Part 12

"Mutta yrityksesi menee myttyyn, ja sinä saat surmasi."

"Jos kertomasi on totta, jos mitään mahdollisuutta päästä laaksosta ei ole, voin yhtä hyvin kuoliakin", vastasi apinamies. "En kuitenkaan ole yhtä mieltä kanssasi."

Vanhus kohautti olkapäitään. "Sinä et tunne bolganeja", hän virkkoi.

"Sano minulle, missä nainen on", pyysi Tarzan.

"Katso", vastasi vanhus, viitaten Tarzania seuraamaan häntä huoneeseensa ja lähestyen länteen aukeavaa ikkunaa, josta hän osoitti kummallista tasakattoista, palatsin läntisellä sivustalla sijaitsevan päärakennuksen katolta kohoavaa tornia. "Hän on luultavasti jossakin tuon tornin sisällä", puhui vanhus Tarzanille, "mutta sinulta hän on yhtä saavuttamattomissa kuin jos olisi pohjoisnavalla."

Tarzan seisoi hetkisen ääneti ja tarkkasi terävillä silmillään jokaista näköpiiriinsä sattuvaa yksityiskohtaa. Hän näki kummallisen, tasakattoisen tornin, johon hänen arvellakseen pääsisi päärakennuksen katolta. Hän huomasi myöskin, että jotkut vanhojen puiden oksista kurottuivat kattoakin ylemmäksi, mutta paitsi joistakuista palatsin ikkunoista vilahtelevaa himmeää valoa hän ei nähnyt mitään elonmerkkiä. Hän kääntyi äkkiä vanhusta kohti.

"En tunne sinua", sanoi hän, "mutta luulen voivani sinuun luottaa, koska verensiteet sittenkin ovat vahvat ja me olemme rotumme ainoat henkilöt tässä laaksossa. Saattaisit voittaa jotakin suosiota kavaltamalla minut, mutta en voi uskoa sinun sitä tekevän."

"Älä pelkää", vakuutti vanha mies, "minä vihaan heitä. Tahtoisin auttaa sinua, jos voisin, mutta minä tiedän, ettei ole mitään menestyksen toivoa, suunnitteletpa mielessäsi mitä tahansa. Naista ei millään voida pelastaa; sinä et milloinkaan pääse Timanttipalatsin laaksosta -- et pääse itse palatsistakaan, jolleivät bolganit sitä salli."

Apinamies irvisti. "Olet ollut täällä niin kauan", huomautti hän, "että olet joutumassa samaan mielentilaan, joka pitää gomanganeja alituisessa orjuudessa. Jos haluat paeta, niin tule mukaani; kenties emme onnistu, mutta ainakin sinulla on parempi mahdollisuus yrittäessäsi kuin jos iäksi jäisit tähän torniin."

Vanhus pudisti päätään. "Ei", hän kieltäysi, "se on toivotonta. Jos pako olisi ollut mahdollinen, olisin poistunut täältä jo kauan sitten."

"Hyvästi siis", sanoi Tarzan, ja heilauttaen itsensä ulos ikkunasta hän kapusi alas kattoa kohti iäkkään muratin tukevaa vartta pitkin.

Vanhus katseli häntä hetkisen, kunnes näki hänen varovaisesti hiipivän katon yli tasalakista tornia kohti, josta apinamies toivoi löytävänsä ja vapauttavansa La'n. Vanha mies kääntyi ja riensi nopeasti alas karkeatekoisia portaita pitkin, jotka tikapuiden tavoin kohosivat tornin keskukseen.

Tarzan liikkui päärakennuksen katon yli, kavuten sen korokkeiden sivuja ja laskeutuen jälleen sen alemmille pinnoille, vaeltaessaan melkoisen matkan itäisen tornin ja tuon erikoismallisen tasakattoisen rakenteen välillä, johon La'n otaksuttiin olevan teljettynä. Hänen kulkunsa oli hidasta, sillä hän liikkui varovaisesti kuin petoeläin ja pysähtyi usein tummaan pimentoon kuuntelemaan.

