Part 4

Muutamia vuosisatoja Spartaa myöhemmin sai myöskin toinen kreikkalainen päävaltio, Atänai, uuden lakilaatimuksen ja hallitusmuodon. Jo aikasin oli Atänassa syntyvä tasavaltainen henki pakoittanut kuninkaanvaltaa peräytymään. Viimeisen kuninkaan, Kodron kuoltua, kumottiin koko kuninkaanvalta ja sen siaan asetettiin arkonta-niminen hallitusmies jonka piti hallituksestansa tiliä tekemän. Alussa valittiin tämä ylimmäinen virkamies elinaikaiseksi mutta pian määrättiin tämä virka-aika kymmeneksi vuodeksi ja vuodesta 682 e.Kr. valittiin yhdeksän arkontaa, joitten virka-aika ei kestänyt muuta kuin vuoden aikaa. Mutta vielä puuttui Atänalaisilta sopivia lakia. Semmoisia antoi nyt viisas Soloni kansalaisillensa v. 594 e.Kr. Hän jakoi ihmiset varallisuutensa jälkeen neljään luokkaan. Ainoastaan kolme näistä taisivat valtiovirkoja toimittaa; neljännellä, joka oli kaikkien lukuisin, oli niinkuin muillekkin oikeus kansankokouksissa huutonsa antaa. Näillä kokouksilla oli rajatoin valta kaikissa hallituksen asioissa. Sillä näissä vahvistettiin kaikki la'it, päätettiin sotaan ja rauhaan kuuluvista seikoista, valittiin kaikki virkamiehet j.n.e. Kun joka miehellä täällä olivat samat oikeudet niin oli kunkin Atänalaisen huudolla arvonsa. Sentähden koettikin Soloni tehdä kansalaisoikeuden saamisen vaikeaksi. Hengen-uhalla kiellettiin ulkomaalaiset kansankokouksiin tulemasta. -- Varsinainen tuomio-istuin, jossa rikokset rangaistiin, oli Areopago, jonka istunnot tapahtuivat öisin.

Solonin etevimpiä sääntöjä oli se, että jokainen kansalainen sai omaisuudestansa jälkeenpäätöksen eli testamentin tehdä, mikä ennen oli ollut kielletty. Nyt vasta muuttui omaisuus omistajan oikeaksi omaksi. Ei tarvinnut kenenkään isäänsä vanhoilla päivillä elättää, jos ei tämä ollut opettanut hänelle mitään elatuskeinoa. Lasten kasvattamisen heitti Soloni kokonansa vanhempien huoleen. Mutta voimistelemisen oppi oli myös Atänassa pää-asia lapsen kasvattamisessa.

Edistääksensä isänmaan rakkautta, oli Soloni antanut asetuksen semmoisen, että sodassa isänmaan hyväksi kaatuneitten lapset olisivat valtakunnan kustannuksella kasvatettavat; heidän muistonsa ylistettiin myös julkisella hautauksella ja kiitospuheilla. Joka pahasti kohteli köyhää, lasta eli orjaa, pidettiin rikoksen alaisena ja oli oikeuteen haastettava. Tämmöinen lempeys ja viisaus ovat Solonin antamissa la'issa merkittävät.

Ehkä Hellenat olivat moniin pieniin valtioihin jakauneet, oli kuitenkin paitsi yhteistä kieltä monta seikkaa, jotka liittivät heidät yhteen. Semmoisia olivat yhteisten jumalien palvelus, yhteiset juhlallisuudet, ennustuspaikat ja liittokunnat. Kreikkalaisten ennustuspaikoista oli Delphoin suurimmassa arvossa pidetty. Täällä oli Apollo nimiselle jumalalle rakettu templi, jossa Pythia niminen naispappi puhui ennustukset. Tämmöiseen paikkaan, näet, tultiin aina jumaluudelta neuvoa pyytämään, kun ei omin päin tahdottu tärkeihin toimituksiin ryhtyä tahi muuten salaisista asioista tietoa tarvittiin. Kun nyt Delphoin ennustuspaikka oli suuressa maineessa ja arvossa, oli sille neuvonpyytäjiltä ylen paljon antimia karttunut, joitten joukossa oli kalliita taideteoksiakin.

