Chapter 9

Hän iski omalla sotakirveellään ohuita lautoja, jotka tuntuivat olevan jotenkin heikkoja.

Onnettomuutta ennustavana tuo uusi, omituinen ääni tunkeutui prefektin korviin. Hän keskeytti verityönsä ja rupesi kuuntelemaan.

"Se on raudan ääni puuta vasten, kautta Caesarin."

Hän juoksi pitkin kapeita muuriportaita alas, jotka veivät toisen muurin sisäpuolitse öljylampuilla heikosti valaistuun haudan sisustaan.

Silloin kuului entistä kovempi isku, kumea jysähdys ja pientä rätinää -- sitten goottien iloinen voitonhuuto.

Kun Cethegus pääsi portaiden alimmalle astuimelle, kaatui portti pihalle päin ja kuningas Vitiges tuli kynnykselle.

"Rooma on minun", huusi hän riemuiten, heitti kirveen pois ja otti miekan tupesta.

"Sinä valehtelet, Vitiges -- ensi kerran elämässäsi", huusi prefekti vimmoissaan ja juoksi esille sysäten terävällä kilven piikillä goottia rintaan niin voimakkaasti, että tämä peräytyi hämmästyneenä askeleen.

Tätä askelta prefekti käytti hyväkseen ja asettui kynnykselle täyttäen siten koko oviaukon.

"Missä viipyvät isaurilaiset", huusi hän.

Kesti vain hetken, ennenkuin Vitiges tunsi hänet.

"Me siis kuitenkin taistelemme kahden Roomasta."

Nyt oli hänen vuoronsa hyökätä.

Cethegus, joka koetti sulkea koko oven, peitti kilvellään vasemman puolensa, jota vastoin hän ei saanut lyhyellä roomalaismiekallaan täysin suojatuksi oikeaa puoltaan.

Väkevän gootin pitkän miekan pistos, jota Cethegus ei saanut tarpeeksi hyvin väistetyksi, tunkeutui lävistäen rengaspanssarin syvälle hänen rintaansa.

Cethegus horjui vasemmalle. Hän oli jo kaatua, mutta ei kaatunut vielä.

"Rooma, Rooma", korisi hän ja koetti viimeisin voimin pysyä pystyssä.

Vitiges oli peräytynyt askeleen tuhotakseen seuraavalla hyökkäyksellä kokonaan vaarallisen vihollisensa.

Mutta samassa tunsi hänet Piso, joka oli muurinharjalla, ja heitti komean, nukkuvaa faunia esittävän kuvapatsaan, joka oli valmiiksi katkaistuna vallilla, kuningasta kohti. Se sattui olkapäähän ja Vitiges sortui maahan.

Kreivi Markja, Iffamer ja Aligern kantoivat hänet taistelusta.

Cethegus näki hänen kaatumisensa.

Sitten hän kaatui itsestään portin kynnykselle. Ystävän kädet ottivat hänet vastaan, mutta hän ei tuntenut enää tätä. Hän oli menettänyt tajuntansa.

Mutta heti herätti hänet taas hyvin tuttu ääni, joka ihastutti hänen sieluaan. Se oli hänen legioonalaistensa tuuba, hänen isaurilaistensa sotahuuto. Nämä saapuivat nyt vihdoinkin ryntäysmarssissa ja hyökkäsivät Liciniusten johdolla tihein joukoin kuninkaan kaatumisen johdosta typertyneiden goottien kimppuun.

He tunkivat voitokkaasti gootit näiden ulkomuuriin kaivaman aukon kautta ulos. Goottien mieshukka peräytymisen aikana oli hyvin suuri.

Prefekti näki viimeisten barbaarien paon. Silloin hänen silmänsä sulkeutuivat uudestaan.

"Cethegus", huusi ystävä, joka piti häntä sylissään, "Belisarius on kuoleman kielissä ja sinä olet mennyttä miestä."

Cethegus tunsi nyt Prokopiuksen äänen.

"En tiedä", sanoi hän viimeisillä voimillaan, "mutta Rooma -- Rooma on pelastettu".

