Chapter 11
Konrad, Montserrat'n herra, oli ulkonäöltään paljon miellyttävämpi kun tuo synkkä ja umpimielinen soturipappi, jonka seurassa hän tuli. Hän oli kaunis mies, keski-ikäinen tai vähän vanhempi kenties, sodissa urhea, neuvostossa älykäs, lystillinen ja kohtelias huveissa; vaan toiselta puolen häntä syytettiin löyhämielisyydestä, yksipuolisesta ja itsekkäästä kunnianhimosta, halusta oman ruhtinaskuntansa laajentamiseen latinalaisen kuningaskunnan etuja Palestinassa katsomatta, ja salaisista keskustelemisista Saladinin kanssa oman etunsa hyväksi ja kristittyjen liittolaistensa vahingoksi.
Kun nämät ylimykset olivat lausuneet tavalliset tervehykset, ja Richard kuningas kohteliaasti niihin vastannut, alkoi Montserrat'n markiisi selitellä syitä heidän tulemiseensa. "Heitä oli lähettänyt", hän sanoi, "ne huolestuneet kuninkaat ja ruhtinaat, jotka kuuluivat ristiretken neuvoskuntaan, tiedustelemaan heidän jalon liittolaisensa, urhean Englannin kuninkaan, terveyden laitaa".
"Me tunnemme kuinka suuren arvon neuvoston ruhtinaat panevat terveydentilaamme", vastasi englantilainen hallitsia; "ja me ymmärrämme täydelleen kuinka vaikea heille on mahtanut olla neljäntoista päivän kuluessa tukehuttaa uteliaisuuttaan sen suhteen, epäilemättä pelvosta, että he enentäisivät pahanvointiamme mitään levottomuutta näyttämättä taudin päätöksestä".
Kun markiisin kaunopuheliaisuus täten oli katkaistu, ja hän itse oli käynyt vähän hämilleen tuosta vastauksesta, uudisti hänen karkeampiluontoinen kumppalinsa puheen, ja ilmotti kuninkaalle niin kuivasti ja lyhyesti, kuin puhuteltavan korkea arvo suinkin salli, että he tulivat neuvostosta kristikunnan nimessä pyytämään, "että hän ei sallisi uskottoman lääkärin, jota sanottiin Saladinilta lähetetyksi, yritellä mitään parantamispuuhia, ennenkuin neuvoskunta oli ryhtynyt tarpeellisiin toimiin sen epäluulon poistamiseksi eli vahvistamiseksi, jota nyt pidettiin tuota tuon henkilön lähetystä vastaan".
"Pyhän ja urhoollisen temppelikunnan herra Suurimestari ja te, jalo Montserrat'n markiisi", Richard vastasi, "jos suvaitsette lähimmäisessä huoneessa viipyä, niin tulette kohta näkemään missä arvossa pidämme niitä helliä nuhteita, joita saamme kuninkaallisilta ja ruhtinaallisilta liittoveljiltämme tässä pyhässä sodassa".
Markiisi ja suurimestari poistuivat tämän johdosta; vaan he eivät ennättäneet etuteltassa oleskella monta minuutia, ennenkuin itämainen lääkäri sinne saapui Gilslannin paronin ja Kenneth Skotlantilaisen seurassa. Paroni kuitenkin tuli toista kahta vähän myöhemmin sisään, jääden kenties joitakuita käskyjä ulkopuolella oleville vartioille antamaan.
Kun arapilainen lääkäri astui telttaan, hän itämaiseen tapaan tervehti markiisia ja suurimestaria, joitten arvollisuus oli huomattava heidän sekä ulkonäöstään että ryhdistään. Suurimestari vastasi tervehykseen ylenkatseellisen tylysti, markiisi sillä alentuvaisella kohteliaisuudella, jota hän tavallisesti käytti kaikkia kohtaan, kuuluivat he mihin arvoluokkaan tahi kansakuntaan tahansa. Hetken äänettömyys syntyi; sillä skotlantilainen ritari, joka odotti de Vaux'n tuloa, ei rohjennut omin luvin astua kuninkaalliseen telttaan, ja tällä ajalla suurimestari karkeasti kysyi mahomettiläiseltä: "pakana, rohkenetko taitoasi käyttää parantaaksesi voideltua kuningasta kristityssä armeijassa?"