Yhteisistä kansan juhlallisuuksista oli Olympian kilvoitusleikit kaikkien etevimmät. Nämät vietettiin Elidin maakunnassa. Siihen paikkaan, jossa nämät leikit tapahtuivat, oli tehty kovin pitkä rata, jonka vasen puoli oli ratsuharjoituksiin ja oikea jalkamiesten taisteluksiin määrätty. Yli ympärin, niin laajaan kuin silmä kantoi, istuivat katsojat pitkissä rivissä ja innostuttivat riemuhuudoillaan kilvoittelijat, milloin kiittäen milloin moittien. -- Yön vietettyä uhrilla ja lauluilla jumalien kunniaksi, aljettiin leikit auringon noustessa. Taistelus-tuomarit istuivat laipion sisäpuolelle ja kilvoittelijat astuivat esiin aloittaaksensa kilpa-juoksun. Joka ensiksi pääsi perille, sen nimeä ja syntymäkaupunkia huusi nyt julistaja kaikkien kuultavaksi. Nyt kajahtivat kummut laaksot yli ympärin nimensä ylistyksestä ja katsojain riemuhuudoista. Ajomies seisoi pystyssä kaksipyöräisissä vaunuissaan ja tuimat hevosensa riensivät muitten kanssa radalle, jonka päässä seisoi kaksi patsasta, joitten väli vaunujen piti kiertämän, palataksensa kaksitoista kertaa samaa matkaa. Myöskin ruvettiin nyrkkisille ja ratsukilvoitukseen. Juhlallisuuden viimeinen päivä oli voittajain palkitsemiseen määrätty. Tämä tapahtui, sitten kuin pyhässä ahossa oli uhria tehty. Voittajat tulivat komeissa vaatteissa, palmu-oksia kädessä, vieläpä huilunsoittajiakin seurassansa. Kunniapalkinto oli seppele öljypuun oksista, jonka taistelustuomarit laskivat voittajan päähän. Tämmöisen palkinnon saaminen oli suurin kunnia Kreikassa ja voittajan kansalaiset luulivat syntymäkaupunkinsa hänestä saaneen ison kunnioituksen. He toivat hänen, riemukulkua käyden, lauloivat hänelle ylistyslauluja ja asettivat vartalokuvansa Olympiaan, jossa jälkeisinä aikoina monta sataa semmoista on ollut nähtävänä. Voittajain nimet tulivat kuuluisiksi ympäri koko Kreikanmaan. Eräs vanha Kreikkalainen kuoli ilosta, kun syleili poikaansa voittajana, ja hautauksellansa olivat kaikki Olympiassa olevat Kreikkalaiset saapuvilla. Diagora, jalomielinen Hellena Rodon saaresta oli itse ennen kruunattu voittajaksi Olympiassa ja toi vanhaan ikään jouduttuansa molemmat poikansa sinne, jossa kumpikin voitti kunniaseppeleen. Mutta jalomielisesti laskivat nuorukaiset seppeleensä isänsä päähän, nostivat hänen hartioillensa ja veivät hänen katsojain keskelle. Kaikki huusivat hänelle onnen toivotuksia ja heittivät päällensä kukkasia. Vanhuus ei voinut näin suurta onnea kannattaa, vaan vaipui, kaikkien nähden, kuolleena maahan.

