Chapter 5

Hauskalta tuntui päästä muutamaksi päiväksi tuon toverini seuraan. Meillä oli keskenämme monta viatonta huvitusta, joissa aika kului rattoisasti. Milloin kävimme yhdessä marjoja poimimassa tai kalastelemassa, milloin taas läheisessä havumetsässä leikimme sotilaina tai vierittelimme kiviä pitkin jyrkkää kallionseinää alas ja kuuntelimme siitä syntyvää pauketta. Usein juttelimme myös satuja toisillemme.

Mutta voin sanoa, että pyrin tuohon taloon vieraaksi toisestakin syystä. Toverini koko koti tuntui näet minusta peräti miellyttävältä. En osaa sanoa, mikä sen vaikutti, mutta niin vaan tuntui minusta aina sinne saapuessani, kuin olisin astunut johonkin rauhoitettuun paikkaan, kau'as elämän levottomasta hyörinästä. Ja kuitenkin oli se vaan tavallinen talonpoikaistalo. Huoneet olivat yksinkertaisia, vanhanaikuisilla huonekaluilla varustettuja. Mutta tavallista suurempi järjestys ja siisteys vallitsi niissä. Kaikkialla oli kodikasta, kodin rauhallisuus ja lämpimyys huokui sieltä vastaan.

Isäntä oli jo vanha mies ja vanhan-aikuinen tavoiltaankin. Käytti itse muun muassa vielä pukumallia, jota viime vuosisadan alussa hänen kotiseudullaan käytettiin; muu väki talossa kyllä noudatti nykyaikaisempaa pukumallia. Ukon koko olennossa oli jotakin juhlallista. Harmaat hiukset valuivat hartioille, kasvot ilmaisivat ankaraa vakavuutta, mutta samalla myöskin lempeyttä. Häntä katsellessa muistuivat elävästi mieleen raamatun patriarkat. Sen näköisiä hekin mahtoivat olla.

Emäntä oli hiljainen, lempeä olento. Alituiseen oli hän toimissaan, hyörien sinne tänne, mutta aina tyyneys ja ystävällinen hymy kasvoillaan. -- Sitä paitsi oli talossa useampia jo täysikasvaneita poikia ja tyttäriä. Toverini oli nuorin talon lapsista. Mutta tästä väkirikkaudesta huolimatta kävi tuossa talossa kaikki merkillisen tyynesti ja tasaisesti. En koskaan havainnut mitään närkästystä väen kesken, ei koskaan kuulunut nurjaa sanaa, vielä vähemmin törkeätä ja sopimatonta puhetta. Ei milloinkaan puhuttu pahaa naapuritalojen oloista; jos joku vieras sellaista yritti, katkaistiin puhe talonväen puolelta jollakin sovittavalla lauseella. Erityinen Jumalan siunaus näkyi tässä talossa vallitsevan niin perheolojen kuin varallisuudenkin puolesta; sillä talo, vaikk'ei rikas ollutkaan, oli kuitenkin hyvästi toimeen tuleva.

Mistä lähteestä valui onni ja rauha tämän suomalaisen talonpojan majaan?

Varmaankin oli tälläkin perheellä aikoinaan ollut koettelemuksen päiviä. Nyt oli taistelut taisteltu, rauha oli astunut sydämiin, ja se rauha kuvastui kaikissa ulkonaisissakin oloissa. Minä näin tämän perheen sunnuntaisin ja muulloinkin kokoontuvan raamattunsa ympärille. Se avattiin, ja isäntä luki siitä jonkun luvun. Se raamattu oli vanha ja kulunut. Sitä oli nähtävästi paljon käytetty. Ja minä aloin aavistaa, mistä lähteestä tämän perheen rauha valui.

