Part 14

Aleksis Paulvitshin hytissä mustan laatikon koneisto tikitti tikittämistään loppumattoman yksitoikkoisesti. Mutta sekunti sekunnilta pieni puikko, joka pisti esiin eräästä pyörästä, tuli yhä likemmäksi toista pientä puikkoa, joka pisti esiin osoittajasta, minkä Paulvitsh oli siirtänyt määrättyyn paikkaan koneiston vieressä olevalla kellotaululla. Kun nuo kaksi puikkoa koskettaisivat toisiaan, lakkaisi koneiston tikitys -- ainiaaksi.

Jane ja Tarzan seisoivat komentosillalla tähystellen Viidakkosaarelle päin. Laivamiehet olivat keulassa, niinikään katsellen, kuinka maa kohosi valtamerestä. Eläimet olivat menneet laivakeittiön varjoon ja nukkuivat siellä kyyryssä. Kaikki oli rauhallista sekä laivalla että vesillä.

Äkkiä lennähti hytin katto ilman mitään varoitusta ilmaan, paksu savupilvi pöllähti _Kincaidin_ yli ja samassa kuului kauhea räjähdys, joka tärisytti laivaa perästä keulaan asti.

Heti paikalla syntyi kannella hämminki ja hälinä. Pamauksesta pelästyneet Akutin apinat juoksentelivat muristen ja karjuen sinne tänne. Sheeta loikki joka paikassa kiljuen kauhuissaan niin hirveästi, että _Kincaidin_ laivamiehet olivat pelosta miltei jähmettyä.

Mugambikin vapisi. Ainoastaan Apinain Tarzan ja hänen vaimonsa pysyivät maltillisina. Tuskin olivat pirstaleet lakanneet sinkoilemasta, kun apinamies tuli eläinten luo, tyynnytti heidän pelkoaan, puhui heille matalalla, rauhallisella äänellä, silitti heidän karvaista selkäänsä ja vakuutti heille parhaansa mukaan, että kaikki vaara oli ohi.

Räjähdyksen tuottamia tuhoja tutkittaessa huomattiin, että tuli oli nyt pahimpana uhkana, sillä liekit nuoleskelivat ahnaasti hajonneen hytin pirstoutuneita puuosia ja olivat jo päässeet alakannelle suuresta rosoisesta aukosta, jonka räjähdys oli saanut aikaan.

Jonkinlaisen ihmeen kautta ei kukaan laivallaolijoista ollut vahingoittunut räjähdyksessä, jonka syy jäi ikuiseksi salaisuudeksi kaikille muille paitsi yhdelle -- merimiehelle, joka tiesi, että Paulvitsh oli ollut _Kincaidilla_ ja käynyt hytissään edellisenä yönä. Hän arvasi asian oikean laidan, mutta piti varovaisuudesta suunsa kiinni. Hän käsitti, ettei sen miehen kävisi hyvin, joka oli yöllä päästänyt laivaan isäntäväen pahimman vihollisen, niin että tämä oli voinut asettaa sinne helvetinkoneen lähettämään heidät kaikki toiseen maailmaan. Ei, mies päätti pitää asian omana tietonaan.

Liekkien yhä suuretessa käsitti Tarzan, että räjähdyksessä oli levinnyt jotakin hyvin tulenarkaa ainetta ympärillä oleviin puuseiniin, sillä vesi, jota he ruiskuttivat tuleen, näytti pikemmin levittävän kuin sammuttavan sitä.

Viisitoista minuuttia räjähdyksen jälkeen kohosi perikatoon tuomitun aluksen ruumasta suuria mustia savupilviä. Liekit olivat ehtineet konehuoneeseen, eikä laiva kulkenut enää rantaa kohti. Sen kohtalo oli yhtä varma kuin jos vesi olisi jo lainehtinut sen hiiltyneiden ja savuavien jäännösten yläpuolella.

