Chapter 1

Produced by Tapio Riikonen

TOINEN LUKUKIRJA KANSAKOULUJEN TARPEIKSI

Toimitti

K. Raitio

Kuudes, korjattu painos.

WSOY, Porvoo, 1903.

SISÄLLYSLUETTELO.

HUOMAUTUKSIA. Kun useissa kansakouluissa arvatenkaan ei ole varaa hankkia erityistä lukukirjaa n.s. pientenlasten koulua eli kansakoulun kuusiviikkoista valmistuskoulua varten, vaan käytetään niissä samaa lukukirjaa kuin varsinaisessa kansakoulussakin, on tähän luetteloon _vinokirjaimilla_ painettuna kappaleet, jotka tekijän mielestä soveltuvat _valmistuskoulussa luettaviksi_.

Kun tätä lukukirjaa ei ole aivottu järjestään luettavaksi, ei lukukappaleita ole sovitettu sisällyksen puolesta tarkoin rajoitettuihin ryhmiin. Kuitenkin on pidetty silmällä että ne kappaleet, joilla on sisällysyhteyttä, seuraavat toisiaan. Alla oleva ryhmäjako osoittaa, millä pääaloilla kirjan sisällys liikkuu. -- Luetteloon on myös kappaleen nimen jälkeen sulkujen väliin asetetulla numerolla osoitettu, mitkä kappaleet sopisivat _toiseen vuorokurssiin_. Mutta kun vuorokurssijakokin suuresti riippuu koulun muusta opetusohjelmasta, ei tämä osoitus pyri olemaan muuna, kuin viittauksena ja ehdotuksena, jota kukin opettaja tarpeen mukaan itsenäisesti muuttakoon.

Runokappaleet ovat tähdellä merkityt.

Satuja, kertomuksia y.m. helppotajuisia kappaleita uskonnollis-siveelliseltä alalta.

Alkulause. 1. _Pienelle matkalaiselle_.* K. R. 2. Hiiri ja leijona 3. Kyyhkynen ja muurahainen,* muk. P. P. (Lasten Kuvalehti) 4. Korppi ja Kettu. (2) 5. Koira ja sen varjo,* muk. P. P. (Lasten Kuvalehti) (2) 6. Kaksi vuohta. (2) 7. _Viisas hiiri_ 8. Ylpeä härkä. (2) 9. Sokea ja rampa. (Aisopos) (2) 10. Joki ja lähde 11. _Joki_* 12. Susi, vuohi ja kaalit 13. Tattari. Andersen (2) 14. Halonhakkaaja. K. Schmidtin mukaan 15. Lähde. (Kyläk. Kuval. 1881) (2) 16. Tunnon rauha.* Oksanen (2) 17. Oi, jos oisit sydämeni.* J. H. Erkko 18. _Adalmiinan helmi_. Z. Topelius 19. Se on kovaa. (Lasten Kuval. 1891) (2) 20. _Älä heitä kiveä, se ponnahtaa takaisin_ (englantil. aihe) 21. Pääskyselle.* F. P. Kemell 22. Joudu, kevät.* O. J. (Suomen saloilta V) (2) 23. Tulipalo. (Ruotsin Lärobok f. Folksk.) (2) 24. Kelpo palvelija. (Saksasta) 25. _Varo vaatteitasi_. (Läseb. för småskolan) 26. _Löytö_. (Saksasta) 27. Lörpötteiijä. (Saksasta) (2) 28. Karhunnahka. (Saksasta) (2) 29. Ystävällinen vastaanotto (Mau, Kristill. lukuk.) (2) 30. _Pieni mierolainen_.* U. v. Schrowe 31. Korpi kurjalla kotina.* Kant. 32. Armottoman osa,* Kant 33. Muinaiset ajat paremmat. Kant. (2) 34. Oikeakiitos-uhri. (Mau, Kristill. lukukirja) (2) 35. Herrasmies ja köyhä. (Mau, Kristill. lukukirja) 36. Kiitollinen poika. (Mau, Kristill. lukukirja) 37. Suvilaulu.* Suonio (2) 38. Auringon säde. (Kasvatusopin. San.) (2) 39. Rukous ruumiin ravinnosta.* Kaarlo Hammar (2) 40. _Laivapoika_. (Ruotsin Läsebok för folksk.) 41. Kunnioita isääsi ja äitiäsi. (Kert. historiasta ja elämästä) 42. Huolellinen tytär. (Mau, Krist. lukuk.) (2) 43. Ken unohtaa meidät viimeiseksi. (Kasvatusopin. San.) (2) 44. _Puuvati_. (Mau, Krist. lukuk.) 45. Pimiä isoton pirtti.* Kant 46. Vähä ilo emottomalle käestä.* Kant 47. Ohoh kullaista kotia!* Kant 48. Kuva.* P. Cajander (2) 49. Eli Rem. Z. Topelius (2) 50. Erotus. (Lasten Kuval. 1890) 51. _Puhu totta_. (Saksasta) (2) 52. _Rehellinen poika_. (Saksasta) (2) 53. Lapsuuden-aikainen muisto. K. R. 54. Töllin aarre.* Alpo Noponen 55. Säästäväisyys ja anteliaisuus. (Mau, Krist. lukuk.) 56. Kymmenen hyvää ystävää. (Lasten Kuval. 1887) (2) 57. Huolellisesti. (Lasten Kuval. 1887) 58. Rehellinen työ. (Lasten Kuval. 1893, De ungas tidn. 1902) 59. Toisin ennen, toisin eilen.* Kant 60. Puhtaus. (Osittain Alpo Noposen muk.) (2) 61. Vaarallinen varas. (De ungas tidning, 1902) (2) 62. Mitä et koskaan kadu. (Kasvatusop. San.) (2)

