Part 1

Note: Project Gutenberg has the other volume of this work. Volume I: see https://www.gutenberg.org/ebooks/50728

TRANSHIMALAJA II

Löytöjä ja seikkailuja Tibetissä

Kirj.

SVEN HEDIN

Helsingissä 1910, Suomalainen Kustannus-o.y. Kansa.

Wiipurissa 1910, Wiipurin Uusi Kirjapaino- ja Sanomalehti-Osakeyhtiö.

Toisen osan sisällys:

18. Pyhässä kaupungissa. 19. Oleskeluni Shigatsessa. 20. Raga-tsangpoa pitkin. 21. Erakkomunkkeja. 22. Targo-gangri ja Shuru-tso. 23. Muhamed Isan kuolema. 24. Kiertoteitä Tradumiin ja pikimältään Nepaliin. 25. Brahmaputran lähteillä. Ero. 26. Manasarovar. 27. Sotledshin lähde ja Pyhä vuori. 28. Toiselle matkalle. 29. Maailman katolla. 30. Kolmikymmenpäiväinen myrsky. 31. Buptsang-tsangpo, Sisä-Tibetin isoimpia virtoja. 32. Ilmisaatu! 33. Seitsemännen kerran Transhimalajan yli. 34. Uusi matka "valkean täplän" yli. 35. Transhimalaja.

Kahdeksastoista luku.

Pyhässä kaupungissa.

Parhaissa tamineissani ratsastin aamulla entisten oppaitteni saattamana ylös Tashi-lunpon pääkäytävää kohti, missä Tsaktserkan, Lobsang Tsering ja jotkut munkit minua odottelivat. Heidän seurassaan jatkui nyt matka ylempiin seutuihin, synkkien kujasokkeloiden ja ahtaiden, hämärien luostarikäytävien kautta Labrangiin, tashi-laman Vatikaniin, joka valkeine julkipuolineen, siroine isoine ikkunoineen ja pienine jyhkeine kuisteineen kohoaa korkealle yli tämän temppelikaupungin.

Oppaamme ohjaavat meidät hämäriin, kylmiin kamareihin ja pitkin tavattoman jyrkkiä porrasjaksoja. Porras-astuimiin ovat munkkien jalkapohjat jo hivuttaneet syviä kouruja; niiden etureunat on lujitettu rautaheloilla; porraskaiteet ovat kiilloittuneet lukemattomissa käsissä. Sitte tulee valoisaa, kun hetkeksi joudumme avoimeen suojamaan, mutta jälleen tunkeudumme porraskäytävien sisukseen. Minua pyydetään odottamaan eräässä kamarissa, jonka lattialle on aseteltu punaisia pieluksia. Ennen pitkää ilmotetaan, että valtioministeri, pieni pyylevä lama, oli valmis vastaanottamaan minut. Hänen vierashuoneensa, eli kai oikeastaan hänen yksityinen munkkikammionsa, oli aivan pienoinen kamari, mutta sen ikkunasta sai ihmeenkauniin näköalan Shigatsen temppelikaupunkiin ja ympäristön vuoriseutuun. Kamari oli sisustettu oikeaan lamalaiseen tapaan, aistikkaalla loistolla, joka ei tuntunut räikeältä.

Kunnianarvoisa prelaatti istui jalat ristissä punaisilla pieluksilla katetulla, seinään kiinnitetyllä lavitsalla, edessään pieni keltainen, veistoksilla kaunisteltu pöytä, jonka levyyn oli vajotettu silkkiä. Hän kiilsi lihavuuttaan, sisäistä tyytyväisyyttään ja suopeuttaan kuin kardinaali ainakin; kasvot olivat hienopiirteiset, silmät ilmaisivat suurta älyä. Hän nousi kohteliaasti myhäillen tervehtimään minua, pyytäen minua istuutumaan tuolille pöydän ääreen, jolle tuotiin nuo välttämättömät teevehkeet. Yhtä ehdoton välttämättömyys vaatii vaihtamaan "kadah'eja" ja lahjoja. Minä annoin hänelle kashmirilaisen kaiverrellun tikarin ja hän minulle kullatun jumalankuvan. Tunnin verran pakisimme siinä yhtä ja toista, kun pantshen rinpotshe kuului olevan mietiskelyyn vaipunut ja jokapäiväisissä rukouksissaan, joten häntä ei sopinut häiritä ennen kuin hän itse suvaitsi antaa merkin.