"Allahn aurinko", viisas vastasi, "paistaa niin hyvin nazarenin kuin mahomettiläisen päälle eikä hänen palveliansa uskalla tehdä mitään erotusta heidän välillä, kun häntä kutsutaan lääketaitonsa harjottamiseen".
"Uskoton Hakim", sanoi suurimestari, "eli miten sinua mainitaan, pimeyden kastamaton orja, tiedätkö, että tulet villien hevosten välillä revittäväksi, jos Richard kuningas sinun hoitosi alaisena kuolee?"
"Se olisi kova tuomio", vastasi lääkäri, "siihen katsoen, että minä vain voin maallisia välikappaleita käyttää, ja että päätös on kirjotettu valon kirjaan".
"Ei, kunnioitettu ja urhokas suurimestari", sanoi Montserrat'n markiisi, "muistakaa, että tämä viisas tohtori ei tunne kristittyjä lakejamme, jotka ovat Jumalan pelvossa ja hänen valittuinsa vakuudeksi säädetyt. -- Tiedä sentähden arvoisa tohtori, jonka taitoa me emme epäile, että sinun olisi paras astua pyhän liittokuntamme loistavan neuvoston eteen, siinä selittämään ja kertomaan niille viisaille ja oppineille tohtoreille, joita he nimittävät, sitä tapaa ja niitä lääkkeitä, joita tuon ylhäisen sairaan suhteen aiotte käyttää, niin te karttaisitte kaikkea vaaraa, johon muuten luultavasti joudutte, jos omalla uhallanne ajattelematta ryhdytte näin tärkeään toimeen".
"Hyvät herrat", sanoi El Hakim, "minä ymmärrän teitä täydellisesti. Mutta tieteellä on sankarinsa samoin kuin teidän sotataidollakin, niin, onpa välin marttyransa yhtä hyvin kun uskonnolla. Minä olen saanut herrani sulttani Saladinin käskyn parantaa tämä nazarenilainen kuningas ja profeetan siunauksella olen hänen käskyänsä totteleva. Ellen onnistu, niin teillä on miekat, jotka janoavat oikea-uskoisten verta, ja minä jätän ruumiini niille alttiiksi. Vaan en tahdo ympärileikkaamattoman kanssa kiistellä niiden lääkkeiden voimasta, joista profeetan armon kautta olen tiedon saanut, ja minä pyydän ettette mitenkään viivyttele minua tehtävässäni".
"Kuka viivykkeistä puhuu?" sanoi paroni de Vaux, joka äkkiä astui telttaan; "meillä on niitä ollut jo liikoihin asti. Terve teille, mylord de Montserrat, ja teillekin, uljas suurimestari. Vaan minun täytyy heti saattaa tämä oppinut lääkäri herrani vuoteelle".
"Mylord", sanoi markiisi normannin franskalla eli _ouien_ kielellä, niinkuin sitä siihen aikaan kutsuttiin, "tiedättekö että ristiretken kuninkaallinen ja ruhtinaallinen neuvoskunta on meidät lähettänyt varottamaan siitä uhkarohkeudesta, että uskottoman itämaisen lääkärin sallitaan puoskaroija niin mahtavan henkilön, kuin herranne, Richard kuninkaan, terveyden kanssa".
"Jalo herra markiisi", vastasi englantilainen jyrkästi, "pitkiä puheita en osaa pitää, enkä niitä ole halukas kuulemaankaan -- sitä paitsi olen paljon kerkeämpi uskomaan mitä silmäni ovat nähneet, kuin mitä korvani kuulleet. Minä olen vakuutettu siitä että tämä pakana voipi parantaa kuningas Richardin taudin, ja minä uskon ja toivon että hän tahtoo tehdä parastaan. Aika on kallis. Jos Mahomet -- jonka Jumala kirotkoon! -- seisoisi teltan ulkopuolella niin hyvillä aikomuksilla kun tällä Adonebek El Hakimilla on, niin olisi mielestäni synti viivyttää häntä minuutiakaan. -- Sentähden jääkää hyvästi, hyvät herrat".
"Niin, mutta kuningas on itse käskenyt meidän olla läsnä, kun tuo lääkäri kykyään koettaa", vastusteli Konrad de Montserrat.
