Part 2

1 HOVINAINEN. Tulkaa, prinssi, Minusta saatte leikkitoverin.

MAMILLIUS. Sinust' en huoli.

1 HOVINAINEN. Miksi, rakas prinssi?

MAMILLIUS. Mua suutelet ja puhut, niinkuin vielä Olisin lapsi. -- Paremp' olet sinä.

2 HOVINAINEN. Ja miks?

MAMILLIUS. Ei siksi, että silmäkarvat On sulla mustemmat; lie joskus kauniit Mustatkin silmäkarvat, jos vaan eivät Ole liian paksut, -- sulin tehty juomu, Kuunkanta hienon hieno vain.

2 HOVINAINEN. Ken teille On moista opettanut?

MAMILLIUS. Naisten kasvot. -- Mut mink' on väriset sun silmäkarvas?

1 HOVINAINEN. Siniset.

MAMILLIUS. Älä! Rouvan näin, joll' oli Sininen nenä, vaan ei silmäkarvat.

2 HOVINAINEN. Mut kuulkaas! Kuningatar, äitinne, On pikkusiin; koht' uuden, hienon prinssin Me saamme; kyllä silloin kisaisitte, Jos teistä huolisimme.

1 HOVINAINEN. Niin, hän vahvast' On paisunut. Jumala hälle avuks!

HERMIONE. Mit' ilveilyä siellä? Tule, lapsi, Taas seuraas kaipaan. Istu, kerro mulle Tarina.

MAMILLIUS. Hauskako vai surullinen?

HERMIONE. Niin hauska kuin vain tahdot.

MAMILLIUS. Surullinen Sopivin talvell' on. Ma yhden tiedän, Siin' aaveit' on ja noitia.

HERMIONE. Se kerro. No, istuhan ja ala; aaveillasi Mua oikein säikytä; sit' osaat tehdä.

MAMILLIUS. Oli kerran miesi --

HERMIONE. Istuhan; no ala!

MAMILLIUS. Jok' asui kirkkomaalla. -- Kerron hiljaa Nuo sirkat sit' ei kuulla saa.

HERMIONE. No, jatka, Ja korvahan! kuiskaa.

(Leontes. Antigonus, hoviherroja ja seuralaisia tulee.)

LEONTES. Sielläkö Hän nähtiin? Seuroineen? Camillo myötä?

1 HOVIHERRA. Männistöss' yhdyin heihin. Moista kiirett' En ole nähnyt. Silmin heitä saatoin Laivastoon asti.

LEONTES. Mua miekkoista, Kun oikein näin ja toden arvasin! -- Oo, vähempikin riittäisi Lemmon tuskaa Tää miekkoisuus! -- Voi maljass' uida lukki, Ja sinä juot ja poistut tietämättä Myrkystä mitään, sillä oma tietos Ei ole myrkytetty; vaan jos joku Tuot' inhaa otust' osoittaa ja näyttää Mit' olet juonut, silloin kuotus tuima On sulta poven katkoa ja kyljet. -- Minäkin join ja lukin näin. Camillo Hänt' auttoi, teki parittajan virkaa. -- He hengen multa tahtovat ja kruunun; Epäilys toteen käy: -- tuo viekas konna, Mun palkkaamani, palkoiss' oli hällä; Hän hankkeeni on ilmaissut, ja minä Nolattu olen narri, joka nulkin Ivailtava. -- Mut kuinka pääsivätkään He portist' ulos?

1 HOVIHERRA. Hänen arvollansa, Mi käskystänne suurempaakin aikaan On saanut.

LEONTES. Hyvin tiedän. -- Poika tänne! (Hermionelle.) Hyvä, ett'et sinä häntä imettänyt. Vaikk' on mun näköäni hän, niin liiaks On häness' äidin verta.

HERMIONE. Leikkiäkö?

LEONTES. Pois poika viekää! Hän sit' ei saa pitää; Pois, pois! Sen kanssa nyt hän leikitelköön, Jota hän kantaa, sillä Polyxenes Sen hälle tehnyt on.

