Part 12

Vihdoin selkenee pohjoinen ja kaikki vuoret näyttävät olevan liituvalkeat lumesta. Muulloin eroittautuivat valkeiden lumihuippujensa kautta ainoastaan Kailas ja sen läheiset vuoret, mutta nyt on kaikki valkeata. Tosin on elokuun alku, mutta onko mahdollista, että syksy alkaisi jo nyt? Kesä on ollut niin lyhyt, että tuskin olemme ennättäneet siihen tottua.

Kahdeskymmenesseitsemäs luku.

Satledshin lähde ja Pyhä vuori.

Päivä päivältä työskentelin tutkimuksissani pyhällä järvellä ja sen ympäristöllä, saavuttaen tuloksia, joiden muokkaamiseen menee pitkät ajat. Minun onnistui pysytellä paikoillani kokonainen kuukausi. Usein saapui ratsastajia ja muita lähettejä valituksinensa, mutta silloin vastasivat mieheni hyvin yksinkertaisesti: "Sahib on järvellä, koettakaa häntä tavata, milloin voitte! Hän on vedenjumalan ystävä ja voi viipyä pyhän puun oksien välissä niin kauvan kuin tahtoo." Ja kun sitte palasin, olivat he jo menneet matkoihinsa. Kun matkat tehtiin veneellä, eivät he voineet liikkeitäni mitenkään tarkata. Mutta Tshiu-gumpan luona leiriytyessämme ryhtyivät he tarmokkaisiin toimenpiteisiin. Poissa ollessani saapui lähetti toisensa perästä, käskien minun oitis lähteä Parkaan, josta oli matkaa jatkettava Ladakiin. Elokuun 23. p:nä lähetin Robertin ja Robsangin Parkaan neuvottelemaan ensin viranomaisten kanssa; minua ei kumminkaan tahdottu millään ehdolla päästää matkani lähimpään päämäärään _Langak-tsolle_. Viipyisinpä Tshiu-gumpassa kuukauden tai vuoden, se ei heitä liikuttaisi, koska luostari ei ollut heidän piirissään, mutta läntinen järvi oli heidän valtansa alainen. Neuvoivat minua kuitenkin oman itseni tähden mahdollisimman pian Parkaan tulemaan; heti huomenissa lähettäisivät he 15 jakia kuormastoani kuljettamaan.

Mutta minä tahdoin nähdä Langak-tson hinnalla millä hyvänsä. Kun siis huomenissa nuo 15 jakia saapuivat, päätin nopeasti lähettää Rabsangin, Tseringin ja neljä muuta miestä kuormaston kanssa _Parkaan_, samalla kun Robert ja kuusi miestä seurasivat minua _Langak-tsolle_.

Vasta viikkoa myöhemmin olin tältä matkaltani valmis, ainaisten myrskyjen tuivertamana työskenneltyäni Manasarovarin naapurijärven ja sen koko ympäristön kartoittamisessa, onnistuen ratkaisemaan useita epätietoisiksi jääneitä edeltäjieni arveluita. Sen tarpeellisen lepopäivän aikana, jonka soimme itsellemme Parkassa elokuun 30. p:nä, tingin govain kanssa puoleen ja toiseen. He pyysivät minua seuraavana päivänä vihdoinkin länteen lähtemään ja minä lupasin sen heille, mutta sillä ehdolla, että saisin viipyä kolme päivää Chalebissa, joka on puolen päivämatkan päässä lännessä. He suostuivat siihen, huomaamatta minun sivuaikomuksiani. Tahdoin nimittäin kiertää pyhän vuoren pyhiinvaellustietä myöten kulkien, mutta älysin etteivät viranomaiset siihen koskaan lupaa antaisi. Ainoastaan viekkaudella voi se onnistua.

