Part 6

Tuon kovan läksytyksen jälestä näytti kaunis Idalia kokonaan muuttuneelta. Tuntui, kuin olisi hän todellisuudessa parannuksen tehnyt. Häntä tuskin enää tunsi. Hän oli ystävällinen ja myödenantavainen, ei riidellyt eikä torunut, katsoi sormiensa läpi ja rankaisematta jätti palvelusväen virheet y.m. hyväntahtoisuutta harjoitti. Lisäksi kävi hän joka aamu kirkossa, istui siellä hiljaa ja toimitti rukouksensa hartaudella, kuten näytti. Mitä hän tällä kaikella tarkoitti, ei tiennyt kukaan muu, ellei kenties isä Siegfried.

Myöskin herra Cupidosta oli Siegfriedin käsissä tullut kokonaan toinen ihminen. Sen sijaan, että hän ennen vaan lauleli sopimattomia ja jumalattomia lauluja, kuultiin hänen nyt lukevan pyhiä kirjoja selvällä ja kuuluvalla äänellä. Ei myöskään hän enää kulkenut kylien läpi villi-ihmisen tavoin koirajoukkoineen, joita rauhallisten kulkijain päälle usutteli, vaan asteli sen sijaan hiljaisena ja lempeänä kasvattajansa rinnalla sekä ystävällisesti ja nöyrästi vastaili vastaantulijain tervehdykseen. Taskurahoistaan jakoi hän kerjäläisille. Sunnuntaisin auttoi hän taitavasti pappia jumalanpalveluksessa, eikä suinkaan enää aikonutkaan rikkiä pyhänsavun astiaan sekoittaa. Jumalattoman puheen sijaan olivat tulleet hurskaat latinaiset lauselmat ja vanhojen ihmisten kättä suuteli hän kunnioituksella. Tämä kaikki oli hurskaan kasvattaja-isän ansiota. Sen merkitsivät myöskin hänen hyväkseen luostarikonventin jäsenet. Itse provinsiaalikin [luostarien tarkastelia] lausui kiitoksensa hänen hyödyllisestä toimestansa.

Tämä linnanrouvan virallinen mielen ja käytöksen muutos sattui piispa von Thurzon häiden aikaan. Mitoschinin herra oli koko perheensä kanssa sinne matkustanut ja sinne jäänyt koko vuodeksi, kuten olemme nähneet. Isä Siegfriedillä ei siis ollut mitään aihetta kuljeskella maanalaisessa käytävässä. Mitoschinilaisten lähtö oli tapahtunut niin äkkiä, ettei Magdaleena ollut siitä mitään tietänyt heidän viime sunnuntai-yönä tavatessaan. Olivat taasen tehneet liiton tavata tulevana sunnuntaina.

Mutta viikolla kuuli Siegfried narri Herskolta, että Mitoschinin väki, myös Magdaleena, oli pois matkustanut. Mihin? Piispan häihin. Niitä tulisi kestämään kokonaisen vuoden. Kauheata. Koko sinä aikana ei siis saisi hän rakastettuaan tavata. Kenties hän ehkä myös siellä pakottamalla pakotettaisiin menemään Berezowskylle puolisoksi.

Siegfried huokasi syvään. Kumpahan edes vielä kerrankin saisi Magdaleenan nähdä!

Eräänä päivänä -- piispan häitä oli jo silloin koko kolme kuukautta vietetty -- sanoi rouva Idalia hänelle:

"Isä Siegfried! Kuule nyt minua tarkoin! Koko maailma on Bittsessä, piispa von Thurzon häissä. Ainoastaan me emme siellä vielä ole. Mutta piispa on minulle sukua äidin puolelta. Hän on myöskin kaste-isäni. Hän tulee varmaankin vihaiseksi -- ja oikeudella -- ellen häihin mene. Minulla on myös erinomaisen kaunis kaulaketju oikeista helmistä. Se sopisi mainiosti häälahjaksi hänen nuorelle, kauniille rouvallensa. Menkäämme siis Bittseen, sinä, minä ja Cupido, sekä viipykäämme siellä juhlallisuuksien loppuun. Pojallekin olisi hyvä jo nuorena tottua ihmisten tapoihin ja säätyläistensä elämään."