Sitten hän meni taas tainnoksiin.

NELJÄSTOISTA LUKU.

Koko päivän kestäneen yleisen rynnäkön, joka alkoi aamun sarastaessa ja päättyi auringon laskiessa, ja sen torjumisen aiheuttamat voimanponnistukset olivat pitkiksi ajoiksi väsyttäneet sekä gootit että roomalaiset. Kolme päällikköä, Belisarius, Cethegus ja Vitiges makasivat haavojensa vuoksi useita viikkoja.

Mutta vielä välttämättömämmäksi teki aselevon se alakuloisuus ja väsymys, joka valtasi koko goottien sotajoukon, kun mitä suurimmilla ponnistuksilla tavoiteltu voitto luisui käsistä juuri sillä hetkellä, jolloin se näytti olevan saavutettu.

He olivat koko päivän koettaneet parastansa. Heidän sankarinsa olivat kilpailleet urhoollisuudessa ja sittenkin olivat molemmat suunnitelmat -- Belisariusta ja kaupunkia vastaan -- rauenneet juuri toteutumishetkellään.

Ja kuningas Vitiges, vaikka hän ei ollutkaan yhtä epätoivoinen kuin hänen sotajoukkonsa, huomasi selvästi, että hänen täytyi tuon verisen päivän jälkeen muuttaa koko piirityssuunnitelmansa.

Goottien mieshukka oli ääretön. Prokopius laskee sen kolmeksikymmeneksi tuhanneksi mieheksi ja haavoitettujen määrän vielä suuremmaksi. He olivat joka puolella kaupunkia ahdistaneet piiritettyjä kuolemaa pelkäämättä. Pankratiuksen portilla ja Hadrianuksen haudalla oli heitä kaatunut tuhansittain.

Kun kuudessakymmenessäkahdeksassa edellisessäkin taistelussa hyökkääjiä oli kaatunut paljon enemmän kuin muurien ja tornien suojaamia puolustajia, oli se suuri sotajoukko, jonka Vitiges muutamia kuukausia takaperin oli tuonut ikuisen kaupungin edustalle, sulanut hirvittävästi kokoon. Sen lisäksi olivat taudit ja nälkä alkaneet riehua heidän leireissään.

Ottaen huomioon joukkojen vähentymisen ja niissä vallitsevan toivottoman mielialan Vitigeksen täytyi jättää mielestään kaupungin valloittaminen väkirynnäköllä ja hänen viimeinen toivonsa oli -- hän ei salannut itseltään, että se oli heikko -- että nälkä ja puute pakottaisivat vihollisen antautumaan.

Rooman ympäristö oli imetty aivan kuiviin. Sen vuoksi näytti kaikki riippuvan siitä, kumpi puolue jaksaisi kauemmin kestää puutetta tai saisi pikemmin ruokavaroja kauempaa.

Gootit kaipasivat kovasti Dalmatian rannikoilla olevaa laivastoaan.

* * * * *

Prefekti toipui ensin haavoistaan.

Kun hänet oli kannettu taintuneena portilta, jota hän oli ruumiillaan suojellut, makasi hän puolitoista vuorokautta puoleksi unessa puoleksi tajuttomana.

Kun hän toisen päivän iltana avasi silmänsä, näki hän ensimmäiseksi uskollisen maurin, joka istui kyyrysissään maassa vuoteen jalkopäässä ja katseli herkeämättä herraansa. Käärme oli kiertynyt hänen käsivartensa ympärille.

"Puuovi", virkkoi prefekti hiljaa ensi sanoikseen, "puuovi on poistettava heti -- sijaan on pantava marmorimöhkäleet --"

"Kiitos, kiitos sinulle, käärmejumala", huudahti orja riemuissaan. "Isäntäni on pelastunut. Ja sinä itsekin. Ja minä, minä olen sinut pelastanut, herrani."

Hän polvistui kädet ristissä ja suuteli herransa vuodetta. Hän ei uskaltanut koskea hänen jalkoihinsakaan.