Iloisen juhlan jälkeen, jonka ladakilaiset olivat iltasella toimeenpanneet, ratsastimme syyskuun 2. p:nä taas luoteeseen. Seurassamme oli eräs vanha, harmaahapsinen gova, josta oli jo tullut aivan erinomainen ystäväni. Ilma oli kaunis, mutta jo nyt tuntui aamusin pureva kylmä, melkein kuten kotona, kun keltaiset lehdet ovat pudonneet ja hieno jääriite peittää lahtia.

Chalebin kankaalle pystyttämällämme leirillä oli se etu että se oli kaukana ihmisasunnoista, mikä olikin tarpeen, sillä täältä käsin tein kolme luvatonta retkeä. Toinen näistä kesti ainoastaan syyskuun 6. päivän ja sen määränä oli Satledshin vanha vesiallas. Siitä paikasta, missä me tämän altaan saavutimme, näkyi siinä seisovia vesiä sekä idässä että lännessä, mutta pohja ja oli aivan tasainen. Kulkiessa allasta pitkin länteenpäin saapuu ensiksi erääseen suolattoman veden syvänteeseen, jossa on hyvin runsaasti sorsia ja leviä, sitte seuraa kokonainen rivi vesien yhdistämiä rämeitä ja lopuksi eräs lounasta kohti verkalleen juokseva puro, joka laskee toiseen isoon suolattoman veden syvänteeseen, jolla ei ole mitään näkyvää laskua ulospäin. Jos kuljemme kauvemmaksi siihen paikkaan, missä allas on puristunut jyrkkien kallioseinien väliin, niin tapaamme kaksi lähdettä, joista lähtee toinen puro juoksemaan hyvin näkyvän laakson läpi lounaaseen. Minun vakaumukseni mukaan tiukkuu tämä vesi maan alitse, tullen Langkak-tsosta. Jos, kuten vuotta myöhemmin tein, kulkee vanhaa allasta pitkin päivämatkan alas länteen päin, niin tapaa _Döltshu-gumpan_ luona vesirikkaampia pysyviä lähteitä, jotka myöskin kumpuavat altaan pohjasta. Täältä lähtein ja pitkin matkaa Himalajan läpi nimittävät tibetiläiset Satledshia _Langtshen-kambaksi_, elefanttivirraksi, mikä nimi johtuu eräästä, muka elefantin muotoisesta kukkulasta, jolle Döltshu-gumpan luostari on rakennettu. Itse Döltshun luona olevan lähteen nimi on _Langtshen-kabab_ eli: "suu, josta alkaa elefanttijoki"; samoin on Brahmaputran lähteen nimenä _Tamtshok-kabab_, "suu, josta alkaa hevosvirta", ja Induksen lähteen nimenä _Singi-kabab_, "suu, josta alkaa leijonajoki". Neljäntenä järjestyksessä on _Naptshu-kamba_, "riikinkukkojoki". Tibetiläiset väittävät siis Satledshin lähteiden olevan Döltshun luostarin luona, eikä Himalajalla tai Transhimalajalla, joista se kuitenkin saa hyvin vesirikkaita syrjäjokia. He ovat myös vakuutetut siitä, että Langtshen-kamban lähdevesi on Langak-tso'sta (Rakas-talista) alkuisin.

Kun nämä molemmat järvet kuuluvat Satledshin jokialueeseen on ensimäinen kysymys: mikä Tso-mavangiin (Manasarovariin) laskevista joista on Satledshin lähdejoki? Luonnollisesti vesirikkaampi ja pitempi. Tage-tsangpo kuljettaa vettä 11 kuutiometriä sekunnissa, mutta kaikki muut Tso-mavangiin laskevat joet korkeintaan 2-3 kuutiometriä. _Tage-tsangpon Ganglung-jäätiköiden etualalla sijaitseva lähde on siis Satledshin lähde_.