Siegfried riemastui. Siellähän saisi nähdä Magdaleenan. Toiselta puolen tuli myöskin mieleensä, että siellä todenmukaisesti tulisi tapaamaan entisiä tovereita, maailman ystäviä, joille hän oli jo muutamia vuosia ollut kuolleena. Niiden kanssa ei hän millään muotoa haluaisi yhteyteen. Mutta olihan hän nyt laihempi, kasvojansa peitti myös pitkä parta. Kenties eivät tuntisikaan, varsinkaan ei, jos hän vaatimattomasti pysyttelisi nurkissa ja sivupuolilla sekä kasvojansa koettaisi kaapun päähineellä varjostaa. Menen siis. Saanhan ainakin nähdä rakastettuni.

Ja niin lähdettiin Madocsanystakin häihin. Kokonaista kuusi päivää kesti matka, siliä oli par'aikaa kylmä talvi, pakkassää. Päivät olivat lyhyet, ilma sumuinen ja pimeä.

Myöhään illalla saapuivat he Bittsen linnaan. Lepäsivät yön matkan vaivoista. Vasta seuraavana aamuna kävivät he toivottamaan nuorelle parille onnea.

Emmerich von Thurzolla oli erinomaisen hyvä muisti. Sentähden hän siis, kuullessaan nimen isä Siegfried, rupesi heti ihmettelemään, miten sen niminen pappismunkki saattoi hänen hiippakunnassaan löytyä, koska hän ei itse muistanut sen nimistä pappia vihkineensä. Siegfried sanoi saaneensa vihkimyksensä ja arvonsa munkkikuntansa provinsiaalilta. Tästä piispa häneen suuttui. Se ei ollut nimittäin hänen mieleensä, että jesuittain provinsiaalit harjoittivat papinvihkimistä, jonka toimen hän piti yksinomaan kuuluvan omaan ammattiinsa. Täten tuli isä Siegfried heti vähemmin suosituksi vieraaksi Bittsen linnassa. Kukaan ei hänelle ystävyyden osoituksia tarjonnut, ei kukaan hyvää ruokahalua toivottanut, kun hän pöytään istui. Myös muut pappis- ja munkkivieraat katselivat häntä syrin karin. Jesuitat eivät näet olleet pidetyt muiden munkkikuntien keskuudessa.

Eräs henkilö piti kuitenkin hänelle uskollisesti seuraa. Se oli herra Cupido, hänen kasvattinsa ja oppilaansa. Tämä ei eronnut hetkiseksikään kasvattajastaan. Siivosti, hiljaisena ja miettivänä istui hän munkin polvella.

Mutta rouva Idalia mukautui piankin hääjoukkioon. Leskeyshunnun oli hän jo aikaa sitte poisjättänyt. Sopi siis tanssiinkin osaa ottaa. Hän oli iloinen ja puhelias. Thurzo itse hymyili useamman kuin yhden kerran hänen nerokkaille huomautuksillensa. Pian kerääntyikin loistava, ihaileva kavaljeerijoukko hänen ympärillensä. Olipa seassa muutamia harmaapäisiäkin ritareja.

Ainoastaan Mitoschinilaiset näyttivät Madocsanyn rouvaa välttelevän. Jos Idalia sattumalta tuli siihen pöytään istahtaneeksi, missä naapurilinnan väki istui, kuiskasi herra Grazian heti muutamia sanoja tyttärensä korvaan, jonka jälkeen tyttö nousi ylös ja etääntyi johonkin muuhun paikkaan. Perässä seurasivat piankin isänsä sekä Berezowsky seurueinensa.