"On hyödytöntä jäädä laivaan kauemmaksi aikaa", huomautti Tarzan perämiehelle. "Voi hyvinkin sattua uusia räjähdyksiä, ja kun meillä ei ole toivoa voida pelastaa alusta, on varminta laskeutua veneisiin heti paikalla ja pyrkiä maihin."

Muuta keinoa ei ollutkaan. Ainoastaan merimiehet saattoivat ottaa tavaroitaan mukaansa, sillä tuli, joka ei vielä ollut ehtinyt keulapäähän, oli hävittänyt kajuutan tienoilta kaikki, mitä räjähdys ei ollut tuhonnut.

Kaksi venettä laskettiin vesille, ja kun ei ollut ollenkaan merenkäyntiä, päästiin maihin hyvin helposti. Tarzanin pedot haistelivat innokkaina ja levottomina synnyinsaarensa tuttua ilmaa, kun pikku veneet lähestyivät rantaa, ja tuskin oli veneiden pohja tarttunut rannan hiekkaan, kun Sheeta ja Akutin apinat loikkasivat laidan yli ja juoksivat nopeasti viidakkoon.

Surunvoittoinen hymy väreili apinamiehen huulilla, kun hän näki heidän menevän.

"Hyvästi, ystäväni", mumisi hän. "Te olette olleet hyviä ja uskollisia liittolaisia, ja minä tulen kaipaamaan teitä."

"Hehän palaavat, eikö niin, rakkaani?" kysyi Jane Clayton seisten hänen vieressään.

"Ehkä ja ehkä ei", vastasi apinamies. "He ovat olleet levottomia siitä asti kun heidän on ollut pakko olla ystävinä niin monen ihmisolennon kanssa. Ainoastaan Mugambin ja minun kanssani he olivat rauhallisempia, sillä hän ja minä olemme parhaassa tapauksessa vain puoleksi ihmisiä. Mutta sinä ja laivamiehet olette liian sivistyneitä minun pedoilleni -- teitä he pakenevat. Epäilemättä he tuntevat, etteivät voi olla niin hyvien herkkujen läheisyydessä joutumatta vaaraan kaapata itselleen joskus erehdyksestä suupalan."

Jane nauroi. "Luullakseni he koettavat paeta sinua", vastasi hän. "Sinä koetat aina ehkäistä heitä sellaisesta, jonka moitittavuutta he eivät käsitä. Pienten lasten tavoin he ovat nyt varmaan iloissaan, kun voivat päästä isällisestä kuristasi. Jos he tulevat takaisin, toivon kuitenkin, etteivät he tulisi yöllä."

"Tai nälkäisinä, vai kuinka?" nauroi Tarzan.

Kahden tunnin ajan maihintulon jälkeen pieni seurue katseli palavaa laivaa, josta he olivat lähteneet. Sitten kuului heidän korviinsa veden yli heikosti toisen räjähdyksen ääni. _Kincaid_ vajosi melkein heti sen jälkeen.

Toisen räjähdyksen syy ei ollut niin salaperäinen kuin ensimmäisen; perämies selitti nimittäin sen johtuneen siitä, että kattilat olivat räjähtäneet, kun liekit olivat ehtineet sinne asti. Mutta ensimmäinen räjähdys antoi haaksirikkoisille paljon ajattelemisen aihetta.

KAHDESKYMMENES LUKU

Jälleen Viidakkosaarella

Seurueen ensimmäisenä toimena oli hakea raikasta vettä ja tehdä leiri, sillä kaikki tiesivät, että heidän oleskeluansa Viidakkosaarella saattaisi kestää kuukausia, ehkä vuosiakin.

Tarzan tiesi, missä vettä oli lähimpänä, ja sinne hän vei seurueen heti. Siellä miehet rupesivat tekemään majoja ja karkeita tarve-esineitä. Tarzan lähti viidakkoon etsimään ruokaa ja jätti uskollisen Mugambin ja mosula-naisen suojelemaan Janea, jota hän ei voinut uskoa _Kincaidin_ laivamiesten huostaan.

