Part 6

Kuukauden aikaan ei tapahtunut mitään merkillistä. Gernoisin luona ei näkynyt käyvän ketään vieraita eikä hän tilapäisillä käynneillään kaupungilla ollut tekemisissä kenenkään kanssa, jonka vilkkainkaan mielikuvituksen lento olisi voinut otaksua vieraan vallan salaiseksi kätyriksi. Tarzan alkoi toivoa, että huhu sittenkin olisi perätön; mutta silloin Gernois komennettiin äkkiä kauaksi etelään, Pienessä Saharassa sijaitsevaan Bu-Sadaan.

Spahi-komppania ja kolme upseeria määrättiin sinne, aikaisemmin komennetun joukon tilalle. Kaikeksi onneksi oli yksi näistä upseereista, kapteeni Gerard, tullut Tarzanin kanssa erinomaisen hyväksi ystäväksi, joten ei herättänyt vähintäkään epäluuloa, kun apinamies mainitsi mielellään käyttävänsä tilaisuutta seuratakseen häntä Bu-Saadaan, missä toivoi löytävänsä hyviä metsästysmaita.

Buirassa osasto astui junasta, ja loppupäivä ratsastettiin. Kun Tarzan Buirassa hieroi kauppaa ratsusta, näki hän vilauksen eurooppalaisiin vaatteisiin puetusta miehestä, joka tirkisteli häntä alkuasukas-kahvilan oviaukosta; mutta kun Tarzan katsahti häneen, kääntyi mies ja astui pieneen matalakattoiseen multahökkeliin. Vaikka Tarzanista ikäänkuin tuntui, että miehen ryhdissä ja kasvoissa oli jotakin tutunomaista, ei hän kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota.

Matka Aumaleen oli väsyttävä Tarzanille, jonka kokemus ratsastustaidosta tähän asti oli rajoittunut oppikurssiin eräässä Pariisin ratsastuskoulussa, ja senvuoksi hän nopeasti etsi vuoteen virkistävää lepoa Grossatin hotellissa upseerien ja sotilasten majoittuessa sotilasasemalle.

Vaikka Tarzan herätettiin aikaisin seuraavana aamuna, oli spahi-komppania jo taipaleella ennenkuin hän oli lopettanut aamiaisensa. Hän kiirehti ateriaansa, jotta sotilaat eivät pääsisi paljoa hänen edelleen, mutta silloin hän sattui vilkaisemaan ovesta, joka vei ruokasalista tarjoiluhuoneeseen.

Ihmeekseen hän huomasi Gernoisin seisovan siellä ja juttelevan juuri saman muukalaisen kanssa, jonka hän edellisenä päivänä oli nähnyt Buiran kahvilassa. Hän ei voinut erehtyä, sillä asennossa ja vartalossa oli samaa omituista tutunomaisuutta, vaikka miehen selkä oli häneen päin.

Hänen tarkatessaan silmillään näitä kahta vilkaisi Gernois ympärilleen ja havaitsi jännittyneen ilmeen Tarzanin kasvoilla. Muukalainen puhui silloin hiljaa kuiskaillen, mutta ranskalainen upseeri keskeytti hänet heti, ja molemmat kääntyivät heti poispäin ja siirtyivät Tarzanin näköpiiristä.

Tämä oli ensimmäinen epäluuloa herättävä seikka, jonka Tarzan oli koskaan Gernoisin hommissa havainnut, mutta hän oli varma, että miehet olivat lähteneet tarjoiluhuoneesta vain siksi, että Gernois oli äkännyt hänen heitä katselevan. Itsepintainen vaikutelma muukalaisen tutunomaisuudesta vielä vahvisti apinamiehen uskoa, että tässä vihdoinkin oli jotakin tarkkaamisen arvoista.