Muutamana iltana oli ilo taasen ylimmillään. Nuoriso tanssi siebenbürgiläisten mustalaisten soiton tahdissa, Thurzo kulki käsi kädessä kauniin puolisonsa kanssa vierasparven luota vierasparven luo, leikkiä laskien, hymyillen, iloon kehoitellen. Munkit ja papit olivat kokoontuneet erään suuren juomapöydän ääreen ja lauloivat hurskasta, mutta samalla iloista latinaista laulua:

"Vinus, vina, vinum! Nomen adjectivum. Nolo masculinum Sordet femininum. Neutrius vinum Solum est divinum!"

Se laulu sopi niin erinomaisesti munkeille. Hehän eivät ole oikeastaan miehiä eikä naisia, vaan suvuttomia olentoja. Hyvä viini ja hyvä munkki on siis neutri sukua.

Myöskin tänään taaposteli vanha Berezowsky tanssissa. Soihtuhypyssä oli hän oikeen mestari, siinähän nimittäin tarvitsi vain kirkua ja polkea jalkaa. Mutta silkkitanssissa ei hänellä tahtonut olla oikeen menestystä syystä, ettei kukaan nainen olisi surmikseen ottanut häneltä suukkosta. Magdaleena oli myös silkkitanssissa. Berezowsky koetti käyttää kaikki keinonsa päästäkseen hänen parikseen, mutta turhaan.

Kaksi silmäparia tähysteli kiihkeästi tätä leikkiä. Toinen oli nuoren munkin, isä Siegfriedin, toinen Idalian, Madocsanyn rouvan. Idalian sydän kuohui vihasta, mustasukkaisuudesta ja loukatusta ylpeyden tunteesta. Hän halusi kostaa noille ylpeille, jotka hänen läsnäoloaankin pelkäsivät, kuten ruttoa.

Nyt joutui silkkityyny hänen käsiinsä. Ilkeä ilonvälähdys silmissä vei hän sen Berezowskyn eteen. Tämä punastui korvalehtiinsä saakka ilosta ja oli mielissään, että hän nyt saa tilaisuuden Magdaleenaa tanssiin pyytää ja häntä tanssin sääntöjen mukaan suudella. Magdaleena vaaleni kauhusta.

Isä Siegfriedin koura puristautui kiukusta kokoon, niin että siinä oleva hopeainen pikari litistyi ja punainen viini ruiskahti pöydälle.

"_Quid habes_?" huusivat munkit yhdestä suusta.

Idalia polvistui Berezowskyn edessä ja tämä valmistautui juuri suutelemaan tuota kaunista rouvaa. Silloin hyökkäsi Grazian heidän väliinsä ja huusi jyrisevällä äänellä:

"Seis! Tuleva vävyni ei saa suudella tätä naisihmistä!"

Kiukustuneena hypähti Idalia ylös, löi kätensä yhteen ja huudahti:

"Teillä ei ole täällä mitään sanomista. Naisihmisenä olen minä myöskin luultavasti yhtä arvokas, kuin te miehenä."

"Se ei ole totta. Sinä olet leski, joka miehesi olet pois päiviltä saattanut ja sittemmin ruvennut elämään luvatointa yhdyselämää muinaisen rakastajasi kanssa, jota munkin vaatteisiin pukeutuneena talossasi salailet. Tännekin olet tuon syntikumppanisi laahannut. Tuolla hän istuu pöydän vieressä, lapsesi polvillaan. Vai eikö sitte muka olekin tuo pappi sinun rakastajasi?"

Näin puhuen lenkutti hän pöydän luo ja riipaisi Siegfriedin päästä sitä peittävän päähineen.

"Katsokaapas!" kiljui hän. "Kuka on tämä munkki? Teodor Dalnoki. Kauniin rouvan rakastaja pappispuvussa. Hahaha!"

"Hahaha!" kaikui ympäri, kuin helvetin kuoro. Jokainen oli tuossa nuoressa munkissa tuntenut kuolleeksi luullun Teodor Dalnokin.

Hän ei siis ollutkaan kuollut, vaan ruvennut kauniin rouvan palvelukseen.

