Part 4

AUTOLYCUS. Ah, herraseni, niiden ryöttäisyys vaivaa minua enemmän kuin ne lyönnit, joita sain, ja niitä tuli jämeitä ja miljoonittain.

NUORI PAIMEN. Mies parka! Miljoona lyöntejä, se lienee jo hyvinkin paljon?

AUTOLYCUS. Minut ovat ryöstäneet ja piesseet; rahani ja vaatteeni ovat vieneet ja jättäneet nämä ruokottomat ryysyt sijaan.

NUORI PAIMEN. Ketkä? Hevosmiehetkö vai jalkamiehet?

AUTOLYCUS. Jalkamiehet, herra hyvä, jalkamiehet.

NUORI PAIMEN. Niin kylläkin, jalkamiehet; sen näen vaatteista, jotka ovat sinulle jättäneet; jos tuo on hevosmiehen nuttu, niin on se monta kuumaa nähnyt. Annahan kätesi, niin autan sinua jaloillesi; kas niin, kätesi tänne!

(Auttaa häntä nousemaan.)

AUTOLYCUS. Varovasti, herra, varovasti!

NUORI PAIMEN. Voi ihmisparkaa!

AUTOLYCUS. Varovasti, herra, varovasti; pelkään että lapaluuni on sijoiltaan.

NUORI PAIMEN. No, kuinka on nyt laitasi? Voitko seisoa?

AUTOLYCUS. Varovasti, herraseni! (Varastaa rahakukkaron hänen taskustaan.) Varovasti! Olette minulle tehnyt oikein rakkauden työn.

NUORI PAIMEN. Tarvitsetko rahaa? Voisin antaa sinulle hiukkasen.

AUTOLYCUS. Älkää, hyvä, rakas herra, älkää; minulla on sukulainen parin kolmen virstan päässä tästä; olin juuri menossa hänen luokseen; häneltä saan rahaa ja kaikki, mitä tarvitsen. Älkää, älkää tarjotko minulle rahaa, se pahoittaisi mieltäni.

NUORI PAIMEN. Minkä sorttinen mies se oli, joka sinut ryösti?

AUTOLYCUS. Mies, joka hyvin tuntee neljän kuninkaan lakikirjat. Tiedän, että hän kerran on ollut prinssinkin palveluksessa. En voi sanoa, mistä hyveestä, mutta varma on, että hänet piestiin ulos hovista.

NUORI PAIMEN. Paheesta, tarkoititte kai; hyveitä ei hovista piestä ulos; niitä päin vastoin hyväillään, että sinne jäisivät, ja kuitenkin ne siellä vaan ohimennen pistäytyvät.

AUTOLYCUS. Niin, paheesta, tarkoitin. Tunnen sen miehen hyvin; hänestä tuli sitten marakatin kuljettaja ja sitten oikeudenpalvelija ja vihdoin maapoliisi; sitten hän pani ylös nukketeatterin, joka kuvaili tuhlaajapoikaa, ja nai kattilanpaikkurin lesken peninkulman päästä minun kodistani ja kartanostani; ja koeteltuaan kaikenmoiset rakkarinammatit rupesi hän vihdoin yksinomaan veijariksi. Olen kuullut häntä puhuteltavan nimellä Autolycus.

NUORI PAIMEN. Lempo hänet periköön! Taskuvaras, jumalauta, taskuvaras! Kulkee kaikki kirkkojuhlat, markkinat ja karhun tanssiaiset.

AUTOLYCUS. Aivan niin, herra, sama, sama mies. Se konna se mullekin nämä repaleet laittoi.

NUORI PAIMEN. Niin pelkuria konnaa ei ole toista koko Böhmissä. Jos vaan olisit tuikeasti häneen katsonut ja sylkenyt häntä silmiin, niin olisi hän juossut tiehensä.

AUTOLYCUS. Totta puhuen, en ole mikään tappelija; siinä kohden olen heikko, ja sen hän, piru olkoon, tiesi.

NUORI PAIMEN. Kuinka nyt on laitasi?

