Part 2

LEERBEUTEL. Niin, käskekää hänen heti tulla tänne!

(Rouva Staabi menee).

LEERBEUTEL. Kuulkaas, herra isäntä! Vieraat saapuvat kohta. Näyttäkää nyt, että osaatte heitä hyvin kestitä.

ISÄNTÄ. Kuninkaallisesti heitä kestitetään.

(Isäntä menee).

Kohtaus 4.

LEERBEUTEL. Pilanäytelmä alkaa hyvin. Tosin on hiukan uhkarohkeata kutsua tänne ylhäisiä vieraita, ehkä he heti paljastavat meidät ja huomaavat pojan maalaisrengiksi, mutta oppimestarini Pernilla sanoo, että kuta useampia henkilöitä me asetamme näyttämölle, sitä uskottavammaksi teemme asiamme ja viemme siten isännän kokonaan harhaan. Minä kyllä vedän raatiherroja nenästä ja Pernilla tekee samoin heidän rouvillensa. Mutta kas tuolta tulee jalokivikauppias. Nämä ihmiset rientävät omaan onnettomuuteensa ikäänkuin pelkäisivät, etteivät ajoissa tulisi petetyiksi.

Kohtaus 5.

Leerbeutel. Jalokivikauppias.

JALOKIVIKAUPPIAS. Serviteur, herrani! Rouva Staabi käski minun tulla tänne; olen jalokivikauppias.

LEERBEUTEL. Näyttäkääpäs, mitä teillä on! Nämä miellyttävät minua enimmin. Kenties kreivi ostaa ne, mutta nyi ei hänellä ole aikaa niitä tarkastaa, sillä me odotamme tänne raatiherroja. Tahdotteko jättää ne tänne huomiseen saakka, niin saatte silloin vastauksen?

JALOKIVIKAUPPIAS. Minä tuon tänne jalokivet huomisaamulla.

LEERBEUTEL. Monsieur! Minä annan teille paremman neuvon. Pysykää vain poissa, koska niin kovin pelkäätte! Täällä kävi äskettäin toinenkin tarjoomassa meille tavaroitaan ja olisi jättänyt näytteeksi niin monta kuin vain olisimme halunneet. Mutta minä annoin hänen mennä koska kerran sama vaimo oli puhunut minulle teistä.

JALOKIVIKAUPPIAS. Oi, herra hovimestari! En minä sitä tarkoittanut!

LEERBEUTEL. Ei, monsieur. En tahdo johdattaa teitä enkä ketään muutakaan kiusaukseen. Ehkä nukkuisitte yönne levottomasti, jos uskoisitte pari jalokiveä pyhän roomalaisen valtakunnan palatsikreiville.

JALOKIVIKAUPPIAS. Oi, älkää suuttuko, kunnianarvoisa herra hovimestari!

LEERBEUTEL. En minä ollenkaan suutu, kehun vain varovaisuuttanne.

JALOKIVIKAUPPIAS. Oi, teidän jalosukuisuutenne!

LEERBEUTEL. Monsieur, minä sanon sen teille, en ole ollenkaan vihoissani, mutta te ette myöskään voi moittia minua siitä, että teen kauppoja kenen kanssa tahansa.

JALOKIVIKAUPPIAS. Oi, jalosukuinen herra hovimestari!

LEERBEUTEL. Tässä saatte jalokivenne. Toivon, etteivät ne minun käsissäni ole pilaantuneet.

JALOKIVIKAUPPIAS. Kautta kunniani, minä en ota niitä takaisin. Pyydän nöyrimmästi, pitäkää ne huomiseen saakka.

LEERBEUTEL. Minä en ota niitä!

JALOKIVIKAUPPIAS. Pyydän ainoastaan, älköön kreivi olko minulle epäsuosiollinen.

(Menee).

LEERBEUTEL. Kuulkaas, monsieur, koska huomaan, ettette tehnyt tätä epäluulosta, niin saatte sitte jättää ne tänne!

JALOKIVIKAUPPIAS. Kiitän teitä, hovimestari.

LEERBEUTEL. Voitte tulla tänne huomisaamuna kello yhdeksän

JALOKIVIKAUPPIAS. Kuten käskette!

Kohtaus 6.

