Part 14

Sitte hän siirtihe vaunun oven välitse, lausuen vielä kohteliaisuuksia, pyytäen anteeksi ja selitellen.

* * * * *

Kustavin vanhempien asunnossa, sohvalla, istui vanhan rouvan vieressä Pirkitta, pöydän ääressä istuivat kälyt ja nuori "naisvihaaja", jolla nyt, niinkuin aina, oli kirja käsillä. Kustavi oli nojautunut vanhimman sisarensa nojatuolia vastaan, joka oli likinnä hänen rouvansa istumasijaa, ja Leena istui sohvankulmaan painuneena äitipuolensa vieressä, ja katseli sieltä tyytyväisenä, kun hän näki toisten kasvojen ilostuvan.

Paperikääröt, kirjoitetut liput, sanomalehdistä leikatut pätkät kohoelivat pöydälle levitettyinä Pirkitan edessä, ja yhä hän laukusta veti esille uusia. Ne olivat ruuanlaittoneuvoja, lenninki- ja käsityömalleja ja ohjauksia talouden hoitamiseen, jota kaikkea Pirkitta oikein himoten kokoeli; niitä kerjäeltiin kokeneilta perheenäideiltä, vaihdettiin ystävättärien kesken, leikattiin sanomalehdistä. Siinä kiihkeästi selaellessa, siirtyi aivan sattumalta joku lippu sen kirjan lehdille, jota nuori herra lanko luki; vihaisesti hän työnsi sen takaisin, mutta kun niitä häijysti ja uhkaavasti rupesi kasaantumaan yhä enemmän juuri sinnepäin, niin hän nosti pois kirjan pöydältä ja luki sitä, käsissään pidellen ja tuoliaan kiikutellen. Tätä Pirkitan pientä pilaa ja vanhan rouvan hyvin teeskenneltyä totisuutta, kun hän juhlallisesti nyökäytti päätänsä ja ihaelevin silmin katseli noitten aarreläjien loppumattomuutta, joihin yhä jostakin laukusta lisääntyi uutta, -- silmäeli veitikkamaisena kolme tyttöä ja Kustavi.

-- Minä en voi häntä kyllin kiittää, sanoi Pirkitta, kädellään osoittaen Kustavia, -- siitä että hän aina ja kaikessa antaa minun yksinäni johtaa taloutta; sitä tehdessä ja laverrellessa Kultatukan kanssa -- Kultatukka sai siinä osakseen hellän katseen -- kuluu päivä niin hauskasti ja nopeasti, ja illoin istumme yhdessä ja Kustavi lukee ääneen. Koulumestarin tyttärenä minä tietystikin osaan lukea yhtä hyvin kuin isä osasi, mutta hän, tehdäkseen sen oikein kauniisti, esitti kaikki niin leveästi ja kirjoituksen mukaisesti, johon en minä pysty, kun Kustavi sitä vastoin lukee niin kuin puhutaan; ja minä mieluummin lakkaan kokonaan lukemasta kuin esittelen kaikki ikäänkuin rukousta lausuisin; siitä kärsii kauneinkin kirja.

Sivuhuoneen ovi avautui ja vanha herra astui kamaristaan.

-- Vai täälläkö te olette lapset? Se on hyvä. Miten käyvät kaupat?

Hän osoitti levällään olevia paperiliuskoja, jotka äkkiä hajosivat ilmaan, ja panivat tytöt nauramaan. Pirkitta nousi ja lämähytti kädet yhteen päänsä yli.

-- Eihän siitä mitään vahinkoa, sanoi Fischer vanhempi, -- arvelen, että ne löytyvät ja sinä ne saat säntillisesti takaisin. Ovathan ne numeroidut? Mutta nyt seuraa "Suudelma", Hofburg-teaatterin näytelmävarastoon kuuluva kappale.

Hän sulki miniän syliinsä ja antoi tämän hyväilyn kestää tavattoman kauvan. Pirkitta hiukan taipuutui poispäin.

-- Vai kestääkö se niin kauvan? kysyi hän.

-- Se täyttää koko illan.

Nauraen nuori rouva riistäytyi irti.

-- Voi isä, tänään sinä taas olet erittäin hyvällä tuulella, sanoi vanha rouva.

-- Aina, kun näen teidät iloisina ja tapaan nuo molemmat meillä terveinä ja tyytyväisinä. Mutta -- mutta, Kustavi, liitostasi lankee sentään varjo minun taloni rauhaan.

