Part 8

Kun eivät Arapian suuret autiomaat voineet helposti metsästäjäkansaa elättää, rupesivat Arapilaiset tuohon luotettavaan karjanhoitoon. Tarkasti pysyivät nämät autiomaitten kuleksivat heimokunnat eli Beduinat tässä elatuskeinossa, jotta kuvaellessamme nykyisiä Beduineja, annamme myöskin kuvan esi-isäinsä oloista, kuinka he vuosisatoja sitten elivät samain telttien alla ja samoille lähteille ja laitumille veivät hevosensa, kamelinsa ja lampaansa. -- Hevonen on Arapilaiselle ei ainoastaan uskollinen orja, vaan myöskin hauska toveri. Beduinat pitävätkin hevosensa semmoisessa arvossa, että tekevät heistä pitkiä sukuluetteloita. Varsan synty pidetään varsin onnellisena tapauksena, joka on ilolla ja onnen-toivotuksella vietettävä. Hevoset kasvatetaan lasten joukossa telttien alla, ikäänkuin perheesen kuuluvat. Heidän uskollisuudesta ja ystävällisyydestä herrojansa kohtaan on monta juttua. -- Yhtä suuri luonnon antama apu Arapilaisille on kameli. Tämä eläin on siitä merkillinen, että aivan vähällä juomisella toimeen tulee, kun on merkillisen kestävä janoa kärsimään. Tässäpä onkin sen paras hyöty. Nämät avarat santa-aavat ovat, näet, vedestä tyhjät, jotta matkustavaisten täytyy viedä vettä mukaansa, matkalle lähtiessään. Muutoinkin on kamelista aivan suuri hyöty. -- Kuleksivan Arapilaisen elämä on täynnänsä vaaroja ja vaivoja ja etevinkin mies joukossansa on sitä elämän nautintoa vailla, jossa eurooppalainen porvari elää. Beduina viljelee myöskin ryöstämistä, jotta väkivalta useinkin astuu oikeuden siaan. Hän väijyy usein kyllä matkustavia ja ryöstää heiltä heidän omansa, mutta välttää tavallisesti varkautta ja ryöstöä yön-aikana. Ryöstöä kärsinyttä ei hän milloinkaan heitä nälkään nääntymään, vaan antaa hänelle suojelusta ja elantoa. Vieraan-varaisuus pidetään Arapilaisten seassa pyhänä, jotta joka on astunut Arapilaisen katon alle, hänen ei tarvitse mitään vaaraa pelätä. Niinpä tapahtuukin usein, että Arapilainen riistää kaikki tyhjäksi siltä, joka muutamia päiviä ennen kattonsa alla on nauttinut mitä parasta talossa on ollut tarjottavana. Almuin antaminen on heillä pyhä velvollisuus. Miehen kunnia on heistä aivan kallis; niin pidetään myöskin muhkea ulkomuoto aivan suuressa arvossa. Parhain koristus on parta, jota toisiansa tervehtiessä suutelevat ja johon valaa vannoessa koskevat. Arapilaisen mieli on loukkaukselle aivan arka; hänen äkkinäinen luonteensa ei pian lepy, vaan on ankara kostoa pyytämään. Solvausta kostamatta jättää on heistä suuri häpeä, jotta lapsien on velvollisuus isänsä edestä kostaa, jos kosto häneltä oli jäänyt hakematta. Niinpä ovat monet heimokunnat vuosisatoja läpitsensä sotineet keskenänsä, saadaksensa esi-isäin alkamat vainotyöt molemmin puolin tasalle. On, näet, heillä luulo semmoinen, että, niinkauan kuin tapetusta verenkosto on heitetty hakematta, ei pääse se paikka, jossa surma tapahtui, milloinkaan kasteen virkistyttämäksi.

