Part 2

Ja nyt on taasen joulu, on pikkulasten juhla tää, on loppunut jo koulu ja aapiset ne loukkoon jää, siis piiriin pienet juoskaa pois, kuin joulukuusi kummi ois ja pöppö muilla mailla!

Nyt nauraa lumiukko ja piippu suussa seistä saa, nyt laulan aapiskukko ja toista jalkaa keikuttaa. "Ki-kuu, ki-kuu!", se kiekaa noin: "nyt, kirjan kukko, laulaa voin ja lasten ääntä kuulla!"

Jok' äidin pikku piltti ja isän kullannuppunen on ollut siivo, kiltti, siis saa nyt lahjan laatuisen, kun lumivaippaan vaipuu maa, kun joulupukki taivaltaa ja joka pirttiin poikkee.

Ja nyt on joulu meillä, siis käykää, lapset, akkunaan, kas, tähdet ilman teillä, ne sieluja on lasten vaan, ne kirkkain kasvoin katseen luo ja taivaan taaton saliin tuo, miss' ikuinen on joulu!

Tähtipojat

Ne käyvät kruunut päässä, kun joulu on ja juhla on, puumiekat välkkyy jäässä, tie on niin vapaa, vallaton, niin riemunrikas on se tie, mi valon valtakuntaan vie.

Myös Herodes käy siellä, myös taata, musta ritari, käy kuninkaatkin tiellä, mi Juudanmaahan johdatti, yön tähti kautta itämaan on niillä onnen oppaanaan.

Ne hämärästä lähti, kun valmiiks saatiin joulutyöt, nyt loistaa pahvitähti, nyt loistaa pahvi-kultavyöt ja suuret silmät loistaa niin kuin nousis tie nyt taivaisiin.

Kun himmelit nyt hohtaa, ne hiipii huoneen eteiseen, ne joulukuusen kohtaa, mi loistaa lastenleluineen, ne kumman, kainon kaihon tuo, ne vanhan tähtilaulun luo.

Ne tuovat joulun taloon, ne uutta vuotta toivottaa, ne vaeltavat valoon, taas pimeään ne katoaa, niin oudoks mieli käydä voi, kuin muisto lasten laulu soi.

Nyt laulu lahjan eestä, nyt joka arvosäädyllen, sen teemme sydämestä me kaikki kilvan kiittäen, ja hyvää uutta vuotta vaan me kaikillen nyt toivotaan.

Kuin haihtuu mirhamtuoksu, niin haihtuu haave, tenho yön, sen leikki, joulun juoksu. Taas askareihin arkityön käy ritarit ja kuninkaat, pois katoo sadun itämaat.

Lyö muisto aikaan sillan, taas sydän suureks lämpenee, nuo kuninkaat vain illan kuin untaan muistelee, kun hetkeks loppuu tuska, työ, ja loistaa suuri joulu-yö.

Pieni pihasoittaja.

Oli ennen joulu mulla, koti mennä, koti tulla, nyt ma maailmalla oon, tuuli ulvoo ullakkoon.

Tuuli ulvoo ullakolla, yöss' on kylmä yksin olla, muiden joulutulet nään heijastuvan hämärään.

Yksin istun, yksin kuljen, illall' yksin silmän suljen, yksin herään hämärään ja ma yhä yksin jään.

Pihat kiersin päivät pitkin, soitin vaikka salaa itkin valtateitä vaeltain, akkunasta almun sain.

Sentään ilon säveleitä soitan pitkin mieron teitä, ja ma laulan, laulan vaan, kunnes muut saan laulamaan.

Sen ajan muistan.

Sen ajan muistan, kun nukuin läsnä, yölamppu pöydälle valon loi, kun äiti otsaani kääreen muutti ja sairaan vuoteelle rohdot toi.

Yölamppu hohti kuin ruusupensas, sen varjot seinille kuvat loi, maan ihmeet, riippuvat taikatarhat ja louhikäärmeet, mi kiemuroi.

Siell' asui ulkona musta mörkö, mi tahtoi aarteeni anastaa, puumiekat, kilvet ja kultavyöni, se mörkö muistutti nuohoojaa.

Se savupiippua pitkin ryömi, se lensi vuorihin luudallaan, se rautakuulalla lapset nosti, ne laski kauheaan kattilaan.

Kun silloin silmäni auki loin ma, yölampun näin kuni ruusupuun, mi maasta latveni tähtiin asti, se tuuti houreiden haaveiluun.

Nyt oli vuode kuin lentolaiva, yölamppu oli kuin kumma kuu, ja merikäärmeinä matot heilui, soi pitkä palmu kuin mastonpuu.

Ma kauas purjehdin merten taakse ja merisissejä miekoin löin, löin päitä mustia murjaaneilta, taas muille maille ma ikävöin.

Näin laivalyhdyt ja rantaroihut, ma Robin Crusoen saaren näin, näin punanahkat ja tomavaakit, kuin urho temmelsin töyhtöpäin.

Ma sotaan syöksyin kuin pieni villi, päänahkat vyöhöni keräsin, kun — ovi aukeni, tuli äiti, ja omaan huutooni heräsin.

Joulutonttujen laulu.

Nyt joutukaa, nyt joutukaa ja nostakaatte jalkaa, ei ullakolla unta saa, kun joulujuhla alkaa! Nyt joulu on, nyt joulu on, nyt nostakaatte jalkaa!

Nyt loistaa taivas, loistaa maa, ja tuuli soittaa viiriin, nyt tanssikaa, kun tanssittaa, ja tulkaa lasten piiriin! Nyt joulu on, nyt joulu on, ja tuuli soittaa viiriin!

