Part 2

Kolmesta vartijasta oli kaksi hänen vallassaan. -- Heidän kohtalonsa oli selvä. He eivät enää milloinkaan häiritsisi hänen tahi hänen virkaveljiensä suunnitelmia. Mutta heidän pakosta annettavalla avullaan saattaisi hän myöskin ennen pitkää vaarattomaksi tuon kiusallisen Bertin, joka niin kauan oli tehnyt Arizonan sekä ympärillä olevat valtiot ikäviksi jokaiselle, jolle lait olivat yhtä monta kiusallista estettä.

Hän saattoi hieroa iloissaan käsiään ja nauraa sydämensä pohjasta. Ja pian tulisi vielä parempaa.

Moottoriparkassi varastettuine saaliineen ohjasi pois pimeästä lahdesta. Big Bob, joka oli taas noussut hyljättyyn veneeseen, saattoi kuulla sen kulkevan toiselle puolen, jossa se oli paremmin suojassa laineilta. -- Jos olisi voinut, olisi hän seurannut heti mukana. Mutta ensiksi oli muuta suoritettavaa, joka oli ehkä tärkeämpää.

Muutamia tunteja myöhemmin nousi Big Bob Yuman linnoituksen puolella maihin. Hän pyysi puhutella komendanttia.

Tämä ei ollut tavattavissa. Hän oli virkamatkalla Nogalesissa järjestämässä rajariitaisuuksia, jotka olivat aiheuttaneet mexikolaisten tuomaan sangen huomattavia sotilasjoukkoja. -- Oli levoton aika, kuten ennenkin, ja komendantin sijaisesta näytti asia olevan pelkkä poliisijuttu -- sitäpaitsi vielä hyvin epäilyttävä niiden epätäydellisten tietojen johdosta, joita osanottaja ja soutaja oli jättänyt. -- Mutta voitiinhan sähköttää Nogalesiin.

Tämä esitys herätti Big Bobissa erään tuuman. Miksikä ei yhtähyvin sähköttää pääpoliisiasemalle, Arizonan pääkaupunkiin Phoenixiin?

Kun komendantin sijainen huomasi esityksen sopivaksi, vietiin Big Bob heti sähkösanomahuoneeseen. -- Muutamia minuutteja myöhemmin oli Phoenixin poliisille ilmoitettu, mitä oli tapahtunut.

Tuskin tunti senjälkeen tuli seuraava sähkövastaus:

"Konstaapeli Bob Brown!

Matkustakaa San Diegoon. Hotelli Pacific Ocean.

Bert."

Tämä oli sähkösanoma, joka kohtalokkaalla tavalla tuli vaikuttamaan kylläkin viekkaan kapteeni Bartolo Felipen suunnitelmiin ja sai Big Bobin lähtemään päätäpahkaa Kalifornian länsirannalle.

Jos ei olisi ollut niin kiire, niin olisi hän mieluimmin mennyt lyhintä tietä -- 12 peninkulmaa -- hevosen selässä. Mutta tämä rajan lähellä kulkeva tie oli osaksi raivaamatonta ja siellä ahdistivat ryövärit lakkaamatta kaikkea mitä saattoivat kiinni saada. -- Näin ollen -- jos ei tahtonut tulla pidätetyksi -- jäi jälelle suuren mutkan tekevä rautatie Coltonin kautta, jossa ehkä jo saattoi olla mahdollisuus tavata master Bertiä, jonka myöskin oli kuljettava sen kautta, vaikka toista linjaa.

Big Bob oli tyytyväinen toimiinsa -- Master Bert oli saanut varoituksen -- ja nyt tulisi siitä varmasti tanssi, jota rajan toisella puolella oleva rosvokopla ei pian unohtaisi. Uusia seikkailuja ja uusia laakereita ennenkuin entiset ehtivät likimainkaan lakastua.

Tällä kertaa oli se Big Bob, joka hieroskeli käsiään. Hän matkusti joka minuutti kasvavalla luottamuksella.