Mutta sekin hetki saapui; muuan lama kuiskasi kardinaalille, että minua odotettiin. Yhä korkeammalle käy matka jälleen pitkin sileitä, jyrkkiä portaita avoimien suojamien läpi uusille porrasjaksoille, yhä korkeammalle kohti Tashi-lunpon luostaritemppelin kaikkeinpyhintä. Puhelu hiljenee kuiskeiksi, käytävissä seisoskelee pikku ryhminä lamoja, jotka tähyilevät minua mykkinä kuin kuvapatsaat. Lobsang Tsering kuiskaa minulle, että olemme joutuneet perimäiseen eteiseen, jossa voin vetää mustat kengät jalkaani. Sinne käsketään palvelijani jäämään, vain Robert ja Muhamed Isa pääsevät tulkeiksi mukaan, vaikkakin hänen pyhyytensä olisi mieluummin tahtonut tavata minut kahden kesken.

Juhlallisin tuntein astumme sisälle. Oven suussa kumarran syvään, ja sitte vielä pariin kertaan, ennen kuin seison hänen edessään. Tashi-lama istuu lavitsalla ikkunakomerossa, edessään pieni pöytä, jolla on teekuppi, kaukoputki ja moniaita painettuja lehtisiä. Hän on pukeutunut ihan yhtä yksinkertaisesti kuin mikäkin munkki, yllään tavallisen kuosinen kirsikkapunainen vaatetus, takki, liivit, alusnuttu ja pitkä kangaskaistale, joka togan tavoin heitetään olan yli ja kierretään uumille; sen poimujen välistä pistäytyy näkyviin keltaiset, kullalla kirjaellut alusliivit; molemmat käsivarret ovat paljaat.

Kasvojen vaaleassa värissä kuultaa keltainen vivahdus. Hän on pikemmin pienenläntä kuin keskikokoinen, sopusuhtainen, terve ja tärveltymätön näöltään, ja tuntuu pitkittävän vasta täyttämänsä 25 vuotta korkeaan ikään. Pienissä sievissä, pehmeissä käsissään hän pitelee punaisista kuulista pujoteltua rukousnauhaa. Lyhyeksi leikattu tukka on musta, ylähuulta varjostaa juuri hiukan parranalku, huulet eivät ole paksut ja täyteläiset kuten muilla tibetiläisillä, vaan hienot ja suhdalliset, silmät ovat kastanjanruskeat.

Ystävällisesti nyökäyttäen ojentaa hän minulle molemmat kätensä ja pyytää minua istuutumaan nojatuoliin vierelleen. Huone, jossa hän viettää enimmän osan päivää, on hämmästyttävän yksinkertainen verrattuna ala-ilmoissa olostavan kardinaalin asuntoon. Se on pieni ja kahteen osastoon jaettu -- ulompi on jonkunlainen katoton eteinen, kaikille taivaan tuulille, talven lumituiskuille kuten syksyn sadesäillekin altis; sisempi on askelmaa korkeammalla ja vielä jaettu ristikkoseinäksi päättyvällä sulkukaiteella, jonka takana hänellä on makuuhuoneensa. Ei ainoatakaan jumalankuvaa, ei seinämaalauksia tai muita koristuksia, ei huonekaluja, paitsi jo mainittuja, ei maton palaakaan, paljas kivipermanto vain -- ja ikkunasta liitää hänen kaihoksivan haaveellinen, mutta kirkas ja avoin katseensa yli kultaisten temppelinkattojen, yli niiden alapuolella leviävän syntisen ja saastaisen kaupungin, yli aution vuoriston, jotka sulkevat hänen maallisen näköpiirinsä, kauvas avaraan etäisyyteen kautta tummansinisen taivaankuvun meille näkymättömään Nirvanaan, jossa hänen henkensä kerran saapi rauhan. Nyt laskeusi hän taivaastansa alas, hetken ajaksi tullakseen ihmiseksi. Kaiken aikaa pysyi hän ihmeellisen rauhallisena, hienon ja herttaisen kohteliaana ja arvokkaana, ja puheli lumoavalla, hennolla ja hillityllä äänellä, vaatimattomana, melkeinpä arkana; hän puhui nopeasti ja lyhyin lausein, mutta hyvin hiljaa.