2. Sillä kerralla, josta kertomukseni alussa mainitsin, sain tästä talosta viedä erityisen muiston mukaani. Olin jo viipynyt siellä moniaita hupaisia päiviä ja tein poislähtöä. Istuimme tuvan portailla, talon vanhukset, toverini ja minä. Oli ollut puhe siitä, miksi me nuoret miehiksi tultuamme aivoimme. Mitään varmaa ei tästä asiasta tietysti voitu sanoa puolelta eikä toiselta. "Tulevaisuutenne olkoon Herran kädessä", sanoi isäntä puheen lopulla. Emäntä huokasi syvään ja katsahtaen poikaansa silmillä, joissa asui hellä, pelonsekainen toivo. Se oli se huokaus, jonka niin moni äiti lähettää Korkeimman tykö rakastetun pojan tai tyttären tulevaisuuden tähden. Oi sitä äidin rakkautta ja hellyyttä!

Ryhdyin viimein lausumaan jäähyväisiäni talonväelle. Isännälle käteni tarjotessani tarttui hän siihen lujasti ja piti kauan omassaan. Kirkas kyynel nousi hänen silmäänsä, ja näin että hän olisi tahtonut paljonkin sanoa, ellei liikutus olisi estänyt.

"Olkaamme aina _rehellisiä_", lausui hän viimein vapisevalla äänellä, "rehellisiä Jumalan ja ihmisten edessä, kyllä sitten meidän täällä ajassakin hyvin käy!"

Läksin kotimatkalle. Kesäistä metsätietä vaeltaissani oli alati silmäini edessä tuo korkeavartaloinen vanhus, kyynel silmässä, ja alati soivat korvissani hänen sanansa: "olkaamme aina rehellisiä!"

Nämä olivatkin vanhuksen viimeiset sanat minulle. En saanut enää koskaan häntä nähdä, sillä pian sen jälkeen vaipui hän ikuisen rauhan majoihin.

Olen sittemmin tutustunut moneen talonpoikaiskotiin rakkaassa Suomessamme. Ja, Jumalan kiitos, vielä löytyy niissä kodeissa Jumalanpelkoa, kuntoa ja rehellisyyttä ja pitää edelleenkin löytymän, jos vaan kasvava polvi osaa säilyttää näitä esi-isäin aarteita. Mutta rakkaimman muiston olen saanut tuosta talosta, jossa lapsuuteni aikana joskus oleskelin.

Olen sittemmin myös kuullut monta hyvää opetusta rehellisyydestä ja muista hyveistä, mutta valtavimpana kaikuu minulle vielä nytkin tuon vanhuksen vapisevalla äänellä ja kyynelsilmin lausumat sanat: "Olkaamme aina rehellisiä, rehellisiä Jumalan ja ihmisten edessä!"