3 raatiherraa. Leerbeutel.

1 RAATIHERRA. Nöyrin palvelijanne! En tiedä, kuulutteko palatsikreivin seurueeseen.

LEERBEUTEL. Minä olen hänen hovimestarinsa, teidän palvelijanne. Palatsikreivi on ottanut itselleen vapauden kutsua teidät illallisille, ettehän siitä pahastu.

2 RAATIHERRA. Me olemme palatsikreivin alamaisia palvelijoita ja me kiitämme meille osoitetusta kunniasta.

LEERBEUTEL. Hänen isänsä, vanha palatsikreivi sanoo nuorena ulkomailla matkustellessaan aina kutsuneensa pitoihin kaupungin esivallan. Samoin toivoo hän rakkaan poikansa tekevän. Raatiherroihin tutustuminen on sekä opiksi että hyödyksi. Ei pidä matkustaa ulkomaille katsomaan vain taloja ja rakennuksia vaan keskustelemaan kunnon ihmisten kanssa.

1 RAATIHERRA. Toivomme jollakin lailla huvittavamme hänen armoansa. Mutta mitä hyötyä on meidän seurustelustamme niin ylhäiselle, oppineelle ja paljon matkustaneelle herralle? Herra hovimestarin kohteliaisuudesta, viisaudesta ja hienosta käytöstavasta päättäen voimme arvata millainen teidän korkea-arvoisa isäntänne on.

LEERBEUTEL. Kiitän teitä nöyrimmästi siitä, että ajattelette minusta niin hyvää. Minun ansioni ovat hyvin pienet ja isäntäni... sen pahempi... Oi, hyvät herrat, minä en voi sitä sanoa.

1 RAATIHERRA. Miksi ette, herra hovimestari? Eihän herrallenne vain ole tapahtunut mitään onnettomuutta.

LEERBEUTEL. Hyvät herrat! Luonto on hyvin oikullinen jakaessaan lahjojansa. Mitä ruumiiseen tulee niin herraltani ei puutu mitään, sillä siinä on kaikki kuten olla pitää, hänellä on hyvä terveys, hän on sitäpaitsi rikas ja hänellä on hyvä toimeentulo. Mutta, hyvät herrat... (Leerbeutel itkee katkerasti). Oi, minun sydämmeni on murtua sitä ajatellessani.

1 RAATIHERRA. Ehkä palatsikreivi on hiukan huikentelevainen, useilla nuorilla herroillahan on se vika.

LEERBEUTEL (itkee taas).

1 RAATIHERRA. Mutta se katoaa ajan pitkään.

LEERBEUTEL. Ei, herrani, oi, jospa hän olisikin hiukan raju ja huikentelevainen, sillä se on hyvä merkki nuorista ihmisistä.

1 RAATIHERRA. Ehkä hän on taipuvainen synkkämielisyyteen.

LEERBEUTEL. Oi, jospa hän olisikin hiukan synkkämielinen, sillä siinä voi olla jotain hyvääkin.

1 RAATIHERRA. Ehkä hän on liian intohimoinen rakastelija ja antaa naisten vietellä itseänsä.

LEERBEUTEL. Oi, jospa hän olisikin rakastelija, siliä rakastelemisesta johtuu paljon hyvää, jos pahaakin.

1 RAATIHERRA. Sitte emme voi tietää mikä häntä vaivaa. Ehkä hän kohtelee alamaisiaan ankarasti?

LEERBEUTEL. Ei hän ole ankara. Jospa hän olisikin hiukan ankara, sillä se saattaa toisinaan olla sellaisille ihmisille hyödyksi.

1 RAATIHERRA. Sitte mahtaa hänen armollaan olla päähänpistoja.

LEERBEUTEL. Ei, hyvät herrat. Ei suuremmassa eikä pienemmässäkään määrässä. Hänellä ei ole mitään päähänpistoja. Kun hänet näette, niin voitte päättää, millainen hän on, luulette hänet pikemmin talonpojaksi kuin palatsikreiviksi. Hän on kuin puupölkky, ei ole hänellä älyä eikä muistoa ja kaikki hänen herra isänsä puuhat ovat menneet myttyyn, (itkee taas). Oi, sinä jalo, vanha palatsikreivi, sydämmeni on murtua ajatellessani niitä suolaisia kyyneleitä, joita olet vuodattanut, niitä huokauksia, jotka ovat rinnastasi lähteneet! Tämä vanha kunnon herra on tehnyt lapsensa tähden kaiken voitavansa, hän on valinnut hänelle maan paraimmat kotiopettajat, paraimmat harjoitusmestarit, hän on antanut hänen vihdoin matkustaa ulkomaille mutta kaikki on ollut turhaa työtä.