Luonnon alalta.

63. Karhu. (Ruotsin Läseb. för folkskolan muk.) 64. Suksimiesten laulu.* Suonio 65. Ilves. (Dahlström, Naturhist. läsebok) (2) 66. Susi. (Ruotsin Läsebok för folkskolan) 67. Hukka, karhu ja repo. (Satuja ja Tarinoita) 68. Kissa ketun palvelijana. (Satuja ja Tarinoita) (2) 69. Harakka, varis ja kettu. (Satuja ja Tarinoita) (2) 70. Kyöstin metsästys. K. R. 71. Käki. M. v. Wright'in muk. 72. Lintuselle.* J. L. Runeberg. 73. _Suomen salossa_.* Yrjö Koskinen 74. _Varpunen_* Suonio (2) 75. Syksytoiveita.* Oksanen (2) 76. Talven aika. K. R. 77. _Lumisateella_* Suonio (2) 78. Unen tullessa.* J. Mustakallio (2) 79. _Toukokuulla_.* K. R. 80. Kauneinta metsässä. Z. Topelius 81. Kevätlaulu.* U. v. Schrowe (2) 82. Kevät* J. T. Granlund 83. Sinikaunokki.* J. H. Erkko (2) 84. Niittypuro.* J. H. Erkko (2) 85. Keväällä.* Irene Mendelin 86. Kuluu ikä laulamattaki.* Kant. (2) 87. Mipä paimenten olla.* Kant. 88. Paimenen pyhä.* J. Mustakallio 89. Luoja tietää, sinä et.* Olli Wuorinen (2)

Kansan elämästä.

90. _Kärsivällisyys_* J. L. Runeberg 91. Mökin poika.* J. L. Runeberg 92. Makkonen. Sara Wacklin (2) 93. Korpiemme raivaajille.* Onni Joutsen (Suomen saloilta IV) (2)

Talven ja joulun aikaan liittyvää.

94. _Iloinen tarina jäniksestä ja pojasta_. Juhani Aho. (2) 95. _Haltijan joululahjat_. Juhani Aho 96. Jouluaamu. E. Aspelin'in muk.

Suomen luontoa, maata ja kansaa koskevaa.