Olemme taas Chalebin niemellä ja huomenna, syyskuun 3. p:nä on ryhdyttävä matkaan pyhän vuoren ympäri. Parkan huomatuin gova on luonamme, aikoen pitää minua kurissa, mutta ilmaisinko minä aikomuksiani! Tseringin, Rabsangin, Namgjalin ja Ishen on tultava mukaan. He ovat lamaisteja ja iloitsevat tilaisuudesta päästä maailman pyhimmän vuoren kiertämisellä likemmäksi autuuden portteja. Mukaan otamme kolmen päivän ruokavarat, tarpeelliset työkalut sekä luonnos- ja muistiinpanokirjan. Korkeat valokuvaustelineet ja veneen tervakangas saavat tehdä teltin virkaa. Tamineitamme on kaikkiaan ainoastaan yksi kevyt hevoskuorma. Ratsastan pienellä ladakilaiskimollani, mutta miehet kulkevat jalkaisin, sillä pyhän vuoren ympäri ei kulje ratsain kukaan muu kuin minunlaiseni pakana. Muun karavaanin oli odotettava meitä Chalebissa, ja minun telttini piti antaa olla paikoillaan, jotta tibetiläiset luulisivat minua illaksi takaisin odotettavan.

Tsering, Namgjal ja Ishe läksivät jo varhain, minä ja Rabsang vähän myöhemmin. Gova tuli väkinensä kysymään, mitä tämä merkitsi ja mihin minä aijoin. Mutta vastasin hänelle ainoastaan: "Minä tulen heti takaisin", ja ratsastin suuntaan P 30° I _Dunglung_-laakson suuta kohti.

Ylhäällä ensimäisten somerikko-kerrostumien välissä odottivat meitä toiset, ja nyt kuljimme suljetussa joukossa milloin ylä-, milloin alamäkeen, jo hävinneiden jäätiköiden kasaamien vanhojen somerikko-kerrostumien yli. Dunglung-joen rannalla lepäilee kaukaisesta idästä tullut khamilainen toivioretkikunta. He ovat pystyttäneet telttinsä ja heidän hevosensa käyvät tuoreessa heinikossa laitumella Somerikko-ylängölle näkyy myrskyisen Langak-tson pohjoinen osa.

Nousemme ylös laaksoa ja pian on molemmilla puolillamme kovasta viheriästä ja violetista kiviseoksesta muodostuneita lujia kallioita, joiden rinteiden juurella on valtaisia sorakeiloja. Suunnattoman isoja sekakivilohkareita on syössyt täällä alas. Vasemmalla jokirannalla, siinä missä tie tulee Tartshenista, on kuution muotoinen pieni talo sekä useita mani-kekoja ja tshorteneja. Tämä on pyhä tie, Kang-rinpotshen ympäri kiertävien toivioretkeläisten tie.

Eräs Gertsestä tullut mies on kiertänyt vuorta 20 päivää ja nyt juuri lopettanut kymmenennen kierroksensa. _Lunglung-do_ on erittäin tärkeä laaksoristeys, siinä yhtyy kolme laaksoa: _Tshamo-lungtshen_ sekä _Dunglung_, ja kolmas on se, jota myöten me nousemme; sen ylemmän osan nimi on _Hledung-pa_. Molemmin puolin on nyt graniitti. Kailasin pohjoinen reuna on teräväsärmäinen ja huippu muistuttaa täällä nelisuippoa. Nyt peittää taas vuoren eräs vuorirenkaan muodostama ylänne, joka ympäröi sen huippua kuten _somma_ Vesuviusta. Illansuussa nousee pääjoen vesi; molempien sivujokien yli kulkee silta. Lohkareita on suuret määrät ylt'ympärillä. Kaikki on graniittia, ja siksi ovat vuorimuodot pyöreämmät ja tylpemmät.