Mistä me haastelimme? Niin, kaikesta maan ja taivaan välillä mahdollisesta, alkaen hänen omasta uskonnostaan, aina Tshang-tangissa villeinä kiertäviin jakeihin asti. Hän osotti valppautta ja kaiken harrastusta, sekä älykkäisyyttä, joka minua hämmästytti -- tibetiläisessä. Milloinkaan ei minua ole haastateltu niin sävyisästi ja samalla niin perinpohjaisesti. Ensiksi kyseli hän, olinko paljon kärsinyt kylmää ja vastuksia Tshang-tangissa, ja pyysi sitten anteeksi sitä, että minut oli vastaanotettu niin huonosti muka; olin saapunut hiljaisesti ja huomaamattomasti, eikä kukaan ollut tiennyt minua samaksi, jonka oletettavasta tulosta oli Intiasta käsin tieto saatu. Mutta nyt järjestettäisiin kaikki minun mukavuudekseni, ja hän toivoi, että saisin hänen maastansa mieluisan muiston.

Sain tehdä selvää omista oloistani ja kotimaastani, Europan maista ja hallitsijoista, Venäjän ja Japanin sodasta, suurista meritaisteluista ja uponneista panssarilaivoista, sodan mahdollisesta merkityksestä Itä-Aasialle, Japanin ja Kiinan keisareista -- jälkimäistä hän ilmeisesti piti mitä suurimmassa kunniassa. Mielellään puheli hän Intiassa vuotta aikaisemmin saamistansa vaikutelmista, isoista upeasti rakennetuista kaupungeista, intialaisesta armeijasta, rautateistä, kaikkialla vallitsevasta loistosta ja rikkaudesta, suuresta vieraanvaraisuudesta, jota lordi sahib (varakuningas) oli hänelle osottanut. Erittäinkin oli häntä ilahuttanut se, että pääsi käymään pyhissä paikoissa, jotka ennakolta hyvin tunsi kuvauksista ja temppelimaalauksista ja joilla oli tärkeä sija suuren uskonluojan Buddhan elämässä. Tashi-lamalle oli Intianmatka siten koitunut toivioretkeksi, vaikka englantilaisten kutsumuksella olikin ollut etusijassa valtiollinen tarkotus.

Minä en ole ensimäinen europalainen, jonka Tubdän Tshöki Nima Gelég Ramgjal, seitsemäs avaran buddhalais-uskon valtakunnan tashi-lama, on ottanut vastaan Tashi-lunpon Labrangissa. Younghusbandin retkikunnan maassakäynnin jälkeen oli syksyllä v. 1904 majuri _W. F. O'Connor_ päässyt hänen puheilleen Intian hallituksen edustajana, mukanaan neljä upseeria Gartokista. O'Connor, joka on oppinut tibetinkielen, oli Younghusbandilla tulkkina Lhasassa ja tashi-lamalla Intiassa, ja hän joutui englantilaisena kauppa-asiamiehenä useasti tekemisiin Tashi-lunpon paavin kanssa. Heti kotimaahansa v. 1906 palattuaan vastaanotti tashi-lama myöskin lordi Kitchenerin ajutantin Fitzgeraldin ja hra David Fraserin.

