Part 9

-- Sinä kuulit, mitä he puhuivat, minun Thaikseni! huudahti hän. He sylkivät suustaan ilmoille kaikki mahdolliset hulluudet ja kauheudet. He alensivat kaikkien luotujen taivaallisen Luojan helvetin perkeleitten tasalle, kielsivät hävyttömästi hyvän ja pahan, herjasivat Jesusta ja kehuivat Judasta. Ja jumalattomin heistä kaikista, tuo pimeyden shakaali, tuo haiseva eläin, tuo areiolainen, joka on täynnä turmelusta ja kuolemaa, levitti suunsa leveäksi kuin avonainen hauta. Minun Thaikseni, sinä näit, miten he matoivat sinua kohden, nuo saastaiset limaeläimet, tahraten sinut tahmealla hiellään; sinä näit, miten nuo iljetykset nukkuivat orjattarien jaloissa, mitan he parittuivat omien oksennuksiensa tahraamilla matoilla, sinä näit, miten tuo mieletön vanhus vuodatti vertaan, joka oli vieläkin huonompaa kuin irstailussa vuotanut viini, ja miten hän heittäytyi suoraan orgiasta kutsumattomana Kristuksen kasvojen eteen! Ylistetty olkoon Jumala! Sinä olet nähnyt synnin ja olet huomannut, että se on inhoittava. Thais, Thais, Thais, muistele noiden filosofien hullutuksia ja sano, tahdotko hourailla heidän kanssaan. Ja muistele heidän naisseuralaistensa, noiden kahden himokkaan ja pahansuovan apinan katseita, liikkeitä ja naurua, ja sano, tahdotko jäädä heidän kaltaisekseen!

Thais, väristen inhosta ajatellessaan edellisen yön tapahtumia ja tuntien sydämessään syvästi miesten välinpitämättömyyden ja raakuuden, naisten ilkeyden ja vuosien painon, huokasi:

-- Olen kuoleman väsynyt, oi isäni! Missä löytäisin levon? Minun otsaani polttaa, pää on tyhjä ja käsivarret niin raukeat, etten jaksaisi tarttua kiinni onneen, vaikka se olisi tuossa edessä...

Paphnutius katsoi häneen suopeasti:

-- Rohkeutta, oi sisareni: levon hetki koittaa sinulle, valkea ja puhdas, niinkuin nuo usvat, jotka näet leijuvan puutarhojen ja vetten yllä.

He lähestyivät Thaiksen taloa ja näkivät jo muurien takaa Nymfien luolaa ympäröiväin plataanein ja tärpättipuiden latvat, jotka kastehelmisinä värisivät aamutuulessa. Heidän edessään oli autio tori, jonka ympärillä oli pilareita ja omistuspatsaita ja molemmissa päissä puoliympyrän muotoon asetettuja fantasia-olentojen kannattamia marmoripenkkejä. Thais vaipui eräälle näistä penkeistä. Sitten kohottaen munkkiin tuskaisen katseen hän kysyi:

-- Mitä pitää minun tehdä?

-- Sinun pitää, vastasi munkki, seurata Häntä, joka on tullut sinua etsimään. Hän irroittaa sinut maailmasta niinkuin elonkorjaaja poimii rypäletertun, joka pahentuisi puussa, ja vie sen kuurnaan muuttaakseen sen tuoksuvaksi viiniksi. Kuule minua: kahdentoista tunnin päässä Aleksandriasta, länteen päin lähellä merta on naisluostari, jonka säännöt, ollen viisauden mestariteos, ansaitsisivat tulla lyyrilliseen runoasuun puetuiksi ja lauletuiksi teorbin ja tamburinin säestyksellä. Voi todellakin sanoa siellä elävistä naisista, että heidän jalkansa ovat maassa, mutta otsansa koskettavat taivasta. He elävät jo tässä maailmassa enkelien elämää. He tahtovat olla köyhiä, jotta Jesus heitä rakastaisi, kainoja, jotta hän heitä katselisi, puhtaita, jotta hän heidät kihlaisi. Hän käy joka päivä heitä tervehtimässä puutarhurin puvussa, paljain jaloin ja kauniit kädet levällään, samanlaisena kuin hän ilmestyi Marialle hänen hautamatkallaan. Ja vielä tänä päivänä olen vievä sinut tähän luostariin, oma Thaikseni, ja pian olet kuuluva näiden pyhien naisten yhteyteen ja ottava osaa heidän taivaallisiin keskusteluihinsa. He odottavat sinua kuin sisartaan. Luostarin ovella heidän yhteinen äitinsä, hurskas Albina, on antava sinulle rauhan suudelman ja sanova: "Tyttäreni, ole tervetullut!"