Vihdoin näemme edessämme laakson oikeanpuoleisella rinteellä _Diri-pun_ luostarin. Ylös johtavan tien varrella on suunnaton graniittilohkare, täynnä tavallisia pyhiä kirjaimia. Samoin on siellä pitkiä mani-kekoja, viirejä ja kiviläjiä. Kaikki päivän kuluessa tavottamamme toivioretkeläiset kääntyvät luostariin, jonka vierasmajassa he saavat maksuttoman yösijan. Se oli täpö täysi, kun vielä oli saapunut eräs pembo-lahkoon kuuluva vaeltajaseurue. Viimemainitut tietysti kiertävät vuorta päinvastaiseen suuntaan, ja oikeauskoiset, jotka heitä matkallaan kohtaavat, heittävät heihin ylenkatseellisen silmäyksen. Pidin siis parhaana pystyttää telttini katolle, jolle oli pinottu toivioretkeläisten kuormasto. Täältäkin avautui komea näköala Kailasille, jonka huippu näkyi nyt suoraan etelästä.

Onnistuttuni toteamaan Brahmaputran ja Satledshin lähteiden paikan, oli taas herännyt vanha unelmani _Induksen lähteiden löytämisestä_. Kaikki haluni ja kunnianhimoni olivat nyt siihen keskittyneet. Saatuani munkeilta tietää, että paikka, missä tämä kuuluisa joki "leijonan suusta" kumpuaa, oli ainoastaan kolmen päivämatkan päässä koillisessa, erään korkean solan takana, tuntui minusta yhdentekevältä ja vähäpätöiseltä kaikki muu, kun vertasin sitä tähän tuntemattomaan pohjoiseen maahan tunkeutumiseen. Pidimme sotaneuvottelun, ruokavaroja riitti meillä enää ainoastaan kahdeksi päiväksi ja rahaa olin ottanut mukaani liian vähän. Sitäpaitsi oli asemamme Chalebissa kovin epävarma. Se ei sallinut suurempia uhmatekoja. Päätin sen vuoksi seurata alkuperäistä suunnitelmaani, kulkea toivioretken loppuun ja sitten tehdä Induksen lähteille uuden tutkimusretken Chalebista tai pahimmassa tapauksessa Gartokista.

Syyskuun 4. p:nä sanoimme Diri-pun munkeille jäähyväiset ja kuljimme siltaa myöten joen yli, joka virtaa Transhimalajaan Tseti-latshen-la-solasta. Solan toisella puolen juoksevat vedet Indukseen. Nousimme nyt ylämäkeä, itää kohti, jyrkkää graniittilohkareiden peittämää rinnettä myöten. Oikealla puolellamme on joki, joka saa vetensä Kailasin jäätiköistä; se on lyhyt, mutta hyvin vesirikas. Polku tulee yhä jyrkemmäksi, luikertelee graniittilohkareiden välitse ja johtaa ensimäiselle pikku kukkulalle. Siitä lähtien on maa-ala aina seuraavalle penkereelle asti hieman tasaisempaa. Täältä on komea näköala lyhyelle, typistetylle jäätikölle, joka lähtee Kailasin pohjoiskyljeltä ja saa jääaineksensa eräästä jyrkästi rajotetusta, kaukalomaisesta lumirotkosta. Itään päin lähtee Kailasista tavattoman teräväpiirteinen, huipukas, hammasharjainen vuorenselkä, jonka pohjoispuoli on lumen peittämä. Lumesta näkyy vierinkivikaistaleita, jotka antavat koko vuorensivulle uurteisen ulkomuodon. Jokaisesta lumivaipan liepeestä rientää vaahtoava puro alas jokeen. Meistä vasemmalle, pohjoisessa, on vuoristo kohtisuorasti halkeillutta graniittia, ja sen muodot ovat jylhiä pyramiidimaisia. Pohjoisessa siis suojelevat Kailasia valtaiset graniittipaljoudet, mutta itse vuori on kaikesta päättäen sekakiveä, sen huomaa jo siitä melkein vaakasuorasta kerrostumisesta, joka on selvästi nähtävissä ulkonevista, selväpiirteisistä lumirajoista ja jääjuomuista. Huippu nousee tästä jylhästä vuori-ulapasta kuin tavattoman suuri, kuusikulmainen vuorikristalli.

