Part 2

Näin kului Moseksen kuoleman jälkeen muutamia vuosisatoja, kunnes Heprean kansa pyysi Samuelin, ylimmäisen pappinsa valita heille kuninkaan ja itämaallisen tavan mukaan voidella häntä, että muka Juutalaisilla, yhtä hyvin kuin muillakin kansoilla, olisi näkyvä hallitsija, joka voisi olla heidän johdattajansa sodassa. Samuelin täytyi myöntymän kansan tahtoon ja valitsi siis Saulin Israelin kansan ensimäiseksi kuninkaaksi. Tämä vapautti voimallisella kädellä kansaa vihollisistansa, Philisteista, mutta sai vielä eläessänsä nähdä, kuinka Samuel ilmoitti hänen menettäneen oikeutensa kuninkaan arvoon ja valitsi Davidia kuninkaaksi. Tämän täytyi kuitenkin Saulilta paljon vainoa kärsiä, ennenkuin pääsi kuninkaan-istuimelle. Davidin hallitessa nousi valtakunta korkeimmillensa sekä mahtavaisuutensa että rikkautensakin puolesta. Hän voitti kaikki vastustajansa ja valloitti Jebon eli Jerusalem'in kaupungin Zionin lujan linnan kanssa. Nyt David muutti asuntonsa Jerusalemiin, joka tämän kautta tuleviksi aioiksi tuli maan pääkaupungiksi. Kun nyt David vihdoin viimeinkin voitti pysyvätä rauhaa, niin koetti hän tehdä Jumalanpalveluksen juhlallisemmaksi ja somemmaksi. Itse hän sepitteli joukon hurskaita veisuja, jotka meidän aikoina "Psalmien" nimellä ovat tunnetut. Hänen kuoltua pääsi poikansa Salomoni kuninkaaksi (vuodesta 1015 aina vuoteen 975 saakka ennen Kristuksen syntymää). Tämä sai sittemmin liikanimeksi: viisas. Kansa nautti hänen hallitessansa niitä etuja, jotka olivat Davidin sotavoitoista lähteneet; "jokainen asuskeli viina-köynnöksen ja viikunapuunsa varjossa; ihmiset olivat lukemattomat, niinkuin sannan-hiekat meressä, söivät, joivat ja olivat iloiset" -- niinkuin Pyhä Raamattu kuvailee meille tätä onnellista aikaa. Salomonin tärkein toimitus hallituksensa aikana oli templin rakentaminen, jossa sitten Jumalanpalvelus vietettiin. Niinkuin tiedämme kuului tähän Jumalanpalvelukseen myöskin uhria, niinkuin Mooses oli määrännyt. Templi oli kaikista tämän aian rakennuksista etevin sekä jaloutensa että loistavaisuutensa puolesta. Salomonin hallitessa rupesi myöskin kaupan-liike edistymään; laivansa kulkivat pitkin meriä ja toivat maahan kultaa ja hopeata.

Valitettavasti ei saanut tämä Juudan kansan onnellinen olo kauan kestää. Salomoni poikkesi monissa seikoissa Moseksen säännöistä ja isien tavoista ja noudatti pakanallisten kuningasten esimerkkiä. Kansa kävi tytymättömäksi, niin että kuninkaan kuoltua kymmenen sukukuntaa luopui Davidin huoneesta ja Salomonin poiasta ja perintöruhtinaasta Rehabeamista ja valitsi Jerobeamin kuninkaaksensa. Rehabeam pääsi kahden sukukunnan, Judan ja Benjamin, kuninkaaksi.

Näin oli tuo onneton hajotus tapahtunut, joka oli syy Juudan kansan häviöön. Siis oli jälkeen Salomonin kuoleman kaksi valtakuntaa: 1 Juudan valtakunta, jolla oli Salomonin poika Rehabeam kuninkaana; ja 2 Israelin valtakunta, Jerobeam kuninkaanansa. Molempien valtakuntien historia ei sisällä muuta kuin jumalattomuutta ja kurjuutta.

