Tirisen kosinta; Miljoona-arpa; Toppakahvia
Part 3
(Tulee, päällään takki, jonka pitää näyttää hyvin hullunkuriselta.)
ANTTI
Näyttääpä se sopivan.
(Liisa tulee.)
SIMPPA
No, Liisahan on aivan parhaisiinsa pukeutunut, ikäänkuin olisi omat kihlajaiset.
LIISA
Ka, Simppahan se on, ja kun minä luulin Singerin asiamieheksi. Niinhän se puhemies on komea kuin ensimmäinen sunnuntai Loppiaisesta. Niin, ei se ihminen tiedä, milloin kihlajaiset tulee — eikö niin, isäntä?
ANTTI
Ei näy tietävän.
(Kustaava tulee.)
KUSTAAVA (Noin 50-vuotias ja puhelias. Antti ja Simppa istuvat, Liisa puuhaa hellan luona.)
Päivää!
LIISA ja SIMPPA
Päivää!
LIISA
Vieras on hyvä ja istuutuu!
KUSTAAVA (Käypi ensin isäntää, sitten Simppaa kättelemässä, istuutuu. Äänettömyys.)
SIMPPA
No, mihin se Kustaava on menossa, vai tännekö oli asiaa?
KUSTAAVA (Hymyilee.)
Vielä siinä muka kyselee!
(Simppa katsoo kummissaan Kustaavaan. Äänettömyys.)
KUSTAAVA
Pitäneekö tässä sitten minun puhe aloittaa. Hiljainenhan se on tämä isäntä ollut aina — mutta kun minä sain äsken kirjeen isännältä, 'missä hän ilmoitti tahtovansa minua emännäksi, niin tulin heti puheille. Mitä se venyttelemisestä paranee, ja kun tämäkin talo on ollut jo vuoden päivät emännättä, niin minä arvelin, että kyllä siinä saa olla joku, joka pitää silmällä, ja kyllä minä saatan jäädä vaikka paikalla tänne emännöimään. Otin jo vähän kapineitakin mukaani ja keretäänhän sitä sittenkin pappilassa käydä ja muut asiat suorittaa, kun kerran isäntä kirjoitti, että —
(Antti ja Simppa ovat suu auki kuunnelleet.)
SIMPPA (Keskeyttää.)
Mikä isäntä?
KUSTAAVA
Tuo tuossa.
(Osoittaa isäntää.)
SIMPPA
Se nyt on vale, se!
KUSTAAVA
Vai vale! Mikä tämä on? (Näyttää kirjettä.) Rustaava Jokiperä, aivan selvästi. Neiti Rustaava Jokiperä.
SIMPPA
Vai sinä sen tuhannen nuottakota menet valtaamaan toisten kirjeet! Onko sinun nimesi Jokiperä?
KUSTAAVA
On, minähän olen Mäkitalon isännän serkku ja sama on nimikin.
SIMPPA (Keskeyttää.)
No pitihän sinun arvata, että se oli talon tyttärelle. Kuka hullu sinulle kirjoittaisi!
ANTTI
Olisi sittenkin pitänyt panna että: Talon tyttö.
KUSTAAVA
Herra jee — hänhän on ollut kihloissa jo monet viikot Kumpumäen rikkaan pojan kanssa. En kai minä osannut arvellakaan, että häntä tarkoitetaan, kun ei ollut osoitteessa, että talon tyttö. Ja minua kai se on isäntä tarkoittanutkin, vaikka se tuo Simppa vääristelee, eikö niin?
ANTTI
Taputellako, e-ei!
SIMPPA
Kuulehan nyt, Rustaava, näethän itsekin, että tässä on erehdys tapahtunut. Parasta on, ettet ajattele koko asiaa. Ollaan kaikki hiljaa, etteivät ihmiset saa vettä myllyynsä ja rupea pilkkaamaan sinua.
KUSTAAVA
Minuako? Että vielä puhut! Tukit nokkasi joka asiaan kuin hyväkin mestari ja saat paljasta sotkua aikaan, mokomakin väkäleuka! Onko tämä minun syyni? (Nyyhkyttää:.) Olisi tuosta nyt saanut tulla tosikin. Tämä oli jo seitsemästoista yritys — hoh hoo!
SIMPPA
Kuule, Rustaava, sovitaan pois! — Sinulla on mökki ja minä olen vielä reipas mies, lyödään ryysyt yhteen ja tästä tulee kihlajaiset niinkuin oli tarkoitettukin.
KUSTAAVA
En minä nyt sentään niin tarpeessa ole, että tuommoisen variksenpelättimen ottaisin! (Pui nyrkkiä.) Ja vielä minä tästä sinua tanssitan, senkin sihteeri, muista se! Hyvästi!
(Pois. Äänettömyys.)
SIMPPA
Meni kuin ukonilma.
ANTTI
Jos se vielä pistää tulen nurkkaan.
(Ulos. Äänettömyys.)
LIISA
No, tule nyt, Simppa, toppakahville!
SIMPPA
Sinuahan minä hänelle aivan ensiksi toimittakin — mutta hän muka ihmisten vuoksi talon tyttöjä — —
LIISA
Kunpa saisit nyt ensin itsellesikin, mutta et saanut nytkään, vaikka yritit.
SIMPPA
Muuten minä vain hätäpäissäni. Ei ollut toki sallittu tällä kertaa.