Erään tavattoman suuren graniittipaaden luona pysähtyy vanhuksemme ja selittää paaden olevan "dikpa-karnak" eli syntisten koetuskivi. Kiven alla on sen ja maan välissä ahdas reikä. Joka on synnitön, tai jolla on edes hyvä omatunto, hän voi ryömiä reijän läpi, mutta jos kuka tarttuu väliltä kiinni, niin on hän lurjus. Kysyin vanhukselta, eikö voisi käydä niin, että laiha lurjus ahtautuisi lävitse, samalla kun paksu kunnon mies tarttuu kiinni, mutta hän vastasi hyvin vakavana, että paksuus ei kokeessa merkitse mitään, vaan riippuu menestys yksinomaan sielullisista ominaisuuksista. Kelpo Ishemme ei sentään liene ollut täysin selvillä omantuntonsa tasapainotilasta, sillä ennen kuin aavistimmekaan näimme hänen jo katoavan kiven alle ja kuulimme hänen huokailevan, ähkyvän ja puhisevan, käsillänsä raapivan ja jaloillaan takaapäin ponnistussijaa etsivän. Kauvan aikaa reijässä aika lailla sätkyteltyänsä huomasi hän lopulta olevan syytä huutaa tukahtuneella äänellä apua. Me nauroimme katketaksemme, mutta annoimme hänen nyt ilmitulleen syntisyytensä takia vielä jonkun aikaa reijässä virua. Sitte vetivät toiset kaksi hänet jaloista taas ulos. Mies näytti tavattoman ällistyneeltä ja pölyiseltä, kun nyt lurjukseksi todistettuna pääsi taas ihmisilmoille. Mutta hän vain kertoi kerran erään rouvan tarttuneen kiinni niin kovasti, että hänet oli täytynyt suorastaan kuin haudasta kaivaa.

Noin 200 askelta kauvempana on eräs toisenlainen koetuskivi tässä mahtavien graniittipaasien sokkelossa, jossa kulkee kuin matalien huoneiden ja muurien välisellä kylänraitilla. Tämän koetuskiven muodostaa kolme lohkaretta, jotka nojaavat toisiinsa niin, että niiden väliin jää kaksi aukkoa. Nyt on vasemmasta aukosta kontattava sisään ja oikeasta ulos, siis oikeauskoiseen suuntaan. Täällä korjasikin Ishe äsken kärsimänsä tappion pujahtamalla molempien reikien läpi. Minä hänelle kyllä sanoin, ettei se ollut mikään merkillinen temppu, kun reijät olivat niin isot, että pieni jakikin olisi mahtunut niistä kulkemaan! Syntiselle on tämä toinen kivi varakivenä, jolla voi ainakin näköjään pelastaa hyvän omantunnon.

Kang-rinpotshen, "pyhän vuoren" eli "jään jalokiven" ympäri tekemämme vaellus on merkillisimpiä Tibetin muistojani, ja minä käsitän hyvin, että tibetiläiset näkevät jumalalliseksi pyhätöksi tämän vuoren, jonka muodot muistuttavat niin silmiinpistävästi tshorteniä, muistomerkkiä, joita pystytetään kuolleitten pyhäin muistoksi temppelin sekä sisä- että ulkopuolelle. Kuinka monesti olin harhamatkoillani kuullut tästä autuaaksi tekevästä vuoresta kerrottavan! Ja nyt vaelsin minä itse toivioretkipuvussa luostarien välisellä tiellä, luostarien, joita on pidettävä rannerenkaan jalokivinä siinä toivioretkitiessä, joka kaartaa Kang-rinpotshea, tätä sormea, joka osottaa korkeuteen, "ylhäisiin, saavuttamattomassa maailmankaikkisuudessa asuviin tähtien veroisiin jumaliin".