Jerobeam, Israelin valtakunnan kuningas, teki Sichem'in pääkaupungiksensa. Kun tahtoi peräti hävittää sen arvon, joka Jerusalemilla templinsä vuoksi oli, kielsi hän alamaisensa templiin menemästä ja asetti maassansa kaksi epäjumalan-kuvaa. Nyt kansa lankesi epäjumalien palvelukseen, vaikka ennostuneet Propheetat voimiensa mukaan varoittivatkin sitä tämmöiseen ilkeyteen rupeemasta. Pakanalliset kuninkaat sotivat voimakkaasti Israelin valtaa vastaan ja sen viimeisen kuninkaan, Hosean hallitessa tuli Assyrialainen kuningas Salmanassar ja valloitti koko valtakunnan. Itse Hosea kuningas ynnä iso osa asukkaita vietiin Assyriaan vankeuteen, v. 722 e.Kr. Maahan jääneet kansoittivat sittemmin Samarian ja kutsuttiin Samariiteiksi. Mutta Juutalaiset eivät koskaan lukeneet näitä kansalaisiksensa.

Yhtäläinen onnen kohtaus kohtasi sittemmin myöskin Juudan valtakuntaa. Onnettomat taistelukset pakanallisten muukalais-kansojen kanssa heikonti sen voimia, niin että viimeinkin tuli Assyrian kuningasten veron-alaiseksi. Hiskia kuninkaan hallitessa kukoisti valtakunta vielä kerran; sillä Hiskia oli hurskas ja jumalinen; hän asetti rappiolle jääneen templin-palveluksen vanhaan kuntoonsa, varusti ja linnoitti Jerusalemia ja lakkasi maksamasta pakanalliselle Assyrian kuninkaalle häpeällisen veron. Mutta eipä aikaakaan, niin huononi jälkeistensä hallitessa valtakunnan olo huononemistansa. Juudan valtion viimeinen kuningas Zedekia kohosi sotimaan Babylonin kuningasta Nebukadnezaria vastaan. Mutta tämä lähestyi Jerusalemia ison sotajoukon kanssa ja alkoi kaupunkia piirittämään. Tämä hänelle onnistui niin, että valloitti kaupungin ja antoi hävittää kaikkia, myöskin tuon komean templin ja Davidin linnan, ja viedä isoimman osan valtakunnan asukkaita Babyloniin, v. 588 e.Kr. Turhaan oli Propheetta Jeremias varoittanut Nebukadnezaria tästä siirtämisestä; ennustuksensa olivat käyneet täyteen toteen ja hänen täytyi nyt kaupungin raunioilla itkein valitella:

"Kuinka se kaupunki niin yksinäinen on, joka täynnänsä kansaa oli? Hän on niinkuin leski; joka ylimmäinen oli pakanoitten seassa ja vallan päällä maakunnissa, sen täytyy nyt veron alaisena olla. Zionin tiet ovat autioina, kun ei kukaan juhlalle tule. Kaikki portit seisovat avoinna ja hänen pappinsa huokaavat."