Runollisuuteen on Arapilaisilla aina ollut suuri taipumus; mielikuvitteluksensa on aivan rikas, antaen kaikille asioille runollisen loisteen. Myöskin on heissä tarkka ja terävä ymmärrys, joka näyttäikse monenmoisissa nerollisissa sananlaskuissa. Jo aikasin pitivät he kokouksia, joissa runoelmia esiteltiin; niinpä harjoitettiin Okadhin kaupungissa kolmekymmentä päivää perätysten kilvoituslauluja. Palkinnon voittaminen tämmöisessä tilaisuudessa oli aivan suuri kunnia, johon kukin runoilija parhaasta päästä koetti päästä. -- Arapilaisten kieli on merkillisen rikas kuvallisista nimityksistä, esimerkiksi kahdeksankymmenen luvulla merkitään simaa, kahdensadan luvulla käärmettä, neljänsadan luvulla onnettomuutta ja tuhannen luvulla miekkaa.

Arapilainen, ehkä hän on monta meidän mielestä välttämätöntä tarvetta vailla, on kuitenkin vapaudestansa ja suvustansa pöyhkeä. Koto puutteenensa on hänelle rakas ja arvokas. Tuo kuleksiva Beduina halveksii kiinteäin asuntopaikkain asujamia (Fellahs), kaupunkilaisia ja maanviljelijöitä. Beduinat ovat Aasian kansoista ainoat, jotka eivät ole lannistuneet orjuuden alle. Heimokunnan päämies on Scheikeksi kutsuttu ruhtinas, joka sovittaa sisälliset riidat ja sodassa pitää päällikön-virkaa. Tätä valtaa ei hän uskalla väärin käyttää, pelkäen alamaistensa luopuvan kuuliaisuudesta. Usein yhdistyvät useat heimokunnat yhden haltian alaiseksi; tämä sanotaan Suurscheikiksi eli emiriksi.

Beduinain keskellä syntyi v. 570 j.Kr. tuo mainio Muhammed. Tämä rupesi neljänkymmenen ikäisenä kansansa prophetaksi ja perusti Islamin uskonnon, joka pian levisi kauaksi. Miekalla ja tulella levitettiin uusi uskon-oppi yli maailmaa. Muhammed innoitti sotilaitansa urhoollisuuteen, luvaten uskon levittämisessä kaatuneille paradisin ihaillukset. Näinpä levisi uusi uskonto leviämistänsä. Chalifi eli Mohammettiläisten hallitsija otti pääkaupungiksensa Damaskon; hänen hovinsa oli loistollisuudestansa mainio. Täällä kukoistivat runollisuus ja tieteet; yleinen sivistys pääsi hyvälle kannalle ja nousi 8:nella vuosisadalla korkeimmillensa.

Mutta ei ainoastaan Aasia saanut tuntea Arapilaisten uskon-intoa ja urhoollisuutta; koko pohjoispuoli Ahrikkaa tuli heidän valtaansa noin v. 700 j.Kr. Täältä läksivät he v. 711 Gibraltarin salmen yli Espaniaan ja voitettuansa Länsigötiläiset laskivat he koko tämän maan allensa. Mutta valloitushimonsa ei siihen tauonnut; he läksivät Pyreneain-vuorten yli, tunkeuden eteläiseen Ranskanmaahan. Nyt joutui koko Kristikunta ja Länsieuroopan sivistys hirmuiseen hätään. Mutta tästä pulasta päästiin, kun Arapilaiset tulivat tappiolle Tours'in tappelussa v. 732 ja peräytyivät jälleen Espaniaan. Tämä oli ensimäinen suuri tappelu, jossa Arapilaiset menettivät voiton; Kaarlo Suuri nöyristi heidät vielä enemmin. Ehk'eivät voineet valtansa pohjoiseen päin levittää, ottivat he kumminkin monta Välimeren saarta haltuunsa.