Kurtisaani päästi ihastuksen huudon:

-- Albina, Cesarien tytär! keisari Caruksen veljenpojantytär!

-- Hän itse! Albina, vaikka purppurassa syntynyt, puki ylleen karkean karvakaavun, maailman hallitsijan tytär, kohosi Jesuksen Kristuksen palvelijattarien joukkoon. Hän on oleva äitisi.

Thais nousi ja sanoi:

-- Vie minut siis Albinan taloon.

Ja Paphnutius täydellisentäen voittonsa jatkoi:

-- Varmasti olen johdattava sinut sinne ja olen sulkeva sinut koppiin, jossa saat itkeä syntejäsi. Sillä sinun ei sovi yhtyä Albinan tyttäriin, ennenkuin olet puhdistautunut synneistäsi. Olen lukitseva sinetillä ovesi ja sitten, onnellinen vanki, saat kyynelöiden odottaa siksi, kunnes Jesus itse tulee ja anteeksi-antamuksensa merkiksi murtaa sinetin, jonka olen ovellesi pannut. Älä epäile, hän tulee kyllä, Thais, ja kuinka onkaan sielusi sisin silloin värähtävä, kun tunnet valonsormien laskeutuvan silmillesi pyyhkiäkseen pois kyyneleesi.

Thais sanoi toisen kerran:

-- Vie minut, isäni, Albinan taloon.

Riemusta paisuvin rinnoin katseli Paphnutius ympärilleen nauttien melkein pelvotta luotujen esineiden kauneudesta, hänen silmänsä joivat ihastuksella Jumalan valoa ja ennen tuntemattomat leyhkät vilvoittivat hänen otsaansa. Äkkiä huomasi hän eräässä torin kulmauksessa pienen portin, jonka kautta mentiin Thaiksen taloon, ja muistaessaan että nuo kauniit puut, joiden latvoja hän ihaili, varjostivat kurtisaanin puutarhoja, näki hän hengessä kaikki ne synnit, jotka siellä olivat myrkyttäneet tuota nyt niin kevyttä ja puhdasta ilmaa ja hänen sielunsa tuli äkkiä niin murheelliseksi, että katkera kyynelkaste kohosi hänen silmiinsä.

-- Thais, sanoi hän, paetkaamme katsomatta taaksemme. Mutta älkäämme jättäkö jälkeemme mitään sinun entisten rikoksiesi välikappaleita, todistajia eikä myötärikollisia, näitä paksuja verhoja, vuoteita, mattoja, näitä suitsutus-uurnoja ja lamppuja, jotka julistavat häpeääsi. Tai tahdotko, että niissä asuvain perkeleitten ja kirottujen henkien elävöittäminä nämä rikolliset huonekalut rientävät jälkeesi erämaahan asti? On liiankin totta, että on nähty häpeällisten pöytäin ja rikollisten istuinten olevan paholaisten välikappaleita, on nähty, miten ne ovat liikkuneet, puhuneet, tömistäneet maata ja lentäneet ilmassa. Hävitköön siis kaikki, mikä on nähnyt häpeäsi! Kiiruhda, Thais, ja vielä kaupungin maatessa käske orjiesi rakentaa tämän torin keskelle rovio, jolla poltamme kaiken asunnossasi löytyvän häpeällisen rikkauden.

Thais suostui siihen.

