Part 2
Minä uskon, minä uskon. (Kuohahtaen.) Menkää taivaan tähden naimisiin ja asukaa vaikka kymmentä taloa. Minä huomaan että kello on paljon...
JANNE
Mitä ihmettä?
MATTI
Ei mitään ihmettä. Kello on paljon. Aika kuluu. Minulla on kotonakin heinäntekoa... (Ilkeästi.) Onnittelen vain tyttöä, joka saa noin korean pojan...
JANNE suutahtaen.
Katsokaas, kyllä minustakin tulee herran näköinen, kun panen oikeat vaatteet päälleni. Mutta tulin tänne suoraan työstä, kun en saanut olluksi, kun tiesin talonostajan tulevan ja levottomuus kalvoi, että jos vie Lyylin kotitalon.
MATTI
Lyylin?
JANNE
Lyylin, Lyylin. Ai, te luulitte Saimaa... En minä Saimaa. Kyllä te minun puolestani saatte Saiman.
MATTI ilostuen.
Minä ajattelin...
JANNE
Vai niin on asiat. (Purskahtavat nauruun.)
MATTI
Minä toimitan teille rahat, että pääsette taloon kiinni.
JANNE
Ihankos?
MATTI antaa hänelle kätensä.
Ja teidän entinen morsiamenne saa mennä Saiman asemesta Helsinkiin.
JANNE
Hyvät ihmiset sentään!
MATTI
Mutta kuka te nyt oikein olette — tai kaipa me voisimme sinutellakin toisiamme, koska meistä tulee langokset.
JANNE laskettaa iloisesti tulemaan:
Minä olen Janne tuolta naapurista, kuudes yhdeksästä lapsesta. Olen käynyt läpi kansakoulun ja suoritan paraikaa kurssia elämän koulussa. Teen työtä veljeni renkinä ja yhtä toista pientä muuallakin, koska minulla ei ole peukalo keskellä kämmentä. Mutta kukas sinä olet?
MATTI
Lähteenmäen taloa minä pidän, tuolla kymmenen peninkulman takana.
JANNE
No vai. Olenhan minä kuullut. Sinä olet sitten se Lähteenmäen Matti?
MATTI
Sama mies... En ole kahteen vuoteen saanut tätä Saimaa mielestäni ja tulin nyt häntä hakemaan.
JANNE
Hyvän saatkin.
MATTI
Kyllä minä sen tiedän.
JANNE
Ja minä vielä paremman.
MATTI
Mutta nyt saisi talonväki tulla.
JANNE
Minä juoksen katsomaan. (Häviää keittiöön ja sieltä ulos, palaa hetken perästä.) Täällä ne jo tulevat. Ja lämmintä leipää! (Riistää leipäpellin Lyylin käsistä.)
LYYLI keittiössä.
Et saa. Ne ovat talonhuijarille.
JANNE
Otanpas uhalla. Kyllä talonhuijarille silti riittää. Talonhuijari hoi, tule ottamaan osaasi!
LYYLI suuttuneena.
Ole hiljaa!
MATTI
Jaa minäkö? (Menee vastaan. Lyyli, Julle ja äiti tulevat.)
LYYLI
No niin, ei teidän olisi tarvinnut kuulla sitä talonhuijaria. Vaikka sama se; siksi minä teitä olen kutsunut, ja vihainen minä teille olen ollut ja sanonut, ettette saa astua jalallanne huoneeseen.
MATTI
Aijaijaijai!
LYYLI
Niin, siksi että minä en tahdo, että tätä taloa myydään.
JULLE tuo vesilasia
Anteeksi nyt, isäntä, mutta veteen te saatte tyytyä. En ikinä ole ollut niin kömpelö kuin tänään kellarissa.
MATTI loistavana.
Kiitoksia, kiitoksia. (Ottaa lasin, laskee juomatta pöydälle.) Olen täällä tutkinut karttaa. (Menee keittiöön, minne Saima on jäänyt kahvipannua hoitamaan.)