1 RAATIHERRA. Kuinka vanha palatsikreivi nyt on?

LEERBEUTEL. Yhdeksäntoista vuotta.

1 RAATIHERRA. Kyllä hänestä sitte, herra hovimestari, vielä voi paljon toivoa, sillä siitä on nähty paljon esimerkkejä.

LEERBEUTEL. Ha, ha, jospa asian laita olisi niin! Mutta anteeksi, hyvät herrat, minä jätän teidät nyt hetkeksi! Lähden saattamaan herraa alas hänen huoneestaan.

1 RAATIHERRA. Nöyrin palvelijanne!

Kohtaus 7.

Raatiherrat kahdenkesken.

1 RAATIHERRA. Kovin herttainen mies tämä hovimestari, eikö niin, herra virkaveli! Ansioittensa puolesta tulisi hänen olla sitä, mitä hänen herransa on.

2 RAATIHERRA. Olen aivan samaa mieltä; sillä olenpa tosiaankin kovin ihastunut häneen.

3 RAATIHERRA. Olen hyvin utelias näkemään, onko nuori palatsikreivi todella niin tyhmänsekainen.

1 RAATIHERRA. Kyllä mahtaa vanhemmilla olla surua huomatessaan, ettei mikään kuri pysty lapseen. Mutta kas tuolta hän varmaan tuleekin!

Kohtaus 8.

Palatsikreivi. Leerbeutel. Raatiherrat.

1 RAATIHERRA. Alamaisimmat palvelijanne! Kiitämme teitä, palatsikreivi, armosta, jonka olette meille osoittanut kutsuessanne halvat palvelijanne tänne.

2 RAATIHERRA. Jos olisimme tienneet palatsikreivin tulosta, niin olisi kunniamme vaatinut jo aikoja sitten käymään alamaisimmalla kunniatervehdyksellä sekä onnittelemaan teidän armoanne tulonne johdosta.

PALATSIKREIVI. Eikös teillä, reilut miehet, ole tupakanpurua, raukasee niin riivatusti.

1 RAATIHERRA (hiljaa). Voi taivas, onko tämä palatsikreivin tervehdys!

LEERBEUTEL. Hyvät herrat. Palatsikreivi oli makuulla ja nukahti, maattuansa näin iltapäivällä on hän niin torruksissa, että tulee tajuihinsa vasta puolen tunnin kuluttua. Pyydän nöyrimmästi, olkaa hyvä ja istukaa, silloin myöskin herrani istuu!

1 RAATIHERRA. Kuinka tämä taitava mies osaakaan peitellä herransa vikoja!

LEERBEUTEL. Hyvät herrat, suvaitkaa, istukaa, sillä hänen armonsa ei istu ennen!

(Palatsikreivi istuutuu ensiksi, sitten muut, Leerbeutel jää seisomaan hänen tuolinsa viereen).

1 RAATIHERRA. Teidän armonne on joutunut hyvin epäterveelliselle paikkakunnalle. Parasta että teidän armonne alussa on hiukan varovainen.

(Palatsikreivi röykäisee).

LEERBEUTEL. Palatsikreivillä on hirveän huono vatsa ja hän pyytää nöyrimmästi anteeksi, että hän teidän läsnäollessanne käyttää hyväkseen mukavuuksiansa; sillä pitkiin aikoihin ei hän ole saanut ilmaa sisäänsä ja sentähden ottaa hän itsellensä oikeuden tehdä sellaista, jota hän ei koskaan tekisi, jollei äärimmäinen hätä häntä siihen pakoiltaisi.

1 RAATIHERRA. Teidän armonne käyttäköön vain hyväkseen vapauttansa, sillä terveys on kallein asia maailmassa. Onko teidän armoanne muuten jo kauvankin vaivannut tuollainen umpitauti?