Hän matkusti maahan, joka ei ollut Arizonaa rauhallisempi. Kalifornian eteläkulmalla ei ollut kehuttavaa mainetta.

Syvät, villit laaksot Bernardinas-kukkuloiden ja Jacinto-vuoren välillä saattaisivat kertoa monesta verisestä teosta. Siellä oli vielä villi cayotes-heimo -- joskin huomattavasti rauhoittuneena, -- olinsijoillaan, ja sieltä käsin veljeilivät he mexikolaisten ryövärijoukkojen kanssa, jotka eivät olleet vähemmän villejä.

Oltiin keskellä sadekautta, joka jatkuu marraskuun ja huhtikuun välisen ajan, se on etelävaltioiden "talvi". Tuulee ja myrskyää ympäri vuorokauden niin, ettei mielellään laske ulos koiraansakaan. -- Mutta pahalla -- joka ei koskaan lepää -- on silloin paras aikansa. -- Oli katsottava eteensä myöskin Jumalan suosituimmassa maassa, Kaliforniassa, maallisessa paratiisissa.

Big Bob ei kuitenkaan ajatellut sitä asiaa nyt. Hän oli yhä tyytyväinen. -- Kalifornian hän tunsi kuin viisi sormeaan. -- Hän oli viettänyt enimmän osan elämästään siellä.

Epäillen oli hän seurannut Bertiä Arizonaan, eikä kukaan toivonut hartaammin kuin Bob Brown Bertin muuttavan Colorado riverin toiselle puolen.

Vaunuosastossa oli tavattoman vähän väkeä -- mutta niiden joukossa kiinnitti Big Bobin huomiota pari mexikolaista huippuhattua, likaisenmustaa ikuisesti paperosseja kierteleviä ja polttelevia hyvintunnettuja tyyppejä.

He istuivat selin Big Bobiin. -- Istuttiin selkä selkää vasten. Bob oli paikkaa ottaessaan heittänyt heihin pikaisen katseen. He eivät kiinnittäneet hänen mieltään enempää kuin muutkaan vaunussaolijat.

Tavoilleen uskollisena alkoi Big Bob -- Chimney Pimin -- ensimäisen aseman sivuutettua ottaa pienet unet. Hänellä oli junassa tapana tehdä aina niin -- kun ei ollut mitään erityistä. Big Bob oli sellainen. Uni merkitsi hänelle enemmän kuin ruoka, mutta muutoin ei hän suinkaan ollut laiska.

Juuri kun hänen päänsä nyökähti kolmannen tai neljännen kerran, heräsi hän jollain kummallisella tavalla aivan hereille.

Olihan saattanut tapahtua, että hän oli kuullut väärin tahi uneksinut. Mutta nyt oli hän joka tapauksessa valveilla ja istui korviaan heristäen ilman että hänen asentonsa millään ilmaisi hänen kuulleen mitään tahi koettavan kuunnella enemmän.

Sen puolesta saattoi Big Bob olla rauhallinen. Molemmat keskustelevat huippuhatut olivat liian kiintyneitä toisiin huomatakseen muuta. Mutta heidän keskustelunsa ei ollut korkeaäänistä, vaan toisinaan melkein kuiskaavaa. Se ei kuitenkaan merkinnyt mitään Big Bobille, joka oli sattunut istuutumaan niin, että saattoi helposti kuulla jok'ikisen sanan.

Keskustelu kävi espanjaksi. -- Big Bob puhui sitä kieltä mainiosti kuten näillä seuduin on melkein pakko tehdä, koska espanjaa puhuva aines harvoin mukautuu oppimaan englantia. Mutta hänet oli saanut hypähtämään lauseen katkelma:

"... joten se kirottu Arizona Bertkin on käsissämme."

Tähän kuiskaukseen vastasi toinen huippuhattu epäilevästi:

-- Sinä päivänä tarjoan parasta viiniämme minkä verran vain, ja annan sata pesoa köyhille. Voisinpa luvata tuhannenkin.