Ei paljon aikaa kulunut, ennenkuin Arapilaiset Espaniassa erisivät Chalifein suuresta vallasta. Mutta heidän tänne tunkeutua, Kristittyin valta ei kokonaan hävinnyt, sillä eräs Pelago niminen länsigötiläinen ruhtinas oli paennut Asturian maakuntaan, jossa perusti vähäisen valtion, joka aikaa voittaen levisi leviämistään. Pian syntyi Pyrenean saarennolla monta kristittyä valtiota, jotka alinomaa sotivat Arapilaisia vastaan, voittaen heiltä yhä enemmän alaa. V. 1492 viimeinkin loppui Pyrenean saarennolla Arapilaisten valta kokonaan. Heidän herruutensa oli Espanialle erinomaisen onnellinen. Sillä maa pääsi heidän aikanansa semmoiseen vaurastumiseen, jott'ei sen jälkeinen häviö ja turmelus ole kokonaan voinut poistaa kaikkia tämän kukoistuksen jättämiä jälkiä. Vielä havaitaan sekä kansallisuudessa että muissakin seikoissa paljon, joka osoittaa Arapilaista alkuperää.

Japanesit.

Aina 15:nnen vuosisadan alkuun oli paitsi Amerikkaa suuri osa nykyisinä aikoina hyvin tunnettuja maita Eurooppalaisten tietohalulle suljettu. Tähän kuuluu tuo Itä-aasian rannikolla oleva suuri saaristo, joka silloin vasta löydettiin, kuin Portugisat uutta tietä Ahrikan ympäritse olivat päässeet Indiaan. Näihin saareihin kuuluu Japan'in keisarikunta. -- Japanesit ovat vartaloltansa suhdalliset ja muutoin notkeat ja vikkelät. Iho on kellanmoinen milt'ei ruosteenkarvaiselle vivahtava. Silmät muutoin pitkänmoiset ja kaidat, ovat syvemmällä päässä, kuin tavallisesti muilla kansoilla. Pää on tavallisesti suuri ja kaula lyhyt; tukka musta, paksu ja öljystä kiiltävä; nenä, ehk'ei juuri litteä, lyhyt ja paksu. He ovat ymmärtäväiset ja varovat, hyvän-suopeat ja ystävälliset. Hallituksensa, hyvä maanviljelyksensä, säästäväisyytensä ja erittäinkin se, kuinka tekevät ulkomaalaisten kanssa kauppaa, osoittavat kylläksi kavaluutensa ja järkähtämättömyytensä. Siisteyden pitävät suuressa arvossa, jotta melkein joka huoneessa on kylpylaitoksia. Nöyryydessä ja tottelevaisuudessa tuskin kukaan voi Japanesille vertoja vetää. Alamaisuutta esivaltaa ja tottelevaisuutta vanhempia kohtaan painetaan jo aikasin nuorison mieleen. Alhaiset kumartavat syvästi ylhäisempiä ja tottelevat ehdottomasti esimiestensä käskyä. Oman-vertaisiansakin tervehtivät aina suurella kohteliaisuudella. Notkistaessansa pään alaspäin laskevat tavallisesti kädet polville tahi alemmaksikin sen mukaan, kuinka nöyrä tervehdyksen pitää oleman.