Varpaisillaan hissuttelevat ja varjoiksi mykistyneet lamat tarjoilivat meille kaiken aikaa teetä ja hedelmiä. Tashi-lama itse joi siemauksen kupistaan yht'aikaa kuin minäkin, ikäänkuin näyttääkseen, ettei hän katsonut itseänsä liian pyhäksi istumaan uskottoman kanssa samassa pöydässä. Minä käytin tilaisuutta pyytääkseni muutamia suosion-osotuksia. Sain ensinnäkin luvan tulla valokuvaamaan hänet, kierrellä vapaasti koko Tashi-lunpossa ja luostarikaupungissa piirustellen ja valokuvia ottaen, vieläpä taattiin minulle _lupakirja vastaiselle matkustelulle hänen maassaan_ sekä saattueeksi yksi Labrangin virkamies ja joitakuita luotettavia miehiä. Kaikki lupaukset täytettiinkin säntilleen, ja ellei Kiina juuri siihen aikaan olisi puristellut Tiberiä lohikäärmeenkynsissään tiukemmin kuin konsanaan, niin olisi tashi-lama varmasti ollut kyllin mahtava avaamaan minulle kaikki portit. Mutta hänen toivioretkeläisten kautta kaikkialla tunnetuksi tullut ystävällisyytensä oli minulle sittemmin mitä oivallisimpana suosituksena, pelastaen minut monesta vaikeasta asemasta. Vielä puoltatoista vuotta myöhemmin sattui, että päälliköt ja munkit sanoivat: "Bombo tshimbo, me tiedämme teidät tashi-laman ystäväksi, me palvelemme teitä."

Kaksi tuntia pakinoittuamme tein lähtöä, mutta tashi-lama painoi minut takaisin tuolille ja virkkoi: "Ei, viipykäähän vielä hetkinen." Ja tämä toistui, kunnes oli kulunut kokonaista kolme tuntia. Mutta nyt oli aika tullut ystävyydenlahjani luovuttamiselle; loistava englantilainen rohtola avattiin silkkikääreestään ja levitettiin esille, herättäen hänessä suurta hämmästystä ja vilkasta mielenkiintoa. Kaikki piti selittää hänelle; morfium-ruisku aistikkaine aluminiumkoteloineen ja kaikkine tarpeineen miellytti häntä erityisesti. Kaksi lääketieteellisen osaston munkkia kävi sitte monena päivänä peräkkäin leirissäni tibetiksi kirjottamassa muistiin rasiain sisältöä ja lääkkeiden käyttöä.

Tästälähtein kohtelivat minua kaikki vielä suuremmalla kunnioituksella kuin ennen, ja oli ilmeistä, että jo samana iltana koko Shigatsen kaupunki tiesi minun viettäneen kolme tuntia hänen pyhyytensä luona. Minä itse kykenin tuskin ajattelemaan muuta kuin tashi-lamaa ja sitä valtaista vaikutusta, minkä hän oli minuun tehnyt. Shigatsessa oleskellessamme sain Tashi-lunpon munkeista monta ystävää, jotka auliisti antoivat minulle kaikkia haluamiani selityksiä. Eräs kertoi minulle, että kunkin tashi-laman, tuntiessaan kuoleman lähestyvän, tulee pyhän lain määräyksestä pysyä istuvassa asennossa, jalat ristissä ja kädet sylissä kämmenet ylöspäin -- mietiskelevän Buddhan asennossa. Hänen viimeisiä hetkiänsä viihdyttelee joukko munkkeja, jotka ympäröivät häntä joka taholta, täyttävät ilman rukoustensa sorinalla, lakkaamatta painavat kämmenensä ja otsansa lattiaan hänen edessään ja suovat hänelle ja hänen erkanevalle sielullensa jumalallisen palvomisen.