"Oletko sinä pelastanut minut? -- Miten?"

"Kun olin laskenut sinut kuolonkalpeana tälle vuoteelle, toin käärmejumalan tänne, näytin sinua hänelle ja sanoin:

"'Sinä näet, voimakas jumala, että herrani silmät ovat ummessa.'

"'Auta sinä ne taas avautumaan.'

"'Sinä et saa muruakaan leipää etkä pisaraakaan maitoa, ennenkuin olet auttanut.'

"'Ja jollei hän avaa silmiään --. Samana päivänä, jolloin hänet poltetaan, palaa myöskin Syphax ja sinä, suuri käärmejumala, palat myös.'

"'Sinä voit auttaa. Siis auta häntä taikka pala.'

"Niin minä puhuin ja hän on auttanut."

"Kaupunki on turvassa -- minä tunnen sen, muuten en olisi voinut nukkua. Elääkö Belisarius? Missä on Prokopius?"

"Kirjastossa tribuuniesi kanssa. He odottavat lääkärin lausuntoa ja sitä, heräätkö tänään vai --"

"Kuolenko? Tällä kertaa on jumalasi auttanut. Päästä tribuunit sisään."

Heti sen jälkeen Liciniukset, Piso, Salvius Julianus ja muutamat muut saapuivat hänen vuoteensa ääreen. He aikoivat liikutettuina polvistua hänen viereensä, mutta hän esti sen viittauksella.

"Rooma kiittää teitä minun kauttani. Te olette taistelleet kuin -- kuin roomalaiset. Parempaa kiitosta en osaa keksiä."

Hän katseli mietteissään joukkoa, ikäänkuin etsien jotakin.

"Yksi puuttuu -- korintolainen!

"Ruumis on tietenkin pelastettu, sillä minä uskoin sen ja molemmat Latoidit Pison huostaan. Pystyttäkää sille paikalle, jossa hän kaatui, muistopatsas mustasta korintolaisesta marmorista. Sijoittakaa Apollon patsas tuhkauurnan päälle ja kirjoittakaa siihen:

"'Korintolainen Kallistratos on tässä kaatunut Rooman puolesta. Hän pelasti jumalan eikä jumala häntä.'

"Menkää nyt. Heti näemme taas toisemme -- valleilla.

"Syphax, saata nyt Prokopius luokseni ja tuo pikarillinen falernoviiniä."

"Ystävä", huudahti hän sisääntulevalle Prokopiukselle, "minusta tuntuu kuin olisin ennen tähän kuumeuneen vaipumistani kuullut kuiskattavan: 'Prokopius on pelastanut Belisariuksen.'

"Se on unohtumaton urotyö.

"Jälkimaailma kiittää sinua siitä -- siis minun ei tarvitse sitä tehdä.

"Istu tähän ja kerro asiain kulku.

"Mutta aseta ensin päänalainen niin, että näen Caesarini.

"Sen näkeminen vahvistaa minua paremmin kuin lääkkeet.

"Puhu nyt!"

Prokopius katsoi tutkivasti ystäväänsä.

"Cethegus", sanoi hän sitten vakavalla äänellä, "Belisarius tietää kaiken."

"Kaikenko? Se on sangen paljon!"

"Jätä pila ja ihaile jalomielisyyttä, koska itse olet jalo."

"Minäkö? En tietääkseni!"

"Kun hän tuli tajuihinsa, kertoi Bessas tietysti hänelle kaiken -- kertoi tarkoin, kuinka olit käskenyt pitää portin suljettuna, vaikka Belisarius makasi ulkopuolella verissään ja tuima Teja aivan hänen kintereillään, -- kuinka olit käskenyt tappaa hänen henkivartijansa, jotka aikoivat väkisin avata portin. Jokaisen sanasi hän kertoi, myöskin huudahduksesi: 'Ensin Rooma, sitten Belisarius'. Hän vaati sinun kuolemaasi päällikköjen kokouksessa.

"Minä vapisin.

