Part 14

Kun professori oli lähtenyt, saapui pulska rouva paikalle. Hän oli ijäkäs ihminen, lihava ja hienopiirteinen, pukunaan oli silkkiä ja samettia, ja punanen parasolli esti auringon säteet pääsemästä paahtamaan hänen hienoja kasvojaan. Hän asteli hitaasti ja arvokkaasti. Miestä katseli hän ensin säälien ja kääntyi sitten vaimon puoleen.

-- Mikäs uusi romaani se on? sanoi hän, ottaen kirjan naiselta.

Hän selaili sitä hetkisen.

-- Ush! Uusi Testamentti! Ja minä luulin, että se on Zolan uusin teos, Pariisi, sanoi hän.

Ja hän silmäili naista säälivin, surkuttelevin katsein.

-- Onko se mielipuoli, tuo polonen? kysyi hän hetken päästä toisilta.

-- On, on, on, kuului väkijoukosta. Uteliaita nimittäin virtasi uusia ja yhä uusia katsomaan.

Mies oli jo sillä välin saanut veneen valmiiksi ja tehnyt airot ja melan. Hän pani ne veneeseen ja hilasi sen vaimonsa kanssa rantaan.

-- Mene sinä perään, minä soudan, sanoi vaimo.

-- Niinhän sitä on tähän asti tultu: nainen on soutanut ja mies pitänyt perää. Mutta nyt ruvetaan tekemään päinvastoin. Mene sinä perää pitämään, sillä sinulla on tarkempi silmä, minä soudan, puhui mies.

Nainen otti kirjansa ja meni perään. Mies työnsi veneen vesille, hyppäsi siihen ja istui soutamaan, ja niin alkoi matka.

Mutta ihmiset, jotka jäivät rannalle, nauraa hohottivat kohti kurkkuaan.

-- Kun palaavat, niin pääsevät sairaalaan, sanoivat ne keskenään.

-- Kauan kesti matka. Nainen istui perässä ja valvoi matkan suuntaa, mies souti tarmokkaasti ja matka joutui ja tie lyheni rauhallisesti, kunnes he muutamana tyynenä iltana laskivat Onnen saaren rantaan.

Rannalla oli saaren hengetär heitä vastaan ottamassa. Hän otti kirjan naisen kädestä ja katseli sitä.

Kaukaa jo huomasin, että teillä on oikea matkaopas, sillä tähän saareen ei kukaan pääse muuten kuin tämän oppaan avulla, puhui hän vienosti.

Mutta siinä samassa tulla pursusi mereltä upea laiva, sähkön voimalla kulki se kiivaasti.

-- Katso! sanoi mies vaimolleen. Tuoltapa tulee tänne uljas alus.

-- Ei se tänne tule... Ei se pääse eikä osaa, sanoi hengetär.

-- Miksi ei?

-- Tänne ei kukaan pääse muulla, kuin omatekoisella venheellä, eikä osaa, jos ei tämä kirja ole opastamassa, sillä muuta opasta ei ole ihmisille annettu.

Turhaan odottivat ihmiset rannalla miestä ja naista palaaviksi. Ne eivät tulleet. Ja kun ne eivät tulleet, niin levisi huhu, että ne olivat päässeet Onnen saareen omalla tekemällään veneellä. Ja siitäkös ryske alkoi metsässä. Jokainen tahtoi tehoa itse veneen ja samanlaisen kuin mies oli tehnyt. Kilpaili siellä ylhäinen alhaisen kanssa ja rikas köyhän. Itsekukin koki opetella kirvestä käyttämään, sekin, joka ei ollut tuota asetta koskaan ennen nähnyt. Ja moni saikin veneen valmiiksi ja lähti merelle, mutta täytyi palata monen harharetken perästä takaisin maihin, kun ei ollut osannut Onnen saareen.

He olivat unhottaneet kirjan, jota nainen oli lukenut ja tutkinut.

Mutta sillä aikaa kuljettaa saaren hengetär miestä ja hänen vaimoaan Onnen saarella ja näyttelee heille sen rauhallisia asunnoita ja onnellisia asukkaita.

End of Project Gutenberg's Taloista ja taipaleelta, by Karl Henrik Hornborg