54. Töllin aarre.

1. Tölli pieni kallellansa seisoi mäen laidassa; siinä äiti lapsiansa vaalieli armasna.

2. Katovuott' ol' ollut monta. Kärsintähän puuttehen perhekuntaa avutonta hätä neuvoi yhteinen.

3. Pala leivän karkeainen ravintona lasten on, mutta mieli nurkuvainen täällä oli koditon.

4. Siunaukseen saman Herran, joka lesken Zarpatin jauhot riittämään sai kerran, luotti äiti tämäkin.

5. Siunaten ja rukoellen pienosille leivästä jakoi äiti, kertoellen heille Luojan ihmeitä.

6. Patriarkat, tuomaritkin tuttuja jo heille on, Tobiat ja Daviditkin, Salomokin verraton.

7. Aapiskirjan, katkismuksen kun he ehti oppia, tuntevat he kaipauksen saada lisää lukea.

8. Raamattu, tuo kirja parhain, josta kaikki ihmehet äiti heille kertoi varhain, oi jos sen ois saanehet!

9. Kirveskalskehella isä leipää suuhun yhdeksään saanut ei, vaan äiti lisää työtä teki yhtenään.

10. Ravinto se niukanlainen tölliss' oli aina vaan; vaatetuskin vajavainen. Miten kirjan hankkiskaan?

11. Raamatun tok' armaillensa tahtoi äiti toimittaa, vaikk' ois vuoret saadaksensa pitänytkin louhentaa.

12. Kärsi nälkää, teki työtä; rukin ääressä hän näin kehräs monta pitkää yötä kehruuksia emäntäin.

13. Ponnistusta kauan kesti; viimein voitto saatihin, vaikka tautikin se esti pääsemästä maalihin.

14. Jopa kirstun laatikosta markkaa löytyi kymmenen; Piplian niill' äiti ostaa, vahvan, nahkakantisen.

15. Uusi aika, armahampi, koittaa pikku pirtissä, kuiva leipä makeampi ompi siitä päivästä.

16. Aamusilla kirja varhain lukea jos otetaan, illoin kääritähän parhain, laatikkohon lasketaan.

17. Siitä lasten vaisu henki voimaa, ravintoa juo, perheen koko elollenki siunauksensa se tuo.

18. Vähitellen tuosta vaihtuu vuodet pitkät puuttehen, öisen usvan lailla haihtuu, päivä koittaa jällehen.

19. Taivas avaa akkunansa, hedelmänsä jakaa maa; äiti saapi lapsiansa puutteetoinna kasvattaa.

20. Varttuneina maailmalle töllin lapset kulkevat, nukkumahan nurmen alle toiset taasen muuttavat.

21. Suojanaan on eri teillä elämän ja kuoleman äidin rukous ollut heillä, kallis sana Jumalan.

22. Vanha äiti, kaihomiellä odotellen kutsua Herran iloon, elää vielä muistain pyhää lausetta:

23. Nuori olin, vanhenneeksi tulin, mutt'en hurskasta Herran nähnyt hyljänneeksi enkä hurskaan lapsia.

"Kärsivä kaikki voittaa."

55. Säästäväisyys ja anteliaisuus.

Kerran iski salama erääseen kylään ja poltti sen kokonansa. Koska onnettomuus tapahtui heti leikkuu-ajan perästä ja vasta korjatut elot paloivat myöskin, niin oli vahinko sitä tuntuvampi. Kaksi talonpoikaa lähetettiin naapuriseutuun apua pyytämään. He tulivat varhain aamulla erääseen taloon, jonka omistaja oli varakas maanviljelijä. Hän oli paraillaan moittimassa renkiänsä siitä, että tämä oli jättänyt ne ohjakset, joita hän edellisenä iltana oli käyttänyt, yöksi ulos sateeseen, eikä ollut ripustanut niitä kuivumaan.

"Mitenkäs luulet tässä käyvän", sanoi toinen talonpoika toiselle; "mies on varmaan hyvin saita, emmekä tässä taida paljon hyötyä."

Lähettiläät tuumivat lähteä paikalla pois, mutta päättivät kuitenkin ennen lähtöänsä koetella, jonkatähden he kohteliain sanoin ilmoittivat asiansa. Isäntä vei heidät sijalle, panetti pöytään ruokaa ja juomaa, antoi heille melkoisen summan rahaa sekä lupasi vast'edes lähettää vahinkoa kärsineille ohraa ja ruista siemeneksi.

Molemmat talonpojat tulivat hyvin hämmästyksiinsä eivätkä malttaneet olla isännälle sanomatta, kuinka he puoli tuntia ennen olivat häntä arvostelleet, jonka arvostelun he nyt huomasivat aivan vääräksi. Isäntä vastasi: "Hyvät ystävät! Juuri sen kautta, että pidän huolen omaisuudestani, olen päässyt niin onnelliseksi, että voin auttaa toisia."

"Ei saaden rikastuta, vaan säästäen."

56. Kymmenen hyvää ystävää.

"Soisin, että minulla olisi edes yksi hyvä ystävä, joka auttaisi minua eteenpäin maailmassa", mumisi Sakari nurpeillansa.