PALATSIKREIVI. Kysykää hovimestariltani!

1 RAATIHERRA (hovimestarille). Onko hänen armoansa jo kauvankin vaivannut tällainen tauti.

LEERBEUTEL. Jo muutama vuosi.

1 RAATIHERRA. Minulla on vallan erinomaisia vatsatippoja, jos teidän armonne suvaitsee niitä koittaa, vakuutan, ettei mikään ole vatsalle terveellisempää.

PALATSIKREIVI. Eihän kahdestatoista sellaisesta lääkepullosta tule edes korttelin pulloa täyteen. Ei sillä saa janoansa sammumaan.

LEERBEUTEL. Hyvät herrat, palatsikreivi ei ole tottunut tippoihin. Hän käyttää vain dekoktia, sitä hän juo isot määrät. Hän luuli teidän tarkoittavan dekoktia.

1 RAATIHERRA. Teidän palatsikreivillinen armonne, en tarkoittanut dekoktia. Vain kymmenen tippaa kerrallaan.

PALATSIKREIVI. Kysykää hovimestariltani!

1 RAATIHERRA. Tunteeko herra hovimestari näitä tippoja?

LEERBEUTEL. Minä repostelen hiukan lääketieteenkin alalla. Niin, minä tunnen heti hajusta, mitä lajin lääkkeet ovat. Tämä on väkevätä liuvosta, sitä ei voi kerralla nauttia enempää kuin kymmenen tippaa.

1 RAATIHERRA. Mutta kuinka kaupunkimme muuten miellyttää teidän palatsikreivillistä armoanne?

PALATSIKREIVI. Kysykää hovimestariltani!

LEERBEUTEL. Palatsikreivi tietää, että minä jo hiukan kävin katselemassa kaupunkia, siksi on minun velvollisuuteni kertoa siitä, sillä hän itse ei ole vielä nähnyt mitään. Minusta täällä on monta kaunista ja kallista rakennusta.

1 RAATIHERRA. Niin, kaupunki on kyllä kaunis. Se on kasvanut muutamassa vuodessa. Jos palatsikreivi tahtoo käydä katsomassa kaupunkia, niin tarjoudumme alamaisesti oppaaksi kaikkialle.

LEERBEUTEL. Kohteliaisuutenne on niin suuri, ettei hänen armonsa kiireessä löydä vastaukseksi kyllin voimakkaita sanoja. Niin, hänen vaitiolonsakin osoittaa kuinka syvästi hänen sydämmensä on liikutettu.

1 RAATIHERRA. Sitä ei voi ollenkaan sanoa kohteliaisuudeksi, sillä meidän velvollisuutemme on mikäli mahdollista huvittaa palatsikreiviä.

LEERBEUTEL. Hyvät herrat! Palatsikreivi ei puhu montaa sanaa, mutta hän ajattelee sitä enemmän. Sen on hän perinyt isäherraltaan, sillä kun joku tekee hänen isälleen hyvänteon, ei hän kiitä sanoilla, vaan osoittaa kiitollisuuttansa teoilla.

1 RAATIHERRA. Onko teidän armonne isäherra vielä hyvissä voimissa?

PALATSIKREIVI. Kysykää hovimestariltani!

LEERBEUTEL. Hyvät herrat, saan teille ilmoittaa, ettei viime postissa saapunut vanhalta palatsikreiviltä kellekään muulle kirjettä paitsi minulle. Sentähden on hänen armonsa hiukan huonolla tuulella. Kiitän muuten hänen armonsa puolesta kohteliaasta kysymyksestä. Vanha palatsikreivi niinkuin palatsikreivitärkin ovat hyvissä voimissa.

1 RAATIHERRA. Vai niin, elääkö teidän armonne rouva äitikin?

PALATSIKREIVI. Kysykää hovimestariltani!

LEERBEUTEL. Ha, ha, hyvät herrat, huomaattehan, että herrani on huonolla tuulella sen johdosta, ettei hän viime postissa saanut yhtään kirjettä kotoaan. Ah, rauhoittukaa teidän armonne, ensi postissa saatte taas kirjeitä, enkä minä saa ollenkaan.