Tornille päästyään hän vihdoin huomasi päärakennuksen katolle johtavan sieltä monta aukkoa -- suljettuja ainoastaan raskaasta kirjokankaasta tehdyillä verhoilla, jollaisia hän oli nähnyt toisessakin tornissa. Tempaisten yhden niistä hiukan syrjään hän kurkisti isoon sisustamattomaan kammioon, jonka keskeltä pistäytyi esille samanlaisten portaiden pää, jollaisia pitkin hän oli itäiseen torniin noussut. Huoneessa ei näkynyt ketään, ja Tarzan harppasi heti portaiden luo. Tirkistäessään varovaisesti aukkoon hän totesi niiden laskeutuvan pitkän matkan monien kerrosten läpi. Kuinka syvälle ne ulottuivat, hän ei voinut arvata, mutta hänestä näytti siltä, että ne lävistivät maanalaisia kammioita palatsin alla. Purnun läpi hän erotti elämän ääniä, tunsipa tuoksujakin, mutta viimemainittujen hajutunnut haihtuivat siihen määrin tuohon koko palatsin läpi tunkeutuvaan voimakkaaseen suitsutuksen käryyn, että Tarzan ei niistä paljon tolkkua saanut.

Tämä lemu koituikin apinamiehelle kohtalokkaaksi, sillä muutoin olisivat hänen herkät sieraimensa tunteneet häntä lähellä olevan gomanganin hajun. Mies kyykötti erään verhon takana torniseinän aukolla. Hän oli ollut sellaisessa asennossa, että oli nähnyt Tarzanin astuvan huoneeseen, ja hän vaani nyt apinamiestä tämän kurkistellessa porraspurnuun. Neekerin silmät olivat ensin kauhusta avartuneet hänen nähdessään tämän kummallisen ilmestyksen, jollaista hän ei ollut koskaan ennen tavannut. Jos olento olisi ollut kyllin älykäs tunteakseen taikauskoa, olisi hän luullut Tarzanin taivaasta astuneeksi jumalaksi, mutta ollen liian alhaisella kehitysasteella, omatakseen mitään mielikuvitusta, tiesi hän vain näkevänsä muukalaisen ja oli varma, että kaikki oudot olennot olivat vihollisia.

Hänen velvollisuutensa oli ilmoittaa isännilleen näkemästään, mutta hän ei tohtinut liikahtaa ennenkuin tungettelija oli ehtinyt kyllin pitkän välimatkan päähän hänestä, jotta tämä ei huomaisi hänen liikkeitään. Hän ei tahtonut kääntää itseensä huomiota, sillä hän oli kokenut, että mitä vähäpätöisemmäksi itsensä bolganien edessä teki, sitä vähäisemmät kärsimykset olivat uhkaamassa. Pitkän aikaa tähysteli muukalainen purnuun portaita alaspäin ja pitkän aikaa gomangani vaani häntä hiljalleen. Mutta vihdoin edellinen laskeutui portaita ja häipyi vaanijan näkyvistä, joka heti hypähti jaloilleen ja riensi pois palatsin katon yli sen toisesta päästä kohoavaa isoa tornia kohti.

Tarzanin laskeutuessa porraslaitetta pitkin kävi suitsutuksen käry yhä kiusoittavammaksi. Sen sijaan, että hän muutoin olisi nopeasti tutkinut vainunsa avulla, täytyi hänen nyt kuunnella jokaista ääntä ja monestikin tarkastaa keskikäytäviin avautuvia huoneita, astumalla niihin sisälle. Missä ovet olivat lukitut, kumartui hän kuuntelemaan niiden alla olevasta raosta. Usean kerran hän rohkeni kutsua La'ta nimeltä, mutta ei saanut milloinkaan vastausta.

Hän oli tutkinut neljä tasannetta ja oli juuri laskeutumassa viidenteen, kun näki eräässä sille avautuvassa oviaukossa ilmeisesti kovin säikähtyneen ja kiihtyneen neekerin. Mies oli jättiläiskokoinen ja aivan aseeton. Hän seisoi katsellen apinamiestä silmät muljollaan, kun jälkimmäinen ketterästi hyppäsi portailta ja seisahtui vastapäätä häntä samalle tasolle.

"Mitä sinä haluat?" änkytti neekeri vihdoin. "Haetko valkoista naarasta, kumppaniasi, jonka bolganit veivät?"

"Haen", vastasi Tarzan. "Mitä sinä hänestä tiedät?"

"Minä tiedän, mihin hän on kätkettynä", sanoi neekeri, "ja jos seuraat minua, niin opastan sinut hänen luokseen."

"Miksi tarjoudut tämän minun puolestani tekemään?" kysyi Tarzan, käyden heti epäluuloiseksi. "Miksi et mene heti kertomaan isännillesi täälläolostani, jotta he lähettäisivät vangitsemaan minut?"