"Mutta Belisarius sanoi: 'Hän teki oikein. Prokopius, vie hänelle kiitokseksi miekkani ja varusteeni, joka oli sinä päivänä päälläni.'

"Ja keisarille lähetettyyn kertomukseen hän käski minun kirjoittaa: 'Cethegus, vain Cethegus on pelastanut Rooman!'

"'Nimitä hänet bysanttilaiseksi patriisiksi!'"

"Kiitän! Mutta minä en ole pelastanut Roomaa Bysantille."

"Sitä ei sinun tarvitse minulle sanoa, epäattialainen roomalainen."

"En ole nyt attialaisella tuulella, hengenpelastaja!

"Mitä sinä sait kiitokseksi?"

"Vaiti. Hän ei tiedä mitään.

"Eikä hän saa tietääkään."

"Syphax, viiniä. --

"Sellaista jalomielisyyttä en siedä.

"Se heikontaa minua.

"No, miten huviratsastus sujui?"

"Ystäväni! Se ei ollut huviratsastusta.

"Se oli hirmuisinta totta, mihin milloinkaan olen joutunut.

"Belisariuksen henki riippui hiuskarvasta."

"Juuri tuo hiuskarvan verta puuttuu aina gooteilta.

"Ne ovat kaikki suuria poropeukaloita."

"Sinä olet puheistasi päättäen pahoillasi siitä, ettei Belisarius kuollut,"

"Se olisi ollut hänelle parahiksi.

"Olen häntä kolmesti varoittanut.

"Hänen pitäisi kerrankin oppia tietämään, mikä sopii vanhalle sotapäällikölle ja mikä nuorelle poikavintiölle."

"Kuule", sanoi Prokopius katsellen häntä vakavasti, "sinä olet Hadrianuksen haudalla menettänyt oikeutesi puhua tuolla tavalla.

"Aikaisemmin, kun vähäksyit hänen urhoollisuuttaan --"

"Luulitko sinä, että minä puhuin kateudesta urhoollista Belisariusta vastaan?

"Kuulkaa, te kuolemattomat jumalat!"

"Luulin, sinun gepidilaakerisi --"

"Älä viitsi puhua tuollaisista poikamaisuuksista!

"Kun asiat vaativat, täytyy halveksia kuolemaa, mutta muuten varovaisesti rakastaa elämää.

"Sillä vain elävät hallitsevat eivätkä mykät kuolleet.

"Sellainen on minun elämänviisauteni, sano sitä pelkuruudeksi, jos tahdot.

"Siis retkenne -- kerro lyhyesti --. Kuinka se kävi?"

"Siellä oli kuumat paikat.

"Kun olimme tutkineet seutua, -- ei missään näkynyt vihollista ja kaikesta päättäen saimme rauhassa hankkia ruokavaroja -- käännyimme vähitellen kaupunkia kohti keskellämme muutamia vuohia ja laihoja lampaita, jotka olimme saaneet käsiimme, Belisarius edellä, nuori Severinus, Johannes ja minä hänen vieressään.

"Äkkiä, kun tulimme aukealle 'ad aras Bacchi' nimisestä kylästä, syöksyi metsästä valerisen tien molemmilta puolitta kimppuumme goottilaisia ratsumiehiä.

"Minä huomasin, että joukko oli meitä paljon lukuisampi ja neuvoin senvuoksi Belisariusta pakenemaan Roomaan päin.

"Belisarius tuumi: 'Paljonhan niitä on, mutta ei liian paljon' -- ja hyökkäsi tien vasemmalta puolelta ryntäävien goottien kimppuun puhkaistakseen heidän rivinsä.

"Mutta siinä meille kävi huonosti. Gootit ratsastavat paremmin ja miekkailevat paremmin kuin maurilaiset ratsumiehemme, ja heidän johtajansa Totila ja Hildebad -- edellisen tunsin pitkästä, liehuvasta, keltaisesta tukasta ja jälkimmäisen tavattomasta koosta -- tahtoivat nähtävästi päästä Belisariuksen kimppuun.