97. Suomen luonto. K. F. Ignatiuksen muk.

98. _Kirkkovenheessä_* P. J. Hannikainen (2) 99. Punkaharjusta.* (Olli Kymäläinen) 100. Savolaisen laulu.* Oksanen (2) 101. Salomaa.* P. Cajander 102. Sylvia linnun laulu kesäpäivänä Kangasalla. Z. Topelius 103. Puijon mäki. (Suomen Kuvalehti) (2) 104. Suomi kaunis.* K. G. T. (Suomen saloilta IV) 105. Uudenmaan saaristossa. K. Suomalainen 106. Vaasan marssi.* Z. Topelius 107. Karjalan marssi.* P. J. Hannikainen 108. _Laulu Suomessa_.* Jaakko Juteini (2) 109. Ruhtinaalle.* F. M. Franzén 110. _Virsi kotimaan puolesta_* Suonio 111. Suomelle.* P. Cajander (2) 112. Kansalaislaulu.* J. H. Erkko (2) 113. Tuo kerta rajalle rauha.* Kant 114. Suomen kansan sukulaiset 115. Vieraalla maalia.* 116. Antti sedän pakinoita. K. R. 117. Poika Sammatista. Z. Topelius (2) 118. Uuno Cygnaeus. K. R. 119. Torpan pojasta kuvanveistäjä (Lasten Kuval. 1892) 120. Laula, laula, veitoseni.* Kant. (2) 121. Maamme.* J. L. Runeberg 122. Jos ma lauluille rupean.* Kant 123. Omat on virret oppimani.* Kant 124. Sananlaskuja 125. Kalevalan kertomuksia: (2) I. Väinämöinen II. Ilmarinen III. Lemminkäinen IV. Sota sammosta ja Väinämöisen soitto.* (Elias Lönnrot, Kalevala, lyhen, laitos) 126. Väinämöisen sanoja.* Kant 127. Runolaulaja.* P. Cajander (2) 128. Helsinki. K. R. (2)

Maantietoon liittyvää.

129. Matkakuvauksia. K. R. I. Nykyajan kulkuneuvoista II. Suomessa III. Venäjällä IV. Saksanmaa V. Sveitsi VI. Ruotsissa 130. Moskova ja Kreml. (Kyläk. Kuval. 1885) (2) 131. Tanskanmaa. (Ruotsin Läsebok f. Folksk:n muk.) (2) 132. Lontoo. (Ruotsin Läsebok f. Folkskolan) (2) 133. Käynti Neapelissa ja Vesuvius-vuorella (Kasvatusop. San) (2)

Raamatun historiaan liittyvää.

134. Pyhä maa. (Ruotsin Läseb. för Folkskolan) 135. Kristinuskon leviäminen. Waaranen (2)

ALKULAUSE.

Kun "toisesta lukukirjasta" tuli uuden painoksen julkaiseminen tarpeelliseksi, oli luonnollista, että sitä oli mahdollisuuden mukaan korjattava ja uusittava sekä siten koetettava saada se nykyisiä vaatimuksia vastaavaksi. Oppikirjakomitean viittausten mukaan on tämän uuden painoksen toimittamisessa pidetty silmällä, että se tulisi entistä enemmän soveltumaan _ylempien kansakoulujen I ja II vuosiosastolle_ ja liittymään oppilaiden ajatus- ja harrastuspiiriin näillä asteilla. Moniaita kappaleita, joille ei samanaikuinen opetus vielä tarjoa mitään yhtymäkohtia, on poistettu; niin esimerkiksi muutamat maan- ja luonnontiedolliset kuvaukset, joiden aiheet kansakoulujen nykyisen opetussuunnitelman mukaan tulevat vasta ylemmillä osastoilla esille. Sitäpaitsi on jätetty pois muutamia muitakin raskaampia lukukappaleita. Sijalle on koetettu saada sellaista, mikä olisi oppilaiden kehityskantaa vastaavampaa ja muutenkin paremmin liittyisi muuhun samanaikuiseen opetukseen, --varsinkin uskonnollis-siveelliseen ja oman maan luontoa ja kansaa koskevaan. -- Mitä kappaleiden järjestykseen ja ryhmitykseen tulee, viittaamme siinä suhteessa sisällysluetteloon. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole, että lukukappaleita yleensä luettaisiin kirjan järjestyksessä, vaan että niiden _lukemisjärjestys suunniteltaisiin sen mukaan, kuin muu samanaikuinen opetus, kouluelämä, vuodenajat y.m. tarjoavat edellytyksiä niiden käsittelemiseen_. Täten lukukappaleet pääsevät valaisemaan ja vahvistamaan sitä, mikä oppilaiden tajunnassa kulloinkin on etualalla. Ja poikkeamista kirjan järjestyksestä vaatii myös luettavan tekstin _jakaminen vuorokursseiksi_, jommoisia kansakouluissamme nykyään lukemisenkin opetuksessa pidetään tarpeellisina ja tarkoituksenmukaisina. -- Mitä lukukappaleiden käsittelemistapaan tulee, pyydän siinä suhteessa viitata allekirjoittaneen ja H. Niemen toimittamassa "Äidinkielen opetusopissa" annettuihin ohjeisiin. -- Kirjan ulkoasua on myös koetettu uudessa painoksessa saada selvemmäksi, välttämällä liian pientä ja tiheätä painosta; kuvia on siihen hankittu, mikäli on ollut mahdollista kirjan hintaa suuresti korottamatta.