HERMIONE. Ei, sanon, ei, Ja vannon, että uskotte, min sanon, Vaikk' yritätte kieltää.

LEONTES. Hyvät herrat, Katselkaa häntä tarkoin; jos on mieli Sanoa teillä: "hän on kaunis", heti Vavahtaa tuntonne ja lisää: "sääli, Ett'ei hän ole siveä ja puhdas!" Kiitelkää hänen ulkomuotoansa, -- Jok' ansaitseekin suurta ylistystä, -- Niin heti olan nykäys, hm! ja haa! Nuo poltinmerkit, joita parjaus käyttää -- Ei, mitä? -- sääli käyttää, sillä parjaus Hyveenkin polttaa; -- niin tuo olan nykäys, Nuo hm! ja haa! -- sanottuanne juuri "Hän kaunis on"; -- teit' estää sanomasta: "Hän ompi siveä". Mut tietyks tulkoon Sen suusta, jolla suurin syy on harmiin: Hän portto on.

HERMIONE. Jos sanoisi sen konna. Viheliäisin konna maailmassa. Hän suuremp' ois vaan konna; mut te, herra. Te erehdytte.

LEONTES. Itse erehdyitte Te, hyvä rouvani, kun Polyxeneen Leonteeks luulitte. Oo, sinä eläin, Jot' en voi oikein nimin nimittääkään, Ett'ei mua raakuus matkisi ja samaa Käyttäisi kieltä kaikensäätyisille, Näin unhottain, mik' erotus on prinssin Ja kerjäläisen välillä. Ma sanoin, Ett' on hän portto, sanoin myöskin, kelle. Lisäksi: kavaltaja, jonka kanssa Camillo liitoss' on, mies, joka tietää Mit' itsekin tuon pitäis hävetä Katalan raiskaajankin nähden tietää, Ett' on hän portto pahempi, kuin mit' on Pahimmat tulenlautat; niin, hän tiesi Tuon paon myös.

HERMIONE. En tiennyt, totta Jumal', En siitä tiennyt! Teitä kaduttaa, Parempaan tietoon kerran tultuanne, Nää herjauksenne. Hyvä puoliso, Mua tuskin hyvitätte sillä, että Sanotte pettyneenne.

LEONTES. Ei, jos petyn Tään rakenteeni perustusten suhteen, Ei silloin koulupojan hyrrää jaksa Maapallo kantaa. -- Tyrmään hänet viekää! Ken puhuu hänen puolestaan, on syypää Jo siksi, että puhuu.

HERMIONE. Turman tähti Nyt hallitsee. Mun malttaa täytyy, kunnes Suopeemmaks kääntyy taivas. -- Hyvät herrat, Niin hevin kuin muut naiset min' en itke, Ja tämän hyödyttömän kasteen puutos Teilt' ehkä säälin kuivaa; mut tääll' asuu Siveyden syvä suru, ja se palaa Niin, ett'ei sitä sammuttaa voi itkut. Mua, hyvät herrat, pyydän, tuomitkaa Niin leppeesti kuin ihmisrakkaus sallii; -- Ja täyttyköön nyt tahto kuninkaan.

LEONTES. Mua totellaanko?

HERMIONE. Seuraako mua kukaan? Rukoilen, herra, suokaa naisieni Mukaani tulla; tilani sen vaatii, Sen näette. Ei, hyvät lapset, itkuun Ei syytä nyt; mut vankeuteen syypääks Jos emäntänne kuulette, niin silloin Valukoot kyyneleet, kun vapaa olen. Koetus tää tuo ikionnen mulle. -- Hyvästi, kuningas; en murheisena Sois koskaan teitä näkeväni; mutta Niin käynee nyt. -- No, tulkaa, teill' on lupa.

LEONTES. Pois, tehkää niinkuin käskimme; pois täältä!

(Kuningatar ja hovinaiset poistuvat.)