ISÄNTÄ (tulee). Nyt on kaikki valmiina, herra hovimestari, ja ruoka on pöydällä jos suvaitsette astua huoneeseen!

(Palatsikreivi tahtoo kulkea edellä, mutta Leerbeutel pidättää häntä takinliepeestä ja pakoittaa muut käymään edellä).

LEERBEUTEL. Isäntä, ovatko jo tilaamani soittajat tulleet?

ISÄNTÄ. Ovat. Saatte kuulla kaupungin parainta musiikkia.

LEERBEUTEL. Antaa niiden soittaa muutamia kauniita kappaleita sillä aikaa kuin herrat ovat aterialla!

(Isäntä pyytää soittajia soittamaan. Soitetaan valituita kappaleita. Tanssija tulee esittäen kauniin tanssin).

Kolmas näytös.

Kohtaus 1.

Rouva Staabi. Isäntä.

ROUVA STAABI. Täällä on tavattoman hiljaisia tänään. Eikä ihmisiä näy missään vaikka kello jo on yhdeksän. Enhän voi uskoa että kaikki vielä nukkuvat. Minun täytyy koputtaa isännän huoneen ovelle.

ISÄNTÄ (tulee puettuna yönuttuun ja henkseleihin, hieroen silmiään). Huomenta! Tepäs olette tänään aikaisin liikkeellä.

ROUVA STAABI. Onko nyt aikaista? Kello on yhdeksän.

ISÄNTÄ (haukoitellen). Hyvänen aika, onko kello jo yhdeksän? Sitä en olisi uskonut. Joimme eilen jotenkin vahvasti, niin että pääni on kuin rikkirevitty. Palatsikreivi kestitsi meitä niin, että olimme kaikki hyvässä hutikassa. Ja sen sanon, että hänen hovimestarinsa on herra kiireestä kantapäähän ja niin armollinen, niin armollinen. Voi, rouva Staabi, en voi sitä kuvailla! Tämä kunnon mies täytti itse lasini ja kehoitti minua juomaan palatsikreivin maljan. Uskokaa minua, nuoresta palatsikreivistä tulee vielä hyvä herra! Hän joi toisen maljan toisensa jälkeen ja kilisteli vanhojen raatiherrojen kanssa ja sen sanon teille, rakas rouva Staabi, että hän lopulta kuitenkin joutui alakynteen. Palatsikreivi on vielä nuori mies eikä ole vielä kahdenkaankymmenen vuoden vanha, kuinka hän siis voisi kestää juomingeissa miesten seurassa, jotka ovat olleet raadissa jo monta vuota.

ROUVA STAABI. Millainen herra hän muuten on?

ISÄNTÄ. Kovin hiljainen. Pöydän ääressä en kuullut hänen sanovan luotua sanaa, mutta hovimestari johti sen sijaan yksin puhetta.

ROUVA STAABI. Niinpä niin, hovimestari näyttää hyvin kohteliaalta mieheltä.

ISÄNTÄ. En ole koskaan nähnyt sellaista miestä. Kiitollisuudella olen häntä aina muisteleva. Mutta anteeksi, minun täytyy mennä hiukan peseytymään ja kampaamaan tukkaani, sillä, käyttääkseni hienoa kieltä, nousinpa vasta äsken vuoteeltani.

Kohtaus 2.

Jalokivikauppias. Soittaja. Rouva Staabi.

ROUVA STAABI. Palvelijattarenne, herra jalokivikauppias. Olette ehkä samoilla asioilla kuin minäkin.

JALOKIVIKAUPPIAS. Niin, hovimestari pyysi minua tulemaan tänne tähän aikaan. Madame, kiitän teitä muuten siitä, että suosittelitte minua hovimestarille, sillä luulenpa hänen ostavan ne kaksi jalokiveä, jotka hänelle eilen toin.

SOITTAJA. Minulla myöskin on häneltä saatavaa eilisestä soitosta.

JALOKIVIKAUPPIAS. Olikos siellä hauskaa?

SOITTAJA. Oli. Koko soittokunta soitteli. Koko raati aterioitsi. Onkos teilläkin, miekkosilla, asiaa palatsikreivin palvelusväelle?

JALOKIVIKAUPPIAS. Niin, minulla on saatavaa kahdesta jalokivestä.