-- Älä vain lupaa liian paljon,, sillä sanastasi voidaan ottaa kiinni, sanoi ensimmäinen puhuja lyhyesti ja ivallisesti naurahtaen. -- Jos hän sattuu johonkin senor Bartolo Felipen ansaan, niin istuu hän kiinni kuin kala koukussa.

-- On kaloja, jotka eivät tartu mihinkään koukkuun, niin sellaisia, jotka sylkevät sen pois juuri silloin kun luulee niiden olevan varmasti kiinni...

-- Usko mitä haluat. -- Mielestäni tuli hän kelpolailla petetyksi Fresh Waterissa.

-- Ei pidä olla liian varma!

-- Meillä on hyvää aikaa. -- Laiva viipyy vähintäin viikon kulkiessaan S:t Lucas niemen ympäri ja purkaminen tapahtuu Eusenadassa. Jos piru olisi irti ja Felica napattaisiin... No, entäs sitten.

-- Emme ole vielä saaneet toista laivaa.

-- Eusenadassa löytyy aina joku vanha rähjä.

Tuli sangen pitkä hiljaisuus, jonka aikana Big Bob ehti tehdä muutamia kiireisiä johtopäätöksiä. Se, mitä hän oli jo kuullut, riitti selittämään, mitä miehiä hänellä oli takanaan. Sitäpaitsi oli hän saanut selvän katsauksen siitä, mitä oli tekeillä.

Eusenada oli pieni satama siinä Kalifornian osassa, jota kutsutaan Lower Kaliforniaksi. Aiottiin siis purjehtia varastettujen laatikoiden kanssa pitkän maakaistaleen ympäri. -- Jos ei ennen,; niin siellä voitaisiin ne kaapata takaisin.

Master Bert tiesi kyllä miten, kunhan vain sai tietää mitä asia koski. -- Ja siellä tanssittaisiin uusi tanssi, jota Big Bob omasta puolestaan ei odottanut vastenmielisesti, aina halukas kun oli iskemään täysin voimin. -- Samalla kertaa maksaisi hän myöskin siitä, että hänen päähänsä oli aiottu lyödä airolla reikä.

-- Oletko varma, että Miguel tapaa meidät Coltonissa? kysyi toinen hetken kuluttua rikkoen hiljaisuuden.

-- Ehdottoman varma! Hänellä on mukanaan laatikko patenttirevolvereja, jotka pitää laivata Eusenadassa.

-- Tarkoitatko uusia makasiinirevolvereja?

-- Eipä muutakaan, sikäli kuin ymmärrän. Ja hän alensi tässä ääntään. Kuiskitaan San Clementestä tulevan kultalaivan valtauksesta -- suuri saari, tiedäthän, sata mailia merelle.

-- Corpo di Christi! Siitä saattaa tulla mainio juttu.

-- Niinpä luulisin.

Big Bobin varomaton liike aiheutti, että molemmat lurjukset alkoivat puhella muista asioista. -- Toinen heistä sanoi heittäen syrjäkatseen:

-- Jos Miguel on jo siellä, niin voimme kolmeen mieheen antaa mahtavalle "The burning Sunin" kapakoitsijalle pienen nenästyksen. Ei siitä paikasta heitetä Pablo Marronia toista kertaa ulos. Vai mitä sanot, Julio? Muistathan?

-- Muistanko? -- Lensinhän itse ulos niin, että olin taittaa niskani.

Syntyi pitkä keskustelu kuinka "Palavan auringon" -- The burning Sunin -- isäntä saisi maksaa korkoineen. -- Se kiinnitti Big Bobin mieltä vähemmän, vaikka hän näennäisesti nukuksissa koetti kuitenkin kuunnella minkä voi.

Kun Palm Springsissä vihellettiin, oli vain risteysasema Colton jälellä. -- Molemmat mexikolaiset nousivat ja menivät asemasillalle. Big Bobin oli myöskin aika lähteä.

Sen näköisenä kuin mies, joka yhä haluaa nukkua, tuli hän junasillalle junan syöksyessä Coltoniin. Asemasillalla jäi hän seisomaan muiden matkustajien joukkoon, jotka odottivat rannikolta tulevaa junaa, "S.C. junaa", joka kulki pitkin rannikkoa päätepisteenään San Diego.