Nämät Olympian kilvotus-leikit tapahtuivat säännöllisesti joka neljäs vuosi heinäkuussa. Kaikenlaisia taituria kokoontui tänne toistensa kanssa kilvoittelemaan. Huiluinsoittajat ynnä muut semmoiset lauloivat kaikkien kuullessa laulunsa, taistellen etuisuudesta. -- Kaiken tämän kautta pääsi sivistys hyvin edistymään. Täällä saivat ystävät, oltuansa kauan erillänsä, nähdä toisiansa. Täällä syntyi useinkin ystävyys erityisten ihmisten ja kokonaisten kaupunkienkin välillä. Nämät kilvoitusleikit, jotka olivat koko Kreikan yhdistysside, perustivat sittemmin yhteisen aianluvun. Nelivuotinen aika, joka kului näitten juhlallisuuksien välillä, kutsuttiin Olympiadiksi.

Hellenain sorea ja helposti muodostuva kieli oli vielä toinen side, joka yhdisti erityiset lahot yhdeksi kansaksi. Hyvin varhain kukoisti Hellenain keskellä runollisuus. Innostuneet runoilijat ovat runoelmilla, jotka meidän aikoihin asti ovat säilyneet, ylistäneet sankarien jaloja urostöitä. Sittemmin, kun kirjoitustaito tuli tutuksi, edistyi runollisuus yhä paremmin. Jälkeenpäin rupesivat tietoviisaat ihmiskunnan tärkeitä asioita tarkastelemaan ja tutkimaan, levittäen opetuksillansa tiedon valoa ympäri Kreikanmaata. Näihin kuuluvat Pythagora, Sokrate, Plato y.m.

