Täällä oli neljä telttiä, joiden asukkaat olivat pelkkiä vaimoja ja lapsia. Miehet olivat kaksi päivää sitten lähteneet gova Tseptenin teltille. Tämä päällikkö on velvollinen hankkimaan määrätyn luvun miehiä ja jakeja, joiden täytyy noin kolmeksi kuukaudeksi sijoittua tasamille ja kuljettaa ilmaiseksi kaikki devashungin lähetykset. Se on jonkunlainen rintamapalvelus, joka suoritetaan ei ainoastaan Lhasan ja Ladakin välisellä, vaan kaikilla suuremmilla Tibetin valtateillä. Tietysti tämä kehno järjestelmä rasittaa aikalailla paimentolaisia, joiden täytyy odotusajaksi jättää vaimonsa ja lapsensa. Jos joku tahtoo siitä vapautua, on hänen hankittava sijainen, maksettava sille, annettava ruokavarat ja jakit. Viime vuonna, kun me Shigatsesta lähtien vuokratuilla kuormaeläimillä matkustimme, käytimme mekin köyhien paimentolaisten palvelusta, mutta minä maksoin heille kunnollisesti ja annoin vielä oivat juomarahat.

18,2 astetta kylmän yön jälkeen ratsastimme huhtikuun 14. p:nä ylös solaan. Kuormapolku kulki joskus kukkuloiden yli, joskus niiden välitse, ja me samosimme erään puron poikitse, joka laskee Samje-lalta saamansa vedet Buptsang-tsangpoon. Kiinteä kivi oli tapaamattomissa, mutta kaikki mura ja lohkareet olivat graniittia; vain harvoin tapasi jonkun porfyyrikappaleen. Solassa pidettiin tavallinen lepohetki havaintojen tekemistä ja kiehumamittarin tarkastamista varten. Lunpo-gangrin yli avautuva näköala oli juhlallisempi kuin koskaan ennen; nyt oli sen huippu aivan lähellä. Pohjoisluoteessa hävisi räikeästi kuvastuva Buptsang-tsangpon laakso etäisyyteen. Mutta kaakosta ei näkynyt mitään muuta kuin lakea harju, joka sai minut epäilemään, ettemme vieläkään olleet todellisessa vedenjakaja-solassa. Olimmekin kulkeneet karavaanin jäljestä vasta jonkun matkaa, kun näimme erään kaakosta juoksevan puron, joka vielä kuului Buptsang-tsangpon vesistöön. Sen rannalla, jossa mekin pysähdyimme, leiriytyi eräs karavaani, johon kuului kahdeksan miestä ja 350 jakia. Se vei suolaa Saka-dsongiin, johon siitä oli vielä kuusi päivämatkaa. Ihmiset eivät jaksaneet käsittää, miksi me, ladakilaiset kauppiaat, olimme valinneet moisen tien, ja kyselivät lakkaamatta, miten olimme tänne joutuneet. Me latelimme heille tavallista kesäistä villakauppajuttuamme ja he vain valittivat, etteivät voineet jakeinensa meitä palvella, he kun olivat valtion tavarankuljetusten takia valtatiehen sidotut. Kyselin itseltäni, eivätkö he ehkä Saka-dsongin käskynhaltijalle ilmottaisi paluumatkalla tavanneensa ladakilaisen seurueen, ja eikö siitä ehkä koituisi minulle vahinkoa. Kenties olisi parasta olla Saka-dsongiin menemättä.