Paroni kuiskasi kamaripojalle, arvaten tiedustellakseen josko markiisi puhui totta, ja vastasi sitten: "hyvät herrat, jos pysytte hiljaisina, niin käykää kernaasti kanssamme sisään; mutta jos sanoilla eli liikunnoilla keskeytätte tätä taitavaa lääkäriä hänen toimessaan, niin ilmotan teille, että korkeasta armostanne huolimatta, väkisin laitan teidät Richardin teltasta ulos; sillä tietäkää, minä olen tuon miehen lääkkeiden voimasta niin vakuutettu, että jos Richard itse kieltäytyy niitä nauttimasta, niin luulenpa, Lanercostin rouvamme kautta, että rohkenisin häntä siihen vasten hänen tahtoansa pakottaa. -- Astukaa päälle, El Hakim".
Viimeiset sanat lausuttiin frankin kielellä ja lääkäri totteli niitä heti. Suurimestari katseli äkeästi tuota jäykkää sotilasta; mutta markiisin kanssa silmäyksiä vaihdeltuaan, silittyivät rypyt hänen otsassaan ja molemmat seurasivat de Vaux'ta ja arapialaista sisimmäiseen telttaan, jossa Richard makasi ja odotteli heitä sillä malttamattomuudella, jolla sairas kuuntelee lääkärinsä askeleita. Sir Kenneth, jonka läsnäolo ei näyttänyt olevan vaadittu eikä kielletty, arveli niiden asianhaarain johdosta, joihin hän oli joutunut, olevansa oikeutettu seuraamaan näitä ylhäisiä henkilöitä; mutta tuntien heikomman valtansa ja arvonsa hän pysyi syrjässä koko seuraavan tapauksen aikana.
Kun he astuivat hänen huoneeseensa, huudahti Rikhard heti paikalla: "Ohoo! tässäpä tulee kaunis joukko katsomaan Richardin hyppäystä alas pimeyteen. -- Jalot liittolaiseni, minä tervehdän teitä koko kootun liittokuntamme edustajina; Richard on taasen oleva keskuudessanne, kuten ennenkin, eli saatte kantaa hänen jäännöksensä hautaan. -- De Vaux, josko hän elää taikka kuolee, voit olla ruhtinaasi kiitollisuudesta varma. -- Täällä on joku vielä -- mutta tämä kuume on silmäni heikontanut mitä, tuo rohkea skotlantilainen, joka tahtoo kiivetä taivaaseen ilman tikapuitta? -- Hänkin on tervetullut. -- Kas niin, herra Hakim, toimeen, toimeen".
Tohtori, joka jo oli kuninkaan taudin oireita tiedustelut, tutki nyt kauan aikaa ja suurella tarkkuudella sairaan valtasuonta, jolloin ymparilläseisojat olivat ääneti, hartaassa odotuksessa. Viisas täytti sitten pikarin lähdevedellä ja pisti siihen sen pienen punaisen kukkaron, jonka hän, samoin kuin ennen, otti povestaan. Kun hän näytti arvelevan, että vesi oli tarpeeksi valmistettu, hän aikoi sitä tarjota kuninkaalle; vain tämä keskeytti häntä, sanoen: "odota silmänräpäys! -- Sinä olet minun valtasuontani koetellut -- annas kun minä nyt sormeni painan sinun suontasi vastaan. -- Hyvänä ritarina minäki hieman tiedettäsi tajuan".
Arapialainen tarjosi oitis kätensä, ja hänen pitkät, hoikat, mustat sormensa peittyivät ja katosivat hetkeksi Richardin suureen käteen.
"Hänen verensä virtaa tyveneesti kuin lapsen", sanoi kuningas; "niin ei sen suoni syki, joka ruhtinaita myrkyttää. De Vaux, josko elämme tai kuolemme, niin toimita tämä Hakim, kunnioitettuna ja täydessä turvassa, täältä pois. Ystäväni, vie meiltä terveisiä jalolle Saladinille. Jos kuolen, en epäile hänen rehellisyyttään -- jos jään elämään, niin tulen häntä kiittämään, niinkuin sotilasta sopii".
Hän nousi tämän jälkeen vuoteelleen istumaan, otti käteensä pikarin ja kääntyi markiisin ja suurimestarin puoleen: "muistakaa mitä sanon, ja kuninkaalliset veljeni vastatkoot maljaani Cyperin viinissä: katoomaton kunnia ensimäiselle ristiretkeiliälle, joka keihäällä eli miekalla Jerusalemin portille kolkuttaa; ja häpeä ja ikuinen kunniattomuus jokaiselle, joka siitä aurasta kääntyy, johon hän kerran on tarttunut".