Kaikkien tiedeitten ja taideitten jopa Kreikkalaisten omituisen elämänkin keskuus oli Atänai. Spartassa taas elettiin omin päin eikä huolittu toisten vehkeistä paljon mitään. Atänai oli komein ja rikkain kaupunki koko Kreikassa. Varhain aamuisin tulivat maalaiset huutaen laulaen kaupunkiin, tuoden mukaansa myytävät elatusaineet. Nyt avattiin rihkamapuodit; vähitellen tulivat kadut ihmisiä täyteen ja pauhina karttui karttumistansa. Yksi osa porvaria meni töihinsä ja toiset taas hajosivat kukin tahansa, mikä minnekin. Edellä puolipäivää ja ehtoolla käveltin pitkin Ilisson rantaa ja ympäri kaupunkia. Mutta kaupungin valtatorilla oli väenpaljous kuitenkin aina tihein. Täällä pidettiin usein kansankokouksia, täällä oli Senaatin kokoushuone ja Arkontain tuomio-istuin; yli ympärin oli rihkamapuotia, kultaseppien pajoja ja parran-ajeliain työpaikkoja. Nämät paikat olivat aina täynnä uuteliaita ja laiskuria. Useat harjoittelivat myös metsänkäyntiä ja voimistelemista. Kylpemättä eivät Atänalaiset voineet olla yhtä päivääkään. Rikkaammat pitivät kylpy-laitoksia omissa asumuksissaan, vaan köyhemmät kävivät yhteisissä kylpyhuoneissa. Enimmät Atänalaisista pitivät lyhyet alusvaatteet ja niitten päällä jonkunmoisen kauhtanan, joka peitti ruumiin kokonaan. Tämä päällystakki oli tavallisesti painamaton, vaan rikkailla oli se kalliimmista ja painetuista kankaista tehty. Katsottiin kaikille tärkeäksi oikein näpperästi kääriä tämä kauhtana ympärillensä. Myöhempinä aikoina käytettiin paljon voiteita. Naiset asuivat erinäisessä huonet-osassa ja olivat melkein kokonaan suljetut muitten yhteiselämästä. Atänaissa käytiin tavallisesti jalkasin, mutta rikkaat käyttivät vaunuja ja kantotuolia; tahi antoivat seurassaan olevan orjan kantaa tuolin, johon heidän torilla eli kävelyksillä ollessaan sopi istua. Varakkaat koristivat huoneitansa, miten paraiten voivat. Ruokapöydän tarjoomat nautinnot olivat Atänalaisille hyvin mieleen. Monta ruokalajia hankittiin kaukaisista maista, ehkä Kreikanmaa olikin hyvin rikas hyvistä hedelmistä, kasvuksista, kaloista ja muista luonnon tuotteista. Atria alkoi tavallisesti linnunmunilla ja loppui puunhedelmillä. -- Kreikkalaiset eivät istuneet syödessänsä, vaan makasivat makuu-sohvilla niinkuin itämaalaisten tapa oli. Kestiatrioilla oli ruokasali täynnänsä juhlasavua ja muita hyvänhajuisia suitsutuksia. Viinapöydällä kimalti hopea ja kulta-laatukoita, jotka useinkin olivat kalliilla kivillä koristetut. Kukin vieras seppelöittiin ja jokaisella oli orja takanansa. Iloisissa seuroissa valittiin arvonheitolla yksi juomakuninkaaksi. Tämä määräsi kaikki pitoihin kuuluvat seikat, esitti muistomaljat, sääsi leikillisiä juomalakia j.n.e. Riemuisia lauluja ilahutti vierasten sydämmet; lyyry[2] kävi ympäri koko seuraa ja jokaisen täytyi laulaa joku laulu, kun vuoronsa tuli. -- Kreikkalaisilla oli kovin paljon orjia; ainoastaan Attikassa oli niitä noin 400,000. Nämät toimittivat kaikenlaisia asioita; he olivat palvelijoina, keittäjinä, lasten-opettajina, esilukijoina, kopioitsijoina j.n.e. Maalla olivat maanviljelys ja karjanhoito toimimituksinansa. Sota-vankeuteen joutuneet tehtin tavallisesti orjiksi. Myöskin ostettiin orjia varsinaisilta orjankauppiailta. Poikalapsen syntyessä ripustettiin seinälle seppele öljypuun oksista, mutta jos tyttölapsi oli syntynyt, ripustettiin villainen rihma. Öljypuun oksa, näet, viittasi maanviljelys-toimiin ja tuo rihma vaimollisiin askareisin. Kun oli lapsi henkenensä päivinensä kokonaan isän vallassa, laskettiin jokainen äsken syntynyt lapsi isänsä jalkain juurelle. Jos tämä nosti sen helmaansa, oli hän sillä ottanut velvollisuudeksensa kasvattaa lapsi. Mutta jos hän antoi sen olla koskematta, piti lapsi tapettaman tahi heitettämän oman onnensa nojaan. Viimeisinä aikoina tapahtui tämmöinen julmuus hyvin harvoin. Seitsemännellä eli kymmenennellä päivällä jälkeen syntymisen tehtiin kaikille sukulaisille uhri-atria, jossa lapselle annettiin nimensä. Nyt kirjoitettiin nimi sukuluetteloon ja vanhempien täytyi vannoa lapsen olevan heidän omansa. Kahdeksannentoista vuoden iässä piti nuorukaisen sotapalvelukseen lähtemän. Alttarin juurella oli hänen pyhä vala vannominen ei milloinkaan häpäisevänsä valtion sota-aseita vaan uhraavansa hengen isänmaan hyväksi. Hellena kun pääsi kahdenkymmenen vuoden ikäiseksi, pantiin sukunsa mieslukuun. Nyt sai hän käydä kansankokouksissa, hakea valtiovirkoja ja itse tavaransa holhoa. Nuorison sivistyskeinot olivat voimisteleminen ja soitanto; voimistelemista opittiin Gymnasio nimisissä opetuslaitoksissa. Nämät olivat suuret rakennukset, joitten ympärillä oli puutarhoja ja pyhä aho. Myöskin oli niissä kylpyhuoneita ja isoja salia, joihin puhelijat ja tietoviisaat kokoilivat oppilaisensa. Soitannossa, runoelmataiteessa ja muissa tieteellisissä aineissa saivat lapset opetusta erityisistä kotiopettajista. Kuvaveiston, maalauksen ja rakennustaiteen saattivat Kreikkalaiset erinomaisen korkealle kannalle; kuvaveistolliset teoksensa eivät vielä ole etevämpiänsä nähneet. Yhtä kuuluisat ovat he tieteellisistä ja runollisista harjoituksistaan. Heistä on kaikki sivistys lähtenyt; he ovat päässeet muitten kansojen opettajiksi.