"Edes yksi hyvä ystävä!" kertoi vanha kiertokoulun opettaja; "et sinä paljoa pyydä, ja sinulla on kumminkin _kymmenen_ hyvää ystävää, jotka voisivat auttaa sinua, jos vaan tahtoisit heidän apuaan käyttää."

"Ei, ei, minulla ei ole läheskään niin monta", huokasi Sakari, "ja ne muutamat, mitkä minä ystäviksi sanon, ovat niin köyhiä, ett'eivät ne voi minua auttaa..."

"Lue sormesi", kehoitti vanhus hyvänsävyisesti.

Sakari katseli suuria, voimakkaita käsiään.

"Lue peukalo ja kaikki muut sormesi", uudisti koulumestari.

Sakari luki. "Niitä on kymmenen", sanoi hän, "tuonhan minä jo ennen tiesin."

"No, älä enää koskaan sano, ettei sinulla ole kymmentä hyvää ystävää, jotka voivat auttaa sinua eteenpäin maailmassa", tuumaili vanhus. "Koeta sinä vaan, mihin ne kelpaavat, nämä ystäväsi. Se on paljoa parempi kuin että laiskana istut ja valitat, ettei sinulla ystävää ole, joka sinua eteenpäin auttaisi."

Poika mietti vanhan opettajan sanoja. "Taidatte olla oikeassa", sanoi hän vihdoin. --

Ja nyt, monen kymmenen vuoden kuluttua, tietää hän kokemuksesta kiittää kymmentä ystäväänsä, sillä niiden avulla on hänellä nyt oma talo ja iloinen mieli.

"Ei laiskan touko kasva."

57. Huolellisesti.

"Kas niin", huudahti Heikki ja pani pois harjan; "takkini ei tosin ole ihan vapaa tomusta, mutta se ei tee mitään. Kuka siitä huolii!"

"Kaikki, mikä ansaitsee tulla tehdyksi, ansaitsee myös tulla hyvin tehdyksi", sanoi vakava, mutta ystävällinen ääni hänen vieressään.

Heikki, joka oli luullut olevansa yksin huoneessa, kääntyi kummastuen katsomaan, kuka puhuja oli. Hän näki isänsä.

"Poikani, takkisi on vielä aivan pölyinen. Harjaa se uudelleen ja hyvin. Kun kaikki pöly on siitä lähtenyt, niin tule minun kamariini."

"Tulen, isä!" vastasi Heikki, vaikka hän itsessään oli nurpeillansa, sillä hänestä oli takki kyllin hyvä semmoisena kuin se oli. Hän tarttui kuitenkin harjaan, ja kun takki oli pölystä ja tomusta ihan vapaa, meni hän isänsä luo.

"Heikki", sanoi tämä, "minä tahdon sinulle kertoa pienen kertomuksen. Tunsin nuoruudessani köyhän pojan, joka äidiltään oli oppinut sananparren: 'Kaikki, mikä ansaitsee tulla tehdyksi, ansaitsee myös tulla hyvin tehdyksi.' Tämä poika tuli juoksupoikana rikkaan asioitsijan palvelukseen; ja vaikka hänen tehtävänsä usein näyttivät olevan sangen vähä arvoisia, koetti hän ne huolellisesti toimittaa. Tämä miellytti isäntää niin, että hän otti pojan konttoriinsa. Ja poika noudatti sielläkin entistä ohjettaan. Jos häntä lähetettiin asialle, palasi hän kiireesti, sittenkun oli asian toimittanut; jos hänelle annettiin tilikirja kirjoitettavaksi, teki hän työnsä huolellisesti. Aste asteelta meni hän eteenpäin, kunnes hänestä tuli isäntänsä rahaston hoitaja ja viimein asiakumppani. Hän on nyt varakas mies, ja sydämestään soisi hän, että hänen poikansa Heikki ottaisi noudattaaksensa samaa ohjetta, mikä hänelle menestystä on antanut."