LIISA
Minäkin lähden tästä tavaroitani keräilemään, koska te isännän kanssa arvelitte minun joutuvan pois.
SIMPPA
Älä hemmetissä, mikä tässä sitten neuvoksi tulee!
LIISA
En kehtaa toistakaan käskyä odottaa, pitää lähteä ensimmäisellä.
(Menee kamariin naureskellen.)
SIMPPA
No nyt se myrkyn lykkäsi! — Isäntä panee pian minun syykseni Liisan poismenon ja hyvässä lykyssä suuttuu! Hyvästi nyt sitten toppakahvit ja muut! Millä tuon Liisan pidättäisi? Minusta hän ei huoli ukokseen, koska en Kustaavallekaan kelvannut. Isännän hän kyllä ottaisi, kun vain isännän pään saisi kääntymään. Minusta on vähän tuntunut, että hänellä on hyvä silmä Liisaan. Jos minä uhkaan mennä Liisan kanssa naimisiin, niin hän piankin tulee vähän mustasukkaiseksi ja saa ehkä suunsa auki sen verran, että kosii. Liisa ei kuitenkaan minun puheellani rupea millekään. — Nyt täytyy olla viisas.
ANTTI (Tulee,)
Siellä se jo mennä viuhtoo.
SIMPPA
Nyt se Liisakin tekee poislähtöä.
ANTTI
No, miksi?
SIMPPA
Kun minä vähän häntä moitin ja kun tekin sanoitte, että hän joutaa pois.
ANTTI
Oliko sinun pakko häntä moittia ja enhän minä sitä tarkoittanut. Voi hyvänen aika, miten tässä nyt naisväettä tullaan aikaan?
SIMPPA
Jos minä menisin naimisiin hänen kanssaan, ja me jäätäisiin tähän?
ANTTI
Liisako sinut ottaisi? Älä houraa!
SIMPPA
Kuka sen tietää!
ANTTI
Ja sitten on hän niin iloinenkin, että ikäväkin häntä taitaisi tulla.
SIMPPA (Pukkaa Anttia kylkeen.)
Häntä sopisi taputella.
ANTTI
Sanopas muuta! Liisaa minä olen katsellutkin, mutta kun aina sanotaan, että talon tyttöjä, — talon tyttöjä —
SIMPPA.
No, talollinen hänestä kai sitten tulee, jos hän kerran taloon emännäksi joutuu.
ANTTI
Niin totta vie tuleekin! Rupeapas hänelle puhemieheksi, tai minulle häntä tai, tuota, hänelle minua!
SIMPPA
En minä enää uskalla, kovin on ollut onneton tämä päivä!
ANTTI
Ehkä minä itsekin Liisaa uskaltaisin!
SIMPPA
Mainiosti! Minä menen pois.
(Menee.)
ANTTI (Kynsii korvallistaan. Liisa rykäisee takana. Isäntä hätkähtää.)
LIISA (Nyytti kädessä.)
Hyvästi nyt vain, isäntä, ja kiitoksia paljon!
ANTTI
Mihin se Liisa nyt?
LIISA
Enpä minä kehtaa enää täällä olla, kun kerran pois toimitettiin ja isäntäkin tuntui myöntävän.
ANTTI
Enhän minä oikein siinä hoksannut, mitä se Simppa toimitti, myönsin vain.
LIISA
Hyvästi!
(Yrittää mennä.)
ANTTI (Surkeasti.)
Liisa, älähän mene!
(Liisa palaa.)
LIISA
No?
ANTTI
Eikö sinun sopisi jäädä oikeaksi emännäksi tähän, oikein minun omaksi emännäkseni?
LIISA
Mutta enhän minä ole talon tyttö!
ANTTI
Sinä olet satakertaa parempi. (Surkeasti.) En minä huoli talon tytöstä, enkä kuvernöörinkään tytöstä. Anna anteeksi, rakas Liisa, minun tyhmyyteni ja jää tähän, jos vain minä sinulle kelpaan!
LIISA (Hiljaa.)
Kelpaat kyllä.
(Antaa kättä.)
ANTTI (Katsoo Liisaa.)
Joko minä saan sinua taputella?
LIISA (Syliksi.)
Saat.
(Antti taputtelee.)
SIMPPA (Tulee.)
Jopahan luonto on vetänyt tikanpojan puuhun!
(Rykäisee.)
ANTTI
Liisa ei lähdekään täältä pois, hän jää tähän oikein emännäksi.
SIMPPA
No, se on lystiä! Enkö minä kaikkein ensimmäiseksi huomauttanutkin Liisasta isännälle?
ANTTI
Siitä saatkin monet toppakahvit.
SIMPPA
Taitaa ollakin kihlapannu vielä lämpimänä?
ANTTI
Ei sitten muuta kuin ruvetaan juomaan!
LIISA
Minä noudan nisua lisää.
(Kamariin.)
ANTTI
Minä tulen mukaan.
SIMPPA
Kylläpä se isännän kielikin nyt laulaa! (Tirkistelee ovenraosta kamariin.) Ja näyttää se osaavan hm — hm —
(Antti ja Liisa tulevat.)
ANTTI
No, nyt juodaan kihlakahvit, ilokahvit ja toppakahvit senvuoksi, ettei Liisa mennytkään pois, vaan jäi taloon —
LIISA
Enhän minä oikein aikonutkaan, hi hi hi hi!
(Kaikki nauravat.)
_Väliverho_.