Ottakaamme nyt tämän kansan ulkonainen historia tarkastellaksemme. Kreikan ulkonainen rauha häirittiin ensiksi v. 490 e.Kr., kun Persialaiset samosivat maahan. Tuli, näet, iso persialainen sotajoukko kuudella sadalla aluksella ja nousi maalle Attikan rannikkoon. Täällä tuo urhoollinen Miltiade Maratonin lakeudella hävitti koko persialaisen sotavoiman. Mutta Persialaiset eivät jättäneet sitä asiaa siksensä, vaan Xerxes kuningas vei vähän aikaa jälkeenpäin äärettömän sotavoiman Kreikanmaalle. Salaminin saarella, Atänain likipaikoilla nousi ankara meritappelu, jossa Kreikkalaiset Temistoklen johdatuksen alla saivat oivallisen voiton, hävittäen melkein tykkönään vihollisten laivaston. Tämä sota, jossa Kreikkalaiset yhä pääsivät voitolle, kesti vielä muutamia kymmenkuntia vuosia, kunnekka sota itsestään taukosi noin v. 449. Mutta valitettavasti syttyi Spartan ja Atänain välillä keskinäisiä riitoja, jotka pian muuttuivat verisiksi sodiksi, jotka aikaan pitkään turmelivat varallisuuden ja toimellisuuden. Kun valtioitten voimat näistä kestävistä riidoista uupuivat, pääsi Makedonian kuningas Philippo sekaantumaan Kreikan sisällisiin oloihin. Hänen oli sitten helppo asia, pakoittaa Kreikkalaiset valtaherruuteensa mieltymään. Poikansa Aleksantero Suuri päätti isänsä alkaman työn. Kreikan vapaus ja itsenäisyys meni palaamattomiin. Makedonian valtakunnan hajottua, koetti Kreikka riutuvaisena jäännöksenä vapauttansa suojella. Mutta jo v. 146 e.Kr. tuli tämä maa Rooman käskyn-alaiseksi ja pysyi nyt Roomalaisten valtaan yhdistettynä, Kun tämä v. 395 jälkeen Kristuksen jaettiin kahteen osaan, läntiseen ja itäiseen valtakuntaan, pantiin Kreikanmaa itäiseen kuulumaan. Itäinen valtakunta, jonka pääkaupunki oli Byzantsi (Konstantinopel), tuli Kreikan keisarikunnan nimiseksi. Tämä valtio, johon nyt varsinainen Kreikka oli liitetty, tuli v. 1453 j.Kr. Turkkilaisten haltuun. Näitten orjuuden alla Kreikkalaiset pysyivät, kunnekka Turkkilaisten kovuus ja julmuus karttui siihen määrään, että heidän väkisinkin täytyi ruveta maansa vapauttamiseen. Tämä onnistui heille viimein monivuotisten vaihetten ja kärsimysten jälkeen. Kreikka tuli nyt jälleen itsenäiseksi valtakunnaksi.