Lady Greystoke tunsi paljon suurempaa tuskaa kuin kukaan muu haaksirikkoisista. Hänen oma hädänalainen tilansa ei tuottanut niin suurta surua hänen ennestäänkin paljon kärsineelle äidinsydämelleen kuin tieto siitä, että hän nyt ei saisi ehkä milloinkaan tietää esikoisensa kohtaloa eikä tehdä mitään hänen olopaikkansa löytämiseksi tai parantaakseen hänen tilaansa, jonka hän mielessään kuvitteli tietysti mitä kovimmaksi.

Kahtena viikkona kaikki käyttivät aikansa niihin erilaisiin tehtäviin, jotka olivat tulleet kunkin osaksi. Auringonnoususta auringonlaskuun asti pidettiin vahtia leirin lähellä olevalla jyrkänteellä -- meren yli kohoavalla kallionkielekkeellä. Täällä oli suuri kasa kuivia risuja aina valmiina sytytettäväksi, ja maahan isketyn korkean tangon päässä liehui pikaisesti keksitty hätämerkki -- _Kincaidin_ perämiehen punainen villapaita.

Mutta heidän väsyneet silmänsä eivät nähneet taivaanrannalla yhtäkään purjetta tai savutuprua, vaikka he joka päivä tähystelivät aavaa valtamerta loputtomasti ja toivottomasti odottaen.

Tarzan ehdotti vihdoin, että he yrittäisivät rakentaa laivan, joka veisi heidät takaisin mannermaalle. Hän osasi näyttää, kuinka tehtiin alkeellisia työkaluja, ja kun miehet kerran olivat tulleet ajatuksesta perille, olivat he hyvin innokkaita aloittamaan työnsä.

Mutta kun aikaa kului ja he huomasivat selvemmin yrityksensä äärettömän vaikeuden, alkoivat he murista ja riidellä toistensa kanssa, niin että eripuraisuus ja epäluulo tulivat vielä muiden vaarojen lisäksi.

Nyt pelkäsi Tarzan yhä enemmän kuin ennen jättää Janea _Kincaidin_ törkeiden laivamiesten pariin. Mutta hänen täytyi mennä metsästämään, sillä kukaan ei voinut niin hyvin etsiä ja saada saalista kuin hän. Joskus meni Mugambi hänen sijastaan, mutta neekerin keihäs ja nuolet eivät olleet niin varmoja kuin apinamiehen köysi ja veitsi.

Lopulta miehet alkoivat jäädä työstä pois ja menivät kaksittain viidakkoon tiedusteluille tai metsästämään. Koko tänä aikana ei leirissä ollut nähty Sheetaa tai Akutia ja muita suuria apinoita, vaikka Tarzan oli joskus tavannut ne viidakossa metsästysretkillään.

Asiaintilan yhä huonontuessa haaksirikkoisten leirissä Viidakkosaaren itärannikolla, syntyi pohjoisrannalla toinen leiri.

Siellä oli pikku lahdessa pieni kuunari _Cowrie_, jonka kannet olivat vain muutamia päiviä aikaisemmin olleet punaisina päällystön ja sille uskollisena pysyneen miehistön verestä. _Cowrieta_ oli kohdannut onnettomuus, kun siihen oli tullut sellaisia miehiä kuin Gust ja maori Momulla ja päälurjus Kai Shang, Fachanista.

Siellä oli muitakin -- kaikkiaan kymmenen -- Etelämeren satamien roskajoukkoa, mutta Gust ja Momulla olivat joukon päänä ja sieluna. He juuri olivat suunnitelleet kapinan anastaakseen ja jakaakseen keskenään helmenpyynnistä saadun saaliin, joka oli tärkeimpänä osana _Cowrien_ lastissa.