ROUVA STAABI. Ja minulla kolmestakymmenestä kyynärästä broderieriä.

SOITTAJA. Minulla ei ole läheskään niin suuria saatavia kuin teillä. Te, miekkoset, ansaitsette yhdessä tunnissa niin paljon kuin meikäläiset ammattimiehet koko vuodessa.

JALOKIVIKAUPPIAS. Niin, monsieur, ei joka päivä lennä suuhun tällaisia paisteja.

ROUVA STAABI. Se on varma se.

SOITTAJA. Mutta eikö vielä kukaan palvelijoista ole jalkeilla? Minulle on aika rahaa ja pitäisi vielä tästä ehtiä erään suutarin häihin. Siellä otetaan vieraat vastaan trumpeetin soitolla. Kas tuolta tulee isäntä, kysykäämme häneltä!

Kohtaus 3.

Jalokivikauppias. Soittaja. Rouva Staabi. Isäntä.

SOITTAJA. Kuulkaas, isäntä, toimittakaa tänne joku palatsikreivin palvelijoista.

ISÄNTÄ. En ole tänään nähnyt vielä yhtä ainoatakaan.

JALOKIVIKAUPPIAS. Kyllähän jo jonkun pitäisi olla hereillä.

ISÄNTÄ. Sitä minäkin. Menenpä lakeijain kamariin heitä ravistelemaan, jolleivät vielä ole heränneet.

(Menee).

ROUVA STAABI. Sehän on kauheata, että palvelijat uskaltavat maata niin kauvan.

SOITTAJA. Vasta myöhään yöllä pääsivät he levolle tosin hyvässä hutikassa, mutta tällainen makaaminen menee jo liian pitkälle.

ISÄNTÄ (palaten). Mitä hemmettiä tämä on? Kamarissa ei ollut ketään. Taitavat olla hovimestarin luona, mutta en ole tänään vielä kuullut hänen oveansa avattavan.

JALOKIVIKAUPPIAS. Juoskaa heti katsomaan! Oh, minä pelkään, että tässä on piru pelissä.

ISÄNTÄ (mennen ja tullen taas). Voi, taivaan talivasara, en hovimestarinkaan huoneessa tavannut ketään!

JALOKIVIKAUPPIAS. Ah, sappeni jo kiehuu minussa!

ROUVA STAABI. Oih, oih, minä vapisen!

ISÄNTÄ. Lähden kurkistamaan palatsikreivin huoneeseen. Ha, ha, ha, oikein sydämmeni keventyi. Minä näin, että hän makaa vielä.

JALOKIVIKAUPPIAS. Hyvä isäntä, minä vakuutan, että minä pelkäsin äsken kuin jänis.

ISÄNTÄ. Kiihtyneessä mielentilassa ollessaan kuvittelee ihminen itselleen mitä tahansa.

ROUVA STAABI. Synti ja häpeä, kun epäilin kunnon ihmisiä.

Kohtaus 4.

Pietari. Edelliset.

PIETARI (tulee). Voi, isäntä, mitä on tapahtunut! Kaikki kolme hevosta on viety meidän tallista.

ISÄNTÄ. Viety? Mitäs sinä sanot? Oletkos hullu?

PIETARI. Isäntä, se on ihan totinen tosi.

ISÄNTÄ. No sun taivaan talivasara! Jollen itse olisi nähnyt palatsikreivin nukkuvan, niin luulisin, että tässä on paha pelissä.

JALOKIVIKAUPPIAS. Herra isäntä, älkää siinä enää jaaritelko, vaan menkää heti herättämään kreiviä ja sanokaa, että hänen palvelijansa ovat poissa niinkuin teidän hevosennekin. Sillä me tahdomme tietää koko asianlaadun, ottakoon kreivi sen vastaan suosiollisesti tai epäsuosiollisesti.

ISÄNTÄ (aukaisee kamarinoven ja huutaa): Teidän armonne, teidän armonne, teidän armonne!

Kohtaus 5.

Palatsikreivi puettuna yönuttuun ja tohveleihin. Edelliset.

PALATSIKREIVI (ojennellen jäseniään). Tahdotteko puhutella minun?

ISÄNTÄ. Pyydän nöyrimmästi anteeksi, että olen tehnyt teidän armonne levottomaksi, mutta...