Uskonto on koko Japanissa pakanallinen; ainoastaan suurella vaivalla on silloin tällöin joku saatu Kristin-uskoon taipumaan. Keisari on myöskin ylimmäinen pappi ja asettaa kaikki papit virkoihinsa. Uskon-opillisia lahkokuntia on paljon. Templit ovat päivät läpitsensä avatut, jotta kukin saisi niissä pitää rukoustansa millä aialla tahansa. -- Japanesein sota-aseet ovat joutsi, nuolet, sapeli ja pyssy. Joutset ovat hyvin suuret ja nuolet erinomaisen pitkät. Sapeli on pää-ase. Kukin, joka ei kuulu maanviljelijäin säätyyn, kantaa semmoisen vyössänsä. Kaikki ihmiset, mistä säädystä lienevätkin, käyvät samanlaisessa puvussa. Tämä kansallinen puku on pitkä, avara kauhtana, joka tehdään erilaisista aineista; suvella on se ilman vuoritta, talvisaikoina taas paremmin varustettu. Vaimot pitävät useampia tämmöisiä kauhtanoita päällytysten. Kaikki kauhtanat sidotaan lanteen ympärille vyöllä, jota käytetään plakkariksi. Japanesilla on myöskin housut, jotka ovat hyvin avarat ja muutoinkin eriskummalliset katsella. Jalkineiksi pidetään tohvelia taikka kenkiä. Mieheltä leikataan hiukset päälaelta pois otsasta niskaan saakka; sivuhiukset sitten sidotaan päälaen yli kiinni. Päätä ei peitetä muutoin kuin matkoilla. -- Huoneitten permannot peitetään aina hienoista ruohoista tehdyillä matoilla ja seinät koristetaan paksuilla ja kauniilla tapetilla. Rakennukset ovat pienet ja vähäpätöiset; harvoin ovat he kahdenkertaiset. Tieteistä ja taiteista ei paljon pidetä; maanviljelys on kaikkien toimena. Kaikista tieteistä on ainoastaan tähti-oppi jonkunmoisessa kunniassa; muut ovat vielä vasta alkamaisillansa.

Neekerit.

Nyt on meidän yhdestä kansasta juteltava, joka on maailman onnettomimpia. Tämä on Neekerinkansa Ahrikassa. Tämä maanpiirin-osa on vielä kaikkien vähin tunnettu. Ehkä Ahrikan pohjoiset rannikot jo vuosituhansia sitten olivat sivistynein kansain asumasiat, on vasta myöhäisempinä aikoina maan-sisuun ruvettu tunkeumaan. Paitsi tänne siirtyneitä kansoja, on Ahrikassa myös alkuperäisiä asukkaita, nuot mainitut Neekerit, Aitiopilaiseen kansanluokkaan kuuluvaiset. He ovat sekä maan sisussa että läntisellä rannikolla.

Neekerit, jotka ovat vahvaa ja rotevaa sukua, elävät luonnollisessa yksinkertaisuudessa. Metsästäminen ja maanviljelys antaa asukkaille kaikki heidän tarpeensa. Muutamat neekeriläiset heimokunnat ovat nykyisempinä aikoina taipuneet käsitöihinkin. Niinpä osaavat Askantinimiset tehdä puuvillan-kankaita, sulattaa metallia ja rakentaa suuria avaroita rakennuksia. Tapansa yleen ovat kovin raa'at ja julmat. Tavalliset huoneet ovat mullasta ja oksien niouksesta tehdyt. Akkunoiksi ei käytetä lasia vaan bambu-kaislasta tehtyä ristikkoa. Orjuus, ehkä Ahrikassa kotoinen, eriää täällä paljon muissa maissa tavallisesta. On, näet, täällä orjan ja herran välillä isänvaltainen olo, jotta useammissa heimokunnissa herra, ellei hän ole itse kuningas, ei uskalla tappaa orjaansa.

Puhukaamme vielä Neekerien orjiksi käyttämisestä vieraissa maissa.