"Mitä, isä, oletteko te ollut köyhä poika?" huudahti Heikki.

"Olen, poikani, niin köyhä, että ensi toimeni oli harjata ja puhdistaa saappaita. Mutta kun minä tämän halvan työn huolellisesti tein, sain minä muuta toimitettavaa. Jumalan siunaus etupäässä ja äitini neuvo: 'kaikki, mikä ansaitsee tulla tehdyksi, ansaitsee tulla hyvin tehdyksi', jota yhäti olen noudattanut, ovat tehneet minut rikkaaksi mieheksi."

Heikki ei koskaan unohtanut tätä keskustelua; ja aina kun hän oli taipuva tekemään jotakin huolimattomasti, muistui hänen mieleensä ohje, jota meidänkin alati pitäisi muistaa:

Kaikki, mikä ansaitsee tulla tehdyksi, ansaitsee myös tulla hyvin tehdyksi.

58. Rehellinen työ.

1. Älä koskaan häpeä rehellistä työtä. Arvosi ei riipu siitä, mitä työtä toimitat, mutta kyllä siitä, _miten_ sitä toimitat. Jokainen rehellinen työ, jota huolellisesti tehdään, on kunniallinen. On nuoria, joiden mielestä moni ruumiillinen työ on alhainen ja alentava; mutta he erehtyvät suuresti.

Ihmiselle on joka päiväksi määrätty ruumiillista ja henkistä tehtävää, ja siitä, miten ihminen sitä tekee, siitä riippuu hänen arvonsa. Työ, jota tehdään ihmisten hyväksi ja oikeassa mielessä -- oli se mitä laatua tahansa --, on aina ylentävää; mutta työ, jota teemme vastenmielisesti ja orjallisessa hengessä, -- se alentaa. "Jos olisin kengänparsija", sanoi kerran eräs jalo kristitty, "niin pyrkisin maailman parhaimmaksi kengänparsijaksi." Nuorukainen, joka aina tahtoo tehdä parastansa, oli hänen tehtävänsä kuinka halpa tahansa, kohoo hyvin pian.

2. Eräänä päivänä huomasi muuan kauppamies puotiansa sulkiessaan että viimeinen ostaja, köyhä, vanha ja raajarikko leski, oli unhottanut lattialle tiskin viereen pienen jauhosäkin. Kaikki palvelijat olivat jo lähteneet pois, ainoastaan yksi, joka joitakuita päiviä sitä ennen oli kauppiaan palvelukseen tullut, oli enää puodissa. "Ole hyvä ja vie tuo säkki vanhan vaimon kotiin", sanoi hänelle kauppias. Kun poika siihen ylpeästi vastasi: "En minä ole tänne juoksupojaksi tullut", heitti kauppias häneen säälivän silmäyksen, otti sitten itse säkin kainaloonsa, sulki puodin ja vei säkin vanhan vaimon kotiin, jättäen siihen ylpeän ja hämmästyneen pojan miettimään tekoansa.

Olen nähnyt kaupunginpoikia, jotka pitävät arvoansa alentavana kantaa kotiin torilta äidin ostoksia. Vaikka näkevät että äiti väsyy raskasta koria kantaessaan ja vaikka tietävät että siinä on ruoka-aineita heille, niin häpeävät he tarjota apuansa; "sen saattaisi joku toveri nähdä!" Mutta eipä näistä, jotka tällaista häpeevät, tulekaan kunnon ihmisiä, joll'eivät muutu toisellaisiksi.