Näin tapahtui Juudan valtion surullinen häviö. Juudan kansan vankeus Babylonissa kesti aina v. 536:teen saakka. Sinä vuonna saivat Juutalaiset Persian kuninkaalta, Kyrokselta, joka oli Assyrian valtaa kukistanut, luvan isänmaalle palataksensa. Kotiin palanneitten ensimäinen työ oli uudesta rakentaa Jerusalemin hävitetyn templin. Tästä aiasta alkaen oli Juudan kansassa kaikki halu epäjumalien palvelukseen tauonnut. He olisivat kernaammin elämänsä ynnä kaikki omansa heittäneet, kuin luopuneet isiensä uskonnosta. Mutta valtiolliseen itsenäisyyteen eivät koskaan enään päässeet; ikipäiviksi jäivät vierasten hallitsijoitten alamaisiksi. Vähän aian kuluttua jälkeen templin rakentamisen, tuli taas uusi joukko kotiin pyrkiviä Juutalaisia, joitten päämies oli Esra. Nyt rakettiin Jerusalemin kaupunki uudesta ja Jumalanpalvelus asetettiin vanhalle kannalle. Mutta tämä rauhallinen olo ei kauan kestänyt. V. 320 e.Kr. valloitti Ekyptin kuningas Ptolomaio Palästinan, jonka nimen Kanaanin maa nyt oli saanut. Mutta v. 197 e.Kr. täytyi Ekyptin kuninkaan jättää Palästinan Syrialaisten haltuun. Nyt alkoi Juutalaisille kova aika, joka kesti, kunnes Makkabeain sankarisuku pelasti heitä vieraasta orjuudesta. Nyt saivat taas jonkunmoisen vapauden ja ominaisen hallituksen. Ylimmäiset papit tulivat nyt hallituksen toimeen. Jesuksen Kristuksen syntymä-aikana oli kyllä Juutalaisilla oma kuninkaansa, mutta olivat Roomalaisten käskyn-alaisina. Kun ehtimiseen koettivat tästä valta-herruudesta päästä, niin täytyi Rooman Keisari Titon vihdoin viimeinkin, v. 70 jälkeen Kristuksen syntymän, kokonansa hävittää Jerusalemin kaupungin. Tästä aiasta alkaen rupesivat Juutalaiset pitkin maailmaa kulkemaan ja jo ensimäisen jälkeen Kristuksen nousevan vuosisadan lopussa oli kummallinen eikä milloinkaan ennen nähty näytelmä maailmalle tarjona: iso ja lukuinen kansa, jolla ei ollut isänmaata. Sitten ovat Juutalaiset, sinne tänne hajonneina, oleskelleet ilman vakinaisetta kotomaatta. He ovat kiinteästi pysyneet uskonnossansa ja muutenkin tavoissansa. Keski-aian[1] raakoina aikoina täytyi Juutalaisten usein kristillisissä valtakunnissa paljon vainoa ja ahdistusta kärsiä ja meidänkin aikoina ovat he harvoissa maissa päässeet samoihin oikeuksiin, kuin kristityt samassa maassa.

Semmoinen on tuon merkillisen ja melkein kummallisen Juudan kansan historia. Tämän haltuun jätettiin Jumalan ensimäiset ilmestykset, tässä kansassa saivat ne ikäänkuin leposian maanpäällä, kunnes oli aika heidät kaikille maailman kansoille julistaa. Ja Juudan kansa, joka asui itämaan epäjumalallisten kansojen keskellä, säilyttikin Jumalan hänelle antamat ilmestykset kalliimpana tavaranansa. Kun kaikissa sen aikaisissa kansoissa epäusko ja hirvittävä tapojenturmelus oli valloille päässyt, niin pysyi vielä Heprean pienessä kansakunnassa usko yhteen Jumalaan vakaana. Perheelliset avut, jotka voimme sanoa ihmiskunnan kaunihimmiksi, kukoistivat myöskin Juudan kansassa. Juutalaisissa oli myöskin hyvin varhain oikea Jumalan säätämä olo vanhempien ja lapsien välille päässyt juurtumaan. Vanhoista aioista olivat he myöskin viljelleet nuot muinaisuudessa aina yhdistetyt ihannetaiteet, soitto, laulu ja tanssi. Davidin aikana olivat he tottuneet itämaalliseen ylellisyyteen; hyvänhajuiset pihat tuoksuivat vaatteista ja huoneista. Naisihmiset elivät kohtuullisesti ja enemmiten yksinäisyydessä, viettäen aikansa kutomisella, jota olivat jo Ekyptissä oppineet. Kertomus Salomonin templistä Pyhässä Raamatussa (1 Kuningasten Kirja 6 luku) näyttää meille selvästi, että Heprealaiset jo siihen aikaan olivat useihin koneisiin pystyneet. Davidin hallitessa yltyi vaateitten ylellisyys yltymistänsä, niin että tämä kuningas yhdessä virressänsä (45 Psalmi) taisi huuhdahtaa:

"Ilo on kuninkaan tyttären loisto Hän on kultaisissa vaatteissa puetettu".