Hetkistä myöhemmin Tarzan astui tarjoiluhuoneeseen, mutta miehet olivat lähteneet, eikä hän nähnyt heistä mitään takana olevalla kadullakaan, vaikka hän muutamien verukkeiden nojalla poikkesi eri myymälöihin ennenkuin lähti ratsastamaan joukko-osaston jälkeen, joka nyt oli saanut melkoisen etumatkan. Hän ei saavuttanut sitä, ennenkuin pääsi vähän jälkeen puolenpäivän Sidi Aissaan, jossa sotilaat levähtivät tunnin verran. Täällä hän tapasi Gernoisin osaston mukana, mutta ei nähnyt jälkeäkään muukalaisesta.

Sidi Aissassa oli markkinat, ja erämaasta saapuvat lukemattomat kameelikaravaanit ja torilla liikehtivät arabialaislaumat herättivät Tarzanissa palavan halun jäädä päiväksi sinne, voidakseen paremmin tutustua näihin erämaan poikiin. Niinpä spahi-komppania sinä iltapäivänä ratsastikin Bu Saadaan ilman häntä. Hän kulutti iltapäivä-tunnit pimeään asti samoillen torilla nuoren, Abdul-nimisen arabialaisen kanssa, jota majatalon isäntä oli hänelle suositellut luotettavana palvelijana ja tulkkina.

Täällä Tarzan osti paremman ratsun kuin hänen Buirassa hankkimansa, ja antautuen keskusteluun komean arabialaisen kanssa, jolle eläin oli kuulunut, hän sai tietää, että myyjä oli Kadur-ben-Saden, kaukana, Djelfan eteläpuolella asuvan erämaan-heimon sheikki. Abdulin välityksellä Tarzan kutsui uuden tuttavansa päivälliselle kanssaan. Heidän tunkiessaan torin täyttäväin kaupustelija-, kameeli-, aasi- ja hevosjoukkojen välitse baabelimaisen ääntenhälinän keskellä nykäisi Abdul Tarzania hihasta.

"Katsokaahan taaksemme, herra", sanoi hän osoittaen olentoa, joka Tarzanin kääntyessä hävisi kameelin taakse. "Hän on seuraillut meitä koko iltapäivän", jatkoi Abdul.

"Näin vain vilahduksen tummansiniseen burnusiin ja valkoiseen turbaaniin puetusta arabialaisesta", vastasi Tarzan. "Häntäkö tarkoitat?"

"Niin. Minä epäilin häntä, koska hän näyttää muukalaiselta täällä eikä hänellä ole muuta hommaa kuin hiiviskellä perässämme, mikä ei ole rehellisen arabialaisen tapaista, ja myöskin siksi, että hän pitää kasvojensa alempaa osaa kätkettynä, joten ainoastaan silmät näkyvät. Hän on varmaan häijy mies, sillä muutoin hänellä olisi jotakin rehellistä omaa hommaa, mihin käyttäisi aikansa."

"Sitten hän on väärillä jäljillä, Abdul", vastasi Tarzan. "Sillä kellään täällä ei voi olla mitään valittamista minua vastaan. Olen ensi kertaa maassanne, eikä minua tällä seudulla kukaan tunne. Hän huomaa pian erehdyksensä ja lakkaa meitä väijymästä."

"Jollei ehkä ole ryöstönaikeissa", vastasi Abdul.

"Siinä tapauksessa emme voi muuta kuin odottaa, kunnes hän on valmis yrittämään meihin käsiksi", nauroi Tarzan, "ja takaanpa, että hän saa kyllänsä rosvoamisesta, nyt kun tiedämme olla varuillamme", ja hän karkoitti asian mielestään, mutta siitä oli tulossa hänelle muistutus mitä odottamattomimman tapauksen yhteydessä, ennenkuin monta tuntia oli kulunut.

Kun Kadur ben Saden oli syönyt hyvän päivällisen, valmistausi hän lähtemään isäntänsä luota. Juhlallisin ystävyyden vakuutuksin hän kutsui Tarzania vieraakseen villille alueelleen, jossa antilooppeja, hirviä, metsäsikoja, panttereita ja leijonia olisi vielä riittävästi tavattavissa innokasta erämiestä vietelläkseen.