Odottaessa saatiin tietää juuri sen junan konevian vuoksi täytyneen pysähtyä pari asemaa idemmäksi. Oli siis hyvää aikaa pistäytyä kaupunkiin.

Ja siitä johtui, että myöskin Big Bob hetkistä myöhemmin istui pöydän ääressä "The burning Sunissa", jossa hän vankan kulauksen saatuaan mietti niitä mielenkiintoisia kokemuksia, joita matka oli hänelle tuonut. Tällä aikaa astuivat molemmat mexikolaiset puhetoverit sisään.

Heillä oli mukanaan pari samanlaista veikkoa. Eräs heistä asetti oven viereen nähtävästi sangen raskaan laatikon ja kaikki neljä ottivat paikan pöydän ääressä yhden joukosta rähisten ja uhmaillen pyytäessä whiskyä ja laseja tulisen kiireesti, silmänräpäyksessä.

Turpea kapakoitsija ei näyttänyt pitävän kiirettä. -- Hän seisoi pudistaen "sekoitusta" maailman rauhallisimmin ilmein. Hänen "saloonistaan" ei puuttunut vieraita koskaan ja siinä oli nytkin niitä hyvänlaisesti. Pari neekeriä huolehti tarjoilusta, mutta ne eivät voineet "silmänräpäyksessä" ehtiä kaikkialle.

Huomiota herättävä tilaaminen -- niin, huomiota herättävä, vieläpä villin lännen "saloonissakin" -- sai yhden ja toisen kääntämään päätään.

Tultiin jonkun verran kummastuneeksi, kun huomattiin uhmailijoiden olevan mexikolaisia. Heidän synnynnäinen eloisuutensa, sanoaksemme asian kauniisti, saattoi selittää osan. Mutta tällä kertaa vaikutti tämä esiintyminen liian meluavalta "Palavassa auringossakin".

Asianlaita oli niin, että kapakoitsija oli mies, varustettuna suurella itsehillitsemiskyvyllä, kuten Lännessä tarvitaankin saadakseen kapakkaliikkeen menestymään. Hän antoi poikien puhua.

Yksi tahi pari laukausta ei saanut hänen tyyntä vertaan liikkeeseen. Pienen tappelun jossain nurkassa, säretyn tuolin tahi rikkipotkaistun pöydän katsoi hän olevan yksinkertaisia seurauksia hauskuudesta, joita kenties ei oltu niin pahoin tarkoitettu.

Mutta tämä oli jotain muuta. -- Hyökättiin häneen itseensä tavalla, jota oikea Lännen kapakoitsija ei voi tyynesti sietää.

Eräs mustanaamaisista oli kiivennyt tuolille. Hän asetti molemmat kätensä suulleen torveksi ja huusi minkä jaksoi:

-- Etkö kuule, senkin paksu sika?... Tänne pullo hienointa whiskyä ja silmänräpäyksessä.

Silloin nousi mr Fig Stamper -- kapakoitsija.

Harvoin oli hänen nähty jättävän myymäläpöytää ja astuvan sen ulkopuolelle. Hiljaa kuin vahtipoliisi läheni hän pöytää, jossa nuo neljä yhä odottivat saamatta mitään. Hän pysähtyi aivan pöydän eteen, osoitti kadulle vievää ovea ja sanoi lyhyesti tämän ainoan, muutamissa tapauksissa hyvin merkitsevän sanan:

-- Ulos!...

Samalla hetkellä olivat neljä huippuhattua jaloillaan. Jokaisessa kädessä kiilteli revolveri, summa kahdeksan, ja se, joka äsken oli pahimmin rähissyt, sanoi sähähtäen:

-- Tänne whisky silmänräpäyksessä, tahi...

Se, joka tuntee Big Bobin, -- on ehkä aikaisemmin lukenut tästä Arizona Bertin voimanpojasta -- saattaa ymmärtää, kuinka viehättävältä tämä näytelmä hänestä tuntui.