AUTOLYCUS. Paljon parempi kuin äsken, hyvä herra; voin seisoa ja käydä. Nyt jätän teidät hyvästi ja kävelen tästä hiljalleen sukulaiseni tykö.

NUORI PAIMEN. Saatanko sinua tielle?

AUTOLYCUS. Älkää, soma herra! Älkää, hyvä herra, älkää!

NUORI PAIMEN. Hyvästi siis. Minun pitää mennä ostamaan maustimia keritsijäisiimme.

AUTOLYCUS. Onnea vaan, rakas herra! (Nuori paimen poistua.) -- Kukkarosi ei liene kyllin vari maustimien ostoon. Tulenpa kyllä minäkin sinne teidän keritsijäisiinne. Jos en tästä kepposesta haudo vielä toista samanlaista ja muuta keritsijöitä lampaiksi, niin pyyhittäköön minut kirjoista ja pantakoon nimeni hyveiden rekisteriin.

Hei, lakkaamatta nyt eteenpäin, Yli vetten ja maan kuin haukka! Mies reipas se kulkevi tietään näin, Mut jälkehen jääpi raukka.

(Menee.)

Kolmas kohtaus.

Seutu sama. Aukea paikka lampurin majan edustalla. (Florizel ja Perdita tulevat.)

FLORIZEL. Tuo outo puku suloas vain lisää. Et ole paimentyttö, et, vaan Flora, Esikko kevään. Keritsijäisenne On lemmenjumalien juhla, jossa Sin' olet kuningatar.

PERDITA. Ruhtinaani, Mun moittia ei sovi ilvettänne, -- Anteeksi sanani! -- ett' oman arvon Ja maanne loiston himmennätte tuolla Maakansan puvulla ja halvan tytön Naisjumalaksi laitatte. Jos tyhmyytt' Ei olis juhlissamme paljon, jota Tavasta sallitaan, niin punastuisin Puvussa teidät nähdä, jossa oman Kuvani tunnen.

FLORIZEL. Onnen hetki tuo, Kun havukkani lentotiensä suuntas Isäsi maalle.

PERDITA. Zeus meit' auttakoon! Erotus tää mua huolettaa; te, prinssi, Pelosta ette tiedä. Vapisen jo, Kun aattelen, ett' isännekin tänne Vois tuoda sattumus. Kuink' äimistyisi, Kun kansissa noin halvoiss' oivan näkis Hän teoksensa? Mitä sanoisikaan? Ja minä näissä lainahepaleissa Kuin kestää voisin katseens' ankaruutta?

FLORIZEL. Iloa nyt vaan muista. Jumalatkin Ne, Lemmen nöyrtäminä, pukeuivat Eläinten muotoisiksi. Härkänä Jupiter mylvi, vehreä Neptunus Määkötti oinaana, ja panun herra, Kultainen Phoibos, oli halpa paimen, Niin kuin nyt minä. Heidän muunnokseensa Ei syynä kauniimp' ollut kaunotar, Eik' aie puhtaampi; ei mun myös ole Haluni juljeton, ei himon hehku Uskollisuutta palavampi.

PERDITA. Prinssi, Ei rohkeus suurta voi, jos -- kuten pelkään -- Kuninkaan valta sitä vastustaa. Yks kahdesta on välttämätön silloin: Joko teidän tulee jättää hankkeenne, Tai minun elämä.

FLORIZEL. Oi, kallis impi, Noill' oudoill' aatoksilla älä häiri Nyt juhlaamme. Sun omas olen, taikka Isäni oma en; en kenenkään, En itsenikään oma voi ma olla, Jos sun en ole; siinä pysyn, vaikka Epäisi kohtalo. Iloitse, impi; Nuo mietteet karkoita ja tositoimiin Nyt mieles käännä. Tuloss' ovat vieraat; Iloinen katsees' olkoon, niinkuin oisi Hääpäiväs tämä, jonka tulevaksi Olemme vannoneet.

PERDITA. Oi, onnetar, Sa meitä suosi!