Ei meitä muut kuin lapset nää, nyt saamme lahjan antaa, ne usein leikkiin luokse jää ja meille leivän kantaa. Nyt joulu on, nyt joulu on, nyt saamme lahjan antaa.

Me emme ihmisleipää syö, sen köyhille me jaamme, kun loppuu pyhä joulu-yö, taas nukkua me saamme. Nyt joulu on, nyt joulu on, sen köyhille me jaamme!

Hei, joulutontut, joutukaa, pian uusi vuosi alkaa, kun vuosi joulun jouduttaa, taas nostakaamme jalkaa! Nyt joulu on, nyt joulu on, pian uusi vuosi alkaa!

Pikkupoikien marssi.

Mars eteenpäin! Nyt, pojat, rynnistämme näin, kun sotatorvi toistaa, ja vihollista vastahan me kuljetamme kanuunan, kun valkonauhat loistaa!

Mars eteenpäin! Nyt, Paavo, Iikka, Niilo päin, päin punapyöveleitä, nyt vallimuurit murretaan, hei, hurrataan ja kunniaan me käymme taiston teitä!

Mars eteenpäin! Soi Niilon miekka kimmeltäin, nyt Iikka pyssyn nostaa ja ampuu, pau, ja paukahtaa, pään ryssä puihin piiloittaa, mut kuula kauhut kostaa!

Mars eteenpäin! Kas tuonne piiloon pengermäin taas ryssän riettaat riehuu, käy päälle, pieni peijakas, nyt kaatui yks... jo kaatui kaks, kun meidän lippu liehuu!

Mars eteenpäin! Päin vainolaista vierekkäin taas meidän miehet ryntää, on meillä vahva linnoitus, käy kanuunasta leimaus, ja pommi kenttää kyntää.

Mars eteenpäin! Nyt kiireissään ja kyhjöttäin jo ryssät pakoon paukkaa, hei, heittäkää ja iskekää, jo kenraalilta lensi pää, ja orhi yksin laukkaa!

Mars eteenpäin! Jo yhtyi joukot ystäväin ja raikuu rauhan soitto, on verta täynnä tantereet, ne kunniall' on kaatuneet, on meillä, meillä voitto!

Mars eteenpäin! Kun kerran suureks kasvat näin, maas vapautta puolla, on leikki totta, tiedä ties, voit sankarina, pikku mies, vain voittaa taikka kuolla!

Nukku-Matti.

Kuule, kuule, äidin juttu, Nukku-Matti, lasten tuttu, hiipii hiljaa töppösissään, vaikkei käyvän nähdä missään.

Sen vain huomaa vanha katti, kuinka pieni Nukku-Matti katsoo äidin kullannuppuun, pistää pienen päänsä huppuun.

Äidillä on suuri suru, ettei äidin kullanmuru vaikeroiden valvois yötä, Nukku-Matti tekee työtä.

Nousee sateenvarjo pieni niinkuin kumma kärpäissieni, on kuin satais kukkaislunta, kun ei silmiin siinnä unta.

Nuku, nuku, äidin piltti, jos oot ollut oikein kiltti, jos sä silmäs oikein suljet, Nukku-Matin kanssa kuljet.

Poimit onnen omenoita, kuljet kultakartanoita, sinne luumuportit johtaa, piparkakkutornit hohtaa.

Siell' on suuri katti tiellä, Nukku-Matti nukkuu siellä, kultaisessa kartanossa, asuu niinkuin auringossa.

Minkä näit ja minkä luulit, nyt kun äidin sadun kuulit, nuku, nuku, kullankerä, äidin oma silmäterä!

Korppi ja kyyhky.

Musta korppi kaarsi, kiersi, kaarsi korkealla, kyyhkynen se kuherteli pienen lehden alla, kurja korppi jäljitteli kyyhkyläisen kieltä: "miksi pelkäät, pieni kyyhky, korppikuoman mieltä, lensin, lensin leyhyttelin aamun maita kohti, valkeana aatos välkkyi, siipiäni johti, en ma janoo julmin juonin pienten lintuin verta, tahdon lentää matalalla rauhan suurta merta! Iki-ilmain kuninkaana tahdon sulle olla, kaikki riidat ratkaisen ma sula sovinnolla, katsos kuinka hiljainen ja lempeä on lento, tule laululehtos alta, kyyhkyläinen hento!"

Pieni kyyhky kuunteli nyt hempeästi hetken, sittenpä se virkkoi viimein: "tunnen korpin retken, äänes petti, tunnen vanhan korpin kavalaksi, koskaan ei oo korppi käynyt lumivalkeaksi, kettu näkee ketun unta, korppi korpin unta, ei oo loilu laulua, ei lika liene lunta. — Muistat ehkä, kuinka kerran istuit leuka puussa, koikuit siellä koppavana juuston pala suussa, kulki kettu, kehui ääntäs, silloin liikkui kieli, juusto maahan putosi ja kettu juuston nieli. Kulje ketun oppihin ja kuule sitä puustas, voida valheääntäsi, vie kettu voiteen suustas!"

Korppi tuosta typertyi ja ilmaa häijy halkoi, koikkui luokse kumppaninsa, riitaa haastaa alkoi, kumppani nyt kiihkoissansa nokki silmät päästä, niin on korppi kavala, ei korppiakaan säästä. Sammui silmä, muuttui mieli mustemmaks kuin hiili, mutta kyyhky lensi, liiti, metsän pohjaan piili, lauloi kultakumppanilleen, lauloi poikasille varoitellen lentämästä korpin kuuluville.