Isä Siegfried seisoi tuon nauravan, syljeskelevän joukon keskellä. Oikealla kädellään kohotti hän puisevaa tuolia. Jos hän sen irti laskisi, tekisi se piankin tuhotöitä.

"Siegfried?" kuului piispa Thurzon mahtava ääni rähinän keskestä. "Mikä olet sinä, pappi vai ritari?"

Nuorukainen antoi tuolin pudota lattiaan ja kumarsi päänsä alas sekä lausui hiljaisella äänellä:

"Pappi."

"Pois siis täältä! Voi sitä, joka pahennusta matkaan saattaa!"

Muut munkit saivat tästä piispan uloskäskystä kehoitusta ja rohkeutta. He päästivät vyötäisiltään köysiset solmuvyönsä ja alkoivat niillä huimasti hutkia Siegfriediä, samalla kestiten häntä mitä moninaisimmilla latinaisilla ja kreikkalaisilla haukkumasanoilla.

Siegfried ei välittänyt itsestään, hän koitti ainoastaan varjella, etteivät iskut sattuisi Cupidoon. Ikäänkuin sumun seasta näki hän myös, kuinka Magdaleena tahtoi hänen luokseen rientää, häntä ruumiillaan suojellakseen, mutta Grazian otti tyttöä lujasti kiinni käsipuolesta ja singahutti hänet Berezowskyn luokse sanoen raa'asti:

"Tuolla on sinun paikkasi!"

Mutta Idalia rouva astui kiukusta raivottaren näköiseksi muuttuneena Grazianin eteen ja kirkui:

"Kuule sinä Grazian Likovay! Tätä yötä tulet sinä vielä muistamaan. Kerran jo pistin puukon sydämeesi. Teen sen vielä toisen kerran ja se tulee olemaan kuolemasi!"

Näin sanoen ryntäsi hän salista ulos, kumoon jokaisen tyrkäten, ken ei kyllin nopeasti sivulle väistynyt. Mennessään huusi hän piispalle ja tämän puolisolle:

"Kiitoksia vieraanvaraisuudesta! Toivon teidät vielä kerran tapaavani!"

Tuokiossa oli hän reessä. Lentojuoksussa, vaahtoisina jättivät hänen hevosensa piankin Bittsen linnan.

IX.

Jonkun matkaa kuljettuansa, ajoi muuan reki heidän ohitsensa. Idalia silmäsi sitä ja huomasi turkkiin puetun äärettömän paksun olennon, joka huusi:

"Hyvää huomenta, kaunis rouvaseni! Minä matkustan edelle, teille kortteeria valmistamaan."

Se oli Grazian, Mitoschinin herra. Hän puhui kyllin selvää kieltä.

Tämä paikkakunta on kuuluisaa vierasvaraisuudestaan. Mutta nyt oli kuin taikasauvan iskusta kaikkien linnojen ja herrastalojen portit sulkeutuneet Madocsanyn rouvalle ja isä Siegfriedille.

Grazian oli käynyt edellä ja siten valmistanut kortteereja.

Madocsanylaisten täytyi yöpyä erääseen kurjaan kyläravintolaan. Siellä oli vain yksi ainoa huone ja sen lattialle levitetyille oljille täytyi Idalian ja Siegfriedin laskeutua lepäämään toinen toisensa viereen, kuten mies ja vaimo; Cupido nukahti keskelle.

Ei voinut Siegfried paeta, täytyi vain kuullella tuon kiusanhenkensä jumalatointa puhetta ja katkeria syytöksiä.

"Etkö häpeä?" sanoi hän, "kun sinua haukuttiin pelkuriksi ritariksi ja valhepapiksi. Minua he sanoivat sinun rakastajattareksesi. Ja sinä kärsit kaiken tämän. Miksi et siepannut miekkaa seinältä ja opettanut heitä naista kunnioittamaan. Miksi et heittänyt munkkikaapua nurkkaan ja tarttunut minua vyötäisiltä sekä huutanut: 'Jaa, minä olen Teodor Dalnoki ja tässä on morsiameni. Joka häneen tai minuun koskee, on kuolevan oma!' Mutta sinä et tehnyt niin. Pelkäsit, painoit pääsi alas, sinä raukka. Luuletko, että sinua vielä munkistossa suvaitsevat. Mitä vielä. Elinkautiseen vankeuteen sinut paiskaavat. Eroo siis ajoissa heistä! Pue ritarivaatteet päällesi! Paetkaamme täältä yhdessä. Rakastakaamme toisiamme vieraalla maalla, eläkäämme siellä onnellisina!"

