Part 3

ISÄ. Jollemme häntä löydä, niin saamme maksaa Markus papille hyvät rahat hänen peräänkuuluttamisestaan. Sillä jos pappi saarnastuolista kuuluttaa poikamme etsittäväksi, luovuttaa kyllä upseeri hänet takaisin vaikka hän olisikin jo värvätty.

ÄITI. Puhu sinä pukille mutta älä minulle. Upseerit eivät päästä hevillä sotamiehiä käsistään.

ISÄ. Hyvä jollei hänelle sen pahempaa ole tapahtunut kuin että ovat hänet värvänneet. Pahoin pelkään, Kerttu, että poikaviikari on joutunut pahempaan kiikkiin.

ÄITI. Oi, oi, hän oli sentään ainoa poikamme ja vaikka hän onkin aika tomppeli, on hänestä sentään apua työssä.

ISÄ. Jos hän on kadonnut, niin täytyy meidän, Kerttu, tyytyä kohtaloomme.

ÄITI. Minä en koskaan tyydy kohtalooni. Sinä saat hankkia pojan takaisin taikka toisen hänen sijaansa.

ISÄ. Hanki sitte joku toinen avuksesi, sillä minä olen jo liian vanha ja heikko sellaiseen.

(Äiti itkee).

ISÄ. Älä itke, eukkoseni. Etsikäämme häntä Karjatalon kievarista. Ehkä hän on joutunut sinne.

ÄITI. Loruja, kuinka hän olisi sinne joutunut?

ISÄ. Menkäämme nyt kuitenkin sinne! Mutta kuules sitä melua. Näissä kauppaloissa ei näe muuta kuin paljasta pahaa. Tuossakin kuljetellaan kurjaa syntistä raukkaa. (Raatimiehelle). Anteeksi, hyvä herra, mitä pahaa on tämä kurja syntinen tehnyt?

RAATIHERRA. Hän on hirtettävä.

POIKA. Voi tokkiinsa, eiväthän silmäni vain ole nurin päässäni, tuossahan ovat vanhempani. Oi, rakkaat vanhemmat, nyt tulitte sopivaan aikaan seurataksenne minua hirsipuulle.

ÄITI. Mies hoi, tämä on meidän poikamme, Pekka Niilonpoika!

ISÄ. Niin minustakin näyttää. Pekka Niilonpoika! Mitä tämä on? Mitä pahaa olet tehnyt?

POIKA. Voi, rakas isä! Älä suutu minuun, kadotin ne neljä killinkiä, joilla minun piti ostaa tervaa!

RAATIHERRA. Mikä yksinkertaisuus! Minun tulee häntä sääli. Kuulkaas isäntä, onko tämä teidän poikanne?

ISÄ (itkien). On, on, armollinen herra. Mutta miksi minun poikani hirtetään?

RAATIHERRA. Hän on sanonut olevansa ylhäinen herra ja on hävittänyt tässä seisovien kunnon ihmisten onnen ja menestyksen.

ÄITI. Oi, armollinen herra, se on mahdotonta. Hän on typerin ihminen, mitä maa päällään kantaa. Onko se totta, mistä sinua syytetään?

POIKA. Hiisi vieköön koko sen hovimestarin! Kyllä minä sen vielä pehmitän!

RAATIHERRA. Mitenkä sinä tapasit sen hovimestarin?

POIKA. Kun minä eilen seisoin torilla ja katselin ympärilleni, tuli hän minun luokseni ja sanoi: seuraa minua ja tee niinkuin käsken, niin sinulle koittaa paremmat päivät kuin mitä sinun herrasväelläsi on. Hulluhan minä olisin ollut, jollen olisi sellaista tarjousta vastaan ottanut; minä seurasin häntä, hän puki ylleni sellaisen takintekeleen, sanoi minua palatsikreiviksi, vei minut tämän miehen huoneeseen, joka myöskin sanoi minua palatsikreiviksi, antoi minulle kerralla niin paljon ruokaa ja juomaa, että se olisi riittänyt minulle koko vuoden ajaksi. Minä panen maata enkä ajattele tuon taivaallista. Aamulla sanotaan, että minut hirtetään sentähden, että eilen olin palatsikreivi. Lempo ruvetkoon toiste teidän palatsikreiviksenne!

ÄITI (itkien). Armollinen herra, huomaattehan hänen yksinkertaisuudestaan, ettei hän ole mies tekemään konnankoukkuja, mutta toiset ihmiset ovat käyttäneet hänen typeryyttänsä hyväksensä sekä ovat pitäneet häntä välikappaleena muita petkuttaaksensa. Armahtakaa minua, älkää saattako minua ennenaikaiseen hautaan.

RAATIHERRA. Kunnon kansalaiset, mitä arvelette te, jotka olette kärsineet vahinkoa? Tyydyttekö siihen, että tämä yksinkertainen ihminen saa kärsiä viattomasti.

JALOKIVIKAUPPIAS. Ei se hyödytä meitä laisinkaan. Minä itse säälin häntä.

POIKA. Mielelläni minä maksan kärsityn vahingon. Toinen on menettänyt kaksi kiveä, mielelläni hankin minä hänelle kymmenen sijaan, ja toinen on menettänyt kolmekymmentä rotan vietävää, ne minä kyllä myöskin voin hänelle toimittaa.

RAATIHERRA. Olen havainnut pojan aivan syyttömäksi sekä enemmän sääliä kuin rangaistusta ansainneeksi. Emme minkään lain mukaan voi rangaista häntä viattomana välikappaleena, vaan luovuttakaamme hänet hänen vanhemmillensa sillä varoituksella, etteivät he toiste anna hänen ominpäin matkustaa kaupunkiin, jottei hän antaisi aihetta useampiin tällaisiin murhenäytelmiin.