Kai Shang oli murhannut kapteenin, kun tämä nukkui vuoteellaan, ja maori oli johtanut hyökkäystä vahdissa olevaa perämiestä vastaan.

Gust oli erikoiselle tavalleen uskollisena keksinyt keinon siirtää sellaiset toimet toisten suoritettaviksi. Omantunnon soimaukset eivät häntä kylläkään olisi estäneet niistä, mutta hän oli erikoisen tarkka omasta yksityisestä turvallisuudestaan. Murhaajalla on aina vaara tarjolla, sillä murhayrityksen uhrit ovat harvoin halukkaita kuolemaan rauhallisesti ja maltillisesti. Sattuupa niinkin, että he rupeavat suorastaan vastustamaan murhaajan aikomuksia. Tällaista mahdollisuutta piti Gust parhaana välttää.

Mutta nyt kun työ oli tehty, tavoitteli ruotsalainen johtoasemaa kapinallisten keskuudessa. Vieläpä hän oli anastanut muutamia _Cowrien_ murhatulle kapteenille kuuluneita vaatekappaleita ja piti niitä yllään -- vaatekappaleita, joissa oli kaikki päällikkyyden merkit.

Kai Shang oli pahalla tuulella. Hän ei yleensä pitänyt päälliköistä eikä hänellä ollut vähintäkään aikomusta alistua tavallisen ruotsalaisen merimiehen vallanalaisuuteen.

Näin oli epäsovun siemeniä jo kylvetty _Cowrien_ kapinallisten leiriin Viidakkosaaren pohjoiskärjessä. Mutta Kai Shang ymmärsi, että hänen täytyi toimia varovasti, sillä Gustilla yksinään oli tuossa kirjavassa joukossa niin paljon tietoa merenkulusta, että osasi kuljettaa heidät pois Etelä-Atlantilta ja viedä Hyväntoivonniemen ympäri miellyttävämmille vesille, missä he saisivat vääryydellä hankitut rikkautensa kaupaksi tarvitsematta pelätä epämieluisia kysymyksiä.

Päivää ennenkuin he näkivät Viidakkosaaren ja keksivät pienen suojaisen sataman, jossa _Cowrie_ nyt oli rauhallisesti ankkurissa, oli tähystäjä huomannut sotalaivan savua ja savupiiput eteläisellä taivaanrannalla.

Heitä ei miellyttänyt ollenkaan se, että sotalaiva pysähdyttäisi ja tutkisi heidän aluksensa, joten he piilottelivat muutamia päiviä, kunnes vaara olisi ohi.

Nyt ei Gust halunnut lähteä uudestaan merelle. Hän väitti olevan hyvinkin todennäköistä, että heidän näkemänsä laiva etsi juuri heitä. Kai Shang huomautti, ettei asianlaita voinut olla niin, koska oli mahdotonta, että joku ihmisolento heitä lukuunottamatta tietäisi, mitä _Cowriella_ oli tapahtunut.

Mutta Gustia ei voitu taivuttaa. Hän hautoi kavalassa mielessään suunnitelmaa, jonka avulla hän lisäisi saalisosuuttaan sadalla prosentilla. Hän yksin osasi kuljettaa _Cowrieta_, eivätkä toiset voineet sentakia lähteä Viidakkosaarelta ilman häntä. Mutta mikä esti Gustia tarpeeksi suuren miehistön avulla valtaamasta kuunaria sopivan tilaisuuden sattuessa ja livahtamasta pois siten, että jättäisi Kai Shangin, maorin ja ehkä puolet laivamiehiä saarelle?

Tätä tilaisuutta Gust nyt odotti. Jonakin päivänä tulisi hetki, jolloin Kai Shang, Momulla ja kolme tai neljä muuta olisi leiristä poissa tiedustelumatkalla tai metsästämässä. Ruotsalainen vaivasi aivojaan keksiäkseen keinon, millä voisi menestyksellisesti houkutella laivan näkyvistä pois ne, jotka hän oli päättänyt jättää.