Hänen lähdettyään meni apinamies Abdulin kera vielä samoilemaan Sidi Aissan kaduille, ja hänen huomionsa kiintyi pian erään maurilaiskahvilan avoimesta ovesta kuuluvaan hurjaan humuun ja meluun. Kello oli yli kahdeksan ja tanssi oli täydessä käynnissä, kun Tarzan astui sisälle. Huone oli tungokseen asti täynnä arabialaisia. Kaikki polttelivat ja hörppivät paksua, kuumaa kahviaan.

Tarzan ja Abdul saivat istuinpaikat melkein huoneen keskellä, vaikka maurilaisrumpujaan pärryttävien ja huilujaan puhaltavain soittajain hirvittävän melun vuoksi etäisempi paikka olisi ollut hiljaisuutta rakastavalle apinamiehelle mieluisampi. Jokseenkin siro _uled-nail_ tanssi ja havaitessaan Tarzanin eurooppalaisen puvun ja vainuten aulista lahjaa heitti silkkihuivinsa hänen olalleen, saaden frangin palkaksi.

Kun toinen tanssijatar oli astunut hänen paikalleen lattialle, näki tarkkasilmäinen Abdul äskeisen tytön juttelemassa kahden arabialaisen kanssa huoneen peräpuolella lähellä sivuovea, joka vei sisempään pihaan. Sitä kiertävällä parvekkeella sijaitsivat ne huoneet, joissa kahvilassa tanssivat tytöt asuivat.

Ensiksi hän ei kiinnittänyt näkemäänsä mitään huomiota, mutta pian hän silmäkulmansa alta tirkistäen havaitsi miehen nyökkäävän heihin päin ja tytön kääntyvän ja salavihkaa vilkaisevan Tarzaniin. Sitten arabialaiset häipyivät oviaukosta pihan pimentoon.

Kun jälleen tuli saman tytön tanssivuoro, leijaili hän lähellä Tarzania ja soi yksistään tälle herttaisimmat hymynsä. Monta vihaista katsetta loivat erämaan mustanpuhuvat, tummasilmäiset pojat kookkaaseen eurooppalaiseen, mutta ei hymy eivätkä otsanrypistykset tehneet häneen mitään ulkonaisesti näkyvää vaikutusta. Taaskin viskasi tyttö huivinsa hänen olkapäälleen ja sai hopeafrangin palkaksensa. Pistäessään sitä otsaripansa alle sikäläisten tanssijatarten tapaan hän kumartui Tarzania kohti kuiskaten nopeasti muutaman sanan.

"Ulkona pihassa", virkkoi hän hätäisesti murteellisella ranskankielellä, "tahtoo kaksi miestä herralle pahaa. Ensiksi minä lupasin vietellä teidät heidän luokseen, mutta te olette ollut hyvä, enkä minä voi sitä tehdä. Rientäkää pois, ennenkuin ne huomaavat, että minä olen ne pettänyt. Minä luulen, että ne ovat kovin häijyjä miehiä."

Tarzan kiitti tyttöä vakuuttaen hänelle olevansa varovainen, ja tanssinsa lopetettuaan tämä astui pienelle ovelle ja meni ulos pihaan. Mutta Tarzan ei lähtenyt kahvilasta, vaikka häntä oli kehoitettu.

Puoleen tuntiin ei tapahtunut mitään tavallisuudesta poikkeavaa, mutta sitten astui yrmeän näköinen arabialainen kadulta kahvilaan. Hän seisahtui lähelle Tarzania tehden tahallaan loukkaavia huomautuksia eurooppalaisesta, mutta kun hän puhui äidinkieltään, ei Tarzan laisinkaan käsittänyt niiden tarkoitusta, ennenkuin Abdul ryhtyi hänelle selittämään.

"Tuo mies etsii riitaa", varoitti Abdul. "Hän ei ole yksin. Mellakan syntyessä kääntyisi tosiaankin melkein jok'ainoa täällä teitä vastaan. Olisi parempi heti lähteä, herra."