Hän tyhjensi pikarin pohjaan asti, jätti sen takaisin arapialaiselle ja vaipui, ikäänkuin uuvuksissa, alas vuoteensa patjoille, jotka olivat hänelle varustetut. Äänettömällä, vaan käskevällä viittauksella lääkäri nyt kehotti kaikkia lähtemään teltasta pois; hän itse ainoastaan jäi sisään sekä de Vaux, joka ei millään ehdolla suostunut menemään. Huone siis muista tuli tyhjäksi.
Kymmenes luku.
Salaisen kirjan teille avaan nyt, Ja harmiksenne asioista luen Vaarallista, kauhistuttavista.
_Shakspeare._
Montserrat'n markiisi ja temppeliritarein suurimestari seisahtuivat ulkopuolelle kuninkaallista telttaa, missä tämä omituinen toimitus oli tapahtunut, ja näkivät vahvan joukon keihäsniekkoja ja joutsimiehiä marssitetun ulos muodostamaan saartokehää teltan ympärille ja pitämään loitolla kaikkea, joka voisi nukkuvaa hallitsiaa häiritä. Sotamiehillä oli se alakuloinen, hiljainen ja synkkä katsanto, jolla he hautaussaatossa laahaavat aseitansa, ja he astuivat niin varovasti että ei voinut kuulla kilven helähtämistä eikä miekkain kalinaa, vaikka niin monta miestä täydessä varusteessa liikkui ympäri telttaa. He laskivat aseensa alas syvällä kunnioituksella, ylimysten kulkiessa heidän riviensä läpitse, mutta pysyivät yhtä äänettöminä.
"Mikä muutos eikö ole noissa saarimaan koirissa tapahtunut", sanoi suurimestari Konradille, kun he Richardin vartiain ohitse olivat kulkeneet. "Mikä hälinä ja melu eikö aina ollut tuon teltan edustalla! Nuo lihavat soturit eivät tienneet muuta tehdä, kuin rautakankia heitellä, lyödä pallia, painia, renkuttaa loilujansa, helistellä lasejaan ja tyhjennellä pullojansa, ikäänkuin he olisivat viettäneet pitoja maalla ja heidän keskenänsä olisi ollut juhlariuku eikä kuninkaallinen lippu".
"Englannin talonkoirat ovat uskollista rotua", sanoi Konrad, "ja heidän isäntänsä, kuningas, on saavuttanut heidän suosionsa kun hän aina, milloin häntä vain on haluttanut, on ollut valmis painimaan, rähisemään ja mässäämään heidän kanssa kilvan".
"Hän on oikkuja ihan täynnä", sanoi suurimestari. "Huomasitteko millä sanoilla hän joi maljamme, sen sijaan että olisi rukouksen lukenut tuota armopikaria tyhjentäessään?"
"Se olisi kyllä armopikari ollut, ja vieläpä hyvästi valmistettu", sanoi markiisi, "jos Saladin olisi minkään toisen turkkilaisen kaltainen, joka turbania on pitänyt tai muezzinin käskystä Mekkaanpäin kääntynyt. Mutta hän on olevinaan vilpitön, kunniallinen ja jalomielinen -- ikäänkuin kastamattoman koiran niinkuin hänen sopisi harjottaa kristityn ritarin avuja! Puhutaan, että hän on kääntynyt Richardin puoleen ja pyytänyt päästä ritarikunnan jäseneksi".
"Sankt Bernhard!" huudahti suurimestari, "sitte meidän olisi aika, sir Konrad, riisua vyömme ja kannuksemme, hävittää vaakunamerkkimme ja nakata kypärimme kauas päältämme, jos kristikunnan korkein arvonsäätös annettaisiin ristimättömälle turkkilaisella, joka ei ole markan arvoinen".
"Te määräätte sulttanille halvan hinnan", markiisi vastasi; "vaan vaikka hän on jotenki kaunis mies, olen orjamarkkinoilla nähnyt parempia pakanoita myötävän neljään markkaan".