1 HOVIHERRA. Rukoilen: palauttakaa kuningatar.

ANTIGONUS. Punnitkaa tarkoin, muuten oikeutenne On väkivaltaa; siitä kolme kärsii: Te itse, poikanne ja puolisonne.

1 HOVIHERRA. Siit' uskallan ma henkeni, jos vaan se Takeeksi kelpaa, että kuningatar On puhdas taivaan edessä ja teidän, Syytteestä -- tarkoitan.

ANTIGONUS. Jos toteen saadaan, Ett' toisin on, niin vaimoani vahdin Yöt päivät, häneen kytkettynä kiinni, Ja sen vaan uskon, minkä näen ja tunnen; On silloin joka tuuma naisen lihaa, Niin, joka hiuke naista uskoton. Jos hänkin on.

LEONTES. Vait ole!

1 HOVIHERRA. Hyvä herra --

ANTIGONUS. Puhumme teidän, eikä omaan puoleen. On joku viettelijä, lemmon konna Teit' uskotellut; jos sen tuntisin, Niin ruhjoisin sen. Hänkö kunniaton! -- Tytärtä mull' on kolme, yhdentoista Ja yhdeksän ja viiden ijässä; Jos tott' on tää, niin, kautta kunniani, Sen heille kostan, kohdun heiltä leikkaan, Ennenkuin neljäntoista ovat vanhat Ja epäsikiöitä siittää saavat. Mun perivät, mut ennen olen salvio, Kuin kelvottoman rodun kantaisä.

LEONTES. Vait! Täss' on vainu yhtä valju teillä Kuin kuolleen nenällä; ma tunnen, näen sen Niinkuin te _tämän_ (kouristaa häntä) tunnette, ja näette, Mik' elin teihin koskee.

ANTIGONUS. Niin jos on, Ei kunnialle hautaa ole tarvis; Lemuksiks siit' ei jää maan tunkiolle Niin hiukkaakaan.

LEONTES. Mua ei siis uskota!

1 HOVIHERRA. Parempi jos täss' uskottaisi mua, Kuin teitä, herra! Ennen soisin, että Hän puhdas olis, kuin te oikeassa, Vaikk' oiskin moitteeksi se teille.

LEONTES. Miksi Kyselen tuumianne? Paremp' on Totella vihan puuskaa. Majesteetti Ei neuvojanne kaipaa. Hyvyyttämme Sen kerroimme. Jos ette voi tai tahdo -- Joko luonnon- taikka teko-tyhmyydestä -- Niin nähdä totuutta kuin me, niin sitä Paremmin tutkikaatte; neuvojanne Ei meidän tarvis; asia, sen meno, Sen voitto, tappio meit' yksin koskee.

ANTIGONUS. Parempi olis ollut hiljaisuudess' Asiaa ensin tutkia kuin siitä Melua nostaa.

LEONTES. Mahdollistako? Sin' olet joko vanhuudesta tylsä Tai luotu narriksi. Camillon pako, Tuo tuttavallisuus -- niin peittämätön. Niin epäiltävä, että todisteeksi Vaan näkemistä tarvittiin, ei muuta Kuin näkemistä, ilmeisethän oli Muut seikat kaikki -- pakotti mua tähän. Mut vielä paremmaksi vakuudeksi -- Näin tärkiss' asioissa hurja toimi Ois surettava -- olen lähettänyt Apollon temppelihin, pyhään Delphiin Cleomeneen ja Dionin, jotk' ovat, Tiedämmä, taatut miehet. Kaikki riippuu Oraakelista nyt; sen pyhä neuvo Mua auttaa taikka kaataa. Teinkö oikein?

1 HOVIHERRA. Ihan oikein, kuningas.

LEONTES. Vaikk' itse vanna Asiast' olen enkä muuta kaipaa Kuin minkä tiedän, tulee oraakelin Tyventää muiden mielet, moisten, jotka, Typerän tyhminä kuin tuo, ei jaksa Yletä totuuteen. Suvaitsin siksi Tuon naisen poistaa läheisyydestämme, Ett'ei hän noiden kahden paennehen Petosta panis täytäntöön. Nyt tulkaa; Puhua tahdon kansalle; tää tapaus Kiihottaa meitä kaikkia.