2. Intialaiset.

Kansojen vanhin historia on tiheään pimeyteen kätketty. Samaan aikaan, kuin Heprealaisten vanhin historia alkaa, levisi myöskin toisia kansakuntia muille maan äärille. Niin tiedämme jo Aaprahamista, että hän oli tullut monien ulkomaanlaisten ruhtinasten tutuksi; Josephin historiasta havaitsemme, että Ekyptissä jo siihen aikaan laadullinen kuninkaanvalta oli päässyt toimeen. -- Vanhan aian merkillisempiä kansoja on myöskin Intialaiset. Tiedot Intian historiasta ovat hyvin vähäiset. Mutta sen selvästi havaitsemme, että Intialaiset, niinkuin myöskin Kiinalaiset vuosituhansien kuluessa ovat jääneet melkein samalle sivistyksen kannalle. Intia, Itä-intiaksi kutsuttu eroitukseksi Länsi-intiasta, on ääretön iso maa täynnä kaikkia, mitä ihana luonto ikänä voi tuottaa. Kirjotetuita tieto-lähteitä maan vanhimmasta historiasta meillä ei ole; kaikki historiallinen tieto on saduista tuotava. Kansan sisällisestä olosta on kuitenkin joksikin tarkat tiedot, kun se meidän aikoina on melkein samallainen, kuin kansan muinais-aikana. Intialaiset ovat jakauneet toisistansa tarkasti eroitettuihin säätykuntiin, jotka kiinnittävät poian samaan elatuskeinoon ja virkaan, jossa isä oli ollut. Semmoisia säätykuntia on Intialaisilla neljä. Niihin kuuluvat ovat:

1. Braminit eli Papit. Kaikki taidot ja tiedot ovat näitten hallussa. He ovat lääkäriä ja tuomaria ja johdattavat kaikki asiat. Tämä säätykunta on kaikista sivistynein. 2. Kschetrit eli sotijat. 3. Vaisyat eli ammattimiehet. 4. Sudrat eli palvelijat. Kansan alhaisin sääty on Pariain, jotka ovat kaikista muista säätykunnista suljetut ja kovimman ylenkatseen alaiset. Kaikki yhteisyys näitten onnettomien kanssa on kovasti kieltty.

Että Intialaiset ennen ovat seisoneet jotensakin korkean sivistyksen kannalla, todistavat vielä olevat tiedeitten ja taideitten muistomerkit, jotka ovat muinaisista aioista säilyneet. Parhaamman todistuksen Intian entisestä sivistyksestä antaa meille kansan jalot runo-teokset, jotka ovat kirjoitetut tuolla pyhällä Sanskriti-kielellä, joka jo aikaa sitten on kansan huulista kadonnut. Myöskin on muinaisista aioista jäänyt jäljelle rakennuksia, joitten suuruus ja jalous on kummastuttanut kaikkia nousevia sukupolvia. On, näet, templiä, rotkoja ja pyramidia, joista muutamat ovat maan allekin raketut. Näistä ovat merkillisimmät kallioon hakatut templit Elephanten ja Salsetten saareilla. -- Vedas nimiset pyhät kirjat ovat Intialaisten uskonopin alkutiedot. Näissä on oppi yhdestä kaikkivaltiaasta Jumalasta ja sielunvaelluksesta pääkappaleina. Uskotaan, näet, sielun, ihmisen kuoltua, muuttavan toisiin ruumiisin, myöskin eläimiin. -- Kansan ominainen luonne on pysynyt jotensakin muuttumatonna. Velttous ja hehkuvaisuus on ylinnä. Vierasten käskyjä noudattavat Intialaiset useinkin omaan tahtoonsa melkein katsomatta.