3. Seuraava kertomus eräästä Amerikan suurimmista miehistä ansaitsee tulla kaikkien aikojen nuorison mieleen painetuksi.

Ylituomari Marschall oli hyvä ja ylevä mies. Hyvät ihmiset eivät ole ylpeitä. Ylituomari Marschall'illa oli tapana itse käydä torilla ostoksillaan ja itse kantaa kotiin, mitä hän oli ostanut. Usein näki hänen aamuisin torilta palaavan, lihamytty toisessa kädessä, kasviksia toisessa. Kerran näki hän torilla nuoren herran, joka kiroili ja oli tuskissaan, kun ei saanut ketään, joka olisi kantanut hänen kotiinsa hänen pienet ostoksensa. Tuomari meni hänen luokseen, nuhteli häntä ystävällisesti, kysyi missä hän asui ja sanoi, kun oli sen kuullut:

"Tehän asutte likellä minun asuntoani; minä tahdon kantaa ostoksenne."

Kun sitten olivat ehtineet huoneen luo, jossa nuori mies asui, kysyi tämä: "mitä olen velkaa?"

"Ette mitään", vastasi Marschall; "meillähän oli sama tie, eikä mytty minua ollenkaan rasittanut?" Sitten erosivat he.

"Tunnetteko tuota kohteliasta miestä, joka kantoi myttyni?" kysyi sitten tuo nuori keikari eräältä, joka oli nähnyt tapauksen.

"Tunnen kyllä. Hän on tuomari Marschall, Yhdysvaltain ylituomari."

"Miksi otti hän kantaakseen minun myttyni?"

"Kaiketi saadaksensa teitä ymmärtämään, ettette ole liian hyvä auttamaan itseänne."

Jotenkin samallainen kertomus on meillä suuresta Elias Lönnrotistamme. Hän kulki tavallisesti semmoisessa puvussa, ettei kukaan osannut aavistaakaan, kuka hän oli. Kerran kantoi hän rantaan erään nuoren ylioppilaan pyynnöstä hänen matkalaukkunsa ja souti sitten hänet järven yli. Mutta kylläpä ylioppilas häpesi, kun sai tietää, kuka kantaja ja soutaja oli.

4. Eräs nuori mies oli saanut kirjanpitäjän toimen kaupungissa, joka oli hänen kotiseudultaan etäällä. Hän matkusti ottamaan saamansa toimen vastaan. Mutta kun hän saapui perille ja pyrki sen henkilön luokse, jolta hän oli paikan saanut, olikin tämä tehnyt vararikon ja koko liike oli suljettu. Siinä seisoi tuo nuori mies nyt neuvotonna. Ei ollut hänellä rahaa eikä ystäviä. Oli talvinen aika, ja hänen siitä syystä vieläkin vaikeampi saada työtä. Mutta hän ei antautunut epätoivoon, vaan ajatteli: teen työtä mitä tarjotaan. Kävellessään kadulla huomasi hän erään talon kohdalla työmiehiä, jotka loivat lunta. Hän kysyi, eikö hän saisi auttaa. Siihen myönnyttiin. Hän sai lapion ja loi sillä lunta niin innokkaasti ja tarkasti, kuin olisi hän sitä tehnyt koko ikänsä.

Parin päivän perästä käveli talon omistaja lumenluojain ohitse. Hän oli rikas mies ja samalla hyvin huomaavainen. Ihmeekseen näki hän, että yksi lumenluojista oli erilainen kuin muut, näytti älykkäältä ja teki työtään reippaasti ja huolellisesti. Hän pysähtyi ja puhutteli tuota outoa lumenluojaa, joka vastasi kohteliaasti, mutta hyvin asiallisesti. Pari minuuttia juteltuaan pyysi herra lumenluojan tulemaan konttoriinsa. Ja siihen loppui lumenluonti. Tuo nuori mies sai talonomistajalta sen sijaan konttori-työtä, ja sitä hän toimitti yhtä tunnollisesti kuin lumenluontia. Hän sai isäntänsä luottamuksen ja kohosi hänen liikkeessään pian hyvään asemaan. Hänen menestyksensä johtui siitä, että hän ei kammonut halpaakaan työtä ja että hän tuota halpaa työtä teki huolellisesti ja reippaasti.