"Kysy häneltä, mitä hän haluaa?" käski Tarzan.

"Hän sanoo, että 'kristitty koira' solvasi hänelle kuuluvaa uled-nailia. Hän etsii riitaa, m'sieur."

"Sano hänelle, että minä en solvannut hänen uled-nailiansa enkä ketään muutakaan niistä ja että soisin hänen jättävän minut rauhaan. Minulla ei ole riidanaihetta häntä vastaan eikä hänellä minua vastaan."

"Hän sanoo", vastasi Abdul tulkittuaan Tarzanin ilmoituksen arabialaiselle, "että te ette ole ainoastaan koira, vaan koiran poikakin ja että isoäitinne oli hyeena. Syyttää teitä valehtelijaksi."

Tämä torailu oli herättänyt huomiota lähellä olevissa, ja tuota herjaussanain tulvaa seuraavan ivanaurun purskahdukset osoittivat selvästi yleisön enemmistön myötätunnon suunnan.

Tarzan ei pitänyt siitä, että hänelle naurettiin, eikä myöskään arabialaisen hänestä käyttämistä nimityksistä, mutta mitään vihan merkkiä osoittamatta hän nousi paikaltaan penkiltä. Puolittainen hymy värähteli hänen huulillaan, mutta äkkiä iski mahtava nyrkki härnäävää arabialaista kasvoihin, ja iskua tukivat apinamiehen kauheat lihakset.

Heti kun mies kaatui, hyökkäsi puoli tusinaa hurjaa maurilaista huoneeseen kadulta, missä nähtävästi olivat kahvilan edustalla odotelleet vuoroansa, huutaen: "Tappakaa uskoton!" ja: "Nujertakaa kristitty koira!" ja astuivat suoraan Tarzania kohti.

Joukko nuorempia arabialaisia yleisön joukosta hypähti jaloilleen yhtyäkseen hyökkäykseen aseetonta valkoihoista vastaan. Tarzanin ja Abdulin tunki huoneen perälle pelkkä hyökkääjäin lukumäärä. Nuori arabialainen pysyi uskollisena herralleen ja taisteli hänen vieressään, paljastettu veitsi kädessä.

Hirvittävillä iskuilla kaatoi apinamies kaikki, jotka tulivat hänen voimakkaiden käsiensä ulottuville. Hän taisteli tyynesti ja sanaa sanomatta, sama hymyn aihe huulilla kuin silloin, kun hän nousi nutistamaan miehen, joka oli häntä herjannut. Näytti mahdottomalta, että hän tai Abdul voisi säästyä hengissä heitä ympäröivien kamalien miekkain ja puukkojen sekamelskassa, mutta juuri hyökkääjäin lukumäärä osoittautuikin heidän parhaaksi suojamuurikseen. Niin tiukkaan sullottu oli kirkuva, sadatteleva rahvaslauma, että mitään aseita ei voitu edullisesti käyttää, eikä kukaan arabialaisista tohtinut ampua peläten haavoittavansa maanmiehiään.

Vihdoin Tarzanin onnistui siepata yksi sitkeimmistä hyökkääjistä. Nopealla nykäisyllähän riisui mieheltä aseet ja pitäen häntä sitten kilpenä edessään perääntyi verkalleen Abdulin kanssa pienelle, sisempään pihaan vievälle ovelle. Kynnyksellä hän pysähtyi hetkiseksi ja kohottaen sätkyttelevän arabialaisen päänsä yläpuolelle paiskasi hänet kuin heittokoneesta vasten päällekarkaavien toverien naamoja.

Sitten Tarzan ja Abdul astuivat puolihämärään pihaan. Säikähtyneet uled-nailit kyyristelivät kunkin kammioon vievien portaitten yläpäässä. Pihan ainoana valaistuksena oli torkkuvat kynttilät, joita kukin tyttö oli niiden oman talin avulla kiinnittänyt puiseen ovenpeiliinsä, paremmin näytelläkseen sulojaan niille, jotka sattuisivat astumaan pimeän, rakennuksien ympäröimän pihan poikki.