"'Missä on Belisarius ja hänen kehuttu rohkeutensa', huusi Hildebad niin kovalla äänellä, että se kuului yli taistelun melskeen.

"'Täällä', vastasi tämä viipymättä ja riensi jättiläisen kimppuun, ennenkuin ehdimme häntä estää.

"Hildebad oli nopsa liikkeissään ja iski Belisariusta hirmuisella kirveellään kypärään niin, että kultainen harja valkoisine hevosenhäntineen putosi murskautuneena maahan ja Belisariuksen pää vaipui hevosen kaulalle.

"Gootti kohotti uudestaan kirveensä antaakseen toisen, varmasti kuolettavan iskun, kun nuori Severinus, Boëthiuksen poika riensi eteen kilpi koholla.

"Mutta barbaarin kirves tunkeutui kilven läpi ja upposi syvälle jalon nuorukaisen kaulaan.

"Hän syöksyi --"

Prokopiuksen ääni katkesi.

"Kuoliko hän", kysyi Cethegus levollisena.

"Hänen isänsä vanha vapautettu orja, joka häntä seurasi, vei hänet taistelusta.

"Mutta hän kuoli -- kuulemani mukaan -- ennenkuin he saapuivat lähimpään kylään."

"Kaunis kuolema", sanoi Cethegus.

"Syphax, lisää viiniä."

"Belisarius oli sillä välin päässyt pystyyn ja paiskasi nyt kiukuissaan goottia niin ankarasti keihäällä rintahaarniskaan, että tämä lensi hevosen selästä.

"Me päästimme riemuhuudon, mutta nuori Totila --"

"Mitä hänestä?"

"Kun hän näki veljensä kaatuvan, hän mursi raivoissaan tien henkivartioiden peitsien läpi Belisariuksen luo. Tämän lipunkantaja Aigan yritti suojella päällikköään, mutta gootin miekka suhahti hänen vasempaan käsivarteensa. Totila sieppasi lipun Aiganin herpoutuneesta kädestä ja heitti sen lähimmälle gootille.

"Belisarius karjaisi vihasta ja ryntäsi Totilaa kohti, mutta tämä oli nopea kuin salama. Hän iski terävällä miekallaan päällikön kumpaankin olkapäähän, ennenkuin tämä ehti ajatellakaan puolustautumista. Belisarius horjui satulassaan ja vaipui hiljalleen maahan hevoseltaan, joka samassa kaatui heittokeihään surmaamana.

"'Antaudu vangiksi, Belisarius', huusi Totila.

"Päälliköllä oli vielä sen verran voimia jäljellä, että hän jaksoi pudistaa päätään kieltäytymisen merkiksi, minkä jälkeen hän kaatui taintuneena maahan.

"Samassa olin minäkin paikalla, nostin päällikön hevoseni selkään ja uskoin hänet Johanneksen huostaan, joka kokosi päällikön ympärille neljäkymmentä henkivartijaa ja lähti mellakasta pakomatkalle kaupunkiin päin."

"Entä sinä?"

"Minä taistelin jalkaisin.

"Minun onnistui jälkijoukon saavuttua -- keskustassa olleet ruokavarat jätimme tielle -- järjestää joukko taisteluasentoon.

"Mutta ei pitkäksi aikaa.

"Sillä nyt saapui toinenkin goottilainen ratsumiesjoukko paikalle. Myrskytuulen tavoin musta Teja syöksähti esille, puhkaisi edestäpäin oikean siipemme, joka oli häntä lähinnä, sekä sitten minun Totilaan päin käännetyn rintamani sivultapäin ja hajoitti koko joukkoni.

"Minä huomasin, että olin menettänyt taistelun, hyppäsin erään isännättömän ratsun selkään ja riensin päällikön jälkeen.

"Mutta Tejakin oli huomannut tämän paon suunnan ja ajoi meitä kiivaasti takaa.

"Fulviuksen sillalla hän saavutti Belisariuksen suojelusjoukon. Johannes ja minä olimme asettaneet enemmät kuin puolet jäljellä olevista henkivartijoista sillalle suojelemaan sitä. Joukon johtajina olivat urhoollinen pisidialainen Principius ja jättiläismäinen isauri Tarmut.