FLORIZEL. Vieraat tulevat. Iloiseen vastaanottoon valmistaudu, Ja laita, että riemu punaa posket.

(Paimenia tulee, niiden seurassa Polyxenes ja Camillo valepuvussa, vanha ja nuori paimen, Mopsa, Dorcas ynnä muita.)

VANHA PAIMEN. Hyi, tytär! Eukko vainaani kun eli, Niin tänäpäivänä hän passar' oli, Emäntä, piika, edeskäypä, kokki; Tervehti, palvel', auttoi kaikkia; Lauluksi pisti, tanssiks; milloin yli- Ja milloin alipäässä pöytää kieppui, Hyväillen kuta kulloin; posket hehkui Niin puuhista kuin myöskin virvokkeista; Kutakin saastoi, näet. Sin' olet ujo, Kuin oisit vieras etkä tämän juhlan Emäntä itse. Tervetulleiks sano Nää oudot ystävämme; siten tullaan Paremmiks ystäviksi. No, kas niin, Punasi heitä, näytä mikä olet: Juhlamme kuningatar; kas niin, meidät Keritsijäisiin tervetulleiks sano, Jott' onnistuisi karjas!

PERDITA (Pokyxeneelle.) Tervetullut! Isäni tahto on, ett' olen minä Tääll' emäntänä tänään. -- (Camillolle.) Tervetullut! Nuo kukat anna, Dorcas. -- Arvo-herrat, Ruutua täss' on, rosmariinia, Väri ja tuoksu niiss' on koko talven; Osanne olkoon armo sekä muisti. Juhlaamme tervetulleet!

POLYXENES. Paimenetar. Sulotar; arvaat, että vanhan koreit' On talvikukat.

PERDITA. Vuoden vanhetessa, Kun kesä viel' ei ole kuollut eikä Viluinen talvi syntynyt, -- kas, silloin Leukoijat kirjavat on kauneimmillaan; Sanovat niitä luonnon äpäriksi: Ei niitä meidän tarhass' ole, enkä Niist' istukkaiksi liioin huoli.

POLYXENES. Miksi, Ihana impi, niitä halveksit?

PERDITA. Min' olen kuullut sanottavan, että, Pait suuren luonnon luontivoimaa, taito Ne myöskin kirjavoittaa.

POLYXENES. Olkoon niinkin; Mut luontoa ei muu voi keino muuttaa Kuin luonnon luoma keino; ja se taito, Mik' auttaa muka luontoa, se luonnon On oma taito. Jylhään metsäpuuhun, Näet, impi, jalon oksan yhdistämme, Näin hedelmöittäen sen halvan kuoren Jalolla siemenellä. Se, se taito Luontoa auttaa, -- oikeammin muuttaa -- Mut itse se on luontoa.

PERDITA. Niin kyllä.

POLYXENES. Leukoijia siis kasvitarhaas hanki, Äläkä niitä äpäriksi moiti.

PERDITA. En niitä varten lastaa maahan pistä, Enempää kuin, jos maalattu ma oisin, Tuon pojan soisin kiittävän mua siitä Ja siksi kosivan. -- Kas, tässä teille Meiramit, lavendelit, myrrhat, mintut Ja päivikki, mi päivän kanssa nukkuu Ja sen kanss' itkein herää; sydänkesän Ne kukkia on, jotka miehille Kesk'ikäisille sopii. Tervetulleet!

CAMILLO. Jos laumaas oisin, jättäisin maan herkut Ja silmän herkust' eläisin.

PERDITA. Oi, silloin Niin laihtuisitte, että lävitsenne Kävisi talvimyrsky. -- Armas sisko, Ollappa kevätkukkia: ne sopis Sun ikäkaudelles, ja sun, ja sun, Te, joiden impi-oksill' yhä nuokkuu Neitsyyden ruusu. -- Oi, Proserpina! Ollappa kukat, jotka säikäyksissäs Pudotit Pluton vaunuista: narsissit, Jotk' ennen pääskyst' ilmestyen, kevään Lumovat tuulta; orvonkukat tummat, Mut vienommat kuin henkäys Venuksen Tai Junon silmäluomet; kalvaat vuokot, Jotk' ennen kuin on Phoibos kirkkaimmallaan, Kuihtuvat naimatonna, jok' on usein Immenkin osa; uljaat orhinpäät, Ja liljat kaikenlaiset, kruunulilja Ja kurjenmiekka myös, -- jos ne mull' oisi, Sitoisin seppeleitä, joilla, armas, Sun aivan peittäisin!