Tekijä rohkenee toivoa, että tapahtuneet korjaukset ovat olleet "toiselle lukukirjalle" eduksi ja että sen siten sallittanee osaltaan kansakouluamme edelleen palvella.

Jyväskylässä Heinäkuulla 1903.

Tekijä.

1. Pienelle matkalaiselle.

_1. Pien' on tuossa matkalainen, kirjat, taulut laukussaan; silm' on kirkas, hohtavainen viel' on puna poskillaan. Minne, minne käy sun tiesi, pieni, reipas matkamiesi?

2. "Kouluhun" sä vastaat mulle, toivon hymy kasvoillas. -- Käyös siis, ja Herra sulle Olkoon siellä oppaanas. Ahkeruuteen aikas käytä, isän, äidin toiveet täytä!

3. Rinnassasi asukohon onnen riemu lapsuuden Olkoon sielus templi, johon henget astuu hyvyyden! Jotta toiminnoitas yhä johtais Herran tahto pyhä.

4. Säännön tiedän taatun, vakaan, "Rukoile ja työtä tee!" Tiedot, taidot, sen mä takaan, siten sulle aukenee, tunnossasi rauha säilyy, puhtautta silmäs päilyy.

5. Ja kun kerran koulustasi astut elon taistohon, kunto sull' on povessasi, voimakas käs'vartes on, taitosi myös käytät varmaan kunniaksi maasi armaan._

2. Hiiri ja leijona.

Kuumana puolipäivän hetkenä oli leijona laskeutunut puun varjoon lepäämään. Silloin tuli siihen joukko hiiriä. Ne kiipesivät leijonan päälle, juoksivat ja telmivät sen pinnalla. Leijona heräsi tästä, julmistui ja otti yhden hiiristä kiinni. Kun tämä ei huomannut mitään pakenemisen mahdollisuutta, pyysi se leijonalta monin kerroin anteeksi epäkohteliaisuuttaan, sekä huomautti sille samalla, ettei eläinten kuninkaan arvolle soveltuisi suuttua niin pieneen eläimeen. Leijona leppyi ja päästi hiiren vapaaksi.

Joku aika sen jälkeen tapahtui, että sama leijona, metsässä kuljeskellessaan, joutui metsästäjän verkkoon, josta se ei voinut irti päästä. Se rupesi nyt kaikin voimin kiljumaan. Kun hiiri sen kuuli, riensi se sinne ja nakerteli verkon rikki, joten leijona pääsi vapauteensa.

3. Kyyhkynen ja muurahainen.

1. Kerran juoda pikkaraisen teki mieli muurahaisen. Hänpä järvehen kumartui, mutta sinnepä kupertui. Oli onneksi lähellä kyyhky lehdon liepehellä. Tämä kuivan oksan otti sekä järvehen pudotti. Näinpä onneton pelastui, kalan vatsasta vapahtui.