"Siellä nuo kaikki kolmekymmentä kaatuivat, viimeiseksi molemmat päälliköt, jotka Tejan miekka oli surmannut.

"Siellä kaatui Belisariuksen henkivartijaston ydin, siellä useat läheisimmistä asetovereistani, kuten saraseeni Alamundarus, persialainen Artasines, armenialainen Zanter, isauri Longinus, massageetit Bucha ja Chorsamantes, trakialainen Kutila, vandaali Hildeger, mauri Juphrat sekä kappadokialaiset Teodoritos ja Georgios.

"Mutta heidän tuhonsa pelasti meidät.

"Sillan takana yhdyimme sinne jätettyyn jalkaväkeemme, joka taisteli vihollisen ratsumiehiä vastaan siksi kunnes Tiburtiuksen portti -- vaikkakin myöhään -- avattiin päällikölle.

"Sitten minä riensin, lähetettyäni hänet kantotuolissa Antoninan hoitoon, Hadrianuksen haudalle, missä -- kuten sanottiin -- vihollinen oli päässyt kaupunkiin. Täällä löysin sinut kuoleman kielissä."

"Mitä Belisarius aikoo nyt tehdä?"

"Hänen haavansa eivät ole niin vaaralliset kuin sinun, mutta sittenkin hän paranee hitaammin. Hän on myöntänyt goottien pyytämän aselevon kuolleiden hautaamista varten."

Cethegus kavahti pystyyn.

"Hänen ei olisi pitänyt suostua.

"Nyt ei pitäisi enää turhaan viivytellä ratkaisua. Minä tunnen nämä goottihärät. Nyt he ovat rynnänneet sarvensa tylsiksi. Nyt he ovat väsyneitä ja alakuloisia.

"Nyt olisi sopiva aika suunnittelemani viimeisen iskun antamiseen.

"Tuolla hehkuvalla tasangolla vallitsevaa kuumuutta heidän jättiläisruumiinsa eivät kestä. Vielä huonommin he kestävät nälkää ja kaikkein huonoimmin janoa.

"Sillä germaanin täytyy juoda, ellei hän makaa tai tappele.

"Nyt täytyy vain hiukan säikähdyttää heidän varovaista kuningastaan.

"Kiitä Belisariusta miekasta ja esitä hänelle seuraava ehdotus:

"Lähettäköön hän jo tänään pelätyn Johanneksen kahdeksantuhannen miehen kanssa Picenumin kautta Ravennaa vastaan. Flaminilainen tie on vapaana eikä siellä ole sanottavasti puolustusväkeä, sillä Vitiges on kuljettanut kaikkien linnoitusten varusväet tänne. Me saamme nyt Ravennan helpommin käsiimme kuin barbaarit Rooman.

"Kun kuningas saa tietää, että Ravennaa, heidän viimeistä turvapaikkaansa uhataan, hän rientää sitä pelastamaan.

"Hän vie joukkonsa pois näiden valloittamattomien muurien edustalta ja muuttuu taas ahdistajasta ahdistetuksi."

"Cethegus", sanoi Prokopius hypähtäen pystyyn, "sinä olet suuri sotapäällikkö."

"Vain joutoaikoinani, Prokopius! Tervehdä suurta voittajaa, Belisariusta!"

VIIDESTOISTA LUKU.

Aselevon viimeisenä päivänä Cethegus jaksoi jo mennä Hadrianuksen haudan valleille, missä hänen isaurilaisensa ja legioonalaisensa tervehtivät häntä riemuhuudoin.

Hän meni ensimmäiseksi Kallistratoksen haudalle ja laski mustalle marmorilevylle laakereista ja ruusuista laaditun seppeleen.

Kun hän täällä ohjasi varustusten vahvistamistöitä, toi Syphax hänelle kirjeen Matasuntalta.

Se oli näin kuuluva:

"Tee pikainen loppu.

"En enää jaksa katsella tätä kurjuutta.