Tätä varten hän järjesti metsästysretken toisensa jälkeen, mutta Kai Shangin sieluun näytti tulleen jokin ilkeä paholainen, niin ettei kurja taivaanvaltakunnan poika tahtonut milloinkaan lähteä metsästämään muuten kuin Gustin itsensä seurassa.

Eräänä päivänä Kai Shang puhui salaa Momulla-maorin kanssa, kuiskutellen toverinsa ruskeaan korvaan niitä epäluuloja, joita hänellä oli ruotsalaista vastaan. Momulla tahtoi heti paikalla mennä pistämään pitkän veitsensä petturin sydämeen.

On kylläkin totta, ettei Kai Shangilla ollut muuta syytä epäluuloon kuin oman roistomaisen mielensä luontainen kavaluus -- hän vain arvasi Gustin aikomukset sen nojalla, että hän itse olisi mielellään tehnyt samoin, jos se olisi ollut mahdollista.

Mutta hän ei uskaltanut antaa Momullan tappaa ruotsalaista, josta riippui heidän pääsemisensä määräpaikkaansa. He päättelivät kuitenkin, ettei olisi vaarallista koettaa pelotuksilla saada Gust taipumaan heidän vaatimuksiinsa, ja tässä tarkoituksessa maori lähti seurueen omatekoisen päällikön luo.

Kun hän otti puheeksi pikaisen lähdön, esitti Gust entisen vastaväitteensä -- oli hyvin luultavaa, että sotalaiva risteili merellä suoraan etelään heistä odottaen, että he yrittäisivät lähteä muille vesille.

Momulla pilkkasi toverinsa pelkoa huomauttaen, että kun millään sotalaivalla ei tiedetty heidän kapinastaan, ei ollut syytä epäillä heitä.

"Vai niin!" huudahti Gust. "Siinä sinä olet väärässä. Onpa onni, että sinulla on seurassasi minunkaltaiseni sivistynyt mies, joka voi sanoa, mitä on tehtävä. Sinä olet vain neekeri-raukka, Momulla, etkä siis tiedä mitään langattomasta."

Maori hypähti pystyyn ja laski kätensä veitsensä kahvalle.

"Minä en ole neekeri!" huudahti hän.

"Laskin vain leikkiä", kiiruhti ruotsalainen selittämään. "Olemme hyviä ystäviä, Momulla; emme voi ruveta riitelemään, ainakaan nyt kun vanha Kai Shang aikoo varastaa kaikki helmet meiltä. Jos hän saisi miehen, joka osaisi kuljettaa _Cowrieta_, lähtisi hän luotamme heti paikalla. Kaikki hänen puheensa poislähdöstä johtuu vain siitä, että hänellä on mielessään joku suunnitelma päästä meistä eroon."

"Mutta langaton?" kysyi Momulla. "Mitä tekemistä langattomalla on meidän tännejäämisemme kanssa?"

"Niin, katsos", sanoi Gust raapien päätään. Hän ihmetteli, oliko maori tosiaankin niin tietämätön, että uskoi typerää valhetta, jonka hän aikoi tekaista. "Niin, katsos, ymmärräthän, että jokaisessa sotalaivassa on laitos, jota sanotaan langattomaksi. Niiden avulla he voivat puhua toisiin laivoihin satojen kilometrien päähän ja kuunnella kaikkea, mitä sanotaan näissä toisissa laivoissa. Nyt kun te toverit ammuskelitte _Cowriella_, puhuitte te samassa kovalla äänellä, ja epäilemättä tuo sotalaiva oli meistä silloin etelään kuunnellen koko ajan. Tietystikään he eivät voineet kuulla laivan nimeä, mutta he kuulivat tarpeeksi paljon tietääkseen, että jonkun laivan miehistö oli kapinassa ja tappoi päälliköitään. Nyt ymmärrät, että he pysyvät kauan paikoillaan ja tutkivat jokaisen laivan. Nytkään he eivät luultavasti ole kaukana."