He olivat nyt lähellä hevosiansa, jotka seisoivat vähän matkan päässä kuninkaallisesta teltasta pöyhistellen keskellä niitä koreoita tallimestareita ja hovipoikia, jotka niitä hoitivat, kun Konrad, hetken vaitiolon perästä, ehdotteli että he nauttisivat iltatuulen viileyttä ja lähettäisivät hevoset ja saattojoukon pois, sekä jalkaisin astuisivat kortteereihinsa kristityn leirin laajain linjain halki. Suurimestari suostui, ja he niin muodoin lähtivät yksissä kävelemään, karttaen, ikäänkuin keskinäisestä päätöksestä, tiheämpään asuttua osaa telttakaupungista, ja kulkien sitä leveää kävelypuistoa, joka oli telttain ja ulkovarustuksien välillä, jossa he saattoivat puhella häiritsemättä ja muitten, paitsi sivukuljettavain vahtein, näkemättä.
He puhelivat vähän aikaa sota-asioista ja puollustuslaitteista; mutta tämä puhe, joka ei näkynyt kumpaistakaan huvittavan, sammui vähitellen ja pitkällinen äänettömyys syntyi, jonka Montserrat'n markiisi katkaisi, äkkiä pysähtymällä niinkuin se joka on pikaisen päätöksen tehnyt; ja muutamia hetkiä katseltuaan suurimestarin synkkiin taipumattomiin kasvoihin, hän viimein puhutteli häntä näin: "Jos olisi soveliasta teidän urhoollisuudellenne ja hurskaudellenne, korkea-arvoisa sir Giles Amaury, niin pyytäisin teitä yhden ainoan kerran päältänne riisumaan sen synkän naamarin, jota te aina pidätte, ja paljain kasvoin juttelemaan ystävän kanssa".
Temppeliherra hymyili.
"Heleävärisiä maskeja", hän sanoi, "löytyy yhtä hyvin kuin tummia naamareita, ja ne peittävät luonnollisia kasvoja yhtä täydellisesti kuin toiset".
"Olkoon niin", sanoi markiisi, kohottaen kätensä leualleen ja laskien sen alas liikunnolla aivan kuin hän olisi riisunut naamarin kasvoiltaan; "tuossa on valhepukuni. Ja nyt, mitä arvelette tämän ristiretken menestymisestä, sikäli kuin se koskee teidän veljeskuntanne etuja?"
"Tuo on peitteen vetäminen minun ajatuksiltani pikemmin kun omainne ilmaiseminen", sanoi suurimestari; "kuitenki tahdon vastata vertauksella, jonka muuan pyhimys erämaassa minulle kertoi. Muuan talonpoika rukoili kerran taivaalta sadetta ja nurkui, kun sitä ei tullut tarvittaissa. Hänen kärsimättömyyttään rangaistaksensa", erakko kertoi, "sallei Allah Euphrat-virran tulvata hänen maallensa ja hän hukkui kaikkine tiluksineen, juuri omain toiveidensa täyttyessä".
"Hyvin sattuvasti sanottu", lausui markiisi Konrad; "minä soisin että meri olisi niellyt yhdeksänkymmenen osaa näiden länsimaisten ruhtinasten laivastoista! Se mitä olisi jäljille jäänyt, olisi enemmän hyödyttänyt Palestinan kristityitä aatelisia ja Jerusalemin latinalaisen kuningaskunnan surkeoita tähteitä. Oman onnemme nojaan jätettyinä olisimme ehkä myrskyyn menehtyneet, taikka, kohtuullisesti autettuina väellä ja rahoilla, saaneet Saladinin kunnioittamaan urhoollisuuttamme ja suomaan meille rauhaa ja suojelusta huokeoilla ehdoilla. Mutta juuri sen suuren vaaran tähden, jolla tämä ristiretki on sulttania uhannut, voimme olla vakuutetut siitä, että jos se menee ohitse, saraceni ei ole salliva kenenkään meistä omistaa tiluksia eli ruhtinaskuntia Palestinassa, ja vielä vähemmin hän on salliva, että nämät sotaiset veljeskunnat, jotka hänelle ovat tuottaneet niin suurin määrin vahinkoa, jäävät henkiin".
"Niin", sanoi temppeliherra, "mutta nuo rohkeat ristiretkeiliät voivat onnistua ja jälleen Zionin muureille asettaa ristin".