ANTIGONUS (syrjään). Niin, nauruun, Kun selvä totuus tulee päivän valoon.

(Poistuvat.)

Toinen kohtaus.

Seutu sama. Etuhuone kuningattaren vankilassa. (Paulina ja useita palvelijoita tulee.)

PAULINA. Hae tänne vanginvartija ja sano Nimeni hälle. -- (Yksi palvelijoista menee.) Jalo rouva, sulle Ei parhain hovi ole liian hyvä, Miks siis nyt tyrmäss' istut? (Palvelija palajaa, mukanaan vanginvartija.) Ystävä, Te tiedätte, ken olen?

VANGINVARTIJA. Arvonainen, Ylevä rouva.

PAULINA. Päästäkää siis minut Kuningattaren luo.

VANGINVARTIJA. En tohdi, rouva, Päinvastainen on mulla jyrkkä kielto.

PAULINA. Kaunista kieltää ystävien seura Hyveeltä, kunnialta! Onko lupa Tavata hänen naisiaan? Vain yhtä? Emiliaa?

VANGINVARTIJA. Jos suvaitsette, rouva, Lähettää syrjään seuranne, niin saatan Emilian luoksenne.

PAULINA. Se, pyydän, tehkää. -- Menkäätte syrjään!

(Seuralaiset poistavat.)

VANGINVARTIJA. Minun täytyy olla Keskustelussa läsnä.

PAULINA. Hyvä, hyvä! (Vanginvartija poistuu.) Mik' into tahratonta tahrata! Ihana kaunoaisti! (Vanginvartija palajaa Emilian kanssa.) Hyvä rouva, Mitenkä kuningattaren on laita?

EMILIA. Niin hyvin kuin niin ylhäisen voi olla Noin sorrettuna. Surusta ja kauhusta -- Kovempaa ei lie koskaan hento nainen Kokenut -- synnytti hän ennen aikaa.

PAULINA. Pojanko?

EMILIA. Tyttären, ja kauniin lapsen, Terveen ja virkun. Äiti iloitseepi Ja sanoo: "Vanki parka, niinkuin sinä, Viaton minäkin".

PAULINA. Sen minä vannon. Kirotut kuninkahan hullut houreet! Tään saa hän tietää, saapa niin! Se toimi On naiselle kuin luotu; minä teen sen. Jos mairii kieleni, niin rakkoutukoon, Niin ett'ei vihaa verisilmäist' enää Se koskaan torveta! Emilia hyvä, Mua suositelkaa kuningattarelle; Jos lapsens' uskoa hän tohtii mulle. Niin kuninkaan sen nähdä vien ja lupaan Asiat' ajaa oikein kuuluvasti. Kenties tuo heltyy, kun hän lapsen näkee; Viaton, puhdas äänettömyys usein Enemmän voi kuin puhe.

EMILIA. Jalo rouva, Hyveenne, hyvyytenne on niin taattu, Ett' altis, suora hankkehenne varmaan Hyvinkin päättyy. Sopivampaa naista Ei tähän toimeen löydy. Pyydän, käykää Lähihuoneeseen, niin kuningattarelle Ilmoitan heti jalon tarjonne. Hän tänään hautonut on samaa tuumaa, Mut ketään arvomiest' ei tohdi pyytää, Peläten kieltoa.

PAULINA. Sanokaa hälle, Ett'en ma kieltän' aio lainkaan säästää; Jos se niin liukas on, kuin miel' on uljas, Niin jotain aikaan saanen.

EMILIA. Kost' jumala! Kuningattaren luo nyt lähden. Käykää Lähemmä, olkaa hyvä.

VANGINVARTIJA. Kuningatar Jos suvaitsee nyt lapsen luotaan antaa, Niin kuinka käy mun, jos sen täältä päästän, Kun mull' ei siihen valtaa?