3. Ekyptiläiset.

Ekyptin kansa on ensimäinen, josta sivistys ja viljelys on päässyt muille maille leviämään. Kun Patriarkka Jakoppi vielä karjan-hoitajana eleli päiviänsä, oli Ekyptissä jo täydellinen valtakunnallinen olo muodostunut. Mutta kuin tämän maan luonto on niin erinomainen ja on kansan edistymiseen ja sivistykseen meidän aikoihin asti paljon kossut, niin on meidän ensiksi tämän kummallisen maan luontoa tarkasteleminen.

Ekyptin on Pohjois-ahrikassa ainoa maa, jonka läpitse iso virta melkoiselta pituudelta juoksee. Maan viljelys ja satoisuus on kokonaan tämän Nil nimisen virran vaikuttama. Sillä tämä voimallinen kymi tulvaa joka vuosi kesä-aikana yli reunojensa ja peittää maan veteen. Silloin täytyy asukasten paeta vuorien kukkuloille ja muille paikoille, joihin tulvavesi ei pääse. Siellä sitten pysyvät, kunnes virta taas vetäytyy takasin alaansa. Mutta tämä jättää mennessänsä viljamaille erinomaisen höystävän lietteen, joka tekee pellot niin hedelmällisiksi, että, muuta höystöä ja työtä kaipaamatta, antavat kylväjälle ihmeellisen runsaan sadon. Tämä Nil-virran kastama alankomaa, joka myöskin kutsutaan Nilin laaksoksi, on vanhastaan ollut oikea viljelyksen pesä. Viljelys on, näet, virran juoksua seuraten, käynyt etelästä pohjaseen, niinkuin vanhat muistomerkit vielä kylliksi osoittavat. Missä Ekyptiä eteläisempänä Nilin molemmat haarat toisiinsa yhdistyessänsä tekevät ison saaren, oli tuo ikivanha Meroe niminen pappein valtakunta. Tämän valtion olivat ennen muinoin papit asettaneet ja, saatuansa kaiken hallituksen käsiinsä, ruvenneet kaupankäynnillä kaukaisilla mailla maata rikastuttamaan. Täällä sitten pääsi viljelys melkoiseen kukoistukseen ja täältä sai myöskin Ekypti sivistyksensä alkusiemenet. Ensi-alussa Ekypti ei ollut yhtä ainoata suurta valtakuntaa, vaan oli moniin pienempiin jaettu, jotka sitten aikojen kuluessa yhdistettyinä tulivat yhdeksi suureksi valtioksi, jonka pääkaupunki oli tuo mainio Täbai, joka jo 1000 vuotta e.Kr. kutsuttiin "sataporttiseksi". Näissä muinaisissa aioissa kukoisti tässä kaupungissa korkein sivistys, mikä silloin maailmassa oli.

Näitten aikojen kuuluisimpia hallitsijoita Ekyptissa oli Sesostris (1500 e.Kr.), joka valloitti Aasian kansat.