"Tiedätkö, että minä sinua rakastan, rakastan hulluuteen saakka. Mutta sinä et minua rakasta. Siitä en välitäkään suuresti. Mutta piispan häissä olet sinä saattanut minut huonoon maineeseen. Se on sinun korjattava. Minä vaadin sinulta kunniani takaisin. Jos sinä olet oikeutta rakastava mies, jos sinä olet totinen kristitty, niin pitäisi sinun tietää velvollisuutesi. Menkäämme siis naimisiin. Minä en muuta pyydä kuin nimen, sinun nimesi. Menkäämme Saros-Patákiin tai Klausenburgiin, kääntykäämme siellä protestanttiseen uskoon ja antakaamme hiljaisuudessa vihkiä itsemme!"

Siegfried kuunteli kauhistuksissaan tätä puhetta. Magdaleenan vaalea, kärsivä kuva esiintyi yhä selvempänä hänen kasvojensa edessä. Katkeraa oli edes ajatella eroa hänestä.

"Mitä olet puhunut, on sangen tärkeätä", sanoi hän. "Se vaatii miettimistä. Suo minulle kaksi sunnuntaita ajatusaikaa, että voisin kohtaloni ohjaajattaren kanssa neuvotella."

"Hyvä, minä odotan kaksi sunnuntaita, jos niiden kuluttua annat päättävän vastauksen."

"Sen teen."

"Lupaatko sen papinsanallasi?"

"Lupaan sen ritarillisella kunniasanallani."

Idalia ratkesi ääneensä itkemään.

Itkusta heräsi nukkuva poika.

"Miksi itket, äitiseni?" kysyi hän peljästyneenä.

Kreivitär puristi pientä kysyjää innokkaasti rintaansa vasten.

"Itken sinun vuoksesi", sanoi hän. "Sinun tähtesi ainokaiseni, kallein aarteeni maan päällä."

"Varmaankin on isä Siegfried jo ruvennut sinua -- rakastamaan, koska sinä minulle olet niin hyvä."

"Saadaanpa nähdä, mitä aika tuo mukanaan!" kuiskasi hän hiljaa pojan korvaan.

Hiljaisuus vallitsi pian tuossa kurjassa majatalossa. Matkailijat vaipuivat syvään uneen, josta vasta heräsivät kukon kolmatta kertaa laulaessa.

X.

Seuraavana päivänä saavuttiin Madocsanyyn ja kahden vuorokauden perästä alkoivat hauskuudet.

Jaa -- hauskuudet. Madocsanyn kaunis hallitsijatar ei sulkenut omiansa eikä itsiänsä paksulla hunnulla maailmalta peittänyt. Nuo neljä sanaa: "Lupaan sen ritarillisella kunniasanallani", olivat uuden tulen hänen sydämmessänsä sytyttäneet. Mitä hän nyt välitti maailman puheesta, mitä ylenkatseesta. Mitä hän välitti siitä, mitä ihmiset takanapäin sanoivat. Hänelle itselleen eivät he mitään kuitenkaan uskaltaneet sanoa. Ja kun Madocsanyn linnan ovet avattiin taasen juhlia varten, kokoontui sinne piankin täytensä iloisia vieraita.