Khamin vuorimaasta kaukaisimmasta idästä, Naktsangista ja Amdosta, tuntemattomasta Bombasta, jonka olemassaoIo oli minulle ainoastaan kuulemaan mukaan himmeästi tunnettu, mustista telteistä, joita on siroteltu Tibetin autioihin laaksoihin kuin täpliä leopardin taljaan, etäisen lännen vuorilla sijaitsevasta Ladakista ja eteläisistä Himalajan maista tulee tänne joka vuosi tuhansia toivioretkeläisiä kävelläkseen jalkaisin, hitaasti, syvissä mietteissä neljä penikulmaa tämän "maan navan", autiuden vuoren ympäri. Näin heidän äänettömän kulkunsa, heidän uskovaiset laumansa, joissa oli edustettuina kaikki elämänijät ja sukupuolet, nuorukaiset, tytöt, voimakkaat miehet vaimoineen ja lapsineen, ukot, jotka ennen kuolemaansa halusivat vielä seurata lukemattomien pyhiinvaeltajain jälkiä, varataksensa itselleen onnellisen olemassa-olon, repaleiset miehet, jotka loisina elävät toisten pyhiinvaeltajien armeliaisuudesta, konnat, joilla oli rikos sovitettavana, ryövärit, jotka olivat rauhallisia matkustajia ryöstäneet, päälliköt, virkamiehet, paimenet ja paimentolaiset, kirjavan ihmiskohtaloiden kulkueen sillä ohdakkeisella tiellä, joka mittaamattomien ajanjaksojen kuluttua päättyy Nirvanan suureen, hiljaiseen rauhaan. Ylevinä ja arvokkaina katsovat Shiva paratiisistansa ja Hlabsen jalokivilinnastaan alas näihin lukemattomiin ihmisiin, jotka kiertelevät vuoren juurta kuin pikku kiertotähdet aurinkoa, kiertävät sitä yhä uudistettuina laumoina kulkien ylös länsilaaksoa, Dolma-solan yli ja alas itäistä laaksoa.

Pian huomaa, että suurimmalla osalla näistä yksinkertaisista vaeltajista ei ole edes selvää käsitystä niistä eduista, joita tämä kiertäminen on heille tuottava. Jos sitä heiltä kysyy, niin vastaavat he tavallisesti, että he saavat kuolemansa jälkeen istua Gangrin jumalan läheisyydessä. Yhtä he kaikki lujasti ja järkkymättömästi uskovat, nimittäin, että tämä vaellus tuottaa heille siunausta maan päällä. Se karkottaa kaiken pahan heidän telteistänsä ja majoistansa, suojelee heitä, heidän lapsiansa ja paimeniansa sairaudelta, rosvoilta, varkailta ja vahingoilta, lahjottaa heille sadetta, hyvää laidunta, lisää jakeja ja lampaita, on kuin taikakalu ja varjelee heitä ja heidän omaisuuttansa kuten neljä henkikuningasta suojelee temppelisalien jumalankuvia demoneilta. He kulkevat kepein, kimmoisin askelin, he eivät tunne purevaa jäistä tuulta eivätkä auringon hehkua. Jokainen heidän askeleensa on sen ketjun nivel, jota eivät voi katkaista ihmislasta vainoavat pahat voimat. He alottavat matkansa Tartshen-labrangin luota ja jokainen tienpolvi vie heidät askelta likemmä sitä pistettä, missä rengas sulkeutuu. Ja koko kierroksen ajan rukoilevat he: "_Om mani padme hum_" ja solahuttavat joka kerta sen lopussa rukousnauhan helmen sormiensa välitse.

Mutta yksinpä muukalainenkin lähestyy Kang-rinpotshea kunnioituksen sekaisella pelolla. Se on maailman kuuluisin vuori. Mount Everest ja Montblanc eivät vedä sille kuuluisuudessa vertoja. Silti on miljoonia europalaisia, jotka eivät ole siitä koskaan kuulleet, mutta neljäs-osa kaikista ihmisistä, kaikki hindut ja buddhalaiset, joilla ei ole mitään aavistusta siitä, missä Montblancin huippu kohoaa, tuntevat Kailas-vuoren. Siksi lähestyy sitä samoilla kunnioituksen tunteilla kuin käydessään Lhasassa, Tashi-lunpossa, Buddha Gayassa, Benaresissa, Mekassa, Jerusalemissa ja Roomassa, noissa pyhissä paikoissa, jotka ovat alttariensa luo vetäneet totuuden etsijäin tai synnintuntoisten lukemattomia laumoja.