FLORIZEL. Kuin ruumiin?

PERDITA. Enkä; Kuin nurmen, missä lemmettäret leikkii! Vai ruumiin! -- kyllä, jos sa elävänä Syliini hautaannut. -- He, tuossa kukat! Mut näyttelenhän tässä niinkuin tapa On helkajuhlissa. Tää pulska puku Mun muuntanut on varmaan.

FLORIZEL. Mitä teetkin, Sen ihanasti teet. Kun puhut, armas, Sun soisin aina puhuvan; kun laulat, Sun soisin laulain ostavan ja myyvän, Kodissas askaroivan, rukoilevan Ja almuj' antavan. Ja kun sa tanssit, Niin soisin, että oisit meren laine, Joka ei muuta tee kuin liikkuu, läikkyy, Alati liikkuu, läikkyy. Kaikki toimes On pikku kohdissaan niin oivaa, että, Jos mitä teetkin, kuningatar-leiman Saa kaikki työsi.

PERDITA. Oi, Doricles, nyt sa Liiaksi kehut; jos ei siitä nuoruus Ja lämmin veri kaunihina kuultais, Todistain, että olet rehti paimen, Niin viisast' olis pelko, ett' on pyytees Vain petosta.

FLORIZEL. Sull' yhtä vähän, luulen, On pelko mielessä, kuin mulla mieli Herättää sitä. Pyydän, tule tanssiin; Kätesi, armas! Täss' on kyyhkyspari, Jok' erota ei aio.

PERDITA. Toden totta!

POLYXENES. Somempaa mökinlasta ei lie koskaan Hypellyt nurmikolla; puheet, toimet Jalommat ovat, kuin mit' on hän itse. Hän liian ylevä on moiseen paikkaan.

CAMILLO. Tytölle jotakin hän kertoo, joka Sen poskiin veren ajaa; toden totta, Maidosta, kermast' on se kuningatar.

NUORI PAIMEN. Hei, soitto soimaan!

DORCAS. Mopsa sun on tyttös; Sen muisku höystä sipulilla!

MOPSA. Kas vaan!

NUORI PAIMEN. Vait siellä! Tapoja nyt tulee noutaa. Hei, soitto soimaan!

(Paimenet, miehet ja naiset, tanssivat.)

POLYXENES. Sano, lampuri, Ken on tuo kaunis paimen, joka tanssii Sun tyttäresi kanssa?

VANHA PAIMEN. Doricleeksi Sanovat häntä; kehuu, ett' on hyvä Hänellä laidun; itse hän sen sanoo, Mut uskon sen; hän on kuin ilmi-totuus. Hän sanoo tytärtäni lempivänsä. Sen uskon myös: niin kuu ei veteen päily, Kuin hän se tytön silmiin katsoo, katsoo, Ikäänkuin kirjaa lukis. Totta puhein Väliä heidän lemmellään ei puolen Lie muiskun vertaa.

POLYXENES. Sieväst' impi tanssii.

VANHA PAIMEN. Niin tekee kaikki hän, vaikk'ei mun siitä Sopisi kerskata. Jos vain Doricles Saa hänet omakseen, niin kapioiksi Se tyttö tuo, mit' aavistaa ei saata.

(Palvelija tulee.)

PALVELIJA. Isäntä, isäntä! Jos vaan kuulisitte tuota tuppisaksaa tuolla ulkona, niin ettepä koskaan enää tanssisi rummun ja pillin mukaan, eipä edes säkkipillikään teitä enää hypittäisi. Hän laskettelee lauluja pikemmin, kuin te voisitte laskea rahoja; ne pulppuavat hänen suustaan, ikäänkuin hän olisi arkkiviisuista vatsapakolla, ja kaikki kuuntelevat, korvat höröllään, hänen lauluansa.