PAULINA. Huolet' olkaa! Laps vanki äidin kohduss oli vainen. Ja suuren luonnon lain ja säännön mukaan Siit' on se vapaa nyt, ei osallinen Kuninkaan vihaan eikä syypää myöskään Kuningattaren rikokseen, jos moista On olemassakaan.

VANGINVARTIJA. Sen ihan uskon.

PAULINA. Siis huolet' olkaa: minä astun teidän Ja vaaran väliin, kautta kunniani!

(Kaikki poistuvat.)

Kolmas kohtaus.

Seutu sama. Huone hovilinnassa. (Leontes, Antigonus, hoviherroja ja seuralaisia tulee.)

LEONTES. Ei rauhaa öin, ei päivin! Heikkoutt' on Tää mielentila, pelkkää heikkoutta. Jos syy vaan olis poissa -- osa syystä -- Tuo naikko! Kuningasta hylkiötä Ei yllä käteni; hän turviss' ompi, Ajuni ampumatkan ulkopuolla. Mut iskeä voin naikkoon. Hän jos poissa Ja tulen oma ois, niin pala jäisi Taas toinen puoli rauhaa. -- Kuka siellä?

PALVELIJA. Palvelijanne.

LEONTES. Kuink' on pojan laita?

PALVELIJA. Makasi hyvin yönsä; luultavasti On tauti taittunut.

LEONTES. Mik' ylväs lapsi! Kun tajusi hän äidin häväistyksen, Niin oiti kuihtui, laihtui, tunsi kaihon, Ikäänkuin tarttunut ois häpy häneen, Menetti ilon, unen, ruokahalun, Pelehtyi aivan. -- Yksin tahdon olla; Pois, käykää poikaa katsomaan. -- (Seuralaiset lähtevät.) Hyi, häntä Älä aattelekaan! Siihen suuntaan käypä Jo pelkkä koston ajatuskin kimmoo Takaisin minuun; suuri häll' on valta, Suvut ja liittolaiset; -- hän siis jääköön Parempaan aikaan; naikkoa vain kosto Nyt kohdatkoon. Camillo ja Polyxenes Mua nauravat, ivaavat suruani; Jos yltää heidät voisin, eivät naurais, Ei, eikä tuokaan, jok' on vallassani.

(Paulina tulee, lapsi sylissä.)

1 HOVIHERRA. Täst' ette pääse.

PAULINA. Mitä? Hyvät herrat. Pikemmin tulis teidän mua auttaa. Pelättävämpi tuonko hurja vimma Kuin henki kuningattaren, sen raukan, Mi puhtaamp' on, kuin tuo on luulevainen.

ANTIGONUS. Vait, vait!

1 HOVIHERRA. Hän yöt' ei maannut, eikä salli Kenenkään päästä luokseen.

PAULINA. Tyynny, veikko! Juur' unta tulen tuomaan. Teidän moiset, Jotk' ympärillään luikitte kuin varjot, Te teidän moiset häntä valvotatte. Ma tulen vilpittömin, terveellisin, Vakavin sanoin loihtimaan pois vammaa, Jok' unen hältä vie.

LEONTES. Melua mitä?

PAULINA. Ei melua, vaan tuumailua, mistä Sais ylhäisyydellenne kummin.

LEONTES. Mitä? Pois rietas vaimo tuo! Antigonus, Sua kielsin päästämästä häntä tänne, Aikeensa tiesin.

ANTIGONUS. Omani ja teidän Vihanne uhalla ma häntä koitin Täält' estellä.

LEONTES. Hänt' etkö suistaa voi?

PAULINA. Pahasta, kyllä; vaan täss' asiassa -- Jos ei hän tee kuin te, ja tyrmään heitä Mua siitä, ett'en kunniaani heitä -- Hän ei mua suista.

ANTIGONUS. Nyt sen kuulette! Jos noin hän kiltoo, juoskoon minkä jaksaa, Hän kyll' ei kompastu.