"En tiedä syytä, miksi minut lähetettiin tätä sinulle kertomaan", vastasi neekeri. "Bolganit minut lähettivät. Minä en halunnut tulla, sillä minä pelkäsin."

"Mihin he käskivät sinua minut opastamaan?" kysyi Tarzan.

"Minun on vietävä sinut erääseen kammioon, jonka ovi heti teljetään meidän jälkeemme. Sitten sinä olet vankina."

"Entä sinä?" kysyi Tarzan.

"Minut teljetään yhteen sinun kanssasi. Bolganit eivät välitä, mitä minulle tapahtuu. Ehkä sinä tapat minut, mutta he eivät siitä piittaa."

"Jos sinä johdatat minut ansaan, niin minä tapan sinut", vastasi Tarzan. "Mutta jos saatat minut sen naisen luo, niin ehkä kaikki pääsemme pakoon. Tahtoisithan päästä täältä pois?"

"Minä tahtoisin paeta, mutta en voi."

"Oletko koskaan yrittänyt?"

"En, en ole. Miksi yrittäisin mahdottomia?"

"Jos johdatat minut satimeen, tapan sinut varmasti. Mutta jos viet minut naisen luo, on sinulla ainakin sama mahdollisuus säilyttää henkesi kuin minulla itselläni. Kumman valitset?"

Neekeri raapasi miettiväisesti päätänsä, ajatuksen hitaasti valjetessa hänen typerissä aivoissaan. Vihdoin hän puhui. "Sinä olet hyvin viisas", hän virkkoi; "minä opastan sinut naisen luo."

"Astu sitten edellä", sanoi Tarzan, "niin minä seuraan sinua."

Neekeri laskeutui seuraavalle tasolle, avasi oven ja astui pitkään, suoraan käytävään. Apinamiehen seuratessa opastaan hänellä oli aikaa miettiä, millä tavoin bolganit olivat saaneet tiedon hänen olostaan tornissa, ja ainoa johtopäätös, jonka hän saattoi tehdä, oli että vanhus oli hänet pettänyt, koska hänen tietääkseen tämä oli ainoa, joka tiesi hänen olevan palatsissa. Käytävä, jota pitkin neekeri häntä opasti, oli kovin pimeä, saaden himmeää ja riittämätöntä valaistusta vain heidän vastikään jättämältään puolihämärältä keskitasanteelta, johon ovi oli jäänyt auki heidän jälkeensä. Nyt neekeri pysähtyi suljetun oven eteen.

"Nainen on tuolla", hän sanoi osoittaen ovea.

"Onko hän yksinään?" kysyi Tarzan.

"Ei", vastasi neekeri. "Katso", ja hän avasi oven, jonka takana oli raskaat verhot. Niitä hän raotti hiljaa, paljastaen Tarzanille kammion sisustan.

Tarttuen neekeriä ranteeseen, jottei hän pääsisi livistämään, astahti Tarzan eteenpäin ja pani silmänsä rakoon. Hänen edessään oli iso huone ja sen toisessa päässä koroke, jonka jalusta oli tummaa, veistokoristeista puuta. Pääkuviona tällä alustalla oli iso, mustaharjainen leijona -- sama, jota Tarzan oli nähnyt saatettavan palatsin puutarhan läpi. Sen kultakahleet olivat nyt kiinnitetyt lattiaan lyötyihin renkaisiin, ja neljä neekeriä seisoi sen vieressä jäykkinä kuin kuvapatsaat, kaksi kummallakin puolen. Kultaisilla valtaistuimilla leijonan takana istui kolme upeasti koristettua bolgania. Korokkeen portaille johtavain askelmain juurella seisoi La kahden gomanganivartijan välissä. Pääkäytävän kummallakin puolella vastapäätä koroketta oli veistoksilla koristettuja penkkejä, ja etumaisilla niistä istui viitisenkymmentä bolgania, joiden joukosta Tarzan melkein heti huomasi tornissa tapaamansa pienen vanhuksen. Ukon näkeminen kiteytti apinamiehen epäluulon petoksen tekijästä silmänräpäyksessä varmuudeksi.