PALATSIKREIVI. Menkää minun hovimestarini tykö.

JALOKIVIKAUPPIAS. Armollinen herra, me emme tiedä, missä hän on. Hän käski minun tulla tänne tähän aikaan, mutta...

PALATSIKREIVI. Johan minä sanoin, menkää hovimestarini tykö!

JALOKIVIKAUPPIAS. Teidän armonne, hovimestaria ei ole missään.

PALATSIKREIVI. No käskekää tänne sitte kamaripalvelija!

ISÄNTÄ. Kamaripalvelija on poissa.

PALATSIKREIVI. No sitte mahtaa hän olla hovimestarin tykönä, perhana soikoon, menkää kaikki tyyni hovimestarin tykö!

ISÄNTÄ. Hovimestari, kamaripalvelija, lakeijat, hevoset kaikki ovat poissa.

PALATSIKREIVI. Minkäs minä sille mahdan!

JALOKIVIKAUPPIAS. Jos herra itse maksaa minun jalokiveni, niin saavat muut olla vaikka kymmenen peninkulman päässä.

ROUVA STAABI. Ja minun kolmekymmentä kyynärää broderieriäni!

SOITTAJA. Ja minun musiikini!

ISÄNTÄ. Ja minulle ruuasta, juomasta, trahtamenteista ja muusta, mitä olen menettänyt.

PALATSIKREIVI. Mitäs minua liikuttaa teidän pörinänne? Menkää senkin hirtehiset hovimestarin tykö.

ISÄNTÄ. Missäs hovimestari sitten on?

PALATSIKREIVI. Mikä tuhma tolvana, nousinhan juuri äsken ja vielä häntä kysyy missä hovimestari on!

JALOKIVIKAUPPIAS. Herra isäntä! Minä vaadin tämän henkilön vangittavaksi, kunnes olen saanut maksuni.

ISÄNTÄ. Teidän armonne saa jäädä tänne kunnes kaikki olemme saaneet maksumme. Minä huomaan, että kaikki teidän palvelijanne ovat olleet yksissä juonissa ja ovat sitte pötkineet tiehensä; kirjoittakaa nyt isällenne, että hän lähettää muutama tuhat riksiä teidän lunnaiksenne.

PALATSIKREIVI. Isällenikö? Ei hänellä ole ristin ropoa millä maksaisi tämän vuotisen maaveronsa.

ISÄNTÄ. Mitä? Ettekö ole palatsikreivi?

PALATSIKREIVI. Se voit itse olla. Minä olen Pekka Niilonpoika Viikistä.

JALOKIVIKAUPPIAS. Ettekö ole palatsikreivi?

PALATSIKREIVI. Kälmi sanokoon minusta sellaista!

ISÄNTÄ. Mistäs sitte saitte kaiken palvelusväen, minkä eilen toitte tänne?

PALATSIKREIVI. Kysykää hovimestarilta! Lempo soikoon, mistäs minä sen tiedän. Näin hänet eilen ensi kerran tullessani kaupunkiin tervaa ostamaan, silloin se kysyi minulta, että tahtoisinko minä seurata häntä ja jos minä tekisin hänen käskynsä mukaan, niin minulle laulaisi kunnian kukko, sanoi, saisin syötävää ja juotavaa, sanoi. No mitäs minä siihen muuta, kuin että kiitos vaan tarjouksesta. Sitte se riisui minun talonpoikaisvaatteeni ja kiskoi niskaani sellaisen takintekeleen, painoi päähäni hiustötterön ja ripotti siihen vehnäjauhoja, sitte sanoi se minua palatsikreiviksi ja samoin tekivät muutkin. Kummallista, että täällä annetaan sellainen nimi.

ISÄNTÄ. Sen... senkin sakramenskattu lurjus, näin hävyttömästi olet sinä petkuttanut meitä.

PALATSIKREIVI. Oleks hullu, olenkos minä sinua petkuttanut?

ISÄNTÄ. Etkö sinä meitä petkuttanut, koska sanoit olevasi palatsikreivi vaikka oletkin vain moukka!