NUORI PAIMEN. Hän ei olisi voinut sopivampaan aikaan tulla; tuokaa sisään se mies. Minä pidän hiivatin paljon arkkiviisuista, olkoonpa sitten surullinen tarina, joka käy iloisella nuotilla, tai oikein lystikäs pätkä itkunuotilla.

PALVELIJA. Hänellä on viisuja miehille ja naisille, kaikensorttisia; ei ole muotisaksalla niin paljon hansikoita varastossaan. Hänellä on mitä sievimpiä lemmenlauluja tytöille, ei ollenkaan ruokottomia, joka on harvinaista, ja niissä on somat loppukerrat, semmoiset kuin: "hilsula, hilsula, hilsumpila, pila", "tuulan, tuulan, tuulan tee", "järvi on klaari ja keskellä on saari"; ja missä joku suupaltti riiviö ajattelisi rivoja ja hölmäisi suustaan aika tyhmyyden, siinä antaa hän tytön vastata: "Ei saa tyttöön koskea, hävetä poikain pitää!" Ja niin työntää hän pois hänet ja tiuskaisee: "Ei saa tyttöön koskea, hävetä poikain pitää!"

POLYXENES. Sepä kelpo mies.

NUORI PAIMEN. Tosiaankin, se mahtaa olla vallan älykäs mies. Onko hänellä käypää tavaraa?

PALVELIJA. Hänellä on rihmoja, kaikkia taivaankaaren värisiä; pauloja enemmän, kuin mitä yksikään juttuherra Böhmissä voisi ammatissaan käyttää, vaikkapa niitä tukuittaisinkin ostettaisi; kertolankaa, villalankaa, kamaripalttinaa, liinakangasta, joita kaikkia hän laululla ylistelee, ikäänkuin ne olisivat jumalia ja jumalattaria. Voisi tulla siihen luuloon, että naisen paita on enkeli; niin kauniisti hän kuvailee sen hulpioita ja röyhelöitä.

NUORI PAIMEN. No, käskeppä hänet sisään, ja pyydä, että hän laulaa tullessaan.

PERDITA. Ja varoita, ettei hän mitään sopimattomia laula.

(Palvelija menee.)

NUORI PAIMEN. Noilla tuppisaksoilla on enemmän kalua kuin voit luulla, sisko.

PERDITA. Niin, veikkoseni, tai luulotella.

(Autolycus tulee laulaen.)

AUTOLYCUS.

Liinaa lumivalkoista, Sysimustaa harsoa, Hienon hienoja hansikoita, Koko- ja puoli-naamioita, Kalvoisnauhaa, sepaletta, Parasta naisten suitsuketta, Tanuja, vöitä ja rihkamaa Lemmenlahjaks sopivaa, Neulaa, nappia, käherrintä, Naisten kalua parahinta. Ostakaa, pojat, ostakaa, Ett'ei tyttöset suuttua saa. Ostakaa!

NUORI PAIMEN. Jos en olisi pihkaantunut tuohon Mopsaan, niin eipä tältä pojalta ropoakaan heltiäisi. Mutta kun nyt häntä niin hellin, niin täytynee tuosta hellitä jokunen rihmanpätkänen ja hansikkapari.

MOPSA. Tuota on minulle luvattu jo ennen juhlaa, vaan ei se nytkään liian myöhään tule.

DORCAS. Hän on muutakin sinulle luvannut, jos eivät ihmiset valehtele.

MOPSA. Sinulle hän on kaikki maksanut, minkä on luvannutkin: ehkäpä lisäksi vielä muutakin, jota sinun pitäisi hävetä antaa hänelle takaisin.