Pappien säätykunta oli muinaisista aioista Ekyptissä suuressa arvossa. Tähän kuuluvat suvut olivat etevimmät ja rikkaimmat koko maassa. Heidän omina oli myöskin kaikki laveimmat ja parhaimmat alustat. Kaikki virat ja toimitukset, joissa tieteellistä oppia tarvitaan, olivat heidän hallussa. Niin olivat he lääkäriä, tuomaria, rakentamisen johdattajia j.n.e. Heiltä sai Moseskin kaiken oppinsa. Myös otettiin heidän säätykunnasta kuninkaalliset neuvonantajat. Tällä lailla pääsivät hallituksenkin asioissa perää pitämään. Pappien säätykuntaa likinnä arvossa oli sotijain, joitten luku silloin, kuin valtakunta oli hyvissä voimissa, meni aina puolen-miljonaan. Palkaksi saivat nämät alusmaita nautittavaksi. Elatuskeinot eli ammatit olivat kolmannen lukuisimman säätykunnan huostaan jätetty. Tähän kuului käsi-työläiset, taiturit ja kauppiaat. -- Ekyptissä näemme siis olevan melkein samat kansalliset laitokset kuin Intialaisillakin. Ekyptiläisillä oli aikaisemmin kuin muilla kansoilla viisaat ja säveät la'it ja he antoivat siis muille seurattavan esikuvan. Heidän uskontonsa oli epäjumalien Osiris'in ja Isis'in palvelukseen perustettu. Näitten kuvat palveltiin yli koko Ekyptin maan. Osiris kunnioitettiin sankarina ja maanviljelyksen perustajana. Myöskin oli hän kuvauksena niistä luonnon voimista, jotka tekivät maan hedelmälliseksi. Isis taas oli kuun kuva. Aivan kummallinen tapa vanhoilla Ekyptiläisillä oli muutamien eläinten kunnioitettaminen. Oli, näet, monta lajia eläviä, jotka sen hyödyn vuoksi, joka ihmisillä heistä oli, pidettiin pyhinä. Semmoisia oli kissat, käärmeet ja koirat y.m. Joka tahdollansa jonkun näistä elävistä tappoi, rangaistiin kuolemalla. Mutta erinomaisessa arvossa pidettiin kaksi sonnia, Apis Memphin ja Mnevis Heliopolin kaupungissa. Myöskin epäjumalille uhrattiin sonnia. -- Ehkä tämmöinen ilkeä epäusko oli päässyt Ekyptiläisiin juurtumaan, uskovat he kuitenkin, ihmisen elämän jatkautuvan kuoleman jälkeen. Tämän elämän pysyväisyydestä eivät paljon väliä pitäneet, mutta sitä enemmin pitivät kuoleman jälkeiset olot arvossa. Sitä vasten olikin heillä iso huollenpito kuolleista ja haudoista. Kuolleitten ruumiit balsamoittiin ja ovat semmoisinaan, jolloin niitä kutsuttiin muumioiksi, säilyneet vuosi-sadat läpitsensä meidän aikoihin asti. Balsamoittu ruumis käärittiin hienoon kankaasen ja kasvot peitettiin naamarilla, johon kasvojen muoto oli kuvattu. Näin verhottu pantiin muumia arkkuun kalliista puu-aineesta ja laskettiin sitten hautaan. Haudat taas olivat isot maanalaiset luolat, jotka tavallisesti olivat maakunnan läpi kulkevien vuori-selänneitten juurella. He olivatkin haudoiksi hyvin sopivat. Nämät kuolleitten lepokammiot ovat vielä meidänkin aikoihin asti säilyneet, kun elävien asunnot jo aikaa ovat hävinneet.

Jo aikasin rupesivat Ekyptiläiset tähti-oppiin pystymään. He olivat ensimäiset, jotka määräsivät auringon vuoden 365 1/4 päiväksi. Myöskin on mittaus-oppi heidän keksimänsä ja lääkkiys-oppi pääsi heidän kautta parempaan kuntoon. Heistä sai tuo kuvakirjoitus, josta nykyään kaikki Ekyptin muistopatsaat ovat täynnä, alkunsa. Myöskin syntyi heistä ylempi rakennus-taide, ehkä heidän synkeä mielenlaatunsa ja rakkaus muinaisuuteen estikin heidät siinä taiteessa paljon edistymästä. Rakennukset ovat hirvittävästä suuruudestaan kuuluisat. Maailman mainiot ovat Pyramidit ja Obeliskit, nuot Ekyptiläisten jalot muinaisuuden muistot. Obeliskit olivat nelikulmaiset, silitetyt patsaat, jotka usein ulottuivat 200 jalan korkeaksi. Tämän kiven-paljouden kuljettamiseksi ja asettamiseksi oli summattoman paljon työväkeä tarpeella. Sentähden täytyi kansan rasittavilla päivätöillä Pyramidin ja kuningasten hautojen rakennettaessa, menettää aikansa ja voimansa. Niin puhutaan eräästä Keops-nimisestä kuninkaasta hänen yhtä päätä pitäneen 100,000 ihmistä työssä rakentaaksensa pyramidin; ja ilman tämmöstä väen-paljoutta ei olisikkaan semmoisia ihmetöitä voinut syntyä.