9. Roomalaiset.

Toinen vanhanaikaisen historian pääkansa on Roomalaiset. -- Eteläiseen Italiaan asettui jo varhain Kreikkalaisia siirtokuntia. Mutta vanhimmissa aioissa kansoitti monta itsenäistä kansakuntaa tätä viljavaa maata, joka viimein joutui kokonaan Rooman haltuun. Näistä kansoista ovat Etruskat, jotka levisivät yli ison osan Italian saarentoa, mainittavat. Maan viljaisuus työnsi asukkaansa maanviljelyskeinoon ryhtymään, mutta Etruskat eivät ainoastaan osanneet maatansa viljellä, vaan olivat myös moniin taiteisin pystyneet. Erittäinkin ovat he edistyttäneet kaikkia, mitä ulkonaiseen epäjumalan palvelukseen kuuluu, niinkuin uhria, juhlallisuuksia, juhlakäytöksiä ja ennustustaitoa. Heistä ovat Roomalaiset saaneet parhaimman osan sivistyksensä alkusiemeniä. Rooman vanhin historia on himeän hämäryyden peittämä. Romulo ja Remo ovat niitten miesten nimet, jotka Huhtikuun 21 päivänä vuonna 753 e.Kr. sanotaan perustaneen Roomaa, maailman pääkaupunkia. Siis, kun tämä tapahtui, oli Adrian meren toisella puolella Salomoni jo aikaa sitten vaipunut kuoleman uneen jopa Olympian kilvoitus-leikitkin aljetut. Romulo hankki uuteen kaupunkiinsa asukkaita ja rupesi sitä kuninkaana hallitsemaan. Hän jakoi kansan kolmeen lahkoon ja kunkin lahon kymmeneen luokkaan eli Kuriaan. Itse kansa jakaantui kahteen säätyyn: Patriciat eli ylimysmiehet ja Plebeijat eli alhaisolaiset. Näitten säätyjen välillä syntyi alinomaisia riitoja, jotka kestivät vuosisadat läpitsensä. Patricioille, jotka luultavasti olivat alku-asukkaat, olivat, näet, kaikki valtiovirat annetut; niin esimerkiksi otettiin ainoastaan heidän joukosta Romulon asettaman senaatin jäsenet. Kuningasten valta oli melkein samalainen, kuin Kreikan ruhtinailla ennen oli ollut. He olivat ylimmäiset sotapäälliköt ja ylimmäiset papit, kutsuivat kokoon Senaatin ja kansankokoukset, kun valtion la'ista, sodan ja rauhan asioista oli päätettävä. Ei mihinkään valtiolliseen toimeen ollut rupeaminen, ennenkuin jumaloista oli neuvoa haettu. Tämmöinen tiedusteleminen oli Augura ja Haruspici nimisten pappien tehtävä. Nämät ennustivat lintujen lennosta ja viserryksestä, kanain syömisestä, ukkosen jylinästä, ukontulen leimauksesta ja muista senkaltaisista. Kaikki nämät laitokset olivat alkuansa etruskilaisia. Kuninkaallisen arvon merkit olivat myös etruskilaista syntymäperää. Kuninkaan edellä kävi kaksitoista liktori nimistä miestä, jotka kukin kantoivat varpukerpun, jossa rippui kirves, merkiksi muka että kuninkaan oli oikeus hengeksi rangaista.

Romulon jälkeen hallitsi Numa, joka on valtion oikeana perustajana pidettävänä. Parhaasta päästä koetti hän alamaistensa sydämmiin juurittaa jumalien kunnioittamista; heistä sanoi lakiensa ja laitostensa lähteneen. Hän sääsi monta uutta tapaa jumalanpalveluksessa ja piti tarkan huolen, että nuot pidettäisiin pyhinä. Mikä Romulon hallitessa oli ollut kuninkaallista alusmaata, jakoi Numa pellottomille kansalaisille, että he muka jättäisivät sotahalunsa ja mieltyisivät rauhallisiin toimiin. Sittemmin jakoi hän koko Rooman alan osakuntiin ja asetti jokaiselle peräänkatsojansa, jonka piti kirjoittaman ylös, kuka huolettomasti ja kuka hyvin peltonsa viljeli että kuningas muka tietäisi ahkerat palkita. Lakinsa oli naisille ylen ankarat; he eivät saaneet viiniä juoda eikä ollenkaan miesten toimiin sekaantua. Avioliitto pidettiin semmoisessa pyhyydessä, että 580 vuotta jälkeen kaupungin perustuksen oli kulunut, kun ensimäinen avioliitto rikottiin.

