Part 10

Joka paikassa ei punainen maa ole yhtä lihavaa, taikka on kenties ollut aikaisemmin, mutta lampaat ovat sen köyhdyttäneet. Laajoilla aloilla oli ainakin puolet puista kuivunut, ja niitten vaaleat rungot harottivat luurankomaisina kohti taivasta. Se oli lampaiden työtä. Useasti sivuutin laajoja alueita, jotka aikaisemmin olivat kasvaneet bushia, mutta nyt ne olivat aukeita. Kannot törröttivät vielä pystyssä, mutta koko kenttä kasvoi polvenkorkuista kaktusta, muistuttaen kaukaa katsoen ääretöntä kaalimaata. Sekin oli lampaiden työtä.

Metsäseutu näyttää erikoisesti soveltuvan hedelmäpuiden viljelykseen, sillä hedelmäfarmeja oli siellä paljon. Keskelle tiheätä metsää oli tehty raivio, maa siellä muokattu ja hedelmäpuut istutettu linjasuoriin riveihin. Siellä oli tuhansia puita aina farmillaan, ne olivat juuri täydessä kukassaan, ja koko farmi loisti joko valkoisessa, vaaleanpunaisessa tai sinipunaisessa väriloistossaan.

Tuollaisen farmarin elämä on yksinäistä — ei tosin niin yksinäistä kuin Keski-Austraalian lammasfarmarin tai rajaratsastajan — mutta kuitenkin yksinäisempää kuin esimerkiksi kauppalanasukkaan. Muutamin paikoin on useampia farmeja lähekkäin, mutta usein näkee, että on kuin hakemalla etsitty yksinäinen paikka. Harvoin siellä naapurin tapaa ja vielä harvemmin sinne eksyy posti. Kun juna lähestyi tällaista farmia, juoksivat ihmiset saraltaan ratavarteen ja huusivat minkä jaksoivat: "Peiper, peiper", se on paper, sanomalehtiä. Junan akkunoista heille nakeltiin luetut sanomalehdet, ja näin sai yksinäisyydessään elävä farmari päivittäin kaupungin tuoreimmat uutiset.

Queenslandilaisen farmarin menot eivät ole suuret — paitsi jos hän lähtee kaupunkiin huvittelemaan. Mutta nyt tarkoitan sellaisia menoja, jotka ovat välttämättömät farmin kuntoonsaattamiseksi. Meillä pohjoismaissahan rakennukset nielevät suhteettoman paljon, samoin on lämmitys varsin huomattava tekijä menoissa. Queenslandissa on aina lämmin, siellä ei kaipaa hirsiseiniä, vaan rakennukset tehdään laudoista. Kivijalkaa ei näe muualla kuin kaupungeissa. Brisbanen ympäristöllä on penikulmittain tiheätä huvila-asutusta, ja kaikki asumukset on rakennettu puupaaluille, puolen metrin korkeudelle maanpinnasta. Sellaisissa rakennuksissa eivät rotat viihdy, sillä asumuksien lattioissa ei tarvita multapenkkejäkään kylmää vastaan. Kaikki on vain lautaa ja katto peltiä.

Nämä huvilat ja farmirakennukset ovat kaikki niin ulko- kuin sisäpuoleltaankin samanlaisia. Huoneita on kaikissa yhtä monta ja huonejärjestys kaikissa sama. Kun on käynyt yhdessä talossa, niin tietää, minkälaisia ovat toiset talot kahdensadan mailin ulottuvilla.

Mutta mitäpäs niistä turhan monista huoneista ja liikanaisista komeuksista onkaan väliä, pääasia vain, että jokainen viihtyy omassaan, niin kauan kuin siinä asuu, sillä "eihän meillä kuitenkaan ole pysyväistä sijaa täällä maan päällä."