Huonetta valaisivat sadat soihtulamput, ja niissä palava aine antoi valoa ja synnytti myös sitä voimakasta suitsutuksen käryä, joka oli kiusannut Tarzanin sieraimia siitä asti kun hän bolganien alueelle saapui. Pitkät katedraalimaiset ikkunat huoneen yhdellä sivulla olivat avatut selkoselälleen ja päästivät sisälle viidakon kesäyön leppoisaa ilmaa. Niistä saattoi Tarzan nähdä palatsin alueen ja myöskin huomata, että tämä suoja oli samalla tasolla kuin pengermä, jolta palatsi kohosi. Noiden ikkunain takana oli avoin porttikäytävä viidakkoon ja vapauteen, mutta hänen ja ikkunain välillä oli viisikymmentä aseistettua gorillamiestä. Kenties viekkaus siis olisi voimaa parempi ase hänen raivatessaan tien vapauteen itselleen ja La'lle. Mutta vallitsevana hänen mielessään oli ilmeisesti usko, että hänen lopulta luultavastikin oli luotettava pikemmin voimaan kuin sotajuoneen. Hän kääntyi vieressään seisovan neekerin puoleen.

"Haluaisivatko leijonaa vartioivat gomanganit päästä bolganien käsistä?" hän kysyi.

"Gomanganit tahtoisivat kaikki paeta, jos voisivat", vastasi neekeri.

"Jos minun siis täytyy astua huoneeseen", sanoi Tarzan neekerille, "niin tahdotko sinä seurata minua ja selittää toisille gomanganeille, että jos he taistelevat minun puolestani, vien minä heidät ulos laaksosta?"

"Kyllä minä sanon heille, mutta he eivät sitä usko", vastasi neekeri.

"Sano heille siis, että he kuolevat, elleivät minua auta", virkkoi Tarzan.

"Kyllä sanon."

Kääntäessään jälleen huomionsa edessään olevaan huoneeseen Tarzan kuuli keskimmäiselle kultaistuimelle sijoittuneen bolganin puhuvan.

"Numa, eläinten kuninkaan, kaikkien luotujen keisarin ylimykset!" hän lausui syvällä, murisevalla äänellä. "Numa on kuullut tämän naaraan puhumat sanat, ja Numan tahto on, että hän kuolee. Suuri keisari on nälissään. Hän itse ahmii vatsaansa tämän naaraan täällä ylimystönsä ja keisarillisen kolmineuvoston läsnäollessa. Se on Numan tahto."

Hyväksyvä mylvintä kohosi eläimellisestä kuulijakunnasta, samalla kun iso leijona paljasti kamalat torahampaansa ja karjunnallaan vapisutti palatsia. Sen häijyt, kellanvihreät silmät tuijottivat hirvittävästi sen edessä seisovaan naiseen, todistaen, että nämä juhlamenot olivat kyllin tavallisia, koska leijona oli tottunut tietämään, mitä se saattoi niiden luonnollisena lopputuloksena odottaa.

"Ylihuomenna", jatkoi puhuja, "tuodaan tämän olennon puoliso, joka tällä haavaa on varmasti teljettynä keisarien torniin, Numan eteen tuomittavaksi. Orjat", hän huusi äkkiä korkealla äänellä, nousten seisaalleen ja mulkoillen La'ta piteleviin vartijoihin, "raahatkaa nainen keisarillemme."

Silmänräpäyksessä leijona raivostui, piesten hännällään kylkiänsä ja riuhtoen lujia kahleitaan, samalla kun se karjuen ja muristen nousi takajaloilleen ja yritti karata La'an kimppuun, jota nyt väkisin laahattiin korokkeen askelmia pitkin ylöspäin häntä kärsimättömänä odottavaa, jalokivillä koristettua ihmissyöjää kohti.

La ei kirkaissut kauhusta, koettihan vain riuhtaista itsensä irti voimakkaiden gomanganien pidättävistä käsistä, joskin turhaan.

He olivat ehtineet viimeiselle askelmalle ja olivat juuri työntämäisillään La'n leijonan kynsiin, kun heidät pidätti äänekäs huuto kammion toiselta puolen -- huuto, joka pysähdytti gomanganit ja hypähdytti kerääntyneet bolganit seisaalleen kummastuneina ja kiukuissaan, sillä näky, joka heidän silmiään kohtasi, oli kylläkin omiaan heitä suututtamaan. Kohotetuin keihäin syöksyi huoneeseen melkein alaston valkoinen mies, josta he olivat kuulleet, mutta jota kukaan heistä ei ollut vielä nähnyt. Ja niin nopeasti hän toimi, että samassa silmänräpäyksessä, kun ryntäsi sisälle -- jo ennenkuin he ehtivät nousta seisaalleenkaan -- hän oli sinkauttanut keihäänsä.