Tämän viisaan lakilaatijan jälkeinen oli Tullo Hostilio, joka paljon laajensi Rooman aluskuntaa. Seuraava kuningas Anko Martio rupesi laivaston rakentamiseen ja hänen jälkeisensä Tarquinio Prisko on maineensa saanut noitten mahdottoman suurten kloakkien rakentamisesta, jotka olivat isojen kupujen näköiset. Myöskin rakensi hän yhteisten taistelusleikkien pitämiseksi kuuluusan Cirko nimisen näytelmäpaikan. Sen ympärillä oli lavitsoita ja itse Cirkon ympärys oli niin suuri, että siihen mahtui 200,000 henkeä. Tähän suunnattomaan rakennukseen, jonka jäännökset vieläkin käyvät katsojista ihmeeksi, täytyi Tarquinion pakoittaa alhaiso päivätöihin. Tämä kuningas kävi myöskin onnellisia sotia naapurikansojansa vastaan ja voitti suuren saaliin. -- Servio Tullio, joka seurasi häntä hallituksessa, rupesi uudestaan jakamaan kruunun alusmaat pellottomille ja pääsi sen kautta alhaison suosioon. Myös jakoi hän asukkaat sekä kaupungissa että maalla kolmeenkymmeneen osaan, jotta kansan olot ja asiat enemmin tulisivat näkyville ja selville. Tämä kuningas päästi uusilla laitoksillaan myös Plebeijat jonkunmoiseen mahtavuuteen, ehkä päävalta vielä pysyi Patriciain hallussa. V. 534 e.Kr. nousi viimeinen Rooman kuningas Tarquinio Superbo kuninkaan-istuimelle. Väkivaltaisuudestansa syntyi liittäydys, jonka johdattajana oli Bruto. Tarquinio, joka oli poissa sodassa, pantiin kuninkaan-arvolta pois ja koko kuninkuus poistettiin. Sen siaan asetettiin kaksi ylimmäistä virkamiestä, jotka kutsuttiin Konsuliksi. Nämät piti valittaman joka vuosi Patriciain säädystä. Tämä tapahtui 509 e.Kr. Rooman ensimäiset Konsulit olivat Bruto ja Kollatino. Rooma oli nyt siis tasa- eli vapa-valtio.

Mimmoinen urhoollinen henki ja isänmaanrakkaus näistä aioista alkaen syntyi Roomalaisissa, näyttäköön seuraava kertomus.

Etrurian kuningas Porsenna oli ottanut suojelukseensa tuon Roomasta ajetun Tarquinion ja lähti nyt suurella sotajoukolla Roomalle, asettaaksensa hänen muka oikeuksiinsa. Jo olivat Etruriat aikomuksessa, pakenevia Roomalaisia takaa ajaen, eräästä sillasta hyökäistä kaupunkiin. Silloin kehoitti Horatio Kokle niminen mies innollisesti kansalaisiaan siltaa hävittämään, luvaten itse pidättää viholliset, kunnekka silta olisi revitty. Tämä tapahtui; hän ynnä kaksi muuta sota-urosta viivytteli viholliset niin kauan, kuin silta rikottiin. Mutta kun näki sillan hajota rämähtävän, viskausi täydessä sota-asussa virtaan ja uiskenteli omiensa luokse toiseen rantaan, ehkä vihollisten heittokeihäät viuhahtivat ympärillänsä.