Lakattuaan puhumasta ruotsalainen koetti näyttää tyyneltä, ettei hänen kuulijansa alkaisi epäillä juuri esitettyjen asioiden totuutta.

Momulla istui jonkun aikaa vaiti ja katseli Gustia. Lopulta hän nousi.

"Sinä olet suuri valehtelija", sanoi hän. "Jollet ala kuljettaa meitä huomenna pois, et pääse milloinkaan enää valehtelemaan, sillä minä kuulin kahden miehen sanovan, että he mielellään iskisivät veitsensä sinuun ja tekevätkin sen, jos vielä pidätät heitä tässä loukossa."

"Mene kysymään Kai Shangilta, eikö ole olemassa langattomia", vastasi Gust. "Hän sanoo sinulle, että sellaisia on ja että laivat voivat puhua toisilleen merellä satojen kilometrien päähän. Sitten sano niille kahdelle miehelle, jotka tahtovat tappaa minut, että jos he tekevät sen, eivät he voi milloinkaan nauttia saalisosuudestaan, sillä ainoastaan minä voin turvallisesti viedä teidät johonkin satamaan."

Momulla meni Kai Shangin luo ja kysyi häneltä, oliko olemassa langattomaksi sanottuja laitteita, joiden avulla laivat voivat puhua toistensa kanssa pitkän matkan päästä. Kai Shang sanoi sellaisia olevan.

Momulla oli ymmällä, mutta hän halusi kuitenkin lähteä saarelta ja tahtoi mieluummin uskaltautua aavalle merelle kuin jäädä kauemmaksi aikaa leirin yksitoikkoisuuteen.

"Jospa meillä vain olisi joku toinen, joka osaisi ohjata laivaa!" valitti Kai Shang.

Sinä iltapäivänä Momulla meni metsästämään kahden muun maorin kanssa. He astelivat etelään päin, eivätkä olleet kaukana leiristä, kun hämmästyksekseen kuulivat ihmisääniä edestäpäin viidakosta.

He tiesivät, ettei kukaan heidän omista miehistään ollut mennyt heidän edellään, ja kun kaikki olivat vakuutettuja siitä, että saari oli asumaton, aikoivat he paeta kauhuissaan, luullen viidakossa olevan kummituksia -- ehkä _Cowrien_ murhatun päällystön ja miehistön haamut olivat siellä.

Mutta Momullan uteliaisuus oli vielä suurempi kuin hänen taikauskonsa, joten hän tukahdutti luontaisen halunsa paeta yliluonnollista ilmiötä. Viitaten tovereilleen, että he seuraisivat hänen esimerkkiään, hän alkoi nelinryömin hiipiä eteenpäin varovasti ja sydän läpättäen viidakon läpi siihen suuntaan, josta näkymättömien puhujien äänet kuuluivat.

Pian hän pysähtyi pienen aukeaman reunalle ja päästi syvän helpotuksen huokauksen, sillä hän näki selvästi edessään kaksi todellista miestä, jotka istuivat kaatuneella puunrungolla ja puhelivat vakavasti keskenään.

Toinen oli Schneider, _Kincaidin_ perämies, ja toinen oli Schmidt-niminen merimies.

"Luullakseni voimme tehdä sen, Schmidt", sanoi Schneider. "Hyvä kanootti ei ole vaikea tehdä, ja kolme miestä voisi päivässä meloa sen mannermaalle, jos tuuli olisi suotuisa ja meri kohtuullisen tyyni. Ei hyödytä odottaa, kunnes miehet saisivat valmiiksi niin suuren laivan, että koko joukko mahtuisi siihen. Hehän ovat nyt jo tyytymättömiä ja sairaita, kun saavat orjina raataa kaiket päivät. Ei meidän asiamme ole pelastaa englantilaista. Pitäköön itse huolta itsestään, sanon minä." Hän pysähtyi hetkeksi ja katsoi sitten toveriinsa nähdäkseen, minkä vaikutuksen hänen seuraavat sanansa tekisivät: "Mutta me voisimme, ottaa naisen mukaamme. Olisi häpeä jättää hänen kaltaistaan sievää tyttöä tällaiseen Jumalan hylkäämään loukkoon kuin tämä saari on."