2. Toisen kerran pensahissa oli kyyhkyjä vahissa linnustaja pyssyinensä. Tuli kyyhky poikinensa. Pyssy kääntyi kyyhkysihin, muurahaisten ystävihin. Mutta silloin muurahainen ei ollut hitahanlainen: juoksi ampujan kädelle, oli purra sen verelle. Ampujan käsi värähti, laukaus metsähän tärähti.

4. Korppi ja kettu.

Korppi lensi kerran, juuri saalis suussa, hongan oksalle syömään. Kettu huomasi tämän ja juoksi hongan juurelle. Vesissä suin katseli se korpin saalista, miettien, millä viekkaudella sen omaksensa saisi. "Oi sinä kaunis lintu", lausui se korpille, "kuinka kauniit ovat sinun höyhenesi, kuinka suloinen on sinun äänesi! Kun sinä laulat, niin oikein sydämelle käypi. Annahan nyt kuulla suloista lauluasi, että rintani riemastuisi."

Korppi, tämän kuultuaan, arveli: "Ei se minua syyttä noin kiittäne. Kuulkoon siis lauluani!" Nyt aukasi se suunsa ja alkoi rääkyä parhaansa mukaan. Mutta silloinpa putosi saalis sen suusta. Kettu sen heti tempasi käpäliinsä sanoen: "Tuki suusi, hurja, sinun äänesi on kehnompi karhun mölinää."

5. Koira ja sen varjo.

Pitkin joen porraspuuta kulki koira vieden luuta. Aivan kuononsa edessä näki hän varjonsa vedessä. Luuli siinä naapurinsa, suuren riitakumppaninsa, astelevan kinkku suussa. Nyt ei koiran mieli muussa. Kun tuleepi koston hetki, eipä muistu työläs retki -- näin on koirienkin laita. Vaikk' olikin porras kaita, oli kinkku riistettävä, kumppani myös niistettävä. Katsomattansa etehen koira syöksyikin vetehen. Mutta virta huuhtoi vimman sekä saalihin somimman.

6. Kaksi vuohta.

Kaksi vuohta kohtasivat toissensa kapealla portaalla, jota myöten kuljettiin virran yli. Toinen pyrki toiselle rannalle, toinen taas päinvastaiselle. "Väistyhän vähän syrjään!" sanoi toinen vuohista. "Mitä rohkenetkaan sinä vaatia", huusi toinen, "minähän olin ensiksi sillalla; väisty sinä ja päästä minut ylitse!" "Minäpä en väisty", sanoi ensin mainittu vuohi, "on minulla tässä yhtä paljo oikeutta kuin sinullakin!" Näin riitelivät he vielä jonkun aikaa keskenänsä. Kun ei kumpikaan tahtonut peräytyä, syntyi lopulta tappelu. He tähtäsivät sarvensa eteenpäin ja puskivat tulisesti toisiansa. Mutta silloinpa putosivat molemmat veteen. Sinne olisivat he hukkuneetkin, ellei paimen olisi tullut heitä pelastamaan.

7. Viisas hiiri.

Hiiri tuli loukostaan ja näki pyydyksen. "Kas vaan", sanoi se, "tuossahan on pyydys! Ne ihmisethän ovat olevinaan viisaita. Ne ovat asettaneet raskaan painon laudalle, jonka toinen pää on puutikkujen nojalle ylös kohotettuna. Yksi tikuista on varustettuna makealla voileivän palasella. Jos minä vaan vähäsenkin koskisin voileipään, silloin tikut liikahtaisivat paikoiltaan ja lauta putoisi minun päälleni. Se olisi minun surmani. Mutta minäpä en koske voileipään. Olen viisaampi, kuin ihmiset; minä tunnen heidän kavaluutensa."

"Mutta", jatkoi hiiri itsekseen, "haistella toki saa tuota voileipää. Eihän pyydys pelkästä haistelemisesta laukea. Ja veres voileipä haisee kuitenkin niin hyvältä. Annahan vähän haistelen sitä." Hiiri juoksi laudan alle voileipää haistelemaan. Sattuipa töytäsemään sitä vähän nokallaan. Silloin lauta heti pudota romahti alas, ja sen alle musertui tuo viisas hiiri.

"Ahneus se pettää viisaankin."