NELJÄSTOISTA LUKU

Kauhujen kammio

Mustaharjainen leijona samoili viidakkoyössä. Majesteetillisen huolettomasti, mistään muista luoduista olennoista välittämättä se kulki ylväästi tietään aarniometsän halki. Se ei pyydystellyt, koskapa se ei yrittänyt liikkua hiipimällä, vaikka se tosin ei äännähdellytkään. Se liikkui nopeasti, vaikka toisinaan seisahtuen kuono pystyssä, vainutakseen ja kuunnellakseen. Ja niin se vihdoin saapui korkean muurin luo, jota pitkin se nuuski, kunnes tapasi puoliksi avatun portin katkaiseman kohdan. Ja siitä aukosta se livahti aitaukseen.

Sen edessä häämöitti iso rakennus, ja kun se seisoi tarkaten sitä ja kuunnellen, kajahti sisältä vihaisen leijonan ukkosentapainen karjahdus.

Mustaharjainen keikautti päänsä kallelleen ja hiipi eteenpäin

Juuri sillä hetkellä, kun La'ta oltiin heittämässä Numan kynsiin, harppasi Apinain Tarzan huoneeseen kimakasti huutaen, mikä sai naista tuomioonsa raahaavat gomanganit hetkeksi pysähtymään; ja sillä lyhyellä väliajalla, jonka apinamies tiesi hänen keskeytystään seuraavan, hän paiskasi nopean keihäänsä. Raivostuen ja ällistyen näkivät bolganit sen uppoavan keisarinsa -- ison, mustaharjaisen leijonan sydämeen.

Tarzanin vieressä seisoi gomangani, jonka hän oli säikyttänyt palvelukseensa, ja kun apinamies ryntäsi eteenpäin La'ta kohti, seurasi neekeri häntä, huutaen tovereilleen, että jos he auttaisivat tätä muukalaista, he voisivat tulla vapaiksi, ja päästä iäksi bolganien ikeestä.

"Olette sallineet tappaa suuren keisarin", hän huusi Numaa vartioineille gomangani-poloisille. "Siitä syystä bolganit tappavat teidät. Auttakaa vieraan tarmanganin ja hänen puolisonsa pelastamisessa, niin teillä on ainakin joku mahdollisuus säilyttää henkenne ja päästä vapauteen. Ja teidät", hän lisäsi, kääntyen niiden kahden puoleen, jotka olivat La'ta vartioineet, "katsovat he myöskin syyllisiksi, -- ainoa toivonne on meissä."

Tarzan oli ehtinyt La'n viereen ja raahasi häntä juuri askelmia pitkin korokkeelle, toivoen siellä hetkiseksi voivansa vastustaa viittäkymmentä bolgania, jotka nyt istuimiltaan ryntäsivät häntä kohti.

"Tappakaa ne kolme, jotka istuvat korokkeella", huusi Tarzan gomanganeille, jotka nyt ilmeisesti epäröivät, kummalle puolelle arpansa heittäisivät. "Tappakaa heidät, jos haluatte vapauteen! Tappakaa heidät, jos tahdotte elää!"

Hänen käskevä äänensävynsä, hänen henkilöllisyytensä magneettinen vetoaminen, hänen luontainen johtajavaistonsa voitti heidät hänen puolelleen siksi lyhyeksi hetkeksi, joka oli välttämätön heidän usuttamisekseen korokkeella istuvaan kolmen bolganin, noiden vihattua arvovaltaa edustavain kuvatusten kimppuun, ja kun he syöksivät keihäänsä isäntiensä mustiin, karvaisiin ruumiisiin, tuli heistä ainiaaksi Apinain Tarzanin miehiä, sillä eihän heillä tästälähin enää voinut olla mitään tulevaisuudentoiveita bolganien maassa. Toinen käsivartensa La'n vyötäisillä kantoi apinamies hänet korokkeelle, missä hän tarttui keihääseensä ja veti sen ulos kuolleen leijonan ruhosta. Sitten hän kääntyi läheneviä bolganeja päin, laski toisen jalan kaatamansa pedon ruumiille ja korotti äänensä Kertshakin apinain kamalaan voittohuutoon.

Hänen edessään pysähtyivät bolganit, hänen takanaan vaikeroivat gomanganit kauhuissaan.