NUORI PAIMEN. Eikö nyt enää ole tytöillä säällisiä tapoja? Aikovatko alushameensa panna siihen, missä kasvojen pitäisi olla? Eikö nyt enää lypsäessä, maata pannessa ja leivinuunin ääressä ole aikaa kuiskailla mokomia salaisuuksia! Vai täytyykö tuollaista lorunlorua kaikkien vierasten kuuluville tuoda? Hyväpä kuitenkin, että vaan kuiskuttelevat. -- Vaiti, kielikellot, ei enää sanaakaan.

MOPSA. Minä olen valmis. Kuules, sinä lupasit minulle kiiltävän kaulanauhan ja hyvänhajuiset hansikat.

NUORI PAIMEN. Olenhan sanonut sinulle, että tiellä minut peijasivat ja veivät kaikki rahani.

AUTOLYCUS. Niin, herra, täällä liikkuu veijareita; pitää olla varuillaan.

NUORI PAIMEN. Älä pelkää, mies, täällä ei sinulta mitään viedä.

AUTOLYCUS. Olenkin siinä toivossa, sillä minulla on paljon muiden tavaraa.

NUORI PAIMEN. Mitä sinulla on? Arkkiviisujako?

MOPSA. Osta niitä, hyvä poika, joitakuita; painetuista viisuista minä pidän niin paljon, sillä niistähän tietää varmaan, että ne ovat tosia.

AUTOLYCUS. Tässä olisi yksi, joka käy sangen surullisella nuotilla: "kuinka koronkiskurin vaimo synnytti kaksikymmentä pussillista rahaa, ja kuinka sitten rupesi himoamaan käärmeenpäitä ja sammakkohakkelusta."

MOPSA. Onko se myöskin tosi? Mitä luulette?

AUTOLYCUS. Ihan tosi juttu, eikä kuukautta vanhempi.

DORCAS. Jumala minua varjelkoon joutumasta koronkiskurin vaimoksi!

AUTOLYCUS. Tässä on mainittuna kätilökin, eräs rouva Juoninen, ja viisi tai kuusi kunniallista vaimoa, jotka olivat läsnä. Miksi minä valheita kantelisin?

MOPSA. Hyvä poika, osta se viisu.

NUORI PAIMEN. No, niin, pane ne erikseen ja näytä meille ensin toisiakin viisuja; noita muita tavaroitasi ostamme sitten.

AUTOLYCUS. Tässä on toinen viisu "kalasta, joka nähtiin rannikolla keskiviikkona kahdeksantenakymmenentenä päivänä Huhtikuuta neljäkymmentä jalkaa vedenpinnasta ja joka lauloi tämän laulun tyttöjen kovasta sydämmestä": luullaan että se oli nainen, joka oli muutettu kylmäksi kalaksi, kun ei tahtonut rakastajansa lihanhimoa noudattaa. Se viisu on sangen surullinen, ja samaten tosi.

DORCAS. Luuletteko, että se varmaan on tosi?

AUTOLYCUS. Siitä on viiden oikeuden jäsenen allekirjoitus ja todistajia enemmän kuin reppuuni mahtuisi.

NUORI PAIMEN. Pane sekin erikseen; vieläkö muuta?

AUTOLYCUS. Tässä on hauska viisu, mutta varsin sävykäs.

MOPSA. Joitakuita hauskojakin pitää meillä olla.

AUTOLYCUS. Katsokaas, tämä tässä on erittäin hauska ja se käy samalla nuotilla kuin: "kaks tyttöä priiasi yhtä poikaa". Tuskin on tuolla lännenpuolella yhtäkään tyttöä, joka ei tätä laulaisi; se on varsin mielukas, sen voin taata.

MOPSA. Me osaamme molemmat sen laulaa; jos sinä laulat yhtä ääntä, niin saat kuulla; se on kolmiääninen.

DORCAS. Olemme jo kuukauden päivät sen tunteneet.

AUTOLYCUS. Kyllä minä ääneni laulan; sehän kuuluu ammattiini, tiedämmä. No, pitäkää varanne.

Laulu.

AUTOLYCUS. Pois mun täytyy matkustaa, Minne, sit' et tietää saa.

DORCAS. Niin vain?

MOPSA. Niinkö vain?

DORCAS. Niin vain?