Vapaaehtoinen oppaamme kertoi juuri olevansa yhdeksännellä kierroksellansa. Jokaiseen kierrokseen tarvitsi hän kaksi päivää, ja hän kiertäisi vuoren kolmeentoista kertaan. Sitä matkaa nimitti hän "kang-kora'ksi", gangrin piiriksi. Olipa hän useita vuosia sitte suorittanut senkin ansiokkaan tehtävän, jonka nimi on "gjangtshap-tsallgen"; siihen tehtävään kuuluu koko tien pituuden mittaaminen oman ruumiinsa pituudella. Yksi ainoa semmoinen kierros vastaa kolmeatoista tavallista, jalan astuttua kierrosta. Minun toivioretkeni ei kelpaisi ollenkaan, koska minä olen ratsain kulkenut, ajatteli vanhus. Jos halusin siitä jotain hyötyä, niin olisi minun se jalkaisin astuttava.

Kun me muutamia päiviä myöhemmin lähestyimme Diri-pua, huomasimme kaksi nuorta lamaa, jotka juuri suorittivat nöyrtymismatkaa vuoren ympäri. He olivat Khamista kotoisin, vieläpä sen maan siitä seudusta, "jossa viimeiset ihmiset asuvat", ja olivat viipyneet kokonaisen vuoden matkalla Kailasille. He olivat köyhiä ja repaleisia, eikä heillä ollut mitään kannettavaa, he kun elättivät henkeänsä hurskaiden ihmisten antamilla lahjoilla. Yhdeksässä päivässä olivat he ehtineet Tartshenista Diri-puun ja loppumatkaan laskivat menevän yksitoista päivää. Kävelin heidän matkassaan puoli tuntia tutkiakseni heidän liikkeitänsä. Ne jakaantuivat kuuteen temppuun. Kuvitelkaamme nuori lama seisomassa tiellä pää hieman kumarassa ja kädet rentoina sivulla: 1. hän asettaa kämmenet vastatusten ja nostaa ne pystysuoraan ylös, samalla taivuttaen päänsä alas; 2. asettaa yhteenpuristetut kätensä leukansa alle, nostaen samalla päänsä taas pystyyn; 3. laskeutuu maahan polvilleen, kurottautuu ja laskeikse tielle pitkälleen, ojentaen kätensä eteenpäin; 4. kohottaa kätensä pään yli, kämmenet vastatusten asetettuina; 5. kurottaa oikean kätensä eteenpäin niin pitkälle kuin ylettää ja raapaisee luulla tiehen merkin, johon hänen varpaansa saavat koskettaa, kun hän taas jatkaa kulkuaan; 6. nousee käsiensä avulla, astuu parilla kolmella askeleella merkkiin ja uudistaa samat temput. Ja sitä menoa sitten ympäri vuoren.