Tosin olivat nuo vieraat laadultaan vähä liiaksi sekamelskaista. Eipä tuossa kirjavassa joukossa nähty montaakaan kunnioitettavaa ulkomuotoa. Kenties olivatkin samoja juomaveikkoja, jotka juuri ikään olivat istuneet Mitoschinin pöytien ympärillä ja parjanneet Idalia rouvaa. Täällä he nyt lauloivat, joivat, söivät, hoilasivat ja tappelivat sekä pilkkasivat Mitoschinin Grazian herraa ja ikinuorta sulhasmiestä Berezowskyä, mutta ylistivät pitojen emäntää paraimmaksi, siveellisimmäksi rouvasihmiseksi maailmassa.

Isä Siegfried otti osaa heidän riemuunsa. Hän ei enää laulanut hurskaita lauluja, vaan puhui kaksimielistä pilaa juoppolallusten kanssa. Täällä ei häntä naurettu eikä pilkattu. Hän tyhjensi pikarinsa, kuten muutkin. Joipa vielä yleisen kunnioitusmaljan pitojen pitäjättärelle tämän kengästä.

Mutta kun yö tuli, jäi hän yksikseen. Cupido nimittäin nukkui nyt äitinsä kanssa. Siellä hän kylmällä vedellä haihdutteli humalaa päästänsä ja mietti elämänsä kummallisia vaiheita.

Seuraavana perjantaina tuli jesuittaluostarin lähettiläs kieltämään, ettei saanut lihaa syödä perjantaina. Samalla hän myöskin vaati Siegfriediä takaisin luostariin rangaistustansa kärsimään.

Idalia lähetti heille kukkaron rahoja täynnä ja kirjelmän, jossa seisoi: "Siegfriedin sijasta lähetän teille kasan petrusseja." [Pietarin taalereita.]

Tähän olivatkin jesuitta-isät tyytyväisiä.

Sunnuntai-aamuna sanoi Idalia: "Minä menen kirkkoon, kenties viimeisen kerran paavilaiskirkkoon. Jää sinä kotiin, hoitamaan ja suojelemaan lastani, aarrettani!"

Näin sanoen hän lähti ja mennessään suuteli hellästi Cupidoa.

"Näetkös?" sanoi poika, "kuinka äiti nyt minua hellästi rakastaa. Sen perästä, kun me piispan häistä kotiin tulimme, on hän ollut näin hyvä minulle. Semmoinen on hän ollut sentähden, koska sinä häntä rakastat. Sen on hän minulle sanonut. Hän sanoi myös, ettei sinun nimesi olekaan isä Siegfried, vaan Teodor. Rupea siis oikeaksi isäkseni! Olisi niin hauskaa sanoa: 'Pappa Teodor!' -- Tiedätkö muuten, mitä äiti on toiminut viime aikoina niin ahkeraan yhdessä piikojensa kanssa? Et tietenkään. Tuleppas siis ja katso!"

Poika talutti munkin eräälle suurelle seinäkaapille ja aukaisi sen raskaan, veistoksilla koristetun oven. Siellä riippui nauloissa komea ritarimantteli ja Dolmany sekä muita miehen vaatteita kallisarvoisesta kankaasta, rikkaasti kullalla ommellut ja nyöritellyt.

"Näitä ompeli äiti piikoineen", sanoi poika. "Ne ovat sinulle. Saat ne huomen aamuna lahjaksi. Kun aamulla heräät, ei vuoteesi vieressä olekaan enää munkin pukua, vaan nämä ritarivaatteet. Niin olen kuullut äidin sanovan. Mutta älä vain suinkaan sano, että minä olen salaisuuden ennen aikojaan ilmaissut!"

Siegfried katseli kauniita vaatteita kuin lumouksen valtaamana.

"Tiedänpä vielä muutakin", sanoi Cupido. "Puutarhassa on kaksi hyvää hevosta valmiiksi satuloituna. Niiden selkään istumme tiistaiyönä: sinä, äiti ja minä sekä ratsastamme tuulen vauhdilla Klausenburgiin. Silloin eivät meitä tapaa ilkeät jesuittimunkit, jotka linnan ympärillä vahtia pitävät, ettet sinä vain pois pääsisi."

Siegfriedistä tuntui tämä puhe ikäänkuin ilkeältä ja samalla kertaa suloiselta unelta.