Paitsi näitä rakennuksia löytyy myöskin maanalaisia teko-luolia, jotka käytettiin asuin-huoneiksi tahi haudoiksi joko kansalle tahi kuninkaille. Semmoisia katakombi-nimisiä hautoja oli kullakin kaupungilla ainakin yksi, mutta toisinaan useatkin.

Tämä osuus Ekyptin historiasta, jonka nyt olemme kuvailleet, loppuu 8:teen vuosisataan e.Kr. Sen jälkeen valloittivat Etiopilaiset Ekyptin maan, joka jo ennen oli jakaunut useampiin pienempiin valtakuntiin. Ekyptiläiset kyllä loivat vieraan ikeen päältänsä, mutta entinen kukoistus oli jo mennyt palaamattomiin. Tällä aialla tapahtuu vielä tuon mainion Labyrintin rakentaminen. Tähän kuuluisaan rakennukseen kuului kaksitoista peitettyä pihaa, puolentoista tuhatta maan päällä olevata kammiota ja yhtä monta maan alle rakettua.

Muutamien vuosisatojen kuluttua noin v. 650 e.Kr. onnistui Psammetikolle, päästä Ekyptiläisten itsevaltiaaksi. Nyt alkoi uusi aikakausi Ekyptin historiassa. Muukalaiset, jotka ennen olivat olleet maasta suljetut, pääsivät nyt vapaasti maassa liikkumaan. Kauppahalu heräsi yht'äkkiä kansassa. Mutta eipä paljon aikaa suotu tälle uudelle vireydelle, synnyttääksensä uusia voimia Ekyptin maalle. Jo v. 525 saivat Persialaiset koko maan haltuunsa. Ekyptin kansa, joka tähän asti oli ollut kaikista maailman kansoista etevin, muuttui nyt yhä vähäpätöisemmäksi. Kuninkaat olivat Persian läänitys miehet, kunnekka Makedonian kuningas Aleksanteri Suuri v. 332 e.Kr. valloitti Ekyptin maan. Mutta eipä aikaakaan, niin hajosi tuo iso Makedonialainen valta, perustajansa kuoltua v. 323. Silloin otti Ptolemaio, joka oli ollut Aleksanterin sotapäälliköitä, Ekyptin maan hallitaksensa. Siis oli Ekypti taas päässyt itsenäiseksi valtakunnaksi, jommoisena se pysyi, kunnes joutui Rooman käskyn-alaisiksi. Kuitenkin sai kansa pitää omia kuninkaitansa aina vuoteen 31 saakka, jolloin maa tehtiin roomalaiseksi maakunnaksi. Tästä aiasta alkaen hävisi tämä ihmeellinen maa historian muistosta. Kansain-vaellusten aikoina, joista vasta tulemme puhumaan, oli Ekypti milloin yhden milloin toisen kansan rääkättävänä, kunnes yhdistettiin Turkin valtakuntaan, jonka alusmaana se tähän asti on pysynyt. Viimeisellä vuosikymmenisellä ovat tieteet ja taiteet Ekyptin maassa taasen syntyneet uuteen vireyteen ja voimaan.