8. Ylpeä härkä.

Härkä pukeutui hevosen nahkaan ja luuli sillä hevosen arvoiseksi pääsevänsä. Toiset järkevämmät härät nauroivat sille, ja niin tekivät hevosetkin, vaikka he toisinaan piloillaan laskivat sen seuraansa. Entistä härän työtä katsoi se nyt kovin halvaksi eikä siihen enää ryhtynytkään, mutta eipä sillä myös ollut kykyä hevosen töihin. Tästä oli seurauksena että se makasi päivät päästään laiskana. Mutta kun se ei mitään tehnyt, niin ei se mitään ansainnutkaan. Hevosnahka kului ensin karvattomaksi, sitten repaleiksi ja viimein täytyi härän heittää se selästänsä. Mutta nyt oli härkä jo tullut vanhaksi ja kelvottomaksi häränkin työhön, ja uuden hevosnahan ostamiseen ei sillä varoja ollut. Viimein kuoli se nälkään, ja sen haudalle kirjoitettiin:

Tähän vaipui vanha herrashärkä: syynä kuoloon työttömyys ja nälkä.

9. Sokea ja rampa.

Rampa mies istui suruissaan tien laidalla. Sokea sattui siitä ohi kulkemaan. Rampa, jolle aika kävi pitkäksi, kun täytyi toimettomana virua, huusi tälle: "Mitäs kuuluu, veikkonen?"

Sokea valitti, ett'ei voinut tiellä pysyä, ja kysyi häneltä, eikö hän tahtoisi olla niin ystävällinen, että johtaisi häntä kappaleen matkaa.

"Ah", vastasi rampa, "senhän mielelläni tekisin, kun minulla vaan olisi niin terveet jalat kuin sinulla; mutta minähän miesparka en saata kävellä!" "Ja minä mies poloinen en saata nähdä", lausui sokea. Näin valittelivat he toisilleen kurjuuttaan.

Äkisti juolahti sokean mieleen hyvä tuuma. "Kuulehan", sanoi hän rammalle, "istu sinä minun selkääni; minä kannan sinua. Minä lainaan sinulle terveet jalkani, lainaa sinä minulle terveet silmäsi." Tuumasta toimeen. Sokea kantoi rampaa, rampa johti sokeata. Näin auttoi toinen toistaan. Yhdessä pystyivät he nyt suorittamaan, mitä kumpikin erikseen olisi ollut kykenemätön aikaan saamaan.

10. Joki ja lähde.

Joki ja lähde väittelivät kerran keskenänsä, kumpi toistansa etevämpi olisi. "Ettäpä kehtaatkin rinnalleni pyrkiä", ärjäsi viimein joki, "etkö huomaa, kuinka olen sinua paljo etevämpi! Minä kuljen ihanien kukkanurmien halki; rannoillani on kauniita ja rikkaita kaupunkeja; alituisesti kulkevat tavaroilla lastatut kauppalaivat minua pitkin; kaikki ylistävät minua; ja minähän merenkin voimassa pidän, sillä ilman minua se kyllä pian kuivuisi. Sinä sitävastoin juokset maan alla piilossa ja tuskin kehtaat minulle silmiäsi näyttää!"

Tästä herjauksesta kävi lähde niin hävyn-alaiseksi, ett'ei enää ollenkaan silmiänsä näyttänyt, vaan asui aina maan alla. Mutta seurauksena tästä oli, että pian koko joki kuivui, se kun sai alkunsa lähteen silmästä. Niinpä joki nyt liian myöhään havaitsi, että oli aivan omaksi turmioksensa lähdettä soimannut.

"Ylpeys käy lankeemuksen edellä."

11. Joki.

Kas, lähde virtaa vuoresta, luo silmäns taivahalle, ja lemmenkukat partaalla suloa lausuu sille. Se on niin kirkas, loistava, se kuvaelee taivasta.

Se puroks' sitte muuttuvi, mi kirkas ompi vielä, vaan kun sen vesi juoksevi, se himmentyypi tiellä; se kukkasia suutelee ja riemuisena rientelee.