"Tulepas tännekin!" sanoi poika ja veti hänet Idalian makuuhuoneeseen. "Katsos tuota kuvaa!" osoitti Cupido ylpeänä. "Siinä olen minä ja äiti!"

Se oli todellakin erään italialaisen taiteilijan maalaama taideteos, joka kuvasi Idaliaa poikansa kanssa. Kuva oli kaunis. Siegfried jäi sitä ihastuksissaan katselemaan.

Samassa kuului kreivittären ääni heidän takanaan. Siegfried häpesi, että hänet täältä tavattiin, mutta rouva oli kovin armollinen ja puheli iloisesti:

"Isä, tulen kirkosta. Olen siellä tehnyt syntiä, ja tahdon nyt ripittäytyä sinun edessäsi. Tein syntiä kirkossa, silloin kun alttarin edessä polvistuin. Puhuin nimittäin Jumalalle: 'Minä rukoilen sinua, Herra, ettet sinä estäisi minua aikomukseni täytäntöön panemisessa; suo myös minulle anteeksi, että minä rakastamani miehen synnit alttariltasi riistän!' Näin kuului rukoukseni ynnä lisäksi vielä jotakin pahempaa. Anna siis minulle absotutiooni."

Siegfried ojensi polvistuneelle kätensä ja nosti hänet ylös sekä sanoi:

"Annan syntisi anteeksi!"

Mutta vaikeasti tulivat nuo sanat hänen huuliltaan.

XI.

Isä Siegfriedin kasvojen ilmeestä saattoi huomata koko päivän, että hän oli mitä ankarampain mielenliikutusten vallassa. Hän vapisi, jos hän sattumalta tuli luoneeksi silmänsä Idaliaan.

Illallisen jälkeen lähetti rouva kaikki palvelusväkensä sekä Cupidonkin levolle, niin että hän jäi yksin Siegfriedin kanssa.

Idalia otti harppunsa ja lauloi; lauloi taivaasta, paratiisista ja rakkaudesta.

Suuri seinäkello löi yksitoista. Siegfried nousi ylös ja sanoi:

"Hyvää yötä!"

"Menetkö jo?" kysyi Idalia ihmetellen.

"Kohta tulee aamu."

"Minä luulin, että sinä jo huomenna antaisit minulle varman vastineesi!"

"Tänään on vasta ensimäinen sunnuntai. Puheessahan oli kaksi sunnuntaita!"

Idalia rypisti silmäkulmiansa ja sanoi:

"Niinkö pitkän ajan tarvitset neuvotellaksesi ylimaailmallisten kanssa?"

"Myöskin maanalaisten kanssa", sanoi Siegfried.

Idalian sielun läpi kävi väristys, salainen, käsittämätöin aavistus. "Tuo mies rakastaa toista", välähti hänen mielessään ikäänkuin salamana.

Hän sentähden pyysi, että Siegfried ottaisi Cupidon taasen nukkumaan huoneeseensa.

Siegfriedin otsa synkistyi. Hän ei ensin puhunut mitään, näytti vain toiveissaan pettyneeltä. Lopulta hän virkkoi ikäänkuin pakotettuna:

"Hyvä, otan hänet mukaani."

Idalia juoksi makuuhuoneeseen ja herätti Cupidon.

Tämä nousi hämmästyksissään istualle ja rupesi itkien valittamaan: "Mikä nyt on? Tahdotko sinä äiti minut taasen tappaa?"

"Eihän toki, kultaseni!"

"Mutta sinun kasvosi ovat taasen yhtä julman näköiset kuin silloinkin, kun tahdoit minut neulalla kuoliaaksi pistää."