Kun eurooppalaiset kansat, Espanialaiset, Portugisit, Englantilaiset, Alankomaalaiset ja Ranskalaiset rupesivat löytyneitä maita Amerikassa asuttamaan, puuttui heiltä usein satoisten ketojen viljelijöitä. Näitten maitten alkuperäiset asukkaat eivät hyvin kykeneet näin raskaasen työhön. Tästäpä tuli heille mieleen tuoda ulkoa orjia, joilla sopisi työt toimittaa. Lähetettiin Ahrikkaan laivoja, joilla tuotiin joko väkivallalla taikka ostolla Neekeriä. Nämät sitten pantiin orjina kaikenlaisia kovia töitä toimittamaan. Tuo hirvittävä orjankauppa oli Kristuksen edellisestä muinaisuudesta pysynyt Aasiassa ja Ahrikassa. Valtiot ja erityiset rupesivat nyt orjankauppaa käymään; he varustivat tätä kauppaa varten laivoja ja toivat nyt Amerikan kauppapaikoille muka "mustaa puuta", johon Neekerit mustan värinsä vuoksi verrattiin. Myöhäisempinä aikoina ovat kyllä hallitukset Euroopassa, erittäinkin Englannin, koettaneet hävittää tämän kaupan; mutta tämä ei vielä ole kokonaan onnistunut, sillä vieläkin viedään sadottain näitä onnettomia Ahrikan länsirannikolta ja lastataan niinkuin mikäkin karja laivoihin, jotka vievät heidät kodosta ja rakkaasta perheestä kovan onnen käsiin.

Mahtakoon pian ihmiskunnan hyvää harrastavaisille onnistua poistaa tämä Kristikunnan häväistys!

Kolmas Osake.

Uutten maanpiirin-osain kansat.

Aasiassa, Euroopassa ja Ahrikassa oli vuosisatojen kuluessa ihmiskunta Kristinuskon vaikutuksen alaisena vähitellen edistynyt sekä hengellisessä että ruumiillisessa katsannossa, kun yht'äkkiä 15:nnen vuosisadan lopussa ja 16:nnen alulla löydettiin maan-osia, joita ei kukaan ennen voinut aavistaakkaan, ja jotka suuruudessa ja avaruudessa vetivät vertoja ennen tunnetuille maan-osille. Nämät uudet maanpiirin-osat olivat Amerikka ja Australia saarinensa. Meidän on vielä tässä näitten maan-osain kansat tutkittavina.

Amerikan alku-kansat.

Kauan on väitelty, ovatko Amerikan alku-asukkaat vallan toista alkuperää kuin muut ihmiset, vai ovatko he muinaisina aikoina tänne siirtyneet. Tämä viimeinen luulo on paljon todenmukaisempi, niinkuin jo ennen olemme maininneet. Kuitenkin ei ole kiellettävä, Amerikkalaisen ihmissuvun, mitä alkuperää sitten lieneekin, sekä ulkomuodon että kieltensä puolesta olevan muista maanpiirin asukkaista hyvin eriäväinen. Tähän kuuluvat ihmiset ovat tavallisesti suuret ja rotevat. Ihonsa on vaskenkarvainen; tukkansa musta, pitkä ja kiiltävä; parta ohut ja kehnomainen; otsa lyhyt; ripset esiin-pistävät; huulet paksumoiset. Nämät ovat yhteiset Amerikan kansain tuntomerkit; Maan- navan likitienoilla asuvaiset eivät kuulu tähän. Silmiin astuva on, että Amerikan kielissä on paljon sanoja, jotka vivahtavat Aasialaisiin kieliin. Tästä onkin päätetty, Amerikkalaisten olevan alkuperäisin Aasiasta. Tähän viittaa muitakin seikkoja. Niin on esimerkiksi Meksikossa löydetty vanhoja muistopatsaita, templiä j.n.e., jotka osoittavat kokonaan Aasialaista sukuperää.

Katselkaamme nyt vähän tarkemmin Amerikan erityiset kansat. Äärimmäisessä pohjoisessa, Amerikan luoteisessa Venäjään kuuluvassa kulmassa, asuvat jäisillä lumikentäillä:

_Kalugiat, Kaluschit_; sotaisa ja raaka kansa, joka kauppaa Venäläisille metsännahkoja. Amiralikunnan saarilla, joissa yli koko vuoden on lunta ja jäätä, asuvat _Vakaschit_, jotka ulkomuodoltaan ovat erinomaisen suuret ja kasvonsa parrattomat. He ovat kovin raa'at ja tietämättömät ja asuskelevat perheettäin kehnoissa majoissa. Kalanpyydyksensä ja metsästämiskalunsa ovat hyvin nerokkaasti tehdyt; heillä on jonkunmoinen piikillä varustettu airo, jolla vetävät kalat luoksensa. -- Uus-Georgiassa asuvaiset kansakunnat ovat _Solkukit, Eunuchutet_ j.n.e.; he elävät kalan-saaliista.