-- Tee mitä tahdot, isäni, sanoi hän. Minä tiedän, että elottomat esineet ovat välistä henkien asuinpaikkoja. Yöllä muutamat huonekalut puhuvat, joko niin, että ne antavat kuulua naputuksen aina säännöllisten väliaikojen päästä, tai niin, että ne heittävät pieniä valonsäkeniä, jotka ovat merkkitulien kaltaisia. Mutta tämä ei ole vielä mitään. Etkö huomannut, isäni, astuessasi sisälle Nymfien luolaan, oikealla erästä patsasta, joka kuvaa alastonta kylpyyn-laskeutuvaa naista? Eräänä päivänä näin omin silmin, miten tämä patsas käänsi päätään kuten elävä ihminen ottaen sitten jälleen entisen asentonsa. Olin vallan jähmettynyt kauhusta. Nikias, jolle kerroin tästä ihmeestä, teki pilkkaa minusta, mutta joka tapauksessa on siinä patsaassa jonkinlaista noituutta, sillä se herätti kuumia pyyteitä eräässä dalmatialaisessa, joka oli aivan kylmä minun kauneudelleni. Varma on, että olen elänyt lumottujen esineiden ympäröimänä ja suurille vaaroille alttiina, sillä onpa nähty sellaistakin, että ihmiset ovat kuolleet rautapatsaiden syleilyyn. Kuitenkin on surku hävittää kallisarvoisia ja erinomaisella taidolla tehtyjä kapineita ja jos kaikki mattoni ja verhoni poltetaan, niin se on suuri vahinko. Niiden joukossa on eräitä, joiden värien kauneus on todellakin ihmeteltävän ihana ja jotka ovat maksaneet suuria summia niille, joilta olen ne saanut. Samoin omistan hyvin arvokkaita maljakoita, veistoksia ja tauluja. En luule, että on tarpeellista niitä hävittää. Mutta sinä tiedät, mikä on välttämätöntä, tee miten tahdot, isäni.

Näin puhuen seurasi hän munkkia sille pienelle portille, jolle niin paljon seppeleitä ja köynnöksiä oli ripustettu, ja avautettuaan sen käski hän portinvartijan kutsumaan kokoon kaikki talon orjat. Ensin ilmestyivät ylikokit, neljä intialaista. Kaikki neljä olivat kelta-ihoisia ja silmäpuolia. Tämä oli tuottanut Thaikselle suurta vaivaa ja iloa saada kootuksi nämä neljä orjaa, kaikki samaa rotua ja saman ruumiinvamman runtelemia. Kun he palvelivat pöydässä, herättivät he heti vieraiden uteliaisuutta, ja Thais pakotti heidät silloin kertomaan elämäntarinansa. He jäivät odottamaan äänettöminä. Heidän apulaisensa tulivat heidän jälkeensä. Sitten saapuivat tallirengit, metsästäjät, tuolinkantajat, pronssipolviset juoksijat, kaksi puutarhuria, jotka olivat karvaisia niinkuin Priapus, kuusi julman näköistä neekeriä, kolme kreikkalaista orjaa, joista ensimäinen oli kieliniekka, toinen runoilija ja kolmas laulaja. He olivat kaikki jo järjestyneet riviin torille, kun neekerinaiset riensivät saapuville uteliaina, levottomina, muljautellen pyöreitä silmiään ja suu virnissä aina korvarenkaisiin asti. Viimeiseksi ilmestyi kuusi kaunista, valkoista orjatarta, tyytymättömän näköisinä asetellen harsojaan ja siirrellen väsyneesti pienillä kultakahleilla kammitsoituja jalkojaan. Kun kaikki olivat koossa, sanoi Thais heille osoittaen Paphnutiusta:

-- Tehkää mitä tämä mies teille määrää, sillä Jumalan henki on hänessä ja jos ette tottele häntä, kaadutte kuoliaina paikallanne.

Thais uskoi niin todellakin, koska oli kuullut hänen sanovan, että erämaan pyhät saattoivat upottaa äkisti avautuvan maan tulikitaan jumalattomat, joita he sauvallaan koskettivat.

Paphnutius lähetti pois naiset ja heitä muistuttavat kreikkalaiset orjat ja sanoi muille:

-- Tuokaa keskelle toria puita, sytyttäkää suuri valkea ja heittäkää siihen nurin narin kaikki, mitä talo ja luola sisältää.

Hämmästyen he jäivät paikoilleen kysyen katseillaan neuvoa emännältään. Ja kun tämä seisoi vaiti ja välinpitämättömänä, tyrkkivät he toisiaan kyynärpäillään luullen, että kaikki oli vain pilantekoa.