"Enhän minä koskaan ole sinua aikonut tappaa. Se on vain pahaa unta, jota olet uneksinut. Mutta tule nyt, saat taasen maata isä Siegfriedin huoneessa. Kuule myöskin, kultapoikani, mitä minä nyt sanon sinulle! Sinä olet hyvä ja kohtelias nuori herra. Minä olen sinulle rakastava äiti, jos vaan minua tottelet. Mutta jos teet toisin, kun minä käsken, rankaisen sinua, kiusaan, kidutan, ruoskin ja puetan rääsyisiin vaatteisiin. Sinä olet viisas lapsi ja tiedät aivan hyvin ettei isä Siegfried ole se, kuin hän näyttää. En myöskään tiedä, onko hän meille todella hyvä vaiko paha. Siitä voit sinä saada selvän jos tahdot. Ota sentähden mukaasi tämä hopea-pilli kätke se yövaatteisiisi. Kun tulet Siegfriedin huoneeseen ja hän asettaa sinut levolle sänkyyn, teeskentele heti nukkuvasi, mutta todellisuudessa valvo ja katso, mitä hän tekee. Jos jotain näet erinomaista, kätke tarkasti mieleesi ja kerro minulle. Mutta jos hän hiipii ulos huoneesta, puhalla heti hänen mentyään pilliin, niin että minä tiedän tulla paikalle ja tutkia, mitä isä Siegfriedillä on mielessä, tahtooko hän meille hyvää tai pahaa? -- Olethan lapsoseni minua täydellisesti ymmärtänyt, ja teethän tahtoni mukaisesti?"

"Teen äiti kaikki, mitä sinä tahdot!" Näin sanoen meni poika Siegfriedin huoneeseen.

Jonkun ajan kuluttua kuului pillin ääni.

Idalia juoksi munkin kammioon.

Cupido istui vuoteessa. Noissa lapsellisissa kasvoissa kuvastui hämmästys, pelko ja vahingonilo.

"Siegfried on mennyt."

"Minne hän on mennyt?"

"Maan alle, helvettiin."

"Kerro pian, mitä olet nähnyt!"

"Tein niinkuin käskit. Olin olevinani kovin väsynyt ja teeskentelin nukkumista. Siegfried tutki tarkoin, nukuinko, ja tultuaan vakuutetuksi, että todella niin tein, meni hän toiseen huoneeseen, riisui pois munkinpukunsa ja sen sijaan puki päällensä ne ritarivaatteet kaapista, jotka sinä olet hänelle ommellut. Ritaripuvun yli hän heitti munkinkaapun. Sitte hän otti pöydältä salalyhdyn, sytytti sen ja meni käytävään. Nousin vuoteestani ja seurasin häntä salaa. Hän suuntasi askeleensa linnamme ympäri muurin vieressä olevaan pieneen, pyhälle Nepomukille pyhitettyyn kappeliin. Hän tarttui siellä seisovan Nepomuk-pyhimyksen kuvan päähän ja -- voi kauheata -- heitti kuvan maahan. Patsaan sijalle näytti aukeavan kuin musta kita. Siihen astui Siegfried ja katosi sinne. Minä pelkäsin hirveästi ja juoksin takaisin tänne sekä kutsuin sinua."

Idalia muuttui kauhean näköiseksi, muotonsa musteni vihasta, sormetkin nyrkittyivät.

"Miksi sinä niin vihainen olet, äiti?" kysyi Cupido peloissaan.

Mutta Idalia löi nyrkillään poikaa vasten kasvoja ja kiljasi: "ole tuhannesti kirottu sinä, joka semmoisia asioita kerrot."

Sitte hän, huolimatta poikansa katkerasta itkusta, juoksi kun riivattu makuuhuoneeseensa, heitti siellä yllensä mustan manttelin, otti salalyhdyn käteensä sekä näin varustettuna meni hänkin Pyhän Nepomukin kappeliin. Pyhimyksen kuva oli taasen paikoillaan pystyssä, mutta voimakkaalla tempauksella heitti hän sen maahan sekä astui siten syntyneeseen aukkoon.

"Myöskin äiti meni helvettiin", vaikeroi Cupido peloissaan makuuhuoneessa. Hän ristitsi kätensä ja alkoi hartaasti rukoilla: "äläkä johdata meitä kiusaukseen, mutta päästä meitä pahasta!"

* * * * *