"Seis", huudahti Tarzan, kohottaen kämmenensä bolganeja kohti. "Kuunnelkaa! Minä olen Apinain Tarzan. Minä en haastanut riitaa teidän kansanne kanssa. Etsin vain tietä maanne läpi omille alueilleni. Sallikaa minun lähteä rauhassa tämän naisen kanssa ja ottaa nämä gomanganit mukaani."

Vastaukseksi nousi villi nurina bolganien parvesta heidän hyökätessään koroketta kohti. Heidän riveistään hyppäsi äkkiä itäisen tornin vanhus, joka riensi Tarzania kohti.

"Ah, kavaltaja", huusi apinamies, "siksipä siis saatkin ensimmäisenä maistaa Tarzanin vihaa!" Hän puhui englanninkieltä, ja vanhus vastasi samalla kielellä.

"Kavaltajako?" hän huudahti kummastuneena.

"Niin, kavaltaja", pauhasi Tarzan. "Etkö sinä rientänyt tänne kertomaan bolganeille, että minä olin palatsissa, jotta he lähettäisivät gomanganin viekoittelemaan minut satimeen?"

"En minä mitään sellaista tehnyt", vastasi toinen. "Minä tulin tänne asettuakseni valkoisen naisen lähelle, ajatellen voivani tarpeen tullen auttaa häntä ja sinua. Minä asetun nyt, englantilaisena, sinun sivullesi, taistelemaan ja kuolemaan kanssasi, sillä kuoleman oma sinä olet niin totta kuin Jumala on taivaassa. Mikään ei voi pelastaa sinua bolganien raivolta, joiden keisarin sinä surmasit."

"Tule sitten", huusi Tarzan, "ja todista uskollisuutesi! On parempi kuolla nyt kuin iäti elää orjuudessa."

Kuusi gomangania oli järjestynyt riviin, kolme Tarzanin ja La'n kummallekin puolelle, samalla kun seitsemäs, joka Tarzanin kanssa oli aseettomana astunut huoneeseen, riisti aseita yhdeltä korokkeelle kaatuneista kolmesta bolganista.

Tämän heille niin oudon sotarintaman edessä bolganit pysähtyivät korokkeelle johtavien askelmain juurelle. Mutta vain hetkeksi, sillä olihan vihollisia ainoastaan yhdeksän viittäkymmentä vastaan, ja bolganien rynnätessä portaille otti Tarzan gomanganeineen heidät vastaan sotakirveillä, keihäillä ja lyijypäisillä sauvoilla. Hetkiseksi he työnsivät heidät takaisin, mutta ylivoima oli liian suuri, ja taaskin tyrskähti heitä vastaan aalto, joka uhkasi heidät tuhota. Mutta silloin kajahti taistelijain korviin peloittava karjahdus, joka melkein heidän vierestään kuuluvana äkkiä keskeytti ottelun.

Kääntäen silmänsä ääntä kohti he näkivät ison mustaharjaisen leijonan seisomassa huoneen lattialla, juuri eräästä ikkunasta sisälle harpanneena. Hetkisen se seisoi kuin kultapronssista valettu kuvapatsas, ja sitten järähti rakennus taas sen mahtavasta karjahduksesta.

Kaikkia korkeammalla seisoi Tarzan katsellen korokkeelta isoa petoa alapuolellaan, ja sitten hän äkkiä riemastuen kohotti äänensä bolganien mylvintää kuuluvammaksi. "Jad-bal-ja", hän huusi osoittaen bolganeja, "tapa, tapa!" Tuskin oli nämä sanat lausuttu, kun kamala hirviö, oikea ruumistunut paholainen, hyökkäsi karvaisten gorillamiesten kimppuun. Ja samassa juolahti apinamiehen mieleen rohkea tuuma itsensä ja muiden hänestä riippuvien pelastukseksi.

"Nopeasti", hän huusi gomanganeille, "karatkaa bolganien kimppuun! Tässä on vihdoinkin oikea Numa, eläinten kuningas, kaiken luomakunnan hallitsija. Hän tappaa vihollisensa, mutta hän suojelee Apinain Tarzania ja gomanganeja, jotka ovat hänen ystäviään."