-- Totelkaa, sanoi munkki.

Useat orjista olivat kristityitä. Käsittäen heille annetun käskyn, menivät he talosta hakemaan puita ja sytykkeitä. Toiset seurasivat heidän esimerkkiään ilman vastenmielisyyttä, sillä ollen köyhiä he vihasivat rikkauksia ja nauttivat vaistomaisesti hävittämisestä. Heidän jo rakentaessaan roviota, sanoi Paphnutius Thaikselle:

-- Minulla oli hetken ajan mielessäni tuuma kutsuttaa tänne jonkin aleksandrialaisen kirkon rahastonhoitaja (jos vielä yleensä täällä on jälellä ainoatakaan, joka ansaitsee kirkon nimeä ja jota nuo areoilaiset elukat eivät vielä ole saastuttaneet), ja antaa hänelle tavarasi, nainen, jotta hän jakaisi ne leskille ja täten muuttaisi synnin palkan oikeuden aarteiksi. Mutta tämä ajatus ei ollut Jumalasta kotoisin ja minä työnsin sen pois, ja varmasti loukkaisimme sillä syvästi Jesuksen Kristuksen valituita, jos tarjoaisimme heille irstaan ylellisyyden jätteitä. Nielköön tuli viimeiseen asti kaikki, mihin sinä olet koskenut, Thais. Kiitos taivaan eivät nämä vaipat, nämä harsot, jotka ovat nähneet enemmän suuteloita kuin meressä on laineita, tule enää tuntemaan muuta hyväilyä kuin liekkisten kielien! Orjat, kiirehtikää! Lisää puita! Lisää soihtuja ja sytykkeitä! Ja sinä, nainen, mene asuntoosi, riisu yltäsi häpeälliset koristeesi ja pyydä alhaisimmalta orjattareltasi, että hän osoittaisi sinulle sen suuren suosion, että antaisi sinulle puvun, jota hän käyttää lattian pesussa.

Thais totteli. Sill'aikaa kuin intialaiset puhalsivat hehkua hiiliin, heittivät neekerit roviolle avautuvia norsunluisia, eben- ja sedripuisia arkkuja, joista valui esiin otsapauloja, seppeleitä ja kaulanauhoja. Savu kohosi ilmaan mustana patsaana niinkuin vanhan testamentin aikuisissa Jumalalle otollisissa uhreissa. Sitten äkkiä loimahti kytevä tuli ilmiliekkiin mylvähtäen niinkuin hirmueläin ja melkein näkymättömät valkeat alkoivat kuluttaa kallisarvoista ainettaan. Silloin lisääntyi palvelijain työinto, he raahasivat iloisesti kallis-arvoisia mattoja, hopealla kirjailtuja harsoja, kukitettuja verhoja. Keveästi hyppelehtien he kantoivat taakkojaan, pöytiä, nojatuolia, paksuja patjoja ja kultajalkaisia vuoteita. Kolme rotevaa ethiopilaista riensi nyt esille kantaen sylissään noita värillisiä nymfipatsaita, joista yhtä oli rakastettu niinkuin kuolevaista naista; olisi voinut luulla heitä suuriksi apinoiksi, jotka ryöstivät naisia. Ja kun pudotessaan näitten hirviöiden käsistä nuo kauniit, alastomat muodot särkyivät katukiviin, kuului ilmasta huokaus.

Tällä hetkellä ilmestyi Thais, pitkät hiukset irrallaan selässä lainehtien, paljain jaloin ja puettuna rumaan, karkeaan vaippaan, joka kuitenkin ainoastaan kosketettuaan hänen ruumistaan sai taivaallisen sulon. Hänen jälessään tuli puutarhuri kantaen melkein piilossa pitkän partansa sisällä norsunluista Erosta.