"Työ miehen kunnia." "Laiska töitähän lukeepi, virkku ei mitään virka". "Ei yhtä hyvää hyvästyminen, eikä kahta pahaa pahastuminen." "Ei miestä nutusta arvaaman pidä." "Kärsi pahaa, toivo parempaa."

59. Toisin ennen, toisin eilen.

Toisin ennen, toisin eilen, Toisinpa tätä nykyä; Toisin ennen toimi käski, Toisin ennen työ opetti. Toimi käski tonkimahan, Maa väkevä vääntämähän, Ei kun nyt tätä nykyä, Elon entisen lopulla. Eip' on maaten maa pietty, Istuen isosen pelto; Ei suannut suuri pelto, Maa ei sallinut savinen Miestä verkaista vaolla, Koriata kuokan päässä, Piian pitkiä hameita, Sukan vartta valkiata. Nyt tämä nykyinen kansa Sekä kansa kasvavainen Maaten maitansa pitävät, Penkin päässä peltojansa; Syövät maansa makkaroina, Itroina isonsa pellon.

60. Puhtaus.

Olemmehan yksimieliset siitä, että terveys on ajallisen onnen ensimmäisiä ehtoja. Mutta jokainen, joka laiminlyö puhtauden noudattamisen, panee terveytensä lukemattomille vaaroille alttiiksi.

Ummehtunut, saastainen ilma asuin- ja makuuhuoneissa estää veren puhdistumisen keuhkoissa. Kalpeat kasvot, voimattomuus ja haluttomuus työhön ovat sen tavalliset seuraukset. Pitäkäämme siis asunnoissamme ilma puhtaana.

Asuinhuoneiden lattian, seinien ja katon liassa ja pölyssä asuu miljoonittain kaikellaisia taudin siemeniä. Lattialle sylkeminen on yhtä siivoton kuin tuhoa tuottava tapa, sillä se on omansa edistämään keuhkotaudin levenemistä. Pitäkäämme siis asuntomme puhtaana liasta ja pölystä.

Vaatteiden, käsien, astiain ynnä muiden esineiden likaisuus, samalla kun se on perin inhottava, on usein syynä tarttuvien tautien raivoamiseen. Ihon säännölliselle toiminnalle on ruumiin puhtaus välttämätön ehto. Pitäkäämme ruumiimme, vaatteemme, astiamme ja kaikki esineet, joita päivittäin käytämme, puhtaina.

Mutta jos puhtaus jo terveyden kannalta on tärkeä, eipä sen merkitys rajoitu vaan siihen. Yhtä suuriarvoinen on puhtauden noudattaminen yleensä koko ajalliselle onnellemme. Siivottomuus karkoittaa kodistamme rauhan, tyytyväisyyden ja hauskuuden. Ja pahinta on se, että ulkonaisen puhtauden puute tavallisesti on sisällisen likaisuuden merkkinä. Siivottomassa ympäristössä eivät jalot sielun ominaisuudet menesty, sillä ihmisen ulkonainen elämä on sisällisen ihmisen kuvastin. Hyvä puu ei kanna huonoja hedelmiä? Siivottomat tavat, pahat ajatukset, riettaat puheet, tyhmät teot saavat aina alkunsa turmeltuneesta sydämestä.

Sieltä tulvivat nuo ruokottomat puheet, kirosanat ja rivot laulut, joita valitettavasti niin usein saa kuulla siellä, missä nuorisoa on koolla. Olisipa onni, jos sinä, nuori ystävä, oppisit niitä kaikesta sydämestäsi kammoamaan.