Kun hän menettää tajuntansa eikä enää voi hallita ruumistansa, vaan lyyhistyy kokoon, tuetaan häntä, ja kuoleman tultua pidellään ruumista niin, että se jäykistyy tuohon pyhään asentoon. Vainaja puetaan papilliseen ornaattiin -- jokainen vaatekappale on uusi ja ihan käyttämätön --, sitte asetetaan päähän korkea hiippa. Kuolinrukouksia hymistään, mystillisiä menoja toimitetaan, ja niin pian kuin mahdollista asetetaan ruumis istuvassa asennossaan metalliastiaan, joka sitte täytetään suolalla ja ilmanpitävästi suljetaan. Sitte laitetaan hänen hautakammionsa kuntoon; kun tämän täytyy olla jyhkeässä kivirakennuksessa sekä komeasti ja taiteellisesti sisustettu, niin saattaa kulua pitkiä aikoja ennen kuin hänen tomunsa pääsee lopulliseen lepoon.

Tadshi-lama on Dhyani-Buddhan nykyisen maailmankauden ruumiillistumismuoto, Amitabha, ja kuoleman jälkeen Amitabha siirtyy jonkin vastasyntyneen pojan ruumiiseen; on vain vaikea saada tietää. missä tämä on. Kirjeellisesti tiedustellaan koko Tibetistä ja kaikkialta lamalaisista naapurimaista, onko ilmestynyt ketään hengenlahjoiltaan harvinaisen etevää poikalasta. Lukuisia vastauksia saapuu. Vähitellen valikoittuu pienempi ryhmä, jossa oikean täytyy varmasti olla. Poikien nimet kirjotetaan paperisuikaleille, jotka kokoonkäärittyinä asetetaan kannelliseen astiaan, ja suurin uskonnollisin juhlatoimituksin arvotaan sieltä uusi pantshen rinpotshe.

Monia niteitä tarvittaisiin Tashi-lunpon laisen luostarin seikkaperäiseen kuvailemiseen -- eikä se kävisi päinsä ilman elinaikaista innokasta tutkintaa vaativaa perusteellista lamalaisen kirkon tuntemusta. Minä tyydynkin senvuoksi mainitsemaan vain omia näkemiäni.

Tashi-lunpoa älköön kuviteltako yhdeksi ainoaksi jättiläismoiseksi rakennusryhmäksi, vaan muurin ympäröimäksi luostarikaupungiksi, jossa on vähintäinkin sata taloa, ne hyvin säännöttömästi rakennettuja ja ryhmitettyjä. Sen perusti v. 1445 Ge-dun-dup, Tsongkapan veljenpoika, joka oli v. 1439 nimitetty gelugpa-lahkon ensimäiseksi suurlamaksi, vaikkei hänellä vielä ollut dalai-laman arvonimeä. Nykyinen Lhasan suurlama, Nga-vang Lobsang Tubdän Gjaumtso, joka on nyt ollut 34 vuotta virassa, on järjestyksessä kolmastoista. Roomalaisten paavien isolle lukumäärälle eivät he siis ollenkaan voi vetää vertoja. Tashi-lunpon ensimäinen pantshen rinpotshe oli nimeltään Pantshen Lobsang Tshöki Gjaltsan ja hoiti paavinvirkaansa vuodesta 1569 vuoteen 1662, siis kokonaista 93 vuotta - varmaankin maailmanennätys!