4. Babylonilaiset ja Assyrialaiset.

Nuot Tigrin ja Euphratin virtain ympäriset maakunnat Aasiassa olivat jo ikivanhoista aioista olleet viljelyksen hallussa. Tähän viittaa myös tuo Pyhän Raamatun kertomus Babelin tornin rakentamisesta; Babel eli Babyloni liki Euphratin virtaa, oli muinais-aian kuuluisampia kaupunkia. -- Näiltä tienoilta lähtivät useat niistä valloittajista, jotka kauhistuttivat koko Aasiata ja pakoittivat sen kansat valtansa alle. Moseksen kertomukset mainitsevat Nimrod nimisen sankarin olleen Babylonin valtakunnan perustaja. Tämän sanotaan ensiksi ruvenneen Assyrian pääkaupungin Niniven rakentamiseen. Toiset alkutiedot sanovat Ninon tämän valtakunnan perustajaksi. Hänen puolisonsa oli tuo mainio Semirami, joka rakensi Babylonin kaupungin, tehden sitä mainion komeaksi ja uljaaksi, ett'ei maalla mointa ollut. Kaupungin ympärys oli 6 peninkulmaa. Jälkeiset kuninkaat mieltyivät semmoiseen hehkuvaisuuteen, että hallitus kävi yhä riutuvaisemmaksi. Sentähden taisivat Medialaiset helposti kukistaa viimeisen Assyrialaisen kuninkaan Sardanapalin vajonnutta valtaa. Tämä sytytti linnansa tuleen ja poltti itsensä tavaroineen päivineen tuhaksi, noin 900 e.Kr. Tulevina aikoina pääsivät Assyrialaiset taas isoon valtaan, mutta historialla on heistä varsin vaillinaisia tietoja.

Babylonian maa oli erittäinkin maanviljelykseksi sopiva. Iso joukko suurempia ja pienempiä kaivantoja kulki joka haaralta maan läpitse. vasta sittemmin, kuin Kaldaialaiset olivat saaneet Babylonin haltuunsa, nousi tämä kaupunki siihen ihmeteltävään suuruuteen ja komeuteen, joka teki sen maailman mainioksi. Entiseltä olevat rakennukset isonnettiin vallan suunnattomiksi ja uusia mahdottomia ihmetöitä syntyi yhtä päätä, semmoisia oli kaupungin korkeat ja leveät muurit, Semiramin rippuvat yrttitarhat, jotka olivat korkeille ylevyyksille tehdyt.

Babylonilaisissa oli taipumus komeuteen ja hehkuvaisuuteen ylinnä. He tuoksuivat hyvillä voiteilla ja pitivät sinettisormuksia sormilla ja kädessä kaunistetuita sauvoja, joilla käsisiat olivat täynnänsä kaikellaisia koristuksia, niinkuin lintuja, kukkasia y.m., jotka olivat siihen leikatut. Heidän kalliit vaatteet, kauniit matot ja hakatut kivet olivat vanhassa aiassa yli ympärin kehutut. Lavea kaupankäynti sekä maalla että merellä teki Babylonin ison liikkeen keskupaikaksi, johon se myöskin oli vallan sopiva, kun Persian merenlahti ei ollut kaukana. -- Merkillinen tapa oli Babylonilaisilla, viedä sairaat torille, että jokainen sivutsemenijä voisi neuvonsa antaa. Tytöt tarjottiin huutokaupalla enimmän maksaville naitaviksi. Tämä naimis kauppa tapahtui vuosittain joka kylässä, ja hinta, mikä kauniista maksettiin, oli välistä hyvinkin suuri. Muutoin olivat Babylonilaiset ikivanhoista aioista kehutut tiedoistaan ja taidoistaan, erittäinkin tähtitieteessä. Sittemmin ruvettiin myös tähtiä jumalallisiksi olennoiksi kutsumaan ja heitä palvelemaan.

5. Phoinikilaiset.