Kahdeksan revolveria hiljaisessa liikkeessä "saloonin" isännän edessä valmiina syöksemään tulta ja kuulia milloin hyvänsä.

Ei saattanut olla puhetta juuri muusta kuin äkillisestä kuolemantapauksesta, jos ei kapakoitsija vetäytynyt pois pelistä ja kiittäen pyytänyt tyhjentämään pullon sopijaisiksi. Mutta kuitenkin tapahtui se kumma, että mr Fig Stamper "seisoi pukilla", kuten sanotaan, ja sanoi yhtä kylmäverisesti kuin ennenkin:

-- Jos muistan oikein, niin lienee pari herroista tullut jo aikaisemmin ulospotkituksi. -- Sitä suurempi syy on otaksua sen voivan tapahtua vielä kerran. -- Painukaa täältä heti tiehenne kaikki neljä ja -- silmänräpäyksessä! -- You understand, sirs? Weil!

Vastaukseksi tuli kahdeksan viheltävää kuulaa! -- Ne tähdättiin vielä kattoon. Se oli ensimäinen varoitus. Mutta seuraavalla kerralla -- seuraava kohtaus näytelmässä -- saattoi tulla jotain muuta.

Silloin alkaisi tanssi tosissaan.

Saattaa käsittää Big Bobin mielenkiinnon kohonneen jo äärimmilleen. -- Tästä tulisi oikea "american dance".

IV.

Valo, joka katosi.

Big Bob oli noussut.

Olisi voinut luulla, ettei hän halunnut olla täällä kauempaa. -- Hän lähestyi uloskäytävää ja olisi ehkä kadonnutkin sen kautta, jos ei kaksi mexikolaisten revolvereista olisi suunnattu häntä kohti. Samalla huudahti yksi mustapintaisista ivallisesti hymyillen:

-- Seis, sir! -- Mr Stamper "The burning Sunista" tarjoaa whiskyä kaikille. Hän tekee sen pelastaakseen henkiriepunsa. Hän tekee sen meidän käskystämme.

Näin oli myöskin Big Bob tullut vedetyksi suoraan tapahtumain keskipisteeseen, jotka varmasti näyttivät muodostuvan meluisiksi, ehkäpä hengenvaarallisiksikin. Mutta muuten oli hän aina valmis yhtymään tanssiin minkä lainrikkojan kanssa tahansa.

Tunnettiinko hänet samaksi mieheksi junasta, sitä hän ei tiennyt. Mutta nyt tahtoivat nämä maa- ja merirosvot leikkiä herraa jokaisen mr Stampersin "saloonissa" olevan suhteen vain senvuoksi, että jossain tilaisuudessa pari heistä -- ja varmasti täydellä syyllä -- oli heitetty sieltä ulos. Toive saada ilmaisia ryyppyjä, kenen kustannuksella, se oli sama, näytti elähdyttävän huoneen huonompaa ainesta. -- Jokaisessa valtiossa löytyy riittämään saakka sopijaisten juojia. Eikä vähemmin ollut sellaisia kokoontunut Kaliforniaan, vanhaan, kautta maailman kuuluun seikkailumaahan sen suuren kultakuumeen jälkeen viisikymmentä vuotta sitten.

Tämä aines tunkeutui nyt tarjoojien luo meluavasti vakuuttaen kiitollisuuttaan etukäteen. Toiset istuivat pöytiensä ääressä nähdäkseen kuinka juttu kehittyisi.

Ne, jotka tunsivat mr Stamperin, ymmärsivät, ettei hän likimainkaan vapaaehtoisesti anna tyhjentää väkijuomiaan saamatta siitä asiaankuuluvaa maksua. Ja hänen vieressään seisoi nyt mies -- kaikille tuntematon -- joka ei myöskään näyttänyt tyytyväiseltä tullessaan sillä tavoin kutsutuksi.

-- Well, mr Stamper! Pankaa nopeasti toimeksi! käski eräs neljästä huppuhatusta.