"Ja mitä se hyödyttää temppeliherrain veljeskuntaa eli Montserrat'n Konradia?" sanoi markiisi.
"Teitä se voipi hyödyttää", vastasi suurimestari. "Montserrat'n Konradista voipi tulla Konrad Jerusalemin kuningas".
"Se kuuluu joltakin", sanoi markiisi, "mutta heleyttä siinä äänessä ei ole. -- Gottfried de Bouillon valitsi syystä orjantappurakruunun vertauskuvakseen. Suurimestari, minä tahdon teille tunnustaa että olen vähän rakastunut itämaiseen hallitusmuotoon: Puhtaaseen ja yksinkertaiseen monarkiaan ei pitäisi kuulua muuta kuin kuningas ja alamaiset. Senlainen on alkuperäinen ja mutkaton valtiorakennus -- paimen ja hänen karjansa. Koko välissä oleva läänitysvallan jono on keksitty ja mielivaltainen, ja minä kernaammin vakain käsin ja omin päin heiluttelen köyhän markiisikuntani sauvaa, kuin kuninkaan valtikkaa, jos minua silloin estelee ja hillitsee jokaisen ylpeän läänitysparonin tahto, jolla on tiluksia Jerusalemin kuninkaan kädestä. Kuninkaan tulisi vapaasti saada liikkua, suurimestari, eikä olla rajotettu tältä puolen ojalla, tuolta puolen aidalla -- täällä läänitysoikeus, tuolla sitä suojelemassa teräkseen puettu paroni miekka kädessä. Suoraan sanoen, minä tiedän että Guy de Lusignanin oikeutta valta-istuimeen pidetään parempana kuin minun, jos Richard paranee ja hänellä on maalissa mitään sanomista".
"Hyvä", sanoi suurimestari, "sinä olet todella vakuuttanut minua vilpittömyydestäsi. Moni ehkä ajattelee samoin, mutta harva, paitsi Montserrat'n Konradi, olisi uskaltanut suoraan tunnustaa, että hän ei halaja Jerusalemin kuningaskunnan jälleen perustamista, vaan kernaammin tahtoo päästä jonku sen tähteen isännäksi; aivan kuin ne villit saarelaiset, jotka eivät huoli lähteä komeaa laivaa aalloista pelastamaan, kun toivovat raadosta enemmän rikastuvansa".
"Sinä kait et tahdo minua pettää?" sanoi Konrad, terävästi ja epäilevästi silmäillen häntä. "Ole vakuutettu siitä että kieleni ei koskaan pane päätäni vaaraan, etteikä käteni jätä molempia puollustamatta. Nosta kanne minua vastaan, jos tahdot -- minä olen valmis turnauskentällä puollustamaan itseäni parhainta temppeliherraa vastaan, joka koskaan on keihästä laskenut".
"Sinä hörähtelet kuitenki vähän liika kiivaasti, niin urhea ratsu ollaksesi", sanoi suurimestari. "Mutta minä vannon sen pyhän temppelin kautta, jota veljeskuntamme valalla on sitoutunut puollustamaan, uskollisena kumppalina keskustellakseni kanssasi".
"Minkä temppelin kautta?" sanoi Montserrat'n markiisi, jonka taipumus pistopuheisiin usein sai hänen unohtamaan kohteliaisuutensa ja varovaisuutensa; "vannotte sen temppelin kautta, jonka kuningas Salomo Zionin kukkuloille rakensi, eli sen vertauskuvannollisen rakennuksen kautta, jota teidän sanotaan neuvotteluissanne koulujenne holveissa mainitsevan asiana, joka väkevälle ja kunnioitettavalle veljeskunnallenne tuottaa lisää mahtavuutta?"
Temppeliherra loi häneen kuolettavan silmäyksen, mutta vastasi tyynesti: "minkä temppelin kautta vannonenki, ole vakuutettu siitä, herra markiisi, että valani on pyhä. -- Minä soisin tietäväni, kuinka sitoa *sinua* yhtä lujalla lupauksella".