Hänen hautakappelinsa on _Tshukang-shär_ eli itäinen hauta. Sen julkipuoli on juhlaleikkien nelikulmaiselle kartanolle päin; oviholvi on ylimmän katsojalavan tasalla, katto on tehty kullatuista vaskilevyistä. Hautakappelin sisus saa valjunkeltaisen valonsa hopeaisissa kupeissa ja messinkimaljoissa palavista voisydämistä. Näiden voilamppujen ohella näkee kammiossa vertauskuvallisten esineiden lisäksi joukon jykeviä kultaisia ja hopeaisia maljoja ja pikareita, rikkaiden pyhiinvaeltajien lahjoja. Niissä on puhdasta vettä, jauhoja, ohria, riisiä ja muita syötäviä uhrilahjoja. Hautamuistomerkki itse on tshorten, joka muistuttaa porras-askelmilla, kaiteilla ja siltamilla varustettua pyramiidia; se on 6-7 metriä korkea. Koko etupuoli on koristettu kullalla ja hopealla -- veistoksilla ja arabeskeilla sekä lukuisilla vajotetuilla jalokivillä. Ylimpänä on metrin korkuinen "gao", jossa istuu vainajan patsas, päässään se tavallinen hiippa, jossa Tsongkapa aina kuvataan ja jota runsaasti näimme juhlaleikeissä. Patsaan kohotettuihin käsiin on asetettu joukko pitkiä, silkkisiä "kadah'eja", jotka laskeutuvat muistomerkin molemmin puolin säteettäisesti ja kiehkurana kuin ohut, kepeä verho. Muistomerkkiä muuten ympäröitsevät lukuisat "tankat", temppeliliput, jotka ovat maalatut Lhasassa ja Tashi-lunpossa ja esittävät kohtauksia uskonnon perustajan ja kirkko-isien elämästä.

Toisen ja kolmannen ylipapin, pantshen Lobsang Iishen (1663-1737) ja pantshen Lobsang Palden Iishen (1737-1779) hautakappelit ovat rakennetut tarkoin yllämainittujen mukaisesti, mutta kolmannen holvipilarien välissä riippuu kyltti, johon on korkein kirjaimin piirretty keisari Kien Lungin nimi. _Koeppen_ antaa mieltäkiinnittäviä tietoja tämän suuren mandshu-keisarin suhteista kolmanteen tashi-lamaan. Kien Lung oli moneen kertaan kirjeellisesti kutsunut suurlamaa Pekingiin, mutta tämä vainusi pahaa ja koetti kaikin tavoin kieltäytyä kunniasta. Mutta keisari ei ennen hellittänyt, kuin prelaatin lopulta oli lähteminen matkalle heinäkuussa v. 1779. Kolmikuukautisen matkan jälkeen hän pääsi Kum-bumin luostariin. Kaikkialle pyhän karavaanin tien varrelle keräytyi joukoittain toivioretkeläisiä, jotka palvoivat suurlamaa ja toivat hänelle lahjoja. Kum-bumissa hän vietti talvea, ja siellä hänen piti joka päivä painaa useampia tuhansia kätensä jälkiä paperiin, saaden näistä pyhänjäännöksistä hyvän maksun. Yksi ainoa äveriäs päällikkö kuuluu hänelle lahjottaneen 300 hevosta, 70 muulia, 100 kameelia, 1,000 kirjailtua kangaskappaletta ja 150,000 hopeamarkkaa. Saattueenaan prinssejä, ruhtinaita, virkamiehiä ja sotureita sekä lopuksi myöskin keisarin ylihovilama Tshantsha Khutuktu, saapui hän jälleen kaksi kuukautta matkustettuansa Kien Lungin kesäkaupunkiin, missä hänet vastaanotettiin suuremmoisella loistolla ja komeilla juhlilla, jotka sitte pitkittyivät hänen myöhemmin joutuessaan Pekingiin. Mutta siellä äkkiä päättyi surullisesti kaikki tämä maailmallinen uhkeus. Tashi-lama sairastui ja kuoli, ja väitettiin mahtavan keisarin myrkyttäneen hänet, koska epäili hänen aikoneen Intian englantilaisen kenraalikuvernöörin avulla vapautua Kiinan yliherruudesta. Mutta keisari tekeysi lohduttomaksi, antoi palsamoida ruumiin ja luetutti enemmän kuin kolme kuukautta kuolinrukouksia kultaisen sarkofagin ääressä, kunnes vainaja hartioilla kannettiin koko tuo seitsemän kuukauden jalkamies-taival Tashi-lunpoon.