Vaan kun se rientää kauemmas, se paisuu suuremmaksi, se tanssii, ollen riemukas, ja muuttuu raivoisaksi. Sen aallot kiehuu, pauhaavi, niin että metsä kaikuvi.

Vaan kun on aikans ryskännyt, niin hiljaiseksi jääpi; sen pinta on nyt tyyntynyt, se mereen häviääpi. Näin joki syntyy, kuolevi, niin elämämme virtaavi.

12. Susi, vuohi jo kaalit.

Erään miehen piti ruuhella kuljettaa susi, vuohi ja joukko kaaleja virran yli. Mutta ruuhi oli niin pieni, ett'ei hän voinut ottaa siihen samalla kertaa useampia kuin yhden noista kolmesta, hänen oli nyt keksittävä, minkä hän niistä ensiksi veisi yli.

Ottaisiko hän ensi kerralla suden ruuheen? Sillaikaa söisi vuohi kaalit.

Entä jos hän veisi ensin vuohen; sillä eihän susi sillaikaa kaalia söisi. Sehän kyllä kävisikin päinsä ensi kerralla; mutta minkä ottaisi hän toisella kerralla mukaansa? Sudenko? Jos hän sen veisi ja palaisi sitten kaaleja ottamaan, niin se sill'aikaa söisi vuohen. Veisikö hän siis toisella kerralla kaalit? Mutta silloinhan vuohi söisi ne, kun hän palaisi sutta ottamaan.

Mies parka oli todella pulmallisessa asemassa. Hän olisi nyt vienyt suden ensiksi ja sitonut vuohen siksi ajaksi kiinni, jottei se pääsisi kaaleja syömään. Mutta ei ollut köyttä eikä puutakaan, mihin sitoa. Hän mietti ja mietti, mutta sopivaa keinoa ei vaan löytynyt.

Viimein keksi hän sen kuitenkin. Hän otti ensi kerralla ruuheen vuohen. Susi jäi kaalien luo eikä tietysti niihin koskenut. Toisella kerralla vei hän kaalit, mutta otti paluumatkalla vuohen ruuheen ja toi sen takaisin. Nyt otti hän kolmannella kerralla suden, jättäen vuohen odottamaan. Siten tuli susi kaalien toveriksi. Viimein toi hän vuohenkin, ja nyt olivat kaikki ehjinä toisella rannalla.

13. Tattari.

Kun ukkos-ilman jälkeen kulkee tattari-pellon ohitse, saapi usein havaita, että se on aivan mustunut ja kärventynyt; näyttää siltä, kuin olisi tulen liekki kulkenut sen ylitse, ja maamies sanoo silloin: "sen on ukkonen tuhonnut!" -- Mutta miksi on ukkosen tuli sen näin polttanut?

Kerron teille, mitä varpunen siitä on minulle jutellut. Varpunen on puolestaan sen kertomuksen kuullut vanhalta halavalta, joka kaiken ikänsä on kasvanut tattaripellon ääressä. Se on suuri ja arvokkaan näköinen, tuo halava, mutta vanha ja ryppyinen; sen rungossa on halkeama, jossa ruohoa ja sammalta kasvaa; se on kallistunut vinoon, ja sen oksat riippuvat maahan päin, ikäänkuin pitkät, vehreät hiukset.

Kaikilla pelloilla sen ympärillä kasvoi viljaa: ruista, ohraa ja kauraa. Ne olivat jo hyvässä tähkässä, ja jota raskaampia tähkät olivat, sitä syvemmälle ne nöyrinä kumartuivat.

Mutta olipa siellä tattaripeltokin ihan vanhan halavan läheisyydessä. Tattari ei kumartunut niinkuin muut viljat, vaan nosti ylpeänä ja pönäkkänä päätänsä.

-- Minä olen aivan yhtä täyteläinen, kuin muutkin tähkät, sanoi se, ja olenpa sen lisäksi niitä paljo kauniimpi; kukkani ovat ihanat kuin omenapuun kukat; tuskinpa löytyy somempaa kasvia, kuin minä olen; vai tunnetko, halava vanhus, todella ketään kauniimpaa?