Nopeasti siinä ei kuljeta. He eivät liiaksi kiirehdi, he toimittavat tehtävän maltillisesti, mutta hengästyvät sentään, varsinkin solaan noustessaan. Onpa Dolma-la'sta alas laskeutuvallakin tiellä niin jyrkkiä kohtia, että sille pitkäkseen laskeutumisen täytyy olla oikea urheilijatemppu. Toinen nuorista munkeista oli jo yhden kierroksen tehnyt ja nyt toista jatkamassa. Saatuansa sen yhdessätoista päivässä loppuun, aikoi hän mennä johonkin Tsangpon rannalla olevaan luostariin ja antaa loppuijäkseen muurata itsensä luolaan. Ja hän oli vasta kaksikymmenvuotias! Meidän, jotka korkeassa viisaudessamme nauramme heidän uskonnollista kiihkoansa ja itse-kieltäytymistänsä, pitäisi joskus verrata omaa uskoamme heidän uskoonsa. Haudantakainen elämä on kaikille kansoille hämärä, mutta eri kansojen uskonnolliset käsitykset pukevat sen erilaisiin muotoihin. "Jos huolellisesti tarkastat, niin näet, että _jokaisen_ kuolevaisen toivo, taivaan lapsi, vapisevin käsin ylhää korkeutta kohti osottaa." Mikähän meidän vakaumuksemme lieneekin, meidän täytyy toki ihmetellä niitä, jotka meidän käsityksemme mukaan eksyksissä kulkevat, mutta joilla on niin luja usko, että se voi vuoria siirtää.

Nyt alkoi viimeinen hyvin jyrkkä alamäki, joka vinkkuroi kaikenmuotoisten, -kokoisten ja jos missä asemassa olevien teräväsärmäisten tai pyöreiden harmaiden lohkareiden välitse. Erään kivisen ympärysmuurin nimi on _Dung-tshapdshe_. Sen keskellä on ontto graniittipaasi, jonka syvennyksessä olevan pyöreän kiven pitäisi olla jakin haljenneen kavion muotoinen. Kun uskovainen pyhiinvaeltaja saapuu paikalle, ottaa hän kiven, lyö sillä koverruksen pohjaan ja kääntää sitä siinä kuin huhmaren petkeltä. Sen johdosta syvenee lohkareen kolo lakkaamatta ja puhkaisee varmasti kerran kiven.

Nousemme erästä purojen välistä selännettä myöten. Jokaiselle kalliolohkareelle, jonka yläpinta on jotakuinkaan tasainen, on pinottu pieniä kiviä, ja usea näistä pyramiidin muotoisista kasoista on niin täysi, ettei ainoatakaan kiveä enää mahtuisi. Näiden kivi-merkkien avulla löytävät pyhiinvaeltajat lumipyryssä ja sumussakin tien, jonka seuraaminen ei ole helppoa päiväpaisteessakaan.

Ja lopulta näemme edessämme jättiläiskokoisen lohkareen; sen kivipaljous nousee hyvästi 200-300 kuutiometriin. Se seisoo kun suuremmoinen virstapatsas ihan _Dolma-la'n_ "satulassa", joka on huimaavassa 5,669 metrin korkeudessa. Tämän lohkareen päälle on ladottu pienistä kivistä pyramiidi pitämään pystyssä riukua, jonka päästä lähtee rievuilla ja viireillä koristeltuja, toisesta päästään maahan pystytettyihin tankoihin sidottuja nuoria. Ympärillä on läjittäin sarvia ja luupalasia, enimmäkseen lampaan lapaluita. Ne ovat suosittelulahjoja solalle, jonka pitäisi olla pyhän kierroksen puolivälissä. Lohkareelle saavuttuansa vetää pyhiinvaeltaja peukalollaan kiven kylkeen kokkareen voita, nyhtäisee suortuvan omia hiuksiansa ja iskostaa sen voihin. Hän on siten uhrannut jotakin omasta itsestänsä ja jotakin omaisuudestansa. Siksipä näyttääkin lohkare jättiläistekotukalta, jonka mustat suortuvat tuulessa hulmuavat. Etteivät sitä tibetiläiset hiukset ajan kuluessa kokonaan peitä, se johtuu siitä, että suortuvat ajoittain putoavat ja menevät tuulen mukana. Tämän Dolma-lohkareen jokaiseen loveen on pistetty hampaita; ne muistuttavat ihmishampaista tehtyjä rukousnauhoja. Jos sinulla on irtonainen hammas, niin uhraa sekin solanhengille! Tsering oli pahaksi onneksi jo liian hampaaton, muutoin olisi hän tämänkin käskyn varmasti täyttänyt.