Nähdessään vihattujen isäntiensä peräytyvän leijonan hirvittäväin hyökkäysten edeltä, ryntäsivät gomanganit esille sotakirvein ja nuijin. Tarzanin heittäessä keihäänsä pois ja asettuessa heidän keskelleen paljastettu puukko kädessä, pysytellen Jad-bal-jan vieressä, jota hän ohjaili uhrista toiseen, jottei leijona erehdyksessä kävisi gomanganien, pienen valkoihoisen ukon tai itse La'n kimppuun. Kaksikymmentä bolgania virui kuolleina lattialla ennenkuin loput pääsivät pakenemaan kammiosta, ja sitten Tarzan katsoi Jad-bal-jaan ja kutsui sen takaisin.

"Menkää ottamaan vale-Numan ruumis korokkeelta", hän sanoi gomanganeille. "Toimittakaa se pois huoneesta, sillä oikea keisari on tullut vaatimaan valtaistuimensa."

Vanha mies ja La silmäilivät kummastuneina Tarzania ja leijonaa.

"Kuka sinä olet", kysyi ensinmainittu, "joka voit tehdä sellaisia ihmeitä viidakon villin pedon avulla? Kuka sinä olet ja mitä nyt aiot?"

"Odota, niin näet", sanoi Tarzan julmasti hymyillen. "Luulen, että olemme nyt turvassa ja että gomanganit saavat kauan tämän jälkeen elää huolettomina."

Kun neekerit olivat poistaneet leijonanraadon korokkeelta ja heittäneet sen ulos yhdestä huoneen ikkunasta, lähetti Tarzan Jad-bal-jan korokkeelle istumaan surmatun Numan entiselle paikalle.

"Tuossa", hän sanoi gomanganeille, "näette oikean keisarin, jota ei tarvitse kytkeä valtaistuimeensa. Kolme teistä menköön kansanne hökkeleihin palatsin taa kutsumaan ihmiset sieltä valtaistuinsaliin, jotta hekin näkisivät, mitä on tapahtunut. Rientäkää, jotta saamme tänne paljon sotureita ennenkuin bolganit palaavat joukolla."

Niin innostuneina, että heidän typerissä aivoissaan melkein välähti älyä, riensi kolme gomangania täyttämään Tarzanin käskyä, toisten katsoa töllistellessä Tarzania sellaisen pelonsekaisen kunnioituksen ilmein, jonka vain jumaluusolennon näkeminen voi aiheuttaa. La tuli sitten seisomaan Tarzanin viereen ja katsoi häntä kasvoihin silmillä, jotka kuvastivat aivan yhtä syvää kunnioitusta kuin neekerien tuntema.

"En ole kiittänyt sinua, Apinain Tarzan", hän sanoi, "siitä, mitä olet minun tähteni tehnyt ja pannut alttiiksi. Minä tiedän kyllä sinun tulleen tänne minua etsimään, pelastaaksesi minut noiden olentojen käsistä, ja tiedän, että se ei ollut rakkautta, mikä pakotti sinut tähän sankarilliseen ja melkein toivottomaan tekoon. Että olet yrityksessäsi näin pitkälle onnistunut, on ihan ihmeellistä, mutta minä, joka olen kansani taruissa kuullut kerrottavan bolganien urotöistä, tiedän, että mitään lopullisen pelastuksen toivoa meille kaikille ei ole, ja pyydän siis sinua heti käyttämään tilaisuutta paetaksesi yksinäsi, jos mahdollista, sillä sinulla ainoalla meistä saattaa olla joitakin pakenemismahdollisuuksia."

"En ole kanssasi samaa mieltä siitä, La, että meillä ei ole mahdollisuutta paeta", vastasi apinamies. "Minusta näyttää, ettei meillä nyt ole ainoastaan täyttä syytä uskoa todelliseen ja varmaan pelastukseen, vaan voinemmepa vapauttaa nämä gomangani-paratkin bolganien orjuudesta ja hirmuvallasta. Mutta ei siinä kaikki. Tähän minä en tyydykään. Ei ole rangaistava ainoastaan tätä kansaa, joka ei suo mitään vieraanvaraisuutta muukalaiselle, vaan omia uskottomia pappejasikin. Sitä varten minä aion marssia ulos Timanttipalatsin laaksosta Oparin kaupunkia vastaan mukanani riittävän suuri gomanganijoukko, pakottaakseni Kadshin luopumaan anastamastaan vallasta ja asettamaan sinut takaisin Oparin valtaistuimelle. Mikään vähempi ei minua tyydytä, enkä mitään vähempää tyydy suorittamaan ennenkuin täältä lähden."