PAULINA. Kuningas hyvä, Ma pyydän, mua kuulkaa! Teille tahdon Ma lääkär' olla, taattu palvelija Ja nöyrä neuvoja, vaikk' en niin julkee Tuskanne lieventäjän' esiintyä, Kuin liehakkonne nuo, -- mun lähetti Hyvä kuningatar.

LEONTES. Hyvä kuningatar!

PAULINA. Niin, hyvä, sanon, hyvä kuningatar, Ja siitä tappelisin, mies jos oisin, Vaikkapa kehnoin.

LEONTES. Aja hänet ulos!

PAULINA. Se, jok' ei pelkää silmiään, se ensin Käsiksi käyköön! Lähden milloin tahdon. Asia ensin! -- Hyvä. kuningatar -- Hyvä on hän -- antoi teille tyttären: Täss' on se, siunaustanne pyytää.

(Laskee lapsen Leonteen eteen.)

LEONTES. Ulos, Sa, noidan narttu! Hiiteen täältä! Pois, Lipakka parittaja!

PAULINA. Erehdytte: Tuost' olen yhtä tiedoton kuin te, Sen nimen antaja, ja yhtä siivo Kuin te olette hullu; joka kyllin Jo siivoutt' on tähän mailman aikaan.

LEONTES. Kavaltajat! Hänt' ette viskaa ulos? Kakara hälle viekää! -- (Antigonukselle.) Sinä narri, Sinä ämmälauri, narttusi kun annat Sun orrelt' ajaa! -- Ota äpärä, Otahan, sanon; ämmälles se anna!

PAULINA. Ijäksi kätes saastukoon, jos kosket Prinsessaan nyi, kun näin on häneen syyttä Ajettu lokaa.

LEONTES. Eukkoaan hän pelkää.

PAULINA. Jos tekin tekisitte sen, niin varmaan Omistaisitte oman lapsenne.

LEONTES. Kavaltajia kaikki!

ANTIGONUS. Totta jumal', En minä.

PAULINA. Enkä minä, eikä kukaan; Yks on, hän itse; kavaltain hän oman Hyvän maineensa ja kuningattarensa Ja poikansa ja tyttärensä alttiiks Näin heittää parjaukselle, joka puree Miekkaakin kipeämmin, eikä tahdo -- Kirottua, ett'ei voi häntä siihen Pakottaakaan! -- pois tyynni temmata Tuon luulon juurta, jok' on yhtä laho, Kuin tammi on tai paasi terve.

LEONTES. Suulas, Lipakka lutka, jok' on miestään piessyt Ja nyt mua hämää! Mun ei ole pentu, Polyxeneen se peruutt' on. Pois, pois se, Ja äitineen se tuleen viskatkaa!

PAULINA. Se teidän on ja teidän näköisenne Niin -- käyttääkseni vanhaa sananpartta -- Ett' oikein hävettääpi. -- Nähkääs, herrat, On koko pieni, vaan se ihan isän On jälkipainos: silmät, huulet, otsa, Nenä ja kulmakarvat, niin, ja posken Ja leuan sievät kuopanteet, ja hymy Ja kätten, sormien ja kyntten muoto. -- Hyvä jumalatar, Luonto, joka lapsen Näin isän näköön teit, jos luonteen myöskin Voit muodostaa, niin keltaist' älä käytä Väriä vain; se muuten, kuten tuokin, Epäilee, ett'ei lapsens' ole hänen Miehensä lapsi.

LEONTES. Sinä, hiiden velho! -- Sinäkin, pöllö, hirtettävä oisit, Kun tuon et kieltä suistaa voi.

ANTIGONUS. Jos kaikki Ne miehet hirtettäisi, jotka moista Ei aikaan saa, niin tuskin teille yhtään Jäis alamaista.

LEONTES. Vaimo pois, ma sanon!

PAULINA. Pahempaa luonnottomin ilkiökään Ei tehdä voisi.