MOPSA. Valan mulle vannoit sie, Minut mukanasi vie.

DORCAS. Ethän mua jätä vain?

MOPSA. Aittaanko vai myllyynkö?

DORCAS. Jos sen teet, olet heittiö.

AUTOLYCUS. En vain.

DORCAS. Etkö vain?

AUTOLYCUS. En vain.

DORCAS. Mulle vannoit rakkauden.

MOPSA. Minullekin vannoit sen. Minne menet? sano vain.

NUORI PAIMEN. Tämän laulun laulamme loppuun, kun jäämme yksin. Isäni ja herrat puhelevat oikein tosissansa, emmekä nyt tahdo heitä häiritä. Tule perässäni reppuinesi. Tytöt, minä ostan teille kummallekin jotakin. Kauppamies, ensin pitää meidän saada valikoida. -- Tulkaa, tytöt!

AUTOLYCUS (syrjään). Mutta kuristaa saat kukkaroasi, saat kuin saatkin.

(Laulaa.)

Nyöriä ja hihnaa, Pitsiä ja rihmaa, Tytöt sirot, ostakaa. Vannetta ja vyötä, Somaa ripsut yötä, Kaikki uutta, komeaa. Muistakaatte saksaa; Kell' on rahaa maksaa, Saapi mitä haluttaa.

(Nuori paimen, Autolycus, Dorcas ja Mopsa poistuvat.) (Palvelija palajaa.)

PALVELIJA. Isäntä, tuolla on kolme ajuria, kolme lampuria, kolme karjanpaimenta ja kolme sikopaimenta, jotka ovat kiireestä kantapäähän ihkasten karvaiset. Sanovat olevansa "saturia" ja hyppivät hyppyä, josta tytöt sanovat, että se vaan on sekasotkuista koikkimista, kun eivät saa olla mukana. Mutta itse he luulevat -- jos se ei vaan käy liian kiivaasti muutamilta heistä, jotka eivät muuta ymmärrä kuin jyrään jyrrytystä, että se tulee näyttämään sangen sievältä.

VANHA PAIMEN. Tiehensä menkööt! Me emme huoli tuommoisesta. Täällä on jo nähty typerää hassutusta tarpeeksi. -- Varmaankin, hyvä herra, me pahoitamme mielenne.

POLYXENES. Noiden mielen pahoitatte, jotka mieltä hyvittävät. Pyydän, sallikaa meidän nähdä nuo neljä paimenkolmikkoa.

PALVELIJA. Yksi kolmikko heistä on, oman puheensa mukaan, tanssinut kuninkaankin edessä, ja huonoinkin heistä tekee kahdentoista ja puolen jalan syrjäloikkauksia.

VANHA PAIMEN. Älä siinä jaarittele. Koska nämä kunnon vieraat sitä tahtovat, niin tulkoot sitten sisään, mutta heti.

PALVELIJA. He ovat jo tässä ovella.

(Palvelija menee.)

(Kaksitoista satyyriksi puettua talonpoikaa tulee. He tanssivat ja poistuvat.)

POLYXENES. Niin, isä, toiste lisää. -- (Syrjään.) Liikaan lienee Jo suhde mennyt. -- Ero pitää tulla. -- Hän kielii tyhmyyttään. -- (Ääneen.) No, kaunis paimen, Sydämmelläs on jotain, joka mielen Juhlasta vie. Kun minä nuori olin Ja lemmissä, niin tyttönipä aivan Helyihin käärin; kaupin silkkivarat Ma kaikki tyhjensin ja kullan eteen Ne karistin. Sin' annat miehen mennä Etk' osta mitään. Jos nyt tyttös suuttuis Ja rakkauden ja lemmen puutteheksi Tuon selittäisi, niin et tietäis, mitä Pulassas vastata, jos sydämmelles Hän muuten rakas on.