Tänä ensimäisenä päivänämme kävimme m.m. myöskin n.s. _Namgjal-lhakangissa_, Tsongkapan temppelissä, isossa pylvässalissa, jossa on tuon suuren uskonpuhdistajan jättiläismoinen kuvapatsas. Tsongkapan nimi on lamalaisessa kirkossa yhtä kuuluisa ja kunnioitettu kuin itse Buddhan; en muista hänen kuvansa puuttuneen ainoastakaan Tibetissä näkemästäni temppelistä. Hän syntyi v. 1355 Amdossa, tietenkin monenmoisissa yliluonnollisissa olosuhteissa. Kolmen vuoden ikäisenä päätti hän kääntyä pois tästä maailmasta, ja siinä mielessä leikkasi häneltä äiti hiukset; näistä versoi Kum-bumin ("sadantuhannen kuvapatsaan" temppelin) kuuluisa ihmepuu, jonka lehdissä Pater Huc omin silmin on lukenut pyhiä kirjaimia. Valitettavasti osui oma käyntini Kum-bumissa v. 1896 talviseen aikaan, jolloin pyhä puu oli lehdetön.

Perinpohjaisten opiskelujen jälkeen kypsyi Tsongkapassa päätös uudistaa kovin tärveltynyt lamaismi, ja useammissa julkisissa väittelytilaisuuksissa hän kumosi kaikki vastustajansa, aivan kuten Luther. Hänen oppilastensa lukumäärä kasvoi nopeasti, ja v. 1407 perusti hän Lhasan tienoolle Galdanin luostarin, tullen sen ensimäiseksi apotiksi, ja sittemmin molemmat yhtä suuret ja kuuluisat Drepungin ja Seran luostarit. Tsongkapa sääti lahkonsa munkeille naimattomuuden, nimittäen lahkonsa "gelugpa'ksi", "hyve-lahkokst"; sen tunnusmerkiksi tuli keltainen myssy, vanhojen buddhalaisten munkkien pyhä väri. Keltamyssyt ovat Tibetissä nykyään paljoa lukuisammat kuin punamyssyt. Tsongkapa kuoli v. 1417 ja on haudattu Galdaniin, missä hänen sarkofaginsa eli "tshorten'insa" leijuu vapaasti ilmassa. Häntä pidetään Amitabhan ruumiillistumismuotona, joten hän elää edelleen ystävässäni, nykyisessä tashi-lamassa, aikaisemmin elettyänsä niissä viidessä tashi-lamassa, joiden hautoja olimme parhaillaan katselemassa.

Neljännen tashi-laman, pantshen Tenbe Niman (1781-1854) hautakappeli, hänen kuolinvuonnansa rakennettu, muistuttaa edellisiä. Viidennen, pantshen Tenbe Bangtshukin (1854-1882), näyttää tietysti uudemmalta ja puhtaammalta; se on sekä sisältä että ulkoa erinomaisen rikkaasti ja upeasti koristeltu. Hänen tshorteninsa etupuoli hohtelee kultaa, turkooseja ja koralleja; mutta räikeänä vastakohtana puhtaalle lamalaiselle luostarityylille ovat eräs intialainen lasi-kattokruunu ja muutamat tavalliset lasipallot, viimeksimainitut sinisestä lasista ja peililasista tehtyjä -- halpaa taiderihkamaa, jota näkee maalaispuutarhoissa ja kyläravintolain edustalla. Alttaripöydällä on tavanmukaiset uhriastiat, niistä monet ihan erityisen hienoja ja aistikkaita. Tämä hauta saapi yleisöltä osakseen runsaammin lahjoja kuin muut, monet kun ovat itse nähneet vainajan. Jokaisessa tshortenissa on suurlama haudattu ihan ylös pyramiidiin oman kuvansa taakse.

Paitsi parissa kansanhuveissa käyntiäni käytin Shigatsessa asianhaarain pakosta viettämäni 47 päivää parhaastapäästä vierailuihin luostarissa, piirrellen ja valokuvaten mielenkiintoisia yksityiskohtia, tarkaten munkkien jokapäiväistä elämää ja tapoja, ollen saapuvilla lueskeluissa ja lausuntaharjotuksissa ja yhä enemmän syventyen kirkkopääkaupungin elämään.