LEONTES. Sinut poltatan.

PAULINA. Siit' en ma huoli; tulen virittäjä Kerettiläinen on, ei tulen uhri. Tyranniks teit' en sanoa ma tahdo, Mut tämä julmuus vaimoanne kohtaan -- Kun muuta teill' ei ole todistusta Kuin pelkkä luulo -- tyranniuteen hiukan Se vivahtaa, häväisee teitä, tekee Maailman silmiss' ilkiöksi.

LEONTES. Kautta Vasallivalanne, pois, pois tuo vaimo! Jos oisin tyranni, niin hän ei eläis; Ja noin ei haastaa tohtisi, jos siksi Mun tuntisi hän. -- Ovest' ulos!

PAULINA. Älkää Mua täältä työntäkö, kyll' itse lähden. Lastanne hoitakaatte, se on teidän. Zeus sille suokoon ylevämpää mieltä. -- Pois kätenne! -- Te, jotka hyväilette Noin hänen hulluuttaan, te ette koskaan Hänt' auttaa voi, ei, ainutkaan ei teistä. Kas niin, hyvästi vaan, nyt minä lähden.

(Poistuu.)

LEONTES. Petturi, tähän yllytit sa vaimos. Mun lapseniko? Pois, pois! -- Sinä, joka Niin sitä hellittelet, ota pentu Ja tulen syötäväks se heitä oiti. Niin, sinä, juuri sinä! Vie se heti! Tunnissa tieto tuo, ett' on se tehty, Ja täysi todistus, tai omasi Ja omaistesi hengen vien. Jos kiellät, Vihaani ärrytellen, sano vaan se, Niin omin käsin äpärän tuon aivot Murskaksi lyön. -- Vie se ja tuleen paiskaa! Sa vaimos tähän yllytit.

ANTIGONUS. En, herra; Nää loordit, jalot ystävät, mun puhtaaks Julistaa voivat.

1 HOVIHERRA. Armollinen herra, Hän syytön vaimonsa on tänne tuloon.

LEONTES. Valehtelette kaikki!

1 HOVIHERRA. Suvaitkaa Parempaa meistä luulla; uskollisest' Olemme teitä palvellehet; siitä Tunnustus suokaa. Polvin rukoilemme -- Entisten palvelusten palkinnoksi Ja tulevaisten -- muuttakaa tuo päätös; Verinen, kauhea se on ja varmaan Vie turmioon. Me polvistumme kaikin.

LEONTES. Ma höyhen olen joka tuulen viedä. Nähdäkö täytyy mun, kuink' äpärä Tuo polvistuu ja isäkseen mua kutsuu? Ei, parempi nyt polttaa se kuin sitten Kirota sitä. Mutta -- jääköön eloon! Ei sittenkään! -- (Antigonukselle.) Käy tänne, sinä siellä; Sa, joka puuhassa niin helläss' olit Tuon kätilösi, Kaisa-rouvan kanssa Äpärän pelastukseksi, -- se on hän, Niin totta kuin on partas harmaa -- mitä Tuon pennun hengest' uskallat sa?

ANTIGONUS. Kaikki, Min tehdä voin ja kunnia niin vaatii. Jos muuta en, niin tämän: vähäisetkin Vereni tähteet turvaks syyttömyyden Ma uhraan; kaikki, minkä vaan ma voin.

LEONTES. Sen kyllä voit. Tuon miekan kautta vanno, Ett' täytät käskyni.

ANTIGONUS. Sen vannon, herra.

LEONTES. Siis kuule ja se tee; näet, vähimmässä Jos vilpistelet, niin et yksin sinä, Vaan herja vaimoskin on kuolon oma; Nyt saa hän anteeksi. -- Me käskemme siis Vasallivalas nimess', että saatat Pois tämän tyttöäpärän ja viet sen Syrjäiseen, jylhään metsäseutuun, kauas Rajoilta näiltä, ja sen sinne jätät, Armotta aivan, omaan hoiteeseensa Ja säiden valtaan. Outo sallimus Sen tänne toi, siis oikein vaadin, että Sen outoon korpeen viet, miss' sallimus Sit' imettäköön tai sen tappakoon.