Schmidt katsoi toveriinsa ja irvisti.

"Vai sieltä päin tuuli puhaltaa", sanoi hän. "Miksi et sanonut sitä heti? Mitä minä saan, jos autan sinua?"

"Hänen pitää maksaa meille hyvin siitä, että viemme hänet takaisin sivistyneihin seutuihin", selitti Schneider. "Minä sanon sinulle, mitä aion tehdä. Minä ja'an saaliin niiden kahden miehen kanssa, jotka auttavat minua. Minä otan itse puolet ja he voivat jakaa toisen puolen -- sinä voit tulla toiseksi heistä. Olen kerrassaan väsynyt tähän paikkaan, ja mitä pikemmin pääsen pois, sitä parempi. Mitä sanot?"

"Sopii kylläkin", vastasi Schmidt. "En osaisi itse mennä mannermaalle ja tiedän, ettei kukaan tovereistakaan osaa. Koska sinä olet ainoa, joka ymmärrät merenkulkua, liityn minä sinuun."

Momulla heristi korviaan. Hän ymmärsi hiukan kaikkia kieliä, joita puhutaan merillä, ja oli useita kertoja purjehtinut englantilaisilla laivoilla, joten hän käsitti jokseenkin hyvin kaikki, mitä Schneiderin ja Schmidtin kesken oli sanottu siitä lähtien kun hän huomasi heidät.

Hän nousi pystyyn ja astui aukeamalle. Schneider ja hänen toverinsa hätkähtivät pelokkaasti ikäänkuin haamu olisi ilmestynyt heidän eteensä. Schneider tavoitteli revolveriaan. Momulla kohotti oikean kätensä, kämmen eteenpäin, rauhallisten aikeittensa merkiksi.

"Olen ystävä", sanoi hän. "Minä kuuntelin teitä, mutta älkää pelätkö, että ilmaisen, mitä sanoitte. Minä voin auttaa teitä ja te voitte auttaa minua." Hän kääntyi Schneiderin puoleen. "Te osaatte ohjata laivaa, mutta teillä ei ole laivaa. Meillä on laiva, mutta ei ketään, joka ohjaisi sitä. Jos tahdotte tulla kanssamme kyselemättä mitään, annamme me teidän viedä laivan minne haluatte, kun ensin viette meidät erääseen satamaan, jonka nimen sanomme myöhemmin. Te voitte ottaa puhumanne naisen mukaanne, emmekä me puolestamme kysele mitään. Suostutteko ehdotukseen?"

Schneider halusi lisää tietoja ja saikin niin paljon kuin Momulla katsoi sopivaksi antaa. Sitten maori ehdotti, että he puhuisivat Kai Shangin kanssa. Molemmat _Kincaidin_ miehet seurasivat Momullaa ja hänen tovereitaan viidakkoon sellaiseen paikkaan, joka oli aivan kapinallisten leirin vieressä. Momulla kätki heidät sinne ja meni hakemaan Kai Shangia, kehoitettuaan ensin maori-tovereitaan vartioimaan merimiehiä, etteivät he muuttaisi mieltään ja yrittäisi pakoon. Schneider ja Schmidt olivat itse asiassa vankeja, vaikka he eivät tienneet sitä.