Tuskin olivat Tarzan ja Abdul lähteneet huoneesta, kun revolveri paukahti läheltä heidän selkänsä takaa pimennosta erään käytävän alta. Kun he kääntyivät tätä uutta vihollista vastaan, juoksi heitä kohti kaksi verhottua olentoa ampuen tullessaan. Tarzan ryntäsi heitä tavoittamaan. Etumainen virui sekuntia myöhemmin pihan tallatussa loassa aseettomana ja voihkien, toinen ranne taitettuna. Abdulin puukko tunkeutui toisen sisuksiin samalla hetkellä, kun miehen tähtäys petti, hänen kohottaessaan revolveriansa uskollisen arabialaisen otsaa kohti.

Raivostunut lauma hyökkäsi nyt kahvilasta ulos saalistaan takaa ajamaan. Uled-nailit olivat sammuttaneet kynttilänsä erään toverinsa huutamasta käskystä, ja piha sai nyt hiukan valoa ainoastaan kahvilan avoimesta ja ihmisten puoleksi täyttämästä ovesta. Tarzan oli siepannut miekan mieheltä, joka oli kaatunut Abdulin puukosta, ja nyt hän seisoi odottaen niiden ryntäystä, jotka pimeän läpi tulivat heitä etsimään.

Äkkiä hän tunsi keveän käden takaapäin laskeutuvan olalleen ja naisen äänen kuiskaavan: "Nopeasti, m'sieur, tänne päin! Seuratkaa minua!"

"Tule, Abdul", sanoi Tarzan hiljaa nuorukaiselle; "emme voi joutua pahempaan pulaan muualla".

Nainen kääntyi ja johti heidät kapeita portaita ylös, jotka päättyivät hänen huoneensa ovelle. Tarzan oli ihan hänen kintereillään. Hän näki kultaiset ja hopeiset rannerenkaat paljaissa käsivarsissa, kultarahoista sommitellut ketjut riippumassa hiuskoristuksista ja puvun kirkkaan loistavat värit. Tämä nainen oli siis tanssijatar, ja Tarzan tiesi vaistomaisesti, että hän oli sama uled-nail, joka aikaisemmin illalla oli kuiskannut varoituksen.

Päästessään portaiden yläpäähän he saattoivat kuulla vihaisen joukon etsivän alhaalta pihasta.

"Pian ne etsivät täältä", kuiskasi tyttö. "Ne eivät saa löytää teitä täältä, sillä vaikka te tappelette monen miehen voimalla, niin ne sittenkin lopuksi tappavat teidät. Rientäkää; te voitte hypätä minun huoneeni takimmaisesta ikkunasta alas kadulle takana. Ennenkuin ne huomaavat, että te ette enää ole pihassa, ehditte turvallisesti hotelliin."

Mutta tytön vielä puhuessa oli useita miehiä jo hyökännyt portaita ylöspäin, joiden päässä he seisoivat. Yksi etsijöistä päästi äkkiä huudon. Heidät oli keksitty. Nopeasti ryntäsi lauma portaita kohti. Etumaisin hyökkääjä harppasi kiireesti ylöspäin, mutta portaitten päässä hän sai äkkiä maistaa miekasta, jota ei ollut odottanut, -- takaa-ajettu oli tähän asti ollut aseeton.

Parkaisten horjahti mies takanaan olevien päälle. Kuin keilat vierivät nämä portaita alas. Vanha ja ränstynyt rakenne ei voinut kestää tätä tavatonta painoa ja rynnistelyä. Naristen ja ryskyen murtui puu ja portaat luhistuivat arabialaisten alta. Tarzan, Abdul ja tyttö jäivät kolmisin heikolle lavalle.

"Tulkaa!" huusi uled-nail. "Ne saavuttavat teidät toisten portaitten kautta tulemalla naapurikammiosta omaani. Meillä ei ole silmänräpäystäkään hukattavana."