-- Jumalan tähden, isä! huudahti Kustavi kiivaasti.

Hän kyllä huomasi, että vanha herra vilkasi nuoreen lukijaan, joka ei aavistanut mitään pahaa.

-- Niin, veljesi, tuo poika tuossa tuottaa minulle paljon huolta. Nähtyään miten sinä löysit onnen, hän luulee voivansa sen löytää samalta tieltä, eikä enään ajattele muuta, kuin liittojen solmimista palvelustyttöjen kanssa.

Odottamaton tapaus seurasi. Nuori "naisvihaaja" ei punastunut, hän kohotti päänsä kirjasta ja hiukan hämillään hymyillen, sekä epäröivänä että rohkeasti, hän sanoi:

-- Kyllä minä ihan saatan seurata vanhimman veljeni esimerkkiä.

-- Vanhemman veljesi esimerkkiäkö?

Lyöden kätensä kokoon Fischer vanhempi peräytyi pari askelta ja tuijotti säikähtyneesti nuorinta lastansa.

-- Ethän sinä toki sillä tarkoita, että jo sinäkin olet lapsenpiialle lapsen...

Silloin nuori mies lensi tulipunaiseksi, hän viskasi kirjansa kiinni ja karkasi tiehensä.

Vanha herra katseli hänen jälkeensä ja veti kellonsa.

-- Pian on illallisaika, lausui hän, -- siis minun heti täytyy lähteä tekemään sovintoa.

-- Vai, sanoi vanha rouva, -- että me tavallisuuden mukaan odottaisimme kunnes hän on juossut sinua pakoon ja sinä olet ajanut häntä takaa kaikkien huoneitten läpi, kunnes olette väsyneet lapsellisuuksiinne? Ei, minä pyydän! Pirkitta menee häntä noutamaan.

Pirkitan mentyä soi kello. Kustavi meni katsomaan, kuka sieltä niin myöhään tulisi. Ensimmäisessä huoneessa hän kohtasi Körblerin.

-- No Körbler, sinäkö täällä?

Tämä tarjosi hänelle kätensä.

-- Suo anteeksi, sanoi hän, -- että tulen näin myöhään, ja ulkopuolella kotiasi. Viipymiseni täällä on niin rajoitettu, minulla on kiirettä enemmän kuin aikaa, enkä tahtonut matkustaa pois ennenkuin olin tavannut sinut ja nauttinut sinun onnesi näkemisestä.

Kustavi esitteli hänet perheelle, viimeksi Pirkitallekin, joka oli palannut karkurin kanssa.

-- Hauska teihin tutustua, herra Körbler, sanoi nuori rouva. -- Mieheni on minulle paljon teistä kertonut.

Paksu herra katseli epäillen Kustaviin, sitte Pirkitan kasvoihin: ei pieniäkään ivan ryppyjä, ei teeskenneltyä myhäilemistä! Jos tuo kaikki sitte oli hänelle opetettua, mutta hän todellakin käyttäytyi niinkuin "sivistynyt nainen". Mutta herra oli hiukan hämillään ja unohti kokonaan vakuuttaa, että häntähän se oikeastaan suuresti ilahutti...

-- En tahtonut matkustaa pois ennenkuin olin nauttinut ystäväni onnen näkemisestä.

Hän vielä kerran löperteli sen lauseen, niinkuin papukaija.

-- Onko hän sitte niin onnellinen? kysäsi Pirkitta, katsellen miestänsä.

Kustavi hymyili vaieten.

-- Niin näettekö, jatkoi hän, -- hän jää vastausta vaille. Miten ikävä, jos te ainoastaan sentähden olisitte tehnyt pitkän matkan. Tiedättekö herra Körbler, terveyttään ja onneaan ei kukaan ajattele eikä näytä muille ja joka kolmannellehan se tuottaisikin vaan kateutta, tai häntä ikävystyttäisi. Nuo lahjat ovat tasan mitatut vain kahdelle, ja jos he säästäväisesti niitä käyttävät, niin ne hyvin riittävät elämän ajaksi. Eikö niin Kustavi?

Körbler huokasi. Fischer vanhempi ojensi vanhalle rouvalle kätensä pöydän yli.

-- Muoriseni, lausui hän, -- kyllä me huoleti voimme toivottaa noille molemmille yhtä pitkää ikää, kuin itsellämme on.