"Neljänkymmenen tuhannen gootin hautaus raastoi rintaani.

"Valituslaulut tuntuvat syyttävän minua.

"Jos tätä kestää kauemmin, menehdyn varmasti.

"Kamala nälkä raivoaa leirissä.

"Heidän viimeinen toivonsa on suuri vilja- ja karjalasti, joka tuodaan laivoilla Etelä-Galliasta.

"Ensi Calendaena odotetaan laivastoa Portukseen.

"Menettele sen mukaan -- mutta tee tästä pikainen loppu."

"Voitto on saavutettu", huudahti prefekti, "piiritys on lopussa.

"Pieni laivastomme on ollut joutilaana Populoniumissa.

"Nyt saa se työtä.

"Tämä kuningatar on barbaarien turma."

Hän meni itse Belisariuksen luo, joka otti hänet sydämellisesti vastaan. --

Samana yönä, aselevon viimeisenä, Johannes lähti Pinciuksen portista ja kääntyi sitten vasemmalle, Via Flaminialle. Ravenna oli hänen matkansa määrä.

Meritse lähetettiin pikaviestejä Populoniumiin, jossa oli pieni roomalainen laivasto.

Kaupungin ympärillä vallitsi rauha huolimatta aselevon päättymisestä.

Noin viikon perästä kulki kuningas, joka ensi kerran nousi tautivuoteeltaan, ystäviensä mukana leirin läpi.

Entisestä seitsemästä leiristä, joissa ennen oli vilissyt ihmisiä, oli nyt kolme autiona ja hylättynä. Neljässä muussakin leirissä oli jokseenkin niukasti väkeä jäljellä.

Tuiki väsyneinä, valittamatta, mutta samalla toivottomina laihtuneet, nälän ja kuumeen riuduttamat miehet makasivat teltoissaan.

Urhoollista kuningasta ei tervehditty riemuhuudoin. Väsyneet miehet tuskin jaksoivat avata silmiään askelia kuullessaan.

Telttojen sisältä kuului sairaiden ja kuolevien äänekästä voihkinaa.

Terveitä oli tuskin niin paljon, että tärkeimpiin paikkoihin saatiin vartijat.

Vahdit laahasivat keihäitään perässään. He olivat liian väsyneitä pitääkseen niitä pystyssä tai olkapäillään.

Päälliköt saapuivat Aureliuksen portin edustalla oleviin varustuksiin. Nuori jousimies makasi pureskellen karvasta ruohoa.

Hildebad huusi hänelle:

"Kautta Torin vasaran! Guntamund, mitä tämä on? Jousesi jänne on katkennut. Miksi et ole pannut siihen uutta?"

"En jaksa, herra. Jänne katkesi eilen ampuessani.

"Minä ja kolme vierustoveriani emme ole jaksaneet yhteisin voimin panna uutta jännettä."

Hildebad antoi hänelle kulauksen kurpitsapullostaan.

"Ammuitko roomalaisen?"

"En, herra", vastasi mies. "Rotta nakerteli erästä ruumista.

"Osuin siihen onneksi ja me jaoimme sen neljään osaan."

"Iffasunt, missä on setäsi Iffamer", kysyi kuningas.

"Kuollut, herra.

"Tuolla kirotun marmorihaudan luona.

"Hän kaatui sen jälkeen, kun oli kantanut sinut pois."

"Missä on isäsi Iffanut?"

"Kuollut hänkin.

"Hän ei voinut juoda näiden lätäköiden myrkyllistä vettä.

"Jano, kuningas, polttaa vielä kuumemmin kuin nälkä.

"Eikä tuo lyijynharmaa taivas edes sadakaan."

"Te olette kaikki Atesis-laaksosta."

"Niin olemme, herra kuningas, Iffinger-vuorelta. Oi, miten hyvänmakuista lähdevettä meillä siellä kotona oli!"

Teja näki kauempana erään sotamiehen juovan kypärästään.

"Hei, Arulf", huusi hän tälle, "sinä et näy olevan juomisen puutteessa."