Lyyli ja Janne keskustelevat haarallaan hiljaa. Äiti panee tuoretta leipää lautaselle ja järjestää pöydän.
JULLE ottaen tuoreen viipaleen ja heittäytyen keinutuoliin nauraa täyttä kurkkua.
Ei minulle nyt vielä ikinä sellaista. Mutta tynnöri oli jotenkuten kallellaan.
ÄITI hiljaa.
Voi, voi, kun tuo vieras nyt menee keittiöön ja joka paikkaan. Eihän meillä muuten ole tällaista epäjärjestystä.
JULLE yhä nauraen.
Ei minulle nyt ikimaailmassa ole tapahtunut, että kaikki kalja olisi vuotanut käsistäni.
ÄITI
Siellä mahtaa olla siivo.
JULLE Täydellinen vedenpaisumus.
ÄITI päivitellen.
Tynnöri oli melkein täysi.
Saima ja Matti tulevat käsi kädessä, Matti toisessa kädessään kantaen kahvipannua, jonka laskee pöydälle.
Yleinen hämmästys.
JULLE
Mitä ihmettä!
MATTI
Vanhaa rakkautta. Häntä minä tulinkin hakemaan enkä taloa. Sanomalehti-ilmoitus minut tänne opasti.
SAIMA
Niin, äiti, vanhaa rakkautta.
ÄITI liikutuksissaan.
Rakas lapsi, voi, voi... Enkä minä ole mitään tietänyt... Kuinka ihmeellisesti kaikki järjestyy...
LYYLI astuu esiin käsikädessä Jannen kanssa.
Ja me, äiti, me olemme kanssa kihloissa! Onnitelkaa nyt meitäkin. (Karkaa kättelemään kaikkia.) Ja me otamme talon. Se on kaikki talonhuijarin ansiota. Ja hän saa auttaa meitä rahoilla ja neuvoilla — minä sanon nyt vain sinä, koska olet Saiman sulhanen.
MATTI
Hyvä, hyvä, hyvä.
JULLE
Hitto vie miten ovelasti te täällä järjestitte sillaikaa kun minä tein tyhmyyksiä kellarissa. (Nauraa.)
Kaikki ovat istuutuneet kahvipöytään, paitsi Julle, joka kaataa kahvia.
ÄITI
Mutta mitäs Laura sanoo?
JANNE
Kaikki on järjestyksessä. Hän lähtee Saiman sijasta huomenna Helsinkiin.
MATTI
Siinä saa kaupunki oikein omansa.
LYYLI
Mitä minä sanoin sinulle, Saima, sen tietävän, kun näkee unta susista?
JULLE
Kuka näki unta susista?
LYYLI
Minä. Että sudet söivät Saiman.
JANNE
Ja minä sanoin sen unen tietävän, että sudet vievät teidät molemmat. Ja niin tiesikin.
LYYLI
Niin tiesikin.
JULLE
Helkkarissa, mikä kiire niillä minun sisarillani oli.
MATTI
Tästä alkaakin nyt vähän tavaton talonpito.
JANNE
Tuohon suohon tuolla minä ensinnä isken.
LYYLI
Isä jo aina puhui siitä.
ÄITI
Se on niin hyvä suo.
SAIMA
Täällä voi pitää puolet enemmän karjaa, kun maat saadaan kuntoon.
JULLE
Kas, kas, kas sitä innostusta!
LYYLI karkaa äkkiä Saiman luo, joka on tullut järjestämään pois käsityötään ompelukoneen pöydältä.
Herranen aika, Saima kulta, kun me olemme kihloissa! (Syleilee ja pyörittelee häntä.)
SAIMA ottaa kukan lasista ikkunalta, heittää sen Matille. Matti ottaa vastaan kukan ja kiinnittää sen napinläpeensä.
Kaikki on talonhuijarin ansiota.
MATTI
No, no, no...
JULLE nostaen kahvikuppiaan
Eläköön, eläköön, eläköön!
Kaikki nousevat ja yhtyvät iloiseen eläköön-huutoon.