Thais antoi miehelle merkin pysähtyä ja lähestyen Paphnutiusta osoitti hän pientä jumalaa:

-- Isäni, kysyi hän, pitääkö tuokin heittää tuleen? Se on erinomaisen hienoa, vanhanaikuista työtä ja sen arvo on sata kertaa sen kullan paino. Sen hukkuminen olisi korvaamaton vahinko. Sillä ei enää milloinkaan ole maailma synnyttävä taiteilijaa, joka kykenisi tekemään niin kauniin Eroksen. Ota huomioon vielä lisäksi, isäni, että tämä lapsukainen on itse Rakkauden-jumala ja että sitä ei saa julmasti kohdella. Usko minua: Rakkaus on hyve ja jos minä olen tehnyt syntiä, on se tapahtunut vastoin häntä eikä hänen avullaan. En ole koskaan katuva sitä, mitä hän on minulla teettänyt, suren ainoastaan sitä, minkä olen tehnyt vastoin hänen kieltoaan. Hän ei salli naisten antautua niille, jotka eivät tule hänen nimessään, sentähden täytyy häntä kunnioittaa. Katso, Paphnutius, miten sievä tämä pikku Eros on! Miten somasti se piilottuu puutarhurin partaan! Sen toi minulle kerran Nikias, joka minua silloin vielä rakasti, ja sanoi antaessaan: "Se on puhuva sinulle minusta." Mutta tuo veitikka puhuikin minulle eräästä nuorukaisesta, jonka olin tuntenut Antiokiassa, eikä puhunut minulle mitään Nikiaasta. Kyllin on jo rikkauksia tuhoutunut tällä roviolla, isäni! Säilytä tämä Eros ja aseta se johonkin luostariin. Ne, jotka sen näkevät, kääntävät sydämensä Jumalan puoleen, sillä Rakkaus kohoaa aivan itsestään taivaallisiin ajatuksiin.

Puutarhuri luullen jo pienen Eroksen pelastuneeksi hymyili sille niinkuin lapselle, mutta Paphnutius temmaisten jumalan hänen käsistään heitti sen liekkeihin huutaen:

-- Yksin se jo, että Nikias on koskenut siihen, riittää tekemään sen kaikkien myrkkyjen levittäjäksi.

Sitten kahmaisten sylinsä täyteen välkkyviä pukuja, purppuramantteleita, kultasandaaleja, kampoja, pesuharjoja, peilejä, lamppuja, kitaroita, lyyryjä, hän heitti ne kaikki tuohon hiillokseen, joka oli ylellisempi kuin konsanaan Sardanapaluksen rovio, sill'aikaa kuin hävitysriemun huumaamat orjat tanssivat ympärillä ulvoen ilosta kypenä- ja tuhkasateessa.

Toinen toisensa perästä heräsivät naapurit meteliin, avasivat ikkunansa silmiään hieroen ja koettaen saada selville, mistä tuli niin paljon savua. Puolipuettuina he tulivat alas torille ja lähestyivät roviota.

-- Mitä tämä merkitsee? ajattelivat he.

Heidän joukossaan oli kauppiaita, joilta Thaiksen oli tapana ostaa hajuvesiä ja kankaita, ja nämä vallan levottomina kurkoittelivat kuivia, keltaisia naamojaan päästäkseen asiasta perille. Joukko nuoria irstailijoita, jotka orjiensa saattamina palailivat yöpidoista, pysähtyivät siihen kukitetuin otsin ja hulmuavin viitoin, päästellen kovaäänisiä ihmetyksen huutoja. Tämä uteliasten parvi, joka hetki hetkeltä kasvoi, sai pian tietää, että Thais Antinoen apotin kiihotuksesta poltti rikkautensa ennen luostariin vetäytymistään.

Kauppiaat tuumailivat:

-- Thais jättää tämän kaupungin; emme siis voi myydä hänelle enää mitään. Sehän on kauhistava ajatus. Mitä meistä tulee ilman häntä? Tämä munkki on sekoittanut hänen järkensä. Hän saattaa meidät perikatoon. Miksi annetaan hänen se tehdä? Mitä varten ovat siis lait olemassa? Eikö ole enää tuomareita Aleksandriassa? Tämä Thais ei välitä mitään meidän, ei vaimojemme eikä lapsiraukkojemme kohtalosta. Hänen käyttäytymisensä on julkinen häväistys. Täytyy pakottaa hänet jäämään vasten tahtoaankin tähän kaupunkiin.