Nykyään on Tashi-lunpossa 3800 munkkia; juhla-aikoina karttuu heidän lukumääränsä naapuriluostareista viideksituhanneksi. Heistä on kaikkiaan 400 kotoisin Ladakista ja muista läntisen Himalajan maista; jotkut harvat ovat mongooleja, muut tibetiläisiä. Kirkkomusiikista huolehtii 240 munkkia, tanssimisesta 60. Tanssia on vain kahdesti vuodessa; väliaikoina talletetaan arvokkaita tanssipukuja sinetityissä arkuissa "ngakang'issa", varastohuoneessa, joten ne kestävät vuosisatoja. Helmik. 16. p:nä tapasin loppumattoman jonon nunnia, jotka olivat naapuritemppeleistä tulleet pyytämään tashi-laman siunausta uudelle vuodelle. Kaikki ikäkaudet olivat edustettuja, vanhoista kurttuisista vaimoista ihan nuoriin tyttöihin asti. Hirveän rumia ja likaisia olivat he kaikki; koko parvessa huomasin ainoastaan kaksi välttävän sievää. Tukka oli lyhyeksi leikattu, vaatetus muistutti munkkien pukua; joitakuita olisi otaksunut miehiksi, ellei olisi toisin tiennyt.

Viimeksimainittuna päivänä pääsin jälleen tashi-laman puheille, valokuvausvehkeet mukanani. Tällä kertaa oli seurassani ainoastaan Muhamed Isa. Kohtauksemme tapahtui samassa puoli-avoimessa huoneessa kuin edelliselläkin kerralla. Hän oli yhtä herttainen kuin silloinkin ja johti puheen-aineen jälleen etäisiin maihin, kauvas pois tästä suljetusta Tibetistä. "Mikä on Jarkantista länteen?" kysyi hän.

"Pamir ja Turkestan."

"Ja sieltä länteen?"

"Kaspian meri, jolla kulkee isoja höyrylaivoja."

"Ja Kaspianmerestä länteen?"

"Kaukasia."

"Ja minne tullaan, jos kuljetaan yhä edemmä länttä kohti?"

"Mustallemerelle, Turkkiin, Venäjälle, Itävaltaan, Saksaan, Ranskaan ja sitte Englantiin, joka on ulkona valtameressä."

"Ja mitä on tuon valtameren länsipuolella?"

"Amerika, ja sitte jälleen valtameri, jonka takana on Japani, Kiina ja taaskin Tibet."

"Maailma on mittaamattoman avara", virkahti hän miettivästi ja nyökkäsi minulle ystävällisesti hymyillen.

Valitettavasti ei hänellä valokuvassa ole lumoavaa myhäilyänsä, vaan on hänen katsantonsa totinen. Kenties hän ajatteli, voisiko olla vaarallista jäljennyttää itsensä uskottomalla muukalaisella oman luostarikaupunkinsa keskessä. Jonkun ajan kuluttua hän antoi merkin, ja nyt toivat muutamat munkit huoneeseen hänen kunnialahjansa minulle: kaksi kappaletta sitä kirsikkapunaista villakangasta, jota kudotaan Gyangtsessa, muutamia kaistaleita kullalla kirjailtua kiinalaista kangasta, kaksi hopeareunaista vaskimaljaa ja kullatun lautasen sekä samanlaisen kannen porsliinikuppia varten. Omakätisesti antoi hän minulle sitte kullatun, punaiseen ja keltaiseen silkkiin puetun jumalankuvan sekä ison vaaleankeltaisen "kadah'in". Jumalankuva oli istuva sinitukkainen Buddha, päässä kruunu ja kädessä malja, josta versoi kasvintaimi; se esitti tashi-laman omaa alkumuotoa Amitabhaa, joten lahja oli tarkotettu paljoa merkitseväksi, taaten minulle pitkää ikää.