Mitä enemmin tullaan eteläänpäin, sitä suloisemmaksi käy luonto ja asukkaatkin muuttuvat ihmisennäköisemmiksi. Tämän voi jo sanoa Hudsoninbay'n likitienoilla asuvaisista ja Labradorin ynnä Grönlandin asukkaista. Vielä näilläkin paikoilla on kovin ankara pakkanen. Kolme alkuperäistä kansaa asuu näissä kolkissa maakunnissa.

_Eskimoit_ asuvat aina Jäämeren rannoille saakka. He ovat pikkuiset, heikot ja iholtansa likapunertavat. Ympöriäiset majansa ovat taljoilla peitetyt ja muutoin niin viheliäiset, ett'ei niihin pääse sisälle muuta kuin konttaamalla. Hylkein nahasta tehdyt aluksensa liikkuvat hyvin keveästi.

Hudsoninbay'n likellä asuu pohjois-indianilainen heimokunta, johonka kuuluvat ovat rotevat ja ko'oltansa keskenkertaiset. Tukkansa on musta, paksu ja sileä, kuin Indianilaisilla ainakin. -- Grönlandin asukkaat kutsuvat itsensä omalla nimellä: Kalalitet eli Innouhs. He luulevat auringon nais-jumalaksi mutta kuun pitävät mies-jumalana. Muutoin elävät melkein kokonaan uskonnotta ja la'itta, ehkäpä kristityt lähetyssaarnaajat ovat koettaneet heitä raakuudestansa johdattaa. Ihonsa on kellahtava, tukka musta ja paksu, huulet paksut, silmät tuiki mustat ja pienet; kädet ja jalat pienet ja soreat. Vaimoin täytyy kaikki työt toimittaa: päällystää venheet taljoilla, rakentaa huoneet, mennä miestensä kanssa kalaan j.n.e. Paitsi koiria ei ole Grönlandilaisilla mitään koti-eläimiä. Huoneensa rakentavat tavallisesti vuorten eli kallioin suojaan. Grönlandilaisissa sanotaan olevan suuri rakkaus lapsiinsa ja kolkkaan isänmaahansa. Osa niistä on jo käännetty Kristin-uskoon. -- Jätettyämme nämät pakkasen pesäpaikat, tulemme Kanadaan, jonka asukkaat maansa ilman-alasta voivat maanviljelykseen ryhtyä. Väestöön kuuluu sekä tänne muuttaneita asukkaita että maan rajalla asuvaisia raakalaiskansoja; viimeisiä ovat _Huronit_ ja _Irokesit_.