-- Pankaa toimeksi, sillä aikamme ei salli, enemmän kuin välttämättömyys vaatii, meidän kunnioittaa läsnäolollamme tätä pesää. Esiin vain pullot ja nopeasti.

-- Niin, pullot esiin!... Esiin sekä pullot että lasit! Kuului kuorossa janoisista kurkuista.

Mutta mr Stamper ei vieläkään liikkunut paikaltaan.

Silloin hyppäsi johtaja tuolilta alas ja meni revolveri ojossa aivan kapakoitsijan luo -- asetti aseen hänen rintaansa vasten ja sanoi käskevästi:

-- Oletteko kuuro, ehkä umpikuuro kauhistuksesta? Siinä tapauksessa aion...

Kesken tätä puhetta oli Big Bob salamannopeasti ojentanut toisen mahtavista kouristaan. Hän sai suurisanaista kurkusta ja seuraavalla hetkellä mies huippuhattuineen ja muine kirjavine koristeineen lensi kuin pallo heimoveljiensä joukkoon, jotka kaatuivat kuin keilat!

Eräs kuula kulki viheltäen Big Bobin hatun läpi, mutta vastattiin nyrkillä niin, että ampuja itse lensi kuin kuula suoraan ulos kapakkahuoneen ikkunasta! Kaksi jälelläolevaa rähisijäsankaria aikoi juuri pistäytyä pakoon kadulle vähemmän hengenvaarallisen oven kautta, kun heitä esti käskevä ääni:

-- Takaisin lain nimessä!

Katsoen ympärilleen kapakkavieraiden töllistellessä suu auki kääntyi tulija Big Bobiin ja sanoi aivan tyynesti:

-- Poimi aseet pois noilta mustalaisilta. Juna lähtee kymmenen minuutin kuluttua ja meidän on vietävä heidät mukanamme San Diegoon.

Mies oli Arizona Bert, nuori, kaikkialla tunnettu sheriffi.

Äkkiä oli hän sukeltautunut esiin siellä, missä häntä varmastikin kaikkein vähimmin odotettiin, herättäen hämmästystä, eikä vähimmin molemmissa mexikolaisissa, joita hän yhä piteli kauluksesta Big Bobin ahkerin käsin tehdessä heidät vielä vaarattomimmiksi, salin kerta toisensa perään täyttyessä huudolla, joka yhtä hyvin ilmaisi ihailua kuin vihaakin.

Ei kukaan voinut olla mr Stamperia tyytyväisempi ja hän valmistautui juuri pitämään sopivaa tervehdyspuhetta, kun hänelle ennestään tuttu Arizona Bert hymyillen esti hänet huudahtamalla:

-- Kiitos! -- Toisen kerran... Nyt ovat minuutit kalliit. Tämä oli vain pieni kaappaus ohimennessä. Hei Bob! -- Meidän on lähdettävä...

Sopivalla tavalla yhteenkytketyt lurjukset edellä -- Big Bob varmana vartijana mukana -- jätettiin jälellejääneet tuumimaan mitä halusivat, kapakoitsijan ollessa jälleen herra talossaan. Mutta juuri silloin muisti Big Bob jotain, pysähtyi äkkiä ja huudahti:

-- Laatikko!

-- Mikä laatikko? -- Ehkä yksi niistä varastetuista?

-- Ei, mutta revolverilaatikko. Minulla oli se kiikarissani koko ajan, mutta sitten tuli muuta väliin.

-- Mikä revolverilaatikko?

-- Patenttirevolvereja...

-- Et kai suinkaan tarkoita Pitscher Popin uusia...? keskeytti Bert.

-- Koko laatikko, sir... Niillä oli se mukanaan ja he asettivat sen "The burning Sunin" oven viereen.

-- Damn it! Ne saattavat olla niitä uusia makasiinirevolvereja. Näitkö niitä, Bob?

-- En nähnyt, mutta junassa kuulin niistä puhuttavan.