ANTIGONUS. Sen totta teen; mut kyllä laupiaampi Ois äkkisurma. -- Tule, lapsiraukka, Ylempi valta sääkset pankoon, korpit Sua imettämään! Moista armon työtä On tehneet sudetkin ja karhut, raivons' Unohtaen. -- Te onnellisemp' olkaa, Kuin mitä sietää tekonne! -- Ja siunaus Julmuutta vastaan sua puoltakohon, Hylätty lapsi-raukka!

(Menee lapsen kanssa.)

LEONTES. Min' en vieraan Kakaraa ruoki.

PALVELIJA (tulee). Herrani, vast'ikään On Delphiin matkaajilta sana tullut: Cleomenes ja Dion hyväll' onnell' On kotiin palanneet ja maalle nousseet; Koht' ovat täällä.

1 HOVIHERRA. Tuopa arvaamatont' On joutuisuutta.

LEONTES. Päivää kolmekolmatt' Olivat poissa; moinen kiire näyttää, Ett' tahtoo suur' Apollo joutuun tehdä Totuuden tiedoksi. Siis valmiit olkaa; Neuvosto kokoon! Tuomionsa saakoon Tuo valapatto. Yhtä julkinen Kuin syytöskin, yht' ilmeinen ja vapaa Myös olkoon tutkinto. Sydäntä vaivaa Niin kauan kuin hän eloss' ompi. -- Menkää Ja tehkää, mitä käskin.

(Lähtevät.)

KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Seutu sama. Erään kaupungin katu. (Cleomenes ja Dion tulevat.)

CLEOMENES. Suloist' on ilmanala, lauhaa sää Ja saari viljava, ja templi voittaa Kehutkin kaikki.

DION. Ihaninta oli, Hurmaavaa ihan, taivaiset nuo puvut -- Niin niitä nimittäisin -- sekä pappein Vakava arvoisuus. Ja uhritoimi, Kuink' ylevää se, ylimaallist' oli Ja pyhää!

CLEOMENES. Entä huumaava tuo jyry Ja oraakelin ääni, joka pauhas Kuin herranvoima ja niin valtas aistit, Ett' aivan menehdyin.

DION. Jos matkan tulos Niin suotuinen on kuningattarelle -- Sen taivas suokoon! -- kuin se oli meille Suloinen, hauska, joutuisa, niin toivo On saavutettu.

CLEOMENES. Suur' Apollo kaikki Parhaaksi kääntäköön! Nuo juonet, joilla Koetaan kuningatar syyhyn saada, Mua eivät miellytä.

DION. Noin kiivaat toimet Tekevät selvän kaikesta tai lopun. Kun tietoon tulee ennus, jonk' Apollon Pääpappi tähän lukitsi, niin varmaan Jotakin kummaa ilmaantuu. -- Hoi! Tänne Ravakat ratsut! Kaikki hyvin käyköön!

(Lähtevät.)

Toinen kohtaus.

Seutu sama. Oikeushuone. (Leontes, hoviherroja, virkamiehiä ja oikeudenpalvelijoita tulee.)

LEONTES. Tää toimitus, sen surulla ma myönnän, Mun sydäntäni kalvaa: syytetty on Kuninkaan tytär, puoliso, ja lisäks Niin hellitty ja rakas. Älköön meitä Tyranniks sanottako, kun näin suoraan Vetoomme lakiin, joll' on täysi valta Julistaa syyllisyys tai syyttömyys. -- Esille vanki!

OIKEUDENPALVELIJA. Kuninkaan on tahto, Ett' itse tänne oikeuden eteen Syytetty saapuu. Hiljaisuutta vaadin.

(Hermione tulee vartioituna, Paulinan ja muiden hovinaisien seuraamana.)

LEONTES. Lukekaa syytös!