Suurin osa Pohjois-amerikkaa on nykyään pieniä valtioita, jotka ovat liitolla toisiinsa yhdistetyt. Nämät ovat Pohjois-amerikan vapavaltiot. Näitten väestö on parhaasta päästä tänne siirtyneitä Eurooppalaisia erinomattain Englantilaisia, joille alkuasukasten täytyy jättää yhä enempi tilaa. Täällä on meidän puhuminen ainoastaan alkuperäisistä asukkaista, jotka kutsutaan yhteisellä nimellä Indianiksi. He jakaantuvat useampiin heimokuntiin, joilla on erityiset nimensä. Täällä emme puhu muuta kuin, mitä on kaikille heimokunnille yhteistä. Indianit elävät enimmiten virtojen rannalla, elättäen itsensä metsästämisen ja kalastamisen saaliilla sekä maan hedelmillä. Tavoiltansa ovat hyvin raa'at. Kullakin heimokunnalla on päällikkönsä, jolle kuuliaisuutta osoitetaan; muutoin on kukin oma herransa. Mies on perheessänsä itsevaltias. Kaikki tärkeät asiat jätetään soturikokouksen tutkittavaksi. Tämä sitten päättää ne huutoin antamisella. Paljaasta ylpeydestä pitävät he vieraita hyvänä. Heimokunnan päällikkö käskee vieraan majaansa ja kestittää hänen isänvaltaisella tavalla. Sitten vievät kaikki kylän ylimykset vuorotellen hänen majoihinsa. Näitten Indianien majat ovat vallan säännöttömästi raketut. Mitä vahvemmin viimeisinä aikoina siirtolaisia on muuttanut näihin yhdistys-valtioihin, sitä enemmin ovat Indianilaiset hävinneet; he ovat joko sivistyksen saatuansa, hämmentyneet siirtolaisiin, tahi paenneet vielä syvemmäksi kolkkiin metsiinsä, joittenka tiheys vielä suojelee heidät yhä edemmäksi tunkeuvasta sivistyksestä.

Aivan toisenmoinen on Meksikossa asuvaisten laita. Nämät ovat vaskenkarvaisia Indianilaisia, Espaniasta tänne muuttaneita, Amerikassa syntyneitä Espanialaisia (Creolit) ja kansain-hämmennyksistä syntyneitä (Mulatit, Mestetsos, Tsambos). Kotoperäiset asukkaat ovat hyvin vahvaa ja rotevaa sukua. He sanotaan pääsevän hyvin vanhaan ikään, ovat vanhoillakin päivillä harmaa-hiuksetta ja pysyvät kuoleman saakka merkillisen hyvissä voimissa. Meksikon Indianilaiset heimokunnat ovat vuosisatojen aikoja saaneet Espanialaisilta kovaa vainoa kärsiä. He eivät, Espanialaisten tänne tultua, olleet vallan sivistyksettä, tiesivät esimerkiksi vuoden pituutta ja ymmärsivät vähän rakennustaidettakin. Nykyään ovat he yksivakaiset ja harvapuheiset, ovat jäykästi pysyneet vanhoissa tavoissansa ja luuloissansa; Kristin-uskoonkin on heitä väkivallalla pakoitettu. Laulunsa kuuluvat haikeilta ja surullisilta; tanssi on ainoastaan miesten huvitus. Maalaukseen ja kuvanveistoon ovat he hyvin taipuvaiset. Merkillistä on nähdä, miten paljon voivat kehnolla puukolla ja kivellä toimittaa. Kukkia rakastavat varsinkin; paras ja otollisin lahja, kuin voidaan jollekulle antaa, on kukkaseppele.

Näistä paljon eriäväiset ovat Etelä-amerikan alku-asukkaat, joista mainitsemme Perualaiset, joilla on huono kyky, kolkka ja epäluuloinen mieli. Ehkä heillä on hyvät ruumiinvoimat, elävät laiskoina liassansa. Huoneensa ovat kehnosti raketut ja likaisuudesta inhoittavat. Yhtä kehnot ja viheliäiset ovat myöskin vaatteensa ja ruokansa. Väkeviin juomiin ovat he hyvin taipuvaiset, jotta he semmoisia saadaksensa antavat mitä hyvänsä. Paljoa sivistyneemmällä kannalla ovat Paraguay'n asukkaat, kun tuli jo aikasin Kristin-usko heille tutuksi. Näitten koko rikkaus on karjoissa. Jokaisen päivän lopettavat huvittavaisilla kokouksilla, joissa nuoret paimenet ja paimentytöt tuuheain puitten varjossa vanhan ukon johdatuksen alla laulavat keskenänsä lauluja vuorotellen.