Momulla palasi pian Kai Shangin kanssa, jolle hän oli lyhyesti kertonut sen onnenpotkauksen yksityiskohdat, mikä heille oli sattunut. Kiinalainen puhui kauan Schneiderin kanssa, ja lopulta hän, vaikka epäilikin luonnostaan kaikkien rehellisyyttä, tuli täysin vakuutetuksi siitä, että Schneider oli yhtä suuri roisto kuin hän itsekin ja tahtoi kiihkeästi päästä saarelta.

Kun näistä kahdesta asiasta oli saatu selvyys, oli jokseenkin varmaa, että Schneider osoittautuisi luotettavaksi, mitä tuli päällikkyyteen _Cowriella_. Kai Shang tiesi kyllä vastaisuuden varalle keksivänsä keinoja, joilla pakottaisi perämiehen kuuliaisuuteen.

Kun Schneider ja Schmidt lähtivät heidän luotaan ja suuntasivat kulkunsa omaa leiriään kohti, tunsivat he paljon suurempaa helpotusta kuin moneen päivään. Nyt he lopultakin olivat keksineet hyvän keinon päästä kunnollisella aluksella saarelta. Nyt ei tarvinnut enää raataa laivan rakentamisessa eikä jättää henkeään alkeellisesti kyhätyn laitoksen varaan, jolla oli yhtä suuret mahdollisuudet mennä pohjaan kuin päästä mantereelle.

He saisivat myöskin apua naisen tai oikeammin naisten vangitsemisessa, sillä kun Momulla oli saanut kuulla, että toisessa leirissä oli musta nainen, oli hän vaatinut, että tämä otettaisiin mukaan samoin kuin valkoinenkin.

Kun Kai Shang ja Momulla tulivat leiriinsä, olivat he varmoja siitä, etteivät enää tarvitsisi Gustia. He menivät suoraan siihen telttaan, jossa he todennäköisesti tapaisivat hänet tähän aikaan päivästä. Vaikka koko seurueen olisi ollut mukavampi jäädä laivaan, olivat he yhteisesti päättäneet, että olisi kaikille turvallisempi pystyttää leiri rannalle.

Jokainen tiesi toisten sydämissä olevan niin paljon petollisuutta, että seurueen yksityisen jäsenen oli vaarallista mennä maihin ja jättää _Cowrie_ toisten valtaan. Sentakia sallittiin kahden tai kolmen miehen mennä kerrallaan laivaan, jollei koko joukko ollut siellä.

Kun nuo kaksi miestä astuivat Gustin telttaa kohti, tunnusteli maori pitkän veitsensä terää likaisella ja känsäisellä peukalollaan. Ruotsalainen ei olisi ollenkaan tuntenut oloansa mukavaksi, jos olisi nähnyt tämän merkityksellisen liikkeen tai tietänyt, mitä liikkui ruskean miehen julmissa aivoissa.

Nyt sattui niin, että Gust oli tällä hetkellä kokin teltassa, joka oli vain muutaman jalan päässä hänen omastaan. Näin hän kuuli Kai Shangin ja Momullan tulon, vaikka ei tietystikään osannut arvata, että sillä oli mitään erikoista merkitystä hänelle.

Hän sattui kuitenkin vilkaisemaan ulos kokin teltan oviaukosta aivan sillä hetkellä, jolloin Kai Shang ja Momulla lähestyivät hänen telttaansa, ja hän luuli huomaavansa heidän liikkeissään varovaisuutta, joka ei oikein sopinut ystävällisiin tarkoitusperiin. Ja juuri kun nuo kaksi livahtivat telttaan, näki Gust väläykseltä pitkän veitsen, jota maori silloin piti selkänsä takana.

Ruotsalaisen silmät kävivät suuriksi, ja hän tunsi omituista kutkutusta hiustensa juurissa. Hän kalpeni ahavoituneesta ihostaan huolimatta ja lähti aivan suin päin pakosalle. Hänelle ei tarvinnut perusteellisesti selvittää toisten aikomuksia, jotka olivat liiankin selvät.