"Minä vannon sinulle uskollisuutta", sanoi markiisi nauraen, "sen pienen kreivikuununi kautta, jonka ennen tämän sodan loppua toivon parempaan muuttavani. Se tuntuu kylmältä otsallani, sama pieni koriste; herttuallinen päähine olisi parempi suoja semmoista yöviimaa vastaan kuin nyt tuulee, ja kuninkaallinen kruunu vielä mukavampi, se kun on sisustettu kärpännahalla ja sametilla. Sanalla sanoen, meidän etumme sitovat meitä yhteen; sillä älkää uskoko, herra suurimestari, että, jos nämät liittoruhtinaat vallottavat Jerusalemin ja sinne asettavat itsevalitsemansa kuninkaan, he sallisivat teidän veljeskuntanne enemmän kuin minun köyhän markisaatini säilyttää sitä itsenäisyyttä, kuin meillä nykyään on. Ei, pyhän neitsyemme kautta! Siinä tapauksessa ylpeät johanniita-ritarit saisivat taas alkaa laastaria levitellä ja rutto-ajoksia hoitaa sairashuoneissa; ja te, mahtavat ja kunnioitettavat temppeliherrat, saisitte palata entiseen halpaan sotilassäätyynne, maata kolme yhdellä vuoteella ja nousta kaksi yhden hevosen selkään, niinkuin nykyinen sinettinne vielä osottaa olleen muinaisena kohtuullisena tapananne".
"Veljeskuntamme arvo, etuoikeudet ja rikkaudet varjelevat meitä siitä alennuksesta, jolla uhkaatte", vastasi temppeliherra kopeasti.
"Ne juuri lankeemuksenne saavat aikaan", sanoi Konrad de Montserrat; "ja te, kunnioitettava suurmestari, tiedätte yhtä hyvin kun minä, että jos kristittyin ruhtinasten aikeet onnistuisivat Palestinassa, olisi heidän ensimäinen politiikitoimensa hävittää teidän veljeskuntanne itsenäisyyden, joka jo aikoja olisi tapahtunut, ellei pyhä isämme paavi olisi teitä suojellut ja teidän apuanne olisi Palestinan vallottamiseen tarvittu. Anna heidän täydellisesti voittaa ja he viskaavat teidät syrjään niinkuin katkaistun peitsen palaset turnauskentältä nakataan pois".
"Se voipi kyllä olla totta, mitä nyt puhutte", sanoi temppeliherra synkästi hymyillen; "mutta minkälaiset toiveemme olisivat, jos liittolaiset veisivät joukkonsa pois ja jättäisivät Palestinan Saladinin käsiin?"
"Suuret ja varmat", vastasi Konrad; "Sulttani antaisi meille laajat maakunnat, jos me hänen varalla pitäisimme kunnossa joukon hyviä frankilaisia keihäsmiehiä. Egyptissä, Persiassa, satamäärä tämmöisiä apulaisia, yhdistyen hänen omaan keveään ratsuväkeensä, antaisi tappelussa voiton peljättävintä vihollista vastaan. Tämä vallanalaisuus ei voisi kauan kestää -- ehkä tämän toimeliaan sulttanin elinajan -- mutta itämaissa valtakuntia syntyy kuin sieniä. Ajatelkaamme Saladin kuolleeksi ja meidän joukkomme myötäänsä vahvistetuksi rohkeoilla onnenhakioilla Europasta; mitä emme voisi toivoa toimittavamme, kun ei meitä esteleisi nuot hallitsiat, joitten korkea arvo tätä nykyä asettaa meidät syrjään ja jotka, jos he jäisivät tänne ja onnistuisivat yrityksessään, kernaasti nöyryyttäisivät meitä ja ijäksi laskisivat meitä valtansa alle?"
"Te puhutte totta, herra markiisi", sanoi suurimestari, "ja kaiku sydämessäni vastaa sanoihinne. Meidän tulee kuitenki olla varovaiset; Franskan Philip on yhtä viekas kun urhokas".
"Niin todella, ja sentähden hän sitä helpommin on luovutettava hankkeesta, johon hän ajattelematta on antaunut, hetken innostuksesta eli aatelistensa kehotuksesta. Hän kadehtii luonnollista vihamiestään, Richard kuningasta, ja halajaa maahansa panemaan kunnianhimoisia tuumiansa toteen, joitten esineet ovat lähempänä Parisia kuin Palestinaa. Hän tulee jokaista välttävää syytä käyttämään päästäkseen taistelutanterelta, jossa hän havaitsee vain kuningaskuntansa voimia uuvuttavansa".
"Ja Itävallan herttua?" sanoi temppeliherra.