Nuoret miehet tuumailivat puolestaan:

-- Jos Thais luopuu näyttelemisestä ja rakkaudesta, ovat parhaimmat huvituksemme lopussa. Hän oli teatterimme ihanin maine ja suloisin kunnia. Hän oli niidenkin riemu, jotka eivät saaneet häntä omistaa. Me rakastimme naisia ainoastaan hänen tähtensä. Ei ole annettu ainoatakaan suudelmaa, josta hän olisi ollut kokonaan poissa, sillä hän oli kaikkien hekumoiden hekuma, ja yksin ajatus, että hän oli meidän joukossamme, kiihotti meitä jo nautintoon.

Näin ajattelivat nuorukaiset ja eräs heistä nimeltään Ceron, joka oli levännyt hänen sylissään, huusi, että tämä oli naisen ryöstöä ja kiroili kristittyjen jumalaa. Kaikki ryhmät tuomitsivat ankarasti Thaiksen käytöstä:

-- Se on häpeällinen pako!

-- Alhainen hylkäys!

-- Hän vie meiltä leivän suusta!

-- Hän tuhoaa tyttäriemme myötäjäiset!

-- Ainakin täytyy hänen maksaa ne seppeleet, jotka hän on minulta ostanut.

-- Ja ne kuusikymmentä pukua, jotka hän minulta on tilannut.

-- Hän on velkaa koko maailmalle.

-- Kuka on nyt hänen jälkeensä esittävä Iphigeneiaa, Elektraa ja Polyxenaa? Itse kaunis Polybius ei ole onnistuva niin hyvin kuin hän.

-- Elämä käy surulliseksi, kun hän sulkee ovensa.

-- Hän oli Aleksandrian taivaan kirkas tähti, se lempeä kuu.

Kaupungin kuuluisimmat kerjäläiset, sokeat, rammat ja raajarikot olivat jo myös kokoutuneet torille ja rikkaitten jaloissa laahustaen he huokailivat.

-- Millä me elämme, jos Thais ei enää ole meitä elättämässä? Hänen pöydältään putoavat murut ravitsivat joka päivä kaksi sataa vaivaista ja hänen rakastajansa, jotka tyytyväisinä palasivat hänen luotaan, heittivät meille ohikulkiessaan kokonaisia kourallisia hopearahoja.

Varkaat, jotka myös olivat sekaantuneet väkijoukkoon, päästelivät korviasärkeviä huutoja ja tyrkkivät naapureitaan lisätäkseen sekasortoa ja siten helpommin näpistääkseen jonkun kallisarvoisen esineen.

Ainoastaan vanha Taddeus, joka möi Mileton villaa ja Tarenton liinaa ja jolle Thais oli velkaa suuren rahasumman, pysyi tyynenä ja hiljaisena keskellä meteliä. Korvat pitkällään ja silmät vinossa hän vain hiveli pukinpartaansa, vihdoin hän lähestyi nuorta Ceronia, veti häntä hiasta ja kuiskasi hänelle hiljaa:

Sinä kaunis herra, Thaiksen mielitietty, näyttäydy hänelle äläkä salli munkin ryöstää häntä itseltäsi.

-- Nimessä Polluxen ja hänen sisarensa, hän ei ole sitä tekevä! huusi Ceron. Tahdon puhutella Thaista ja ollenkaan itseäni kehumatta luulen sentään, että hän kuuntelee minua mieluummin kuin tuota nokipartaista Lapithia. Väistäkää, väistäkää, roskajoukot!

Ja hosuen nyrkillään ympärilleen, kaataen nurin vanhoja akkoja ja sotkien jalkoihinsa pikkulapsia pääsi hän vihdoin Thaiksen luo ja vetäen hänet syrjään hän sanoi:

-- Kaunis tyttö, katso minua, muistele autuuttamme ja sano aiotko todellakin luopua rakkaudesta.

Mutta Paphnutius heittäytyi Thaiksen ja Ceronin väliin:

-- Jumalaton, huusi hän, olet kuoleman oma, jos vain kosket tähän naiseen, hän on pyhä, hän kuuluu Jumalalle!

-- Pois tiehesi, koira, vastasi nuorukainen raivoissaan, ja anna minun puhua ystävättäreni kanssa, muutoin viskaan parrasta ruokottoman luurankosi tuleen ja paistan sinut siinä niinkuin makkaran.