FLORIZEL. Oi, tiedän, että Hän moist' ei kysy joutavaa. Ne lahjat, Mitk' on hän multa saapa, sydämmeni On kätkössä, jonk' olen luvannut jo, Mut viel' en hälle antanut. -- (Perditalle.) Oi, tässä Sieluni puran tuolle vanhukselle, Jok' on, sen arvaan, lemmiss' ollut hänkin. Käteesi tartun, kätöseen, jok' ompi Kuin kyyhkyn höyhen pehmyt, valkeampi Norsunkin luuta taikka uutta lunta, Mi kahdesti on pohjan seulass' ollut.

POLYXENES. Mitäpä tuosta tullee? Hellästipä Pesevän näyttää nuori paimen kättä, Jok' ilmankin on puhdas. -- Häiritsenkö? Vakuutteitanne jatkakaa; mun suokaa Valanne kuulla.

FLORIZEL. Vierasmiesnä olkaa.

POLYXENES. Tää naapuriko myös?

FLORIZEL. Hän myös ja muutkin Kuin ihmiset, maat, taivaat, kaikki: että -- Vaikk' oisin mailman kruunupäistä suurin Ja arvoisin, tai kaunein nuorukainen, Mi hurmannut on mailmaa, tai voimass, Älyssä ihmist' ylempi, niin turhaa Tuo kaikk' ois ilman hänen rakkauttaan. Kaikk' uhraan, hälle pyhitän, tai kaikki Se tyhjiin rauetkohon!

POLYXENES. Kaunis tarjo.

CAMILLO. Ja suuren lemmen merkki.

VANHA PAIMEN. Sinä, tyttö, Sanotko samaa?

PERDITA. Min' en voi noin hyvin Läheskään haastaa, parempaa en suoda. Mut hänen sydämmensä puhtauden Omastain arvaan.

VANHA PAIMEN. No niin! Käsi käteen! Te, vieraat, olkaa todistajina: Hän tyttäreni saa, ja sen kanss' osuutt' Omansa verran.

FLORIZEL. Tyttärenne kunto Se osuus lie; näet, muudan mies jos kuolee, Enemmän mull' on, kuin mit' uneksitte Tai aavistatte. Vierasmiesten nähden Nyt meidät kihlatkaa.

VANHA PAIMEN. No, kätes anna, -- Ja, sinä, tytär.

POLYXENES. Malta, paimen, hiukan; Sull' onko isää?

FLORIZEL. On; no, mitä siitä?

POLYXENES. Hän täst' ei tiedä kai?

FLORIZEL. Ei, eikä saakaan

POLYXENES. Minusta isä poikansa on häissä Etevin pöytävieras. Sano: onko Isäsi järkitoimiin saamaton. Typerä vanhuuttaan, vai leinin lyömä? Puhua voiko, kuulla? Miehen miehest Erottaa voiko? Omaisuuttaan hoitaa? Vuoteenko oma? Lapsi uudestaanko?

FLORIZEL. Ei, hyvä herra, hän on aivan terve Ja monta ikäistänsä voimakkaampi.

POLYXENES. Mut, kautta valkopartani, jos niin on, Teet hälle väärin; työs ei ole lapsen. Mun poikani, se tietty on, saa itse Valita vaimonsa; mut tietty myöskin, Ett' isä, jonka ainoa on ilo Ihana jälkipolvi, sananvaltaa Moisessa tahtoo hankkeessa.

FLORIZEL. Sen myönnän. Mut kiivas herra, toisestapa syystä, Jot' ette tietää saa, tät' isälleni En ole ilmaissut.

POLYXENES. Mut ilmaiskaa se.

FLORIZEL. En, sit' en tee.

POLYXENES. Ma pyydän.

FLORIZEL. En, en voi. Nyt kihlaus!

POLYXENES. Nyt ero, hyvä herra; (Ilmoittaa itsensä.) En pojaksi sua sanokaan, siks olet Sa liian halpa. Valtikanko vaihdat Pois paimensauvaan! -- Vanha petturi, Ikävä, että hirsipuu vain viikon Elämääs lyhentää! -- Ja sinä, velho Soma ja sieväsuinen, varmaan tunsit Tuon narrin ruhtinaaksi, jonka kiedoit. --

VANHA PAIMEN. Voi, sydäntäni!