-- Juokse, riennä, minkä voit. -- Vien nämä yksin. Täytyy saada heidät ajoissa vankivaunuun.

Big Bob kiisi matkoihinsa kuin jättiläispallo.

Saadessaan näkyviinsä "The burning Sunin" jyrkät raput näki hän mexikolaisen huippuhatun kiiruhtavan matkoihinsa kapakan luota. Hän oli heti selvillä, että siinä oli rähisevän joukon neljäs mies -- juuri sama, jonka hän tanssin alussa oli sinkauttanut ulos ikkunasta. -- Mutta tässä silmänräpäyksessä ja ilman hevosta koettaa häntä saavuttaa oli mielettömyyttä. Ei, hän ei saisi edes tavallisesti niin hyvin sattuvalla kuulallaan miestä pysäytetyksi.

Mutisten sanoja, jotka eivät kuuluneet erikoisen kauniilta, astui Big Bob rappuja ylös "salooniin". Silmäys riitti. Hän oli tullut liian myöhään. Laatikko patenttirevolvereineen oli kadonnut!

Mitä hyödytti kysyminen? -- Karkuun livistänyt mexikolainen oli antanut jo vastauksen. -- Tavalla tai toisella oli tämä livahtanut sisään sen jälkeen kun toverinsa olivat viedyt. Laatikko oli ollut ovenvieressä ja sen oli helposti saanut siitä siepatuksi kenenkään huomaamatta -- sitäkin helpommin kun jokaisella jälellejääneellä oli suun täydeltä puhumista äskeisistä tapahtumista.

Varmuuden vuoksi kysyi Big Bob kuitenkin kapakoitsija ja hänen väeltään. Ei kukaan tiennyt mitään. Mutta Bobin täytyi kiitollisen isännän kanssa tyhjentää erikoisen hieno "sekoitus" tunnustukseksi voimakkaasta väliintulostaan. -- Sitten oli kiiruhdettava matkaan, jotta joutuisi junalle.

Oliko syynä voimakas ryyppy, vaiko liika ajatteleminen Big Bobin siihen toimeen vähemmän tottuneella päällä -- mahdollisesti myöskin Big Bobin laiska perusluonne oli saanut vallan -- joka tapauksessa ei hän tällä kerralla joutunut samaan junaan Arizona Bertin kanssa.

Juna oli mennyt. -- Arizona Bertistä ei näkynyt varjoakaan ja Big Bob saattoi seisoa vain elävänä kysymysmerkkinä.

Siis kaksinkertainen pettymys. -- Revolverilaatikko poissa. Master Bert poissa.

Tässä saattoi tosiaankin puhua "valosta, joka katosi".

Ensinmainitun asian suhteen ei nyt ollut mitään tehtävissä. -- Päällikön jälkeen pääsemiseksi taas oli odotettava toista junaa. Mutta Coltonista San Diegoon ei mennyt junaa ennenkuin saman päivän iltana, joten Big Bobilla oli enemmän kuin hyvää aikaa kaikkeen muuhun kun mieluisaan paikkakunnan tarkasteluun.

Hän meni erääseen vajaan. Siellä tapasi hän mukavan kulman ja nukahti! Big Bob oli aina uninen, jos hänellä ei ollut kädet täynnä työtä.

V.

Maakrapu merellä.

Harry Brooker -- Handsome Harry -- tunsi yhä pistävämpää kipua pakoittavassa niskassaan.

Kaikkialla, mihin hän kääntyi, oli sysimustaa kuin pimeimpänä yönä.

Vain hyvin hitaasti ja epätäydellisesti palasi tapahtumien muisto, kohtaus mexikolaisen laivurin eli kapteenin kanssa ja kuinka hän Kidin kanssa oli seurannut tätä sangen jyrkkää mäkeä ja ahdasta solaa, joka päättyi rannalle niemen toiselle puolelle.

Siellä saattoi hän jo eroittaa laivan -- todennäköisesti sen, josta Bartolo Felipe oli juuri puhunut. Mutta sitten oli hän äkkiä kadottanut tajuntansa. Hän tunsi niskassaan polttavaa tuskaa ja samalla tuntui kuin olisi hän vaipunut maan alle tahi syöksynyt jostain huimaavasta korkeudesta alas.