Eteläisessä osassa Etelä-amerikkaa on Patagonian maakunta, jonka asukkaat suuruudestansa ovat merkittävät. Eräs matkustavainen menneeltä vuosisadalta kertoo, useitten heistä olleen seitsemän jalan pituiset. Heillä on vahva luurakennus, leveät kasvot, ruskea iho, paksu, litteä nenä ja suuri suu. He pukeutuvat eläinten-taljoihin, jotka ovat yhteen liitetyt nelikulmaisen levätin muotoiseksi. Päässänsä kantavat suljilla koristetun hatun. Maa on laiha ja kasvamatoin. -- Etelä-amerikan peräisimmässä osassa asuvat Pescherät. He sanotaan olevan maailman raakain kansa. Kooltansa ovat keskinkertaiset, kasvoiltansa leveät, esiinpistävillä poskilla ja litteällä nenällä. Likamaisuudestansa ei ole mahdollinen eroittaa, minkä värinen ihonsa on. He ovat hyljen-nahoissa vaatetut ja elävät kaloista ja karin-kaukaloista.

Ennenkuin jätämme Amerikan kansat, on meidän Brasilian asukkaista muutamia sanoja sanottava. Nämät ovat tavoiltansa kovin raa'at, ainoastaan ruumiilliset voimat ja raakuus on heistä jossakin arvossa pidettävät. Silloinkin, kuin joutuvat vihollistensa tapettavaksi, koettavat he näitä irvistellä, sillä osoittaaksensa urhoollisuutensa pysyvän vielä kuolemassakin. Sanotaan Eurooppalaisen ei jaksavan jännittää kymmenvuotisen Brasilian poian joutsea.

_Etelämeren saariston kansakunnat_. Australia, myöskin Polynesiaksi sanottu, sisältää kaikki itäpuolelta Itäintian saaristoa Amerikan länsirannikkoon saakka olevia saaria. Näillä saarilla asuvaisten luku sanotaan nousevan miljonaan henkeen. Heitä jaetaan kahteen pää-osaan; Ensimäinen on niinkutsutut _Australiat_ ja toinen _Australi neekerit_. Ensimäisillä on Malajilaisen ihmisluokan tuntomerkit ja toiset taas ovat hyvin Neekerein näköiset. Näitten päälahkojen hämmentymisestä toisiinsa ovat useat välisuvut syntyneet. He puhuvat erityisiä kieliä ja ovat erinäisellä sivistyksen kannalla. Muutamat käyvät alastomina, toiset taas jommoisissakin vaate-repaleissa. Muutamat elävät ainoastaan siitä, mitä luonto itsestänsä heille tarjoo, toiset taas kalan ja metsästämisen saaliista. Mutta ompa semmoisiakin, jotka viljelevät maatansa oikein säännöllisesti, asuvat komeissa huonet rakennuksissa ja ovat valtiollisiin oloihin taipuneet. Melkein kaikilla asukkailla on tapa leikata ruumiisensa kaikenlaisia kuvia koristukseksi. Ihmisuhria on hyvin tavallisia ja sekin on joksikin tavallista, että syövät kaatuneitten vihollistensa lihaa. Heidän uskon-oppinsa on pelkkää pakanuutta; kuitenkin on Kristinusko näilläkin mailla voittanut vähän alaa.

Uusihollandin alku-asukkaat ovat iholtansa mustat, niinkuin Ahrikan Neekerit, ja villa-kähärähiuksiset. Heidän sanotaan usein asuvat ontoksi koverruissa puissa. Kalaa ja juuria on tavalliset elatusaineensa; muutamat heimokunnat ovat ihmisen-syöjiäkin. Sisumaan asukkaat ovat tylsäpäiset ja raa'at, melkein kuin metsäpedot. Kipuja ja haavoja kärsivät ikäänkuin olisivat tuntoa vailla. Pahailmaisinakin aikoina ovat he melkein alastomina. Lapset kohdellaan lempeästi ja vanhat pidetään kunniassa. Oikeata hallitusta ei heillä ole, mutta isänvaltaisuus on lujana.