Halava nyökytti päätään ikäänkuin sanoakseen: tunnenpa kylläkin! Mutta tattari kohentelihe pelkästä ylpeydestä ja sanoi: Halava tuhmuri! Sehän on niin vanha, että ruohoa kasvaa sen kupeissa.

Nousipa tuosta kauhea myrsky; kaikki kedon kukkaset supistivat yhteen lehtensä tai kallistivat kupunsa alaspäin, jott'ei myrsky niitä vahingoittaisi; mutta tattari se vaan ylpeästi piti päänsä ylhäällä.

-- Kumarru niinkuin mekin! sanoivat kukat.

-- Sitäpä en tee! sanoi tattari.

-- Kumarru niinkuin mekin! huusivat muut viljat. Nyt tulee myrskyn enkeli. Hänellä on siivet, jotka ulottuvat pilvistä alas maahan, ja hän katkaisee hennon runkosi, ennenkuin edes ennätät häneltä armoa pyytää.

-- Tulkoon, mutta minä en tahdo kumartua! sanoi tattari.

-- Sulje kukkasi ja piilota lehtesi! sanoi vanha halava. Älä katso salamaan, pilvien revetessä; sillä salaman läpi loistaa taivaan kirkkaus, mitä ei ihmistenkään silmät siedä; mitenkä sitten kävisikään meille mitättömille kasviraukoille, jos uskaltaisimme sitä katsoa.

-- Mitättömätkö! sanoi tattari. Minäpä uhallakin tahdon katsoa taivaaseen.

Ja niin se tekikin ylpeydessään, vaikka salamoi niin, että koko avaruus näytti olevan tulen vallassa.

Kun raju-ilma oli ohitse, näyttivät kukat ja viljat entistä kauniimmilta. Ilma oli ukkosesta puhdistunut, ja kasvit olivat virkistyneet; mutta tattarin oli salama mustaksi polttanut; se makasi kuolleena ja hyödyttömänä pehkuna maan pinnalla.

Ja vanha halava heilutteli tuulessa oksiaan, ja suuria vesipisaroita putoeli sen viheriäisiltä lehdiltä, ikäänkuin se olisi itkenyt. Ja varpuset kysyivät: Miksi itket, halava? Onhan kaikki nyt niin ihanaa! Päivä paistaa, loistavat pilvet kulkevat taivaalla, ja kukkasista ja pensaista leviää suloinen tuoksu. Miksi siis itket, vanha halava?

Halava kertoi nyt tattarin ylpeydestä ja rangaistuksesta; sillä ylpeyttä seuraa aina rangaistus. Minä, joka tämän tarinan nyt teille kerron, kuulin sen varpusilta; -- ne sen pyynnöstäni juttelivat minulle eräänä iltahetkenä.

Älä suulla suurentele, ellet kunnossa kykene. Ei neuvo väärään vie, oppi ei kaada kankahalle.

14. Halonhakkaaja.

Oli kerran halonhakkaaja, joka oli sangen tyytymätön toimeensa. Kerrankin taas halkoja hakatessaan valitteli hän: "Kylläpä vaan saa tässä vaivaa nähdä. Olemme me köyhät toki onnettomia. Annahan kun olisin rikas ja mahtava, hätäkös silloin olisi elää!" Silloin tuli siihen kaunis, kiharatukkainen poikanen. Sen puku loisti hopeasta, sen sauva kullasta välkkyi. "Terve sinulle, sinä köyhä mies parka", sanoi poika, "pyydä minulta, mitä ikinä sydämesi halajaa, ja heti tulee sinun pyyntösi täytetyksi." Halonhakkaajaa jo vähän pelotti. Mutta pian malttoi hän mielensä ja ottaen lakin päästään sanoi hän: "Hyvä enkelipoikanen! Minä pyydän, että kaikki, mihin minä kosketan, muuttuisi kullaksi". Poikanen hymyili surullisesti, mutta kosketti kuitenkin halonhakkaajaa sauvallansa, sanoen: "Olisin suonut sinun jotakin parempaa pyytävän. Mutta olkoon pyyntösi täytetty!" Sitten katosi poika ylös kirkkaaseen ilmaan.