Juuri kun he saapuivat huoneeseen, kuuli Abdul huudon ja tulkitsi sen Tarzanille. Se kuului alhaalta pihasta, ja siitä selvisi, että useita miehiä oli rientämässä kadulle estääkseen pakoonpääsyn siltä puolen.

"Nyt me olemme hukassa", sanoi tyttö koruttomasti.

"Me?" kysyi Tarzan.

"Niin, herra", vastasi tanssijatar; "ne tappavat minut myös. Enkö minä ole auttanut teitä?"

Tämä antoi asialle toisen muodon. Tarzan oli pikemminkin nauttinut kamppailun kiihoituksesta ja vaarasta. Hän ei ollut hetkeksikään otaksunut, että Abdul tai tyttö saisivat kärsiä, ja hän oli perääntynyt vain sen verran, että suojeli itsensä surmalta. Hänellä ei ollut mitään aikomusta paeta, ennenkuin näkisi, että viipyminen tietäisi varmaa tuhoa. Yksinään hän olisi voinut hyökätä tuon sullotun lauman keskelle ja hutkien ympärilleen Numa-leijonan tavoin säikäyttää arabialaisia niin pahanpäiväisesti, että pako olisi ollut helppo. Nyt hänen täytyi ajatella ainoastaan näitä kahta uskollista ystäväänsä.

Hän astui lattian poikki kadunpuolisen ikkunan luo. Tuossa tuokiossa ilmestyi sen alle vihollisia. Hän saattoi kuulla, kuinka ne jo kiipesivät portaita ylös seuraavaan suojaan, hetkisen perästä ne olisivat ovella hänen vieressään. Hän nosti toisen jalkansa ikkunalaudalle ja pisti päänsä ulos, mutta ei katsonut alaspäin. Hänen yläpuolellaan oli käsivarren ulottuvilla rakennuksen matala katto. Hän kutsui tyttöä. Tämä tuli ja seisahtui hänen viereensä. Tarzan laski mahtavan käsivarren hänen vyötäisilleen ja nosti hänet olalleen.

"Odota täällä, kunnes ylhäältä kurotan itseni sinut nostamaan", sanoi hän Abdulille. "Kasaa sillä välin ovea vasten kaikki, mitä huoneessa on, -- se viivyttää heitä kyllin kauan."

Sitten hän nousi kapean ikkunan laudalle tyttö olallaan.

"Pidä tiukasti kiinni", varoitti hän tanssijatarta. Hetkistä myöhemmin hän oli kiivennyt katolle keveästi ja ketterästi kuin apina. Laskien tytön irti hän kuroitti yläruumistaan kauas katon räystään yli ja kutsui hiljaa Abdulia. Nuorukainen riensi ikkunaan.

"Anna kätesi", kuiskasi Tarzan. Taemmassa suojassa olevat miehet jyskyttivät ovea. Äkkiä se murtui ja painui sisään, ja samalla hetkellä tunsi Abdul itseänsä nostettavan kuin höyhentä ylös katolle. Se ei ollut silmänräpäystäkään liian aikaista, sillä samassa kun miehet murtautuivat huoneeseen, josta toiset olivat juuri poistuneet, ilmestyi tusinan verta muita kadun kulmaan rientäen juoksujalkaa tytön ikkunan alle.

KAHDEKSAS LUKU

Ottelu erämaassa

Kyyristellessään uled-nailien huonerivin katon päällä he kuulivat arabialaisten sadatuksia alhaalta. Abdul tulkitsi tuon tuostakin Tarzanille.

"Ne morkkaavat nyt alhaalla kadulla olevia siitä, että päästivät meidät niin helposti livistämään. Toiset taas väittävät, ettemme tulleet sitä tietä -- että olemme yhä rakennuksessa. Sanovat, että kun ylhäälle kiivenneet ovat liian arkoja käydäkseen meidän kimppuumme, niin ne uskottelevat, että olemme livistäneet. Heti he saavat tappelun käyntiin omasta kohden, jos jatkavat torailuansa; ja se kiinnittää heidän huomionsa."

