Part 5

VALÈRE. On myöhäistä kaikki, jos viivytte tuokionkaan. Toin myötäni vaunut, ne portill' on vartomassa; nää tuhat louisdoria tässä on matkakassa. Nyt älkäämme aikailko, vielä kun tie on vapaa, vaan paetkaamme, ennenkuin isku tapaa. Minä varmaan paikkaan täältä nyt teidät vien ja saatan teitä, jos sallitte, kaiken tien.

ORGON. Ah, millä jos ansainnut minä apunne oisin! Tämän saatan palkita vasta, kun aika on toisin. Mun taivas suokoon vielä sen verran jaksaa, ett' ylevyytenne voin minä kerran maksaa. Hyvin jääkää te muut, jätän huostaanne...

CLÉANTE. Rientäkää! Se hoidetaan, mikä huoleksi meille jää.

Seitsemäs kohtaus.

Tartuffe, Oikeudenpalvelija, Rouva Pernelle, Orgon, Elmire, Cléante, Mariane, Valère, Damis, Dorine.

TARTUFFE (pysähdyttäen Orgonin). Seis, herra, seis! Mihin juoksette? Asuinsijan ihan läheltä saatte, ehditte perille pian. Lain nimessä olette vangiksi julistettu.

ORGON. Vai senkö viimeiseks sinä säästit, kettu? Vai näin minut aiot, rosvo, sa tieltä poistaa? Tämä kaiken kataluutesi kruununa loistaa.

TARTUFFE. Niin, herjatkaa vain rauhassa minusta nähden, kaikk' altis kärsimään olen taivaan tähden.

CLÉANTE. Oh, onpa tottakin suuri se mielenmaltti!

DAMIS. Miten taivas on aina sen ilkiön iskuvaltti!

TARTUFFE. Ei koske minuun, mitä te syydätte suusta, teen velvollisuuteni, huoli en mistään muusta.

MARIANE. Ja siitä teille kunnia koituu suuri; on kelpo työ tämä tehtävä teille juuri.

TARTUFFE. Niin, kunniakas voi tehtävä olla vain sen vallan suomana, jolta sen toimeks sain.

ORGON. Sitä muistatko, ken sinut kurjuudestasi nosti? Siis apuni armeliaan tämä kiitos kosti!

TARTUFFE. En suinkaan unohtanut ole auttajaani, mut korkeinta mulle on palvelu ruhtinaani. Se velvoitus pyhä, ankara tulee muistaa ja sydämen kiitollisuuskin sen alle suistaa; kaikk' uhraisin, mitä vaatis se uhrityötä, minä ystävät, puolison, vanhemmat, itseni myötä.

ELMIRE. Mikä veijari!

DORINE. Kuinka hän itsensä verhota koittaa ihan kaikella sillä, mit' ihmiset kunnioittaa!

CLÉANTE. Mut jos nyt on into tuo, joka teitä ajaa ja johon te verhoudutte, niin ilman rajaa, mitä varten, kuulkaas, se ilmeni sitten vasta, kun teidät hän yllätti rouvaansa vaanimasta, miks sitten vasta se ilmiantoja laati, kun teidät hän ajoi pois, kuten kunnia vaati? En siks sano, ett' ois teidän luovuttavanne tuost' omaisuudesta pois, hänen lahjoittamastaan, mut kuinka voitte hält' ottaa lahjoja vastaan, hänen varalleen jos teill' oli raskas kanne?

TARTUFFE (oikeudenpalvelijalle). Minut turvatkaa nyt sättimiseltä tuolta ja olkaa hyvä ja tehkää toimenne pikaa.

OIKEUDENPALVELIJA. On tosiaan jo viivytys tehnyt vikaa; kuten huomautitte, siit' aika on pitää huolta; siis seuratkaa mua ilman viivykkeitä; vien teidät vankeuteen, joka vartoo teitä.

TARTUFFE. Kuka? Minäkö?

OIKEUDENPALVELIJA. Juuri te.

TARTUFFE. Miksikä vankeuteen?

OIKEUDENPALVELIJA. Minä teille en, vaan toisille tiliä teen. (Orgonille.) Nyt huojetkoon tämä huolenne painajainen. On meillä ruhtinas vilppiä vihaavainen, hänen silmänsä näkee sydänten sisimpään, sitä teeskelyn temput pysty ei pettämään. Hänen suuren henkensä huomio herkkä voipi kaikk' oivaltaa, kaikk' oikein se arvioipi, silt' yllättämällä ei voiteta menestystä, ei liioittelut sen eksytä ymmärrystä. Hän kunnon palkitsee iki-kunnialla, sitä suosii, mutta ei innolla sokealla, sydän hyville armias ei hänen rinnastaan sitä vihaa estä, joka on vääräin pelko. Hänt' älkööt pettää tuollaiset tuumitelko; pani turhaan kavalammatkin paulojaan. Hänen katseelleen heti kuulsi se kaikki julki, niitä sydämeensä hän konnanjuonia sulki. Toi ilmiantaja itsensä ilmi juuri -- niin ohjaa oikeuden ikivalpas valta -- ja hänestä paljastui pahantekijä suuri ja tuttu vanhastaan, nimen uuden alta. Hänen ilkityönsä kaikki jos kirjaan pantais, monet kirjantäydet se kirjoittamista antais. Niin, sanalla sanoin, valtias kohta keksi sen vilpin, mi teille häll' oli kiitokseksi; lisän siitä saa hänen syittensä synkkä taakka; ja tänne mun todistamaan piti tulla vain, kuink' ilkeytensä hän vie ihan huippuun saakka, sill' itse viattomuutenne ilmoittain, nuo paperit, jotka se veijari teilt' on saanut, hält' ottaa pois ja ne saapua teille tuomaan. Esivallan mahti ne kumonnut on ja taannut taas kaikki oikean omistajansa huomaan. Myös anteeksi antaa hallitsijamme halaa, mitä ystävän tähden olette rikkonut salaa, siten palkitsee sen innon, jot' ilmaisitte, hänen oikeuttaan kun ammoin te puolustitte, ja näyttää, että hält' oikean arvon saa teko oiva, kun sitä vähimmin odottaa, ett' osaa palkan panna hän ansion myötä ja kauemmin hyvää muistaa kuin pahaa työtä.

DORINE. Oh, Herran kiitos!

ROUVA PERNELLE. Nyt minä hengitän jälleen.

ELMIRE. Mikä suuri onni!

MARIANE. Sen kuinka uskoa voin!

ORGON (Tartuffelle, jonka oikeudenpalvelija vie pois). Ähäh, saitkos, veijari...

Kahdeksas kohtaus.

Orgon, Rouva Pernelle, Elmire, Mariane, Cléante, Valère, Damis, Dorine.

CLÉANTE. Ei, veli, älkää noin te vaipuko ilkuntaan hänen häpeälleen. Hänet jättäkää kovan onnensa kouriin, lanko, mut älkää soimaten kiveä kuormalle panko. Rukoelkaa ennen hälle te uutta mieltä, ett' elämänsä hän korjais ja paheen tieltä jo tänään katuvaisena kääntyis pois, ja valtias suuri hälle viel' armon sois. Mut itse menkää ja kiitosta polvillanne te hälle tuokaa armosta saamastanne.

ORGON. Niin, oikein, niin! Hänen eteensä langetkaamme hänt' ylistämään hänen suuresta armostaan. Se on ensi velvollisuutemme, sitten saamme heti toisen muistaa, ryhtyä hankkimaan häät armaat, niin Valèrea palkita, ylkää, jok' ylevä on eik' ystäviänsä hylkää.