PALATSIKREIVI. Meidän kylässä on kuustoista talonpoikaa, jotka ovat olleet kukkaskreivejä eikä meidän vouti koskaan ole heitä sen takia rökittänyt, sitä paitsi on tämä tapahtunut vastoin minun tahtoani, te itse olette tehnyt minut kukkaskreiviksi vastoin vanhoja, maalaisia juhlatapoja, sillä siellä ei kestään tehdä kukkaskreiviä muulloisin kuin kevätjuhlissa.

JALOKIVIKAUPPIAS. Toimita takaisin minun kalliit kiveni, senkin penikka!

PALATSIKREIVI. Kadotitko kivesi? Sepäs oli kuittia sinulle, senkin runtti!

ROUVA STAABI (itkien). Ja minun kolmekymmentä kyynärää broderieriäni.

PALATSIKREIVI. Rotan vietäviä? Pidä sinä itse huolta rotan vietävistäsi!

SOITTAJA. Minä tahdon maksun soitostani. Isäntä, minä turvaudun teihin.

ISÄNTÄ. Täytyykö minun kaupanpäällisiksi maksaa vielä soitostakin. Eikö minua jo tarpeeksi ole nyletty.

PALATSIKREIVI. Selkäsaunan sinä olisit tarvinnut etkä rahoja, soitit kuin viheliäinen. Viime keväänä kun minä olin kukkaskreivinä niin saatiin kuulla toisellaista musiikkia, silloin rummutkin pärisi. Täällä ei saanut kuulla edes kunnollista tanskanpolskaakaan. Enpä oikein tiedä, mitä sekulia se oli. Tuntui kuin olisi vedetty kissoja hännästä, ensin kirkui yksi, sitte kirkui toinen ja sitte kaikki yhteen samaan iloon. Isäntä, jos minä olisin teidän sijassanne, niin en maksaisi killinkiäkään.

Kohtaus 6.

Raatiherra. Edellisen kohtauksen henkilöt.

RAATIHERRA. Hyvää huomenta, herra isäntä! Kiitos eilisestä! Kestitys oli oivallinen. Ruuat ja juomat olivat kerrassa erinomaisia.

ISÄNTÄ. Niin, sillä seurauksella, että minun kukkarossani nyt on tuhannen reikää.

RAATIHERRA. Olen tullut alamaisimmasti tervehtimään palatsikreiviä sekä kiittämään teitä eilisestä.

ISÄNTÄ. Minä puolestani aioin alamaisimmasti tulla teitä tervehtimään anoen nöyrimmästi, että palatsikreivi hirtettäisiin ennen auringonlaskua.

RAATIHERRA. Kuinka on asian laita?

ISÄNTÄ. Asianlaita on se, että palatsikreivi saa riippua hirressä. Hovimestari oli emälurjus, palatsikreivi on muuttunut viheliäiseksi talonpojaksi, minut on nyletty puti puhtaaksi, näitä kunnon miehiä on petkutettu; tuossa seisoo hän itse, nyt voitte häntä tutkia.

RAATIHERRA. Kuuleppas! Miksi olet sanonut olevasi palatsikreivi?

PALATSIKREIVI. Kysykää hovimestariltani!

RAATIHERRA. Missä hän sitten on?

ISÄNTÄ. Hän on pötkinyt tiehensä, ottanut kolme hevostani ja matkakapineet sekä jättänyt tämän viheliäisen talonpojan pantiksi.

RAATIHERRA. Voi, taivas mikä juttu! Hirsipuussa sinä vielä roikut; tämä on kuulumatonta!

PALATSIKREIVI. Turkanen, minä kantelen voudille jos vain aiotte minut hirttää. Hän on mies hirttämään teidät kaikki tyyni.

RAATIHERRA. Viekää hänet raatihuoneeseen! Asia on selvä.

(Vievät hänet pois).

Kohtaus 7.

Pojan isä ja äiti, edellisen kohtauksen henkilöt.

ÄITI. Ei se ollut minun tahtoni, että lähetimme tämän yksinkertaisen poikamme kaupunkiin.

ISÄ. Täytyihän hänen nyt kerran päästä kauppalaan oppiakseen jotakin.

ÄITI. Vielä mun mitä, mitä se tuhma luontokappale oppisi. Pahoin pelkään, että hän on värvätty sotilaaksi.