Kun sinä, suuremmaksi tultuasi, saat oman kodin, tee se kodikkaaksi ja hauskaksi. Pidä se puhtaana ja siistinä sisäpuolelta, pidä se puhtaana ja siistinä myöskin ulkopuolelta. Lukemattomat asunnot Suomessa ovat ulkopuoleltakin kolkkoja nähdä. Mikähän siihen on syynä? Etupäässä se, että niiden ympäriltä on kaikki puut hakattu pois. Istuta sinä asuntosi ympärille pieni puutarha koivuineen ja pihlajilleen. Hanki myös, jos voit, muutamia hedelmäpuita ja marjapensaita. Ne tulevat kaunistamaan sinun asuntoasi suuresti, ja tuletpa huomaamaan, että niistä on suurta hyötyäkin.

61. Vaarallinen varas.

"Missä on minun lakkini? En löydä sitä mistään. Voi voi, nyt minä tulen kouluun liian myöhään!" Näin valittaa Kalle poika aamulla kouluun lähtiessään. Ja lakkiaan etsiessään hän penkoo kaikki paikat hujan hajan.

"Minä olen kadottanut sormikkaani. Eikö kukaan ole nähnyt minun sormikkaitani? Voi kun minua suututtaa!" Lyyli tyttö se tällä tavalla asialle lähtiessään touhuaa. Ja kaikki vaatteet etehisessä huiskii hän sinne ja tänne, sormikkaitaan etsiessään.

"Lainaa minulle lyijykynäsi, omani on hukkunut. Voi voi, minä en ennätä laskea lukuani ja saan jäädä jälki-istuntoon." Näin hätäilee Paavo vierustoverilleen.

"Nyt en voi ommella -- olen hukannut sormustimeni. Mitenkäs nyt?" Se on kiusallinen seikka Laina tytölle, jonka pitäisi saada ajoissa pukunsa korjatuksi.

Tiedättekö, kuka kaikki nämä kysymykset ja voivotukset aikaansaa? Sanon sen teille: se on herra Epäjärjestys. Se on kiusallinen ja kauhea olento, kuten jokainen, joka vähänkin on rakentanut tuttavuutta sen kanssa, kyllä hyvin tietää. Se vie kapineet pois niiden oikeilta paikoilta, se hukkaa niitä, se tekee asunnot ikäviksi, se tuottaa mielipahaa ja kiivastumista, ja jos emme sitä karkoita luotamme, saamme pian huomata, että se on mitä vaarallisin varas.

Sinä ehkä huudahdat: Varasko! Onko epäjärjestys varas!

Siitä saat olla varma. Ja mikä asiassa on pahinta, on se, että se varastaa sinun parhaan kalleutesi, sen, jota et millään rahalla voi takaisin hankkia. Se varastaa sinun aikasi. Se tempaa ajan sinun käsistäsi ja hävittää sen, etkä mahda sille mitään. Älä siis päästä sitä ollenkaan kotiisi. Tunnen monta poikaa ja tyttöä, jotka sen vuoksi eivät ole osanneet läksyjänsä.

Harrasta aina järjestystä, pidä laatikkosi kunnossa. Pane kirjasi aina kirjojen pitopaikalle. Aseta lakkisi ja vaatteesi naulakoille. Hanki joka esineelle oma paikka ja pane joka esine omalle paikalleen. Koeta todenteolla estää tämä vaarallinen varas pääsemästä kotiisi.

62. Mitä et koskaan kadu.

Että aina koetat tehdä parhaasi mukaan. Että vietät puhdasta elämää. Että olet ystävällinen köyhille. Että ensin kuulet, ennenkuin tuomitset. Että suljet korvasi panettelulta. Että olet kohtelias kaikille. Että säntillisesti pidät lupauksesi. Että toisten teoista etsit aina hyvät puolet.

63. Karhu.

1.

Karhu on suurin petoeläin Europassa.

Ollen luonteeltaan epäluuloinen ja arka, kätkeytyy se etäisiin salomaihin, missä metsät eivät vielä ole harvenneet eikä uutis-asutuksia ole perustettu. Ennen muinoin oli se paljon yleisempi, asuskellen kaikissa osissa maatamme.