"En, minä juon usein", vastasi mies.

"Mitä sinä juot?"

"Verta äskenkaatuneiden haavoista.

"Alussa se käänsi mieltä, mutta ihminen tottuu tällaisissa oloissa vaikka mihin."

Kuningas lähti pois kauhistuneena.

"Lähetä koko viinivarastoni leiriin, Hildebad.

"Vahdit jakakoot sen keskenään."

"Koko viinivarastosiko?

"Oi, kuningas, juomanlaskijallasi on helpot päivät.

"Sinulla on jäljellä puolitoista tuoppia viiniä.

"Ja lääkärisi Hildebrand sanoi, että sinun on saatava voimia."

"Kuka antaa näille voimia, Hildebad?

"Hätä tekee heistä villejä eläimiä."

"Tule telttaasi", sanoi Totila tarttuen kuninkaan vaippaan.

"Täällä ei ole hyvä olla."

Saavuttuaan kuninkaan telttaan ystävykset istuutuivat ääneti kauniin marmoripöydän ääreen, jolla oli kultaisissa vadeissa homeista leipää ja muutamia lihapaloja.

"Se oli viimeisen edellinen hevonen kuninkaallisesta tallista", sanoi Hildebad. "Boreas on enää jäljellä."

"Boreasta ei saa teurastaa! -- Vaimoni ja lapseni ovat istuneet sen selässä."

Hän nojasi päänsä käsiinsä. Taas syntyi pitkä äänettömyys.

"Ystävät", alkoi kuningas vihdoin, "tämä ei käy enää laatuun.

"Kansamme kuolee näiden muurien edustalla.

"Päätökseni tuottaa tuskaa itsellenikin ja vaikeaa se oli tehdä --"

"Älä ilmaise sitä vielä, kuningas", huudahti Hildebad.

"Muutaman päivän perästä kreivi Odosunt saapuu Cremonasta laivastoineen. Silloin meillä on herkkuja ylenmäärin."

"Hän ei ole vielä täällä", sanoi Teja.

"Ja mieshukkamme, joka on ollut tosin kamala", sanoi Totila, "korvaantuu uusilla joukoilla, jahka Urbinumin kreivi Ulitis saapuu Ravennan ja Rooman välisten linnoitusten varusväen kanssa, jotka kuningas on käskenyt tänne tyhjiä telttojamme täyttämään."

"Ei Ulitiskaan ole vielä täällä", sanoi Teja.

"Hän lienee Picenumin luona.

"Jos hän saapuu onnellisesti perille, tulee puute leirissä yhä suuremmaksi."

"Totta kai Roomassakin paastotaan", arveli Hildebad lyöden nyrkillään pöydällä olevan kovan leivän palasiksi.

"Katsotaan, kuka kauemmin kestää."

"Usein olen miettinyt synkkinä päivinä ja unettomina öinä", jatkoi kuningas hitaasti.

"Miksi? Miksi kaikki tämä on tapahtunut?

"Omantuntoni mukaan olen aina harkinnut, kumpi on oikeassa kumpi väärässä, vihollisemmeko vai me. Enkä ole voinut koskaan tulla muuhun johtopäätökseen kuin että oikeus on meidän puolellamme.

"Eikä meiltä ole suinkaan puuttunut voimaa eikä rohkeutta."

"Sinulta ei ainakaan", sanoi Totila.

"Eikä raskaita uhrejakaan ole puuttunut", huokasi kuningas.

"Ja jos nyt, kuten kaikki sanovat, taivaassa hallitsee oikeudellinen, hyvä ja kaikkivoipa Jumala, niin miksi hän sallii tätä suunnatonta, ansaitsematonta kurjuutta.

"Miksi meidän pitää kukistua Bysantin edessä?"

"Ei meidän tarvitse kukistua", huudahti Hildebad.

"Minä en ole koskaan vaivannut kalloani Jumalaamme miettimällä.

"Mutta jos hän sallii sellaista tapahtua, niin täytyy rynnätä taivaaseen ja särkeä hänen valtaistuimensa nuijilla."