Vihdoin rakennuksessa olevat lakkasivat etsimästä ja palasivat kahvilaan. Jotkut jäivät kadulle poltellen ja rupatellen.

Tarzan puhutteli tyttöä kiittäen häntä uhrauksesta, jonka oli tehnyt hänelle, ventovieraalle.

"Minä pidin teistä", vastasi uled-nail koruttomasti. "Te olitte toisenlainen kuin muut kahvilassa kävijät. Ette puhutellut minua raa'asti -- eikä se tapa, jolla annoitte minulle rahaa, ollut solvaiseva."

"Mitä teet tämän illan jälkeen?" kysyi Tarzan. "Et voi palata kahvilaan. Et kai voi koskaan enää olla turvassa Sidi Aissassa?"

"Huomiseksi se unohdetaan", vastasi tyttö. "Mutta olisin iloinen, jos minun ei koskaan tarvitsisi palata tähän tai muuhunkaan kahvilaan. En ollut siellä omasta halustani; minä olen ollut vanki."

"Vanki!" huudahti Tarzan epäuskoisesti.

"Orjatar olisi oikeampi sana", selitti tyttö. "Rosvojoukko varasti minut yöllä isäni _duarista_. He toivat minut tänne arabialaiselle, joka pitää tätä kahvilaa. On jo kulunut lähes kaksi vuotta, kun minä viimeksi näin omaa kansaani. Ne asuvat hyvin kaukana etelässä. Ne eivät käy koskaan Sidi Aissassa."

"Tahtoisitko palata oman kansasi luo?" kysyi Tarzan. "Sitten lupaan saattaa sinut turvallisesti ainakin Bu Saadaan. Siellä voimme varmaan sopia komendantin kanssa sinun lähettämisestäsi perille asti."

"Oi, m'sieur", huudahti neitonen, "millä voin teille koskaan maksaa! Ette tarkoittane todella, että te tahdotte tehdä niin paljon onnettoman uled-nailin vuoksi? Mutta isä voi palkita teitä ja sen hän tekee, sillä eikö hän ole suuri sheikki? Hän on Kadur ben Saden."

"Kadur ben Saden!" huudahti Tarzan. "Mutta Kadur ben Saden on juuri tänä iltana Sidi Aissassa. Hän söi minun kanssani päivällistä vasta muutama tunti sitten."

"Isänikö Sidi Aissassa?" ihmetteli tyttö. "Allah olkoon kiitetty! Nythän minä olen tosiaan pelastettu."

"Hst!" varoitti Abdul. "Kuunnelkaa."

Alhaalta kuului ääniä, jotka saattoi selvästi eroittaa illan tyynessä ilmassa. Tarzan ei voinut ymmärtää sanoja, mutta Abdul ja tyttö tulkitsivat.

"Ne ovat nyt menneet", sanoi jälkimäinen. "Teitä ne tahtovat, herra. Yksi niistä sanoi, että muukalainen, joka on tarjonnut rahaa teidän tappamisestanne, makaa Ahmed din Sulefin talossa ranne murskattuna, mutta on luvannut vielä suuremman palkkion, jos joku väijyy teitä Bu Saadan tiellä ja tappaa teidät."

"Se on sama mies, joka seurasi herraa tänään torilla", huudahti Abdul. "Minä näin hänet kahvilassa -- erään toisen kanssa. Ja molemmat menivät sisäpihaan puhuteltuaan tätä tyttöä. Ne juuri meidän kimppuumme hyökkäsivätkin ja ampuivat meitä kahvilasta ulos tullessamme. Miksi ne tahtovat tappaa teidät, m'sieur?"

"En tiedä", vastasi Tarzan ja lisäsi hetkisen perästä: "Paitsi jos..." Mutta hän ei päättänyt lausettaan, sillä se ajatus, joka salaisuuden ainoana järkevänä selityksenä oli juolahtanut hänen mieleensä, tuntui samassa aivan uskomattomalta.