Hän ojensi kätensä tarttuakseen Thaikseen. Mutta munkki työnsi hänet syrjään aivan odottamattomalla kiivaudella, niin että hän horjahti ja kaatui neljän askeleen päähän hiilistöön aivan rovion juurelle.

Sillaikaa kulki vanha Taddeus miehestä mieheen nipistäen orjia korvasta ja suudellen herroja kädelle ja kiihottaen jokaista Paphnutiusta vastaan ja jo oli hän saanut järjestetyksi pienen joukon, joka päättävästi lähestyi ryöväri-munkkia. Ceron nousi pystyyn, kasvot mustina, hiukset kärventyneinä, savusta ja raivosta tukehtumaisillaan. Herjaten jumalia hän syöksyi hyökkääjien parveen, jonka jälessä lynkyttivät kerjäläiset heilutellen kainalosauvojaan. Pian oli Paphnutius kierroksissa puristettujen nyrkkien, kohotettujen keppien ja kuoleman-uhkausten piirittämänä.

-- Korpeille munkki! Korpeille!

-- Ei, heittäkää hänet tuleen! Paistakaa hänet elävältä!

Paphnutius puristi kaunista saalistaan sydäntään vasten.

-- Jumalattomat, huusi hän jyrisevällä äänellä, älkää koettako riistää kyyhkystä Herran kotkan kynsistä. Pikemmin seuratkaa tämän naisen esimerkkiä, ja niinkuin hänkin muuttakaa kuonanne kullaksi. Luopukaa niinkuin hänkin siitä väärästä omaisuudesta, jonka luulette omistavanne, mutta joka omistaakin teidät. Kiirehtikää: aika on lähellä ja taivaallinen kärsivällisyys alkaa väsyä. Katukaa, tunnustakaa häpeänne, itkekää ja rukoilkaa. Seuratkaa Thaiksen jälkiä. Kauhistukaa rikoksianne, jotka ovat yhtä suuret kuin hänenkin. Kuka teistä, olitte te sitten köyhiä tai rikkaita, kauppiaita, sotilaita orjia tai kuuluisia kansalaisia, kuka teistä uskaltaisi sanoa, että hän Jumalan edessä on parempi kuin joku prostitueerattu? Te olette kaikki ainoastaan liikkuvia likaläjiä ja taivaallisen hyvyyden ihmeteltävyyttä saatte kiittää siitä, ett'ette heti paikalla muutu lokaviemäreiksi.

Hänen puhuessaan iskivät hänen silmänsä salamoita, tuliset hiilet näyttivät putoilevan hänen huuliltaan ja kaikki, jotka seisoivat hänen ympärillään, kuuntelivat häntä vasten tahtoaankin. Mutta vanha Taddeuskaan ei pysynyt toimettomana. Hän keräili kiviä ja raakunkuoria vaippansa alle ja kun hän ei itse uskaltanut heittää, pisteli hän niitä kerjäläisten käsiin. Pian alkoivat kivet vinkua ja eräs taitavasti lingottu näkinkenkä osui Paphnutiuksen otsaan. Veri, joka valui alas noilta synkiltä marttyyrikasvoilta, pisaroi niinkuin uusi kaste katujattaren päähän, ja Thais, rutistuksissa munkin sylissä ja hento hipiä verillä hänen karkean kaapunsa hankauksesta, värisi koko ruumiiltaan pelosta ja kauhistuksesta.

Tällä hetkellä tunki raivoisan väkijoukon lävitse paikalle hienosti puettu mies, pää sorsaputkin seppelöitynä, ja huudahti:

-- Pysähtykää, pysähtykää! Tämä munkki on veljeni!

Se oli Nikias, joka suljettuaan filosofi Eukrituksen silmät ja kulkiessaan siitä ohitse kotiinsa päin suurestikaan hämmästymättä, (sillä hän ei hämmästynyt mistään) oli nähnyt palavan rovion, Thaiksen orjan puvussa ja Paphnutiuksen kivityksen esineenä.

Hän toisti:

-- Pysähtykää, sanon minä teille, säästäkää vanhaa opintotoveriani, kunnioittakaa toki Paphnutiuksen armasta päätä.