Mutta Porsenna ei peräyttänyt piiritystä. Kova nälkä rupesi kaupungissa riehumaan ja epätoivo voimat uuvuttamaan. Tässä tuskassa esitteli eräs nuori Roomalainen, Mutio Skävola, senaatille, Porsennan tapettamisen ainoana keinona tästä puuhasta päästä. Itse meni hän sentähden väkipuukko takin alla vihollisten leiriin ja tunkeutui aina kuninkaan-istuimelle, jonka vieressä istui kirjoittaja. Tämän luuli nyt Mutio kuninkaaksi ja tappoi hänen siihen paikkaan. Kun hän sitten pantiin kiinni ja aseet riisuttiin häneltä pois, jutteli hän Porsennalle, että Rooman nuoriso oli valalla vannonut tappaaksensa hänen. Kuningas uhkasi nyt heittää hänen tuleen, ellei kohdakkoon tarkemmin selittäisi tämän liittäydyksen seikkoja. "Katso", sanoi Mutio, "kuinka vähän he ruumiistansa pitävät, joilla on kunnia ja maine odotettavana" -- ja nämät sanat sanottuansa laski hän oikean kätensä uhri-alttarilla palavaan tuleen ja palautti sen siinä, mitään tuskan tuntoa osoittamatta. Kuningas otatti hänen tulesta pois ja päästi vapauteen.

Kuninkuuden poistaminen koroitti paljon patriciain valtaa ja kun kansa oli ulkonaisen rauhan voittanut, kävivät patriciat yhä jylseimmiksi plebeijia kohtaan. Tästäpä syntyi sisällisiä riitoja, jotka masensi valtion voimat. Viimein syttyi sisällinen kapina ilmituleen ja silloin valittiin ensimäinen Diktatori-niminen virkamies. Kun kova hätä ahdisti valtakuntaa, valittiin tämä virkamies, joka sai kokonaisen itsevaltaisuuden puoleksi vuodeksi. -- Nyt koetettiin lievittää plebeijain tilaa. Maksuun kykenemättömien velat annettiin anteeksi ja ne jotka velasta olivat vankeuteen pantuina, päästettiin vapaiksi. Vähän myöhemmin v. 494 e.Kr. saivat plebeijat oikeuden valita omasta säädystänsä kaksi virkamiestä, nimeltä kansantribunat, jotka vuosittain muutettiin. Sittemmin muutettiin ne luvultansa kymmeneksi. Heidän oli velvollisuus suojella kansa Patriciain itsevaltaisuudesta. He taisivat, näet, kiellollansa kaikki senaatin päätökset mitättömiksi tehdä, jos nämät loukkaisivat kansan etua. Itsiensä puolesta olivat pyhinä ja loukkaamattomina pidettävät.

Nyt vasta alkoi meteli Roomassa, kun patriciat kaikin voimin koettivat etuoikeutensa suojella ja plebeijat taas pyrkivät valtiolliseen tasa-arvoon. V. 445 kumottiin se sääntö, joka kielsi avioliittoa patrician ja plebeijan välillä. -- Tämän sisällisen metelin pauhatessa, hätyytti myös ulkonainen vaara Roomaa. Gallilaiset, jotka olivat urhoollista ja raakaa sukua, tunkeusivat Alpien yli, valloittaen ison osan Pohjois-italiaa. Roomalaiset koettivat sovintoa hieroa. Vaan turhaan, sillä Gallilaiset, kun Klusion kaupungin piirittäessä huomasivat, että myös Roomalaisten lähettiläät olivat aseisin tarttuneet kaupunkia suojellaksensa, lähtivät he liikkeelle Roomaa vasten, tätä kansan-oikeuden rikkomista muka kostaaksensa. Kaikki pakenivat pakenemistaan puoluskuntain taisteluksista uupuneesta kaupungista. Ainoastaan kahdeksankymmentä vanhaa ukkoa, jotka ennen olivat olleet pappina ja konsulina, eivät tahtoneet enään isiensä kaupunkia jättää, vaan istuivat pitkiin valkoisiin kauhtanoihinsa puettuina torille. Hämmästyneinä hyökkäsivät viholliset kaupunkiin, joka poltettiin tuhaksi. Kapitolion luja linnoitus teki vielä heille vastarintaa. Tämän koettivat nälällä antaumiseen pakoittaa, vaan turhan, sillä nälkä rupesi heitä itsiäkin ahdistamaan, ett'ei heidän muuta neuvoa ollut, kuin matkoille lähteä tyytyen tuhanteen kulta-naulaan.