Sitten miehet poistuivat kadulta. Piha ja kahvila tyhjentyivät. Varovaisesti laskeutui Tarzan tytön ikkunalle. Huone oli tyhjä. Hän palasi katolle, laski Abdulin alas ja nosti sitten tytön odottavan arabialaisen käsivarsille.

Ikkunalta Abdul pudottausi lyhyen matkan alhaalla olevalle kadulle, kun taas Tarzan otti tytön syliinsä ja hyppäsi alas, kuten oli niin monta kertaa tehnyt omassa kotoisessa metsässään taakka käsivarsillansa. Pieni säikähdyksen parahdus pääsi tytön huulilta, mutta Tarzan laskeusi kadulle melkein ilman tärähdystä ja asetti tytön loukkaantumattomana seisaalleen.

Tyttö riippui hänessä hetkisen.

"Kuinka väkevä herra on ja kuinka ketterä!" huudahti hän. "_El adrea_, musta leijona, ei ole väkevämpi ja ketterämpi."

"Minä tahtoisin tavata sen 'mustan leijonanne'", sanoi Tarzan. "Olen paljonkin kuullut siitä puhuttavan."

"Jos tulette isäni duariin, niin saatte sen nähdä", vastasi tyttö. "_El adrea_ oleksii vuoriston liepeillä sieltä pohjoiseen ja tulee öisin luolastaan isän duariin ryöstelemään. Yhdellä ainoalla käpäläniskulla se murskaa härän pääkallon, ja onneton se myöhästynyt matkaaja, joka öisin ulkona tapaa _el adrean_." Enemmittä selkkauksitta he pääsivät hotelliin. Uninen isäntä ei millään muotoa tahtonut suostua panemaan toimeen Kadur ben Sadenin etsimistä ennen aamua, mutta kultaraha antoi asialle toisen suunnan, niin että palvelija tuokiota myöhemmin lähti kiertämään pienemmissä hotelleissa eli karavaanimajoissa, joihin alkuasukkaat yöpyivät ja joissa erämaan sheikin saattoi otaksua löytävän mieluistaan seuraa. Tarzan oli pitänyt välttämättömänä löytää tytön isän vielä sinä yönä, peläten hänen lähtevän kotimatkalleen niin varhain aamulla, että häntä ei voitaisi tavoittaa.

Kun he olivat odotelleet puolisen tuntia, palasi sanansaattaja Kadur ben Sadenin kanssa. Vanha sheikki astui huoneeseen kysyvä ilme ylpeillä kasvoillaan.

"Monsieur on osoittanut minulle kunnian..." aloitti hän, ja sitten hänen katseensa osui tyttöön. Ojennetuin käsivarsin hän astui huoneen yli tätä vastaan. "Tyttäreni!" huudahti hän. "Allah on armollinen!" ja kyyneleet sumensivat vanhan soturin tuimat silmät.

Kun tyttö oli kertonut, kuinka hänet ryöstettiin kodistaan ja millä tavoin hän nyt vihdoin pelastui, ojensi Kadur ben Saden kätensä Tarzanille.

"Kaikki, mitä Kadur ben Sadenilla on, kuuluu sinulle, ystäväni, -- henkenikin", lausui hän hyvin koruttomasti, mutta Tarzan tiesi, että se ei ollut pelkkää sanahelinää.

Päätettiin, että, vaikka kolmen heistä oli ratsastettava tuskin ollenkaan nukuttuaan, olisi viisainta lähteä aikaisin aamulla ja yrittää päästä Bu Saadaan yhdessä päivässä. Miehille se olisi verraten helppoa, mutta tytölle epäilemättä varsin väsyttävä matka.

Hän kuitenkin oli innokkain sille lähtemään, hänestä tuntui, että hän ei voinut kyllin nopeasti päästä perheen ja tuttaviensa luo, joista oli ollut kaksi vuotta erossa.