Ainoa mahdollisuus oli, että hän oli saanut äkillisen, hyvin voimakkaan iskun niskaansa -- takaapäin joltakin, jota hän ei ollut tiennyt varoakaan. Siis kaikesta varovaisuudesta huolimatta ansa, väijytys, jota hänen oli ollut aivan mahdoton estää -- koska oli ollut varmasti vakuutettu master Bertin lähettämän kirjeen ja Bartolo Felipen esittämäin todistusten nojalla, että lähetyksen suhteen kaikki oli all right.

Hänen oli myönnettävä, että sisäinen ääni oli häntä varoittanut. -- Tämä sisäinen vaisto ei ollut täydellisesti tyytynyt siniviittaisen mexikolaisen kanssa tehtyihin liikesopimuksiin. Ja hänen olisi pitänyt kuunnella tätä ääntä ennenkuin oli liian myöhäistä.

Missä olivat tällä hetkellä ne viisi laatikkoa kallisarvoisine sisällyksineen? Ja missä hän sitäpaitsi oli itse?

Tähän tuli vastaukseksi voimakas kallistuminen, niin että Handsome Harry pyöri ympäri kuin tynnyri.

Nyt vasta huomasi hän kätensä olevan taakse sidottuina, ettei hän saattanut niitä liikuttaakaan. Samalla tuntui kuin olisi joku voima asettanut hänet seisomaan melkein päälleen nostaakseen hänet kohta senjälkeen taas jaloilleen, josta hän uudelleen kieri ympäri, tämä toistui säännöllisin väliajoin.

Jos Handsome Harry olisi vähänkään ollut merellä, niin olisi hän heti käsittänyt olevansa aalloilla hyppelehtivässä laivassa. Mutta myöhemmin johtui tämä ajatus hänen mieleensä ja mikä oli luonnollisempaa kuin että hän luuli tulleensa siirretyksi Felicaan, jolla ne viisi kallisarvoista laatikkoa piti viedä meritse Priscoon, kuten Kalifornian pääkaupunkia yleensä Amerikassa kutsutaan.

Olisi väärin sanoa tämän luulon rauhoittaneen Handsome Harrya. Hänen laitansa ei ollut niinkuin esimerkiksi hänen toverinsa Kid Strongersin, joka monen muun toimen ohessa oli ollut myöskin merimiehenä ennenkuin antautui amerikkalaisen etsivän poliisin palvelukseen.

Niin, Kid, tuo aina yhtä peloton!... Miten oli hänen laitansa? Ja miten oli vihdoin Big Bobin käynyt?

Tämä seikkailu, koko tämä juttu, oli niin erilainen kuin muut, joissa hän oli Arizona Bertin palveluksessa ollessaan ollut. Mutta ikinä hän ei ollut ajatellut joutuvansa ansaan sillä tavoin kuin nyt oli tapahtunut.

Uusi pyöriminen, nouseminen ja kumoonmeneminen...

Merellä täytyi tuulla aivan hirveästi. -- Ehkäpä oli tultu avoimelle merelle, Tyynelle valtamerelle, joka saattoi sille päälle sattuessa olla kaikkea muuta kuin tyyni.

Juuri kuin jälleen uusi heilahdus heitti Harrya kuin avutonta lasta -- ja nähdessään nyt täydessä tajussaan kaksinkertaisesti epätoivoisen tilanteen, koskapa hänen kätensä eivät olleet vapaat estämään kolauksia -- tunsi hän tarttuvansa kiinni johonkin käsivarsistaan, niin että ne olivat katkeamaisillaan.

Tällä tavoin joutui Harry ripustetuksi riippumaan käsiään pitelevistä siteistä. -- Uusi heilahdus antoi hänelle kovan iskun selkään, mutta samalla sai hän selville joutuneensa kiinni jonkunlaiseen suureen koukkuun.